Algecirasin konferenssi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Algecirasin konferenssi oli Espanjan Algecirasissa 16. tammikuuta – 7. huhtikuuta 1906 järjestetty suurvaltojen välinen kansainvälinen konferenssi, jonka tarkoituksena oli ratkaista Ranskan asemaa Marokossa koskenut ensimmäinen Marokon kriisi.[1]

Taustalla olivat Ranskan pyrkimykset alistaa Marokon sulttaanikunta suojelukseensa, mille Iso-Britannia oli antanut hyväksyntänsä vuoden 1904 entente cordiale -sopimuksella. Saksa oli kuitenkin yrittänyt puuttua tähän. Kun Ranskan hallitus oli esittänyt Marokon sulttaanille listan uudistuksista, joita tämän pitäisi toteuttaa, oli Saksan keisari Vilhelm II vieraillut maaliskuussa 1905 Tangerissa ja ilmoittanut tukevansa Marokon suvereeniutta sekä vaatinut ”avoimen oven politiikan” säilyttämistä Marokon ulkomaankaupan osalta. Vilhelm sai suostuteltua Yhdysvaltain presidentti Theodore Rooseveltin kutsumaan koolle kansainvälisen konferenssin päättämään Marokon asiasta.[1] Myös Marokon sulttaani toivoi kansainvälistä konferenssia.[2]

Algecirasin konferenssiin osallistuivat Marokko, Euroopan johtavat suurvallat sekä Yhdysvallat.[2] Vilhelm II oli kuvitellut saavansa muut suurvallat puolelleen Ranskaa vastaan. Iso-Britannia, Yhdysvallat, Espanja, Italia ja Venäjä asettuivat kuitenkin kaikki Ranskan tueksi. Saksan näkemyksiä tuki vain sen liittolainen Itävalta-Unkari sekä Marokon sulttaani itse. Konferenssin päätteeksi 7. huhtikuuta 1906 allekirjoitettu sopimus tosin rajoitti Ranskan mahdollisuuksia kontrolloida Marokkoa, sillä se vahvisti sulttaanin itsenäisyyden ja ulkovaltojen tasavertaisen aseman Marokon kauppasuhteissa. Ranskalaiset ja espanjalaiset valtuutettiin hoitamaan kansainvälisiä poliisitoimia Marokon satamakaupungeissa, mutta heidät asetettiin sveitsiläisen ylitarkastajan alaisuuteen.[1][2] Lisäksi Marokon valtionpankki asetettiin Ranskan valvontaan. Vaikka Ranska ei saanut toivomaansa täyttä suojeluherruutta Marokossa, se sai mahdollisuuden ottaa kaikessa hiljaisuudessa Marokon asiat kontrolliinsa.[2]

Algecirasin konferenssin suurimpana merkityksenä on pidetty Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen asettumista Ranskan tueksi, mikä heijasteli myöhemmin ensimmäisen maailmansodan aikana syntyneitä liittoumia.[1]

Toinen Marokon kriisi puhkesi toukokuussa 1911, jolloin Saksa ilmoitti Ranskan Marokkoon suorittaman intervention rikkoneen Algecirasin sopimuksen ehtoja.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Antonio Starabba, marquis di Rudinì (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.3.2014.
  2. a b c d e Kalervo Hovi: Wienin kongressista ensimmäiseen maailmansotaan, s. 700. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY 1988.