Amerikkalainen jalkapallo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amerikkalainen jalkapallo on noin 28 cm pitkä, ympärysmitaltaan noin 56 cm ja päällystetty nahalla. Valkoiset nauhat auttavat pelinrakentajaa tarttumaan paremmin palloon ja helpottavat heittämistä.

Amerikkalainen jalkapallo (Yhdysvalloissa usein lyhyesti football eli jalkapallo) on Yhdysvalloissa ja Kanadassa 1800-luvun lopussa kehitetty joukkueurheilulaji, josta on tullut Yhdysvalloissa Euroopan perinteistä jalkapalloa suositumpi palloilulaji.

Pelin tarkoituksena on kerätä pisteitä kuljettamalla soikion muotoinen pelipallo joko vastustajan maalialueelle tai niin lähelle sitä, että pallo voidaan potkaista maalihaarukan läpi. Palloa voidaan kuljettaa joko kantamalla (engl. rushing), jolloin kyseessä on juoksupeli, tai heittämällä (engl. passing), jolloin kyseessä on eteenpäinsyöttöpeli eli heittopeli. Toisen joukkueen tehtävänä on yrittää estää pallon kuljettaminen. Pelin päättyessä enemmän pisteitä kerännyt joukkue on voittaja.

Amerikkalaisen jalkapallon ominaisia piirteitä ovat pelaajien välinen kova fyysinen kontakti (taklaukset ja blokkaukset), pelin taktisuus ja pelitilanteiden nopeus. Periaatteeltaan samankaltainen laji on amerikkalaisen jalkapallon edeltäjä rugby.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajin juuret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisesta ja hyvin samankaltaisesta kanadalaisesta jalkapallosta käytetään yhteisnimitystä gridiron sekä käsisoikio. Tätä jalkapallon ja rugbyn esimuodoista kehittynyttä peliä ryhdyttiin pelaamaan amerikkalaisissa lastentarhassa nimeltä soccer 1800-luvulla. Ensimmäinen virallinen yliopistojen välinen ottelu pelattiin 6. marraskuuta 1869 New Jerseyn New Brunswickissa Princetonin ja Rutgersin välillä. Ottelussa käytettiin Englannista peräisin olevia sääntöjä, jotka muistuttivat pitkälti nykyaikaista jalkapalloa. Tämä pelimuoto saavutti suosiota mm. Columbian, Cornellin ja Yalen yliopistoissa Yhdysvaltain koillisosassa. Vuonna 1873 Princetonin, Yalen ja Rutgersin yliopistojen edustajat kokoontuivat New Yorkiin ja perustivat Intercollegiate Football Associationin tarkoituksenaan yhtenäistää pelin säännöt. Harvardin yliopisto jäi liiton ulkopuolelle, siellä pelattiin enemmän rugbya muistuttavaa, Bostonin kaupungin mukaan nimettyä, peliä.

Toukokuussa 1874 Harvard pelasi montrealilaista McGillin yliopistoa vastaan kaksi ottelua, ensimmäisen ns. Bostonin säännöillä ja toisen rugbyn säännöillä, minkä myötä Harvardissakin ruvettiin suosimaan rugby-muotoa. Seuraavana vuonna Harvard pelasi Yalea vastaan kompromissisäännöillä, jotka muistuttivat pitkälti rugbya. Tämän myötä myös Yalessa havaittiin rugby-tyylin soveltuvan paremmin peliin, ja lopulta 1876 Yale, Princeton, Harvard ja Columbia perustivat uuden Intercollegiate Football Association rugbysääntöjen pohjalta.

Amerikkalaisen jalkapallon synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopullinen amerikkalaisen jalkapallon erityminen rugbystä alkoi Yalessa opiskelleen Walter Campin, joka sittemmin sai lisänimen "amerikkalaisen jalkapallon isä", sääntömuutosten myötä. Aiemmin jo Harvardin aloitteesta oltiin luovuttu rugbyssä käytetystä scrum-rykelmästä, ja otettu käyttöön tapa jossa palloa potkaistaan taaksepäin omalle joukkueelle. Camp uudisti tapaa vielä pitemmälle, kun päätettiin että aloitussyötössä pallo on valmiiksi hyökkäysvuorossa olevan joukkueen hallussa. Vuonna 1890 sallittiin pallon heittäminen kädellä nykytyyliin jalkojen välistä taaksepäin, ja mahdollisuus potkaista poistettiin säännöistä vuonna 1913. Toinen merkittävä muutos oli vuonna 1882 käyttöön otettu sääntö, jonka mukaan pallon kanssa täytyi edetä vähintään viisi jaardia kolmella yrittämällä. Tähän vaikutti merkittäväti Princetonin käyttämä taktiikka Yalen otteluissa, jossa se viivytti peliä pitämällä palloa hallussaan yrittämättäkään pisteentekoa, mikä oli vastoin Campin alkuperäisiä tarkoituksia. Campin aloitteesta pelaajamääräksi vakiintui 11 puolelleen, silloinen uusi pistelaskusysteemi, jossa kuljetusmaalista eli touchdownista sai kaksi pistettä ja potkumaalista viisi pistettä (vuonna 1909 potkumaalin arvoksi tuli kolme ja vuonna 1912 touchdownin arvoksi kuusi pistettä). Myös muita sääntöjä, kuten kentän viivoitus ja pelipaikkojen nimet, otettiin hänen ansiostaan käyttöön.

Lukuisista muutoksista huolimatta edellä mainitut kaksi sääntöä olivat ne, joiden myötä peli merkittävästi muuttui. Niiden myötä pelistä tuli avoimempaa, otteluissa nähtiin pitkiä juoksuja ja sivuttaissuuntaisia syöttöjä. Vuonna 1888 Camp ehdotti vyötärön alapuolelle taklaamisen sallimista, minkä myötä peli muuttui fyysisemmäksi ja pelaajat isommiksi, kun nopeudella ei enää saanut samanlaista etulyöntiasemaa.

Pelin väkivaltaisuus ja vaarallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo Britteinsaarten esimuodoista lähtien jalkapallo oli luonteeltaan ollut hyvin väkivaltainen peli, minkä hengen mukaisesti amerikkalaisessa jalkapallossa kiellettiin kaikenlaiset metallia sisältävät vaatteet ja varusteet vuonna 1894. Jo vuonna 1873 amerikkalaisessa jalkapallossa ryhdyttiin turvallisuuden takaamiseksi käyttämään kahta tuomaria, joiden määrä vuoteen 1983 mennessä nousi jo seitsemään. Myös varusteissa on tapahtunut kehitystä, kun erilaisia suojavarusteita on sallittu loukkaantumisten estämiseksi. Vuonna 1890 pelaajien ainoa päänsuoja oli heidän kasvattamansa pitkät hiukset sekä nahkainen nenäsuoja. Vuonna 1896 otettiin käyttöön ensimmäiset nahasta valmistetyt päänsuojukset, mikä kehittyi ajan myötä korvaläpillä varustetuksi lippalakiksi. Nykyisiä muistuttava metallinen suojakypärä esiteltiin vuonna 1917. Pakollisiksi kypärät tulivat yliopistopeleissä vuonna 1939 ja NFL:ssä vuonna 1943.

Pelikenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisen jalkapallon pelaajia kentällä.

Suorakulmainen kenttä on 120 jaardia pitkä ja 53 jaardia leveä. Kentän molemmista päistä on erotettu koko kentän leveydeltä 10 jaardin maalialueet. Varsinainen pelialue on siten 100 jaardia. Maalialueilla on Y-kirjainta muistuttavat maalihaarukat, joiden poikkipuu on 3,05 metrin (10 jalkaa) korkeudella ja pystypuiden väli 5,6 metriä (18 jalkaa 6 tuumaa). Kenttä on jaettu poikittaisilla merkkiviivoilla 5 tai 10 jaardin välein.

Peliaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peliaika on 60 minuuttia (Euroopassa poikkeuksellisesti 48 minuuttia) jaettuna neljään neljännekseen, joista kukin kestää 15 minuuttia (EFAF-säännöissä 12 minuuttia). Ensimmäisen ja kolmannen neljänneksen jälkeen on minuutin pituinen tauko, jonka aikana joukkueet vaihtavat kenttäpuoliskoja. Toisen neljänneksen jälkeen on 12–15 minuutin pituinen puoliaika. Pelikello pysäytetään pallon mennessä yli rajojen, jokaisen pistesuorituksen jälkeen, epäonnistuneiden heittopelien jälkeen, kahden viimeisen peliminuutin alkaessa (ns. kahden minuutin varoitus) sekä rangaistusten ja aikalisien vuoksi. Juoksupelien sekä onnistuneiden heittopelien jälkeen pelikello käy. Aikalisiä saavat molemmat joukkueet ottaa kummallakin ottelupuoliskolla kolme. Lisäksi tuomari voi määrätä harkinnanvaraisia aikalisiä esimerkiksi loukkaantumisten vuoksi. Peliajan hallinta eli pelikellon oikea-aikainen pysäyttäminen tai käynnissä pitäminen pelivalintojen ja aikalisien avulla on oleellinen osa amerikkalaisen jalkapallon taktiikkaa.

Pelin kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisen jalkapallon eräs hyökkäyksen perusmuodostelma, Pro- tai T-muodostelma.

Molemmilla joukkueilla saa kentällä olla kerrallaan 11 pelaajaa. Palloa kulloinkin kuljettavaa joukkuetta sanotaan hyökkäykseksi (engl. offense) ja vastaavasti toista joukkuetta puolustukseksi (engl. defense).

Ennen ottelun alkua määritellään kolikonheitolla aloituspotkun suorittava joukkue sekä kenttäpuoliskot. Aloituspotkulla aloitetaan ottelun molemmat puoliskot. Potkua palauttava joukkue pyrkii saamaan pallon kiinni ja kuljettamaan sitä kantamalla mahdollisimman pitkän matkan kohti maalialuetta. Kohdasta, jossa pallon palauttaja taklataan, alkaa palauttavan joukkueen ensimmäinen hyökkäysvuoro.

Hyökkäyksen on edettävä 10 jaardia neljällä yrityksellä. Jos hyökkäävä joukkue onnistuu etenemään tarvittavat jaardit, se saa taas uudet neljä yritystä edetäkseen seuraavat 10 jaardia. Yleensä, jos hyökkäyksellä on viimeinen yritys ja uuteen ensimmäiseen yritykseen tai maaliin tarvittava matka jaardeina on pitkä, kentälle lähetetään potkujoukkue (engl. punt team), jonka lentopotkun potkaisija (engl. punter) potkaisee lentopotkulla (engl. punt) pallon mahdollisimman kauas omasta maalista, jotta vastustajalla olisi vastaavasti mahdollisimman paljon edettävää maaliin. Puolustava joukkue pyrkii katkaisemaan hyökkäyksen etenemisen joko katkaisemalla syötön yrityksen tai taklaamalla pallollisen pelaajan ennen kuin tarvittava jaardimäärä on tullut täyteen. Jos syötönkatko onnistuu, hyökkäysvuoro vaihtuu heti.

Pisteiden teko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Potkaisija yrittää potkumaalia.

Amerikkalaisessa jalkapallossa on kolme tapaa hankkia pisteitä:

  • Maali (engl. Touchdown), kuusi pistettä, syntyy, kun hyökkäävä pelaaja saa pallon kiinni maalialueella tai kun hyökkääjä kantaa pallon maalialueelle. Touchdownin jälkeen suoritetaan lisäpisteyritys, josta voi saada joko 2 pistettä (kuljettamalla pallo kahden jaardin päästä uudelleen maalialueelle joko heitto- tai juoksupelillä) tai 1 piste (potkaisemalla pallo maalihaarukasta läpi).
  • Potkumaali (engl. Field goal), 3 pistettä, syntyy, kun erikoisjoukkueen potkaisija potkaisee pallon maalihaarukan läpi.
  • Oma maali (engl. Safety), 2 pistettä, syntyy, kun pallonkantaja menee tai taklataan omalle maalialueelle.

Rangaistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisimmät rangaistukset vaikuttavat hyökkäyksen kenttäasemaan. Jos hyökkäys saa rangaistuksen, palloa siirretään kauemmaksi puolustuksen maalista ja päinvastoin. Rangaistuksia on kolmen tasoisia: 5, 10 ja 15 jaardia tai seuraava yritys virheentekopaikasta. Rangaistukseen liittyy usein myös yrityksen uusiminen tai yrityksen uusimisoikeuden menetys (esimerkiksi tahallisessa epäonnistumisessa eteenpäinsyötössä).

Tiettyjen rikkeiden tapahtuessa yritys voidaan pelata normaalisti loppuun, minkä jälkeen rikottu joukkue voi valita rangaistuksen toimeenpanon ja hylkäyksen väliltä (jolloin pelattu yritys jää voimaan). Tällainen rike on esimerkiksi puolustuksen tekemä paitsio eli aloituslinjan ennenaikainen ylittäminen (josta seuraa 5 jaardin rangaistus), jolloin hyökkäävä joukkue pelaa yrityksen loppuun ja sen jälkeen lasketaan hyökkäyksen etenemät jaardit. Jos edettyjä jaardeja on yli viisi, kannattaa hyökkäyksen useimmiten hylätä rangaistus; jos jaardeja on alle viisi, kannattaa hyökkäyksen useimmiten hyväksyä 5 jaardin rangaistus.

Yksittäinen pelaaja tai valmentaja voidaan myös sulkea ottelusta ja jopa vaihtopenkki voi aiheuttaa joukkueelleen rangaistuksen esimerkiksi epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Pelipaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkäyksen (siniset pelipaidat) ja puolustuksen (valkoiset pelipaidat) pelaajat ryhmittyneenä aloitusmuodostelmaan juuri ennen aloitussyöttöä.

Amerikkalaisessa jalkapallossa on lukuisia eri pelipaikkoja ja rooleja. Tärkeimmät erot ovat hyökkäys- ja puolustuspelaajien välillä. Sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa on lukuisia eri rooleja eri pelaajille. Hyökkäyksen "aivot" on pelinrakentaja (engl. Quarterback, lyh. QB) joka vastaanottaa aloitussyötön hyökkäyksen linjan keskimmäiseltä mieheltä eli sentteriltä (engl. Center, lyh. C) ja käynnistää pelin. Pelinrakentaja voi joko antaa pallon keskushyökkääjälle (engl. Running Back, lyh. RB), joka etenee palloa kantamalla, pelinrakentaja voi hakea syötöllä laitahyökkääjiä (engl. Wide Receiver, lyh. WR) tai sisempää laitahyökkääjää (engl. Tight End, lyh. TE). Pelinrakentaja voi myös itse edetä juoksemalla pallon kanssa. Hyökkäyksen linja (engl. Offensive line, lyh. OL) koostuu viidestä pelaajasta. Näiden pelaajien tehtävä on avata puolustukseen juoksuväylä keskushyökkääjälle, tai muodostaa heittopeleissä pelinrakentajalle suojausta. Eri hyökkäysmuodostelmissa eri pelaajien käyttö vaihtelee runsaasti ja jopa kahdella saman pelipaikan pelaajalla rooli voi olla erilainen.

Puolustuksessa pelaajien tehtävä on pysäyttää hyökkäyksen ja pallonkantajan eteneminen. Aloituslinjan tasalla on puolustuksen linja (engl. Defensive Line, lyh. DL), jonka tehtävänä on estää hyökkäyksen linjan blokkaaminen eli estää juoksupelissä juoksuväylien tekeminen, sekä heittopeleissä pelinrakentajan taklaaminen tai heiton estäminen. Linjan takana ovat tukimiehet (engl. Linebacker, lyh. LB), joiden ensisijainen tehtävä on taklata pallonkantaja. Puolustustehtävästä riippuen tukimiehet joutuvat myös varjostamaan heittopeleissä hyökkääjiä tai myös ahdistelemaan pelinrakentajaa ryntäämällä nopeasti hyökkäyksen linjan läpi (engl. blitz, muodostunut saksankielisestä sanasta Blitzkrieg, joka tarkoittaa salamasotaa). Puolustuksen takakentällä pelaavat takamiehet (engl. Defensive back, lyh. DB), joista kulmapuolustajat (engl. Cornerback, lyh. CB) pelaavat laitahyökkääjiä vastaan, usein mies miestä vastaan puolustamalla. Takamiehistä viimeinen lukko on takapuolustaja (engl. free Safety), joista tavallisesti yksi pelaa puolustuksen alimpana pelaajana avustaen muuta puolustusta, lähinnä kulmapuolustajia ja tukimiehiä.

Potkupelejä varten joukkueissa on omat erikoismiehensä. Long snapper toimii samalla tavalla kuin sentteri, mutta on erikoistunut pitkien aloitussyöttöjen antamiseen. Lentopotkun potkaisijan (engl. Punter, lyh. P) pääasiallinen tehtävä on saattaa pitkillä potkuilla vastustajan joukkue hankalaan kenttäasemaan mahdollisimman kauas maalialueelta. Aloituspotkuja ja kenttämaaleja varten on potkaisija (engl. Placekicker, lyh. PK tai K) ja aloitus- sekä lentopotkuja palauttaa tavallisesti Kick returner – potkujen palauttajat ovat joukkueensa nopeimpia jäseniä, normaalilta pelipaikaltaan laita- tai keskushyökkääjiä tai puolustuksen takakentän pelaajia.

Taktiikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueen päävalmentajalla on yleensä apunaan hyökkäyksen ja puolustuksen koordinaattorit, joiden tehtävänä on "kutsua pelejä" eli valita kulloisessakin yrityksessä käytettävät kuviot (kuvioita sanotaan myös "pelikutsuiksi"). Valittava kuvio on monen satunnaistekijän summa. Kuvio voi määräytyä vastustajan miehityksen ja muodostelman, oman joukkueen kenttäaseman, peliajan, yritysten määrän, edettävän matkan tai vastustajan heikkouksien mukaan. Päävalmentaja voi myös säilyttää vetovastuuta itsellään, ja onkin tavallista, että päävalmentaja on erikoistunut joko hyökkäykseen tai puolustukseen.

Ammattilaisjoukkueet valmistautuvat otteluihin valitsemalla satoja, jopa tuhansia pelikuvioita, jotka on analysoitu etukäteen ja peilattu vastustajan tendenssejä, pelitaktiikkaa ja miehitystä vasten. Joukkueen hyökkäyksen pelikirja eli kokoelma hyökkäyskuvioista saattaa sisältää tuhansia eri variaatioita ja skenaarioita siitä, miten vastustajan puolustuksen ryhmitys vaikuttaa toteutettavaan hyökkäyskuvioon.

Hyökkäys (valkoiset pelipaidat) ja puolustus (tummat pelipaidat) aloitusryhmityksessä.

Perusperiaatteena amerikkalaisessa jalkapallossa hyökkäyksellä on taipumus etsiä sopivia mies miestä vastaan -tilanteita, joissa puolustavat pelaajat joutuvat kuviovalintojen takia alakynteen: esimerkiksi kookkaiden tukimiesten on usein vaikea seurata nopeiden laitahyökkääjien juoksemia heittokuvioita, jolloin laitahyökkääjillä on suurempi mahdollisuus saada kiinni pelinrakentajan heittämä pallo.

Hyökkäyksen linjassa joukkue pyrkii saamaan etua paitsi linjamiesten fyysisellä voimalla, myös blokkaustekniikoilla, -kulmilla ja -kuvioilla. Hyökkääjän ja erityisesti hyökkäyksen linjamiehen etu on aina se, että hän tietää mikä on seuraavaksi pelattava kuvio: ketä hänen täytyy blokata, mistä pallonkantaja juoksee ja mihin suuntaan, millainen heittopeli on kyseessä jne. Puolustava pelaaja näkee edessään ennen yritystä vain hyökkäyksen aloitusmuodostelman ja esimerkiksi puolustuksen linjamiehen on sekunnin murto-osissa reagoitava siihen, mistä kohti hyökkäyksen linjaa pallonkantaja on juoksupelissä tulossa läpi.

Puolustuksen aseina on pelaajien urheilullisuus ja hyökkäyksen tendenssien tulkitseminen eri pelitilanteissa. Puolustuksen ei tarvitse olla paikallaan pelin alkaessa, vaan esimerkiksi tukimiehet ja takamiehet voivat liikkua kentällä vapaasti ja yrittää siten peittää todelliset puolustusvastuut ja alueet, joissa heidän tulee olla pelin lähtiessä liikkeelle. Puolustus voi myös omalta osaltaan luoda epäsuotuisia kaksinkamppailutilanteita, esimerkiksi siirtämällä pelaajia ennen yritystä puolustuksen linjassa sivusuunnassa tai tekemällä ryntäyksiä linjan läpi, jolloin tavallisesti heittopelin valinneessa hyökkäyksessä pelinrakentajaa suojaavien pelaajien lukumäärä on pienempi kuin linjan läpi ryntäävien puolustajien.

Amerikkalaista jalkapalloa ei aiheetta kutsuta myös "nurmikenttien shakiksi", sillä ottelu on taktiikaltaan verrattavissa shakkiin: jokaista siirtoa (ts. pelikuviota) vastaan on olemassa vastasiirto, ja vain siirtojen oikea valinta ja ketjuttaminen auttaa pääsemään tavoitteeseen (ts. maaliin).

Teoreettisella tasolla myös todennäköisyydet vaikuttavat pelivalintoihin: tietyt pelikuviot on laadittu pelitilanteisiin, joissa tiedetään tarkasti jäljellä olevien yritysten määrä ja edettävä matka. Jos edettävää matkaa on esimerkiksi kolmannella yrityksellä neljä jaardia, tätä tilannetta varten luodussa heittokuviossa voidaan määritellä laitahyökkääjille viisi jaardia pitkät kuviot, joita heidän pitää juosta. Samoin esimerkiksi pelinrakentajalle määritellään aloitussyötöstä lähtien laskettu aika, jolloin pallon on irrottava heittokädestä, jotta laitahyökkääjä saa sen kiinni juostuaan tarvittavat viisi jaardia. Täten pelikuvioiden todennäköinen onnistuminen on ennalta määritelty, mutta loppujen lopuksi kuvioiden toteutuksesta vastaavat pelaajat, joilla on vaihteleva yksilökohtainen pelinlukutaito, nopeus, voima, kokemus ja opittu tekniikka.

Amerikkalaisen jalkapallon muunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadassa pelattava kanadalainen jalkapallo on lähes sama laji kuin amerikkalainen jalkapallo. Vain pienet sääntöeroavaisuudet (muun muassa kanadalaisen jalkapallon hiukan suurempi kenttä ja yhden pelaajan verran suuremmat joukkueet ja ainoastaan kolmen yrityksen käyttö) erottavat nämä lajit toisistaan. Molemmissa maissa englannin kielen sana football tarkoittaa näitä lajeja.

Amerikkalaisen jalkapallon sisäpelimuunnos on arena football, jossa kenttä ja joukkuekoko ovat huomattavasti pienemmät, mutta tempo ja pistesuoritusten määrä suurempi. Lajien yhteisistä piirteistä kertoo se, että samat pelaajat saattavat peliuransa aikana pelata amerikkalaisen jalkapallon, kanadalaisen jalkapallon sekä arena footballin ammattilaissarjoissa.

Amerikkalaisesta jalkapallosta on sovellettu omia lajeja, joissa kontaktin määrää on vähennetty tai kontaktin ottaminen on kokonaan poistettu. Lippupallo on amerikkalaisen jalkapallon kaltainen peli, jota pelataan pienemmällä kentällä, ja pelaajia saa kentällä olla yhtä aikaa viisi (5). Taklaaminen on kielletty, sitä merkataan vyöllä olevan lipun nappaamisella. Naisille on amerikkalaisesta jalkapallosta kehitetty erilaisia variaatioita, jotka eroavat lippupallosta ja miesten pelaamasta versiosta muun muassa kenttäpelaajien määrän suhteen (7 tai 9). Aikaisemmin Suomessa pelattiin lippupallosta kehitettyä niin kutsuttua semi-contact versiota, joka erosi edeltäjästään muun muassa linjapelin ja rajoitetun kontaktin (blokkaaminen suorin käsin) sallimisen osalta. Nykyään naisetkin pelaavat varusteet päällä täyden kontaktin amerikkalaista jalkapalloa, joka eroaa miesten pelistä lähinnä kenttäpelaajien määrän osalta (9 vs 11).

Etenkin Australiassa amerikkalaisesta jalkapallosta käytetään nimitystä gridiron erotukseksi australialaisesta jalkapallosta, joka joistakin samankaltaisuuksista huolimatta on kuitenkin kehittynyt täysin eri lajiksi.

Edellä mainitusti Yhdysvalloissa käytetään amerikkalaisesta jalkapallosta sanaa football ja eurooppalaisesta jalkapallosta soccer. Brittienglannissa amerikkalainen jalkapallo on American football.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]