Ranskan historia

Wikipedia

Ranskan historia
Varhaishistoria
Esihistoriallinen Ranska
Gallia
Rooman Gallia (50 eaa.–486)
Frankit
Merovingit (481–751)
Ranska keskiajalla
Karolingit (751–987)
Kapetingit (987–1328)
Valois-dynastia (1328–1498)
Esimoderni Ranska (1492–1792)
Valois-Orléans (1498–1515)
Valois-Angoulême (1515–1589)
Bourbon-suku (1589–1792)
Ranskan suuri vallankumous (1789)
Ranska 1800-luvulla
Ensimmäinen tasavalta (1792–1804)
Kansalliskokous (1792–1795)
Direktorio (1795–1799)
Konsulaatti (1799–1804)
Ensimmäinen keisarikunta (1804–1814)
Restouraatio (1814–1830)
Heinäkuun vallankumous (1830)
Heinäkuun monarkia (1830–1848)
Helmikuun vallankumous (1848)
Toinen tasavalta (1848–1852)
Toinen keisarikunta (1852–1870)
Kolmas tasavalta (1870–1940)
Pariisin kommuuni (1871)
Nyky-Ranska
Vichyn Ranska (1940–1944)
Provisionaalinen hallinto (1944–1946)
Neljäs tasavalta (1946–1958)
Viides tasavalta (1958–)
malline: näytä • keskustele • muokkaa

Ranskan historia voidaan aloittaa esimerkiksi vuodesta 843, jolloin frankkien valtakunnan länsiosasta alkoi muodostua Ranska.

Sisällysluettelo 1 Esihistoria 2 Keskiaika 3 Uuden ajan alku 4 Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat 5 1800-luku 6 1900-luku 7 Uusin historia

[muokkaa] Esihistoria

Tämä artikkeli tai osio loppuu kesken ja tarvitsee laajennusta. Tarkennus:

[muokkaa] Keskiaika

Pääartikkeli: Ranska keskiajalla

Rooman valtakunnan luhistumisen jälkeen perustettiin 400-luvulla jaa Gallian alueelle frankkien valtakunta, joka jaettiin Verdunin jaossa vuonna 843 Kaarle Suuren pojanpoikien kesken.

Valtakunnan länsiosasta syntyi Ranska. Kuninkaan valta oli heikko läänityslaitoksen takia, mutta alkoi taas vahvistua Kapetingikuninkaiden aikana (987–1328). Ranska osallistui ristiretkiin 1096-1270. Ranskasta käynnistyi 1100-luvun renessanssi. Kolmas sääty nousi, kaupunkielämä alkoi kukoistaa ja katedraaleja perustettiin. Se jatkui 1200-luvulle.

Myöhäiskeskiajalla Ranska soti pitkään Englantia vastaan. Satavuotisessa sodassa (1337-1453) Jeanne d'Arc sai aikaan kansallisinnostuksen, joka johti englantilaisten karkottamiseen maasta.

[muokkaa] Uuden ajan alku

Pääartikkeli: Esimoderni Ranska

Valtakunnan yhteyttä heikensivät uskonsodat hugenotteja vastaan (1562–1598). Henrik IV:n Nantesin edikti antoi hugenoteille uskonnonvapauden 1598. Ludvig XIV (1643-1715) kuitenkin riisti sen vuonna 1685. Yksinvaltiuden aika kesti vuodet 1643–1792, jona aikana kolme kuningasta ehti hallita: Ludvig XIV (1643-1715), Ludvig XV (1715-1774) ja Ludvig XVI (1774-1792). Aurinkokuningas Ludvig XIV oli yksinvaltiuden huipentuma, hänen sanomakseen on laitettu toteama että ”L’État c'est moi." (suom. Valtio olen minä.). Pariisilaisten kapinan jälkeen hän ei luottanut pariisilaisiin ja rakennutti ja muutti Versailles'hin 1678. Aurinkokuninkaan aikana Ranska oli Euroopan johtava valtio.

[muokkaa] Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat

Pääartikkelit: Ranskan suuri vallankumous ja Napoleonin sodat

Muun muassa yhteiskunnan epäkohdat ja Pohjois-Amerikan vapaussodan esimerkki johtivat lopulta vallankumoukseen 1789. Kumous alkoi hyökkäyksellä Bastiljin vankilaan ja 1792 perustettiin tasavalta, kuninkaan teloituksen jälkeen. Alkoi Maximilien Robespierren hirmuvalta, vastustajat kohtasivat verisen lopun. Lopulta 1794 hän koki verisen lopun itse. Sen jälkeen vallankumous alkoi laantua.

Ranska aloitti vallankumoussodat 1792 sodanjulistuksilla Itävallalle ja Preussille. Napoleon valloitti 1796 Italian voittaen Itävallan ja 1799 Napoleon kaappasi direktiohallitukselta vallan tehden itsestään ensimmäisen konsulin. Napoleon kruunasi itsensä keisariksi 1804. Monarkia palasi Ranskaan, vaikka alun perin oli tarkoitus päästä siitä.

Vallankumoussodat jatkuivat Napoleonin sotina; Napoleon valloitti puoli Eurooppaa ja palautti Ranskan menetetyn itsetunnon. Napoleon kukistettiin lopullisesti 1815 ja hänet karkotettiin Saint Helenalle. Wienin kongressi vuonna 1815 tarkoitti vallankumouksen tarkoituksen nollaamista, kun konservatiivista politiikkaa harjoittava Bourbon-suku palautettiin valtaan.

[muokkaa] 1800-luku

Pääartikkeli: Ranska 1800-luvulla

Bourbonien taantumuksellinen politiikka johti heinäkuun vallankumoukseen 1830. Valtaan tuli Ludvig Filip, mutta hänen porvaristoa suosiva hallituksensa johti uuteen vallankumoukseen eli helmikuun vallankumoukseen 1848. Työväenkapinan jälkeen perustettiin Toinen tasavalta. (1848-1852). Vallan itselleen keskittäneestä Lòuis Napoleon Bonapartesta tehtiin kansanäänestyksellä keisari vuonna 1852. Hallitsijanimekseen hän otti Napoleon III. Hänen aikanaan siirtomaita laajennettiin Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Talous kehittyi nopeasti. Ranska julistettiin tasavallaksi Ranskan-Preussin sodan aikana (1870-1871), jonka Ranska hävisi. Pariisin kommuunin tuhoamisen jälkeen perustettu Kolmas tasavalta (1875-1940) oli tarkoitettu väliaikaisratkaisuksi, mutta koska mikään sen muuttamiseen tähdänneistä ryhmistä ei onnistunut saamaan enemmistöä missään vaiheessa, tuli siitä pysyvä.

[muokkaa] 1900-luku

Pääartikkeli: Ranska 1900-luvulla

Ensimmäisessä maailmansodassa (1914-1918) Ranska oli Saksaa vastaan ja sai sodan jälkeen suuren sotakorvauksen ja Ranskan-Preussin sodassa menetetyn Elsass-Lothringenin takaisin. Toisessa maailmansodassa (1939-1945) Ranska antautui Saksalle jo kesäkuussa 1940. Saksa miehitti pohjoisosan ja eteläosasta tuli marsalkka Pètainin johtama Saksan vasallivaltio Vichyn Ranska. Länsiliittoutuneet tekivät Ranskaan kesäkuussa 1944 Normandian maihinnousun ja maa vapautui. Sodan jälkeistä vaihetta vuosina 1946–1958 on kutsuttu Neljänneksi tasavallaksi.

Toisen maailmansodan jälkeen siirtomaat alkoivat itsenäistyä, ja siitä seuranneet sodat tuottivat ongelmia. Vuoden 1958 perustuslakiuudistus aloitti Viidennen tasavallan ajan. Verinen Algerian sota käytiin 1954–1962, ja se päättyi Algerian itsenäistymiseen Ranskasta. Presidentti Charles de Gaulle pyrki saamaan Ranskan suuruuden takaisin toimimalla itsenäisesti ulkopolitiikassa. Ranskaa koettelivat 1970-luvulla talousvaikeudet.

[muokkaa] Uusin historia

Maastrichtin sopimus astui voimaan 1. marraskuuta 1993. Tammikuussa 1996 Ranska päätti maanalaisen ydinkokeen sarjansa ja oli elokuussa 1996 mukana hyväksymässä ydinkoekieltosopimusta Geneven aseidenriisuntakokouksessa ja YK:n yleiskokouksessa. Ranskan osuus Euroopan rahaliiton EMUn kolmannen vaiheen toteutumisessa 1. tammikuuta 1999 oli ratkaiseva Saksan ohella

29. toukokuuta 2005 Ranskan kansanäänestys vastusti (54,87% vastaan) Euroopan unionin perustuslakiluonnosta.

Tämä historiaa käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.