Luettelo systematiikassa yleisistä latinan- ja kreikankielisistä sanoista

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Luettelo systematiikassa yleisistä latinan- ja kreikankielisistä sanoista on tarkoitettu helpottamaan eliöiden tieteellisten nimien ymmärtämistä ja muistamista. Eliölajien nimeämisessä käytetty binominen nimistö koostuu suurelta osin kreikan- ja latinan kielen sanoista, samoin kuin osa korkeampien taksonien kuten luokkien ja lahkojen nimistä. Kun Carl von Linné (1707–1778) julkaisi aikanaan binomisen nimistön perustana pidetyt teoksensa, latina oli länsieurooppalaisen tieteen kieli. Linné jatkoi tätä perinnettä kreikan ja latinan käytöstä tieteellisessä nimistössä.

Sanaluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joskus suvun nimi tai epiteetti on yksinkertaisesti eliön latinan- tai kreikankielinen nimi, esimerkiksi koira on latinaksi canis. Tällaisten sanojen asemesta luettelo sisältä yleisiä määritteitä kuten adjektiiveja, numeraaleja, ruumiin- ja kasvinosia jne.

Ainoastaan sanojen perusmuodot on luetteloitu. Esimerkiksi sanan ver|us kohdalla listaamatta on jätetty muodot ver|a ja ver|um.

Selite: L = latina, K = kreikka, LK = samantapainen molemmissa kielissä.

A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
a- K ἄ- ei-, ilman, -ton/-tön Acacia aphylla
acaulis K ἄκαυλος varreton tunturikohokki, Silene acaulis
acutus L terävä(kärkinen) amerikankrokotiili, Crocodylus acutus; jouhisorsa, Anas acuta
agrestis K ἀγρός pelto-, villi peltomyyrä, Microtus agrestis; peltotädyke, Veronica agrestis
albus L valkoinen valkotammi, Quercus alba; misteli, Viscum album
americana L amerikkalainen (amerikan)mustakarhu, Ursus americanus
amphi- K ἀμφί kahtalainen, molempi- katkat, Amphipoda; sammakkoeläimet, Amphibia
ampulla L pullo pohjoisenpullokuonovalas, Hyperoodon ampullatus
annuus L vuosittainen (yksivuotinen) paprika Capsicum annuum
anthos K ανθος kukka[1] päivänkakkara, Leucanthemum vulgare
anthropos K ἄνθρωπος ihminen Paranthropus
apis L mehiläinen valkosalvia, Salvia apiana
aquaticus L vesi- luhtakana, Rallus aquaticus
archaeos, archaeo- K ἀρχαῖος, ἀρχαιο- muinainen, vanha Archaeopteryx
arctos K ἄρκτος karhu karhu, Ursus arctos; sianpuolukka Arctostaphylos uva-ursi
argentatus L hopeinen harmaalokki, Larus argentatus
arthron K ἄρθρον nivel niveljalkaiset, Arthropoda
arvensis L pelto- kiuru, Alauda arvensis; peltokorte, Equisetum arvense
astron, astro-, astero- K ἄστρον, ἀστρο-, ἀστερο- tähti meritähdet, Asteroidea; asterikasvit, Asteraceae
aureus L kultainen, kultakolikko kultasakaali, Canis aureus; stafylokokki Staphylococcus aureus
australis L eteläinen etelänmustavalas, Eubalaena australis

B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
baccata L marjaisa euroopanmarjakuusi, Taxus baccata
bi L kaksi simpukat, Bivalvia; oravanmarja, Maianthemum bifolium
blanda L miellyttävä, houkutteleva balkaninvuokko, Anemone blanda
borealis L pohjoinen pohjantähtimö, Stellaria borealis; lapinuunilintu, Phylloscopus borealis
brachion K βραχίων käsivarsi, raaja, haara lonkerojalkaiset, Brachiopoda; Brachiosaurus
brachys, brachy- K βραχύς, βραχυ- lyhyt mäkilehtoluste, Brachypodium pinnatum
bradys, brady- K βραδύς, βραδυ- hidas kolmivarvaslaiskiainen, Bradypus tridactylus
branchia LK βράγχια kidukset kidusjalkaiset; Branchiopoda
brevis L lyhyt Ceratogymna brevis

C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
caecus L sokea välimerenkontiainen, Talpa caeca
caeruleus L sininen sinitiainen, Parus caeruleus; lehtosinilatva, Polemonium caeruleum
canadensis L kanadalainen paksusarvilammas, Ovis canadensis; kanadanhanhi, Branta canadensis
canis L koira kojootti, Canis latrans; koiranheisimato Dipylidium caninum
canus L harmaa(karvainen), vaaleanharmaa harmaapäätikka, Picus canus
carpus K καρπός hedelmä[2] pikkukarpalo Vaccinium microcarpum
cauda L häntä pyrstötiainen, Aegithalos caudatus; punarevonhäntä, Amaranthus caudatus
caulos K καυλός runko, varsi amerikanhorsma, Epilobium adenocaulon
cephale, cephalo- K κεφαλή pää[1] mustanmerenlokki, Larus melanocephalus
ceps L pää pikkukaskelotti, Kogia breviceps
ceros K κέρας sarvi sarvivalas, Monodon monoceros
cestus L kehä, vyö heisimadot, Cestoda
chilensis L chileläinen paratiisitangara, Tangara chilensis
chlorοs K χλωρός vihreä[1] liejukana, Gallinula chloropus; rönsylilja Chlorophytum comosum
chroma K χρῶμα väri tiikerinuoliainen, Chromobotia macracanthus
clavatus L patukka-/nuijamainen katinlieko, Lycopodium clavatum
cneme K κνήμη sääri sulkakoipikorento, Platycnemis pennipes
cola L -asukki lehtokurppa, Scolopax rusticola
communis L yleinen, tavallinen penaskerttu, Sylvia communis; risiini Ricinus communis
corax K κόραξ varis, korppi korppi, Corvus corax
coronatus L kruunu-, kruunattu, seppele- harjamaki, Eulemur coronatus
costatus L (koho)juovainen juovaokamonni, Platydoras costatus
crass- L paksu paksuhäntägalago Otolemur crassicaudatus; paunikot, Crassula
cristatus L harjamainen maasusi, Proteles cristatus
crocos K κρόκος keltainen maustesahrami, Crocus sativus; afrikanmetsäpäästäinen, Crocidura olivieri
cyanos K κυανός (tumman)sininen, sinivihreä l. syaani siniharakka, Cyanopica cyana; ruiskaunokki Centaurea cyanus

D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
dactylοs K δάκτυλος sormi[1], varvas pikkukajava, Rissa tridactyla; liuskakämmekät, Dactylorhiza
deca K δέκα kymmenen pohjanlimapää, Beryx decadactylus
decem L kymmenen koloradonkuoriainen, Leptinotarsa decemlineata
derma K δέρμα iho myrkkyherkkusieni, Agaricus xanthodermus
di- K δι- kaksi- Dipodium punctatum
dino-, deino- K δεινός, δεινο- kauhistuttava dinosaurukset, Dinosauria; Deinotherium
dioicus K δι 2; οἶκος koti, talo kaksikotinen (iso)nokkonen, Urtica dioica; (iso)töyhtöangervo, Aruncus dioicus
diplos, diplo- K διπλός, διπλο- kaksois- Diplodocus
disc-, disk- K δίσκος kiekko pihasaunio, Matricaria discoidea
dodeca K δώδεκα kaksitoista jumaltenkukat, Dodecatheon
dolicho- K δόλιχος pidentynyt, pitkä Anolis dolichocephalus
domesticus L kotoinen, kesy varpunen, Passer domesticus; tarhaomenapuu, Malus domestica
dorsum L selkä juovaselkäkärppä, Mustela strigidorsa
dulcis L makea manteli, Prunus dulcis

E[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
eburneus, eburni- L norsunluunvärinen jäälokki, Pagophila eburnea
echinatus K ἐχῖνος pistävä, piikikäs tähtisara, Carex echinata
echinos, echino- K ἐχῖνος siili, merisiili, piikikäs sinipallo-ohdake, Echinops bannaticus; merisiilit, Echinoidea
edulis L syötävä sydänsimpukka, Cerastoderma edule, punapassio, Passiflora edulis
elatior L korkeampi, pidempi tuonenkielo, Aspidistra elatior
electr- K ἤλεκτρον 1. meripihkanvärinen;
2. sähkö- (nykymerkitys)
Electron platyrhynchum;
sähköankerias, Electrophorus electricus
elegans L hienostunut, elegantti punarosella, Platycercus elegans
enanti K ἔναντι vasta(kohta)- Enantiornithes
ennea K ἐννέα yhdeksän sinitäpläahven Enneacanthus obesus
ensatus L miekkamainen Dicamptodon ensatus
ensi-, ensis L (pitkä)miekka, peitsi miekkavihvilä, Juncus ensifolius
erectus L pysty ”pystyihminen”, Homo erectus; rätvänä, Potentilla erecta
erion, erio- K ἔριον villa, villainen luhtavilla, Eriophorum angustifolium
erosus L sahalaitainen, särmikäs jicama/jamssipapu, Pachyrhizus erosus; saranakilpikonna, Kinixys erosa
erythros, erythro- K ἐρυθρός punainen [3] [2] mustaviklo, Tringa erythropus; koiranhammas, Erythronium dens-canis

F[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
familiaris L kesy, tavallinen koira, Canis lupus familiaris; puukiipijä, Certhia familiaris
felis L kissa mustajalkakissa, Felis nigripes; kissankirppu, Ctenocephalides felis
flavus L kullan-/vaaleankeltainen keltaängelmä, Thalictrum flavum; metsähiiri, Apodemus flavicollis
flor- L kukka kuningasmagnolia, Magnolia grandiflora; lapinorvokki, Viola biflora
folius L lehti pyöreälehtikihokki, Drosera rotundifolia
fulvus L kellanruskea siperiankurmitsa, Pluvialis fulva; suurihammassiiseli, Spermophilus fulvus
fuscus L tumma, tummanruskea nokitiira, Sterna fuscata; ruskopiirtoheinä, Rhynchospora fusca

G[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
gaster, gastro-, gastr- K γαστήρ vatsa banaanikärpänen, Drosophila melanogaster
geo- K γαῖα, γῆ maa keltasiimajuoksiainen, Geophilus proximus; Geologia
glabra L glaber sileä[3], karvaton silosumakki, Rhus glabra; Omphiscola glabra (etana)
glycys K γλυκύς makea soijapapu, Glycine max
gyrinos K γυρῖνος nuijapää lähdesalamanteri Gyrinophilus porphyriticus

H[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
haema-, hema- K αἷμα veri Haemophilus influenzae
hali-, halio- K ἅλς meri-, suola halli, Halichoerus grypus
haplo- K ἁπλόος yksinkertainen, yksi- vuorimajava, Apoldontia rufa; Mongolosaurus haplodon
hedra- K ἕδρα sivu (tahko) efedra / Ma Huang, Ephedra sinica
heli-, helio- K ἥλιος aurinko auringonkukka, Helianthus annuus; viisisädetyräkki, Euphorbia helioscopia
hexa- K ἕξα- kuusi Ludwigia hexapetala; kuusijalkaiset, Hexapoda
hippo- K ἵππος hevonen merihevoset, Hippocampus; kääpiöhevosenkenkäyökkö, Rhinolophus hipposideros
hirsuta L karvainen karvahorsma, Epilobium hirsutum; Artibeus hirsutus
hortensis L puutarha- lännenorfeuskerttu, Sylvia hortensis; tarhadaalia Dahlia ×hortensis
hydro- K ὕδωρ, ὑδρο- vesi vesikauris, Hydropotes inermis; katkeravesirikko, Elatine hydropiper
hyper- K ὑπέρ yli-, yläpuolella mäkikuisma, Hypericum perforatum
hypo-, hyp- K ὑπό ali-, alapuolella seeprapleko, Hypancistrus zebra; rantasipi, Actitis hypoleucos

I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
indicus L intialainen intiantapiiri, Tapirus indicus;

K[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
kestos (ks. cestus) K κεστός kehä, vyö, ”ommeltu” heisimadot, Cestoda

L[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
lateralis L sivu- laaksoarho, Moehringia lateriflora
latus L sivu, leveä Caranx latus, leveäosmankäämi, Typha latifolia
lepis K λεπίς suomu, kuori, hiutale Liza macrolepis
lepton K λεπτόν kevyt, hento[1] Leptictidium
leucοs K λευκός valkoinen[1] valkosiipitiira, Chlidonias leucopterus
lineatus L raidallinen koloradonkuoriainen, Leptinotarsa decemlineata
luteus L (kullan)keltainen keltavirna, Vicia lutea

M[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
macro K μακρός pitkä, suuri arosuohaukka, Circus macrourus
maculatus L täplikäs[1] amerikansipi, Actitis macularius
major L suurempi talitiainen, Parus major
malabaricus L malabarilainen harmaasiipikottarainen, Sturnus malabaricus
maritimus L meri- merisuolake Triglochin maritima; merisirri, Calidris maritima
mauro- K μαῦρος, μαυρο- tumma, musta Crocidura maurisca
maximus L suurin kuningastiira, Sterna maxima
medius, intermedius keski-, väli- tammitikka Dendrocopos medius
megas K μέγας suuri, mahtava Megalodon, Carcharodon megalodon
melano- K μελανός, μελανο- musta mustakulma-albatrossi, Thalassarche melanophris
micro K μικρόν pieni Antennaria microphylla
minimus L pienin pikkusieppari, Empidonax minimus
minor L pienempi kuningasfregattilintu, Fregata minor
mono- K μονός, μονο- yksi- [1] pikkukeiju, Oceanodroma monorhis; mesikämmekkä, Herminium monorchis
montanus L vuori- pikkuvarpunen, Passer montanus
morpho- K μορφή muoto taivaansiivet, Morpho
mys K μῦς hiiri Phoberomys, Telicomys.

N[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
nanοs K νάνος kääpiö, pikkuinen vaivaiskoivu, Betula nana
niger L musta[1] pippuri, Piper nigrum; mustalintu, Melanitta nigra
nona L yhdeksäs Armillaria nabsnona
nothos K νόθος vale-, väärä Nothobranchius rachovii; Nothofagus fusca
notos K νότος eteläinen Notomys cervinus
novaehollandiae L uusihollantilainen (australialainen) emu, Dromaius novaehollandiae
novaeseelandiae L uusiseelantilainen australianhaukkapöllö Ninox novaeseelandiae syn. N. boobook
noveboracensis L newyorkilainen (Novum Eboracum) kultarääkkiäinen, Coturnicops noveboracensis
novem L yhdeksän yhdeksänvyövyötiäinen, Dasypus novemcinctus

O[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
obscurus L tumma, pimeä harmaakuvedelfiini, Lagenorhynchus obscurus
occidentalis L läntinen kanadantuija, Thuja occidentalis
ocean K ὠκεανός valtameri Posidonia oceanica
octo-, octa- K ὀκτω-, ὀκτα- kahdeksan meritursas, Octopus vulgaris
oeso- K οἰσέμεν, οἰσ- kantaa Oesophagostomum
officinalis L lääkinnällinen, rohto rosmariini, Rosmarinus officinalis
oleum L öljy öljypuusieni, Omphalotus olearius
ophis K käärme Carphophis vermis
ops K ὤψ kasvot, ulkoasu Triceratops
opsis K ὄψις ulkonäkö, -näköinen[1] carolinanaratti, Conuropsis carolinensis
orientalis L itäinen ruotsintorakka, Blatta orientalis; idänunikko, Papaver orientale
ortho- K ὀρθός, ὀρθο- suora suorasiipiset, Orthoptera

P[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
pachy- K παχύς, παχυ- paksu, vankka Pachycephalosaurus
palustris, paludosus L suo- (suolla kasvava)[1] suokrokotiili, Crocodylus palustris; suovehka, Calla palustris
pan- panto- K πᾶν, genetiivi παντός kaikki-, koko- pandemia, panoraamakuva, pantomiimi
parvus L pieni pikkuhuitti, Porzana parva
pedi-
pedilon
L pes, pedis
 
jalka
kenkä[1]
 
venuksenkengät, Paphiopedilum
pelag- K πέλαγος avomeri ulappamerimetso, Phalacrocorax pelagicus
penn- L penna sulka siivetönruokki, Pinguinus impennis
penna(tus), pinna- L siivekäs, sulka- pikkukotka, Hieraaetus pennatus
penta- K πέντα- viisi Chalcides pentadactylus
petra K πέτρα kallio, kivi variksenmarja, Empetrum nigrum
phago K φάγο syödä Scatophagus tetracanthus
phil-, philo- K jstk. pitävä, jtk. rakastava idänsiiseli Spermophilus suslicus
pholis, pholid- L suomu riikinkukkomeriahven, Cephalopholis argus
phyllos, phyllo- K φύλλον lehti[1] (komea)lupiini, Lupinus polyphyllus
physi- K φύσις luonto Symphysia (”luonnostaan yhtynyt”)
phyto- K φυτόν kasvi täpläpiispanhattu, Astrophytum myriostigma (kaktus)
platos, platy- K πλατύς, πλατυ- litteä, leveä[1] sinisorsa, Anas platyrhynchos; Salmo platycephalus
pod-, poda-, podi- K jalka silkkiuikku, Podeceps cristatus; kuusijalkaiset, Hexapoda
poly- K πολύς, πολυ- monta, moni- pihatatar, Polygonum aviculare; polymeeri
pratensis L niitty- nurmipuntarpää, Alopecurus pratensis; niittykirvinen, Anthus pratensis
protos K πρῶτος ensimmäinen, esi- alkueläimet, Protozoa
pter- K πτερόν sulka, siipi valkosiipitiira, Chlidonias leucopterus
pubescens L untuvainen, karvainen hieskoivu, Betula pubescens
pulchellus, pulcher L nätti, viehättävä australiankääpiösorsa, Nettapus pulchellus
pumila L kääpiö- kääpiökurjenmiekka, Iris pumila
punctatus L täpläinen seitsenpistepirkko, Coccinella septempunctata
purpureus, purpurata L purppuranpunainen[1], violetti punapeippi, Lamium purpureum; hilkkakämmekkä, Orchis purpurea

R[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
repandus L ylöspäin kääntynyt vaaleaorakas, Hydnum repandum
repens L 1. ryömivä, suikertava[1] (rēpens);
2. odottamaton (rĕpens)
rönsyleinikki, Ranunculus repens; valkoapila, Trifolium repens
reptans L ryömivä, suikertava suikerohanhikki, Potentilla reptans; matelijat, Reptilia
rhis, rhino- K ῥις, ῥινο- nenä sarvikuonot, Rhinocerotidae
rhiza K ῥίζα juuri[1] koralliharajuuri, Corallorhiza trifida; keltakarttajäkälä, Rhizocarpon geographicum
rhynchos K ῥύγχος nokka, kuono sinisorsa, Anas platyrhynchos
rhyti-, rhytis K ῥυτίς ryppyinen, poimukas metsäliekosammal, Rhytidiadelphus triquetrus
rostra L nokka, kuono pikkukäpylintu, Loxia curvirostra
rostralis L nokallinen humalayökkönen, Hypena rostralis
ruber, rubra, rubrum L punainen[1] kesätangara, Piranga rubra; punavaahtera, Acer rubrum
rufus L punertava, punainen punasusi, Canis lupus rufus

S[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
sanguis L veri lumikki, Sanguinaria canadensis
sativus L viljelty Herne, Pisum sativum
saura, -saur K σαύρα sisilisko Maiasaura
septem- L seitsemän seitsenpistepirkko, Coccinella septempunctata
sinensis L kiinalainen teepensas, Camellia sinensis; kiinanruusu, Hibiscus rosa-sinensis
specios- L näyttävä kirjopillike, Galeopsis speciosa; orkidealilja, Lilium speciosum
sperma K σπέρμα siemen hentosavikka, Chenopodium polyspermum; siemenkasvit Spermatophyta
sphen- K σφήν kiila tuatara, Sphenodon punctatus
stoma K στόμα suu, avautuma Gnathostomata
striatus L raidallinen kyyryhaikara, Butorides striatus
suchοs K σοῦχος krokotiili (egyptin kielestä) Koolasuchus
sylvaticus
sylvestris
L metsä-, villi metsäkissa, Felis silvestris; (metsä)mänty, Pinus sylvestris

T[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
tardus, tardi- L hidas, myöhäinen isotrappi, Otis tarda; Quercus tardifolia
tele-, tel- K τηλε- kaukainen, loppu Telopea speciosissima
tenuis L ohut, siro nurmivihvilä, Juncus tenuis; viitasara, Carex tenuiflora
tetra- K τετρα- neljä kynsiyrtti, Polycarpon tetraphyllum; Tetrapoda
tinctorius L värjäämiseen soveltuva morsinko, Isatis tinctoria
tomentosus L karvainen, pörröinen seittitakiainen, Arctium tomentosum
tres, tris, tri- LK τρία kolme pikkukajava, Rissa tridactyla; apilat, Trifolium
trich-, thrix K τριχ-, θρίξ karvoitus Auricularia polytricha
triquetrus L kolmiomainen, kolmikulmainen Allium triquetrum

U[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
unus, uni- L yksi, yksi- tähtitalvikki Moneses uniflora
ura K οὐρά häntä- vaikertajakyyhky, Zenaida macroura

V[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
variabilis L muunteleva ohotansirkku, Emberiza variabilis
variegatus L kirjava kangastatti, Suillus variegatus; ihmepensas, Codiaeum variegatum
velox, velocis L nopea kissakettu, Vulpes velox; Velociraptor
ventralis L maha- haitinamatsoni, Amazona ventralis
vernus, vernalis L keväinen kevätruusuleinikki, Adonis vernalis; kevätlinnunherne, Lathyrus vernus
verrucosus L täynnä syyliä Käsnäsika, Sus verrucosus; kivikala, Synanceia verrucosa
versicolor L monivärinen mangrovelaulumesikko, Lichenostomus versicolor; Tragulus versicolor
verus L aito, tosi- lääkeaaloe, Aloe vera; keltamatara, Galium verum
villosus L karvainen, takkuinen amerikankäpytikka, Picoides villosus; ruisvirna, Vicia villosa
viridis L vihreä[1] viherkonna, Bufo viridis; pussikämmekkä, Coeloglossum viride
virosus L myrkyllinen rohtosalaatti, Lactuca virosa; myrkkykeiso, Cicuta virosa
volans L lentävä liito-orava, Pteromys volans
vulgaris L tavallinen, yleinen meritursas, Octopus vulgaris; pietaryrtti, Tanacetum vulgare

W, X, Y, Z[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

latina/kreikka kieli suomeksi esimerkki
xanthos K ξανθός keltainen myrkkyherkkusieni, Agaricus xanthodermus
zygos K ζυγός yhtynyt Zygoptera

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieteellinen nimi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Mossberg, Bo & Nilsson, Sven: Pohjolan kämmekät. Suom. Taarna, Jorma. Tammi, 1977. 951-30-3751-7.
  2. a b Griffith, Chuck: Dictionary of Botanical Epithets (englanniksi)
  3. a b The Botanary (englanniksi)