Lääkeaaloe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lääkeaaloe
Lääkeaaloe (Aloe vera)
Lääkeaaloe (Aloe vera)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophyta
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Heinäpuukasvit Xanthorrhoeaceae
Alaheimo: Asphodeloideae
Suku: Aaloet Aloe
Laji: vera
Kaksiosainen nimi
Aloe vera
(L.) Burm. f.[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Lääkeaaloe Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lääkeaaloe Commonsissa

Lääkeaaloe (Aloë vera, syn. Aloë barbadensis Miller/Caracao aloë) on aaloeihin kuuluva mehikasvi, jolla on paksut mehevät lehdet, joista kasvi on tunnistettavissa. Aloë vera muodostuu tikarimaisista, kovista vihreistä lehdistä, jotka kasvavat kasvin keskeltä ruusukkeena siten, että täysikasvuiset lehdet suojaavat uusia versoja. Aaloen lehdet sisältävät yli 99 prosenttia vettä, ja ne voivat kasvaa 60–90 senttimetriä pitkiksi. Lehden halkaisija on 7,5–10 senttimetriä tyvessä ja paino on 1,5–2 kiloa. Kasvi on korjuuvalmis 3–4 vuoden ikäisenä. Aaloeta viljellään Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Karibialla ja Afrikassa ja Aasiassa sekä joillakin Tyynenmeren saarilla. Lehtien sisus on rakenteeltaan geelimäistä, ja sitä voi käyttää ulkoisesti ja sisäisesti moniin vaivoihin.[2]

Aaloeita on yli 300 lajia, mutta vain muutamalla niistä on hyödyllisiä terveyteen vaikuttavia ominaisuuksia. Tehokkain niistä on lääkeaaloe. Vastaavanlaisia vaikutuksia on myös muilla aaloelajeilla, kuten esimerkiksi Aloë perryi Bakerilla, piikkiaaloella (Aloë ferox) sekä rohtoaaloella (Aloë arborescens), jota käytetään Japanissa ja Venäjällä.

Lääkeaaloe tulee neljässä vuodessa korjuukelpoiseksi, jolloin sen lehtien sisällä oleva hyytelö kerätään talteen, säilötään ja pullotetaan. Näin saatu tuote on mahdollisimman suuressa määrin luonnonmehun kaltaista. Aaloehyytelöä voidaan nauttia sisäisesti sen ravintoarvon hyödyntämiseksi. Sitä voidaan myös yhdistää muihin aineisiin, jolloin sitä käytetään paikallisena voiteena ihonhoitoon ja sen parantamiseksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääkeaaloe, jota on perinteisesti kutsuttu usein myös ihmekasviksi, luonnonparantajaksi, palovammakasviksi, ensiapukasviksi ja taivaansauvaksi, on ollut ihmiskunnan monella eri nimellä tuntema hyödyllinen lääkekasvi likimain 4 000 vuotta. Etelä-Amerikassa aaloesta käytettiin nimeä taivaallinen lääkäri. Venäläisessä kansanlääkintäperinteessä aaloeta sanotaan kuolemattomuuden kasviksi. Jamaikalla kasvi tunnetaan nimellä single bible. Japaninkielinen nimi isha-irasu tarkoittaa "lääkäriä ei tarvita", ja Malesiassa se on saanut nimekseen lydia byah eli "anopinkieli".

George Ebers löysi vuonna 1862 ensimmäisenä merkintöjä aaloen käytöstä jo antiikin ajoilta 3 500 eaa. peräisin olevasta yrttilääkeluettelon sisältäneestä papyruskääröstä. Tutkijat ovat myöhemmin todenneet,lähde tarkemmin? että aaloeta käytettiin sekä Intian että Kiinan kulttuureissa. Vanhoissa intialaisissa kirjoituksissa on useita viittauksia aaloeen ayurveda-lääketieteessä sekä hindujen pyhässä kirjassa, vedassa, jossa aaloeta nimitetään hiljaiseksi parantajaksi. Antiikin Kreikan ja Rooman lääkärit, kuten Dioskorides ja Plinius vanhempi, käyttivät aaloeta tehokkaasti hyväkseen. Idän lääketieteen tärkeänä ajatuksena oli löytää panacea, yleislääke. Aaloeta sanottiin sopusointuiseksi parantajaksi, koska sen katsottiin pystyvän tasapainottamaan elimistön epätasapainotiloja. Persiasta ja Intiasta on löydetty merkkejä aaloen käytöstä 600-luvulla eaa. Oletettavasti sitä olivat tuoneet arabialaiset kauppiaat. He käyttivät aaloesta nimeä ”aavikon lilja”.

Tarinan mukaan Aristoteles suostutteli Aleksanteri Suuren valloittamaan Intian valtameressä sijaitsevan Sokotran saaren saadakseen haltuunsa saaren runsaat aaloeviljelykset haavoittuneiden sotilaiden hoitamiseen.[3] Toinen tarina kertoo, että Aleksanteri Suuri oli haavoittunut vihollisen nuolesta Palestiinan-sotaretkellä, jolloin haava tulehtui eikä tahtonut parantua. Aleksanteri oli kuitenkin hankkinut opettajakseen Aristoteleen, joka lähetti papin tuomaan aaloeöljyä Sokotran saarelta. Sillä haava parani muutamassa päivässä. Tämän jälkeen Aleksanteri valtasi Sokotran varmistaakseen aaloeviljelmät itselleen. Kerrotaan, että hän antoi kunnian myöhemmistä menestyksekkäistä sotaretkistään aaloelle, sillä sotilaat eivät enää pelänneet haavoittumista – olivathan he löytäneet parannusaineen, joka teki heistä lähes haavoittumattomia. Heillä oli taisteluvaunuissaan multaa, jossa kasvatettiin aaloekasveja. Egyptissä kuningattaret Nefertiti ja Kleopatra puolestaan arvostivat aloen kosmeettisia ominaisuuksia kauneudenhoidossaan.lähde? Aaloe mainitaan useaan otteeseen sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa, esimerkiksi kun Nikodemus hiipi Jeesuksen haudalle ja voiteli hänet mirhalla ja aaloella (Joh.19:39).

Koostumus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aloë vera eli lääkeaaloe sisältää yli 200:aa vaikuttavaa ainetta, joista kaikki ovat elimistöllemme tärkeitä itsessään, mutta niiden yhteisvaikutus mahdollistaa aaloen parantavan vaikutuksen.[4] Aaloe on säilynyt ulostuslääkkeiden joukossa useiden maiden lääkeluetteloissa aina meidän päiviimme asti. Sen kuori sisältää aloiini-nimistä ainetta, jonka vaikutus pieninä annoksina voi olla voimakkaasti ulostava, ja suurina annoksina se toimii oksetusaineena. Nykytutkimusten mukaan myrkytysvaara on huomattava.

Aloe vera sisältää mm. vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, entsyymejä, mono- ja polysakkaridejä ja steroleja. Paitsi ravintoaineita, se sisältää myös antrakinoneja, joista tärkeimmät:

  • Ligniinit; mahdollistavat aloe veran tunkeutuminen ihon syvimpiin kerroksiin vieden mukanaan vaikuttavat aineet syvemmälle.
  • Saponiinit; antiseptisesti vaikuttavat, luonnollisesti puhdistavat aineet. Vastustavat mikrobeja saippuan kaltaisesti.
  • Salisyylihappo; aaloe sisältää pieniä määriä salisyylihappoa luonnollisessa muodossa. Salisyylihappo lievittää kipua, särkyä ja tulehduksia. Se myös auttaa puhdistamaan haavoja poistamalla kuolleita kudoksia.
  • Asemannaani; aloe veran yksi tärkeimmistä sakkarideistä. Tärkeä tekijä solujen vastustuskyvylle, aktivoi elimistön puolustusjärjestelmää, myötävaikuttaa solujen uudistumiseen ja poistaa myrkkyjä elimistöstä.

Aloe Vera Barbadensis Miller -kasvin sisältämät ravintoaineet:

Vitamiinit

retinoli, tiamiini, riboflaviini, pyridoksiini, syanokobalamiini, askorbiinihappo, E-vitamiini, foolihappo, niasiini, betakaroteeni, koliini

Mineraalit

Kalsium, kalium, magnesium, natrium, kupari, rauta, sinkki, mangaani

Aminohapot

Lysiini, treoniini, valiini, metioniini, isoleusiini, fenyylialaniini, tryptofaani, arginiini, asparagiinihappo, seriini, glutamiinihappo, glysiini, alaniini, kysteiini, tyrosiini, histidiini, proliini, hydroksiproliini, leusiini

Entsyymit

Oksidaasi, katalaasi, amylaasi, bradykinaasi, sellulaasi, lipaasi, allinaasi, fosfataasi, kreatiinifosfokinaasi, dehydrogenaasi, SGO-transaminaasi, SGP-transaminaasi

Mono- ja polysakkaridit

Asemannaani, arabinoosi, galaktoosi, glukoosi, mannoosi, ramnoosi, ksyloosi, heksuronihappo, glukuronihappo, galakturonihappo, selluloosa

Sterolit

Kampesteroli, lupeoli, betasitosteroli

Muut

Ligniini, sapogeniini, salisyylihappo

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]