Hirvi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo hirvieläinlajista. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Hirvi
Elgportraet han (Alces alces).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Hirvieläimet Cervidae
Alaheimo: Peurat Capreolinae
Suku: Alces
Laji: alces
Kaksiosainen nimi
Alces alces
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Hirven levinneisyys
Hirven levinneisyys
Alalajit [2]
  • Alces alces alces
  • Alces alces caucasicus
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Hirvi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Hirvi Commonsissa

Hirvi (Alces alces) on hirvieläinten heimoon kuuluva suurikokoinen nisäkäslaji, joka elää pohjoisella havumetsävyöhykkeellä Euroopassa ja läntisessä Aasiassa. Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa Jenisein itäpuolella elävä Alces americanus on nykykäsityksen mukaan eri laji.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hirvi on pohjoisiin oloihin sopeutunut eläinlaji, jonka ontot karvat suojaavat sitä pakkaselta. Pitkien vahvojen raajojensa avulla se pystyy kulkemaan hyvin lumessa, soilla ja ryteiköissä. Hirven turkin väri on tummanruskeanharmahtava. Jalat ja jalkoväli ovat luonnonvalkoiset. Päävärityksessä esiintyy myös yksilöllisiä sävyeroja. Muun muassa Etelä- ja Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa on tavattu myös lähes täysin valkoisia hirviä, joita pidetään albiinoeläinten kaltaisina. Hirvisonneilla on täysiluiset hanko- tai lapiosarvet, jotka uusiutuvat vuosittain vanhojen pudotessa talven aikana. Leveitä lapiosarvia on eniten pohjoisilla alueilla. Uudet sarvet kasvavat touko- kesäkuussa samettimaisen nahan alla lopullisiin mittoihinsa elo- syyskuuksi, jolloin sarvien kasvukudos kuolee ja hirvi keloo sarvensa hankaamalla niitä puiden runkoihin ja oksistoihin. Näistä sarviluu saa myös pintaansa usein tummanruskeaa väritystä.

Hirven kaulan alla sijaitsee parta eli kello, joka on sikiövaiheessa muodostuva ihopoimu. Siihen aikuisella saattaa kasvaa yksilöllisesti erityisen pitkiäkin karvoja. Hirvisonnin parta on usein pidempi ja leveämpi kuin hirvilehmällä, mikä tekee sonnin muutenkin jykevämmästä ja lihaksikkaammasta kaulan alueesta entistä raskaamman oloisen.

Suomen nisäkkäistä hirvi on suurin. Skandinaavinen hirvisonni voi saavuttaa joskus jopa 700 kg painon, joka vastaa suunnilleen 320 kilon teuraspainoa. Naaras painaa yleensä enintään 350 kg. Ruumiinpituus voi olla kolme metriä ja korkeus 2,1 metriä.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hirvi elää pohjoisessa Euraasiassa.[2] Sen levinneisyys ulottuu lännessä Skandinaviaan ja Suomeen, Puolaan ja Etelä-Tšekkiin, etelässä Ukrainaan, Pohjois-Kazakstaniin, Pohjois-Kiinaan ja mahdollisesti Mongoliaan sekä idässä Venäjällä Siperian Jenisei-joelle.[1][2] Lajia on tavattu satunnaisesti myös Saksassa, Kroatiassa, Unkarissa ja Romaniassa.[1][2] Pohjois-Itävallassa aiemmin elänyt eristynyt populaatio on todennäköisesti hävinnyt.[1] Laajan levinneisyyden ja runsaslukuisuuden ansiosta hirvi on IUCN:n uhanalaisuusluokituksessa arvioitu lajina elinvoimaiseksi[1].

Kaukasuksen seudulla elänyt hirven alalaji A. alces caucasicus kuoli sukupuuttoon 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa.[2][3]

Suomessa hirvi on nykyisin levinnyt runsaslukuisena tunturialueita lukuun ottamatta koko maahan. Vielä 1920-luvun alussa laji oli kuitenkin vähällä kuolla Suomesta sukupuuttoon liiallisen metsästyksen takia.[4] Koko maassa eli tuolloin mahdollisesti vain sata hirveä.[4] Kanta alkoi kuitenkin pian kasvaa, ja nopeimmillaan kasvu oli 1970-luvulla, jolloin hirvien ravinnoksi oli tarjolla paljon taimikoita ja jolloin susia ja karhuja oli vähän.[5] 1980-luvulla vuotuinen saalis oli usein jo yli 50 000 yksilöä.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hirvi elää mielellään yhtenäisissä nuorissa havu- ja sekametsissä. Hirvi voi myös asua suhteellisen lähellä harvaa asutusta. Hirvi vaihtaa elinalueitaan vuodenajan, lämpötilan ja sään mukaan. Ilmojen kylmetessä hirvi muuttaa rannikolta ja saaristosta sisämaahan päin, missä pakkasen purevuus on alkutalvesta pienempi. Tietynlaiset talvikelit ja vuodenajat vaikuttavat hirven viihtymiseen sekä korkeilla kallioisilla, että alavilla alueilla tai taimikoissa ja suojaisemmissa metsiköissä. Myös kiima-ajan tarpeet vaikuttavat oleskelualueisiin, joita suositaan usein kausittain.

Hirvet voivat vaeltaa keväisin ja syksyisin jopa 200 kilometriä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hirven maksasta voidaan mitata hirven elinalueen radioaktiivisuutta.

Hirvi on märehtijä. Suurin osa sen ajasta kuluu syömiseen.

Talven aikana hirven painosta on hävinnyt 10-20% tai jopa enemmän. Varsinkin alkukesällä hirvi saattaa laiduntaa vuorokaudet ympäri. Keväällä ja kesällä se syö haavan ja pajujen ym. lehtipuiden ja -pensaiden lehtiä ja versoja, mutta myös maitohorsmaa, mesiangervoja ja muita ruohovartisia kasveja. Se napsaisee versot siististi poikki tai riipii lehdet suuhunsa. Myös vesikasvit ovat hirven suosiossa. Erityisesti hirville maittavat raate, kortteet, lumpeet ja rentukat. Vesikasvien ravintoarvo vähäisempi kuin maakasvien, mutta ne sisältävät hirven kasvulle ja lisääntymiselle tärkeitä natriummineraaleja. Kesällä hirvi syö helposti sulavaa ravintoa jopa 40 kg vuorokaudessa.

Syksyllä hirvi käyttää alueita, joissa on saatavilla siirtymäkauden ravintoa, nuorta mehevää pajua ja koivunvitsaa. Näillä hirvi totuttaa ruoansulatuksensa talviajan ravintoon. Syksyisin hirvet tulevat usein pelloille syömään timoteita tai muuta viljeltyä heinää.

Talvisaikaan hirvien ravintoa ovat kataja, mäntyjen latvasilmut ja vuosikasvut, nuorten koivujen silmut, haapojen, pajujen ja pihlajan oksat ja latvat. Kun syvät hanget rajoittavat liikkumista, hirvet pysyttelevät usein samoilla alueilla pitkiäkin jaksoja. Tällöin tuhot puustolle, taimikolle tai varttuneemmallekin, halkaisijaltaan jopa kymmensenttiselle puulle ovat usein suuret, sillä hirvillä on tapana katkaista puun latvaosa, jotta ne ylettäisivät syömään myös korkealla olevia oksia. Etupainoisena eläimenä puun katkaisu ei tuota hirvelle ongelmia; se hyppää takajalkojen varassa nojaamaan puuta vasten, ja painovoima hoitaa loput. Talvisin hirvi syö noin 20 kg vaikeammin hyödynnettävää ravintoa vuorokaudessa.

Hirvelle on tyypillistä käyttää tiettyjä ravintokasveja vain tietyn ajan vuodesta, esimerkiksi maitohorsma ei kelpaa enää nuppujen puhjetessa hirvelle lainkaan.

Myös monet ulkomaiset ja harvinaiset puuntaimet, etenkin lehtikuuset, kelpaavat hirville. Kuusta hirvi ei syö mielellään. Äärimmäisessä ruokapulassa hirvelle kelpaa myös kuusen kuori. Kuoren syöminen kohdistuu yleensä isoihin puihin, joten kuoren syönnin vaikutukset metsätalouteen ovat suuret; etenkin kun kuoren ravintopitoisuus on alhainen.

Aistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hirven sorkanjälki.

Hirven kuulo on hyvä, ja se pystyy myös määrittämään äänilähteen etäisyyden melko hyvin. Ihmisasumusten lähellä asustellut hirvi saattaa kuitenkin olla toisinaan sangen piittaamaton ihmisten päivittäin tuottamista äänistä. Myös hajuaisti on erinomainen. Hirvi pyrkiikin kulkemaan vastatuuleen haistaakseen edessä olevat mahdolliset vaarat.

Tiettävästi hirvi näkee kaiken mustavalkoisena. Suurista silmistä huolimatta, sen näkökyky on varsin heikko. Siitä huolimatta hirvet ovat aktiivisimmillaan illan ja yön aikana.

Lisääntyminen ja yksilönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hirven lisääntymiskierto alkaa loppukesällä, jolloin sonnien sarvikudos on kehittynyt täyteen mittaansa. Tällöin sarvia suojaava nahka alkaa kuivua ja kutista, jolloin hirvi puita ja kiviä vasten hieromalla saa nahan irtoamaan. Kiima-aika on syyskuun alusta lokakuun loppuun. Kiima-ajan ollessa käsillä hirvilehmä houkuttelee ympärilleen sonneja tekemällä suurehkon kierroksen. Sonnit hakeutuvat lehmän seuraan ja tasaväkiset joutuvat käymään kiimatappeluita. Yleensä kuitenkin sonnien väliset kokoerot ratkaisevat paremmuusjärjestyksen. Lehmä valitsee suosikkinsa sonnien joukosta ja parittelu tapahtuu yleensä kolmantena päivänä siitä, kun lehmä on saanut sonnit peräänsä.

Valtasonni vahtii muutaman neliökilometrin kiima-aluetta, mutta sietää pienempiä sonneja alueellaan. Kiima-alueella hirvet ovat lähes jatkuvassa liikkeessä. Alueella on "kiimakuoppia" jotka vetävät sonneja laajoilta alueilta. Hirvisonnien kiima-alue pysyy vuodesta toiseen lähes samana, kunnes se syrjäytetään tai hirvi menehtyy.

Hirvet eivät ole yksiavioisia, vaan sonni saattaa paritella jopa kymmenenkin lehmän kanssa. Koska parinmuodostus on matriarkaalinen, eli lehmä on päättävässä asemassa, se kuitenkin "varaa" usean sonnin ympärilleen useiksi päiviksi, mikä on hirvieläinten keskuudessa poikkeuksellista.

Normaali tiineysaika hirvellä on noin kahdeksan kuukautta (235 vrk). Vasominen ajoittuu pääosin toukokuulle, joskus kesäkuulle. Hirvi synnyttää normaalisti yhden tai kaksi vasaa, mutta kolmois- ja jopa neloisvasoja on tavattu. Taipumus synnyttää useita vasoja on voimakkaasti perinnöllinen. Vasojen määrään vaikuttaa kuitenkin ensisijaisesti yleensä naaraan ikä ja kunto. Hirvenvasa käyttää emän maitoa aina alkusyksyyn saakka ja vasat seuraavat emäänsä aina seuraavaan kevääseen, jolloin naaras ennen uutta synnytystä ajaa edellisen vuoden vasat pois.[6]

Hirvi on vahvimmillaan ja hedelmällisimmillään 5–9 vuoden ikäisenä.

Hirven alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin sekä Amerikassa että Euraasiassa elävä hirvi luettiin yhdeksi Alces alces-lajiksi, joka oli Alces-sukunsa ainoa laji ja jolla oli 6–7 alalajia.[7] Euraasian länsiosissa katsottiin elävän euroopanhirvi (Alces alces alces), itäisessä Aasiassa siperianhirvi (A. a. pfitzenmayeri) ja mantšurianhirvi (A. a. cameloides) ja Pohjois-Amerikassa itäkanadanhirvi (A. a. americana), länsikanadanhirvi (A. a. andersoni), shirashirvi (A. a. shirasi) ja suurikokoisin alalaji, alaskanhirvi (A. a. gigas).[7]

Nyttemmin Amerikan ja Euraasian hirvet on erotettu kahdeksi erilliseksi lajiksi, koska ne eroavat toisistaan karyotyypiltään, ruumiinkooltaan ja -rakenteeltaan, kallonpiirteiltään, mittasuhteiltaan, väritykseltään ja sarvien mitoiltaan.[1][2] Euroopassa ja Jenisei-joen länsipuolisessa Aasiassa elää hirvi (Alces alces) ja Pohjois-Amerikassa ja Jenisein itäpuolisessa Aasiassa Alces americanus.[8][9] Levinneisyysalueidensa laajoilla rajaseuduilla Jenisein yläjuoksulla, Mongoliassa ja Kiinassa näitä lajeja saatetaan tavata samoilla alueilla, jolloin ne myös risteytyvät keskenään.[1][8] Kummallakin lajilla on kaksi alalajia.[8] Nykyisen luokituksen mukaiset hirven alalajit ovat Alces alces alces ja A. alces caucasicus,[2] joista jälkimmäinen on kuollut sukupuuttoon.[3]

Hirvien aiheuttamat vahingot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hirvivaarasta varoittava liikennemerkki.

Ajoneuvon ja hirven törmätessä toisiinsa aiheutuu useimmiten vakavia vahinkoja molemmille, sekä joskus myös ajoneuvossa matkustaneille ihmisille. Törmäyksiä on pyritty vähentämään riista-aidoin, heijastinpannoin ja hirvistä kertovin varoitusmerkein. Pitkät raajat ja suuri koko tekevät hirvestä liikenteelle vaarallisen. Suurin osa hirvikolareista tapahtuu ilta- ja aamuhämärässä, jolloin hirvet ovat ruokailuaikojensa vuoksi aktiivisimmillaan.

Hirvikolareita tapahtuu kaikkialla hirven esiintymisalueella. Esimerkiksi Ruotsissa tapahtuu vuosittain yli viisituhatta hirvikolaria.[10] Mainen osavaltiossa Yhdysvalloissa tapahtuu yli tuhat hirvikolaria vuosittain.[11] Norjassa kuolee vuosittain yli tuhat hirveä törmäyksissä junien kanssa. Siksi Norjan valtionrautatiet aikoo tehdä suuria rakenteellisia muutostöitä pitääkseen hirvet poissa radoilta.[12]

Hirvikolarit tapahtuvat yleensä moottoriajoneuvon ja hirven välillä. Espoon Kaitaalla tapahtui 3. heinäkuuta 2014 pyöräiljän törmäys hirveen. Onnettomuus tapahtui puolen yön jälkeen loivassa alamäessä hirven juostessa pyöräilijän eteen.[13]

Suomen metsissä on noin 80 000 hirveä. Kanta on puolittunut lyhyessä ajassa metsästyksen ansiosta. [14]. Vuosittain sattuu liikenteessä 1 300 hirvikolaria, joissa kuolee keskimäärin 4-5 ja loukkaantuu noin 200 ihmistä. Vuonna 2010 hirvikolareissa ei kuollut yhtään ihmistä.[15] Onnettomuuksia pyritään Suomessakin vähentämään raivaamalla tienvarsia, rakentamalla hirviaitoja ja alikulkukäytäviä.[16][17]

Hirvet aiheuttavat myös metsävahinkoja talvehtimisalueillaan. Suomessa vahinkoja korvataan yksityisille metsänomistajille valtion varoista. Vuonna 2004 hirvieläinten aiheuttamien liikennevahinkojen korvaamiseen käytettiin 374 000 euroa, maatalousvahinkojen korvaamiseen 534 000 euroa ja metsävahinkojen korvaamiseen 2 863 000 euroa[18] eli yhteensä yli 3,7 miljoonaa euroa.

Hirven elinympäristöön on ilmestynyt Suomessa 1960-luvulta lähtien hirvikärpänen, joka hakeutuu myös ihmisen iholle ja hiuksiin. Hirven loisiin lukeutuu myös hirvennenäsaivartaja. Hirvillä esiintyy toisinaan papillomatoosi-fibromatoosin aiheuttamia kasvaimia.

Hirvi riistaeläimenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hirven metsästyksessä käytetty ampumalava Juorkunassa.
Hirvi oli tärkeä riistaeläin jo esihistoriallisena aikana. Suomen lukuisista kalliomaalauksista huomattava osa esittää hirviä. Kuva Astuvansalmelta.

Hirvi on Suomen merkittävin riistaeläin. 1800-luvun jälkipuoliskolla hirvikanta pieneni Suomessa liiallisen metsästyksen takia nopeasti sukupuuton partaalle. 1920-luvulla kannan arvellaan olleen koko maassa vain parisataa yksilöä, jonka suurimpana uhkana oli salametsästys. Suojelutoimien seurauksena hirvikanta lähti nopeaan kasvuun 1930-luvulla.[19]

Nykyisin hirvien kantaa säädellään suunnitellulla metsästyksellä. Hirven metsästys on luvallista ja luvanvaraista syyskuun viimeisen lauantain ja 31. päivän joulukuuta välisenä aikana. Vuoteen 2007 asti metsästysaika päättyi jo 15. joulukuuta. Vuonna 2004 kaadettujen hirvien määrä oli noin 68 000. Vuonna 2011 kaatolupia myönnettiin yli 55 000; yhdellä luvalla saa ampua joko aikuisen hirven tai kaksi vasaa.[20] Tällä hetkellä hirvikantoja haluttaisiin pienentää hirvivahinkojen takia, minkä vuoksi kaatomääriä on lisätty jonkin verran.[6]

Hirvenmetsästyksessä käytetään usein apuna hirvitorneja ja hirvikoiria.

Ruotsissa hirvenmetsästyskausi jatkuu syyskuusta tammikuun loppuun; eri lääneissä on jonkun verran eroja.[21] Monilla muilla alueilla metsästyskausi on paljon lyhyempi kuin Pohjoismaissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa New Hampshiren osavaltiossa metsästys kestää yhdeksän päivää. Osavaltiossa on noin kuusituhatta hirveä.[22]

Hirven liha on vähärasvaista ja sisältää suhteessa runsaasti valkuais- ja kivennäisaineita ja joitakin vitamiineja. Siitä voi valmistaa erilaisia ruokalajeja. Hirven maksan syömistä ei suositella, sillä hirvet saavat ravinnostaan raskasmetalleja, jotka kertyvät maksaan.[23]

Hirven teurastusjäte pitää haudata maahan tai viedä luvalliseen vastaanottopaikkaan. Ongelmajätteistä pidetään kirjaa ja jätteet toimitetaan asianmukaiseen paikkaan. Kirjanpito säilytetään kolme vuotta.[24]

Hirvi kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hirvi on Norjan kansalliseläin.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Henttonen, H., Stubbe, M., Maran, T. & Tikhonov A.: Alces alces IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 27.6.2013. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Alces alces Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 28.7.2011. (englanniksi)
  3. a b Jagen Weltweit: Elch Luettu 8.3.2012 (englanniksi)
  4. a b c Järvinen, Olli; Miettinen, Kaarina: Sammuuko suuri suku? – Luonnon puolustamisen biologiaa, s. 95 ja 2010. Vantaa: Suomen luonnonsuojelun tuki Oy, 1987. ISBN 951-9381-20-1.
  5. Nummi, Petri: Mäyränelämää ja myyräntöitä, s. 41. Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0547-4.
  6. a b Hirvi Tunturisusi.com
  7. a b Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 89. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  8. a b c Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Alces Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 28.7.2011. (englanniksi)
  9. Geist, V., Ferguson, M. & Rachlow, J.: Alces americanus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 28.7.2011. (englanniksi)
  10. Älgskadefondsföreningen (ruotsiksi)
  11. Statewide Moose Crash Map 2005 Maine, USA
  12. Railroad takes steps to reduce moose crashes Aftenposten in English, 2008
  13. Torvinen, Pekka: Pyöräilijä joutui erittäin harvinaiseen hirvikolariin. Helsingin Sanomat, 20.7.2014, s. A 10.
  14. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Hirvikanta+ja+hirvikolarit+v%C3%A4hentyneet+tuntuvasti/1135253440811
  15. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lehdet+Hirvikolareissa+ei+kuolonuhreja+viime+vuonna/1135264140772
  16. Yle.fi
  17. Sisäministeriö
  18. Tilastoa Tunturisusi.com
  19. Kauppinen, Jukka: Hämmästyttävä monimuotoisuus. Luonnon tapahtumia, kansan tietoa, museohavaintoja. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 7. Hämeenlinna 2007, s. 166-172.
  20. http://www.hs.fi/kotimaa/Hirvenmets%C3%A4stys+alkaa+t%C3%A4n%C3%A4%C3%A4n/a1305545803388 Helsingin Sanomat 23.9.2011
  21. Jägareförbundet i Sverige (ruotsiksi)
  22. Hunting: Moose New Hampshire Fish and Game Department
  23. Hirvenliha on hyvää ja vähärasvaista Keittotaito
  24. Punkalaitumen kunnan ympäristölautakunnan kokouspöytäkirja Viitattu 13.3.2009.
  25. National items Norjan hallitus. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]