Krim

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Krimin niemimaata Mustanmeren pohjoisosassa. Niemimaalla sijaitsevat Ukrainaan kuuluvat Krimin autonominen tasavalta ja Sevastipolin kaupunkipiiri. Venäjän federaation suorittaman miehityksen aikana perustettua hallinnollista aluetta käsittelee artikkeli Krimin tasavalta.
Krim
Krimin niemimaa tummanvihreällä
Krimin niemimaa tummanvihreällä
Muut nimet Крим (ukrainaksi)
Крым (venäjäksi)
Qırım (krimintataariksi)
Sijainti Mustanmeren niemimaa
Merialue Mustameri
Pinta-ala 26  945
(Sevastopolin kaupunkipiiri 864 ja Krimin autonominen tasavalta 26 081) km²
Korkein kohta Roman-Koš, 1 545
Valtio
Valtio Venäjän 2014 miehittämä alue Ukrainassa
Väestö
Väkiluku noin 2,349 milj. (2013), josta Sevastopolin kaupunkipiiri 0,383 milj as.[1]
Suurin kaupunki Sevastopol[1]
Asutuskeskukset Kaupungit (2013 as.arvio[1]):
Sevastopol (342 580 as.)
Simferopol (337 285 as.)
Kertš (145 265 as.)
Jevpatorija (106 877 as.)
Jalta (78 115 as.)
Kielet venäjä
ukraina
krimintataari

Krim (ukr. Крим, ven. Крым, Krym, krimintataariksi Qırım) on Mustaanmereen työntyvä niemimaa Etelä-Ukrainassa. Niemimaalla sijaitsee Krimin autonominen tasavalta. Sen yhdistää mantereeseen 4–8 kilometriä leveä Perekopinkannas. Niemimaan itäosassa Kertšinsalmi erottaa Asovanmeren Mustastamerestä.

Krimin autonomisen tasavallan pääkaupunki ja niemimaan toiseksi suurin kaupunki on Simferopol.[1]

Krimin alueen kartta.
Krimin kartta vuodelta 1882
Gaspra

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krimin pohjoisosa on Ukrainan tasankojen jatketta, kuivaa aroa. Etelärannikolla kulkee 160 km pitkä Jaila vuoristo (Taurian vuoristo), jonka pääharjanne on Jaila. Vuoriston korkein kohta on Roman Koš 1 542 metriä merenpinnasta.[2][3]

Vuoristoissa on runsaiden sateiden kasvattamia reheviä metsiä, joissa kasvaa tammia, valkopyökkiä, saarnia, lehmusta ja pähkinäpuita.[4]

Ilmasto on varsinkin etelässä subtrooppinen, ja siksi alue on suosittu lomakohde. Tunnetuimpia kylpyläkaupungeista on Jalta.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alunperin Krimin nimi oli asukkaidensa mukaan Tauris eli Chersonesus taurica.[4]

600-luvulla eaa. kreikkalaiset alkoivat perustaa siirtokuntia sen rannikolle. Myöhemmin se kuului Bosporoksen valtakuntaan ja joutui 640 Itä-Rooman haltuun.[4]

Kansainvaellusten aikana se toimi monien kansojen läpikulkupaikkana.[4] Kansainvaellusajan päätteeksi Krimillä asui gootteja. Krimillä puhuttu gootin kieli katosi ehkä vasta 1700-luvulla.

Tataarit valloittivat alueen 1200-luvulla, mutta menettivät sen turkkilaisille 1400-luvulla. Tataarit antoivat nykyisen nimen Krim eli "linnoitus"[4]

Krimin kaanikunta luotiin mongolien vallan loputtua 1441 ja sen johtajaksi asettui Hacı I Giray, joka oli etäistä sukua Tšingis-kaanille. Krimiläiset hallitsivat melkein koko aluetta Kuban- ja Dniestrjokien välillä, mutta eivät pystyneet valloittamaan genovalaisia kaupunkeja ennen ottomaanien apua 1475.

Kutšuk Kainnardžin rauhassa vuonna 1774 tataarit joutuivat luovuttamaan alueen turkkilaisille, jotka rauhassa sitoutuivat tunnustamaan Krimin itsenäisyyden ja ortodoksisen uskon. Ennen aselepoa 1772 Venäjän keisarikunta neuvotteli Krimin kaanin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Grim vapautuisi Turkin vallasta ja saisi itsenäisyyden Venäjän keisarikunnan alaisuudessa. Itsenäisyysjakso jäi kuitenkin lyhyeksi Venäjän anastettua alueen 1783 siellä syntyneiden kristittyjen ja islaminuskoisten välisten kahakoiden johdosta. Niemimaalla asuneet kristityt halusivat vapautua islaminuskoisten harjoittamasta sorrosta. Kun kaani Šagin-Girai ei suostunut kristittyjen vaatimuksiin, Venäjä katsoi asenteen kapinoinniksi ja miehitti keväällä 1783 maan ja kaanikunta liitettiin Venäjään.[4][5]

Katariina II:n hallituksessa Krimin haltuunotosta, kaanikunnan hajoittamisesta ja alueen liittämisestä keisarikuntaan vastasi ylipäällikkö Grigori Potjomkin. Hänen toimestaan aluetta myös asutettiin. Keisarinnan vieraillessa vuonna 1787 Krimillä Potjomkin rakensi nopeasti näennäiskyliä, kulisseja, osoittaakseen aikaansaannoksiaan niemimaalla.[6][7]

Vuosina 1854-56 käytiin itämainen sota eli Krimin sota.[4]

Saksalaiset joukot vapauttivat alueen bolševikeista keväällä 1918 ja Krim julistautui itsenäiseksi. Saksalaisen Wrangelin armeijan tukikohta sijaitsi Krimillä 1919-20, jonka bolševikkien armeija valtasi marraskuussa 1920 ja Krim liitettiin jälleen Neuvosto-Venäjään.[4]

Venäjän sisällissodassa alue kärsi merkittäviä tuhoja, sillä se oli valkoisten keskeinen tukikohta.

Natsi-Saksan armeija valloitti Krimin 1941 muutamaksi vuodeksi. Neuvostoliiton valloitettua alueen takaisin, Krimin asukkaita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa ja heidät siirrettiin muualle Neuvostoliittoon. Venäläistämistoimien yhteydessä vuonna 1946 Krimille vuonna 1921 myönnetty autonominen asema lakkautettiin kokonaan.[4][8] Krimin valtaväestö oli Krimin tataareja, jotka Stalin pakkosiirrätti epäluotettavina pitäminään vuonna 1944 Keski-Aasiaan. Huomattava osa 200 000 karkotetusta menehtyi kuljetuksien aikana. Krimin tataareille myönnettiin paluu oikeus Krimille vuonna 1988.[8] Vuoden 2001 väestönlaskennan aikaan Krimin autonomisessa tasavallassa asui 243 400 Krimin tataaria.[9] Paluumuutto on jatkunut tämän jälkeenkin, joskin 1990-lukua heikompana.

Toisen maailmansodan aikana helmikuussa 1945 Krimillä järjestetyssä Jaltan konferenssissa sovittiin liittoutuneiden kesken uudesta Euroopan jaosta.[10]

Krim kuului Neuvostoliitossa Venäjän federatiiviseen sosialistiseen neuvostotasavaltaan vuoteen 1954 asti, jolloin se Venäjällä nykyisin vallitsevan tulkinnan mukaan liitettiin Venäjän ja Ukrainan kansojen 300-vuotisen liiton kunniaksi Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.[8] Krim oli kuitenkin tuolloin kurjassa kunnossa ja rasite. Väestömäärä oli romahtanut pakkosiirtojen vuoksi, ja maatalous oli tuottamaton. Vuosipäivä vain sattui osumaan samaan aikaan. Idean esitti Nikita Hruštšov, mutta päätöksen takana oli koko poliittinen johto aikana, jolloin maan sisäisten rajojen siirto oli helppoa ja arkipäivää. Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston puhemiehistön asetuksen allekirjoittivat puheenjohtaja Kliment Vorošilov ja sihteeri Nikolai Pegov.[11]


Krimin kriisi 2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vailla kansallistunnuksia olevia sotilaita Krimillä maaliskuussa 2014.
Pääartikkeli: Krimin kriisi 2014

Ukrainan vallankumouksen seurauksena helmikuussa 2014 presidentti Viktor Janukovytšin eroamisesta äänestettiin Ukrainan parlamentin Verh’ovna Radan hätäkokouksessa. Erottamisen puolesta äänet oli 328/340. Muita laillisen viraltapanomenettelyn toimia ei suoritettu. Presidentti Janukovytšin erottamisen laillisuutta on näin ollen kyseenalaistettu, sillä se ei ollut Ukrainan perustuslain mukainen. Krimin niemimaalla oli uutta hallitusta vastustavia mielenosoituksia. Venäjän joukot osallistuivat sotaharjoituksen Ukrainan vastaisella rajalla ja Venäjä nosti valmiutta ja turvallisuutta Sevastopolin laivastotukikohdassaan, kuitenkaan siirtämättä uusia joukkoja niemimaalle, levottomuuksien johdosta.

Helmi-maaliskuussa 2014 Krimin Venäjä-mieliset Krimi itsepuolustusjoukot sekä laivastotukikohdan johdosta alueella sopimuksella olevat venäläissotilaat takasivat turvallisen kansanäänestyksen pitämisen edellytykset. Ukrainan valtiollisia tiedotusvälineitä ja matkapuhelinliikennetä häirittiin laajamittaisella informaatiosodankäynnillä - näin ilmoitti Ukrainan hallitus, jonka legitimiteettiä niin Ukrainassa kuin Venäjällä on kyseenalaistettu.[12] Venäjä-mieliset Ukrainan itsepuolustusjoukot ottivat haltuunsa Krimin parlamenttitalon.[13] Parlamenttitalossa syrjäytettiin Alueiden puoluetta edustanut pääministeri ja valittiin tilalle Sergei Aksjonov,[14][15][16] jonka Ukrainan väliaikaishallitus etsintäkuulutti 5.3.syyttäen väkivaltaisesta vallankaappauksesta.[17]

Näissä oloissa Krimillä järjestettiin kiistanalainen kansanäänestys, jonka tuloksena Krimin kansa äänesti Venäjään liittymisen puolesta. Ukrainan väliaikaishallitus ja länsivallat ovat tuominneet kansanäänestyksen laittomaksi ja sen tuloksen kiistanalaiseksi - vedoten miehitykseen.[18][19] Virallisten Krimin vaaliviranomaisten mukaan 96,77 prosenttia Krimin tasavallan äänensä käyttäneistä äänestäjistä kannatti liittymistä Venäjään, äänestysprosentin ollessa 81,3.[20] Krimin tataareja edustavan Mejlisin mukaan äänestysprosentti oli vain 34,2.[21]

Huhtikuussa syrjäytetty presidentti Viktor Janukovytš suri Krimin liittymistä Venäjään ja toivoi Krimin palaavan osaksi Ukrainaa. Ennen tätä presidentti kuitenkin pyysi ja antoi kirjallisen luvan Venäjän presidentti Vladimir Putinille, Venäjän asevoimien käyttämiseksi Ukrainassa, paikallisen hallituksenvastaisen suurmielenosoituksen hajottamiseksi. [22]

Venäjä-mieliset ja Ukraina-mieliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krimillä kevään 2012 nuorisopolitiikaa pro graduunsa tutkinut antropologi Emma Rimpiläinen sanoi, että jopa Krimin pieni "Venäläinen yhtenäisyys" -puolue oli tuolloin jo hyväksymässä Krimin kuulumisen Ukrainaan. Rimpiläinen ei havainnut pahoja jännitteitä venäläisenemmistön sekä tataari- ja ukrainalaisvähemmistöjen välillä, vaikka venäläisnuorisopoliitikot puhuivatkin sorrosta. Koulutus oli enimmäkseen venäjänkielistä. [23] Krim ajautui Ukrainan hallinoimmaksi Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Devžavna služba statystyky Ukrajiny: Tšyselnist najavnoho naselennja Ukrajiny na 1 sitšnja 2013 roku (pdf) (Ukrainan paikkakuntien viralliset väkilukuarviot 1.1.2013) 2013. Kiova: Deržavna služba statystyky Ukrajiny (Ukrainan tilastokeskus), ukrcensus.gov.ua. Viitattu 1.3.2014. (ukrainaksi)
  2. ”Jaila”, Pieni Tietosanakirja II, s. 144. Helsinki: Otava, 1952.
  3. ”Jaila”, Otavan Iso Tietosanakirja 3, s. 1482. Helsinki: Otava, 1962.
  4. a b c d e f g h i j ”Krim”, Otavan Iso Tietosanakirja 4. Helsinki: Otava, 1962.
  5. Alpo Juntunen: ”Katsoiskotka ja puolikuu”, Venäjän historia, s. 192-193. 4. p.. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-15799-1.
  6. ”Potemkin”, Otavan Iso Tietosanakirja 6, s. 1480. Helsinki: Otava, 1967.
  7. Kaarina Kaurinkoski: ”Taurian palatsi”, Pietarin palatsit, s. 34. Keuruu: Moreeni, 2011. ISBN 978-952-254-053-9.
  8. a b c ”Krim”, Tietojätti 2000, s. 419. Krim, Krimin tataarit. Jyväskylä: Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5809-x.
  9. Autonomous Republic Of Crimea: All-Ukrainian Population Census 2001 – National structure (englanniksi)
  10. ”Jaltan konferenssi”, Otavan Iso Tietosanakirja 3, s. 1509. Helsinki: Otava, 1962.
  11. Maxim Fedorov: Krim ei ollut lahja Ukrainalle Yle uutiset, 17.3.2014, viitattu 18.3.2014
  12. Informaatiosota nykysodankäynnin avain – toi Krimin Venäjän syliin 26.3.2014. mtv.fi. Viitattu 3.4.2014.
  13. http://www.suomensotilas.fi/fi/artikkelit/krimin-parlamenttitalon-valtaus-erikoisjoukkojen-ty%C3%B6t%C3%A4
  14. Crimean parliament dismisses autonomous republic's government Kyiv Post Retrieved on March 12, 2013
  15. "Gunmen Seize Government Buildings in Crimea", The New York Times, 2014-02-27. Luettu 2014-03-01. “Masked men with guns seized government buildings in the capital of Ukraine's Crimea region on Thursday, barricading themselves inside and raising the Russian flag after mysterious overnight raids that appeared to be the work of militant Russian nationalists who want this volatile Black Sea region ruled from Moscow.” 
  16. "Putin's Man in Crimea Is Ukraine’s Worst Nightmare", Time. “"Before dawn on Feb. 27, at least two dozen heavily armed men stormed the Crimean parliament building and the nearby headquarters of the regional government, bringing with them a cache of assault rifles and rocket propelled grenades. A few hours later, Aksyonov walked into the parliament and, after a brief round of talks with the gunmen, began to gather a quorum of the chamber’s lawmakers."” 
  17. http://censor.net.ua/news/274361/sud_vynes_postanovlenie_ob_areste_marionetok_kremlya_v_krymu
  18. Krimin äänestystulos varmistui: Liki 97 prosenttia kannatti liittymistä Venäjään YLE Uutiset. 17.3.2014. Viitattu 17.3.2014.
  19. Halminen, Laura; Turtiainen, Suvi: Putin puhui uhmakkaasti – ja liitti Krimin osaksi Venäjää Helsingin Sanomat. Viitattu 18.3.2014.
  20. Crimea declares independence, seeks UN recognition 17.3.2014. Russia Today. Viitattu 27.3.2014. (englanniksi)
  21. Mustafa Jemilev: «In Fact 34,2% of Crimean Population Took Part in Pseudo Referendum on March 16» 25.3.2014. Mejlis of the Crimean Tatar people, qtmm.org. Viitattu 26.3.2014. (englanniksi)
  22. Syrjäytetty Janukovytš toivoo Krimin palaavan osaksi Ukrainaa, Yle Uutiset 2.4.2014.
  23. "Antropologi Krimillä", Elias Krohn, Yliopisto 3/2014, sivu 15.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ville Ropponen & Natalia Deviatkina: Krimin niemimaa. Savukeidas, 2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]