Tieteellinen luokittelu
Tieteellinen luokittelu on biologien tapa luokitella eliöitä. Systematiikka on tieteenala, joka tutkii eliöiden luokittelua teoriassa, biologinen taksonomia tutkii samoja asioita käytännössä.[1]
Carolus Linnaeuksen perustama klassinen taksonomia perustuu fenetiikkaan, jossa eliöt luokitellaan ryhmiin yhtenäisten ominaisuuksien perusteella (varpaiden määrä, itiön muoto, jne.). Se kehitettiin alun perin auttamaan eliöiden tunnistamista.
Modernin taksonomian pohjana on kuitenkin fylogeneettinen systematiikka eli kladismi[2] eli kladistiikka. Kladistiikka on 1950-luvulta alkaen kehitetty taksonomiajärjestelmä, joka esittää eliöiden suhteet toisiinsa ensisijaisesti evolutionaarisen kehityksen mukaan. Sen isänä pidetään saksalaista Willi Henningiä. Kladistiikassa ei ole kunnan, pääjakson, luokan, jne. käsitteitä, vaan se on paljon vapaammin puurakenteinen kuin klassinen järjestelmä.
Viime aikoina erityisesti eri lajien DNA-sekvenssien vertailu on suuresti auttanut evolutionaaristen yhteyksien tutkimisessa, ja monia vanhoja luokitteluja onkin jouduttu muuttamaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Taksonomiset tasot
Taksoni on yleisnimitys mille tahansa taksonomiselle ryhmälle (esimerkiksi linnut, Aves). Kaikki taksonit ryhmitellään johonkin kategoriaan, jotka ovat luokittelun tasoja. Jokaisesta tasosta voi olla ylä-, ala- ja osa- (infra-) luokitukset, mutta näitä kaikkia ei ole määritelty virallisesti. Käytäntö myös vaihtelee eri eliöryhmien välillä.[3]
Suurimmasta pienimpään edeten yleisesti käytössä olevat klassisen luokittelun tasot eli taksonomiset tasot ovat:
Yläkunta (Domeeni, Woesen luokittelun mukaan) → Kunta → Pääjakso / kaari → Luokka → Lahko → Heimo → Tribus → Suku → Sektio → Sarja → Laji → Muunnos → Muoto → Erikoismuoto
Esimerkiksi perinnöllisyystutkijoiden suosima koe-eläin banaanikärpänen (Drosophila melanogaster) luokitellaan yleisimmin käytettyjen taksonomisten tasojen avulla taksoneiksi seuraavasti:
| Kunta | Eläinkunta (Animalia) |
| Pääjakso | Niveljalkaiset (Arthropoda) |
| Luokka | Hyönteiset (Insecta) |
| Lahko | Kaksisiipiset (Diptera) |
| Heimo | Mahlakärpäset (Drosophilidae) |
| Suku | Drosophila |
| Laji | melanogaster |
Lajin tieteellinen nimi on kaksiosainen ja koostuu suvusta sekä lajia osoittavasta määreestä, esimerkiksi Homo sapiens (ihminen). Tämä tunnetaan myös binominaalisena eli kaksiosaisena nimenä. Tieteelliset nimet ovat yksilöllisiä, ts. kahdella eri lajilla ei voi olla samaa nimeä. Mutta koska luokittelussa tapahtuu muutoksia (kun lajeja esimerkiksi jaetaan uusiksi tieteellisen tiedon karttuessa), lajin yksilöimiseksi tarkasti siihen täytyy liittää myös tieto henkilöstä, joka on kuvannut lajin tieteellisesti (auktori) ja kuvausvuodesta: esimerkiksi "Homo sapiens Linnaeus, 1758".
Lajia pienemmistä taksonomisista tasoista ei vallitse yksimielisyyttä ja niiden käytössä on suurta vaihtelua kasvien ja eläinten välillä. Molemmilla käytetään tasoa alalaji (subspecies, lyhenne subsp. tai ssp.), mutta kasveista puhuttaessa voidaan käyttää myös tasoja muunnos (varietas, lyhenne var.), muoto (forma, lyhenne f.) ja lajike.[3] Joskus voidaan käyttää epätäsmällisiä nimityksiä päärotu, rotu ja alirotu.
[muokkaa] Nimien yleispiirteitä
Suvun yläpuolella oleville taksoneille yleensä annetaan nimiä, jotka perustuvat hierarkiassa alemmalla tasolla olevan taksonin nimeen (esimerkiksi heimolla tyyppisukuun) ja joiden perään lisätään standardipääte. Päätteet riippuvat kunnasta ja joskus pääjaksosta tai luokasta. Muutamissa poikkeustapauksissa voidaan käyttää erilaisia päätteitä.[3]
Nimien käyttöä säätelevät viralliset nimistösäännöt. Eri eliöryhmillä on omat nimistösääntönsä, joiden pääperiaatteet ovat yhteneväiset, mutta yksityiskohdat vaihtelevat. Eläinten nimiä säätelee International Code of Zoological Nomenclature (ICZN), jonka kehitystä hoitaa International Union of Biological Sciences -järjestö. Kasvien nimiä säätelee The International Code of Botanical Nomenclature (ICBN), josta päätetään kansainvälisen kasvitieteellisen kongressin täysistunnoissa. Sääntöjen yhdistämistä on ehdotettu, mutta ehdotus ei ole saanut tarpeeksi kannatusta toteutuakseen.[3]
| Kasvit | Levät | Sienet | Eläimet | |
|---|---|---|---|---|
| Kaari/Pääjakso | -phyta | -mycota | ||
| Alakaari/Alajakso | -phytina | -mycotina | ||
| Luokka | -opsida | -phyceae | -mycetes | |
| Alaluokka | -idae | -phycidae | -mycetidae | |
| Ylälahko | -anae | |||
| Lahko | -ales | |||
| Alalahko | -ineae | |||
| Osalahko | -aria | |||
| Yläheimo | -acea (epävirallinen taso) | -oidea (suositeltu) | ||
| Heimo | -aceae | -idae | ||
| Alaheimo | -oideae | -inae | ||
| Tribus | -eae | -ini (suositeltu) | ||
| Alatribus | -inae | -ina (epävirallinen taso) | ||
[muokkaa] Pieni sanakirja
| Suomi | Latina | Englanti | Saksa | Espanja | Ranska |
|---|---|---|---|---|---|
| yläkunta | Superregnum | Domain | Domäne | Dominio | |
| kunta | Regnum | Kingdom | Reich | Reino | Règne |
| pääjakso, kaari | Phylum, divisio | Phylum, division | Stamm, Abteilung | Phylum | Phylum, division, embranchement |
| luokka | Classis | Class | Klasse | Clase | Classe |
| lahko | Ordo | Order | Ordnung | Orden | Ordre |
| heimo | Familia | Family | Familie | Familia | Famille |
| suku | Genus | Genus | Gattung | Género | Genre |
| laji | species | Species | Art | Especie | Espèce |
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Jyrki Muona: Systematiikka, taksonomia, fylogenia ja luokittelu - sisältöä sanoihin 24.3.2004. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 27.1.2007.
- ↑ Saarinen, T.: Carl von Linne (1707-1778) (s. 3) Heureka.
- ↑ a b c d Winston, Judith E.: Describing Species - Practical Taxonomic Procedure for Biologists. Columbia University Press, 1999. ISBN 0-231-06825-5.
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Osa-alueet: Aerobiologia | Anatomia | Astrobiologia | Biokemia | Ekologia | Eläintiede | Etologia | Evoluutiobiologia | Fysiologia | Hydrobiologia | Iktyologia | Kasvipatologia | Kasvitiede | Kehitysbiologia | Kudosoppi | Meribiologia | Mikrobiologia | Molekyylibiologia | Muoto-oppi | Neurotiede | Perinnöllisyystiede | Sienitiede | Skatologia | Solubiologia | Systematiikka | Taksonomia | Ympäristöbiologia | Zoologia |
| Käsitteitä: abioottinen | aineenvaihdunta | biodiversiteetti | biomi | biotooppi | biosfääri | DNA | ravinto | ekologinen lokero | ekosysteemi | eliöyhteisö | evoluutio | kelpoisuus | kliimaksi | lisääntyminen | luonnonvalinta | pioneerilaji | populaatio | sukkessio | uhanalaisuusluokitus | yhteyttäminen | pääjakso | kaari |
| Aiheeseen liittyvää: biologian filosofia | eläinkunta |
Sivulta puuttuu