Azerbaidžan

Azerbaidžanin tasavalta (azeriksi Azərbaycan Respublikası) on sisämaavaltio Kaukasiassa Kaspianmeren rannalla. Naapurimaita ovat Georgia luoteessa, Armenia lännessä,Venäjä pohjoisessa ja Iran etelässä. Azerbaidžanille kuuluva Nahitševanin autonominen tasavalta sijaitsee erillään muusta maasta sen lounaispuolella Iranin,Turkin ja Armenian ympäröimänä. Azerbaidžanin keskellä sijaitsee Vuoristo-Karabahin alue. Azerbaidžanin tasavalta on ollut Euroopan neuvoston jäsen vuodesta 2001. Suurin osa kansasta on šiiamuslimeita ja etnisesti azereita. Valtio on virallisesti demokraattinen, mutta todellisuudessa autoritaarinen. Kaikkien maassa järjestettyjen vaalien vapautta on arvosteltu.^[6]

[muokkaa] Maantiede

Azerbaidžanin pinta-alasta lähes puolet on vuoristoa. Maan kaakkoisosan rannikon kukkuloilla on subtrooppinen ilmasto, ja siellä kasvatetaan teetä, sitruunoita ja appelsiineja. Laajimmat tasangot sijaitsevat maan keskiosassa. Sinne virtaa Kaukasukselta kahdeksan suurta jokea. Kura-Arasin alanko on saanut nimensä Kura- joen ja sen suurimman sivujoen Arasin mukaan. Kura on padottu, ja näin syntynyt Mingechaurin tekoallas on maan suurin sisävesialue, ja siitä saadaan vesivoimaa ja kasteluvettä.^[7]

Azerbaidžanin pienestä pinta-alasta huoliatta siellä on monenlaisia ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeitä subtrooppisesta vuoristokasvillisuuteen, ja tämä on jhtanut etenkin lintulajiston monimuotoisuuteen. Siellä on havaittu noin 365 lintulajia flamingoista ja kotkista mehiläissyöjiin.^[8] Harvinaisiin nisäkkäisiin kuuluvat kuhertajagaselli (Gazella subgutturosa) ja kaukaasianvuohi. Kaikkiaan maassa elää 97 nisäkäslajia, 67 matelija- ja sammakkoeläinlajia 97 kalalajia ja yli 15 tuhatta lajia selkärangattomia.^[9]

Hirkanin kansallispuisto on perustettu suojelemaan subtrooppista luontoa Lankaran alangolla ja Talysh-vuorilla. Siellä elää harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja. Shirvanin kansallispuisto Shirvanin alangolla on kuhertajagasellin ja vesilintujen lisääntymisaluetta. Ag-Gelin kansallispuisto suojelee muuttolintujen talvehtimis- ja levähdyspaikkoja.^[10]

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Varhainen historia

Azerbaidžanissa yhdistyvät muinaisten seldžukkiturkkilaisten ja muinaisen Persian sivilisaation perinteet. Se oli muinaisina aikoina myös zarathustralaisuuden keskus.^[11]

Maasta ei tiedetä juurikaan mitään ennen arabien valloitusta vuonna 642, jonka jälkeen se oli osana islamilaistan kalifaattia. 1200–1400-luvuilla maahan hyökkäsivät mongolit. Myöhemmin sitä hallitsivat paikalliset shirvanilaiset šaahit ja Persian Safavidien dynastia.^[11]

[muokkaa] Venäjän ja Neuvostoliiton valta

Euroopan ja Keski-Aasian välisillä reiteillä ja Kaspian rannalla sijaitsevasta alueesta taistelivat osmanit, Venäjä ja Persia vuosisatoja. Viimein Persia ja Venäjä jakoivat Azerbaidžanin keskenään vuonna 1828 Turkmenchayn sopimuksella. Nykyisen Azerbaidžanin alue jäi Venäjälle, loput siitä on Iranin Itä- ja Länsi-Azerbaidžanin maakuntia. Samalla päättyi paikallisten kaanien valtakausi.^[11]

Azerbaidžanista tuli yksi maailman ensimmäisistä öljyntuotantopaikoista, kun siellä porattiin öljyä 1848–1849. Nobelin veljekset perustivat 1879 sinne öljyntuotantolaitokset.^[12] Samalla Bakusta kasvoi merkittävä teollisuuskeskus.^[13]

Venäjän keisarikunnan romahdettua ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa maan kansallinen puolue julisti itsenäisyyden 1918 epäonnistuneen Transkaukasian federaation hajottua. Liittoutuneet ehtivät tunnustaan sen itsenäiseksi 1920, mutta jo huhtikuussa 1920 Puna-armeijan joukkojen saapumisen myötä itsenäisyys päättyi. Vuonna 1922 Azerbaidžan liitettiin Transkaukasian sosialistiseen neuvostotasavaltaan ja tämän hajotessa 1936 Azerbaidžanista tuli neuvostotasavalta.^[11]

1980-luvun loppua kohti liikehdintä alkoi kasvaa. Vuonna 1988 armenialaiset alkoivat osoittaa mieltään azerivaltaa vastaan Vuoristo-Karabahissa ja Armeniassa ja Vuoristo-Karabahin korkein neuvosto äänesti Azerbaidžanista eroamisen puolesta. Ainakin 26 armeenia ja kuusi azeria tapettiin väkivaltaisuuksissa Sumqayitissa.^[12]

Vuoden 1990 Vuoristo-Karabahin, Bakun ja Sumgaitin levottomuuksien jälkeen Neuvostoliiton johto julisti Vuoristo-Karabahin hätätilaan ja lähetti paikalle armeijan joukkoja. Tammikuussa 1990 armeijan joukot ampuivat 190 nationalistimielenosoittajaa Bakussa. Huhtikuussa vapaaehtoiset azerijoukot ja neuvostojoukot taistelivat armenialaisia vastaan Vuoristo-Karabahissa. Moskova lähetti joukkoja myös Jerevaniin.^[11]

[muokkaa] Itsenäisyys

Neuvostoliiton hajotessa Azerbaidžan julistautui itsenäiseksi 30. elokuuta 1991, jolloin presidentiksi valittiin entinen kommunistisen puolueen pääsihteeri Ajaz Mutalibov.^[12]

Syyskuussa 1991 Moskova ilmoitti ettei enää tukisi Azerbaidžania Vuoristo-Karabahissa, jolloin armenien joukot kiihdyttivät toimintaansa. Lokakuussa 1991 Vuoristo-Karabahissa järjestetty kansanäänestys hyväksyi sen itsenäisyyden. Toukokuussa 1992 armenien ja karabahien joukot valtasivat Vuoristo-Karabahin historiallisen, pääasiassa azerien asuttaman pääkaupungin Sushan ja Lachinin, joka yhdisti Vuoristo-Karabahin Armeniaan. YK:n turvallisuusneuvosto vaati 1993 lopettamaan kaikki vihollisuudet ja vaati Armenian joukkojen poistumista alueelta. Taistelut jatkuivat kuitenkin toukokuuhun 1994, jolloin Venäjän välityksellä saatiin aikaan tulitauko. Noin 30 000 ehti kuolla sodassa 1992–1994. Armenien edetessä satoja tuhansia asukkaita pakeni toisiin osiin Azerbaidžania.^[12].^[6]

Maaliskuussa 1992 azereitä murhattiin Khojalissa Vuoristo-Karabahissa. Mutalibov jätti tämän johdosta eronpyyntönsä ja maa ajautui poliittisen epävakauden tilaan. Vanha kaarti palautti Mutalibovin valtaan toukokuussa 1992, ja hän yritti peruuttaa presidentinvaalit ja kieltää kaiken poliittisen toiminnan, jonka jälkeen opposition Kansanrintamapuolue kaappasi vallan.^[11]

Valtakautensa aikana Kansanrintama hajotti kommunistien hallitseman korkeimman neuvoston siirsi sen vallan 50-jäseniselle ylähuoneelle, kansalliselle neuvostolle. Kesäkuussa 1992 Kansanrintamana johtaja Abülfaz Elçibay valittiin presidentiksi. Kansanrintamanpuolueen hallitsema hallitus osoittautui kykenemättömäksi hoitamaan Vuoristo-Karabahin konfliktia tai taloutta ja monet sen viranomaisista olivat korruptoituneita.^[11] Kansanrintamahallituksessa oli mukana turkkilaisesta nationalismista vaikutteita saaneita henkilöitä, jotka suunnittelivat Azerbaidžanista osaa Turkista Iraniin, Siperiaan, Intiaan ja Kiinaan ulottuvaa Suur-Turkin valtakuntaa ja uhkasivat Armenia ydinaseiskulla.^[14]

Kesäkuussa 1993 puhkesi kapina maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Gəncəssa ja kapinalliset etenivät ilman vastarintaa pääkaupunkiin, josta presidentti Elçibay pakeni kotiseudulleen Nahitševaniin. Kansallinen neuvosto siirsi presidentinvallan puhemiehelleen, Heydər Əliyeville, ja Elçibay syrjäytettiin virallisesti elokuussa 1993, ja Əliyev valittiin viisivuotiskaudelle presidentiksi lokakuussa. Uusi 125-jäseninen parlamentti valittiin ensimmäisen kerran 1995.^[11]

Vuonna 1994 Vuoristo-Karabahissa solmittiin Venäjän välityksellä aselepo, jossa Vuoristo-Karabah ja osa sitä ympäröiviä alueita jäi armenialaisten käsiiin. Joulukuussa 2006 siellä järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys perustuslaista, jota Azerbaidžan ei hyväksynyt.^[15]

Əliyev valittiin uudelleen 1998. Lokakuun 2003 vaaleissa presidentiksi valittiin Əliyevin poika İlham Əliyev, ja isä kuoli saman vuoden joulukuussa. İlham Əliyev valititin toisellle kaudelle vuoden 2008 vaaleissa, ja ulkomaisten tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat aikaisempaa rehellisemmät mutta eivät silti demokratian vaatimusten mukaiset.^[12]

[muokkaa] Politiikka

Azerbaidžanin presidentti İlham Əliyev ja Venäjän presidentti Dmitri Medvedev vuonna 2008.

Presidentti valitaan viiden vuoden välein kansanäänestyksellä. Azerbaidžanin nykyinen presidentti on Etyjin tuomitsemien vaalien voittaja ja edellisen presidentin Heydər Əliyevin poika İlham Əliyev. Hänet valittiin uudelleen vuonna 2008.^[1]

Maaliskuussa 2009 maassa järjestettiin kansanäänestys, jossa poistettiin presidentinkausien rajoitukset.^[16]

125-paikkainen kansalliskokous valitaan kansanäänestyksellä viiden vuoden välein.^[1]

Kansalliskokouksen paikkajako:

Puolue	Paikkamäärä^[1]
Uusi Azerbaidžanin puolue	58
Vapauden koalitio Kansan etupuolue Liberaalipuolue Citizenin kehittämispuolue	8
Kansan solidaarisuuden puolue (CSP)	2
YES-puolue	2
Isänmaa	2
muiden puolueiden yksittäiset paikat	7
riippumattomat jäsenet	42
muut	4

[muokkaa] Alueet

Pääartikkeli: Nahitševan

Azerbaidžan jaetaan 66 alueeseen (rayonlar) ja 12 kaupunkiin (şəhərlər), joista 7 aluetta ja yksi kaupunki sijaitsevat Nahitševanin autonomisessa tasavallassa.^[17] Nahitševanin autonominen tasavalta sijaitsee ekslaavina muusta Azerbaidžanista erillään Armenian, Turkin ja Iranin ympäröimänä. Alle 400 000 hengen väestöstä 99 % on azereita ja loput pääosin venäläisiä ja kurdeja.^[18] Maisemaltaan se on vuoristoista puoliaavikkoa.^[19]

Azerbaidžan

Oğuz
Qəbələ
Qax
Qazax
Qobustan
Quba
Qubadlı
Qusar
Saatlı
Sabirabad
Şəki
Şəkin kaupunki
Salyan
Şamaxı
Şəmkir
Samux
Siyəzən
Sumqayıtin kaupunki
Şuşa (osa Vuoristo-Karabahia)
Şuşan kaupunki (osa Vuoristo-Karabahia)
Tərtər (osa Vuoristo-Karabahia)
Tovuz
Ucar
Xaçmaz
Stepanakert (Vuoristo-Karabahin pääkaupunki)
Xanlar
Xızı
Xocalı (osa Vuoristo-Karabahia)
Xocavənd (osa Vuoristo-Karabahia)
Yardımlı
Yevlakh
Yevlaxin kaupunki
Zəngilan
Zaqatala
Zərdab

Nahitševanin autonominen tasavalta

Azerbaidžanin kartta

Azerbaidžan satelliittikuvassa maaliskuussa

[muokkaa] Talous

Azerbaidžan tuottaa muun muassa vehnää, teetä, hedelmiä, tupakkaa. Tärkeintä viennin kannalta on öljy sekä vähäisemmässä määrin maakaasu. Myös joitain metalleja kuten rautaa, kuparia ja kobolttia tuotetaan. Karabahin kiista heikentää maan taloutta. Kauppa entisten neuvostoliiton maiden kanss aon vhenemässä, mutta samaan aikaan kauppa Turkin ja länsimaiden kanssa kasvaa. Öljy ja kaasu muodostavat 90 % viennistä.^[1]

[muokkaa] Liikenne

Maassa on 35 lentopaikkaa, joista kolmella on yli kolmen kilometrin kiitotie. Rautatieverkkoa on lähes kolmetuhatta kilometriä. Baku on ainoa satamakaupunki.^[1]

[muokkaa] Väestö

Azerbaidžanin väestöstä on azereita 90,6 prosenttia, dagestanilaisia 2,2 prosenttia, venäläisiä 1,8 prosenttia, armenialaisia (Vuoristo-Karabahissa) 1,5 prosenttia ja muita 3,9 prosenttia (1999 arvio).^[1] Azereita asuu Iranissa lähteestä riippuen kaksin- tai kolminkertainen määrä verrattuna Azerbaidžanin azereiden lukumäärään. Esimerkiksi Ethnologue-kirjan mukaan Iranin azeria puhuu yli 11 miljoonaa, pohjoista "Azerbaidžanin azeria" noin kuusi miljoonaa. Kielet poikkeavat toisistaan ääntämisen ja sanaston, varsinkin lainasanojen osalta.^[20]

Azerbaidžanin valtauskonto on islam. Islaminuskoisia väestöstä on 93,4 prosenttia, Venäjän ortodokseja 2,5 prosenttia ja Armenian ortodokseja (Vuoristo-Karabahissa) 2,3 prosenttia (1995). 1,8 prosenttia väestöstä kuuluu muihin uskontokuntiin tai ei tunnusta uskontoa ollenkaan.^[1]

[muokkaa] Kulttuuri

Azerbaidžanilaisia ashik-trubaduureja Bakun vanhassa kaupungissa

Azerbaidžanin kulttuuri on saanut vaikutteita persialaisesta, turkkilaisesta, arabialaisesta, kaukasialaisesta ja venäläisestä kulttuurista. Maan klassinen musiikkiperinne, Mugam, on saanut UNESCO:n maailmanperintötunnustuksen. Mugam koostuu runoudesta ja musiikista ja siinä käytetään monenlaisia tekniikoita, kuten kurkkulaulua.^[21] Uskonnolliset elementit etenkin suufilaisuudesta ovat olennainen osa Mugamia.^[22] Lisäksi maan musiikkiperinteeseen kuuluu rap-tyylinen Meykhana-musiikki, joka kuitenkin on kehittynyt erillään afroamerikkalaisesta rap-musiikista. Nimitys tulee turkin kielen sanasta meyhane, joka tarkoittaa tavernaa. Neuvostoaikaan meykhana oli kielletty, mutta nykyaikana perinne on taas voimissaan. Lisäksi Azerbaidžanin musiikkikulttuuriin kuuluu kiertävien, saz-luuttua soittavien ashik-trubaduurien perinne.^[23]

Euroviisuihin Azerbaidžan osallistui ensimmäisen kerran vuonna 2008^[24] voittaen ne ensimmäisen kerran jo vuonna 2011.^[25]

[muokkaa] Urheilu

Maan suosituin urheilulaji on jalkapallo ja maa kuuluu Euroopan jalkapalloliittoon UEFA:an. Azerbaidžanin jalkapallomaajoukkue ei ole koskaan selviytynyt arvokisojen lopputurnaukseen. Toukokuussa 2011 se oli FIFAn rankingissa sijalla 100.^[26]

Maa on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1996. Sillä on ollut kesäkisoissa 23-44 urheilijaa, talvikisoissa 2-4. Ampuja Zemfira Meftəkhətddinova ja painija Namiq Abdullayev ovat saaneet kaksi mitalia kumpikin.^[27]