Potemkinin kulissit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Potemkinin kulissit tarkoittaa paremman vaikutelman lavastamista tilanteesta kuin se todellisuudessa on. Käsite Potemkinin kulissit sai alkunsa, kun ruhtinas Grigori Potjomkin määräsi tien varren asujamistojen julkisivut kunnostettavaksi keisarinna Katariina II:n Krimin matkan varrella vuonna 1787. Aikalaistarinat kertovat, että paikoin jopa pystytettiin tyhjiä julkisivuja alueen vaurauden merkiksi ja kansalaisia ja koululaisia määrättiin pukeutumaan parhaimpiinsa ja tulemaan tienvarteen tervehtimään keisarinnaa. Paikallisviranomaisten tarkoitus oli miellyttää Potemkinin kulisseilla valtaa pitäviä antamalla parempi kuva alueensa kehityksestä ja kansan hyvinvoinnista kuin se todellisuudessa oli.

Tarinoita Grigori Potjomkinin tarkoituksella lavastamista ”Potemkinin kylistä” pidetään suurelta osin fiktiivisinä.[1]

Potemkinin kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisarin matkareitille pystytettyjä julkisivuja ja puutarhoja, jotka rakennettiin vaatimattoman todellisuuden verhoksi ainoastaan keisarillista seuruetta varten kertomaan alueen asutuksesta, sen siisteyttä ja idyllistä, kutsutaan suomen kielessä Potemkinin kulisseiksi. Muualla maailmassa näitä lavasteita kutsutaan Potemkinin kyliksi. Saksalainen historioitsija Gerhard Prause, joka on erikoistunut historiallisten tarujen puolueettomaan tutkimiseen, sanoo kuitenkin eräässä teoksessaan, että koko väite "Potemkinin kylistä" olisi vain saksalaisen diplomaatin liikkeelle panema, keisarinnan vahingoittamiseen tähdännyt ilkeämielinen juorupuhe. [2]

Mutta ei liene epäilystä, että valtaapitävien vierailuihin muuallakin maailmassa liittyy ympäristön kunnostamista ja kerjäläisten siirtämistä pois näkyvistä. Aleksandr Panchenkon mukaan Potemkin todellakin rakennutti kaupunkeja ja kyliä keisarinnan matkareitin varrelle, mutta hän kielsi, että ne olisi rakennettu lavastamistarkoituksessa[3] Kuljettamalla suuria kankaille maalattuja kuvia kylistä ja asumuksista ja ajamalla lammaslaumoja öisin keisarinnan tulevan reitin varrelle Potemkinin tarkoitus oli osoittaa, miltä tämä valtava alue näyttäisi tultuaan sivistyksen piiriin.[4]

Sotamarsalkka Potjomkin ja keisarinna Katariinan läheinen suhde merkitsi, että keisarinna todennäköisesti oli kulisseista tietoinen. Näin kulissit olisikin tarkoitettu Keisarinnan seurueen mukana matkaaville ulkomaiden lähettiläille.[5] Potemkinin ansioita on Etelä-Ukrainan erämaiden asuttaminen. Hänen perustamiaan kaupunkeja ovat muun muassa Sevastopol ja Jekaterinoslav (nykyinen Dnipropetrovsk). Potemkin oli merkittävä valtiomies, vaikka "Potemkin kulissit" ovat jääneet elämään varsinkin poliittisessa retoriikassa.

Vertauskuvallisia Potemkinin kulisseja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Natsi-Saksan Theresienstadtin keskitysleiriä kutsuttiin toisen maailmansodan aikana ”gettojen paratiisiksi”. Se oli keskitysleiri, jota voitiin esitellä Punaiselle Ristille, mutta todellisuudessa se oli Potemkinin kulissi: ulkoa houkutteleva, mutta petollinen ja pohjimmiltaan tappava, jossa kuoltiin nälkään ja tartuntatauteihin. Se toimi väliasemana Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirille.
  • Gijeong-dongin alue, (Korean demokraattinen kansantasavalta) on rakennettu propagandatarkoituksessa.[6]
  • Mantšurian välikohtauksen seurauksena Kiinan valitettua Japanin ihmisoikeusrikkomuksista Mantšuriassa 1931 kansainliiton edustaja kutsuttiin japanilaisten miehittäjien toimesta matkalle "aitoihin Mantšurian" osiin aluetta, tarkoituksena osoittaa, että alue ei ollut Japanin hallussa.[7]
  • Vuoden 2008 Pekingin olympialaisia kuvailtiin London Evening Standard -lehdessä: ”-- koko isäntäkaupunki on muuttunut Potemkinin olympiakyläksi”.[8]
  • ”Potemkinin kulisseja” käytetään kuvaaman varsinkin totalitaarisista valtioista tuttua käytäntöä, jossa vieraille näytetään maan parhaat puolet ja kätketään puutteet [9]
  • ”Potemkinin kyliksi” kutsutaan lännessä kaupunkeja, joissa pääkonttorin ainoa tarkoitus on veron kiertäminen. [10]
  • Termi ”Potemkinin oikeus” viittaa niin sanottuun näytösoikeudenkäyntiin.
  • Sitä voidaan käyttää myös argumenttina oikeudenkäynnissä, kun vastapuoli maalaa tapahtumista kuvan, joka ei toisen osapuolen mielestä vastaa todellisuutta.[11]
Motoristit ja jalankulkijat saavat nauttia avohakkuun peittävästä ”Potemkinin metsästä” Bothellissa, Washingtonissa.
  • Joskus sanaa "Potemkin" käytetään adjektiivina. Kun esimerkiksi avohakkuu peitetään tielläliikkuvilta puurivistöllä, tätä voidaan kutsua "Potemkinin metsäksi".
  • Termiä "Potemkinin presidentti" on käytetty Amerikan presidenteistä, joiden esiintymiskyky on parempi kuin valtiomiestaidot, kuten Ronald Reagan,[12] Bill Clinton[13] ja George W. Bush.[14]
  • Populaarikulttuurissa The West Wing episodissa "Twenty Hours In America" (4 tuotantokausi episodi 1) Josh Lyman lainasi "Jed" Bartletia todeten, että maan johtamisen haaste on liian suuri Potemkin presidentille..." Lyman toteaa myös episodissa "Freedonia" (6. tuotantokausi, episodi 15) että kampanjatiimin tulisi kiittää "Potemkinin eturintamaa".

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chen Jo-hsi. (1978). The Execution of Mayor Yin and Other Stories from the Great Proletarian Cultural Revolution, Indiana University Press. ISBN 0-253-12475-1
  • EircomTribunal, "2003 Potemkin Village Award," EircomTribunal.com
  • Goldberg, Jonah. "Potemkin Village in Cuba: Let's make one of our own", National Review 19.4.2000. [1]
  • Katchanovski, Ivan and Todd La Porte. "Cyberdemocracy or Potemkin E-Villages? Electronic Governments in OECD and Post-Communist Countries," International Journal of Public Administration, Volume 28, Number 7-8, July 2005.
  • Ledeen, Michael: "Potemkin WMDs? Really?", National Review 2.2.2004
  • Love and Conquest: Personal Correspondence of Catherine the Great and Prince Grigory Potemkin ISBN 0-87580-324-5 (edited and translated from the Russian by Douglas Smith)
  • Potemkin Court as a description of The Foreign Intelligence Surveillance Court (from the Washington Post)
  • Potemkin Parliament as a description of the European Parliament (from the New Statesman 20.9.2004)
  • Sullivan, Kevin. "Borderline Absurdity", Washington Post 11.1.1998.
  • Buchan, James. "Potemkin democracy" as a description of Russia. "New Statesman" 17.7.2006.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Did "Potemkin villages" really exist? Viitattu 8.10.2011.
  2. The Straight Dope: Did "Potemkin villages" really exist?
  3. E Dobrenko, "Socialism as Will and Representation, or What Legacy Are We Rejecting?" Kritika, 2004
  4. Aleksandr Panchenko, " 'Potemkinskie derevni' kak kul´turnyi mif," in Panchenko, O russkoi istorii i kul´ture (St. Petersburg: Azbuka, 2000), 416.
  5. Norman Davies, "Europe: A history" (London: Pimlico, 1997), 658.
  6. Tran, Mark. "Travelling into Korea's demilitarised zone: Run DMZ", The Guardian, Guardian Media Group, 6.6.2008. Luettu 5.7.2009. 
  7. Tohmatsu, Haruo and H.P. Wilmott, A Gathering Darkness: The Coming of War to the Far East and the Pacific, 1921–1942 (Lanham, MD: SR Books, 2004) 38–39.
  8. Gilligan, Andrew. "If they fought to get tickets why are there so many empty seats?", London Evening Standard, 12.8.2008. Luettu 5.7.2009. 
  9. Glasnost-Perestroika: A Model Potemkin Village by Steve Montgomery, from The Perfect Law of Liberty
  10. http://www.irishtimes.com/newspaper/opinion/2009/0217/1224241277965.html Why is Dublin the Potemkin Village of contemporary capitalism, full of fronts with very little behind them?
  11. Malline:Cite court
  12. http://www.nytimes.com/1987/06/16/opinion/abroad-at-home-a-potemkin-president.html ABROAD AT HOME; A Potemkin President
  13. http://www.encyclopedia.com/doc/1G1-18614084.html The Potemkin presidency. (Bill Clinton's political strategy)(The Real Clinton) National Review 2.9.1996
  14. http://www.perrspectives.com/blog/archives/000130.htm

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]