Itärintama (ensimmäinen maailmansota)

Itärintama
Osa ensimmäistä maailmansotaa
Päivämäärä: elokuu 1914 – maaliskuu 1918 Paikka: Itäinen Eurooppa Lopputulos: Brest-Litovskin rauha Aluemuutokset: Brest-Litovskin rauhassa Saksalaisille luovutettiin alueet Viron nykyiseltä rajalta Mustalle merelle, mutta alueet palautuivat Versaillesin rauhassa Venäjälle tai niissä sijaitsevat valtiot itsenäistyivät sodan jälkeen. Vaikutukset: Venäjän keisarikunta hajosi sodan aikana, ja lopulta maasta tuli Neuvosto-Venäjä ja myöhemmin Neuvostoliitto. Saksa sai huomattavasti lisäjoukkoja länsirintamalle, mutta eivät pystyneet vahvistustensa avulla kukistamaan länsivaltoja.
Osapuolet
Keskusvallat: Saksan keisarikunta Itävalta-Unkarin keisarikunta Ottomaanien valtakunta Bulgaria	Venäjän keisarikunta
Komentajat
Paul von Hindenburg Erich Ludendorff Franz Conrad von Hötzendorf	Georgi Lvov 23.3.1917-27.7.1917 Nikolai II 3.9.1915-15.3.1917 Nikolai Nikolajevitš 28.7.1914-2.9.1915
Tappiot
ei tiedossa	miljoonia sotilaita
{{Stallupönen - Gumbinnen - Tannenberg - Masurian - Krasnik - Komarow - Rawa - Przemysl - Vistula - Łódź - Limanowa}}

Ensimmäisen maailmansodan itärintama syntyi Venäjän hyökätessä Saksaan ja Itävalta-Unkariin 1914. Saksalaiset löivät etenevät venäläiset Tannenbergin taisteluissa Itä-Preussissa ja Masurian järvialueella Puolassa pian sodan alettua elo-syyskuussa 1914. Etelämpänä venäläiset etenivät melko pitkälle Itävalta-Unkariin Galitsiaan, mutta heidät ajettiin pois sieltä ja Puolasta vuonna 1915. Vuonna 1916 venäläiset hyökkäsivät taas länteen päin itärintamalla, mutta heidät ajettiin taas valtaamiltaan alueilta pois. Vuoden 1917 lopuilla itärintama ulottui Itä-Liettuasta Puolan itäpuolelle ja Itä-Romaniaan. Vuonna 1918 Lenin solmi saksalaisten kanssa Brest-Litovskin rauhan, ja luovutti muun muassa Ukrainan saksalaisille. Näin itärintama aaltoili koko sodan ajan.

Itärintaman ja länsirintaman tapahtumat vaikuttivat toisiinsa ensimmäisessä maailmansodassa. Länsirintama avattiin alkujaan itärintaman turvaamiseksi. Länsirintama ja itärintama olivat molemmat maisemallisesti tyypillistä Eurooppaa, mutta kehittymättömässä Itä-Euroopassa esimerkiksi rautatieverkko oli huonompi kuin pitkälle teollistuneessa lännessä. Tämä teki huollon vaikeaksi tai mahdottomaksi ja hidasti joukkojen siirtoa. Itärintama oli pitkä, ja taistelut siellä liikkuvampia kuin länsirintamalla. Sotilastiheys rintamakilometriä kohti oli alhainen, ja rintama oli siten helppo puhkaista. Niinpä itärintama siirtyili koko ensimmäisen maailmansodan ajan.

Itärintama

Itärintama vuonna 1914

Itärintama vuonna 1917

Venäjän Brest-Litovskin sopimuksessa maaliskuussa 1918 Saksalle ja Itävalta-Unkarille luovuttamat alueet

Venäjän hyökkäys Itä-Preussiin ja Galitsiaan

Venäjän keisari Nikolai II nimitti komentajaksi serkkunsa suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin, joka oli kokenut sotilas. Saksalaisten suunnitelma oli voittaa pikaisesti Ranska Schlieffen-suunnitelman mukaisesti ennen kuin Venäjä ehtisi mobilisoida joukkonsa. Venäjän liikekannallepano oli kuitenkin saksalaisten odottamaa nopeampi.

Venäläiset hyökkäsivät elokuussa 1914 Itä-Preussiin kahden kenraalin, Paul von Rennenkampfin ja Aleksandr Samsonovin johtaman ensimmäisen ja toisen armeijan voimin.

Samsonov eteni nopeasti eteläisessä Itä-Preussissa, mutta Rennenkampf, joka pelkäsi saksalaisia, viivytteli joukkojensa etenemistä. Alussa venäläiset etenivät ja tukahduttivat heitä vastaan suunnatun vastahyökkäyksen pelkän ylivoimansa turvin. Venäläisten höyryjyrän oletettiin murskaavan Saksan. Saksalaisten komentaja kenraali Maximilian von Prittwitz määräsi vetäytymisen Itä-Preussista, jolloin esikuntapäällikkö Helmuth von Moltke erotti hänet ja kutsui eläkkeeltä Paul von Hindenburgin ja hänelle avuksi Erich Ludendorffin.

Rennenkampf ja Samsonov olivat vihanneet toisiaan jo Japanin-sodasta vuodesta 1905, eikä heidän yhteistyönsä ollut saumatonta. Mukdenin taistelun jälkeen. Samsonov oli syyttänyt Rennenkampfia siitä, että tämä tämä, jolla oli komennossaan 2/3 venäläisestä ratsuväestä, ei ollut tukenut häntä riittävästi.

Saksalaiset kuuntelivat venäläisten salaamattomia radioviestejä ja tiesivät etukäteen jokaisen venäläisten liikkeen. Saksalaiset antoivat Samsonovin armeijan edetä etelästä päin, kunnes saartoivat Samsonovin armeijan pääosan paikkaan, joka sijaitsee nykyisessä Pohjois-Puolassa Olsztynistä hieman kaakkoon. Venäläisten 2. armeijan johtaja Samsonov tappoi itsensä. 30 000 venäläistä kaatui, 100 000 vangittiin. Tämä Tannenbergin taistelu on sotahistorian tunnetuimpia saartotaisteluja. Rennenkampfin armeija ajettiin perääntymään ensimmäisessä Masurian järvien taistelussa syyskuussa 1914, joka oli venäläisille tappiollinen, mutta saksalaisetkin kärsivät melko suuria tappioita ja venäläiset onnistuivat vetämään takaisin kolmasosan joukoistaan.

Syyskuussa 1914 venäläiset voittivat Itävallan Galitsiassa (nykyisen Ukrainan ja Puolan alueella) Lembergin taistelun ja valtasivat käytännössä koko Galitsian, ja saarsivat Przemyślin linnoituksen, joka antautui vasta 1915. Venäläiset kohtelivat Galitsiaa huonosti, mm. vainosivat alueen uskontoa ja juutalaisia. Venäläisten menestys pakotti Saksan siirtämään joukkojaan länsirintamalta helpottamaan itävaltalaisten ahdinkoa.

Lokakuussa 1914 Saksa eteni hieman Veikseljoen taistelussa (tai Varsovan taistelussa), ja myös Łódźin taistelussa saman vuoden marraskuussa.

Talvella 1914–1915 Itävalta-Unkarin ja Venäjän armeijat taistelivat Karpaattien lähellä, jossa Venäjän joukot ylittivät Karpaatit helmi–maaliskuussa 1915. Venäjän armeijan taistelukyky heikkeni kuitenkin kaiken aikaa kun teollisuus oli kykenemätön toimittamaan uusia aseita ja tarvikkeita. Samalla tilanne länsirintamalla vakiintui ja Saksa päätti siirtää pääpainon itärintamalle vuodeksi 1915 ja siirsi sinne suuria joukkoja. Helmikuussa käyty toinen Masurian järvien taistelu tuhosi suuren osan Venäjän 10. armeijaa.

Saksalaisten eteneminen 1915

Päähyökkäys alkoi toukokuussa 1915 Gorlice-Tarnówin offensiivilla. Kenraali August von Mackensen sai sekä Saksan että Itävalta-Unkarin joukkojen komennon. Venäläiset ajettiin pois Galitsiasta ja suuresta osasta Puolaa. Venäläiset veivät vetäytyessään vankeina Galitsian asukkaita, ja myös satojen teollisuuslaitosten osia. Rintama vakiintui kesäkuun alussa venäläisten peräännyttyä 160 km. Kesän aikana keskusvaltojen joukot kasvoivat nopeasti ja heinäkuussa Mackensenilla oli kolmetoista armeijaa Venäjän kymmentä vastaan.

13. heinäkuuta 1915 hyökkäystä jatkettiin koko rintamalla. Saksa valtasi Varsovan 4. elokuuta ja rintama siirtyi satoja kilometrejä keskusvaltojen rajoilta. Saksa pyysi Venäjältä rauhaa juuri elokuussa, mutta Venäjä ei suostunut, koska saksalaiset joukot miehittivät Venäjää. Vuoden 1915 keskivaiheille mennessä Puola oli saksalaisilla, ja Hindenburgin joukot valtasivat Vilnan 19. syyskuuta, jolloin rintama oli 290 km itään Varsovasta. Hyökkäys pysähtyi syksyllä huonon sään vuoksi suurin piirtein asemaan jossa se pysyi vuoteen 1917 asti. Tappioiden ja munkki Rasputinin ennustusten vuoksi keisari Nikolai II otti itse armeijoiden komennon syyskuussa 1915, 21. elokuuta 1915 juliaanisen kalenterin mukaan.

Brusilovin hyökkäys 1916 Galitsiassa

Vuoden 1916 alkuun mennessä oli Nikolai II:n ylipäällikkyyden alaisuuteen muodostettu kolme armeijaryhmää tarkoittavaa rintamaa. Jalkaväenkenraali Aleksei Kuropatkin komensi luoteisrintamaa, länsirintamaa komensi jalkaväenkenraali Aleksei Evert ja lounaisrintamaa Nikolai Nikolajevitš sekä ratsuväenkenraali Aleksei Brusilov.

Kesäkuussa 1916 alkoi menestynyt venäläisten lounaisrintaman kenraali Aleksei Brusilovin johtama Brusilovin offensiivi Galitsiassa itävaltalaisia vastaan. Se tuotti suuret tappiot puolin ja toisin. Itävalta menetti miljoona miestä kaatuneina ja vankeina, eikä enää kyennyt hyökkäyksiin ilman Saksan apua. Menestyksen ansiosta myös Romania liittyi Venäjän rinnalle sotaan. Vuoden lopulla Itävallan avuksi tulleet saksalaiset löivät venäläiset ja miehittivät Romanian. Romaniaa olivat miehittämässä myös Bulgaria, Turkki ja Itävalta.

Talvella 1916–1917 Venäjän kaupungeissa oli suuri elintarvikepula, silloisessa pääkaupungissa Pietarissa puhkesi nälkämellakoita. Joitain reserviläisiä liittyi mellakoijiin, koska eivät halunneet joutua sotarintamalle, ja kasakat kieltäytyivät tulittamasta mellakoijia. Neuvostot saivat vallan Pietarissa.

Helmikuun vallankumous

Maaliskuussa 1917 tsaari syöstiin vallasta Venäjällä, valtaan noussut aluksi ruhtinas Lvovin, myöhemmin Aleksandr Kerenskin johtama väliaikainen hallitus ajoi sodan jatkamista, ja oli mm. sen takia epäsuosittu. Nousevan bolševikkipuolueen johtaja Lenin vaati "rauhaa, maata ja leipää." Venäjän armeija oli hajoamistilassa, kuri murtumaisillaan, punalippu liehui siellä monessa paikassa, ja rintamalta karanneet venäläiset sotilaat ryöstelivät omaa maataan rintaman takana.

Kerenskin hyökkäys 1917

Heinäkuussa 1917 epäonnistui Venäjän viimeinen suuri hyökkäys itärintamalla, Kerenskin offensiivi. Vastahyökkäyksessä saksalaiset valloittivat Riian 1. syyskuuta 1917.

Lokakuun vallankumous 1917

Marraskuussa 1917 valtaan nousseet bolševikit solmivat aselevon ja aloittivat joulukuussa Brest-Litovskissa neuvottelut erillisrauhasta saksalaisten kanssa, jotka vaativat valtavia alueluovutuksia. Tuskaantunut bolševikkien pääneuvottelija Lev Trotski lähti helmikuussa 1918 neuvotteluista julistaen "ei sotaa – ei rauhaa." Saksalaiset tehostivat vaatimuksiaan lähtemällä 18. helmikuuta uuteen hyökkäykseen ja valtasivat kahdessa viikossa Ukrainan, Valko-Venäjän, Baltian ja etenivät Suomenlahdelle kohti Pietaria, jolloin Lenin siirsi pääkaupungin Moskovaan. 3. maaliskuuta bolševikit joutuivat myöntymään vieläkin heikompiin ehtoihin.

Aselepo ja Brest-Litovskin rauha

Kaikkiaan Brest-Litovskissa solmittu rauhansopimus kesti kahdeksan ja puoli kuukautta. Saksa luopui siitä marraskuussa 1918 joutuessaan itse antautumaan. Ottomaanien valtakunta puolestaan rikkoi sopimusta jo kahden kuukauden kuluttua hyökätessään Armeniaan. Maailmansodan jälkeen jatkui taistelu Venäjällä bolševikkien ja valkoisten kenraalien välisenä sisällissotana vielä pitkään.

Brest-Litovskin rauhasta seurasi se, että saksalaiset saattoivat tukea Venäjän keisarikunnalle kuuluneiden alueiden itsenäisyyttä, jonka kuitenkin ensimmäisen maailmansodan oloissa merkitsi ententen poissa ollessa sitä, että maat ajautuivat sekä Saksan että Itävalta-Unkarin vaikutuspiiriin.

katso myös: Suomen suuriruhtinaskunta vuosina 1914–1917

Katso myös

• Itärintama (toinen maailmansota)

Ensimmäinen maailmansota (1914–1918)