Mihail Lermontov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pjotr Zabolotski, Mihail Lermontov, 1837.

Mihail Jurjevitš Lermontov (ven. Михаил Юрьевич Лермонтов, 15. lokakuuta (J: 3. lokakuuta) 1814 Moskova, Venäjä27. heinäkuuta (J: 15. heinäkuuta) 1841 Pjatigorsk, Venäjä) oli venäläinen kirjailija, Aleksandr Puškinin rinnalla venäläisen romantiikan ja Venäjän runouden kultakauden merkittävin edustaja. Häntä pidetään kielellisenä uudistajana.

Lermontov syntyi Moskovassa merkittävässä asemassa olleeseen sukuun, jonka sanotaan olevan lähtöisin skotlantilaisista Learmonth'eista ja hänen esi-isänsä Peter Lermontoffin jääneen Venäjälle 1600-luvulla jäätyään sotavangiksi. Tarinaa ei kuitenkaan ole pystytty todentamaan dokumenteilla.[1]

Lermontov meni 1830 Moskovan yliopistoon, muttei ollut erityisen innostunut opiskelija ja hänet erotettiin pian erään pilan vuoksi. Jo samana vuonna hän meni Pietariin kadettikouluun ja hänestä tuli kaartinupseeri. Samoihin aikoihin hän alkoi kirjoittaa runoja Byronia ja Puškinia jäljitellen.

Puškinin kuoleman jälkeen (1837) Lermontov kirjoitti runon, joka syytti hovin sisäpiiriä hänen kuolemastaan. Pian Lermontov komennettiin Kaukasiaan rakuunoiden upseeriksi. Hän kirjoitti ainoan romaaninsa Aikamme sankari 1839, jossa ennusti kuolemansa kaksintaistelussa.

25. heinäkuuta 1841 vänrikki Lermontovin vitsien kohteena ollut majuri Nikolai S. Martynov haastoi hänet kaksintaisteluun, joka käytiin Mašukvuoren juurella Pjatigorskissa Kaukasiassa. Lermontov kuoli Martynovin ensimmäisestä laukauksesta. Martynovin kuulustelupöytäkirjan mukaan ei kaksintaistelun syynä ollut yksittäinen vitsi tai loukkaus, vaan päättäväinen kieltäytyminen niiden kertomisen lopettamisesta, jolloin Martynov ei nähnyt muuta kunniallista tapaa päättää asiaa kuin kaksintaistelu, joka suoritettiin 15 askeleen ottamisen jälkeen sekundanttien läsnä ollessa.[2]

Suuri osa Lermontovin parhaasta runoudesta on peräisin kuoleman jälkeen löydetystä kirjasesta.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aikamme sankari, romaani, 1840
  • Enkeli, runoelma, 1831
  • Purje, runoelma, 1832
  • Naamiaiset, runonäytelmä, 1835
  • Demooni, runoelma, 1840

Suomennoksia on ilmestynyt antologiassa Venäjän runotar (1946).

Yhden Lermontovin 1841 kirjoitetun runon, Yksin kuljen autiolla tiellä (Выхожу один я на дорогу, Vyhozhu odin ja na dorogu, Kuljen yksin tietä pitkin), Jelizaveta Sergejevna Šašinan (Елизавета Сергеевна Шашина) luki 1858 Mineralnyje vodyssa, sovitti ja sai kustannetuksi 1861 Pietarissa. Laulusta otettiin useita painoksia, yhteensä noin miljoonana kappaleena.[3]

Lauluun on sanoittanut suomeksi Antero Byman, sovittanut suomeksi Taito Vainio ja laulanut Kauko Käyhkö 1969.[4] Laulun on tulkinnut myös Anna German.

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kiparsky, V. & Viljanen, Lauri (toim.): Venäjän runotar: Valikoima venäläistä lyriikkaa. Helsinki: Otava, 1946.
  • Lermontov, Mihail: Aikamme sankari. (Geroj našego vremeni, 1840.) Suomentanut Ulla-Liisa Heino. 2. painos (1. painos 1959). Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-30-5519-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.