Filippiinit

Filippiinien tasavalta eli Filippiinit on 7 107 saaren ja noin 89 miljoonan asukkaan trooppinen saaristovaltio Kaakkois-Aasiassa.^[3] Suurin osa asukkaista elää 11 saarella. Alueella on usein maanjäristyksiä ja 20 toimivaa tulivuorta. Se on myös trooppisten hirmumyrskyjen reitillä.

Saaret saivat nimensä Espanjan kuninkaan Filip II:n mukaan vuonna 1543.^[4] Espanjan ja Yhdysvaltojen vaikutus näkyy edelleen maan kulttuurissa ja hallintojärjestelmässä. Ferdinand Marcos hallitsi maata lähes yksinvaltiaana yli 20 vuoden ajan, kunnes kansa pakotti hänet eroamaan 1986.

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Varhaishistoria ja islam

Saarten varhaisten asukkaiden uskotaan olleen negriittejä, joiden muuttaessa Filippiineiltä oli maayhteydet Malesiaan ja Kiinaan.^[4] Negriittien uskotaan tulleen alueelle noin 30 000 vuotta sitten. Viimeisimmän jääkauden jälkeen maayhteys saarille katkesi, mutta sen jälkeenkin ihmisiä on saapunut meritietä pitkin. Ensimmäiset asukkaat järjestäytyivät barangay-nimisiksi kyliksi, joita johti datu.^[5]

Vuonna 1380 islamin levittäytyminen alkoi Sulusta ja Mindanaosta.^[4] Vuoteen 1565 mennessä se oli levinnyt Manilaan asti. Islamin mukana tuli sulttaanien ylipäällikkyyteen perustuva hallintojärjestelmä.^[5]

[muokkaa] Espanjalaisten aika (1565–1898)

Fernao de Magalhães saapui saarille 1521, jolloin siellä oli jo itsenäisiä kuningaskuntia. Espanja valloitti saaret ja hallitsi niitä 300 vuotta. Saaret nimettiin kuningas Filip II:n mukaan.^[4] Saaria hallittiin Uudesta Espanjasta, jonka pääkaupunkina oli México. Historian tuloksena on aasialainen maa, jossa on paljon latinalaisamerikkalaisia piirteitä.^[6] Filippiinit on Itä-Timorin ohella ainoa katolinen maa Aasiassa.^[7]

[muokkaa] Amerikkalaiset (1898–1946)

Espanjan ja Yhdysvaltain sodan jälkeen 1898 Espanja luovutti saaret Pariisin rauhansopimuksessa Yhdysvalloille 20 miljoonalla dollarilla. Filippiiniläiset olivat jo julistautuneet itsenäisiksi ja sotivat Yhdysvaltoja vastaan. Sota loppui virallisesti 1901, mutta taisteluja käytiin vielä 1913. Filippiinit kärsi sodassa suurta tuhoa, ja kun viimeiset filippiiniläiset oli lyöty, kuolleita oli 600 000.^[8]

[muokkaa] Toinen maailmansota ja itsenäisyys

Toisessa maailmansodassa Japani valloitti saaret. Sodan loppuvaiheessa Yhdysvallat valloitti ne lyhyeksi ajaksi takaisin, mutta jo vuonna 1946 Filippiinit itsenäistyivät. Yhdysvallat sai kuitenkin pitää saarilla sotilastukikohtiaan. Rauha Japanin kanssa solmittiin 1951, ja Filippiinit sai runsaat sotakorvaukset.^[9]

Kommunistihenkinen Huk-kapina (1945–1953) tukahdutettiin presidentti Ramon Magsaysayn johdolla. Hänen seuraajansa Carlos P. Garcia (1957–1961) ja Diosdado Macapagal (1961–1965) pyrkivät lähentymään aasialaisiin naapurimaihin, toteuttamaan uudistusohjelmia ja kehittämään kansantaloutta monipuolisemmaksi.^[10]

[muokkaa] Marcosin aika

Vuonna 1965 presidentiksi valittiin Ferdinand Marcos. Hänen uudelleenvalintansa yhteydessä 1969 puhuttiin vaalivilpistä. Vuonna 1972 julistettiin poikkeustila, ja vuonna 1973 perustuslaki antoi Marcosille yksinvallan.^[9] Marcosin aikana maassa rehotti korruptio ja hyvä veli -politiikka. Talouskehitys kääntyi kurjistumiseksi, ja kuka tahansa saattoi joutua vangituksi tai pidätetyksi.^[10] Oppositiojohtaja Benigno Aquino tuomittiin kuolemaan, mutta hän sai matkustaa Yhdysvaltoihin sairaalahoitoon. Kun hän palasi, hänet ammuttiin lentokentällä. Vuoden 1986 vaaleissa Marcosin vastaehdokkaana oli Aquinon leski Corazon Aquino. Marcos julistautui voittajaksi, mutta kansanjoukot pakottivat hänet eroamaan ja pakenemaan Havaijille.^[9]

[muokkaa] Marcosin jälkeinen aika

Corazon Aquinon hallituskaudella (1986–1992) demokratia vahvistui, mutta hallitusta pidettiin heikkona ja sitä vastaan tehtiin useita kaappausyrityksiä. Fidel V. Ramos (1992–1998) pyrki eheyttämään kansakuntaa ja käymään neuvotteluja kaikkien kapinallisryhmien kanssa. Joseph Estrada (1998–2001) oli suosittu näyttelijä, jota alettiin kuitenkin pian syyttää korruptiosta. Hän erosi ennen aikojaan, ja valtaan nousi varapresidentti Gloria Macapagal-Arroyo (2001–2010). Vuoden 2010 vaaleissa valittiin entisen oppositiojohtaja Benigno Aquinon ja presidentti Corazon Aquinon poika Benigno Aquino III. Hänen ohjelmaansa kuului demokratian edistäminen ja korruption vastustaminen.^[10]

[muokkaa] Politiikka

Presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johdossa. Presidentti ja varapresidentti valitaan suoralla vaalilla kuusivuotiskaudelle. Parlamentti on kaksikamarinen: 24-jäsenisen senaatin jäsenistä puolet valitaan kolmen vuoden välein kansanäänestyksessä kuusivuotiskaudeksi. Edustajainhuone käsittää 230 suoraan valittua ja 57 vähemmistöryhmien nimittää jäsentä. Presidentti nimittää ministerit.^[1]

[muokkaa] Hallinnollinen jako

Filippiinit on jaettu kolmeen maantieteelliseen osaan: Luzon, Visayas ja Mindanao. Maa jakaantuu 18 alueeseen, 81 provinssiin, 117 kaupunkiin, 1 501 kuntaan, ja 41 982 barangayihin.^[11]

Useimmilla valtion virastoilla on alueelliset toimipisteet, jotka palvelevat kunkin alueen provinsseja. Alueilla ei ole erillistä paikallishallintoa, poikkeuksena Mindanaon autonominen alue.

Alue	Nimi	Hallintokeskus
Ilocosin alue	Alue I	San Fernando, La Union
Cagayan Valley	Alue II	Tuguegarao, Cagayan
Keski-Luzon	Alue III	San Fernando, Pampanga
CALABARZON	Alue IV-A	Calamba City, Laguna
MIMAROPA	Alue IV-B	Calapan, Oriental Mindoro
Bicolin Alue	Alue V	Legazpi, Albay
Länsi-Visayas	Alue VI	Iloilo City
Keski-Visayas	Alue VII	Cebu City
Itä-Visayas	Alue VIII	Tacloban
Zamboangan niemimaa	Alue IX	Pagadian, Zamboanga del Sur
Pohjois-Mindanaon alue	Alue X	Cagayan de Oro City
Davaon alue	Alue XI	Davao City
SOCCSKSARGEN	Alue XII	Koronadal, Etelä-Cotabato
Caraga	Alue XIII	Butuan
Mindanaon autonominen alue	ARMM	Cotabato City
Cordilleran hallinnollinen alue	CAR	Baguio
Pääkaupunkialue	NCR	Manila

[muokkaa] Maantiede

Filippiinien kartta

Filippiinit on 7 107 saaren saaristovaltio, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 300 000 km². 11 suurinta saarta muodostaa 95 % koko valtion pinta-alasta. Suurimpien saarten Luzonin ja Mindanaon osuus maan pinta-alasta on yli kaksi kolmannesta.^[12]

Suurin osa saaristosta on vuoristoista. Rannikolla on sangen vähän tasankoa, joskin Luzonin keskiosassa on laaja ja taajaan asuttu tasankoalue. Tärkeimmät joet ovat Cagayan, Pampanga, Abra, Agusan, Magat, Laoang ja Agno.^[13] Monet joet on valjastettu vesivoiman tuotantoon.^[12] Maan korkein kohta on Mount Apo, 2 954 m. Filippiinien itäpuolella sijaitsee Filippiinienmeri.^[1]

Luzonin ja Mindanaon vuoristoisilla alueilla kasvaa sademetsää, jossa asuu edelleen useita vuoristolaisheimoja. Sademetsissä elää myös filippiinienkotka ja noin 500 muuta lintulajia, sekä 800 orkidealajia ja 8 500 muuta putkilokasvilajia.^[12]

[muokkaa] Maanjäristykset

Maanjäristykset ovat maassa yleisiä. 6. helmikuuta 2011 siellä sattui 6,7 Richterin asteikon järistys, jossa on kuollut ja kateissa kymmeniä.^[14]

[muokkaa] Ilmasto

Filippiinien eteläisillä saarilla vallitsee päiväntasaajan ilmasto, jossa sateita saadaan ympäri vuoden. Keski- ja pohjoisosissa on trooppinen ilmasto, johon liittyy yksi sadekausi vuodessa. Useimmissa osissa sataa eniten heinäkuusta lokakuuhun, jolloin Aasian monsuuni vaikuttaa Tyynenmeren ilmavirtauksiin. Elokuusta lokakuuhun esiintyy taifuuneiksi kutsuttuja trooppisia hirmumyrskyjä, jotka kehittyvät Etelä-Kiinan merellä.^[15] Manilassa vuoden kuumimman kuukauden, huhtikuun, keskimääräinen ylin lämpötila on 33,5 astetta, ja viileimmän eli tammikuun keskimääräinen alin 23,5 astetta. Elokuussa saadaan keskimäärin 486 mm sadetta, helmikuussa alle 10 mm.^[16]

[muokkaa] Talous

Lähes kolmannes työvoimasta toimii maataloudessa, joka tuottaa noin 14 % bruttokansantuotteesta (2010).^[1] Riisi ja maissi ovat väestön tärkeimmät ravinnonlähteet. Riisistä saadaan kolme satoa vuodessa, ja valtio pitää riisivarastoa luonnontuhojen varalta.^[4] Kookospähkinää, sokeriruokoa, ananasta ja banaania taas viljellään vientiin. Myös puuteollisuus on merkittävässä asemassa, mutta viljelyalan kasvattaminen on verottanut metsiä tuntuvasti. Tärkeimpiä teollisuusaloja ovat tekstiilit, elintarvikkeiden jalostus ja sähkötekniikka. Maassa on muun muassa kuparia, kromia, kultaa, maaöljyä ja nikkeliä.^[10] Ulkomailla työskentelevien filippiiniläisten kotimaahan lähettämät palkat ovat merkittävä ulkomaanvaluutan lähde.^[1]

Merkittävimmät vientituotteet ovat elektroniikka ja tekstiilit. Merkittävimmät luonnonvarat ovat puu, öljy, nikkeli, koboltti, hopea, kulta, suola ja kupari.^[1]

Filippiinit satelliittikuvassa maaliskuussa 2002

[muokkaa] Liikenne

Filippiineillä on 254 lentokenttää, joista neljällä on yli kolmen kilometrin kiitotie. Maassa on 995 kilometriä rautateitä. Satamakaupunkeja ovat Batangas, Cagayan de Oro, Cebu, Davao, Liman ja Manila^[1].

[muokkaa] Väestö

Filippiineillä puhutaan useita malaijilais-polynesialaisia kieliä, joista suurimmat ovat tagalog ja sen standardimuoto filipino, cebu ja Iloko. Virallisina kielinä ovat filipino ja englanti.^[1] Varsinkin aikaisemmin maassa on puhuttu myös espanjaa.

Etnisiä ryhmiä on monia. Vuoden 2000 väestönlaskennassa suurimmat ryhmät olivat tagalogit 28,1 %, cebut eli cebuanot 13,1 %, ilokanot 9 %, bisayat 7,6 %, hiligaynon ilonggot 7,5 %, bikolit 6 % ja warayt 3,4 %. Muihin ryhmiin kuului 25,3 % väestöstä.^[1]

Suurin osa (80,9 %) filippiiniläisistä on katolisia. Vähemmistönä ovat muslimit (5 %)^[1], joita sanotaan moroiksi.

Väestönkasvu kuuluu Aasian nopeimpiin. Hallitus on yleensä varonut ottamasta asiaan voimakkaasti kantaa, sillä katolinen kirkko vastustaa syntyvyyden säännöstelyä.^[17]

[muokkaa] Kulttuuri

Filippiiniläisten kansallistunne on hauras, oma suku ja provinssi ovat tärkeämpiä samaistumisen kohteita. Kansallisuus syntyi espanjalaisten valtakaudella, ja katolisella uskolla on sen syntymisessä keskeinen sija.^[4]

[muokkaa] Koulutus

Filippiiniläisessä koulussa on kuusi ensimmäistä luokkaa pakollisia ja ilmaisia. Ne suorittaa 85 % väestöstä. Seuraavat neljä luokkaa ovat ilmaisia mutta eivät pakollisia. Ne suorittaa 61 % ikäluokasta.^[10]

[muokkaa] Ruokakulttuuri

Riisi on niin keskeinen osa filippiiniläistä ruokakulttuuria, että kyseessä ei ole ateria ellei tarjolla ole riisiä. Myös kalaa tai äyriäisiä syödään päivittäin. Ruoka ei ole kovin mausteista, mutta valkosipulia käytetään paljon ja pidetään terveellisenä. Vihanneksia käytetään keitoissa ja pataruoissa, yleisimmin vihreitä papuja ja perunaa.^[4]

Filippiiniläinen ruokakulttuuri on jo saanut paljon länsimaalaisia vaikutteita, mutta erikoisuuksiakin on; Balut-muna (keitetty muna, jossa ankanpoikanen jo lähes kuoriutumisvaiheessa), koiranliha, kalan päät, sian nahka (erityisesti arvostetulle vieraalle tarjottu herkku) sekä veriruoat. Alkoholi on varattu lähinnä miehille ja rikkaille. Koiranlihan myyminen toreilla on nykyisin kielletty sen levittämän vesikauhun takia.^[4]

Paikallinen erikoisuus on kohtuullisen yleinen turo-turo-ravintola (osoita-osoita). Tiskillä asiakas osoittaa haluamiaan ruokia, jonka jälkeen vastaavat ateriat tuodaan pöytään.^[18] Ruokailussa käytetään haarukkaa ja lusikkaa.^[4]

Cebun kaupungintalo

Katolinen kirkko Corellassa

[muokkaa] Urheilu

Maan suosituin urheilulaji on koripallo. Filippiinien koripallomaajoukkue on sijoittunut lajin MM-kilpailuissa parhaimmillaan pronssille vuonna 1954.^[19]

Filippiinit on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1924 alkaen. Se on saanut yhdeksän mitalia, joista kaksi hopeista ja seitsemän pronssista. Suurin osa mitaleista on tullut nyrkkeilyistä.^[20]

Filippiinien jalkapallojoukkue on FIFA:n rankingissa sijalla 164.^[21]