William Shakespeare

William Shakespeare
Mahdollisesti John Taylorin maalama ns. Chandos-muotokuva, jonka arvellaan esittävän William Shakespearea.
Syntynyt	huhtikuu 1564, tarkkaa päivämäärää ei tiedetä Stratford-upon-Avon, Warwickshire, Englannin kuningaskunta
Kuollut	23. huhtikuuta (juliaaninen kalenteri) / 3. toukokuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1616 Stratford-upon-Avon, Warwickshire, Englannin kuningaskunta
Ammatit	näytelmäkirjailija, runoilija, näyttelijä
Kansallisuus	Englannin kuningaskunta
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

William Shakespeare (kastettu 26. huhtikuuta 1564 – k. 23. huhtikuuta (juliaaninen kalenteri) / 3. toukokuuta (gregoriaaninen kalenteri) 1616) oli englantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä kirjailijoista kautta historian ja eräänä etevimpänä englannin kielen taitajana. Shakespeare kirjoitti useita näytelmiä, niin tragedioita kuin komedioita, sonetteja ja runoja. Shakespeare kirjoitti teoksensa vuosina 1585–1613, mutta näytelmien kirjoitusjärjestystä ei tiedetä varmasti.

Elämä

Stratford-upon-Avonin kirkonkirjoista löytyy 26. huhtikuuta 1564 latinankielinen kastemerkintä Gulielmus, filius Johannes Shaksper eli William John Shakespearen poika. William oli John Shakespearen ja Mary Ardenin kahdeksasta lapsesta kolmas.

Williamin isä oli menestyvä hansikaskauppias ja raatimies, äiti vanhaa vaurasta sukua. Molemmat vanhemmat olivat todennäköisesti lukutaidottomia - vaikka isä toimi korkeimmillaan Stratfordin pormestarina, hän kirjoitti nimensä aina puumerkillä. Isä tiedetään myöhemmin löytyneen testamentin perusteella katoliseksi, ja ajan katolisten vaino saattoi olla osasyy hänen elämänsä loppupuolen talousongelmiin. Shakespeare kastettiin 26. huhtikuuta, ja kasteen ajankohdan mukaan on syntymäpäiväksi arveltu 23. huhtikuuta. Arvio on melko perusteeton ja lienee lähtöisin siitä, että kyseinen päivä on Pyhän Yrjön päivä, joka 1800-luvulla katsottiin Englannin kansallisrunoilijalle sopivaksi syntymäpäiväksi. Vaikka Shakespearen koulunkäynnistä ei ole säilynyt mitään kirjallista tietoa, useimmat tutkijat uskovat että hän opiskeli King's New Schoolissa Stratfordissa, joka luultavasti tarjosi tiiviin koulutuksen latinan kieliopista ja antiikin kirjallisuudesta.

Shakespeare nai 18-vuotiaana Anne Hathawayn 28. marraskuuta 1582 ja he saivat kaikkiaan kolme lasta, tytöt Susanna ja Judith sekä pojan Hamnet. Tiedot 1580-luvun puolivälistä eteenpäin ovat niukat, kunnes vuonna 1592 Shakespearen nimi mainitaan ensimmäisen kerran Lontoon teatteripiireissä. Anthony Holdenin mukaan Shakespeare muutti Lontooseen ehkä vuonna 1587, jolloin The Queen's Men-näyttelijäseurue kävi Stratfordissa. Hän toimi ennen näytelmäkirjailijaksi alkamistaan, ja ajoittain sen jälkeenkin, näyttelijänä. Mahdollisesti hän teki sitä ennen myös aputöitä näyttelijäseurueelle. Vuonna 1594 hän ilmeisesti liittyi suosittuun The Lord Chamberlain's Men -näyttelijäseurueeseen, jonka osaomistaja hänestä tuli. Kuningatar Elisabet I:n kuoleman jälkeen kuningas Jaakko I otti seurueen suojelukseensa, se nimettiin The King's Meniksi ja sai esityspaikakseen Globe-teatterin. Teatterin palon n. 1610 jälkeen Shakespeare vetäytyi takaisin Stratfordiin.

Shakespeare kuoli 23. huhtikuuta 1616, mahdollisena syntymäpäivänään. Hän oli naimisissa Annen kanssa kuolemaansa asti.

Tuotanto

Shakespearen kirjallinen perintö jälkimaailmalle on mitä runsain: 37 näytelmää, 154 sonettia, kaksi pitkää kertovaa runoelmaa ja lisäksi paljon muita runoja. Useita Shakespearen näytelmiä on pidetty Englannin ja koko länsimaiden kirjallisuuden suurimpiin kuuluvina. Hänen näytelmänsä kattavat tragedian, historian ja komedian. Shakespearen teoksia on käännetty useimmille nykyaikaisille kielille ja niitä esitetään jatkuvasti ympäri maailmaa. Näytelmille ominaista on psykologinen henkilökuvaus, luonteva dialogi, draamallinen jännite ja kielellinen taituruus. Myös Shakespearen sonetteja arvostetaan paljon. Shakespeare on Guinnessin ennätysten kirjan mukaan kaikkien aikojen käännetyin kirjailija: hänen teoksiaan oli lokakuuhun 2005 mennessä käännetty ainakin 116 kielelle.

Näytelmät

Shakespearen näytelmät tavataan karkeasti jakaa neljään tyylilliseen kauteen. 1590-luvun puoliväliin asti Shakespeare kirjoitti lähinnä klassisia ja italialaisvaikutteisia komedioita, kuten Kesäyön uni ja lyyrisiä historiallisia näytelmiä, kuten Henrik IV:n ensimmäinen osa. Tämän jälkeen hänen näytelmänsä vakavoituivat, henkilöhahmonsa syvenivät, ja kerronnassa tapahtui siirtymää lyriikasta proosan suuntaan. Seuraavan kauden aloitti tragedia Romeo ja Julia (n. 1595–1596) ja päätti toinen kuuluisa tragedia Julius Caesar (1599). Varhaiset näytelmät ovat tyypillisesti kevyempiä kuin tragedisen kauden tummasävyiset, pettämisen, murhien, himon, vallan ja itsekkyyden kaltaisia aiheita käsittelevät näytelmät.

Shakespearen tragedinen kausi kesti noin vuodet 1600–1608. Siihen kuuluvat maineikkaimmat tragediat Othello, Macbeth, Hamlet ja Kuningas Lear. Viimeisenä kautenaan Shakespeare siirtyi romansseihin ja tragikomedioihin, kuten Talvinen tarina ja Myrsky. Myöhäiskauden romanttiset näytelmät sisältävät usein onnellisen lopun, sekä taikuutta ja muita fantasiaelementtejä. Rajanveto kausien välillä on kuitenkin epätarkka ja muitakin luokittelutapoja on esitetty.

Kuten ajan tapana oli, Shakespeare perusti monet työnsä toisten näytelmäkirjailijoiden töihin, ja kierrätti vanhempia tarinoita sekä historiallista materiaalia. Esimerkiksi Hamlet (n. 1601) on todennäköisesti uudelleen kirjoitettu versio vanhemmasta Hamlet-näytelmästä, ja tarinan peruskuvio esiintyy jo Saxo Grammaticuksen Tanskalaisten teoissa. Se sisältö, mitä pidetään oleellisena, kuten dialogi ja henkilöhahmot syvemmässä merkityksessä, katsotaan kuitenkin Shakespearen luomukseksi. Historiallisissa näytelmissään Shakespeare käytti kahta päälähdettä: Plutarkhoksen Antiikin suurmiesten elämäkertasarjaa Kuuluisien miesten elämäkertoja ja Raphael Holinshedin Englannin historiaa käsitteleviä Kronikoita.

1700-luvulta peräisin oleva kolmen kirjoittajan näytelmä Double Falsehood on todettu pohjautuvan Shakespearen kadonneeseen näytelmään Cardenio. Royal Shakespeare Company harkitsee näytelmän ottamista ohjelmistoonsa.

Sonetit ja muut runot

Shakespearen sonetit koostuvat 154 runosta, jotka käsittelevät rakkauden, kauneuden ja kuolevaisuuden kaltaisia aiheita. Kaikki paitsi kaksi sonettia, jotka oli julkaistu jo 1599, ilmestyivät ensimmäisen kerran yhtenä niteenä vuonna 1609. Sonettien julkaisemisen taustat ovat epäselvät: ei tiedetä, oliko Shakespeare hyväksynyt julkaisemisen. Sonetit lienee kirjoitettu useiden vuosien aikana. Soneteissa esiintyy mystinen herra W.H. (mahdollisesti Henry Wriothesley), jota ylistetään tavalla, joka joidenkin mielestä viittaa homoseksuaalisuuteen, mutta toisten tulkintojen mukaan kyseessä on puhtaasti platoninen ystävyys.^{kenen mukaan?} Loppupuolen soneteissa esiintyy mystinen tumma nainen, jonka henkilöllisyys on myös ollut vilkkaan teoretisoinnin kohde.^lähde?

Sonettien lisäksi Shakespeare kirjoitti pitemmät kertovat runoelmat Venus ja Adonis sekä Lucrece. Ne on molemmat omistettu Shakespearen mesenaatille Henry Wriothesleylle. Shakespeare kirjoitti myös eräitä muita lyhyempiä runoja.

Kiistaa henkilöllisyydestä

Noin vuonna 1610 maalattu niin sanottu Cobbe-muotokuva, jonka vuonna 2009 esitettiin mahdollisesti esittävän Shakespearea.

Joidenkin teorioiden mukaan joku kirjailija tai ryhmä kirjailijoita käytti Shakespeare-nimeä vain pseudonyyminä eikä stratfordilaisella William Shakespearella ollut teosten kanssa mitään tekemistä. Teorioiden mukaan tällaisia kirjailijoita voisivat olla esimerkiksi Sir Francis Bacon, Oxfordin jaarli Edward de Vere, Christopher Marlowe, Sir Henry Neville tai jopa kuningatar Elisabet I.^{kenen mukaan?}

Teoreetikkoja, joiden mielestä näytelmät kirjoitti joku muu kuin nuoruudessaan Stratfordissa elänyt Shakespeare, kutsutaan antistratfordlaisiksi. Teoriaa monista kirjoittajista kannatti jo 1800-luvulla muiden muassa Delia Bacon.

Esimerkiksi Edward de Veren (1550-1604) on arveltu käyttäneen salanimeä, koska hän itse kuului kuninkaan hovin sisäpiiriin, mutta pelkäsi aiheuttavansa skandaalin tai joutuvansa mahdollisesti kaksintaisteluun hovin muiden henkilöiden kanssa, jotka olisivat saattaneet tulkita näytelmien henkilöt parodioiksi heistä itsestään, minkä lisäksi hänen aikanaan ei muutoinkaan pidetty sopivana, että aatelismies kirjoittaisi runoja tai näytelmiä. Samasta syystä hänen perillisensäkään, jotka vuonna 1623 julkaisivat näytelmät koottuna laitoksena, eivät olisi halunneet paljastaa kirjoittajan todellista henkilöllisyyttä, minkä vuoksi he olisivat väittäneet kirjoittajaksi stratfordilaista kauppias William Shakspereä, jonka nimi sattumalta muistutti kirjoittajan salanimeä.

Nykyisin valtaosa tutkijoista pitää kuitenkin Shakespearen henkilöllisyyttä todistettuna. Sen sijaan on tunnettua, että monet Shakespearen näytelmät perustuivat esimerkiksi juonen osalta suurelta osin olemassa olleisiin näytelmiin, kuten ajan tapana oli. On lisäksi vakavasti pohdittu sitä, kirjoittiko Shakespeare näytelmiensä jokaisen sanan itse, vai oliko avustamassa muita dramaturgeja.^{kenen mukaan?} Epäilyt Shakespearen näytelmien kirjoittajan henkilöllisyydestä perustunevat tähän sekä siihen, että Shakespearen elämästä tiedetään hyvin vähän.

Todisteita siitä, että Shakespeare kirjoitti näytelmänsä

Robert Greenen mitä ilmeisimmin Shakespearea kohtaan kohdistamaa kritiikkiä vuodelta 1592 voidaan pitää yhtenä todisteena, että Shakespeare todella kirjoitti näytelmänsä. Kuolinvuoteellaan kirjoittamassaan pamfletissa Groats-worth of Wit Greene haukkui nousukasmaista näyttelijää, joka oli alkanut kirjoittaa itse näytelmiä ja kuvitteli olevansa yliopistokoulutettujen näytelmäkirjailijoiden veroinen. Greene käyttää näyttelijästä ironista nimitystä Shake-scene, joka voitaneen kääntää "näyttämönravistajaksi".

Se, että Shakespeare toimi myös näyttelijänä, voidaan todistaa muun muassa sillä, että hän itse esiintyi kuningatar Elisabetille vuonna 1594.^lähde? Näyttö siitä, että hän oli kiinnostunut teatterista voidaan osoittaa sillä, että Shakespeare oli Lord Chamberlain's Company -nimisen teatteriyhtiön osaomistaja vuosina 1594 ja 1595.^lähde? Shakespearen läsnäolon teatteripiireissä todistavat myös merkinnät siitä, että hän oli yksi Globe-teatterin omistajista vuonna 1599.^lähde? Vuonna 1603 Shakespeare sai myös uuden asiakkaan, Englannin tuolloisen kuninkaan Jaakko I:n, jonka ansiosta hänestä tuli suosittu hoviesityksissä. Shakespearen runoilijan urasta puolestaan todistaa Francis Mereksen hyökkäys häntä vastaan vuonna 1598. Meres sanoo teoksessaan Palladis Tamia Shakespearen töiden olevan "sokeroituja sonetteja yksityisten ystäviensä keskuudessa".

Kritiikki

Shakespearea arvostettiin omana aikanaan, mutta ei ylistetty. 1600-luvun lopussa klassiset ihanteet tulivat muotiin, ja monet kriitikot arvostivat Ben Jonsonia ja John Fletcheriä enemmän kuin Shakespearea. Shakespearea arvosteltiin muun muassa komedian ja tragedian sekoittamisesta. 1700-luvulla Shakespearen arvostus kasvoi Samuel Johnsonin ja Edmond Malonen julkaistua hänen töistään uudet editiot.

1800-luvulle tultaessa Shakespeare oli saanut Englannissa kansalliskirjailijan aseman ja alkoi tulla tunnetuksi muissakin maissa. Shakespearea mainostaneisiin kuuluivat Victor Hugo, Johann Wolfgang von Goethe ja Stendhal. Romantiikan aikana Shakespearea ylisti Samuel Taylor Coleridge. Viktoriaanisena aikana Shakespearen näytelmistä tehtiin laajamittaisia spektaakkeliversioita. George Bernard Shaw sen sijaan hyökkäsi Shakespeare-kulttia vastaan esittäen, että Ibsenin naturalismi oli tehnyt Shakespearen tuotannosta aikansa eläneen.

1900-luvun modernistinen vallankumous ei hylännyt Shakespearea, vaan valjasti hänet avant garden välineeksi. Saksan ekspressionistit ja Moskovan futuristit hyödynsivät Shakespeare-aiheita. Shakespeare vaikutti Bertolt Brechtin eeppiseen teatteriin. Runoilija ja kriitikko T. S. Eliot argumentoi Shawia vastaan sanoen, että Shakespearen "primitiivisyys" teki tästä aidosti modernin. T. S. Eliotin ja G. Wilson Knightin kritiikin uusi koulukunta tutki Shakespearen kuvastoa aiempaa tarkemmin. 1950-luvulta alkaen moderni tutkimus vaihtui postmoderniksi, ja 1980-alkaen Shakespeare-tutkimukseen on liittynyt strukturalismin ja feminismin kaltaisia liikkeitä.

Näytelmien julkaisu

Shakespearea esittävä kuparikaiverrus Ensimmäisen folion kannessa vuodelta 1623

Shakespearen aikana näytelmiä painettiin paperin koon mukaan kvartto- ja foliopainoksina. Foliopainoksia tehtiin neljä, joista vuonna 1623 julkaistu, 36 näytelmää sisältänyt ensimmäinen folio on tärkein lähde Shakespearen näytelmistä. Aiemmin tehdyt halvemmat kvarttojulkaisut ovat monesti huonoja, jopa näyttelijöiden ulkomuistista kopioimia.

Vaikutus englannin kieleen

Shakespearen vaikutus englannin kieleen oli merkittävä. Hän keksi yli 1 700 yleisesti käytössä olevaa sanaa (muiden muassa birthplace, champion, cold-blooded, fixture, gossip, outbreak ja torture).

Näytelmät

Komediat

• Erehdysten komedia, 1590–94
• Kaksi nuorta veronalaista, 1590–96
• Paljon melua tyhjästä, 1598–99
• Kuinka äkäpussi kesytetään, ehkä n. 1593–94
• Turhaa lemmen touhua, 1594–97
• Juhannusyön uni, (Kesäyön unelma, Kesäyön uni) 1594–97
• Venetsian kauppias, 1594–97
• Loppu hyvin, kaikki hyvin, 1594–1609
• Miten haluatte, 1599–1600
• Loppiaisaatto, 1600
• Windsorin iloiset rouvat, 1600–01
• Mitta mitasta, 1601–03
• Perikles, 1607–08
• Talvinen tarina, 1608–11
• Myrsky, 1611

Tragediat

• Romeo ja Julia, 1594–96
• Troilus ja Cressida, 1601–02
• Coriolanus, 1607–08
• Cymbeline, 1607–19
• Titus Andronicus, 1589–93
• Timon Ateenalainen, ehkä n. 1604–10
• Julius Caesar, 1598–99
• Macbeth, 1605–08
• Hamlet – Tanskan prinssi, 1600–01
• Kuningas Lear, 1605–06
• Othello, 1602–11
• Antonius ja Kleopatra, 1606–07

Historialliset näytelmät

• Henrik VI (kolme osaa), 1591–92
• Kuningas Juhana, 1590–97
• Kuningas Rikhard III, 1591–94
• Rikhard II, 1594–95
• Edward III, 1595
• Henrik IV: Ensimmäinen osa, 1596–97
• Henrik IV: Toinen osa, 1597–99
• Henrik V, 1599
• Henrik VIII, 1612–13
• Edvard III, 1595 (on epävarmaa, onko tämä Shakespearen näytelmä)

Kadonneet näytelmät

• Love's Labour's Won
• Cardenio

Runot

• Shakespearen sonetit
• Venus ja Adonis, 1592–93
• Lucrese, 1593–94
• The Phoenix and Turtle, 1600–01

Lähteet

• Tuntematon totuus, Uutta valoa historian arvoituksiin, Valitut Palat 1992, ISBN 951-8933-45-6

Kirjallisuutta

• Greenblatt, Stephen: Shakespeare: Kuinka Williamista tuli Shakespeare?. (Will in the world: How Shakespeare became Shakespeare, 2004.). Suom. Kaisa Sivenius. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-20960-7.
• Holden, Anthony: William Shakespeare. (William Shakespeare: His life and work, 1999.). Suom. Kaisa Sivenius. Helsinki: Gaudeamus, 2003. ISBN 951-662-890-7.
• Keinänen, Nely (toim.): Shakespeare Suomessa. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35836-8.
• Kott, Jan: Shakespeare tänään. (Szkice o Szekspirze, 1961.) Saksankielisestä käännöksestä Shakespeare heute suom. Salla Hirvinen. 2. painos (1. painos 1965). Porvoo Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12814-7.

Aiheesta muualla

• Paavo Cajanderin teoksia Gutenberg-projektissa Shakespeare-suomennoksia
• Suomentajan tähtihetki ja kauhun paikka. Helsingin sanomat 25.1.2004.