Aleksandr Puškin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Puškin” ohjaa tänne. Pietarilaisesta kaupungista katso Puškin (kaupunki)
Aleksandr Sergejevitš Puškin
Vasili Tropinin, Aleksandr Puškin, 1827.
Vasili Tropinin, Aleksandr Puškin, 1827.
Syntynyt 6. kesäkuuta (26. toukokuuta) 1799
Moskova, Venäjän keisarikunta
Kuollut 10. helmikuuta 1837 (37 vuotta) (29. tammikuuta)
Pietari, Venäjän keisarikunta
Ammatit runoilija, kirjailija, näytelmäkirjailija
Kansallisuus Venäjän lippu Venäjä
Allekirjoitus Allekirjoitus
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Aleksandr Sergejevitš Puškin (ven. Алекса́ндр Серге́евич Пу́шкин Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?; 6. kesäkuuta (J: 26. toukokuuta) 1799 Moskova10. helmikuuta (J: 29. tammikuuta) 1837 Pietari) oli romantiikan ajan venäläinen runoilija ja kirjailija, jota monet pitävätkenen mukaan? koko venäläisen kirjallisuuden ja sen kultakauden synnyttäjänä.

Puškin syntyi Moskovassa. Hänen isoisänsä isä oli Etiopiasta vuonna 1701 Konstantinopoliin tuotu afrikkalainen orja Ibrahim Petrovitš Gannibal, jonka Venäjän Turkin suurlähettiläs Savva Raguzinski adoptoi vuonna 1704.

Puškinin tuotanto on varsin monipuolista: kuuluisimpien romaanien Jevgeni Oneginin, Patarouvan ja Kapteenin tyttären lisäksi hän on kirjoittanut tragedian Boris Godunov, näytelmiä ja satuja. Hänen ehkä kuuluisin satunsa on Satu tsaari Saltanista, hänen pojastansa mainehikkaasta ja mahtavasta urhosta ruhtinas Guidonista ja ihanasta prinsessa Joutsenesta.

Puškin pyrki vieraista vaikutteista vapaaseen runokieleen hyläten pseudoklassismin ja ylitunteellisen esiromantiikan. Tilalle hän toi satiirisen teräviä säkeitä tsarismia ja muita auktoriteetteja vastaan (Vapaus, 1817). Poliittisten mielipiteidensä vuoksi Puškin karkotettiin toukokuussa 1820 Pietarista Etelä-Venäjälle. Hän sai palata Nikolai I:n astuttua valtaan.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puškinin muotokuva vuosilta 1800-1802, tekijä Xavier de Maistre.

Puškinin isä, Sergei Lvovitš Puškin (1767–1848), oli huomattavan venäläisen, 1100-luvulta peräisin olevan suvun jälkeläinen.

Puškinin äiti, Nadežda (Nadja) Ossipovna Gannibal (1775-1836) oli isänsä isoäidin puolelta sukua saksalaisille ja skandinavialaisille aatelisille. Hän oli Ossip Abramovitš Gannibalin (1744–1807) ja tämän vaimon, Maria Aleksejevna Puškinan (1745–1818), tytär.

Ossip Abramovitš Gannibalin isä, Puškinin isoisoisä, oli Abram Petrovitš Gannibal (1696–1781), afrikkalainen paašipoika, jonka Pietari I Suuri kasvatti. Abram kirjoitti kirjeessä keisarinna Elisabetille, Pietari I Suuren tyttärelle, tulevansa "Lagon"-nimisestä kaupungista. Venäläiset elämänkertakirjailijat ovat päätelleet Lagonin olevan Etiopiassa, jossa oli ortodoksikristittyjä yhteisöjä. Vladimir Nabokov esitti vakavia epäilyjä tästä etiopialaisteoriasta tutkiessaan Jevgeni Oneginia. Vuonna 1995 Dieudonné Gnammankou hamotteli vahvan perusteen, että Lagon oli kaupunki Tšadjärven eteläosassa, nykyisessä pohjois-Kamerunissa. Kuitenkaan kummallekaan teorialle ei ole ratkaisevia todisteita. Opiskeltuaan Ranskassa sotilasinsinööriksi, Abram Gannibalista tuli Räävelin kuvernööri ja myöhemmin Général en Chef (kolmanneksi korkein sotilasarvo) merilinnoitusten ja kanaalien rakentamisessa.

Puškin syntyi Moskovassa, ja hän julkaisi ensimmäisen runonsa viisitoistavuotiaana. Niihin aikoihin hänen päättäessään kouluaan arvovaltaisessa Keisarillisessa lyseossa Tsarskoje Selossa lähellä Pietaria, hänen lahjakkuutensa oli jo laajasti tunnustettu Venäjän kirjallisuuspiireissä. Koulun jälkeen Puškin heittäytyi elinvoimaiseen ja riehakkaaseen pääkaupungin Pietarin älylliseen nuorisokulttuuriin. Vuonna 1820 hän julkaisi ensimmäisen runoelmansa Ruslan ja Ljudmila, aiheuttaen paljon kiistaa aiheensa ja tyylinsä vuoksi.

Puškin kääntyi vähitellen sosiaalisten uudistusten kannalle ja nousi johtamaan kirjallisuusradikaaleja. Tämä suututti hallitusta, joka johti vuonna 1820 hänen karkottamiseensa pääkaupungista. Hän meni Kaukasukselle ja Krimille, jonka jälkeen hän meni Kamenkaan ja Chişinăuhun, jossa hänestä tuli vapaamuurari.

Puškinin vihitty rakastajar, Anna Petrovna Kern, jolle hän kirjoitti kuuluisimman venäjänkielisen rakkausrunon.

Siellä hän liittyi Filiki Eteriaan, salaiseen järjestöön, jonka tarkoituksena oli kaataa ottomaanivalta Kreikassa ja perustaa itsenäinen Kreikan valtio. Puškinia inspiroi Kreikan vallankumous ja kun sota ottomaaneja vastaan alkoi, hän piti kirjaa päiväkirjaansa kansannousun tapahtumista.

Hän pysyi Chişinăussa vuoteen 1823 asti ja kirjoitti siellä kaksi romanttista runoa, jotka toivat hänelle laajaa suosiota, Kaukasian vanki ja Bahtšisarain suihkulähde. Vuonna 1823 Puškin muutti Odessaan, jossa hän jälleen joutui törmäyskurssille hallituksen kanssa, ja joka lähetti hänet maanpakoon äitinsä tilalle Mihailovskojeen lähelle Pihkovaa vuosiksi 1824-1826. Kuitenkin jotkut viranomaiset sallivat hänen tavata tsaari Nikolai I:sen vedotakseen vapauttamisensa puolesta ja jonka hän sai. Mutta jotkut dekabristikapinalliset olivat säilyttäneet joitain hänen poliittisia runojaan ja pian Puškin oli hallituksen tiukan sensuurin alla ja kykenemätön matkustamaan tai julkaisemaan oman tahtonsa mukaan. Hän oli kirjoittanut kuuluisimman näytelmänsä, draaman Boris Godunov, ollessaan äitinsä tilalla, muttei saanut lupaa julkaista sitä ennen kuin viiden vuoden päästä. Alkuperäinen sensuroimaton versio draamasta nähtiin teattereiden lavalla vasta vuonna 2007.

Georges d'Anthès

Vuonna 1831, aikana joilloin Puškinin kirjallinen vaikutus kasvoi, hän tapasi toisen venäläisen varhaisen kirjailijan, Nikolai Gogolin. Luettuaan Gogolin vuosien 1831-1832 novellit ’’Dikankan iltoja’’, Puškin tuki häntä kriittisesti ja esitti joitain Gogolin kuuluisimpia novelleja vuonna 1836 perustamassaan lehdessä ’’Aikalainen’’. Puškin ja hänen vaimonsa Natalja Gontšarova tulivat säännöllisiksi vieraiksi hovipiireissä. Pitkällisen empimisen jälkeen Natalja hyväksyi Puškinin kosinnan huhtikuussa 1830 saadessaan takeet, ettei tsaristisella hallinnolla ollut aikomuksia vainota vapaamielistä runoilijaa. He kihlautuivat virallisesti 6. toukokuuta 1830 ja lähettivät hääkutsut. Häitä siirrettiin vuodella puhjenneen koleraepidemian ja muiden vaikeuksien vuoksi. Avioliitto solmittiin 18. helmikuuta 1831 (vanhaa lukua) Isossa taivaaseenastumisen kirkossa Moskovan Bolšaja Nikitskaja –kadulla. Kun tsaari myönsi Puškinille alimman hovivirkanimikkeen, runoilija raivostui, koska koki tsaarin yrittävän nöyryyttää häntä antamalla ymmärtää, että Puškin oli hyväksytty hoviin ei hänen omien ansioidensa vuoksi, vaan että hänen vaimonsa (jolla oli monia ihailijoita tsaari mukaan lukien) voisi osallistua hovin tanssiaisiin.

Vuonna 1837 Puškin oli vajoamassa yhä syvempiin ja syvempiin velkoihin ja hän kohtasi juoruja, että hänen vaimonsa oli aloittanut rakkausjutun. Vastauksena Puškin haastoi Nataljan väitetyn rakastajan, oman lankonsa – siitäkin huolimatta, että tämä oli 10. tammikuuta 1837 nainut Natalian sisaren Jekaterina Gontšarovan Georges – d’Anthèsin kaksintaisteluun, joka käytiin 10. helmikuuta 1837 ja jossa molemmat haavoittautuivat. Luoti osui pernaan ja Puškin kuoli kaksi päivää myöhemmin. Kaksintaistelu oli Venäjällä laitonta, ja Anthès vangittiin, mutta syytteistä häntä vastaan luovuttiin. Puškinin viimeinen koti on nyt hänen kotimuseonsa.

14-vuotias Puškin esiintyy Gavrila Deržavinille. Maalaus Ilja Repin, 1911
Puškinin patsas Moskovassa pystytettiin vuonna 1880.

Muistoalue Puškinskije Goryssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandr Puškinin hauta Puškinskije Goryssa.

Pihkovan alueen Puškinskije Goryssa sijaitsee Aleksandr Puškinille omistettu muisto- ja museoalue. Sen luostarialueella on kirjailijan hauta.[1]

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dubrovskij. (Dubrovski, 1841.) Suomentanut J. A. Hollo. Kirjallisuutta kouluille 5. Porvoo: WSOY, 1963.
  • Jevgeni Onegin: Runoromaani. (Evgenij Onegin, 1825–32.) Suomentanut Lauri Kemiläinen (1. painos 1936). Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-16195-4.
  • Aleksander Pushkin, Kapteenin tytär : romaani Pugatshewin kapinasta, suom. Samuli S., 3. korjattu p., Karisto, 1922
  • Alexander Sergeievitsh Puschkin, Aatelisrosvo Dubrovskij, suom. Sassi. Satakunnan kirjakauppa, 1895.
  • Aleksandr Puškin, Patarouva ja muita kertomuksia, suom. V. Hämeen-Anttila, Juho Ahava ja P. Alarik Pesonen. Karisto, 1980
  • A. S. Pushkin, Neiti talonpoikaistyttönä ja muita kertomuksia, Otava, [1917]
  • Aleksandr Puškin, Matka Erzerumiin vuoden 1829 sotaretken aikana, suom. ja jälkisanat Erkki Peuranen. Imprimatur, 2006

Puškinin tuotantoa julkaistiin Suomessa ensimmäiseksi ruotsinkielellä F. A. von Platenin kääntämänä vuonna 1825.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Muzei-zapovednik A. S. Puškina "Mihailovskoje" (Puškinski zapovednik) Venäjän museoiden sivusto, museum.ru. Viitattu 3.11.2013. (venäjäksi)
  2. Fredrik von Platen Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. Nurmio, Yrjö: ”F. A. von Platenin puhe Hämeenlinnan lukuseuran ensimmäistä vuosikokousta varten v. 1826”, Historiallinen aikakauskirja, s. 31-41. Suomen Historiallinen Seura, Historian Ystäväin Liitto, 1952. Google Books (viitattu 7.11.2009).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksandr Puškin.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Alexander Pushkin