Itärintama (ensimmäinen maailmansota)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itärintama
Osa ensimmäistä maailmansotaa
Venäläistä jalkaväkeä
Venäläistä jalkaväkeä
Päivämäärä:

elokuu 1914 – maaliskuu 1918

Paikka:

Itäinen Eurooppa

Lopputulos:

Brest-Litovskin rauha

Aluemuutokset:

Brest-Litovskin rauhassa saksalaisille luovutettiin alueet Viron nykyiseltä rajalta Mustallemerelle, mutta alueet palautuivat Versailles’n rauhassa Venäjälle tai niissä sijaitsevat valtiot itsenäistyivät sodan jälkeen.

Osapuolet

Keskusvallat:
Saksan keisarikunnan lippu Saksan keisarikunta
Itävalta-Unkarin lippu Itävalta-Unkari
Ottoman flag.svg Osmanien valtakunta
Bulgarian vuosina 1878–1944 käytössä ollut lippu. Bulgaria

Venäjän keisarikunnan lippu Venäjän keisarikunta

Komentajat

Saksan keisarikunnan lippu Paul von Hindenburg
Saksan keisarikunnan lippu Erich Ludendorff
Itävalta-Unkarin lippu Franz Conrad von Hötzendorf

Venäjän keisarikunnan lippu 1914-1917. Georgi Lvov
(23. maaliskuuta 1917 –
27. heinäkuuta 1917)

Venäjän keisarikunnan lippu 1914-1917. Nikolai II
(3. syyskuuta 1915 –
15. maaliskuuta 1917)

Venäjän keisarikunnan lippu 1914-1917. Nikolai Nikolajevitš
(28. heinäkuuta 1914 –
2. syyskuuta 1915)

{{Stallupönen - Gumbinnen - Tannenberg - Masurian - Krasnik - Komarow - Rawa - Przemysl - Vistula - Łódź - Limanowa}}

Ensimmäisen maailmansodan itärintama syntyi sodan sytyttyä Venäjän sekä Saksaan ja Itävalta-Unkariin välille vuonna 1914.[1] Saksalaiset löivät etenevät venäläiset Tannenbergin taisteluissa Itä-Preussissa[2] ja Masurian järvialueella Puolassa pian sodan alettua elo–syyskuussa 1914. Etelämpänä venäläiset etenivät Itävalta-Unkariin Galitsiaan, mutta heidät ajettiin pois sieltä ja Puolasta vuonna 1915. Vuonna 1916 venäläiset hyökkäsivät itärintamalla, mutta heidät ajettiin taas valtaamiltaan alueilta pois. Vuoden 1917 lopulla itärintama ulottui Itä-Liettuasta Puolan itäpuolelle ja Itä-Romaniaan. Vuonna 1918 Vladimir Lenin solmi saksalaisten kanssa Brest-Litovskin rauhan, ja luovutti muun muassa Ukrainan saksalaisille.

Itärintaman ja länsirintaman tapahtumat vaikuttivat toisiinsa ensimmäisessä maailmansodassa. Länsirintama avattiin alkujaan itärintaman turvaamiseksi. Länsirintama ja itärintama olivat molemmat maisemallisesti tyypillistä Eurooppaa, mutta kehittymättömässä Itä-Euroopassa esimerkiksi rautatieverkko oli huonompi kuin pitkälle teollistuneessa lännessä. Huonot yhteydet vaikeuttivat huollon järjestämistä ja hidastivat joukkojen siirtoja. Itärintama oli pitkä, ja taistelut siellä liikkuvampia kuin länsirintamalla. Sotilastiheys rintamakilometriä kohti oli alhainen, ja rintama oli siten helppo murtaa hyökkäyksellä. Tämän vuoksi sodankäynti oli liikkuvaa koko sodan ajan.

Itärintama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itärintama vuonna 1914
Itärintama vuonna 1917
Venäjän Brest-Litovskin sopimuksessa maaliskuussa 1918 Saksalle ja Itävalta-Unkarille luovuttamat alueet

Venäjän hyökkäys Itä-Preussiin ja Galitsiaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisari Nikolai II nimitti komentajaksi serkkunsa suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin, joka oli kokenut sotilas. Saksalaisten suunnitelma oli voittaa pikaisesti Ranska Schlieffen-suunnitelman mukaisesti ennen kuin Venäjä ehtisi mobilisoida joukkonsa. Venäjän liikekannallepano oli kuitenkin saksalaisten odottamaa nopeampi.

Venäläiset hyökkäsivät elokuussa 1914 Itä-Preussiin kahden kenraalin, Paul von Rennenkampfin ja Aleksandr Samsonovin johtaman ensimmäisen ja toisen armeijan voimin.[1]

Samsonov eteni nopeasti eteläisessä Itä-Preussissa, mutta Rennenkampf, joka pelkäsi saksalaisia, viivytteli joukkojensa etenemistä. Alussa venäläiset etenivät ja tukahduttivat heitä vastaan suunnatun vastahyökkäyksen pelkän ylivoimansa turvin. Venäläisten höyryjyrän oletettiin murskaavan Saksan. Saksalaisten komentaja kenraali Maximilian von Prittwitz määräsi vetäytymisen Itä-Preussista, jolloin esikuntapäällikkö Helmuth von Moltke erotti hänet ja kutsui eläkkeeltä Paul von Hindenburgin ja hänelle avuksi Erich Ludendorffin.[1]

Saksalaiset kuuntelivat venäläisten salaamattomia lennätinviestejä ja tiesivät venäläisten joukkojen sijainnit. Elokuussa 1914 Tannenbergin taistelussa saksalaiset saartoivat venäläisen armeijan ja venäläiset antautuivat. Saksalaiset kärsivät hyvin pienet tappiot ja venäläiset menettivät yhteensä 125 000 miestä. Itä-Preussissa syyskuussa käydyissä Masurian järvialueen taisteluissa Hindenburgin johtamat alivoimaiset saksalaiset löivät kaksi venäläistä armeijaa ja aiheuttivat venäläisille merkittävät tappiot.

Syyskuussa 1914 venäläiset voittivat Itävallan Galitsiassa (nykyisen Ukrainan ja Puolan alueella) Lembergin taistelun ja valtasivat käytännössä koko Galitsian, ja saarsivat Przemyślin linnoituksen, joka antautui vasta 1915. Venäläiset kohtelivat Galitsiaa huonosti, muun muassa vainosivat alueen uskontoa ja juutalaisia. Venäläisten menestys pakotti Saksan siirtämään joukkojaan länsirintamalta helpottamaan itävaltalaisten ahdinkoa.lähde?

Lokakuussa 1914 Saksa eteni hieman Veikseljoen taistelussa (tai Varsovan taistelussa), ja myös Łódźin taistelussa saman vuoden marraskuussa.

Talvella 1914–1915 Itävalta-Unkarin ja Venäjän armeijat taistelivat Karpaattien lähellä, jossa Venäjän joukot ylittivät Karpaatit helmi–maaliskuussa 1915. Venäjän armeijan taistelukyky heikkeni kuitenkin kaiken aikaa kun teollisuus oli kykenemätön toimittamaan uusia aseita ja tarvikkeita. Samalla tilanne länsirintamalla vakiintui ja Saksa päätti siirtää pääpainon itärintamalle vuodeksi 1915 ja siirsi sinne suuria joukkoja. Helmikuussa käyty toinen Masurian järvien taistelu tuhosi suuren osan Venäjän 10. armeijaa.

Saksalaisten eteneminen 1915[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päähyökkäys alkoi toukokuussa 1915 Gorlice-Tarnówin offensiivilla. Kenraali August von Mackensen sai sekä Saksan että Itävalta-Unkarin joukkojen komennon.[3] Venäläiset ajettiin pois Galitsiasta ja suuresta osasta Puolaa. Venäläiset veivät vetäytyessään vankeina Galitsian asukkaita, ja myös satojen teollisuuslaitosten osia. Rintama vakiintui kesäkuun alussa venäläisten peräännyttyä 160 kilometriä. Kesän aikana keskusvaltojen joukot kasvoivat nopeasti ja heinäkuussa Mackensenilla oli kolmetoista armeijaa Venäjän kymmentä vastaan.

13. heinäkuuta 1915 hyökkäystä jatkettiin koko rintamalla. Saksa valtasi Varsovan 5. elokuuta[4] ja rintama siirtyi satoja kilometrejä keskusvaltojen rajoilta. Saksa pyysi Venäjältä rauhaa juuri elokuussa, mutta Venäjä ei suostunut, koska saksalaiset joukot miehittivät Venäjää. Vuoden 1915 keskivaiheille mennessä Puola oli saksalaisilla, ja Hindenburgin joukot valtasivat Vilnan 19. syyskuuta, jolloin rintama oli 290 kilometriä itään Varsovasta. Hyökkäys pysähtyi syksyllä huonon sään vuoksi suurin piirtein asemaan jossa se pysyi vuoteen 1917 asti. Tappioiden ja munkki Rasputinin ennustusten vuoksi keisari Nikolai II otti itse armeijoiden komennon syyskuussa 1915, 21. elokuuta 1915 juliaanisen kalenterin mukaan.lähde?

Brusilovin hyökkäys 1916 Galitsiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1916 alkuun mennessä oli Nikolai II:n ylipäällikkyyden alaisuuteen muodostettu kolme armeijaryhmää tarkoittavaa rintamaa. Jalkaväenkenraali Aleksei Kuropatkin komensi luoteisrintamaa, länsirintamaa komensi jalkaväenkenraali Aleksei Evert ja lounaisrintamaa Nikolai Nikolajevitš sekä ratsuväenkenraali Aleksei Brusilov.

Kesäkuussa 1916 alkoi menestynyt venäläisten lounaisrintaman kenraali Aleksei Brusilovin johtama Brusilovin offensiivi Galitsiassa itävaltalaisia vastaan. Se tuotti suuret tappiot puolin ja toisin.[1] Itävalta menetti miljoona miestä kaatuneina ja vankeina, eikä enää kyennyt hyökkäyksiin ilman Saksan apua. Menestyksen ansiosta myös Romania liittyi Venäjän rinnalle sotaan. Vuoden lopulla Itävallan avuksi tulleet saksalaiset löivät venäläiset ja miehittivät Romanian. Romaniaa olivat miehittämässä myös Bulgaria, Turkki ja Itävalta.

Talvella 1916–1917 Venäjän kaupungeissa oli suuri elintarvikepula, silloisessa pääkaupungissa Pietarissa puhkesi nälkämellakoita. Joitain reserviläisiä liittyi mellakoijiin, koska eivät halunneet joutua sotarintamalle, ja kasakat kieltäytyivät tulittamasta mellakoijia. Neuvostot saivat vallan Pietarissa.

Helmikuun vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helmikuun vallankumous

Maaliskuussa 1917 tsaari syöstiin vallasta Venäjällä, valtaan noussut aluksi ruhtinas Lvovin, myöhemmin Aleksandr Kerenskin johtama väliaikainen hallitus ajoi sodan jatkamista, ja oli muun muassa sen takia epäsuosittu. Nousevan bolševikkipuolueen johtaja Lenin vaati ”rauhaa, maata ja leipää.” Venäjän armeija oli hajoamistilassa, kuri murtumaisillaan, punalippu liehui siellä monessa paikassa, ja rintamalta karanneet venäläiset sotilaat ryöstelivät omaa maataan rintaman takana.

Kerenskin hyökkäys 1917[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 1917 epäonnistui Venäjän viimeinen suuri hyökkäys itärintamalla, Kerenskin offensiivi. Vastahyökkäykessä itävaltalaiset ja saksalaiset etenivät helposti Galitsian poikki Ukrainaan Zbruch-joelle asti.[5]

Sakasalsiet hyökkäsivät Riikaan 1. syyskuuta 1917 nopeilla kevyillä joukoilla ja teki venäläisten tykistön toimintakyvyttömäksi. Venäläiset perääntyivät kiireesti pitkin Dvina-jokea ja sakalaiset ajoivat heitä takaa.[6]

Lokakuun vallankumous 1917[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Lokakuun vallankumous

Marraskuussa 1917 valtaan nousseet bolševikit solmivat aselevon ja aloittivat joulukuussa Brest-Litovskissa neuvottelut erillisrauhasta saksalaisten kanssa, jotka vaativat valtavia alueluovutuksia. Tuskaantunut bolševikkien pääneuvottelija Lev Trotski lähti helmikuussa 1918 neuvotteluista julistaen ”ei sotaa – ei rauhaa.” Saksalaiset tehostivat vaatimuksiaan lähtemällä 18. helmikuuta uuteen hyökkäykseen ja valtasivat kahdessa viikossa Ukrainan, Valko-Venäjän, Baltian ja etenivät Suomenlahdelle kohti Pietaria, jolloin Lenin siirsi pääkaupungin Moskovaan.lähde? 3. maaliskuuta bolševikit joutuivat myöntymään vieläkin heikompiin ehtoihin.[7]

Aselepo ja Brest-Litovskin rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkiaan Brest-Litovskissa solmittu rauhansopimus kesti kahdeksan ja puoli kuukautta. Saksa luopui siitä marraskuussa 1918 joutuessaan itse antautumaan. Osmanien valtakunta puolestaan rikkoi sopimusta jo kahden kuukauden kuluttua hyökätessään Armeniaan. Maailmansodan jälkeen jatkui taistelu Venäjällä bolševikkien ja valkoisten kenraalien välisenä sisällissotana vielä pitkään.

Brest-Litovskin rauhasta seurasi se, että saksalaiset saattoivat tukea Venäjän keisarikunnalle kuuluneiden alueiden itsenäisyyttä, jonka kuitenkin ensimmäisen maailmansodan oloissa merkitsi ententen poissa ollessa sitä, että maat ajautuivat sekä Saksan että Itävalta-Unkarin vaikutuspiiriin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Eastern Front Summary The War Times Journal. Viitattu 12.1.2013. (englanniksi)
  2. Michael Duffy: Battles - The Battle of Tannenberg, 1914 firstworldwar.com. Viitattu 12.1.2013.
  3. August von Mackensen Encyclopedia Britannica. Viitattu 12.1.2013. (englanniksi)
  4. 1915 : A Global Conflict Hostory Place. Viitattu 12.1.2013. (englanniksi)
  5. June Offensive Encyclopedia Britannica. Viitattu 12.1.2013. (englanniksi)
  6. 1917 : The Rage of Men Historyplace. Viitattu 24.3.2013. (englanniksi)
  7. 1918 : A Fateful Ending Historyplace. Viitattu 24.3.2013. (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta itärintama ensimmäisessä maailmansodassa.