Entente cordiale
Wikipedia
Entente cordiale (ranskaa: sydämellinen yhteisymmärrys) oli Britannian ja Ranskan välinen liitto, joka muodostui 1904. Koska Britannia ei virallisesti tehnyt liittosopimuksia, Ranskan ja Britannian välistä kumppanuutta kutsuttiin ranskaksi sydämelliseksi yhteisymmärrykseksi, L'Entente cordiale.
Muodoltaan entente ei ollut valtiosopimus, vaan pelkkä julistus, missä on myös salaiset osuudet, ja mikä käsitti Pohjois-Afrikan jaon Britannian ja Ranskan kesken. Entente lopetti Ranskan ja Britannian välisen kilpailun ja sai maat toimimaan yhdessä johdonmukaisesti kilpailussaan Saksan, Itävalta-Unkarin ja Italian muodostaman kolmiliiton kanssa sekä Venäjän tukemisessa Itävalta-Unkaria vastaan.
Virallisesti 8. huhtikuuta 1904 Britannian ulkoasiainministeri Lansdownen ja Ranskan Lontoon suurlähettilään Paul Cambonin allekirjoittama julistus ei sisältänyt muuta kuin Britannian ja Ranskan Marokkoa, Egyptiä, Siamia (Thaimaata), Madagaskaria, Uusia Hebridejä, Länsi- ja Keski-Afrikkaa sekä Newfoundlandia koskevien erimielisyyksien sopimisen, mutta yhteisymmärrys ja imperialistisen kilpailun lopettaminen Ranskan ja Britannian kesken loi kuitenkin edellytyksen ententeä pidemmälle menevälle yhteistyölle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kolmoisentente 1907-1918
[muokkaa] Venäjän keisarikunta
Pitkälle meneväksi liittoyhteistyöksi kolmisopimukseksi Entente laajeni Pietarissa 31. elokuuta 1907 kun Venäjä liittyi liittyi Britannian ja Ranskan yhteistyöhön. Ranskan kanssa Venäjä oli liittoutunut jo 1894 ranskalais-venäläisellä sopimuksella. Ranskalaiset rahoittivat mittavasti Venäjän rautatieverkoston rakentamista, mutta myös varustelua. Saksan ja Venäjän suhteet olivat lähteneet heikentymään Wilhelm II:n aikana, kun valtakunnankansleri Otto von Bismarck oli eronnut. Venäjä oli saanut Saksan sijaan Ranskasta ensin lainarahoittajan teollistumiselleen, sittemmin myös liittolaisen.
Britannian kanssa sovittiin etupiirit Persiassa, Afganistanissa, Tiibetissä. Venäjä sai pohjoiset alueet Persiasta ja Britannia Persianlahden alueen etelässä. Tavoitteena oli estää Saksan vallan kasvu alueella.
Tämän vuoksi ensimmäisessä maailmansodassa Venäjän väliaikaisen hallituksen oli vaikea luopua Saksan ja Itävalta-Unkarin vastaisesta taistelusta, koska se oli Ranskalle tapa keventää saksalaisten painetta Saksan kahden rintaman sodassa itärintamalla. Konkreettisia Ranskan auttamiseen pyrkineitä toimia olivat Brusilovin hyökkäys 1916 ja Kerenskin hyökkäys 1917. Ranskan, mutta myös Britannian sotilassuhde Venäjään Saksaa vastaan johti myöhemmin myös Pohjois-Venäjän interventioon 1918.
[muokkaa] Venäjän interventio
Entente oli poliittisesti ja sotilaallisesti laajimmillaan liittolaistensa kanssa Neuvosto-Venäjän vastaisessa interventiossa 1918-1920, missä brittiläiset ja ranskalaiset hyökkäsivät Neuvosto-Venäjää vastaan Murmanskista ja Arkangelista, ranskalaiset Puolasta ja Ukrainasta sekä Krimiltä, japanilaiset ja yhdysvaltalaiset Kaukoidästä jne.
Vaikka ententen tulon Arkangelin ja Murmanskin alueelle katsottiin 1918 suojaavan Venäjän saksalaisilta, johti se kuitenkin ententen lopulta sotaan Neuvosto-Venäjää vastaan.
[muokkaa] Versailles'n rauha ja Saksan siirtomaiden jako
Entente jakoi keskenään Kansainliiton mandaattihallintona ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan siirtomaat sekä Ottomaanien valtakunnan jäänteet Lähi-idässä. Muodollisesti Britannia ja Ranska vain hoitivat Kansainliiton niille uskomaa valtuutusta, mandaattia, mutta käytännössä Britannia ja Ranska hallitsivat suoraan ilman Kansainliiton hallintoa Saksan entisiä siirtomaita.
[muokkaa] Baltian entente
Baltiansaksalaisia ja Neuvosto-Venäjää vastaan suuntautunut, Baltian riippumattomuuteen sisäisesti baltiansaksalaisesta vähemmistöstä sekä ulkoisesti Neuvosto-Venäjästä tähtäävä politiikka muodostui ensimmäisen maailmansodan päätyttyä, kun saksalaisia jäi Itä-Eurooppaan Saksan rajojen ulkopuolelle ja kun Neuvosto-Venäjä pyrki ottamaan takaisin ensimmäisen maailmansodan Venäjän keisarikunnan rintamalinjoilla menettämiä ja Brest-Litovskin rauhassa menettämiä alueita sekä estämään Viron, Latvian ja Liettuan sekä Ukrainan itsenäistymisen. Pyrkimyksistä muodostui reunavaltiopolitiikka sekä myös Britannian ja Ranskan sotilaallinen tuki Neuvosto-Venäjää vastaan taisteleville itsenäistyville valtioille.
Baltian entente perustui muodollisesti Kansainliittoon ja kansainvälisten suhteiden pienten ja suurten välillä tapahtuvaan säätelyyn sopimuksenvaraisesti.
Aineellisesti Baltian entente perustui suunnitelmiin Puolan, Viron, Liettuan, Latvian, mahdollisesti myös Suomen, sotilaalliselle varautumiselle ja yhteistoiminnalle siltä varalta, että Neuvostoliitto hyökkää. Käytännössä suunnitelmat johtivat suunnitteluyhteistyöhön sotilasviranomaisten tapaamisissa, radiotiedustelutietojen vaihtoon sekä Suomen ja Viron välillä lopulta Suomenlahden tykistösulkuun. Suomen yhteistyötä Viron kanssa ei kuitenkaan liitetä reunavaltiopolitiikkaan eikä Baltian ententeen, vaikka se ilmensi Baltian ententen pyrkimystä Neuvostoliitolta suojautumiseen ja osittain jopa sen eristämiseen, koska toiminta oli kahdenvälistä ja koska Suomi tosiasiallisesti yleisesti luopui reunavaltiopolitiikasta jo ennen 1935, jolloin Pohjoismainen suuntaus ilmoitettiin Suomen viralliseksi linjaksi.
Baltian entente päättyi siihen, että Puola allekirjoitti Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen 26. tammikuuta 1934, jolloin Baltian ententen Saksan vastainen perusta murtui eivätkä Viro, Latvia ja Liettua kyenneet voimavaroiltaan heikompina jatkamaan politiikkaa.
Ranskan tukema ja Britannian hyväksymä Puolan ja ententen välinen politiikka kuitenkin jatkui toiseen maailmansotaan asti. Toinen maailmansota alkoi siitä, että Britannia ja Ranska vaativat Puolan turvallisuuden takaajina Saksalta uhkavaatimuksella Puolan offensiivin keskeyttämistä ja vetäytymistä Puolasta. Kun Saksa ei tähän suostunut, oli seurauksena Britannian, Ranskan ja brittiläisen kansanyhteisön maailmanlaajuinen sota Saksaa vastaan, minkä seurauksena myös Yhdysvallat ensimmäisen maailmansodan tapaan liittyi tukemaan Britanniaa ja Ranskaa Saksaa vastaan, jolloin entente laajeni liittoutuneiksi.
[muokkaa] Entente ennen toista maailmansotaa
Entente-valtiot Britannia ja Ranska, erityisesti Ranska pyrkivät patoamaan Saksan lisääntyvää vaikutusvaltaa. Ranska oli politiikassaan johdonmukaisempi, mutta heikompi, kun taas Britannia pyrki myös ymmärtämään Versailles'n rauhansopimusta vähitellen mitätöivän Saksan politiikkaa kieltäytymällä vastatoimista ja kieltäytymällä tukemasta Ranskaa sen suunnittelemissa vastatoimissa.
[muokkaa] Pikku-Entente
Kansallissosialistien noustua valtaan ja Espanjan sisällissodan alettua Ranskassa nousi vallalle kansanrintamapolitiikka, joka haki yhteyttä myös Neuvostoliittoon Saksan voiman patoamiseksi. Ranska ja Neuvostoliitto tekivät Tšekkoslovakian kanssa sen turvallisuuden takaavan sopimuksen 1936.
Entente muodosti Britannian ja Ranskan välisen poliittisen yhteistyön ennen toista maailmansotaa.
