Tuhkimo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee satua. Nimen muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Tuhkimo pakenee tanssiaisista taian rauettua keskiyöllä. Skotlantilaisen Anne Andersonin (1874–1930) kuvitusta satuun.

Tuhkimo on tunnettu kansansatu epäoikeudenmukaisuudesta ja sisar­kateudesta. Eri muunnelmineen se on toden­näköisesti maailman tunnetuin ja suosituin satu.[1]

Sadun muunnelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadusta on olemassa monia toisistaan poikkeavia muunnelmia. Varhaisin kirjallinen versio on peräisin Kiinasta 800-luvulta.[1] Satu ilmestyi tuolloin Tuan Ch'eng-Shinh kronikassa 酉阳杂俎 Tang-dynastian aikaan.

Länsimaissa satu ilmestyi painettuna ensimmäisen kerran Giambattista Basilen satu­kokoelmassa Pentamerone[1] vuodelta 1634. Siinä tarinan ja myös sen päähenkilön nimenä oli Tuhkakissa (ital. La Gatta Cenerentola). Skotlannissa kuitenkin tunnettiin jo 1500-luvulla sitä muistuttava satu Rashin Coatie.[1]

Nykyisin satu tunnetaan etupäässä kahtena muunnelmana, joista toisen (ransk. Cendrillon) kirjoitti Charles Perrault vuonna 1697 ja toisen (saks. Aschenputtel) Grimmin veljekset 1810-luvulla.[1][2][3] Myös Topelius kirjoitti sadusta oman versionsa.

Eräissä sadun skandinaavisissa muunnelmissa päähenkilö, Tuhkimus, on poika, joka saa prinsessan puolisokseen.[4]

Juoni Perrault’n mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava juoniselostus käsittelee Perrault'n satua. Eroavaisuuksia sen ja Grimmin sadun välillä käsitellään jäljempänä erikseen.

Tarina kertoo tytöstä, joka on äitinsä kuoltua jäänyt äiti- ja sisarpuoltensa kanssa asumaan. Äitipuoli antaa tytölle kutsumanimeksi Tuhkimo ja siitä lähtien Tuhkimo joutuu hoitamaan talouden kaikki kotityöt. Kerran tytön tehdessä kotitöitä hyvä haltijatar saapuu ja taikoo Tuhkimon ryysyjen tilalle kauniin tanssiaismekon, jotta Tuhkimo voisi osallistua valtakunnan prinssin järjestämiin juhliin. Haltijatar muuttaa myös Tuhkimon hänen pyynnöstään etsimän kurpitsankuoren hienoiksi vaunuiksi, kuusi hiirtä hevosiksi, rotan ajuriksi ja kuusi sisiliskoa lakeijoiksi.

Juhlissa Tuhkimo saa prinssin huomion puoleensa. Taika kuitenkin raukeaa keskiyöllä ja Tuhkimon poistuu paikalta kiirehtien ja pudottaen samalla lasikenkänsä. Kengän avulla prinssi päättää löytää hänet hurmanneen tytön puolisokseen ja etsii valtakunnasta oikeaa tyttöä kokeilemalla lasikenkää jokaiselle neidolle. Myös Tuhkimon sisarpuolet yrittävät sovittaa lasikenkää jalkaansa epäonnistuen siinä. Heidän vasta­lauseistaan huolimatta myös Tuhkimo sovittaa kenkää itselleen, ja hänelle se sopii täydellisesti. Näin hän todistaa henkilöllisyytensä, jolloin prinssi lupaa ottaa tämän puolisokseen.

Erot Perrault’n ja Grimmin versioiden välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perrault’n tarina ja siihen pohjautuvat muunnelmat eroavat useissa kohdin sadun kaikista aikaisemmista versiosta. Niissä pää­henkilö näyttäytyy huomattavasti passiivisempana ja aloite­kyvyttömämpänä kuin esimerkiksi Grimmin sadussa.[1]

Perrault’n mukaan Tuhkimo itse valitsi keittiön tuhkakasan lepopaikakseen saatuaan askareensa tehdyiksi,[2] kun taas Grimmin mukaan hänet pakotettiin nukkumaan siinä.[1][3] Perrault’n mukaan Tuhkimo ei myöskään itse tee mitään päästäkseen tanssiaisiin, vaan hänen haltijatarkumminsa ilmoittaa toivovansa, että hän menisi sinne.[2] Sen sijaan Grimmin mukaan hän pyysi äitipuoleltaan lupaa mennä sinne, mutta kun tämä ei suostu, hän pyytää uudelleen useita kertoja ja suorittaa eräitä mahdottomilta tuntuvia tehtäviä, jotka tämä oli asettanut ehdoksi suostumukselleen.[3][1] Toisin kuin Perrault’n sadussa, Grimmin versiossa kerrotaan myös Tuhkimon isän käyvän markkinoilla, joilta hän toi Tuhkimolle ja tämän sisarpuolille lahjoja. Sisarpuolet pyysivät ja saivat kalliita vaatteita ja koruja, Tuhkimo sen sijaan vain isänsä matkan varrelta poimiman pähkinäpuun oksan, jonka hän istutti kuolleen äitinsä haudalle ja jota hän kasteli kyynelillään, kunnes se kasvoi suureksi puuksi.[3]

Haltijatar­kummia, joka Perrault’n sadussa saa aikaan muodonmuutokset, ei Grimmin versiossa ole, vaan Tuhkimon istuttamaan puuhun pesänsä tehneet linnut heittävät hänelle kultaisen ja hopeisen juhlapuvun ja tanssiaiskengät.[3] Samat linnut myös puhkaisevat lopuksi Tuhkimon sisarpuolilta silmät rangaistukseksi siitä, että he olivat kohdelleet Tuhkimoa huonosti.[3] Perrault'n versiossa heitä ei rangaista mitenkään, vaan Tuhkimo antaa heille anteeksi, ja hekin pääsevät lopulta naimisiin eräiden hovimiesten kanssa.[2] Topeliuksen versiossa sisaret Barbra ja Superba sekä heidän palvelijattarensa Trilla saavat käsiinsä pitkät linnunkynnet. Aluksi haltijatarkummi Keristane aikoi muuttaa heidät linnuiksi, mutta Tuhkimo rukoili näiden puolesta sanoen jo antaneensa anteeksi, ja kesken jääneestä loitsusta jäi muistoksi ikuiset kynnet.

Lasikenkä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuhkimo sovittaa lasikenkää

Perrault’n saduissa ja siihen pohjautuvissa muunnelmissa, myös esimerkiksi Disneyn elokuvassa, kenkä, josta prinssi tunnistaa Tuhkimon juhlissa esiintyneeksi kaunottareksi, on lasinen.[2] Tämän seikan Perrault on kuitenkin ilmeisesti keksinyt itse, sillä tarinan muissa versiossa kenkä on tehty milloin mistäkin muusta aineesta, mutta ei koskaan lasista.[1][5] Esimerkiksi Grimmin sadussa kengät ovat kahtena ensimmäisenä iltana hopealla kirjailtua silkkiä, kolmantena iltana puhdasta kultaa.[3]

Usein on väitetty, että Perrault’n sadun lasikenkä perustuisi homonymian aikaansaamaan väärin­käsitykseen. Ranskan kielessä lasia tarkoittava sana verre äännetään samoin (/vɛ:ʀ/) kuin turkista tarkoittava vanha, jo Perrault’n aikana harvinaiseksi käynyt sana vair, ja on päätelty, että Perrault olisi sekoittanut nämä sanat keskenään.[1][5] Koska tätä on pidetty virheenä, joissakin myöhemmissä Perrault’n satujen ranskankielisissä painoksissa sana verre onkin korvattu sanalla vair.[6]

Bruno Bettelheim on kuitenkin väittänyt, että toden­näköisesti Perrault on harkitusti valinnut satunsa kenkien materiaaliksi lasin. Koska lasi, toisin kuin turkikset, ei veny mutta särkyy helposti, voitiin ajatella, että tällaisesta kengästä sen oikea omistaja olisi kaikkein varmimmin voitu tunnistaa.[1] Toisaalta samasta syystä Perrault joutui poistamaan tarinan monissa varhaisemmissa ja myöhemmin myös Grimmin versiossa esiintyneen kohtauksen, jossa Tuhkimon sisarpuolet leikkasivat varpaansa tai kantapäänsä irti saadakseen jalkansa mahtumaan kenkään. Esimerkiksi Grimmin sadussa he kumpikin vuorollaan lähtivät jo prinssin mukana kuninkaan linnaan, kunnes matkan varrella linnut paljastivat laulamallaan runomuotoisella säkeistöllä, että he olivat niin tehneet ja että kengät olivat sisäpuolelta peittyneet vereen.[3] Jos kengät olisivat lasia, tämä olisi kuitenkin näkynyt heti[1], ja niinpä Perrault'n versiossa he vain joutuivat pettyneinä toteamaan, etteivät he mitenkään saaneet jalkaansa mahdutetuksi lasikenkään.[2]

Näyttämö- ja elokuvasovituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gioachino Rossinin vuonna 1817 ensiesitetty ooppera La Cenerentola perustuu Perrault’n tarinaan. Satuun perustuva Disneyn animaatioelokuva Tuhkimo sai ensi-iltansa vuonna 1950, ja se pohjautuu myös Perrault'n versioon.[1]

Richard Rodgers ja Oscar Hammerstein II tekivät sadusta televisiomusikaalin Cinderella, jonka ensiesitys oli CBS-TV:n suorassa lähetyksessä 31. maaliskuuta 1957. Pääosaa näytteli Julie Andrews.[7] Teos jäi säveltäjä-sanoittajakaksikon ainoaksi televisiomusikaaliksi. Näyttämöllä Rodgersin ja Hammersteinin Tuhkimo nähtiin ensi kerran London Coliseumissa, Lontoossa 18. joulukuuta 1958. Yhdysvalloissa sitä alettiin esittää vuodesta 1961 alkaen.

Helsingin Kaupunginteatterissa Tuhkimo-musikaali sai ensi-iltansa Kurt Nuotion ohjaamana 3. huhtikuuta 2003.[8]

Sadun mukaan nimettyjä kohteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Roihuvuoressa on Tuhkimon mukaan nimetty katu, Tuhkimontie, ja sen varrella sijaitseva Leikkipuisto Tuhkimo.

Yksi rockyhtye Dingon suurimmista hiteistä on nimeltään ”Levoton Tuhkimo” (1984).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Bruno BettelheimSatujen lumous, s. 284-329. Suom. Mirja Rutanen. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22368-9.
  2. a b c d e f Charles Perrault: ”Tuhkimo eli satu lasikengistä”, Hanhiemon satuja, s. 56–66. Suom. Tyyni Haapanen-Tallgren. Lasipalatsi, 1999. 951-9351-23-X.
  3. a b c d e f g h Jakob ja Johann Grimm: ”Tuhkimo”, Grimmin sadut II, Tuhkimo, s. 43–51. Suom. Raija Jänicke, Oili Suominen. Tammi, 1999. ISBN 951-31-1282-9.
  4. Otavan iso Fokus, 7. osa (Sv–Öö), s. 4305, art. Tuhkimo. Otava, 1973. ISBN 951-1-01521-4.
  5. a b Tom Burnam: ”Tuhkimon kenkä”, Väärien käsitysten sanakirja, s. 208–209. Suom. Kalevi Haikara. Otava, 1977. ISBN 951-1-04422-2.
  6. esim. Ernest Flammarion (toim.): ”Cendrillon, ou la petite pantoufle de vair”, Contes de Perrault, s. 11–24. Flammarion-Jeunesse, 1962.
  7. http://www3.rnh.com/show_detail.asp?id=CI&s=1
  8. Tuhkimo Helsingin Kaupunginteatteri. Viitattu 16.1.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Cinderella (englanniksi)