Tammi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee puulajia. Hakusanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Tammi
Quercus robur.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Pyökkimäiset Fagales
Heimo: Pyökkikasvit Fagaceae
Suku: Tammet Quercus
Laji: robur
Kaksiosainen nimi
Quercus robur
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Tammi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tammi Commonsissa

Metsätammi eli tammi (Quercus robur) on pyökkikasveihin kuuluva, jaloihin lehtipuihin luettava puu.[2] Luontainen levinneisyysalue käsittää suurimman osan Eurooppaa.

Ahvenanmaalla ympärysmitaltaan yli 170 cm (mitattuna 1,3 metrin korkeudelta) paksut metsätammet ovat rauhoitettuja.[3] Suomessa metsätammi on Varsinais-Suomen maakuntakukka.[4] Ruotsissa se on puolestaan Blekingen maakuntakukka.[5] Norjassa tammi on Länsi-Agderin läänin tunnuspuu.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurikokoinen metsätammi.
Metsätammen hedekukintoja.

Täysikasvuisen metsätammen rungon kaarna on syväuurteinen ja väriltään tummanruskea. Vahvat, pitkät haarat ovat yläviistoon ja sivulle siirottavia. Latvus on kupumainen. Kuluvan kesän kasvainranka on tavallisesti kalju. Lehtisilmut ovat pieniä. Nahkeahkot lehdet ovat kierteisesti ja korvakkeettomia. Lehtiruoti on tavallisesti 2–8 mm pitkä. Pariliuskainen lehtilapa on 10–15 cm pitkä, vastapuikea, tavallisesti herttatyvinen ja yleensä vain nuorena alta karvainen. Lehdet levenevät tyvestä kärkeen voimakkaammin kuin toisella yleisellä eurooppalaisella tammilajilla, talvitammella (Q. petraea). Lehden liuskat ovat ehytlaitaisia, pyöreä- ja tylppäkärkisiä. Lehtilavan suonet ulottuvat sekä liuskojen kärkiin että niiden välisiin loviin. Hedekukinto on riippuva, monikukkainen norkko, emikukinto on pysty, 2–4-kukkainen norkko. Kukat ovat yksineuvoisia ja pieniä, kukan kehä on vähäinen. Suomessa metsätammi kukkii myöhään kevällä touko-kesäkuussa. Hedelmä on maljamaisen kehdon ympäröimä kova, 2–3 cm pitkä pähkinä eli terho. Kukintoperä on hedelmien kypsyttyä aina selvästi lehtiruotia pitempi, jopa 6 cm pitkä. Pähkinät kypsyvät kukintavuonna.[4][6]

Metsätammen ruskaväri on pääosin keltainen, tai vaatimattoman kellanruskea. Tammenterhot ovat kypsiä eteläisen Suomen oloissa syyskuun lopulla, samaan aikaan ruskan kanssa. Puu pudottaa lehtensä talveksi, mutta, ruskeat, kuolleet lehdet pysyvät nuorissa puissa usein kevääseen saakka. Suurilla puilla lehdet tuntuvat varisevan herkemmin.

Suomessa metsätammi kasvaa tavallisesti 10–20 metrin, poikkeuksellisesti jopa 30 metrin pituiseksi.[6] Etelämpänä Keski- ja Länsi-Euroopassa se voi kasvaa 40 metrin pituiseksi ja useita metrejä paksuksi jättiläiseksi. Suomen paksuin metsätammi lienee Piikkiön Lyydikkälässä kasvava hyvin huonokuntoinen puu, joka on rinnan korkeudelta mitattuna lähes 8 metriä ympärysmitaltaan. Sen arvioidaan olevan noin 1 000–1 200 vuotta vanha. Suomen suurin eli kiintotilavuudeltaan järein puu lienee Kemiössä kasvava jättitammi, jonka ympärysmitta rinnan korkeudelta on 6½ metriä ja korkeus 28 metriä.

Euroopan paksuin metsätammi kasvaa Ruotsin Smålandissa. Puu on ympärysmitaltaan 14 metriä pitkä.[3] Metsätammi saattaa elää hyvin vanhaksi, vanhimmat yksilöt ovat yli 1 000-vuotiaita.[7] Pohjoismaiden vanhimman, Tanskassa kasvavan metsätammen arvioidaan olevan noin 1 800 vuotta.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsätammen levinneisyys

Metsätammen levinneisyysalue käsittää suurimman osan Euroopasta Kaukasukselle ja Länsi-Venäjälle saakka. Laji puuttuu Islannista, Fennoskandian keski- ja pohjoisosista sekä Pohjois-Venäjältä. Lisäksi se puuttuu Pyreneiden niemimaan keski- ja eteläosista ja Etelä-Kreikasta. Euroopan ulkopuolella lajia kasvaa luonnonvaraisena ainoastaan muutamin paikoin Turkissa ja Iranissa.[8] Metsätammen levinneisyydelle eteläisen rajan antaa tammen tarve viileään lepokauteen, joka ei täyty enää Euroopan eteläpuolella.

Metsätammi on Suomen ainoa luontainen tammilaji.[4] Sitä kasvaa runsaimmin niin sanotulla tammivyöhykkeellä eli lounaisimmassa osassa maata ja etelärannikolla. Villiintyneenä mutta jo vakiintuneena lajina sitä tavataan RaumaTampereLappeenranta-linjan korkeudelle asti.[9][10] Suomessa metsätammi kasvaa kuitenkin levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla eikä ole missään päin maata kovin runsas laji.[11] Suomessa laji on usein viljelykarkulainen.[4]

Suomen metsätammet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsätammi on eräänlainen muinaisjäänne Suomessa ajalta, jolloin oli selvästi lämpimämpää kuin nyt. Tämä jääkauden jälkeinen lämpökausi oli Suomessa 7 000 vuotta sitten. Tällöin metsätammi pystyi etelästä leviämään Suomeen, ja sitä onkin kasvanut jopa Oulun korkeudella. Sittemmin ilmaston taas viiletessä, ja kuusen vallatessa alaa, sen elinmahdollisuudet Suomessa ovat kaventuneet vain maan eteläosiin.[12] Kuusten vähentäminen Suomen tammivyöhykkeeltä todennäköisesti edesauttaisi selvästi metsätammen yleistymistä. Etelämpänä Euroopassa kuusi ei ole tammille uhka, koska siellä on liian lämmintä kuusen täydelliselle hyvinvoinnille ja runsaalle esiintymiselle. Koska metsätammi kasvaa Suomessa pohjoisrajoillaan ja tarvitsee ihmisen apua menestyäkseen kilpailussa esimerkiksi kuusta vastaan, tammimetsiä ei pitäisikään Suomessa rauhoittaa suojelualueiksi, vaan metsätammien ehdoilla hoidetuiksi luonnonhoitoalueiksi. Suomessa metsätammen pahin uhka ihmisen ja kuusettumisen jälkeen ovat keväthallat, jotka vaurioittavat erityisesti nuoria taimia.

Suomessa metsätammi tulee kuitenkin hyötymään ilmaston lämpenemisestä ja kostumisesta, ja voi ehkä levitä entistä pohjoisemmaksi. Jo nyt Etelä-Suomen metsätammien uudistumisen on huomattu parantuneen.[11]

Tammenterhoja.

Turun Ruissalo lienee Suomen tunnetuin luontaisesti kasvanut tammisto. Siellä metsätammea kasvaa 312 hehtaarin alalla, joista noin sadalla hehtaarilla se on valtapuuna. Näistä vanhimpien puiden arvioidaan olevan 400-vuotiaita. Muita lähes yhtä edustavia tammistoja ovat Naantalin Tamminiemen luonnonsuojelualue ja Paraisten Lenholm. Pääkaupunkiseudulla on myös tammilehtoja, Vantaalla 2, Espoossa 5, mutta Helsingissä ei ainuttakaan. Yhteensä suojeltuja tammilehtoja on Suomessa noin 80–100 kappaletta, joista lähes kaikki joko Varsinais-Suomessa tai Ahvenanmaalla. Pohjoisimmat luontaiset tammistot kasvavat Rauman seudulla ja itäisimmät Porvoossa. Tammimetsiköitä on Suomessa kuitenkin harvassa ja enimmäkseen metsätammea tavataankin luonnossa löyhinä pieninä ryhminä siellä täällä. Esiintymillä voi olla montakin kymmentä kilometriä välimatkaa. Vaikka tammi on tuulipölytteinen, niin populaatioiden välimatka on liian pitkä hedelmöitykselle, mikä heikentää perimän monimuotoisuutta populaatioiden muodostuessa sukusiittoisiksi.[13] Jos tammi tuottaa terhoa, niin närhet ja oravat levittävät tammea tehokkaasti lähiympäristöön. Nuorten tammien uhkana ovat rusakot ja hirvet[14]. Kaikki suuret ja keskikokoiset tammet ovat Ahvenanmaalla rauhoitettuja, ja muuallakin Suomessa kaikki suuret maisemallisesti merkittävät vanhat yksilöt.

Etelä-Suomessa on pitkään siirretty luonnonvaraisia metsätammia puutarhoihin, ja se onkin suosittu piha- ja puistopuu. Etelä-Suomessa metsätammet kasvavat puistoissa ja pihoilla suuriksi, mutta Pohjois-Suomessa ne jäävät usein pieniksi pensaiksi ja paleltuvat helposti kuoliaaksi.

Juhana-herttua määräsi 1500-luvulla Suomen tammet rauhoitettaviksi, mikä johti tammen taimien hävittämiseen. Talonpojat eivät haluneet kasvattaa maillaan kuninkaan puita. Kruununpuuksi tammi määrättiin vuoden 1608 maanlaissa. Vuoden 1734 metsäasetuksessa oli muunmuassa säädöksiä, jotka kielsivät sikojen laiduntamisen terhometsässä. Jokainen, joka kaatoi tammen tai hedelmäpuun, oli velvoitettu istuttamaan uusi. Tammi on Ruotsin valtakunnan asetuksissa ylesimmin mainittu puu. Sitä tarvittiin laivanrakennukseen. Isonvihan aikana 1700-1721 venäläiset kaatoivat rannikon tammet rakennuspuikseen.[15]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsätammi on hemiboreaalisen vyöhykken tunnusomainen laji.[11] Sille tyypillisiä kasvuympäristöjä ovat lehtomaiset, tuoreet tai kosteat keski- ja runsasravinteiset metsät, jossa se muodostaa usein metsiköitä. Metsätammea tavataan myös kalliokkojen reunamilla ja hietikoilla.[4][6] Muista jalopuista poiketen metsätammi ei ole vaatelias maaperänsä suhteen, ja se menestyy jopa savimailla, jossa vain harvat puulajit viihtyvät. Turvemaita se sen sijaan karttaa.

Metsätammi luo ympärilleen hyvin kauniin, ilmavan ja valoisan ympäristön. Se tulee myös lehteen melko myöhään, joten sen läheisyys antaakin tällöin hyvän, ilmavan kasvualustan kevätkukkijoille, kuten vuokoille, käenrieskoille, imiköille, kevätesikolle ja kiurunkannuksille. Luontaisesti metsätammea levittävät Suomessa muun muassa oravat, närhet, pähkinähakit sekä myyrät ja hiiret. Nämä kaikki keräävät varastoja maahan, ja niihin unohtuneista terhoista saattaa keväällä versota metsätammen taimi. Näiden apujoukkojen ansiosta metsätammet leviäisivät olosuhteiden salliessa melko tehokkaastikin myös tammivyöhykkeestä pohjoiseen, mutta siellä ankarat talvet, kilpailun heikkous muita puulajeja vastaan ja kasvukauden lyhyt kesto rajoittavat levittäytymistä.

Myös metsätammella viihtyvä hyönteis- ja eläinlajisto on monipuolinen. Noin 500 hyönteislajia on metsätammesta tavalla tai toisella riippuvaisia. 39 lajia näistä on uhanalaista, monet niistä ovat riippuvaisia nimenomaan lahosta tammipuusta. Metsätammen koloissa pesivät monet lintulajit, muun muassa lehtopöllö, uuttukyyhky, telkkä, naakka, sini- ja talitiainen, kirjosieppo, kottarainen ja käenpiika.

Metsätammella on paljon juurisieniä. Näistä ehkä makoisimpia ovat tryffelit, joita kasvaa erittäin harvinaisina myös Etelä-Suomessa. Komein metsätammien rungoilla kasvavista käävistä on sen sijaan Suomen alueella uhanalainen häränkieli, jonka tunnistaa hehkuvan punaisesta väristään, ja tämä kääpä tuntuukin tunnusteltaessa kielimäiseltä. Häränkieli kasvaa mieluiten vanhojen lahojen tammien rungoilla.

Suomen etelärannikon tammivyöhyke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammivyöhyke on toinen alue Suomessa, jota ei lueta kuuluvaksi taigaan. Toisen ääripään muodostavat tunturilapin tunturikoivikot. Tammivyöhykkeellä kasvillisuus on jo liian rehevää ja eteläisiä piirteitä täynnä, jotta se voitaisiin sijoitaa taiga-tittelin alle. Tästä huolimatta Suomen tammivyöhykkeen metsät ovat voimakkaasti havupuuvaltaisia, joten se voidaan Suomen osalta lukea vielä havumetsäalueeseen, vaikkei se olekaan enää varsinaista pohjoista boreaalista taigaa. Suomen tammivyöhyke on tammen esiintymisen äärialuetta, ja saanut siitä nimensä.

Mitä lähemmäs rannikkoa saavutaan Suomen tammivyöhykkeellä, sitä runsaammaksi metsätammikin tulee. Myös lounaaseen mennessä metsätammi yleistyy. Tammivyöhyke on parhaimmillaan noin 30 km leveä kaistale, joka kulkee Suomen etelärannikkoa myöten. Lounais-Suomessa tämä kaistale kääntyy rannikon suuntaisesti loivasti pohjoiseen ulottuen Raumalle asti. Tammivyöhyke on toiselta nimeltään hemiboreaalinen vyöhyke, mikä on havu- ja lehtimetsien vaihettumisaluetta. Tammivyöhykkeellä ilmasto on muuta Suomea mereisempi ja meren läheisyys vaikuttaa voimakkaasti alueen ilmastoon, esimerkiksi kevät tulee alueelle hieman sisämaata aikaisemmin ja talvi myöhemmin.

Tammen lisäksi vain pääasiassa tammivyöhykkeelle asettuneita lajeja ovat saarni, keltavuokko, isokäenrieska, vuorijalava, pähkinäpensas ja pystykiurunkannus. Nämä melko vaateliaat lajit menestyvät luonnossa heikosti tammivyöhykkeen pohjoispuolella, tosin yksittäisiä esiintymiä tavataan Tampereen alueen lehtokeskuksessa asti. Myös karaistuneemmista jaloista lehtipuista metsävaahtera ja metsälehmus ovat selvästi runsaampia tammivyöhykkeellä kuin pohjoisempana. Tammivyöhykkeen puusto ei ensi vilkaisulla eroa ihmeemmin muunkaan Etelä-Suomen kangasmetsistä, mutta siellä lehtoja on paljon runsaammin kuin muualla Suomessa, ja näissä lehdoissa myös nämä tiukasti tammivyöhykkeelle sidonnaiset lajit kasvavat. Tammivyöhykkeen alueella kuivat mäntyvaltaiset kankaat ovat muuta Suomea harvalukuisempia, mutta niitäkin löytyy. Tavallisin metsätyyppi on kuitenkin kuusivaltainen tuore kangas, tai lehtomainen (kuusivaltainen myös) tuore kangas, lehdotkin ovat yleisiä (näissä kasvaa yleensä myös kuusta). Myös lähes kaikki Suomen harvalukuiset jalopuulehdot kasvavat tammivyöhykkeellä, mutta komeita lehmuslehtoja löytyy jopa Pohjois-Savon saarilta saakka.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsätammen puuainesta.

Aikaisemmin metsätammea käytettiin vahvuutensa ja suuren parkkihappopitoisuutensa vuoksi erittäin paljon puulaivojen rakennusaineeksi. Yhden suuren purjelaivan rakentamiseen tarvittiin noin 2 000 puuta.[3][16] Metsätammi oli niin tärkeä strateginen raaka-aine, että se esimerkiksi Ruotsin valtakunnan alueella määrättiin kruunun omaisuudeksi jo 1500-luvulla. Puiden tai jopa niiden taimien kaataminen tai vahingoittaminen oli rangaistuksen uhalla kielletty. Suomessa metsätammen "pakkorauhoitus" jatkui myös Venäjän autonomian aikana aina vuoteen 1886 saakka. Tämän seurauksena Ruotsissa saattaa yhä edelleen tavata keskellä peltoja kasvavia metsätammia.[3][8][11] Nuorien metsätammien kuorista on valmistettu aikaisemmin nahan parkitusainetta sekä valmistettu mustaa väriä.[8][7] Tammen kuori on myös vanha rohdosaine, jota on käytetty muun muassa limakalvontulehduksiin. Kuorirohdos vaikuttaa limakalvoja supistavasti.[7]

Nykyään metsätammea käytetään kovan, ruskean puuaineksensa vuoksi paljon huonekalu- ja koristepuuna sekä parkettina. Suossa tummunutta tammea voi puolestaan käyttää eebenpuun tavoin.[16] Metsätammea käytetään myös puistopuuna. Suomessa se menestyy istutettuna hyvin eteläistä Keski-Suomea myöten. Jalostetuista viljelylajikkeista tavallisimpia on 'Fastigiata' eli kartiotammi.[6]

Metsätammen terhot ovat ravintorikkaita mutta maultaan karvaita ja sopivat siksi huonosti ihmisravinnoksi.[16] Niitä on kuitenkin käytetty kahvin korvikkeena, ja ennen vanhaan terhoja syötettiin sioille. Tammenterhojen kaupallinen kerääminen ei ole vieläkään jokamiehen oikeus.[3][8]

Quercus robur MHNT.BOT.2010.6.75.jpg

Hyvin kasvanut järeä tammitukki on arvotavaraa, ja sitä voi saada Suomen eteläosassa noin 150 vuodessa. Ilmastonmuutoksen voimistuessa nyt perustettavat tammimetsät saattavat tuottaa arvopuuta jo alle sadassa vuodessa. Metsätammen viljelystä on saatu hyviä kokemuksia Etelä-Suomessa, ja sitä voidaan suositella puulajiksi lähes minne vain savikoilla rehevillä hiekkakankaille. Erityisesti metsätammen sopiminen puulajiksi savimaille on lisännyt sen viljelyä Etelä-Suomessa. Ainoa ehto kasvupaikalle on, ettei vesi jää seisomaan puun juurille. Esimerkiksi Etelä-Suomen pellonmetsityksessä loivat savikkorinteet ovat ihanteellisia kasvupaikkoja metsätammelle. Puun viljelyssä on onnistuttu hyvin jopa Elimäen korkeudella saakka, mutta parhaiten tukkipuuksi viljely kannattaa lähinnä Pori–Hamina -linjan eteläpuolella.

Tammi mytologiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laidunmaalla kasvava metsätammi talviaikaan.

Tammen sukuisilla puilla on Euroopassa ikivanhat perinteet kansansaduissa ja -tarinoissa sekä mytologiassa. Niitä on pidetty kautta aikain voimallisena puina uskonnoissa, joissa ne tunnettiin mahtavimpien jumalien asumuksena. Skandinaviassa niitä pidettiin ukkospuina, jotka edustivat ukkosenjumala Thoria.[7] Antiikin Kreikassa tammet oli omistettu ukkosenjumalalle Zeukselle, jonka uskottiin syntyneen tammen juurella. Muinaisille ihmisille tammi symboloi hedelmällisyyttä, viisautta ja hyvää onnea. Euroopan druidien kerrotaan polttaneen ikuisia tammitulia. Tämä tarkoitti rituaalia, jossa kyläläiset sytyttivät joka vuosi tulisijansa uudelleen tammen pyhistä liekeistä, joiden uskottiin turvaavan kodin taloutta.[17]

Suomessa tammi on melko harvalukuinen puu, mutta se on ollut muinoin yleisempi, ja se tunnetaan mytologiassa keskeisenä maailmanpuuna (Iso tammi) ja noidannuolten synnyssä. Maailmanpuu, Iso tammi, esiintyy myös Kalevalassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Euroopan puuopas. Toim. Mitchell, Alan & Wilkinson, John. Viiden painos. Otava, Helsinki 2009 (1989).
  • Hicks, J.: Mystiikan maailma: Maan energiat. Det Ny Landemann A/S, Kööpenhamina 1992.
  • Huurre, Matti: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. 3. painos. Otava, Helsinki 1983.
  • Hyötykasvit värikuvina. Toim. Rautavaara, Toivo & Tuomola, Pirkkoliisa. 5. painos. WSOY, Helsinki 2002.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen puu- ja pensaskasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Alanko, Pentti & Palmén, Annikki & Tigerstedt, Peter M. A.. 2. uudistettu painos. Dendrologian seura – Denrologiska Sällskapet r.y., Helsinki 1992.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
  • Vantaan luonto: Kasvit. Toim. Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko. Vantaan kaupunki, Vantaa 1996.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Espoo 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Quercus robur IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. Integrated Taxonomic Information System (ITIS) (Taksonomian lähde) Viitattu 18.3.2012.
  3. a b c d e f Ålands flora 2010, s. 131–132.
  4. a b c d e Retkeilykasvio 1998, s. 98.
  5. Den virtuella floran: Svenska landskapsblommor (ruotsiksi) Viitattu 18.3.2012.
  6. a b c d Suomen puu- ja pensaskasvio 1992, s. 105.
  7. a b c d Suomen terveyskasvit 1982, s. 256.
  8. a b c d Den virtuella floran: Ek (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 18.3.2012.
  9. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Metsätammen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 18.3.2012.
  10. Euroopan puuopas 2009, s. 140.
  11. a b c d Vantaan luonto: Kasvit 1996, s. 300–301.
  12. Huurre 1983, s. 12.
  13. Kaaro, Jani: Tammen geenit kuihtuvat Tiede. 6/2000. Sanoma Magazines Finland. Viitattu 5.5.2013.
  14. Hinneri, Sakari; Hämet-Ahti, Leena; Kurtto, Arto; Lahdenperä, Samppa; Vuokko, seppo: Maarianheinä, mesimarja ja timotei, s. 74. Otava, 1986. ISBN 951-1-07745-7.
  15. Väre, Henry ja Oja, Seppo: Metsätammi Ruotsin vallan ajan metsäasetuksissa. Sorbifolia, , 2013. vsk, nro 44(2), s. 64-65. Dendrologian Seura. ISSN 0359-3568.
  16. a b c Hyötykasvit värikuvina 1992, s. 192.
  17. Hicks 1992: Mystiikan maailma: Maan energiat.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tammi.