Romantiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee tyylisuuntaa. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Caspar David Friedrich, Vaeltaja sumumeren yllä, 1818.

Romantiikka oli 1700-luvulla Euroopassa alkanut taiteellinen ja älyllinen suuntaus, joka puhkesi kukoistukseen Saksassa 1790-luvulla ensin kirjallisuudessa ja lopulta filosofiassa. Saksaa ennen romantiikkaa oli esiintynyt Ranskassa ja Englannissa, myöhemmin sitä on esiintynyt todennäköisesti kaikissa mantereen kulttuureissa. Suuntauksen nimesi saksalainen filosofi Friedrich von Schelling.

Romantiikka painotti tunteita, mielikuvitusta ja vapautta. Luonnon merkitystä korostettiin sekä kielessä että taiteissa. Romantiikan ajalla oltiin erityisen kiinnostuneita henkimaailmasta, unikuvista, ihmissielun pimeästä puolesta ja muusta ”epätavallisesta”. Sankarillisia yksilösaavutuksia ihailtiin.

Valistuksen ja realismin välissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romantiikka on usein nähty sitä edeltäneen valistuksen vastakohtana. 1800-luvun alun romantikot eivät täysin hylänneet antiikkia, mutta olivat kiinnostuneempia oman maansa historiasta. Kiinnostus kansojen alkuperään lisäsi innostusta kansanrunouden ja -satujen keräämiseen sekä loi pohjaa nykyaikaiselle historiantutkimukselle ynnä kansallisuutta korostavalle politiikalle ja ajattelulle.

Romantiikan vastapainoksi kehittyi 1800-luvun lopulla realismi. Realismi, toisin kuin romantiikka, kuvasi kansan todellista elämää sellaisenaan. Jumalien ja sankarien sijaan ihannoitiin tavallista talonpoikaa. Realismi herätti kiinnostusta kansan elinoloihin. Siinä missä romantiikkaan yhdistyi usein nationalismi, realismiin yhdistyi usein sosialismi. Esimerkki romantiikan ja realismin taitekohdan kirjallisuudesta on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.

Romantiikka säilyi hallitsevana taiteenlajina musiikissa pidempään kuin muilla aloilla, 1900-luvulle asti. Kirjallisuudessa romantiikka elää muun muassa fantasiakirjallisuudessa. Myös Hollywood-elokuvat ovat usein tyyliltään romanttisia. Kauhutarinat ja kauhuelokuvat kuvaavat romantiikan synkkää puolta, melankoliaa.[1]

Tietyillä alueilla historian tietyissä vaiheissa on romantisoitu taiteessa enemmän kuin toisia. Tällaisia ovat esimerkiksi Rooman valtakunta ja Villi länsi.

Romantiikka eri taiteenaloilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romantiikan maalaustaidetta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romantiikka kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksien ensimmäinen painos vuodelta 1774.

Tyylisuuntauksena romantiikka ajoittuu 1700-luvun lopulle ja 1800-luvun alkupuolelle. Se jaetaan yleensä varhaisromantiikan ja täysromantiikan kauteen. Romantiikka oli yleinen taidesuuntaus, joka vetosi tunteeseen ja mielikuvitukseen. Suuntaus syntyi vastakohtana uusklassismin ja valistuksen ajoille. Uusklassismin aikana estetiikka oli pysähtynyttä, ja valistuksen järki korosti rationalismia. Romanttiset tarinat saattoivat olla epäloogisia ja runsaan tyylinsä takia myös sekavia. Romantiikka korosti ihmisen suhdetta luontoon, mutta oli sen lisäksi kiinnostunut myös yliluonnollisesta, sielullisesta ja tiedostamattomasta. Yksilön vapautta yhteiskunnan laitoksiin nähden korostettiin. Romantiikan ajan taiteilija oli luova nero, uneksija ja haaveilija, jolla oli mystinen yhteys korkeampiin voimiin ja luontoon.

Romantiikan ajan sadut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romantiikkaan liittyvät myös keskeisesti sadut. Satujen periaate oli, että lopussa kaikki kääntyisi hyvin, paha saisi palkkansa ja prinssi prinsessansa. Saduissa seksuaalisuus oli neutralisoitu, hahmot kuvattiin pieninä ja siroina ja ilkeät äidit olivat äitipuolen roolissa. Tunnetuimpia satukirjailijoita ovat saksalaiset Grimmin veljekset Jakob ja Wilhelm Grimm ja tanskalainen H.C. Andersen. Grimmien tunnetuimpia satuja ovat prinsessasadut Tuhkimo, Lumikki ja prinsessa Ruusunen, kuten myös Punahilkka sekä Hannu ja Kerttu. H.C. Andersen puolestaan tunnetaan parhaiten saduistaan Pieni merenneito, Peukalo-Liisa ja Ruma ankanpoikanen. Varsinaisen lastenkirjallisuuden perustajana pidetään ranskalaista kirjailijaa Charles Perraultia. Esimerkiksi juuri Grimmin veljekset ovat myöhemmin kirjoittaneet omiksi versioikseen satuja Perraultin kokoelmasta Hanhiemon tarinoita.

Romantiikan musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Romantiikan musiikki

Romantiikan musiikki liittyy läheisesti romantiikkaan myös kirjallisuudessa, taiteessa ja filosofiassa. Musiikissa jatkettiin monelta osin klassismin aikana vallinneita perinteitä, kuten sonaattimuotoa. Henkisesti se oli kuitenkin hyvin erilaista: kun aiemmin musiikissa oli noudatettu tiukkoja kaavoja ja rationalistista estetiikkaa ilmaisussa, nyt säveltäjät alkoivat ilmaista sillä tunteita ja käyttää intuitiivisia ja usein hyvin poikkeuksellisia ilmaisutapoja. Romantiikan sävellykset saivat usein aiheensa luonnosta, kuten aurinkoisesta kevätpäivästä tai myrskyisästä ulapasta. Innoituksia haettiin myös historiasta, kirjallisuudesta ja runoudesta tai ihmisen psyykestä.

Romanttinen baletti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baletissa vallitsi 1830–1850-luvuilla romanttinen tyylisuuntaus. Sille olivat tyypillisiä taruolennoista tai eksoottisista maista kertovat tarinat. Romantiikan aikana myös naistanssijoiden rooli korostui ja omaksuttiin uusi emotionaalisesti latautunut tanssityyli. Romanttisen baletin suuria keksintöjä olivat ballerinojen varvastanssin muuttuminen taiteelliseksi tehokeinoksi ja kaasuvalojen käyttö näyttämötehosteena. Kuuluisimpia romanttisen baletin teoksia on Giselle, jonka sävelsi Adolphe Adam. Romanttinen baletti vakiinnutti ballerinan esiintymisasuksi valkoisen tiukkamiehustaisen hihattoman, pohjepituisen tyllihameen (tutu), sukkahousut ja balettitossut. Tanskassa on vielä nykyään säilynyt lähinnä romanttista balettia muistuttava Bournonville-tyyli.

Romantiikan kirjallisuus eri maissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanttinen liike oli voimakkain Saksassa, jossa se tunnettiin myös nimellä Sturm und Drang. Saksalaiset romantikot olivat kiinnostuneita historiasta ja kansanperinteestä, varsinkin keskiajasta. Kuuluisa varhaisromantikko oli runoilija, näytelmäkirjailija ja historioitsija Friedrich Schiller, jonka teoksia ovat muun muassa Wilhelm Tell ja Don Carlos sekä Johann Wolfgang von Goethe, jonka varhaiset teokset, kuten suosittu Nuoren Wertherin kärsimykset, ilmensivät romantiikan arvomaailmaa. Täysromantiikan kautta edusti E. T. A. Hoffmann. Hänen parhaimpana tarinana on pidetty Kultaista maljaa.

Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan romanttiseen aikakauteen vaikutti myös suuresti Euroopassa levinnyt vallankumous 1789. Victor Hugo oli itsevarma nuori ja nousi oman maansa romanttisen ryhmän johtoon. Hänen maailmankuuluja teoksiaan ovat Pariisin Notre-Dame ja Kurjat. Alexandre Dumas vanhempi oli eräs tunnetuista aikakauden kirjailijoista. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Kolme muskettisoturia ja Monte-Criston kreivi.

Englanti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin ensimmäisinä romantikkoina pidetään kahta runoilijaa, William Wordsworthia ja Samuel Taylor Coleridgea, jotka julkaisivat yhteiskokoelman Lyrical Ballads. Lordi Byron oli brittiläisen romantiikan perushahmoja. Hän oli särmikäs nero, joka kirjoitti Euroopan läpi kulkeneita runoja. Childe Haroldin pyhiinvaellusmatka -runoelma vuonna 1812 teki Byronista kuuluisan. Englantilaiset romantikot korostivat yksilöllisen kapinan merkitystä.

Yksi tunnetuimmista romaanikirjailijoista oli romantiikan vuosikymmeninä vaikuttanut Jane Austen. Hän edusti hengeltään enemmän valistusta ja parodioi goottilaista romantiikkaa. Austenin suosituimpia teoksia ovat Ylpeys ja ennakkoluulo ja Järki ja tunteet.

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksissaan saksalaisia keskiajan romaaneja hyödyntänyt Edgar Allan Poe oli Yhdysvaltojen kauhuromantikko. Hän sai inspiraationsa omista neurooseistaan ja ahdistuksestaan. Poen tiivistunnelmaiset novellit ovat vaikuttaneet paljon nykyajan jännitysromaaneihin. Vasta hänen kuuluisa runonsa Korppi toi hänelle tunnustusta myös hänen kotimaassaan. Yhdysvaltojen ensimmäinen ammattikirjailija ja menestysromaanien tekijä oli Washington Irving, joka oli romaanien tekijä, konservatiivi ja luonteeltaan romanttinen uneksija. Irving tunnetaan esimerkiksi Salmagundi- ja Alhambra-romaaneistaan.

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa romantiikkaa edustavat muun muassa Johan Ludvig Runebergin sotarunot. Muita romantiikan kirjailijoita olivat muun muassa Zacharias Topelius ja Elias Lönnrot. Kalevala ja Kanteletar voidaan myös laskea romantiikan aikaansaannoksiksi. Romantiikka valoi uskoa yhteen, voimakkaaseen suomalaiseen kansaan. Syntyi nationalismi ja kansallisromantiikka.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kinisjärvi, Raimo & Lukkarila, Matti (toim.): Kun hirviöt heräävät – kauhu ja taide. Pohjoinen, 1986. ISBN 951-749-010-0.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Krohn, Eino: Eros ja Narkissos – johdatus romanttiseen aatevirtaukseen. Otava, 1956.
  • Krohn, Eino: Mitä on romantiikka – klassisuus, koomisuus, tyyli, realismi, ekspressionismi, draama, etiikka. Otava, 1958.
  • Pinx. Maalaustaiteen mestareita. Osat 3 ja 4. WSOY, 2005. ISBN 951-0-29197-8 ja ISBN 951-0-29198-6.
  • Whittall, Arnold: Romantiikan musiikki – Schubertista Sibeliukseen. Suomentanut Jouko Laaksamo. Kuopio: Unipress, 2007. ISBN 978-951-579-196-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta romantiikka.