Liljat

Wikipedia
Ohjattu sivulta Lilja
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kasvisukua. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Liljat
Lilium michiganense
Lilium michiganense
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Liliales
Heimo: Liljakasvit Liliaceae
Suku: Liljat Lilium
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Liljat Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Liljat Commonsissa

Liljat (Lilium) on liljakasvien (Liliaceae) heimoon kuuluva, noin 100 lajia käsittävä kasvisuku. Se kasvaa luontaisesti pohjoisen pallonpuoliskon leudolla vyöhykkeellä: suuressa osin Eurooppaa ja Aasiaa alueella, joka ulottuu idässä Japaniin ja etelässä Etelä-Intiaan ja Filippiineille asti. Pohjois-Amerikan mantereella liljoja tavataan luontaisesti Etelä-Kanadassa ja suuressa osin Yhdysvaltoja. Suomessa villinä kasvavat liljat ovat viljelyjäänteitä tai -karkulaisia. Näitä voivat olla esimerkiksi varjolilja (Lilium martagon) ja ruskolilja (Lilium bulbiferum). Liljoja tiedetään kasvatetun jo 3000 vuotta sitten. Kaksisataa vuotta sitten niitä tunnettiin vain muutama liljalaji, kun niitä nykyisin tunnetaan noin 100 eri lajia. Vanhimpia Euroopassa kasvatettuja koristekasveja on madonnanlilja.[1].

Liljoja käytetään paljon leikkokukkina sekä koristekasveina puutarhoissa, minkä vuoksi lajeja on jalostettu ja tehty runsaasti uusia risteymiä.

Heraldinen lilja

Heraldinen lilja (Fleur de lis) tunnetaan myös symbolina monessa yhteydessä, esimerkiksi partiolaisten keskuudessa. Se esiintyy myös Québecin lipussa, Turun vaakunassa ja vallankumousta edeltäneen Ranskan kuningaskunnan lipuissa.

Lilja on suomen kielessä naisen etunimi. Monissa muissakin kielissä lilja-sanan vastine on naisen etunimi.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liljojen rakenne on tyypillinen 1-sirkkaisille ruohovartisille kasveille. Niillä on puutumaton verso, josta maanpäällisen osan muodostaa kukkaverso. Maanalainen verson osa muodostaa varastoelimenä toimivan sipulin. Vuotuisessa kasvukierrossa edellisen vuoden hankasilmusta muodostuneet sipulit kehittävät päätesilmustaan kukkaverson, jonka kasvu päättyy kukintaan. Liljojen kasvutapa on siis sympodiaalinen eli haarajatkoinen. (Vrt. narsissikasvit)

Verso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sipulissa ei ole tulppaanin sipulin tapaan kuorta. Sipulilehdet ovat kehittyneet meheviksi sipulisuomuiksi, joihin kasvukauden aikana varastoidaan hiilihydraatteja sekä vettä. Monet liljalajit kehittävät sipulin pohjassa olevien, monivuotisten juurien lisäksi sipulin ja maanpinnan väliseen ilmaverson osaan versojuuria. Liljojen lehdet ovat joko pitkin vartta hajallaan tai säännöllisissä 5-7 lehden kiehkuroissa. Lehdet ovat 1-sirkkaisille tyypillisesti silposuoniset, tasareunaiset ja muodoltaan soikeat tai keihäsmäiset.

Kukka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukinto voi olla muodoltaan tähkä, kerrattu tähkä, sarja tai kerrattu sarja. Kukkien määrä vaihtelee suuresti lajeittain: joillain lajeilla niitä muodostuu 1-3, toisilla kukkiva voi olla kymmeniä jopa yli sata yhtä versoa kohden. Kukan rakenne on kuitenkin kaikilla lajeilla samanalainen. Kukan rakenteissa toistuu luku 3: sikiäin on kolmilokeroinen, luotti kolmiosainen, heteitä on kolme kahdessa kehässä samoin kehälehtiä (tepalit), joista ulompia kutsutaan sepaleiksi ja sisempiä petaleiksi. Petalit ovat useimmilla lajeilla selvästi leveämmät kuin sepalit. Heteiden ja kehälehtien määrä on siis kuusi. Kukat ovat väriltään yksiväriset tai kirjavat, usein pilkulliset. Liljat voidaan jakaa kolmeen pääryhmään kukan muodon mukaan; (1)sivusuuntainen ja torvimainen, esimerkiksi kuningaslilja, (2) pysty ja maljamainen, esimerkiksi ruskolilja, (3) nuokkuva ja kehälehdiltään taakse käänteinen, esimerkiksi tiikerinlilja. Liljakasvit voidaan erottaa rakenteeltaan hyvin samanlaisista narsissikasveista mm. sikiäimen asemasta kukassa: liljakasveilla sikiäin on kehän päällinen (eli kukan sisällä), kun taas narsissikasveilla se on kehän alainen eli jää kehälehtien ulkopuolelle. Hedelmöitys tapahtuu yleisimmin hyönteisten avustuksella. Liljalajit ovat itsesteriilejä. Lajien välisiä risteytymiä tunnetaan useita, joista jotkut ovat mahdollisesti syntyneet spontaanisti. Hedelmöityksen seurauksena kehittyvä kotahedelmä on kolmilokeroinen, kussakin lokerossa kehittyvät siemenet sijaitsevat kahdessa pystysuorassa rivissä. Yhteen siemenkotaan voi kehittyä jopa 300 siementä. Ohut, paperimainen kuori muodostaa koko siemenen ympäri ulottuvan lenninsiiven, jonka avulla siemenet voivat kulkeutua pitkiäkin matkoja. Siementen leviämistä edistää ilmaverson säilyminen talven aikana talven törröttäjänä, jolloin siementen kulkeutuminen hangen pinnalla on tehokasta.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräät lajit, kuten madonnanlilja, kuningaslilja, tiikerililja, ruskolilja ja varjolilja, ovat kalkinsuosijoita. Kyseiset kolme liljaa ovat myös yleisimmin Suomessa viljellyt liljat.

Useimmat muut liljat kuitenkin viihtyvät lievästi happamassa maassa. Kasvupaikan tulee olla hyvin ojitettu, mullan humuspitoista ja vettä läpäisevää. Liljat viihtyvät, kun niiden kukat ovat auringossa ja juuret varjossa.

Liljat pitäisi istuttaa mieluiten syksyllä. Sipulien istutussyvyys on kaksi ja puoli kertaa niiden korkeus. Liljansipuli kannattaa ympäröidä hiekalla.

Lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liljojen suvussa on yhteensä noin 100 lajia, joista valtaosa on kotoisin itäisestä Aasiasta. Luonnonvaraisena liljalajeja elää pohjoisella pallonpuoliskolla Euraasiassa sekä Pohjois-Amerikassa. Liljalajit elävät lähes poikkeuksetta vuoristoisilla seuduilla, yleensä 1500 - 2500 m korkeudella merenpinnasta. Tämän vuoksi hyvinkin eteläisiltä leveyspiireiltä kotoisin olevat lajit sietävät alhaisia lämpötiloja, jopa pakkasta.

Lajit on luokiteltu eri aikoina erilaisilla kriteereillä. Ensimmäiset luokitukset perustuivat kukkien muotoon sekä maantieteelliseen alkuperään. Uudemmat luokittelut ottavat rakenteellisten seikkojen lisäksi huomioon myös kemiallisen ja geneettisen samankaltaisuuden. Erityisesti fylogeneettiset analyysit on osittain muuttaneet perinteistä liljasuvun sisäistä sukupuuta. Toisaalta se on myös vahvistanut aikasempaa käsitystä maantieteellisesti läheisten lajien sukulaisuussuhteista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Enemmän iloa puutarhasta, Oy Valitut Palat, Reader's Digest Ab,1981

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]