Tšad

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tšadin tasavalta
جمهورية تشاد
(Jumhūriyyat Tašād)
République du Tchad
Tšadin lippu Tšadin vaakuna
lippu vaakuna

Tšadin sijainti

Valtiomuoto tasavalta

Presidentti
Pääministeri
Idriss Déby
Djimrangar Dadnadji

Pääkaupunki N'Djamena
12°06′N, 15°02′E

Pinta-ala
– yhteensä 1 284 000[1] km² (sijalla 21)
– josta sisävesiä 24800

Väkiluku (2010) 10 329 208[1] (sijalla 79)
– väestötiheys 7 / km²
– väestönkasvu 2,069[1] % (2010)

Viralliset kielet ranskan kieli, arabian kieli

Valuutta CFA-frangi (XAF)

BKT (2009) sijalla 125
– yhteensä 19,215 miljardia USD (PPP)[1]
– per asukas 1 900 USD

HDI (2012) 0.340[2] (sijalla 184)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 47,2[1] %
– teollisuus 6,5[1] %
– palvelut 45,1[1] %

Aikavyöhyke +1
– kesäaika ei käytössä

Itsenäisyys
 – Ranskasta

11. elokuuta 1960

Lyhenne TD

Kansainvälinen
suuntanumero
+235

Motto Unité - Travail - Progrès (Yhtenäisyys - Työ - Kehitys)

Kansallislaulu La Tchadienne

Tšadin tasavalta eli Tšad (arab. تشاد‎, Tašād, ransk. Tchad) on sisämaavaltio Keski-Afrikassa rajanaapureinaan pohjoisessa Libya, idässä Sudan, etelässä Keski-Afrikan tasavalta, lounaassa Kamerun ja Nigeria sekä Niger lännessä.

Tšad on valtiona hyvin keinotekoinen ja kuin jakojäännös siirtomaavaltojen rajanvedoista. Lähes koko itsenäisyyden ajan sitä on raastanut sisällissota, kun pohjoisen arabit ja etelän pääosin kristityt mustaihoiset asukkaat ovat taistelleet elintilasta ja vallasta.[3]

Maan nimi tulee Tšadjärvestä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti ’järveä’.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bornun sulttaanin neuvosto 1826

Ensimmäinen isompi kuningaskunta, joka vaikutti Tšadin alueella oli Kanem-Bornu. Tämä sai alkunsa Tšadjärven läheisyydessä liittoutuneista heimoista. Keskiajalla alue alkoi saada vaikutteita ulkoa, kun muslimikauppiaat kävivät kauppaa savannialueiden animistiheimojen kanssa.[4]

Tšadista tuli Ranskan siirtokunta Territoire Militaire des Pays et Protectorats du Tchad vuonna 1900. Vuoteen 1920 mennessä Ranska oli saanut sen kokonaisuudessaan hallintaansa ja se liitettiin Ranskan Päiväntasaajan Afrikkaan. Ranska ei juurikaan kehittänyt siirtomaata, ja sen hallinto oli alimiehitettyä. Ranskan hallinto varsinkin pohjoisessa ja idässä oli nimellistä, ja paikalliset päälliköt huolehtivat edelleen käytännön hallintotoimista.[5] Vuonna 1929 aloitettiin kuitenkin suurimittainen puuvillan kasvatus. Toisen maailmansodan jälkeen siirtokunta sai kuitenkin territoires d'outre-mer -oikeudet ja edustuksen Ranskan kansalliskokouksessa ja oman parlamentin,[6] olihan 15 000 tšadilaista palvellut Vapaan Ranskan joukoissa. Suurimmaksi puolueeksi muodostui Tšadilainen edistyspuolue (Parti Progressiste Tchadien, PPT), joka oli osa Ranskan Länsi-Afrikan Rassemblement Démocratique Africainia.[7]

Itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisyyden valtio sai 11. elokuuta 1960. Ensimmäisenä presidenttinä oli PPT:n johtaja François Tombalbaye, joka luotti maan pohjois- ja eteläosien kristittyihin ja animisteihin maan keskiosan muslimeja vastaan ja ajoi afrikkalaistamispolitiikkaa, jossa Ranskan hallinnon aikaiset virkamiehet korvattiin alkuperäisasukkailla. Kaksi vuotta valtaannousunsa jälkeen Tombalbaye kielsi muut poliittiset puolueet ja hajotti parlamentin.[8] Hänen autoritaarista politiikkaansa vastustamaan nousi etenkin marraskuun 1965 satoja surmanneiden levottomuuksien jälkeen useita ryhmiä, merkittävin näistä oli Sudanin tukema muslimien Tšadin Kansallisen vapautuksen rintama FROLINAT (Front de Libération Nationale du Tchad). Vastineeksi Ranskan tuesta Tombalbaye höllensi 1960-luvun lopulla politiikkaansa ja vapautti satoja poliittisia vankeja, mutta elokuun 1971 Libyan tukemaksi väitetyn vallankaappausyrityksen jälkeen kehitys kääntyi taas päinvastaiseksi. Libya alkoi nyt julkisesti tukea FROLINATia, joka oli hajonnut useaan kilpailevaan osaan, kuten Hissène Habrén Forces Armées du Nord, FAN.[9]

Tombalbayen afrikkalaistamispolitiikkaan elokuusta 1973 lähtien liittyneet kristittyjen vainot ja hänen käyttöönottamansa oman heimonsa yondo-riitit herättivät vastustusta.[10] Poliittisten ja armeijan puhdistusten jälkeen 13. huhtikuuta 1975 ryhmä sotilaita kaappasi vallan ja surmasi Tombalbayen, joka jälkeen perustettiin kenraali Félix Malloumin johtama sotilashallinto (CSM).

Vuonna 1977 Libya miehitti ja liitti itseensä uraanista rikkaan Aozoun kaistan Pohjois-Tšadissa.[6] Ranska ja Yhdysvallat tukivat Malloumia Libyaa vastaan. Saadakseen pohjoisen heimot puolelleen hän nimitti pääministeriksi kapinallisten FANin Hissène Habrén. Sotilashallitus ei myöskään ollut suosittu ja Malloum rikkoi välinsä myös tukijaansa Ranskaan ja riitautui lopulta Habrén kanssa, jonka jälkeen hänen valtakautensa päättyi.

Kylmässä sodassa neutraalia linjaa edustanut FROLINATin Goukouni Oueddei valittiin Kansallisen yhtenäisyyden väliaikaishallituksen (Gouvernement d'Union Nationale de Transition; GUNT) johtoon 1979. Goukouni pyysi Libyan apua Habréa vastaan 1980 ja sai myös sotilasneuvonantajia DDR:sta ja Neuvostoliitosta. François Mitterrandin valinta Ranskan presidentiksi 1981 puolestaan vähensi ranskalaisjoukkojen määrää maassa ja Ranskan tuki vaihtui hiljalleen Libyaa vastustaneen Habrén puolelle.[11]

Hissene Habre

Hissène Habrén joukot marssivat pääkaupunkiin kesäkuussa 1982. Ei kovinkaan mairittelevan lempinimen ”Afrikan Pinochet” saanutta Habréa syytetään vuosina 19821990 tehdyistä tuhansien ihmisten kidutuksista, murhista ja muista hirmuteoista. Häntä tukivat Ranska ja Yhdysvallat pohjoisen Tšadin miehittänyttä Libyaa ja pohjoisen kapinallisia vastaan. Libya tuki edelleen maata virallisesti 1979–1982 hallinnutta GUNT-hallitusta. Vuosien 1985–1987 taistelut Aozoun kaistasta Tšadin ja Libyan rajalla päättyivät Libyan tappioon ja vetäytymiseen.[12]

Vuonna 1989 Habré syytti vallankaappausyrityksestä kenraali Idriss Débya, joka pakeni Libyaan, perusti Sudanissa Isänmaallisen pelastusliikkeen (MPS) ja aloitti sodan Habréa vastaan lokakuussa 1989. Ratkaisevan marraskuussa 1990 alkaneen taistelun jälkeen Débyn joukot marssivat 2. joulukuuta pääkaupunkiin ja Habré pakeni Senegaliin. Déby salli poliittiset puolueet ja hänet valittiin uuden perustuslain hyväksymisen jälkeen presidentiksi 1996 ja 2001. Vuonna 2005 perustuslaista poistettiin kansanäänestyksellä kausirajoitukset ja Déby valittiin uudelleen 2006.[6]

Débyn armeija kärsi suuresta joukkopaosta 2004 ja 2005, mikä pakotti hänet hajottamaan presidentillisen kaartinsa ja muodostamaan uuden eliittijoukon. Samalla syntyi aseistettuja oppositioryhmiä kuten Demokratian ja vapauden kutsu elokuussa 2005 ja Yhtenäisyyden, demokratian ja muutoksen liitto (SCUD) kaksi kuukautta myöhemmin, ja ne pyrkivät syöksemään vallasta korruptoituneen ja totalitaristina pitämänsä Débyn. Myöhemmin 2005 RDL ja SCUD muodostivat kuuden muun ryhmän kanssa Demokratian ja muutoksen yhtenäisrintaman (FUCD).[13]

Konflikti Sudanin ja Tšadin välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joulukuussa 2005 Tšadissa tapahtuneessa hyökkäyksessä kuoli noin 100 ihmistä. Tšad syytti tästä Sudanin puolelta tulleita joukkioita.[6] Tšadin mukaan sudanilaiset ovat syyllistyneet useisiin muihinkin hyökkäyksiin Tšadin puolelle, joissa on muun muassa poltettu kyliä, tapettu ihmisiä ja ryöstelty. Tšad on kertonut iskeneensä takaisin ja 300 vihollisen saaneen surmansa. 23. joulukuuta vuonna 2005 Tšad ilmoitti olevansa sotatilassa Sudanin kanssa, johtuen Sudanin aggressiosta. Konflikti päättyi väliaikaisesti Tripolissa neuvoteltuun rauhaan.[14]

Huhtikuussa 2006 FUCDin joukot etenivät pääkaupungin tietämille, mutta hallitus sai torjuttua hyökkäyksen Ranskan joukkojen tuella. Déby syytti FUCD:tä Sudanin hallituksen tukemaksi tai värväämäksi. Déby katkaisi tämän jälkeen suhteensa Sudaniin. Myös marraskuussa 2006 pääkaupunki julistettiin hätätilaan aseistettujen ryhmien toiminnan kiihtymisen vuoksi. Rauha neuvoteltiin lokakuussa 2007, jolloin FUCD:n johtaja Mahamat Nour Abdelkerim liittyi Débyn hallitukseen puolustusministeriksi. Marraskuussa 2007 hän kuitenkin syytti Déby hyökkäyksestä omia taistelijoitaan vastaan ja erosi hallituksesta ja liittyi taas kapinallisiin.[13]

Syksyllä 2007 Tšadissa paljastui tapaus, jossa ranskalainen järjestö L’Arche de Zoé oli kaapannut maasta lapsia adoptoitavaksi Ranskaan ja Belgiaan. Järjestön mukaan lapset olivat orpoja, mutta useimmat oli kaapattu vanhemmiltaan.[15] Järjestön jäsenet tuomittiin pakkotyöhön, mutta heidät siirrettiin myöhemmin Ranskaan.

Kapinallisten hyökkäys pääkaupunkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšadin hallitusta vastaan toimivat kapinallisryhmät valtasivat tammikuun 2008 lopussa Oum Hadjerin kaupungin keski-Tšadissa[16] ja jatkoivat sieltä etenemistään pääkaupunkia kohti. Joukot etenivät viikossa noin 1000 km tukikohdistaan länsi-Sudanissa ja aloittivat 2. helmikuuta 2008 hyökkäyksen pääkaupunki N'Djamenaan ja piirittivät raporttien mukaan presidentinpalatsin, mutta muutaman päivän taistelujen jälkeen kaupunki jäi hallituksen haltuun ja kapinalliset hyväksyivät Libyan Muammar Gaddafin neuvotteleman tulitauon.

Kapinallisten hyökkäyksen uskottiin olleen Sudanin yritys estää Euroopan unionin joukkojen sijoitus Darfurin vastaiselle rajalle suojelemaan alueen noin 370 000 pakolaista[17].

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšadin politiikkaa hallitsee presidentti Idriss Débyn johtama puolue Isänmaallinen pelastusliike. Deby on valittu perustuslaillisesti presidentiksi 1996 ja 2001, tosin kansainväliset tarkkailijat huomasivat säännöttömyyksiä prosessissa. Perustuslain muutos salli Debyn valitsemisen kolmannelle kaudelleen 2006 opposition boikotoimissa vaaleissa. Oppositio boikotoi myös vuoden 2011 vaaleja joissa Deby valittiin neljännelle kaudelle.[6] Presidentillä on valta nimittää pääministeri ja hallitus sekä merkittävä vaikutusvalta tuomareiden, kenraalien ja hallintoalueiden johdon valinnassa.[5]

Débya tukee pääasiassa Ranska, jolla on noin 1400 sotilasta maassa. Myös YK:n turvallisuusneuvosto on kehottanut kaikkia valtioita tukemaan häntä.[18]

Tšadissa on yksikamarinen parlamentti, jonka 188 jäsentä valitaan neljävuotiskaudelle. Vuoden 2011 vaaleissa kolmen puolueen vaaliliitto Alliance for the Renaissance of Chad eli ART sai 133 paikka, National Union for Democracy and Renewal eli UNDR 11 ja muut yhteensä 44 paikkaa.[1]

Suurin Débya vastustava oppositio/kapinallisryhmittymä on Demokratian ja kehityksen joukkojen liitto (UFDD). Sen johtajiin kuuluvat mm. hallitsevan klaanin jäsen Timane Erdimi ja entinen puolustusministeri Mahamat Nouri.[19]

Osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšadin 22 aluetta

Itsenäisyytensä alusta vuoteen 1999 Tšad oli jaettu 14 prefektuuriin. Niiden tilalle tulivat hallinnonuudistuksessa 28 departementtia, ja vuodesta 2002 alkaen maassa oli 18 aluetta. Vuonna 2008 alueita perustettiin neljä lisää.

Tšadin hallintoalueet[20]
Hallintoalue Pääkaupunki Pinta-ala (km2) Väkiluku (20.5.2009) kartalla
Batha Ati 88 000 527 031 1
Chari-Baguirmi Massénya 46 000 621 785 2
Hadjer-Lamis Massakory 29 000 562 957 3
Wadi Fira Biltine 51 000 494 933 4
Barh el Gazel Moussoro 53 000 260 865 5
Bourkou Faya 241 000 97 251 6
Ennedi Fada 211 000 173 606 7
Guéra Mongo 62 000 553 795 8
Kanem Mao 75 000 354 603 9
Lac Bol 23 000 451 369 10
Logone Occidental Moundou 9 000 683 293 11
Logone Oriental Doba 24 000 796 453 12
Mandoul Koumra 17 000 637 086 13
Mayo-Kebbi Est Bongor 19 000 769 178 14
Mayo-Kebbi Ouest Pala 14 000 565 087 15
Moyen-Chari Sarh 41 000 598 284 16
Ouaddaï Abéché 30 000 731 679 17
Salamat Am Timan 66 000 308 605 18
Sila Goz Beïda 37 000 289 776 19
Tandjilé Laï 17 000 682 817 20
Tibesti Bardaï 130 000 21 970 21
N'Djamena pääkaupunki 1 000 993 492 22

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšadin kartta
Tšad satelliittikuvassa

Tšad on sisämaavaltio keskisessä Afrikassa ja on pinta-alaltaan 1 284 000 neliökilometriä. Valtio jakaantuu neljään ilmastovyöhykkeeseen. Maan pohjoisosa kuuluu Saharaan ja siellä sataa vuosittain noin 200 mm. Keskisellä alueella vaikuttaa Sahelin savannivyöhyke, jossa kasvillisuus vaihtelee savannista pensaikkoon. Etelämmäksi mentäessä "sudanilaisella vyöhykkeellä" savanni muuttuu metsäisemmäksi ja sademäärä saavuttaa 600–1000 mm ja aivan lounaiskulmassa on jo trooppista vyöhykettä.[5]

Maasto on melko tasaista. Pohjoisessa ja idässä kohoaa kuitenkin vuoristoa, jossa sijaitsee valtion korkein kohta, Tibestivuoriin kuuluva Emi Koussi. Tšadjärvi Kamerunin rajalla oli aikoinaan Afrikan toiseksi suurin järvi, mutta on nykyään alle kymmenesosan aiemmasta alastaan.[5] Järven kutistumisesta on syytetty sekä veden laajamittaista käyttöä kasteluun, että ilmastonmuutosta.[21]

Zakouman kansallispuisto sijaitsee 800 km pääkaupunki N’Djaménasta kaakkoon. Alueen eläimet olivat lähellä sukupuuttoa salametsästyksen ja sisällissodan takia, mutta määrätietoisten suojelutoimien ansiosta eläinkanta on toipunut, ja puistossa tavataan taas suuria elefanttilaumoja sekä kirahveja, gnuita, leijonia, erilaisia antilooppeja, apinoita ja lintuja.[22]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšadissa on 56 lentokenttää, joista kahdeksalla on päällystetty kiitotie. Yhteensä 33 400 kilometristä maantietä vain 256 on päällystetty. Chari- ja Legone-jokia voi liikennöidä muulloin paitsi kuivan kauden aikana.[1]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli 80 % väestöstä saa edelleen toimeentulonsa maataloudesta: pienimuotoisesta omavaraisviljelystä, karjanhoidosta ja kalastuksesta. Ruokakasveihin kuuluvat hirssi, durra, maapähkinät, riisi, bataatti, kassava, maniokki ja jamssi.[5]

Vuodesta 2000 alkaen kolmen ulkomaisen yhtiön konsortio on vienyt Tšadista pumpattua öljyä putkea pitkin Kamerunin poikki Guineanlahdelle. Osittain Maailmanpankin rahoittama öljyputkiprojekti on ollut tuottoisa.[5]

Öljyn lisäksi Tšadin vientituotteisiin kuuluvat puuvilla, karja ja karjataloustuotteet sekä savustettu ja kuivattu kala, joita viedään naapurimaihin Kameruniin ja Nigeriaan. Lisäksi maasta viedään arabikumia Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Näiden kaikkien tuotto riippuu satokauden sääoloista ja maailmanmarkkinahintojen vaihteluista.[5]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšadilaisia ratsumiehiä.

Tšadin väestö jakaantuu yli 200 etniseen ryhmään ja yli 100 eri kielen puhujiin. Uskonnoltaan pohjois- ja itäosan väestö on pääasiassa muslimeja ja etelässä kristittyjä tai perinteisiä animisteja.[5] Harvaan asutussa pohjoisessa väestö on pitkien Sudaniin ja Egyptiin suuntautuvien kauppa- ja kulttuuriyhteyksiensä ansiosta arabilaistunut. Tiheämmin asutussa etelässä kristinusko ja animismi ovat sekoittuneet. Maan kristittyjen määräksi on eri lähteissä arvioitu 5–35 %.

Suurimmat etniset ryhmät ovat sarat, joita on lähes kolmannes väestöstä, arabit (noin 22 prosenttia), mabat, tubut ja mbumit.[23] Ethnologue-kirjan mukaan maassa puhutaan 133 kieltä.[24]


Tšadin suurimmat kielet (yli 50 000 puhujaa Tšadissa)[24]
nimi puhujia vuosi muuta
Arabia 896 000 2006
Buduma 51 600 1993 Lacin alueella
Dago 97 000 2000 kaksi murretta Dajussa ja Silassa
Daza 331 000 2006 osa tubuista
Fulani 162 000 2006
Gor 87 000 2006
Gulai 163 000 1993
Kanembu 461 000 2006
Kanuri 104 000 2006
Laka 55 000 1993
Maba 296 000 2006
Mango 52 000 2006
Marba 148 000 2006
Masalit 61 000 2006
Masana 130 000 2006
Mbay 80 000 2006
Mundang 191 000 2006
Musei 209 000 2006
Naba 278 000 2006
Ngambai 896 000 2006 sara-ryhmää
Sar 183 000 1993
Tama 63 000 1993
Tupuri 104 000 2006
Zaghawa 87 000 2006

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli noin 3,5% aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 200 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 55 000 henkeä, mutta sitä sai alle 15 % heistä, noin 7 400 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut vaikkakin hitaasti, vuonna 2004 lääkettä sai alle prosentti tarvitsijoista.[25]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšad on kulttuuriltaan erittäin monimuotoinen valtio. Vaikka Tšadin viralliset kielet ovat arabia ja ranska, maassa puhutaan lisäksi yli sataa eri heimokieltä. Tšadin suurin etninen ryhmä on 20 % maan väestöstä kattava, etelässä asuva animistinen/kristitty sara-kansa. Keski-Tšadin väestö koostuu pääosin paimentolaisista. Vuoristoinen pohjoinen Tšad on muslimien kansoittama. Näitä pienemmät etniset ryhmät ovat lähes jokainen kehittäneet omat uskontonsa, musiikkinsa, kansantarinansa ja muun kulttuurinsa.

Ruokakulttuuri on yhtä monimuotoinen kuin muukin kulttuuri. Hirssistä tai durrasta tehty karkea puuro on varsin yleistä. Pohjoisessa syödään enemmän kalaa ja maitotuotteita kuin etelässä.[23]

Maa on osallistunut olympialaisiin 1-6 urheilijan joukkueella vuodesta 1964 alkaen.[26]

Tšadin jalkapallomaajoukkue ei ole esiintynyt koskaan jalkapallon arvokisoissa. Syyskuussa 2010 se oli FIFAn rankingissa sijalla 132.[27]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i The World Factbook: Chad CIA. (englanniksi)
  2. 2013 Human Development Report (arabiaksi, kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi, portugaliksi, saksaksi)
  3. Kimmo Kiljunen: Maailman maat ja liput
  4. Lange, Dierk: "The Chad region as a crossroads", in: M. Elfasi (Hg.), General History of Africa, vol. III, UNESCO, London 1988, p. 436-460.(englanniksi)
  5. a b c d e f g h Background Note: Chad (arkisto) 2012. U. S. Department of State. Viitattu 19.10.2013.
  6. a b c d e Timeline Chad BBC News
  7. Thomas Collelo, toim.: Decolonization politics Chad: A Country Study. 1988. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
  8. Tombalbaye Era 1960-1975 Chad: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1988.
  9. Thomas Collelo, toim.: The FROLINAT Rebellion, 1965-79 Chad: A Country Study. 1988. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 20.10.2010. (englanniksi)
  10. Death and Yondo Monday, Nov. 18, 1974. Time. Viitattu 08.02.2008.
  11. Thomas Collelo, toim.: The French Military Role in Chad Chad: A Country Study.. 1988. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 20.10.2010. (englanniksi)
  12. Libyan Intervention in Chad, 1980-Mid-1987 Global Security
  13. a b Chad's spiralling conflict Al Jazeera. Viitattu 06.02.2008.
  14. Sudan, Chad sign peace agreement in Tripoli Sudan-Chad, Politics, 2/9/2006 Arab News (englanniksi)
  15. Tshad syyttää ranskalaisjärjestöä lasten sieppauksesta 27.10.2007 2:32:43. Turun Sanomat. Viitattu 08.02.2008.
  16. Chad rebels 'seize central town' BBC. Viitattu 06.02.2008.
  17. Blair, David: Rebels' assault on Chad really a war by proxy Telegraph. Viitattu 08.02.2008.
  18. UN gives support to Chad leader BBC. Viitattu 06.02.2008.
  19. Renewed battles in Chad capital Al Jazeera. Viitattu 06.02.2008.
  20. Thomas Brinkhoff: Chad: Regions (Institut National de la Statistique, des Études Économiques et Démographiques) Citypopulation. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
  21. Slow death of Africa's Lake Chad BBC 2006
  22. Introducing Zakouma National Park Lonely Planet
  23. a b Chad Countries and their cultures
  24. a b Lewis, M. Paul (ed.): Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. Dallas, Tex.: SIL International, 2009. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  25. Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Chad 2008 WHO. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
  26. Chad in Olympics Sport Reference
  27. Associations: Chad FIFA

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tšad.