Romantiikka

Wikipedia

Caspar David Friedrich, Vaeltaja sumun meren yllä, 1818

Romantiikka oli 1700-luvulla Euroopasta alkunsa saanut taiteellinen ja intellektuaalinen suuntaus, joka murtautui kunnolla esiin Saksassa 1790-luvulla ensin kirjallisuudessa, filosofiassa, ja lopulta muissa taiteissa. Saksaa ennen romantiikkaa oli esiintynyt Ranskassa ja Englannissa, myöhemmin sitä on esiintynyt todennäköisesti kaikissa mantereen kulttuureissa. Suuntauksen nimesi saksalainen filosofi Friedrich von Schelling.

Romantiikka painotti tunteita, mielikuvitusta ja vapautta. Luonnon merkitystä korostettiin sekä kielessä että taiteissa. Romantiikan ajalla oltiin erityisen kiinnostuneita henkimaailmasta, unikuvista, ihmissielun pimeästä puolesta ja muusta "epätavallisesta". Sankarillisia yksilösaavutuksia ihailtiin.

Romantiikka on usein nähty sitä edeltäneen valistuksen ajan vastakohtana. 1800-luvun alun romantikot eivät täysin hylänneet antiikkia, mutta olivat kiinnostuneempia oman maansa historiasta. Kiinnostus kansojen alkuperään lisäsi innostusta kansanrunouden ja -satujen keräämiseen sekä loi pohjaa nykyaikaiselle historiantutkimukselle ynnä kansallisuutta korostavalle politiikalle ja ajattelulle.

[muokkaa] Romantiikka eri taiteenaloilla

[muokkaa] Romantiikan maalaustaidetta

William Blake, Muinaiset päivät, 1794.	John Constable, Malvern Hall, 1809.	Caspar David Friedrich, Luostarikirkko tammimetsässä, 1810.	Caspar David Friedrich, Jäämeri, n. 1823-1824.
Théodore Géricault, Medusan lautta, 1818-1819.	Francisco de Goya, Saturnus ahmii poikansa, 1819.	Joseph Mallord William Turner, The Fighting Téméraire tugged to her last Berth to be broken, 1838.	Eugène Delacroix, Omakuva, 1860.

[muokkaa] Romantiikka kirjallisuudessa

Aikakauden merkittävimpiin kirjailijoihin kuului Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) romaanillaan Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), joka kertoo yksipuolisesta rakkaussuhteestaan kärsivästä nuorukaisesta. Ensimmäistä kertaa kirjallisuushistoriassa oli kirjoitettu yksilön elämästä ja subjektiivisista kokemuksista.

Englanninkielisessä runoudessa romantiikkaa edustivat mm. William Blake (1757-1827), William Wordsworth (1770-1850) ja Samuel Taylor Coleridge (1772-1834). Heidän keskeisenä teemana on taistelu teknistyvää maailmaa vastaan ja paluu luontoon ja vapauteen. Varhaisena saksalaisena romantikkona pidetään E.T.A. Hoffmannia (1776-1822). Saksalaiseen romantiikkaan vaikuttivat suuresti runoilijat Novalis ja Friedrich Hölderlin. Kauhukirjallisuudessa romantiikka edustivat mm. englantilaiset Lord Byron (1788-1824), Mary Shelley (1797-1851) ja amerikkalainen Edgar Allan Poe (1809-1849).

[muokkaa] Romantiikan musiikki

Pääartikkeli: Romantiikan musiikki

Romantiikan musiikki liittyy läheisesti romantiikkaan myös kirjallisuudessa, taiteessa ja filosofiassa. Musiikissa jatkettiin monelta osin klassismin aikana vallinneita perinteitä, kuten sonaattimuotoa. Henkisesti se oli kuitenkin hyvin erilaista: kun aiemmin musiikissa oli noudatettu tiukkoja kaavoja ja rationalistista estetiikkaa ilmaisussa, nyt säveltäjät alkoivat ilmaista sillä tunteita ja käyttää intuitiivisia ja usein hyvin poikkeuksellisia ilmaisutapoja. Romantiikan sävellykset saivat usein aiheensa luonnosta, kuten aurinkoisesta kevätpäivästä tai myrskyisästä ulapasta. Innoituksia haettiin myös historiasta, kirjallisuudesta ja runoudesta tai ihmisen psyykestä.

[muokkaa] Romanttinen baletti

Pääartikkeli: Baletti

1830-1850-luvuilla vallitsi baletissa romanttinen tyylisuuntaus. Tyypillisiä sille olivat taruolennoista tai eksoottisista maista kertovat tarinat, naistanssijoiden roolin korostuminen ja uusi emotionaalisesti latautunut tanssityyli. Romanttisen baletin suuria keksintöjä olivat ballerinojen varvastanssin muuttuminen taiteelliseksi tehokeinoksi ja kaasuvalojen käyttö näyttämöefektinä. Kuuluisimpia romanttisen baletin teoksia on Giselle (säv. Adolphe Adam). Romanttinen baletti vakiinnutti ballerinan esiintymisasuksi valkoisen tiukkamiehustaisen hihattoman pohjepituisen tyllihameen (tutu), sukkahousut ja balettitossut. Tanskassa on vielä nykyään säilynyt lähinnä romanttista balettia muistuttava Bournonville-tyyli.

[muokkaa] Romantiikka Suomessa

Suomessa romantiikkaa edustivat muun muassa J. L. Runebergin sotarunot. Tavallaan Kalevala ja Kanteletar voidaan myös laskea romantiikan aikaansaannoksiksi. Romantiikka valoi myös uskoa yhteen, voimakkaaseen suomalaiseen kansaan. Syntyi nationalismi. Muita romantiikan kirjailijoita muun muassa Sakari Topelius ja Elias Lönnrot.

[muokkaa] Romantiikka ja realismi

Romantiikan vastapainoksi kehittyi 1800-luvun lopulla realismi. Realismi, toisin kuin romantiikka, kuvasi kansan todellista elämää sellaisenaan. Jumalien ja sankarien sijaan ihannoitiin tavallista talonpoikaa. Realismi herätti kiinnostusta kansan elinoloihin. Siinä missä romantiikkaan yhdistyi usein nationalismi, realismiin yhdistyi usein sosialismi. Esimerkki romantiikan ja realismin taitekohdan kirjallisuudesta on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.

[muokkaa] Romantiikka nykyään

Romantiikka säilyi hallitsevana taiteenlajina musiikissa pidempään kuin muilla aloilla, 1900-luvulle asti. Kirjallisuudessa romantiikka elää muun muassa fantasiakirjallisuudessa. Myös Hollywood-elokuvat ovat usein tyyliltään romanttisia.