Gioachino Rossini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Rossini” ohjaa tänne. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Gioachino Rossini
Rossini-portrait-0.jpg
Gioachino Rossini. Vincenzo Camuccinin maalaama muotokuva.
Syntynyt 29. helmikuuta 1792
Pesaro, Italia
Kuollut 13. marraskuuta 1868 (76 vuotta)
Pariisi, Ranska
Kotipaikka Italia
Tyylilajit romantiikka

Gioachino Antonio Rossini (29. helmikuuta 1792 Pesaro, Italia13. marraskuuta 1868 Pariisi, Ranska) oli italialainen säveltäjä. Hänet muistetaan erityisesti taitavana oopperoiden säveltäjänä. Rossini sävelsi ensimmäisen oopperansa 18-vuotiaana (1810). Rossinin tuotteliainta aikaa olivat vuodet 1815–1823. Hän sävelsi viimeisen oopperansa, Wilhelm Tellin (Guillaume Tell), vuonna 1829. Sen jälkeen hän sävelsi vielä muun muassa kirkkomusiikkia. Rossini oli 1800-luvun ensimmäisen puoliskon johtava italialainen oopperasäveltäjä ja vaikutti merkittävästi oopperamusiikin kehitykseen.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rossini syntyi musikaaliseen perheeseen Pesarossa, Adrianmeren rannikolla. Hänen isänsä soitti trumpettia ja käyrätorvea ja työskenteli teurastamojen tarkastajana. Äiti puolestaan oli laulaja. Vanhempien johdolla Gioacchinon musiikkiharrastus alkoi varhain ja jo kuusivuotiaana hän soitti triangelia isänsä yhtyeessä.

Rossinin isä kannatti ranskalaisia ja toivotti Napoleonin joukot tervetulleeksi niiden saapuessa Pohjois-Italiaan. Vuonna 1796 tämä muodostui ongelmaksi, kun Itävalta palautti vanhan hallinnon. Isä sai vankilatuomion ja äiti vei nuoren Gioacchinon Bolognaan, jossa hän ansaitsi leipänsä laulajana eri teattereissa. Tänä aikana Gioacchino oli usein vanhan isoäitinsä hoivissa, joka ei kyennyt pitämään pojalle kuria. Lopulta vanhemmat tapasivat Bolognassa uudestaan.

Rossini asui Bolognassa erään teurastajan hoivissa samalla kun hänen isänsä soitti trumpettia teatteriyhtyeissä ja äitinsä lauloi. Hän oli kolme vuotta herra Prinettin opetuksessa, opetellen cembalonsoittoa. Viinanmyynnillä itsensä elättänyt Prinetti soitti cembaloa vain kahdella sormella ja välillä nukahti seisaaltaan, joten kriittinen nuori oppilas ei kyennyt suhtautumaan tähän vakavasti.

Angelo Tesei oli hänen seuraava opettajansa, ja tämän luona Rossini oppi lukemaan musiikkia, säestämään pianolla ja laulamaan. Kymmenen vuoden iässä hän lauloi kirkkokuorossa soolo-osuuksia. Kolmetoistavuotiaana, vuonna 1805, hän lauloi paikallisessa teatterissa näytelmässä Camilla – tämä oli oleva hänen ainoa julkinen esiintyminen laulajana. Rossini oppi myös isänsä tavoin soittamaan trumpettia.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopraano Isabella Colbran, jonka kanssa Rossini meni naimisiin 1822.

Vuonna 1807 nuori säveltäjänalku hyväksyttiin isä P. S. Mattein tunneille opiskelemaan kontrapunktia ja hieman sen jälkeen Bolognan konservatorioon Cavedagnin sellotunneille. Rossini kehittyi nopeasti sellonsoitossa, mutta Mattein konservatiiviset näkemykset kontrapunktista ohjasivat häntä ajattelemaan sävellystyöstä vapaammin. Rossinin taitoa orkestroinnin saralla on pidetty tuloksena hänen työstään Haydnin ja Mozartin kvartettojen ja sinfonioiden sovittamisesta. Mozartin musiikille omistautumisensa vuoksi hänet tunnettiinkin Bolognassa lempinimellä Il Tedeschino (’pikku saksalainen t. saksankielinen’).

Vuonna 1808 Rossinille myönnettiin Bolognan konservatorion palkinto cantatastaan Il piantô d'armonia per la morte d’Orfeo ja kaksi vuotta myöhemmin, 18-vuotiaana, hänen ensimmäinen oopperansa La Cambiale di Matrimonio sai kantaesityksensä Venetsiassa. Vuosina 1810–1813 Rossini tuotti useita oopperoita Venetsiassa, Milanossa, Ferrarassa ja Roomassa mutta kaikki muuttui 1813 hänen kymmenennen oopperansa Tancredin ja sen hurjan suosion myötä. Jotkut melodiat oopperasta nousivat niin suosituiksi, että niitä lauloivat niin gondoljeerit Venetsiassa kuin yleisöt oikeussaleissa.

Aikuisikä ja säveltäjänura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavien vuosien aikana Rossini jatkoi oopperoiden säveltämistä Venetsiassa ja Milanossa, mutta varsinkin joidenkin näistä vastaanotto ei tyydyttänyt Rossinia – Italialainen Algeriassa oli kuitenkin hyvin suosittu. Vuonna 1815 hän vetäytyi kotiinsa Bolognaan. Barbaja, Napolilainen impresario lähestyi häntä ja tarjosi sopimusta, jonka mukaan Rossini tulisi Napoliin kehittämään paikallisten teattereiden, San Carlon ja del Fondon, musiikillista suuntaa säveltämällä niille kummallekin oopperan vuodessa.

Muutamat vanhemmat napolilaiset säveltäjät kuten Zingarelli ja Paisiello eivät katsoneet nuoren säveltäjän nousevaa tähteä hyvällä, mutta heidän täytyi niellä kiukkunsa kun ooppera Elisabetta regina d'Inghilterra ensiesitettiin hovissa. Pääosan lauloi uransa huipulla ollut sopraano Isabella Colbran, Rossinin tuleva vaimo. Elisabetta oli ensimmäinen ooppera, missä säveltäjä korvasi recitativo seccon jousikvarteton säestämällä resitatiivilla sekä kirjoitti ornamentaatiot itse sen sijaan, että olisi jättänyt ne laulajien päätettäviksi. Seuraavan vuoden alussa Roomaan tuotetussa Sevillan parturissa Cesare Sterbinin Beaumarchais'n tekstin pohjalta kirjoittama libretto oli sama kuin Paisiellon aikaisemmassa oopperassa Il Barbiere Siviglia (la precauzione inutile), joka oli nauttinut suosiota Euroopassa jo neljännesvuosisadan. Paisiellon kannattajat olivat hyvin suutuksissaan Rossinin Parturin nähdessä päivänvalon, mutta eivät voineet mitään sen valtavalle suosiolle.

Vuosina 1815–1823 Rossini sävelsi kaksikymmentä oopperaa. Otelloa voidaan pitää päätepisteenä säveltäjän opera serian uudistamisprosessissa ja se tarjoaakin mielenkiintoisen vertailukohdan Verdin samannimiselle teokselle. Rossinin aikaan tarinan traaginen loppu oli yleisölle niin luotaantyöntävä että sen tilalle oli kehitettävä onnellinen päätös. Vuonna 1817 Rossinille ehdotettiin oopperansa aiheeksi Tuhkimo-satua ja säveltäjä suostui sillä ehdolla, että tarinan yliluonnolliset elementit jätettäisiin sivuun. Oopperan La Cenerentola suosio nousi parturimaisiin sfääreihin. Yliluonnollisia elementtejä ei jätetty pois seuraavan vuoden teoksesta Mosè in Egitto, jonka esitysten kohtaus, jossa israeliitit matkaavat yli Punaisenmeren, aiheutti aina lavastuksessa käytettyjen kojeiden puutteiden vuoksi yleisössä hilpeyttä ja säveltäjä joutui lisäämään kohtaan kuoro-osuuden "Dal tuo stellato soglio" yleisön huomion kääntämiseksi toisaalle.

Vuonna 1822 Rossini ja Isabella Colbran menivät naimisiin. Samana vuonna hän itse ohjasi Tuhkimon Wienin-tuotannon. Tämän jälkeen hän palasi Bolognaan. Prinssi Metternich kutsui hänet kuitenkin Veronaan eikä Rossini voinut vastustaa kutsua. Veronassa Rossini ystävystyi muun muassa François-René de Chateaubriand'n kanssa.

Seuraavana vuonna hän matkusti lontoolaisen teatterin managerin kutsusta Lontooseen. Matkalla kuulua säveltäjää suuresti juhlittiin Pariisissa. Lontoossa hän sai upean vastaanoton ja hänet esiteltiin myös Englannin kuninkaalle Yrjö IV:lle. Vuonna 1824 hänestä tuli Pariisin Théatre Italienin musiikillinen johtaja ja tuon pestin päätyttyä Rossinista tehtiin kuninkaan hovisäveltäjä.

Gioacchino Rossinin viimeinen ooppera oli vuonna 1829 kantaesitetty Wilhelm Tell, jonka musiikkia leimaa säveltäjän jo kehittämien ja paljon käyttämien musiikillisten konventioiden poissaolo.

Oopperan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rossinin hauta Père-Lachaisessa.

Rossini palasi Bolognaan vuonna 1829. Hänen äitinsä oli kuollut kaksi vuotta aikaisemmin ja hän halusi viettää aikaa isänsä kanssa. Rossinin suunnitelmat muuttamisesta takaisin Pariisiin mutkistuivat, kun heinäkuun vallankumouksen myötä kuningas Kaarle X joutui luopumaan vallasta. Faustia uuden oopperan aiheeksi suunnitellut Rossini kuitenkin palasi Pariisiin marraskuussa 1830.

Kuusi osaa hänen Stabat Materistaan sävellettiin 1832, loput vasta 1839, vuonna jolloin hänen isänsä kuoli. Vuodesta 1832 kuolinvuoteensa 1868 Rossini sävelsi hyvin vähän ja tästä syystä hänen elämäkertansakin voi vaikuttaa selvästi kahteen erilliseen vaiheeseen jakautuneelta. Isabella Colbran kuoli 1845. Yhteiskunnallisten levottomuuksien johdosta Rossini jätti Bolognan 1847, samana vuonna jona hän nai toisen vaimonsa, Olympe Pelissier'n. Asuttuaan jonkin aikaa Firenzessä Rossini 1855 asettui Pariisiin. Siellä hänen asunnostaan tuli sikäläisen taiteellisen elämän tärkeä keskus.

Gioacchino Rossini kuoli talossaan Passyssä 13. marraskuuta 1868. Hänet haudattiin Père-Lachaisen hautausmaalle Pariisiin. Vuonna 1887 hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Firenzen Basilica di Santa Croceen, jossa ne tänäkin päivänä lepäävät.

Jonkin aikaa hänen kuolemansa jälkeen Giuseppe Verdi ehdotti, että italialaiset muusikot kokoontuisivat säveltämään Rossinin kunniaksi requiemin ja alkoi itse työskennellä libera men parissa. Teos valmistui seuraavana vuonna, mutta sitä ei esitetty kertaakaan Verdin elinaikana. Messa per Rossini sai ensimmäisen esityksensä lopulta Stuttgartissa vuonna 1988.

Suuren säveltäjän persoona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gioachino Rossini Étienne Carjatin valokuvaamana vuonna 1865.

Rossinista on jäänyt jälkipolville useita tarinoita liittyen hänen luonteeseensa ja elämäänsä. Hänen on usein sanottu säveltäneen tunnetuimman teoksensa, Sevillan parturin hyvin lyhyessä ajassa, koska, kuten tavallista, hän oli myöhässä määräajasta. Jotkut lähteet mainitsevat sävellysajaksi viikon, toiset kaksi viikkoa – joka tapauksessa mestariteoksen säveltämiseen kului huomattavan vähän aikaa. Hän sävelsi makuuhuoneessaan yllään vain aamutakkinsa. Huvittuneisuutta herätti, että Rossini oli säveltänyt Parturin parta koko tämän ajan ajamattomana. Säveltäjä huomautti tähän, että parran ajamiseksi hänen olisi ollut poistuttava talostaan eikä ooppera olisi valmistunut määräaikaan mennessä.

Toinen tarina kertoo erään impresarion käynnistä Rossinin kotona. Hän löysi säveltäjän sängystään säveltämästä. Edes katsomatta tulijaan tämä pyysi häntä noukkimaan lattialle pudonneen sivun. Kun hän teki työtä käskettyä ja nosti partituurilehden lattialta, Rossini ojensi hänelle sivun, jonka oli juuri saanut valmiiksi ja pyysi impresarion mielipidettä siitä, kumpi niistä oli parempi. Miehen vastatessa epävarmasti niiden olevan identtisiä Rossini totesi, että oli ollut helpompaa kirjoittaa uusi kuin nähdä vaivaa noustakseen sängystä ja etsiäkseen pudonnut paperi.

Rossinin musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rossini oli ensimmäinen, joka poisti oopperoistaan säestämättömän resitatiivin, tehden niistä siten ”jatkuvia” musiikkiteoksia alusta loppun. Hän myös kirjoitti paljon koristeluja valmiiksi partituuriin. Laulajien koulutukseen ja ammattitaitoon hänen aikanaan kuului kuitenkin improvisointi ja joitakin näistä aikalaisten ns. kadensseista on säilynyt näihin päiviin. Hänen musiikkinsa suosio kuitenkin perustui ennen kaikkea sen melodisuuteen. ”Antakaa minulle ostoslista ja teen siitä musiikkiteoksen”, hän sanoi kerran. Mieleenpainuvien melodioitten rakentaminen olikin Rossinille helppoa.

Rossinin sanomaa alkusoittojensa synnystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Kannattaa odottaa iltaan ennen kantaesitystä, sillä mikään ei anna inspiraatiolle samanlaista potkua kuin pakko – oli se sitten kopioija odottelemassa partituuriasi tai teatterinjohtaja hiuksiaan repien kävelemässä edestakaisin. Aikanani kaikki Italian impresariot olivat kaljuja kolmekymppisinä...”
  • Otellon alkusoiton kirjoitin pienessä huoneessa Palazzo Barbajassa, jonne minut oli sulkenut teatterinjohtajista kaikkein tylyin ja kaljuin.”
  • Varastelevaan harakkaan kirjoitin alkusoiton päivää ennen kantaesitystä La Scalan katon alla, jonne johtaja ja neljä näyttämöapulaista olivat minut lukinneet.”
  • Parturin kohdalla pistin paremmaksi: En edes säveltänyt alkusoittoa vaan otin sen jo kirjoittamastani oopperasta, Elisabetasta. Yleisö oli hyvin mielissään.”

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oopperat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esittämättömät:


Kirkkomusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soitinmusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]