Englannin kieli
Englannin kieli on Englannissa syntynyt germaaninen kieli. Sitä käytetään virallisena kielenä muun muassa Brittiläisessä kansainyhteisössä ja Yhdysvalloissa. Englanti on maailman opetetuin ja ymmärretyin kieli, ja sitä pidetään lingua francana. Englantia käytetään useammin toisena tai vieraana kielenä kuin mitään muuta kieltä. Englantia osaavia ihmisiä on arvioitu maailmassa olevan yhteensä noin 800–1500 miljoonaa.[1]
Englanti kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan germaanisten kielten läntiseen haaraan. Se kehittyi Britanniaan 400-luvulla tulleiden anglosaksien puhumista kielistä. Myös latina, kreikka, kelttiläiset kielet, muinaisnorja ja etenkin 1000-luvun normannivalloittajien muinaisranska ovat vaikuttaneet englantiin.
Sisällysluettelo |
Levinneisyys [muokkaa]
Äidinkielenä [muokkaa]
Lähes 400 miljoonaa ihmistä puhuu englantia ensimmäisenä kielenään.[2][1] Englanti on enemmistön äidinkieli Britteinsaarilla sekä joissain brittiläisen imperiumin entisissä siirtokunnissa ja territorioissa, kuten Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.[2] Eniten englantia äidinkielenään puhuvia on Yhdysvalloissa, 225 miljoonaa (yli 5-vuotiaista vuonna 2007).[3]
Suomessa oli vuoden 2012 lopussa 14 666 henkilöä, joiden äidinkieleksi oli rekisteröity englanti.[4]
Virallisena kielenä [muokkaa]
Brittiläisen imperiumin jäljiltä englanti on virallinen kieli useissa sellaisissakin Kansainyhteisön maissa, kuten Pakistanissa, Ghanassa, Intiassa, Nigeriassa, Etelä-Afrikassa, Keniassa, Ugandassa ja Filippiineillä, joissa se ei ole enemmistön äidinkieli.[2]
Toisena tai vieraana kielenä [muokkaa]
Englantia puhuu toisena kielenään maailmassa noin 150–375 miljoonaa ihmistä. Arviot englantia vieraana kielenä puhuvien ihmisten määrästä ovat vaihdelleet 100 miljoonasta miljardiin, riippuen kielitaidon määritelmästä.[1][2] Euroopan unionin kansalaisista 38 % ilmoitti vuonna 2012 osaavansa englantia vieraana kielenä, ja englanti oli puhutuin vieras kieli 19:ssä niistä 25:stä EU-maasta, joissa se ei ole virallinen kieli.[5]
Maailmankielenä [muokkaa]
Englannin kieli on nykyisin maailmankieli. Se on muun muassa kaupan, tekniikan ja kulttuurin tärkein kieli.[2] Englanti on ollut yksi Yhdistyneiden kansakuntien virallisista kielistä sen perustamisesta 1945 lähtien.[6]
Englannin kielen nousulle maailmankieleksi voidaan löytää useita syitä. Yksi on englannin kielen historiallinen luonne eri kielten sekoituksena ja kielenä, jota ei enää mielletä minkään kansakunnan "omaisuudeksi". Toinen syy on brittiläinen imperiumi, jonka myötä englanti levisi maapallon eri kolkkiin. Myös Yhdysvaltain nousu toisen maailmansodan jälkeen taloudellista, teknistä ja poliittista valtaa omaavaksi supervallaksi kasvatti englannin kielen merkitystä. Viime aikoina kiihtynyt globalisaatio on edesauttanut englannin kielen nousua kulttuurin, talouden ja kaupan yhteiseksi kieleksi, jonka avulla voidaan kommunikoida suoraan ilman tulkkien ja kääntäjien apua. Englannista on tullut myös Internetin valtakieli.[7]
Vaikka englanti nähdäänkin usein kansainvälistä asiointia helpottavana työkaluna, englannin valta-asema on herättänyt monessa maassa myös huolta kielellisen monimuotoisuuden säilymisestä.[8]
-
Katso myös: Globish
Suomessa [muokkaa]
Suomessa englanti ei ole pakollinen oppiaine kouluissa, mutta 99,4 prosenttia 7–9-luokkalaisista opiskeli sitä vuonna 2011.[9] Englannista tuli vakituinen oppiaine tyttölyseoihin vuonna 1918 sekä poikakouluihin ja oppikouluihin 1941. Englannista tuli Suomen kouluissa eniten opiskeltu vieras kieli 1960-luvulla.[10] Englannin kieli on Suomessa yleistynyt etenkin 1980-luvulta alkaen muun muassa mainonnassa, nuorisomediassa ja tuotenimissä, ja suomen kieleen on tullut viime vuosikymmeninä paljon anglismeja.[11] Englanninkielinen opetus on yleistynyt Suomen yliopistoissa niillä aloilla, joilla opiskelijoita koulutetaan globaaleille työmarkkinoille.[12]
Luokitus ja sukulaiskielet [muokkaa]
Englanti kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan germaanisten kielten läntiseen haaraan. Samaan haaraan kuuluvat nykykielistä muun muassa skotti, friisi, saksa, hollanti ja afrikaans. Nykyenglanti pohjautuu muinaisenglantiin, joka oli hyvin läheistä sukua muinaisfriisille; englanti ja friisi luokitellaan siksi yhteiseen anglofriisiläisten kielten haaraan. Englannin tavoin myös skotti pohjautuu muinaisenglantiin. Nykyenglantia edeltänyt kielimuoto tunnetaan nimellä keskienglanti.[13]
Murteet ja muunnelmat [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Luettelo englannin kielen murteista
Englanti on levinneisyyteensä nähden melko yhtenäinen kieli. Sen päämurteet ovat brittienglanti ja amerikanenglanti. Amerikanenglanti on Yhdysvaltain hallitsevan aseman johdosta nykyisin maailmanlaajuisesti englannin merkittävin murre.[2] Jotkut tutkijat pitävät afrikkalaisamerikkalaista englantia kokonaan omana kielenään.[14] Myös esimerkiksi karibianenglanti, australianenglanti ja intianenglanti ovat tunnettuja ja omaleimaisia englannin murteita.[15]
Brittienglannin korrekteimpana muotona pidetään Etelä-Englannissa kehittynyttä koulutetun väen ja yläluokan aksenttia, joka sai 1900-luvun alussa nimekseen Received Pronunciation ('saatu ääntäminen'). Sitä käyttävät muun muassa Englannin kuninkaalliset ja yleisradioyhtiö BBC, ja sitä on kutsuttu myös kuninkaan/kuningattaren englanniksi, BBC:n englanniksi ja oxfordinenglanniksi.[16]
Englannin kielen pohjalta on syntynyt myös useita pidgin- ja kreolikieliä.[17]
Etymologia [muokkaa]
Kielen omakielinen nimi English tulee itäisen Britannian 400-luvulla valloittaneista angleista. Koko maata alettiin pian kutsua heidän mukaansa latinalaisittain Angliaksi, ja nimestä käytettiin myös Engl- alkuista rinnakkaismuotoa. Sana Englisc esiintyy muinaisenglantilaisessa kirjallisuudessa ensi kertaa 880-luvulla, tarkoittaen sekä englantilaista (adj.) että englannin kieltä.[18]
Historia [muokkaa]
Muinaisenglanti [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Muinaisenglanti
Englanti pohjautuu nykyisessä Luoteis-Saksassa ja Tanskan Slesvigissä asuneiden anglien ja saksien kieliin ja murteisiin. Nämä kansat valloittivat 400-luvulta alkaen yhdessä Jyllannin juuttien kanssa kelttiläis-roomalaisesta Britanniasta nykyisen Englannin alueen.[19] Maahan tulleiden germaanien murteet sulautuivat lopulta osittain yhteen ja muodostivat nykyään muinaisenglantina tunnetun kielen, joka muistutti joitakin nykyisen Luoteis-Saksan ja Friisinmaan rannikkoalueiden murteita.
Vulgaarilatina ja klassinen latina toivat englannin kielen mannereurooppalaisiin esimuotoihin vaikutteita jo ennen anglosaksien saapumista Britanniaan. Latinan vaikutus anglosaksien kieleen jatkui Britanniassa myös roomalaisten lähdön jälkeen 400-luvulla.[20]
Muinaisenglannin kirjakieli syntyi 600-luvulla, kun englantilaiset munkit alkoivat kirjoittaa osittain englanniksi.[21] Kieltä oli aluksi kirjoitettu riimuilla, mutta kristinuskon myötä kehitettiin latinalaisperäinen aakkosto. Joillekin äänteille otettiin riimukirjoituksesta kuitenkin edelleen omat merkit (kuten Þ [θ]/[ð]]), joita ei nykyisin kuitenkaan enää käytetä.[22] Kirjurit pyrkivät yleensä ääntämyksenmukaiseen kirjoitusasuun, mutta esimerkiksi vokaalien yhteensopimattomuus latinalaisten kirjaimien kanssa, murteiden erot ja latinan käytännöt aiheuttivat sanojen kirjoitusasun vaihtelua, joka säilyi kielessä aina 1700-luvulle saakka.[23]
Säilyneiden tekstien perusteella muinaisenglanti jaetaan neljään päämurteeseen: wessexiläiseen, kentiläiseen, mercialaiseen ja northumbrialaiseen, joista kahta jälkimmäistä on kutsuttu myös angliksi.[24]
Muinaisenglanti eroaa nykyenglannista niin paljon, että sen riittävä ymmärtäminen vaatii nykyenglantia ymmärtävältäkin paljon opiskelua. Muinaisenglannin kielioppi muistuttaa sijamuotoineen, verbimuotoineen ja sukuineen enemmän saksaa tai latinaa kuin nykyenglantia, ja sitä äännettiin ja kirjoitettiin myös hyvin eri tavalla.[25]
Kelttiläiset kielet säilyivät saaren reuna-alueilla Skotlannissa, Walesissa, Cornwallissa ja jossakin määrin myös Cumbriassa, joita germaanit eivät asuttaneet.[26] Muinaisenglantiin tuli kelttien kielistä huomattavan vähän lainoja.[27]
800–1000-luvuilla saaren pohjois- ja itärannikolle asettuivat viikingit, jotka puhuivat englannin pohjoisgermaanista sukulaiskieltä muinaisnorjaa. Se ei vaikuttanut englantiin aluksi kovinkaan paljon paikannimiä lukuunottamatta: vuosien 800–1200 välillä omaksutusta 150 skandinaavisesta lainasanasta vain 25 on säilynyt nykyenglantiin. Muinaisnorjan vaikutus englantiin onkin pääasiassa peräisin vasta keskienglannin ajalta.[28]
Muinaisenglantiin alkoi viimeistään 800-luvulta lähtien tulla vaikutteita myös muinaisranskasta maiden uskonnollisten ja poliittisten yhteyksien kautta, joskin ranskalaisten lainasanojen määrä tuolta ajalta on pieni.[29]
Keskienglanti [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Keskienglanti
Vuonna 1066 normannit valloittivat Englannin, ja sitä seuranneiden 300 vuoden aikana normannikuninkaat ja ylhäisö puhuivat ja kirjoittivat vain muinaisranskaa ja sitä seuranneita ranskan uudempia muotoja.[30] Englanti säilytti kuitenkin asemansa tavallisen kansan kielenä.[31]
Normannivalloitusta pidetään usein keskienglantina tunnetun kielen muodon syntyajankohtana, joskin moni ajoittaa vaiheen alun vasta 1100-luvulle.[32] Englantiin siirtyi suuri määrä normannien käyttämiä sanoja ja muita kielen piirteitä, jotka ovat säilyneet nykypäivään saakka.[33] Muinaisenglannin monet vanhagermaaniset taivutusmuodot ja päätteet katosivat keskienglannin aikana, ja tilalle tulivat sanajärjestyksen vaihtelu ja prepositioilmausten runsaus.[34] Myös ääntäminen muuttui niin että muinaisenglannin vakiintunut kirjakieli oli 1100-luvulla jo nopeasti vanhentunut.[35]
Toisen vuosituhannen alussa myös muinaisnorjan sanasto oli jo levinnyt englannin puhekieleen. Vuoden 1200 jälkeen skandinaavisia sanoja alkoi esiintyä entistä useammin myös englannin kirjakielessä, ja ne korvasivat monet anglosaksiset sanat laajalti kielen perussanastossa. Nykyenglannin yleiskielessä on noin 400–500 muinaisnorjalaista lainasanaa tuolta ajalta, ja murteissa sitäkin enemmän.[28]
1300-luvulla englanniksi kirjoittanutta Geoffrey Chauceria pidetään keskienglannin kirjakielen merkittävimpänä kehittäjänä.[36] Keskienglannin vaihetta pidetään englannin murteiden kautena, sillä kirjakieli seurasi lukuisten paikallisten, toisistaan paljon eronneiden murteiden kielioppia ja ääntämystä.[37] Keskienglannin päämurteet olivat Kentin murre, eteläinen, itä-midlandilainen, länsi-midlandilainen ja northumbrialainen murre.[38]
Vuosien 1450–1700 välillä tapahtuneessa suuressa vokaalisiirroksessa englannin äännejärjestelmä muuttui, kun monet keskienglannin vokaalit vaihtuivat toisiksi.[39] 1500-luvun puoliväliin mennessä englannin kirjakieli oli erkaantunut ääntämisestä, vaikka yksityisessä kirjeenvaihdossa noudatettiinkin vielä paikallista ääntämystä. Myös Englannin ensimmäinen kirjanpainaja William Caxton suosi uutta kirjoitustapaa.[40]
Nykyenglanti [muokkaa]
Näytelmäkirjailija William Shakespearella oli suuri vaikutus englannin kieleen 1600-luvun taitteessa, ja hänen ajastaan katsotaan nykyenglannin vaiheen alkaneen. Shakespeare keksi lähes 6000 uutta sanaa ja kehitti myös kielioppia.[41] 1600-luvun alku on englannin kielen historiassa aikaa, jolloin kieleen tuli eniten uusia sanoja, osa lainattuja ja osa omaperäisiä. Monien vanhojen sanojen merkitykset myös muuttuivat.[42]
Pelko kielen liian nopean laajenemisen ja muutoksen vaikutuksista synnytti ensimmäiset englannin kielen sanakirjat, kieliopit ja ääntämisoppaat.[43] Englantilaisen Samuel Johnsonin sanakirja A Dictionary of the English Language (1755) vakiinnutti kielen oikeinkirjoituksen ja kieliopilliset muodot, kodifioi ääntämisen sekä laajensi jokapäiväisen elämän sanastoa. Yhdysvaltalaisen Noah Websterin Dictionary of the American Language (1828) teki saman Yhdysvalloissa syntyneelle amerikanenglannille.[44] Sanakirjojen myötä kieleen syntyi oikeakielisyyden käsite ja korrektina pidetty yleiskieli (Englannissa Standard English ja Yhdysvalloissa Standard American English). 1700-luvun lopulla englannin kieli oli jo saavuttanut lähes nykyisen muotonsa niin kieliopin, ääntämisen kuin oikeinkirjoituksenkin suhteen; sanasto on senkin jälkeen laajentunut maailman muuttuessa. Brittiläisen imperiumin myötä englannin kieli oli myös levinnyt maailman eri kolkkiin.[43]
Sanasto [muokkaa]
Englannin kieli on omaksunut lainasanoja 1600 vuoden historiansa aikana useasta kielestä.[7] Nykyenglannin sanastosta lähes 70 prosenttia on lainattu muualta.[45] Vanhat germaaniset sanat muodostavat yhä kuitenkin englannin kielen perussanaston. Englannin kielen sadasta yleisimmästä sanasta germaanisia on 97 %, ja tuhannesta yleisimmästä vielä 57 %.[46]
Egnlannin alkuperäinen sanasto on länsigermaaninen.[47] Latinasta tuli paljon lainasanoja jo englannin esimuotoihin, ja muinaisenglannin aikaan vuosina 450–1100 latinasta tuli huomattavan paljon lisää.[20][48] Kelttien kielistä englantiin tuli vain vähän lainoja.[27] Muinaisnorjasta lainasanoja on tullut vuodesta 800 alkaen, mutta suurin osa skandinaavisista lainasanoista on peräisin vasta keskienglannin ajalta.[28] Ranskalaisia lainasanoja kieleen alkoi tulla 800-luvulta lähtien.[29] Normannivalloituksen jälkeen 1066– englannin kieleen tuli kolmen vuosisadan aikana suuri määrä yläluokan käyttämiä ranskankielisiä lainasanoja.[49] Ranskasta lainatut sanat, jotka liittyivät usein uskontoon, hallintoon, lakiin ja kulttuuriin, olivat usein monitavuisia, kun vanhemmat anglosaksiset perussanat olivat yksitavuisia.[50] 1200-luvulta alkaen englantiin alkoi tulla myös keskiranskalaisia lainasanoja.[51]
Taulukossa esimerkkejä eri kielistä englantiin tulleista sanoista.[52]
| Kieli | Esimerkkejä |
|---|---|
| alkuperäinen | tree, stone, house, bird, land, friend, father, love, help, one, two, three, north, down, I, you, he, from, have, after |
| latina | candle, crystal, demon, temple, nature, relation, medicine, discuss, complete, strict, area, gradual, ultimate |
| kreikka | latinan tai ranskan kautta: dilemma, drama, electric, theory, center, comedy, cycle, machine, pause suoraan kreikasta: agnostic, phone, telegram |
| kelttiläiset kielet | whiskey, plaid, slogan |
| skandinaaviset kielet | skill, skirt, skin, sky, hit, fellow, law, get, give, window, take, want |
| ranska | castle, prison, government, country, court, crime, clergy, preach, prince, baron, captain, beef, pork, roast, dignity, fool, fruit, horrible, letter, mirror, safe, search, secret, single, courage, figure, amateur, debris, naive |
Englannin kielessä on nykyisin poikkeuksellisen laaja sanasto. Sanaston laajuutta on tosin vaikea määritellä tarkasti. Englantilaisen Oxford English Dictionary -sanakirjan toisessa laitoksessa (1989) on noin 171 000 käytössä olevaa erillistä sanaa, ja kielen sanojen yhteismääräksi, ilman teknistä tai alueellista sanastoa, arvioidaan yli 250 000.[53] Vuoden 2011 sanakirjassa on yhteensä yli 600 000 sanamuotoa.[54] Erään tutkimuksen mukaan koulutettu englantilainen käyttää aktiivisesti noin 50 000 sanaa.[55]
Kielioppi [muokkaa]
Englannin kielessä on vähän taivutusmuotoja useimpiin muihin indoeurooppalaisiin kieliin verrattuna. Siinä ei ole esimerkiksi kieliopillista sukua eikä adjektiivien taivutusta toisin kuin sen läheisissä sukulaiskielissä hollannissa, saksassa ja ruotsissa. Englannissa on kuitenkin jäämänä subjektin ja predikaatin kongruenssista yksikön kolmannen persoonan pääte -(e)s, be-verbin poikkeuksellinen persoonataivutus, verbien imperfektin pääte -(e)d ja substantiivien -(e)s-loppuinen monikko. Monia kieliopillisia suhteita ilmaistaan liittosanoin.
Substantiivit [muokkaa]
Yksikkö ja monikko [muokkaa]
Monikon pääte on yleensä -(e)s. Joillakin sanoilla on epäsäännöllinen monikko, kuten foot – feet, mouse – mice, sheep – sheep. Jotkin vierasperäiset sanat säilyttävät alkuperäisen monikkonsa, kuten medium – media. Yksikkömuotoisiin ryhmäsanoihin liittyvä verbi voi olla monikossa, esimerkiksi the staff are.[56]
Artikkelit [muokkaa]
Yksikön epämääräinen artikkeli on a/an; monikossa ei ole epämääräistä artikkelia. Määräinen artikkeli on the.[57]
Genetiivi [muokkaa]
Henkilöistä käytettävän genetiivin tunnus on yksikössä 's ja monikossa pelkkä heittomerkki. Esineistä ja asioista käytetään of-genetiiviä.[58]
Verbit [muokkaa]
Aikamuodot [muokkaa]
Aikamuotoja ovat preesens, imperfekti, perfekti, pluskvamperfekti ja futuuri. Näistä jokaisella on yleis- ja kestomuoto. Kestomuoto kuvaa jatkuvaa toimintaa ja yleismuoto tavallisesti esimerkiksi päättynyttä tai lyhyttä tapahtumaa.[59] Taulukossa säännöllisen to talk ('puhua') -verbin taivutus aikamuodoissa yksikön kolmannessa persoonassa:[60]
| aikamuoto | yleis- | kesto- |
|---|---|---|
| preesens | talks | is talking |
| imperfekti | talked | was talking |
| perfekti | has talked | has been talking |
| pluskvamperfekti | had talked | had been talking |
| futuuri | will talk | will be talking |
Tulevaa aikaa voi kuvata joskus myös preesensillä tai be going to -rakenteella.[61]
Tapaluokat [muokkaa]
Verbin tapaluokkia ovat indikatiivi, imperatiivi (joka on perusmuodon kaltainen) ja konditionaali (joka muodostetaan would-apuverbillä). Konditionaalilla on neljä muotoa: nykyajan ja menneen ajan yleis- ja kestomuodot.[62]
Taivutus [muokkaa]
Säännölliset verbit taipuvat kuten talk-verbi: talk – talked – talked.[63] Englannissa on hyvin paljon epäsäännöllisiä verbejä, kuten go – went – gone ('mennä').[64]
Apuverbit [muokkaa]
Vaillinaisia (ts. joilta puuttuu tiettyjä muotoja) apuverbejä ovat muun muassa can/could, must, may/might, shall, will, should, would.[65]
Passiivi [muokkaa]
Passiivi muodostetaan apuverbillä be ('olla'), joka taipuu aikamuodon ja subjektin mukaan, esimerkiksi The house was painted ('Talo maalattiin').[66] Myös we-, you-, they-, one- ja people-muotoisia passiiveja voidaan käyttää, esimerkiksi They say that... ('Sanotaan että...').[67]
Gerundi ja partisiipit [muokkaa]
Gerundi on verbin -ing-päätteinen muoto. Sitä käytetään esimerkiksi partisiipin preesensissä, kuten flying ('lentävä'), tai -minen-muodossa, kuten swimming, 'uiminen'.[68]
Adjektiivit [muokkaa]
Adjektiivin vertailumuodot ovat komparatiivi -er ja superlatiivi the -est.[69] Joidenkin adjektiivien, etenkin pitkien, tai partisiippien (kuten scared), kohdalla käytetään more – most -vertailumuotoja.[70]
Pronominit [muokkaa]
Persoonapronominit eri muotoineen:[71]
| muoto | subjekti | objekti | possessiivi (ja ilman substantiivia) |
|---|---|---|---|
| yks. 1. pers. | I | me | my (mine) |
| yks. 2. pers. | you | you | your (yours) |
| yks. 3. pers. | he/she/it | him/her/it | his/her/its (his/hers/) |
| mon. 1. pers. | we | us | our (ours) |
| mon. 2. pers. | you | you | your (yours) |
| mon. 3. pers. | they | them | their (theirs) |
Sanajärjestys [muokkaa]
Sanajärjestys on väitelauseissa suora (subjekti ennen predikaattia) ja kysymyksessä joskus käänteinen esimerkiksi silloin kun kysymyssana ei ole subjektina (kuten Who do you live with?).[72]
Äänneoppi [muokkaa]
Konsonantit [muokkaa]
Taulukossa englannin konsonanttifoneemit:[73]
| labiaali | labiodentaali | interdentaali | alveolaari | palatoalveolaari | palataali | velaari | glottaali | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| klusiili | p b | t d | k g | |||||
| nasaali | m | n | ŋ | |||||
| hankausäänne | f v | θ ð | s z | ʃ ʒ | x ʍ | h | ||
| affrikaatta | tʃ dʒ | |||||||
| puolivokaali | r | j | w | |||||
| lateraali | l |
Taulukossa kaikissa englannin aksenteissa käytettävien konsonanttifoneemien yleisimpiä kirjoitusmuotoja:[74]
| /p/ | p | /b/ | b |
| /t/ | t | /d/ | d |
| /k/ | k, c, ck | /ɡ/ | g |
| /tʃ/ | ch | /dʒ/ | j, dg, g, ge |
| /f/ | f | /v/ | v |
| /θ/ | th | /ð/ | th |
| /s/ | s, c | /z/ | z, s |
| /ʃ/ | sh, ss, ti, ce | /ʒ/ | s |
| /x/ | ch | ||
| /w/ | w | /m/ | m |
| /l/ | l | /n/ | n |
| /r/ | r | /j/ | y |
| /h/ | h, wh | /ŋ/ | ng, n |
Soinnittomat klusiilit (p, t, k) aspiroituvat painollisen tavun alussa (kuten sanassa pen [pʰɛn]). Ne eivät aspiroidu painottomissa tavuissa (kuten sanassa dipper) tai seuratessaan s:ää (kuten sanassa spun), eivätkä ne aina aspiroidu sanan lopussa.[75][76]
/r/ on yleensä retrofleksinen, mutta skottienglannissa se on yhä yksi- tai monitäryinen tremulantti. Englannin kielen eri aksentit voidaan jakaa /r/:n ääntämisen mukaan kahteen ryhmään: roottisiin ja ei-roottisiin. Ei-roottisissa aksenteissa /r/ äännetään vain tavun alussa ja vokaalien välissä, mutta roottisissa aksenteissa /r/ äännetään aina (kuten sanoissa beard ja war). Roottisten aksenttien esiintymisalueita ovat Lounais-Englanti, Skotlanti, Irlanti, Länsi- ja Pohjois-Yhdysvallat, Kanada, Barbados ja osa Jamaikaa. Ei-roottisten aksenttien esiintymisalueita ovat suurin osa Englantia, Wales, Etelä-Yhdysvallat, New Yorkin osavaltio ja Uusi-Englanti, Australia ja Uusi-Seelanti, suurin osa Karibiaa ja Afrikka. Myös suurin osa afroamerikkalaisista puhuu ei-roottisesti.[77]
Foneemilla /l/ on kaksi allofonia, [l] ja tumma [ɫ]. Jälkimmäinen esiintyy tavujen lopussa, kuten sanoissa hill [hɪɫ] ja elbow [ɛɫboʊ]. Skotlanninenglannissa se esiintyy muissakin paikoissa.[78]
Glottaaliklusiili esiintyy joissain englannin murteissa, kuten cockneyssa ja skotlanninenglannissa.[79] Amerikanenglannissa ja Ulsterin englannissa esiintyy alveolaarinen napausäänne [ɾ], esimerkiksi /t/:n ja /d/:n allofonina sanoissa latter ja ladder [laɾr].[80]
Vokaalit [muokkaa]
Vokaaleja englannin kielessä on moniin muihin kieliin verrattuna varsin paljon. Murteiden välillä esiintyy lisäksi suuria vokaalinvaihteluita.
Kuvassa englannin kielen vokaalit ääntämispaikkoineen:
Brittiläisessä standardienglannissa pitkien ja lyhyiden vokaalien ero ei ole foneettinen. Kontrasti on sen sijaan tiukkojen ja höllien vokaalien välillä – näiden pituus vaihtelee allofonisesti. Höllä vokaali (kuten /ɪ/) on sentralisoitunut ja sen artikulointi on epätarkempaa kuin tiukan vokaalin (kuten /i/), joka lausutaan selkeästi artikuloiden.[81] Murteesta riippuu, muuttuuko pituus. Skottienglannissa höllät vokaalit ovat aina lyhyitä, mutta tiukat voivat olla lyhyitä tai pitkiä.[82]
Taulukossa Received Pronunciation -aksentissa käytettävien vokaalifoneemien yleisimpiä kirjoitusmuotoja esimerkkisanoineen:[83]
| /i/ | ee, ea | bee, beat |
| /ɪ/ | i | bit |
| /e/ | a, ai, ay | same, bait, hay |
| /ɛ/ | e | pet |
| /ɑ/ | a, ar, (am. engl. myös o) | bath, car, (cot) |
| /a/ (/æ/) | a | bat |
| /u/ | oo, u, oe | boot, Luke, shoe |
| /ʊ/ | u, oo | put, look |
| /o/ | o, oa, ow | pole, boat, show |
| /ʌ/ | u, o | putt, done |
| /ɔ/ | ou, aw, or | bought, dawn, short |
| /ɒ/ | o, ou | lock, cough |
| /aɪ/ | i, y | bite, shy |
| /aʊ/ | ou, ow | bout, now |
| /ɔɪ/ | oi, oy | voice, boy |
| /ɪə/ | ea, eir, eer | beard, weird, beer |
| /ɛə/ | air, ear, are | laird, bear, fare |
| /ʊə/ | our, ure | tour, pure |
| /ɜ/ | ir, ear, or, ur, er | bird, heard, word, fur, her |
| /ə/ | o, e, a | painottomassa tavussa |
Foneemit /e/ ja /o/ ääntyvät useimmissa murteissa diftongisina [eɪ] ja [oʊ]. Joskus myös /i/ ja /u/ äännetään diftongisesti [ɪi] ja [ʊu][84]
Suuri vokaalisiirros [muokkaa]
Suuressa vokaalisiirroksessa 1400- ja 1700-lukujen välillä englannin kielen pitkät vokaalit saivat nykyisen muotonsa. Samalla vokaalien kirjoitusmuoto ja ääntäminen erkaantuivat toisistaan. Vokaalisiirroksen ensimmäisessä vaiheessa ylävokaalit /i/ ja /u/ diftongiutuivat muotoon /aɪ/ ja /aʊ/; näin sana my [mi] alettiin lausua [maɪ] ja hus (nyk. house) [hus] alettiin lausua [haʊs]. Näiltä vokaaleilta vapautuneeseen tilaan nousivat välivokaalit /e/ ja /o/ sekä alavokaali /a/. Vokaalisiirros tapahtui vaiheittain, ja jotkin sanat jäivät sen ulkopuolelle (kuten break). Taulukossa ovat tärkeimmät vokaalimuutokset vuosisadoittain:[85]
| 1400 | 1500 | 1600 | Nykyisin | Esimerkkisanoja |
|---|---|---|---|---|
| i | ei | ɛi | ai | bite |
| e | i | i | i | meet |
| ɛ | ɛ | e | i | meat |
| a | a | ɛ | eɪ | mate |
| u | ou | ɔʊ | aʊ | out |
| o | u | u | u | boot |
| ɔ | ɔ | ɔo | o | boat |
Useiden englannin kielten sanojen kirjoitusmuodoksi on vakiintunut 1400-luvun kirjoitusmuoto, joka noudattaa silloista ääntämistä.[85]
Sanapaino [muokkaa]
Sanapaino vaihtelee englannin kielessä sanoittain ja voi esiintyä niin sanan alussa, keskellä kuin joskus harvoin lopussakin. Jokaisessa nominissa, verbissä, adjektiivissa tai adverbissa on yksi pääpainollinen tavu ja joskus joitain sivupainollisia. Painottomien tavujen vokaali on švaa-vokaali /ə/. Paino on englannissa osittain foneeminen: on minimipareja, joissa paino on eri tavuilla, kuten ’pervert ('perverssi'; paino ensimmäisellä tavulla) ja per’vert ('vääristää'; paino viimeisellä tavulla).[86]
Oikeinkirjoitus [muokkaa]
Englantia kirjoitetaan latinalaisen aakkoston 26 kirjaimella A-Z. Tarkkeita käytetään joissain vierasperäisissä sanoissa, kuten café, fiancée ('morsian') ja naïve ('naiivi'). Monen sanan kohdalla niiden käyttö kuitenkin vähenee ajan myötä.[87]
Englannin oikeinkirjoitus on nykyisin hyvin epäsäännöllistä. Muinaisenglannin oikeinkirjoitus oli vielä säännöllinen, mutta normannivalloituksen jälkeen kielen ääntäminen muuttui nopeasti, eikä kirjoitus pysynyt sen perässä.[35] Vuosien 1450–1700 välillä tapahtuneessa äänteensiirroksessa, niin sanotussa suuressa vokaalisiirroksessa, englannin vokaalien ääntäminen muuttui edelleen merkittävästi. Kirjapainon käyttöönotto myös vakiinnutti käytössä olleen kirjoitustavan.[88]
Murteiden väliset erot [muokkaa]
Brittienglannin ja amerikanenglannin välillä on joitain eroja oikeinkirjoituksessa. Merkittävimpiä eroja ovat -or/-our (am. color, br. colour); -ter/-tre, -ger/-gre ym. (am. center, theater, meager; br. centre, theatre, meagre); e/oe ja e/ae (am. estrogen, esthetics, br. oestrogen, aesthetics); -ll/-l (am. fulfillment, br. fulfilment); -ize/-ise (am. capsize, br. capsise); -lyze/-lyse (am. analyze, br. yl. analyse); -og/-ogue (am. dialog, br. dialogue). Amerikkalaiset kirjoitusmuodot ovat usein brittiläisiä muotoja lyhyempiä. Amerikanenglannissa ei homofoneja pyritä välttämään yhtä usein kuin brittienglannissa, kuten sanassa cheque (br.) / check (am. 'šekki').[89]
Uudistamispyrkimykset [muokkaa]
Useita yrityksiä englannin ortografian uudistamiseksi on tehty, mutta mikään niistä ei ole saanut laajaa kannatusta. Benjamin Franklin esitteli asuessaan Lontoossa vuonna 1768 kirjoituksessaan A Scheme for a new Alphabet and a Reformed Mode of Spelling foneettisen kirjoitusjärjestelmän.[90] Deweyn luokittelun kehittäjä Melvil Dewey ajoi myös asiaa: hän jopa vaihtoi etunimensä Melvillestä yksinkertaisempaan muotoon Melvil ja kirjoitti osan elämästään sukunimensä muodossa Dui.[91] Yhdysvaltalainen liikemies Andrew Carnegie perusti vuonna 1906 arvovaltaisen komitean tutkimaan oikeinkirjoituksen yksinkertaistamista, ja presidentti Theodore Roosevelt yritti ajaa komitean ehdotusta turhaan läpi maan hallinnossa.[92]
Lähteet [muokkaa]
- Algeo, John: The Origins and Development of the English Language. Boston: Wadsworth, 2010. ISBN 978-1-4282-3148-1.
- Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 58–59. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X.
- Crystal, David: The Stories of English. Penguin Books, 2004.
- Giegerich, Heinz J.: English phonology. Cambridge: Cambridge University Press, 1995. ISBN 0-521-33603-1.
- Leppänen, Sirpa & Nikula, Tarja & Kääntä, Leila (toim.): Kolmas kotimainen. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2008. ISBN 978-952-222-029-5.
- Lerer, Seth: Inventing English: Portable History of the Language. New York: Columbia University Press, 2007. ISBN 978-0-231-13794-2.
- McArthur, Tom: Oxford Guide to World English. Oxford: Oxford University Press, 2002. ISBN 019-860771-7.
- Rekiaro, Päivi: Englannin peruskielioppi (toinen laitos). Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7458-7.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b c McArthur 2002, s. 3
- ↑ a b c d e f Algeo 2010, s. 182–183
- ↑ Language Use in the United States: 2007 4/2010. American Community Survey. Viitattu 6.5.2013.
- ↑ Vuoden 2012 väkiluvun kasvusta vieraskielisten osuus 87 prosenttia 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 3.5.2013.
- ↑ Europeans and their languages 06/2012. Euroopan komissio. Viitattu 5.5.2013.
- ↑ Economist
- ↑ a b Leppänen et al. 2008, s. 12–13
- ↑ Leppänen et al. 2008, s. 13–14
- ↑ Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia 25.5.2012. Tilastokeskus. Viitattu 3.5.2013.
- ↑ Leppänen et al. 2008, s. 17–18
- ↑ Leppänen et al. 2008, s. 20
- ↑ Hannu-Pekka Hallamaa: Opetusministeriö: Yliopistolakia ehkä muutettava englanninkielisen opetuksen takia 25.2.2013. Yle Uutiset. Viitattu 18.5.2013.
- ↑ Professor Peter Svenonius: The Indo-European languages 25.09.2001. Tromssan yliopisto. Viitattu 18.5.2013.
- ↑ Smitherman, Geneva: Talkin That Talk : Africian American Language and Culture, s. 20. Lontoo: Routledge, 1999. ISBN 9780203065419.
- ↑ McArthur 2002, s. 230, 312, 380
- ↑ McArthur 2002, s. 39–41
- ↑ Crystal 2004, s. 436–437
- ↑ Crystal 2004, s. 26–27
- ↑ Crystal 2004, s. 19–21
- ↑ a b Crystal 2004, s. 59–60
- ↑ Crystal 2004, s. 27–28
- ↑ McArthur 2002, s. 26
- ↑ Crystal 2004, s. 41–43
- ↑ Crystal 2004, s. 34
- ↑ McArthur 2002, s. 26–29
- ↑ Crystal 2004, s. 23
- ↑ a b Crystal 2004, s. 29–30
- ↑ a b c Crystal 2004, s. 65, 70–74
- ↑ a b Crystal 2004, s. 78–79
- ↑ Crystal 2004, s. 120
- ↑ Crystal 2004, s. 124
- ↑ Crystal 2004, s. 105
- ↑ Crystal 2004, s. 132–133
- ↑ Crystal 2004, s. 100
- ↑ a b Crystal 2004, s. 113
- ↑ Lerer 2007, s. 70
- ↑ Lerer 2007, s. 86–87, 99
- ↑ Lerer 2007, s. 91
- ↑ Lerer 2007, s. 101–102
- ↑ Lerer 2007, s. 115–116
- ↑ Lerer 2007, s. 129
- ↑ Lerer 2007, s. 142–143
- ↑ a b Crystal 2004, s. 3–4
- ↑ Lerer 2007, s. 167–168
- ↑ Lerer 2007, s. 141
- ↑ I. S. P. Nation, Victoria University of Wellington: Learning Vocabulary in Another Language ((Word study strategies: Table 8.1. Sources of the most frequent 7,476 words of English (from Bird, 1987))) 2001. Cambridge University Press. Viitattu 5.5.2013.
- ↑ Crystal 2004, s. 59
- ↑ Crystal 2004, s. 62–64
- ↑ Crystal 2004, s. 132–133
- ↑ Lerer 2007, s. 68
- ↑ Lerer 2007, s. 69
- ↑ Algeo 2010, s. 247–267
- ↑ How many words are there in the English language? Oxford Dictionaries. Viitattu 4.5.2013.
- ↑ OED: About Oxford English Dictionary. Viitattu 4.5.2013.
- ↑ Crystal 2004, s. 317
- ↑ Rekiaro 2007, s. 10–18
- ↑ Rekiaro 2007, s. 20–33
- ↑ Rekiaro 2007, s. 36–37
- ↑ Rekiaro 2007, s. 42–46
- ↑ Rekiaro 2007, s. 74–75
- ↑ Rekiaro 2007, s. 64–65
- ↑ Rekiaro 2007, s. 66–73
- ↑ Rekiaro 2007, s. 74
- ↑ Rekiaro 2007, s. 79
- ↑ Rekiaro 2007, s. 86
- ↑ Rekiaro 2007, s. 98
- ↑ Rekiaro 2007, s. 102
- ↑ Rekiaro 2007, s. 104
- ↑ Rekiaro 2007, s. 112
- ↑ Rekiaro 2007, s. 114
- ↑ Rekiaro 2007, s. 126–130
- ↑ Rekiaro 2007, s. 168
- ↑ Giegerich 1995, s. 41
- ↑ Giegerich 1995, s. 34, 37
- ↑ Richard Applegate, Ph.D.: Aspirated consonants in English Samala Chumash Language Tutorial. Viitattu 16.5.2013.
- ↑ Giegerich 1995, s. 219
- ↑ McArthur 2002, s. 449
- ↑ Giegerich 1995, s. 211
- ↑ Giegerich 1995, s. 225
- ↑ Giegerich 1995, s. 226
- ↑ Giegerich 1995, s. 228
- ↑ Giegerich 1995, s. 229
- ↑ Giegerich 1995, s. 45, 47
- ↑ Giegerich 1995, s. 50
- ↑ a b Lerer 2007, s. 101–114
- ↑ Giegerich 1995, s. 179–186
- ↑ Diacritics? They’re just passé! 22.3.2011. Oxford Dictionaries. Viitattu 4.5.2013.
- ↑ Lerer 2007, s. 101–102, 115–116
- ↑ McArthur 2002, s. 249–251
- ↑ Benjamin Franklin's Phonetic Alphabet Omniglot. Viitattu 6.5.2013.
- ↑ Melvil Dewey Biography: How one library pioneer profoundly influenced modern librarianship OCLC.org. Viitattu 6.5.2013.
- ↑ Jennifer Rosenberg: Teddy Roosevelt Simplifies Spelling About.com. Viitattu 6.5.2013.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Hannu Reime: Viikon kieli: Englanti. Ylen Elävä arkisto.
- Sanakirja.org Ilmainen suomi–englanti–suomi-sanakirja
