Kaksintaistelu
Kaksintaistelu eli duelli (lat. duellum) on moniin kulttuureihin kuulunut tai kuuluva, pääasiassa miehinen tapa selvittää kahden henkilön välejä kasvotusten. Kaksintaistelukäytäntö kehittyi Etelä-Euroopassa renessanssiaikana, ja se oli suosionsa huipulla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 1700-luvulla. Vaikka kaksintaistelut julistettiin laittomiksi monissa maissa, niitä järjestettiin Euroopassa ja Amerikassa vielä 1900-luvun alkuun saakka.
Kaksintaistelu on perinteisimmin käyty miekoin tai ampuma-asein, ja se on usein päättynyt toisen kuolemaan tai haavoittumiseen. Usein on ollut sääntö, että ensimmäisenä verta vuotava osapuoli on häviäjä. Kaksintaistelussa yhdistyy nykyisen yhteiskunnan näkökulmasta raakalaismaisuutta ja romantiikkaa: väkivaltainen välienselvittely on nyky-yhteiskunnassa yleisesti tuomittua, mutta toisaalta kaksintaisteluiden säännöt ovat toteutuessaan tarjonneet molemmille osapuolille yhtäläiset mahdollisuudet voittaa.
Sisällysluettelo |
Tausta ja peruste [muokkaa]
Kaksintaisteluhaasteella pyrittiin yleensä palauttamaan loukattu kunnia.
Peruste saattoi olla myös esimerkiksi pyrkimys välttää suurempi yhteenotto sopimalla, että kaksintaistelun voittajan edustama ryhmä voittaa kiistakysymyksessä. Kaksintaisteluja toisilleen vihamielisiin sotajoukkoihin kuuluvien välillä onkin käyty ennen sotajoukkojen välistä taistelua tai jopa suuremman yhteenoton sijasta, kummankin sotajoukon katsoessa.
Säännöt ja käytännöt [muokkaa]
Kaksintaisteluissa noudatettiin ankaria tavanomaisoikeudellisia sääntöjä. Niitä julkaistiin myös kirjoitettuna; esimerkki tällaisesta on Gustav Hergsellin Duell-Codex vuodelta 1891. Kaksintaistelu edellytti viestinviejää, kaksintaisteluhaasteen esittämistä ja hyväksymistä (välipuhe), sopimusta ajankohdasta, paikasta ja aseista sekä sekundantteja (lat. secundans = tukija) eli osapuolten kaksintaisteluavustajia ja -todistajia; yleensä taistelupaikalla oli läsnä myös puolueeton todistaja ja lääkäri.
Kaksintaisteluoikeus oli Euroopassa alun perin vain aatelisilla, upseereilla ja ylioppilailla.
Kaksintaistelulajeja [muokkaa]
Niin sanotussa amerikkalaisessa kaksintaistelussa heitetään arpaa siitä, kummanko on tehtävä itsemurha.
Rencontre puolestaan tarkoittaa sitä, että kaksi henkilöä esittävät toisilleen taisteluvaatimuksen ja samalla alkavat kamppailun.
Kaksintaistelu Suomen oikeudessa [muokkaa]
Suomen rikoslaissa (39/1889) oli alun perin säännöksiä kaksintaistelusta (23. luku). Kaksintaistelu erotettiin murhasta, taposta ja pahoinpitelystä ja siitä rangaistiin lievemmin. Laissa säädettiin vankeusrangaistus sille, joka oli vastustajaansa vahingoittanut. Jos jompikumpi oli poikennut kaksintaistelussa sovituista tahi tavanmukaisista säännöksistä tai jos kaksintaistelu tapahtui ilman sekundantteja, häntä rangaistiin niin kuin murhasta, taposta tai pahoinpitelystä oli säädetty. Sitä, joka vei toisen puolesta perille kaksintaisteluvaatimuksen, rangaistiin vankeudella, paitsi jos hän oli vakaasti koettanut estää kaksintaistelua tapahtumasta. Sekundantteja, todistajia ja lääkäreitä ei rangaistu.[1] — Tämä luku kumottiin rikoslainsäädännön osittaisuudistuksessa vuonna 1969 lailla 491/1969, ja nykyisin kaksintaisteluja arvioidaan väkivaltarikoksina.
Tunnettuja kaksintaisteluja [muokkaa]
- 12. heinäkuuta 1804 Yhdysvaltain varapresidentti Aaron Burr tappoi poliitikko Alexander Hamiltonin kaksintaistelussa New Jerseyn Weehawkenissa.
- 10. helmikuuta 1837 Georges d'Anthès tappoi kaksintaistelussa venäläisen runoilijan Aleksandr Puškinin Pietarissa.
- 27. heinäkuuta 1841 vänrikki Nikolai Martynov ampuu venäläisen runoilija Mihail Lermontovin kaksintaistelussa Pjatigorskissa
- 28. elokuuta 1864 ruhtinas Janko von Racowitza ampui Saksan sosialidemokraattien perustajaa Ferdinand Lassallea Carougessa Sveitsissä. Lassalle kuoli kolme päivää myöhemmin.
- 6. tammikuuta 1885 silmälääkäri Karl Koller haavoitti kollegaansa Fritz Zinneriä miekalla Wienissä.
- 13. heinäkuuta 1889 Ranskan pääministeri Charles Floquet haavoitti poliittista vastustajaansa kenraali Georges Boulangeria, mutta tämä jäi henkiin.
Katso myös [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Hakkila, Esko – Lehtinen, J. N. (toim.): Lakiasiain käsikirja, s. 175. WSOY, Porvoo 1924.
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Bolgár, Franz von (toim.): Die Regeln des Duells. 8. laitos. (Uusintapainos vuoden 1908 laitoksesta.) WJK-Verlag, Hilden 2008. ISBN 978-3-933892-93-5
- Speitkamp, Winfried: Ohrfeige, Duell und Ehrenmord: Eine Geschichte der Ehre. Reclam, Stuttgart 2010. ISBN 978-3-15-010780-5
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Kaksintaistelua koskeva luku vuoden 1889 rikoslaissa
