Kaksintaistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saksalaisylioppilaiden rituaalinen kaksintaistelu sapelein, niin kutsuttu Mensur-taistelu.

Kaksintaistelu eli duelli (lat. duellum) on moniin kulttuureihin kuulunut tai kuuluva, pääasiassa miehinen tapa selvittää kahden henkilön välejä kasvotusten. Kaksintaistelukäytäntö kehittyi Etelä-Euroopassa renessanssiaikana, ja se oli suosionsa huipulla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 1700-luvulla. Vaikka kaksintaistelut julistettiin laittomiksi monissa maissa, niitä järjestettiin Euroopassa ja Amerikassa vielä 1900-luvun alkuun saakka.

Kaksintaistelu on perinteisimmin käyty miekoin tai ampuma-asein, ja se on usein päättynyt toisen kuolemaan tai haavoittumiseen. Usein on ollut sääntö, että ensimmäisenä verta vuotava osapuoli on häviäjä. Kaksintaistelussa yhdistyy nykyisen yhteiskunnan näkökulmasta raakalaismaisuutta ja romantiikkaa: väkivaltainen välienselvittely on nyky-yhteiskunnassa yleisesti tuomittua, mutta toisaalta kaksintaisteluiden säännöt ovat toteutuessaan tarjonneet molemmille osapuolille yhtäläiset mahdollisuudet voittaa.

Tausta ja peruste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksintaisteluhaasteella pyrittiin yleensä palauttamaan loukattu kunnia.

Peruste saattoi olla myös esimerkiksi pyrkimys välttää suurempi yhteenotto sopimalla, että kaksintaistelun voittajan edustama ryhmä voittaa kiistakysymyksessä. Kaksintaisteluja toisilleen vihamielisiin sotajoukkoihin kuuluvien välillä onkin käyty ennen sotajoukkojen välistä taistelua tai jopa suuremman yhteenoton sijasta, kummankin sotajoukon katsoessa.

Säännöt ja käytännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksintaisteluissa noudatettiin ankaria tavanomaisoikeudellisia sääntöjä. Niitä julkaistiin myös kirjoitettuna; esimerkki tällaisesta on Gustav Hergsellin Duell-Codex vuodelta 1891. Kaksintaistelu edellytti viestinviejää, kaksintaisteluhaasteen esittämistä ja hyväksymistä (välipuhe), sopimusta ajankohdasta, paikasta ja aseista sekä sekundantteja (lat. secundans = tukija) eli osapuolten kaksintaisteluavustajia ja -todistajia; yleensä taistelupaikalla oli läsnä myös puolueeton todistaja ja lääkäri.

Kaksintaisteluoikeus oli Euroopassa alun perin vain aatelisilla, upseereilla ja ylioppilailla.

Kaksintaistelulajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niin sanotussa amerikkalaisessa kaksintaistelussa heitetään arpaa siitä, kummanko on ennalta sovitun ajan sisällä tehtävä itsemurha.

Rencontre puolestaan tarkoittaa sitä, että kaksi henkilöä esittävät toisilleen taisteluvaatimuksen ja samalla alkavat kamppailun.

Venäläinen ruletti on kaksintaistelukäytäntö. Yhdellä patruunalla ladatun revolverin hana vedetään puolivireasentoon, jolloin rulla pyörii vapaasti. Sen jälkeen rullaa pyöräytetään ja hana vedetään täysvireeseen. Molemmat osanottajat laukaisevat vuorollaan saman revolverin kohti päätään tai sydäntään välillä rullaa uudelleen pyöräytettyään. Näin sattuma ratkaisee, kumpi kuolee oman kätensä kautta.

Kaksintaistelu Suomen oikeudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen rikoslaissa (39/1889) oli alun perin säännöksiä kaksintaistelusta (23. luku). Kaksintaistelu erotettiin murhasta, taposta ja pahoinpitelystä ja siitä rangaistiin lievemmin. Laissa säädettiin vankeusrangaistus sille, joka oli vastustajaansa vahingoittanut. Jos jompikumpi oli poikennut kaksintaistelussa sovituista tahi tavanmukaisista säännöksistä tai jos kaksintaistelu tapahtui ilman sekundantteja, häntä rangaistiin niin kuin murhasta, taposta tai pahoinpitelystä oli säädetty. Sitä, joka vei toisen puolesta perille kaksintaisteluvaatimuksen, rangaistiin vankeudella, paitsi jos hän oli vakaasti koettanut estää kaksintaistelua tapahtumasta. Sekundantteja, todistajia ja lääkäreitä ei rangaistu.[1] — Tämä luku kumottiin rikoslainsäädännön osittaisuudistuksessa vuonna 1969 lailla 491/1969, ja nykyisin kaksintaisteluja arvioidaan väkivaltarikoksina.

Tunnettuja kaksintaisteluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hakkila, Esko – Lehtinen, J. N. (toim.): Lakiasiain käsikirja, s. 175. WSOY, Porvoo 1924.
  2. Vuosisatamme kronikka, s. 155. Gummerus, Helsinki 1987.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bolgár, Franz von (toim.): Die Regeln des Duells. 8. laitos. (Uusintapainos vuoden 1908 laitoksesta.) WJK-Verlag, Hilden 2008. ISBN 978-3-933892-93-5
  • Speitkamp, Winfried: Ohrfeige, Duell und Ehrenmord: Eine Geschichte der Ehre. Reclam, Stuttgart 2010. ISBN 978-3-15-010780-5

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]