Viro

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viron tasavalta
Eesti Vabariik
Viron lippu Viron vaakuna
lippu vaakuna

EU-Estonia.svg

Valtiomuoto tasavalta

Presidentti
Pääministeri
Toomas Hendrik Ilves
Taavi Rõivas

Pääkaupunki Tallinna (430 274 as.)
59°26′N, 24°46′E

Muita kaupunkeja Tartto (102 817 as.),
Narva (66 151 as.),
Kohtla-Järve (44 821 as.),
Pärnu (44 024 as.)

Pinta-ala
– yhteensä 45 226[1] km² (sijalla 132)
– josta sisävesiä 4,56 %

Väkiluku (2014) 1 320 174[2] (sijalla )
– väestötiheys 28,4 / km²
– väestönkasvu - [3] % ([[]])

Viralliset kielet viro

Valuutta euro (EUR)

BKT (2012) sijalla 113
– yhteensä 22 296 miljoonaa USD[4]
– per asukas 16 637 USD

HDI (2012) 0.846[5] (sijalla 34)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 2,5 %
– teollisuus 28,7 %
– palvelut 68,8 %

Aikavyöhyke +2
– kesäaika UTC+3

Itsenäisyys
 – julistautui
 – tunnustettu
 – uudelleen

Neuvosto-Venäjästä 24. helmikuuta 1918
2. helmikuuta 1920
Neuvostoliitosta
20. elokuuta 1991

Lyhenne EE

– ajoneuvot: EST
– lentokoneet: ES

Kansainvälinen
suuntanumero
+372

Motto Ei virallista mottoa

Kansallislaulu Mu isamaa, mu õnn ja rõõm

Viron tasavalta (viroksi Eesti Vabariik) eli Viro on tasavalta Itämeren itärannalla Pohjois-Euroopassa Suomenlahden eteläpuolella. Virolla on maaraja Venäjän federaation ja Latvian kanssa. Maan asukasluku on 1 320 174, joista noin 430 274 asuu pääkaupungissa Tallinnassa. Tallinnan jälkeen suurimpia kaupunkeja ovat yliopistokaupunki Tartto (102 817 asukasta), teollisuuskaupungit Narva (66 151 asukasta) ja Kohtla-Järve (44 821 asukasta) sekä niin sanottu Viron kesäpääkaupunki Pärnu (44 024 asukasta).

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Viron maantiede

Viron pinta-ala on noin 45 226 neliökilometriä.[1] Alueeltaan se on siis hiukan suurempi kuin esimerkiksi Alankomaat, Tanska tai Sveitsi, ja hieman pienempi kuin vaikkapa Slovakia. Idästä länteen Virolla on leveyttä 350 kilometriä ja pohjoisesta etelään pituutta 240 kilometriä. Muiden valtioiden pääkaupungeista Tallinnaa lähinnä on Helsinki – Suomenlahden yli matka on vain noin 85 kilometriä.[6]

Viroa satelliittikuvassa.

Viron maaseutua täplittävät yli 1 500 järveä, joista suurin on Venäjän rajalla oleva Peipsijärvi. Lisäksi Virossa on noin 800 saarta.[7] Pinnanmuodoiltaan Viro on melko tasainen. Korkein kohta on Suur Munamägi Etelä-Virossa, 318 metriä meren pinnan yläpuolella.[8] Keskimäärin Viro on vain 50 metriä merenpinnan yläpuolella ja alle 10 % maan pinta-alasta on yli 100 metrin korkeudella merenpinnasta.[9] Pohjois- ja Länsi-Viro ovat pinnanmuodoiltaan tasaisia, mutta Etelä-Viron pinnanmuodot ovat vaihtelevampia. Länsi-Viron manneralueen pääosa kuuluu Länsi-Viron alankoon, joka on vanhaa merenpohjaa. Pohjois- ja Länsi-Virossa on laaja kalkkikivitasanko, joka on osa Baltian klinttiä. Tasangon reunan kalkkikivitörmästä muodostuu jyrkänteitä, joista korkein on Koillis-Virossa sijaitseva Ontika, jolla on korkeutta 56 metriä. Ontikaa matalampi, mutta kuuluisampi on Saarenmaan Pangan rantatörmä, jolla on pituutta 2,5 kilometriä ja korkeutta 21 metriä.[10] Pohjois- ja Länsi-Viron nummilla on kalkkikiven hajotessa syntyneitä karstiluolia. Sedimenttikerrostumat ovat ohuita lukuun ottamatta Etelä-Viroa, jossa sedimenttikerrostumien paksuus voi olla jopa 76 metriä. Huomattavimmat luonnonmaantieteelliset piirteet Virossa on muovannut mannerjäätikkö, joka vetäytyi Virosta 13 000–10 000 vuotta sitten.[9]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tabasalun rannikko.

Viro kuuluu mantereisen ja merellisen ilmaston siirtymävyöhykkeeseen. Ilmasto on lauhkea, kesät ovat lämpimiä ja talvet leutoja. Viron ilmastoon vaikuttavat muun muassa Suomenlahti, Itämeri, sekä Golf-virran ja Atlantin läheisyys. Viron vuotuinen sademäärä on noin 767 mm. Pysyvä lumipeite saapuu ensiksi itäiseen viroon, yleensä joulukuun alussa, ja viimeisenä Saarenmaalle, yleensä vasta tammikuun puolella. Lumipeite pysyy suurimmassa osassa maata noin 100 päivän ajan, mereisillä alueilla se pysyy lyhyimmän aikaa. Pisimpään lumipeite pysyy Haanjan ylängöllä. Lumet ovat sulaneet lounaisesta Virosta ja Saarenmaalta yleensä maaliskuun viimeiseen päivään mennessä, ja muualta Virosta huhtikuun alkupäivinä. Keväät ovat kuivia ja aurinkoisia, terminen kesä alkaa keskimäärin toukokuun puolessa välissä. Heinäkuu on lämpimin kuukausi, jolloin keskimääräinen lämpötila on noin 18 ja päivän ylin lämpötila 23 astetta. Vastaavasti helmikuu on kylmin kuukausi, jolloin keskilämpötila on -3,5 – -7 astetta. Yli puolet vuodesta sää on liikkuvien matalapaineiden takia pilvinen, tuulinen ja sateinen, etenkin syyskuukausina. Tuulet puhaltavat enimmäkseen lounaasta, mutta keväällä ja alkukesällä tuuli puhaltaa lännestä ja koillisesta.

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvista metsää Virossa.

Suot kattavat noin 22 % Viron pinta-alasta. Yli yhden hehtaarin kokoisia soita Virossa on noin 10 000. Valtaosa Viron soista on pieniä, 1,10 hehtaarin kokoisia soita. Vanhimmat suot ovat 7 000 – 8 000 vuotta vanhoja. 66 % kaikista soista on syntynyt maan soistuessa.[9] Loput ovat umpeen kasvaneita järviä. Tyypillisiä piirteitä Viron soille ovat paksu turvekerros ja suonsilmäkkeet. Soiden suojelu alkoi 1970-luvulla kun huolestuttiin niiden ojittamisesta. Nykyisin suojeltua suota on Virossa noin 216 000 hehtaaria. Soista noin 1 600 on riittävän suuria turpeentuotantoon. Turvetta nostetaan 103 paikasta, ja sitä käytetään lämmitykseen ja maataloudessa.

Metsät kattavat Viron pinta-alasta noin 44,5 %. Suurimmat metsät sijaitsevat Lounais- ja Koillis-Virossa. Kaikista metsistä noin 20 % on suojeltu. Viro on taiga- ja lehtimetsien rajavyöhykettä. Yleisimpiä puulajeja ovat mänty, kuusi, koivu, haapa ja tervaleppä. Tammi, saarni, lehmus ja vaahtera ovat Virossa selvästi yleisempiä kuin Suomessa. Länsi-Virossa on lehtoniittyjä, jolla kasvaa monia harvinaisia pohjoisen lehtipuulajeja. Monet lehtoniityt ovat muuttumassa lehtometsiksi. Parhaiten säilyneitä lehtoniittyjä on suojeltu.[11] Länsi-Virossa on lehtoniittyjen lisäksi rantaniittyjä, joilla aiemmin kasvatettiin maitokarjaa. Karjanpidon loputtua monet niistä ovat vesakoituneet. Luonnonsuojelualueilla tätä on yritetty välttää tuomalla alueelle lihakarjaa.[12]

Eläimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kettu kuvattuna Virossa.

Virossa tavataan noin 20 000 eri hyönteislajia, sekä 65 kala-, 10 sammakkoeläin- ja viisi matelijalajia. Sammakkoeläimistä suurin osa on harvinaisia ja rauhoitettuja. Selkärankaisia on yhteensä noin 500 lajia. Nisäkkäistä yleisimpiä ovat metsäkauris (40 000 kpl), rusakko, metsäjänis ja villisika (13 000 kpl). Petoeläimistä Virossa on muun muassa 1 100 ilvestä, 800 karhua ja noin 600 sutta. Harmaahylkeitä on Viron merialueella yli 2 000, norppia on alle 1 000. Viroon on tuotu maasta hävinneitä lajeja, kuten euroopanmajava ja saksanhirvi, sekä kokonaan uusia lajeja kuten piisami, supikoira ja minkki. Vesikko on Suomen tapaan hävinnyt Virosta, mutta Hiidenmaata on puhdistettu minkeistä ja vesikkoa on istutettu takaisin sinne. Virossa on tavattu 331 lintulajia, joista 207 pesii Virossa säännöllisesti.[13] Lehti- ja sekametsissä elää monia lintulajeja, mutta erityisesti eri varpuslintuja. Yleisimpiä niistä ovat peippo, sirittäjä, tiltaltti, punarinta, metsäkirvinen ja rautiainen. Saaristossa ja rannikolla on muun muassa lokkeja, tiiroja ja hanhia. Soilla pesii muun muassa riekko, kapustarinta, isolepinkäinen ja muuttohaukka. Isot petolinnut menestyvät suurten luonnonsuojelualueiden takia. Kotkapareja maassa pesii noin 250. Kattohaikarat pesivät muun muassa vanhoissa savupiipuissa ja puhelinpylväiden päällä. Virossa tavataan myös mustahaikaraa, joka on pääasiassa erämaiden asukki.[14]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Viron historia
Luista valmistettuja työkaluja Kundan kulttuurin ajalta.

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Põltsamaajoki heti samannimisen kaupungin alajuoksulta.

Viimeisen jääkauden hellittäessä vetäytyi mannerjää pohjoiseen siten, että nykyisen Viron alue vapautui jääpeitteestä noin 10 000 vuotta eaa. Pian maanpinnan paljastumisen jälkeen alkoi myös ihmisasutus levitä etelästä tälle alueelle. Baltiaan syntyi Kundan kulttuuriksi sanottu kivikautinen asutus. Asutus on jatkunut tähän päivään asti. Varhaisimman asujaimiston kielestä ei ole yksimielisyyttä. Vuoden 5000 eaa. tienoilla Suomenlahden molemmille puolille levinneen niin kutsutun kampakeraamisen kulttuurin on usein arveltu olleen suomalais-ugrilainen, joskin muitakin näkemyksiä on.

Kivikautta seurasivat Virossakin pronssikausi (1500 - 500 eaa.) ja rautakausi (500 eaa. - 1200 jaa.), joilta on runsaasti arkeologisia löytöjä. Rautakaudelle ajoittuvat esimerkiksi "maalinnoiksi" kutsutut linnoitukset. Nykyisten Viron ja Suomen alueiden välillä vallitsivat jo tällöin vilkkaat yhteydet. Viron alue oli tähän aikaan tiheämmin asuttu, todennäköisesti myös kehittyneempi ja vauraampi kuin perifeerinen Suomi.

Keskiaika ja uuden ajan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispojen linna Kuressaaressa

Saksalaisvalloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset alkoivat työntyä itään 1100-luvulla. Lyypekki perustettiin vuonna 1159, mikä avasi portin itään. Alustyyppi koggi mahdollisti suurten matkustaja- ja tavaramäärien kuljetuksen.[15] Saksalaisia tuli vuoden 1159 paikkeilla Väinäjoen suulle. Vuonna 1182 alueelle tuli piispa Meinhard, joka aloitti paikallisten käännytyksen.[16] Saksalaisvallan alle Baltian alueen toi Liivinmaan kolmas piispa Albert von Buxhövden, joka tuli alueelle vuonna 1200.[17] Hänellä oli mukanaan ristiretkeläisiä, ja vuonna 1201 hän perusti Riian alueen keskukseksi.[18] Liiviläiset ja latvialaiset alistettiin suhteellisen nopeasti[19]. Virolaisten alistaminen alkoi vuonna 1208. Virolaiset tekivät kostoiskun latvialaisten tekemän iskun johdosta nykyisen Latvian alueelle, mitä seurasivat puolestaan latvialaisten ja saksalaisten kostoretket.[20] Vuonna 1217 käytiin Madiksen päivän taistelu, jossa virolaisten yhdistyneet joukot kärsivät tappion Lembitun johdolla saksalaisille.[21] Tanskalaiset valtasivat Pohjois-Viron Lindanisen taistelun myötä vuonna 1219[22]. Viimeinen vapaa virolainen alue Saarenmaa kukistui vuonna 1227.[23]

Saksalaisvallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaishallinnon alussa Viroon syntyi vasallisto eli aateli. Heidän luokkansa syntyi alueiden läänittämisen myötä. Vasallit olivat pääosin saksalaisia, ja he muodostivat vasallien enemmistön myös Tanskan omistamilla alueilla.[24] Läänitysten myötä virolaiset talonpojat joutuivat lääninherrojen vallan alaisuuteen.[25] Virolaisten jatkuvaan kapinointiin kyllästyneenä Tanska myi omat alueensa Virossa Saksalaiselle ritari­kunnalle vuonna 1350,[26] viimeisenä Saarenmaan.[27] Saksalaisvallan aikana alkoi syntyä yhä suurempia kaupunkeja.[28] Reformaatio alkoi 1500-luvun alkupuolella.[29] Vanha-Liivinmaa romahti Liivinmaan sodan aikana 15581561 ja se jaettiin Ruotsin ja Puolan kesken Puolan saadessa Etelä- ja Ruotsin Pohjois-Viron.[30] Sodan aikana Viroa koetteli rutto.[31]

Ruotsalaisvallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolan Liivinmaa liitettiin Ruotsiin vuonna 1629 ja Saarenmaa vuonna 1645, jolloin Ruotsi omisti koko Viron. Pohjois-Viro muodosti Viron herttuakunnan Etelä-Viron muodostaessa nykyisen Latvian pohjois­osien kanssa Liivinmaan kenraalikuvernöörikunnan.[32] Ruotsi läänitti alueita ruotsalaisille ja suomalaisille sotaherroille heikentäen samalla saksalaisten asemaa[33]. Vuonna 1668 voimaan tullut poliisiasetus alisti talonpojat maa­orjuuteen[34]. Ruotsin vallan aikana perustettiin Tarton yliopisto[35]. Ruotsi menetti Baltian Venäjälle suuressa Pohjan sodassa Uudenkaupungin rauhalla vuonna 1721[36].

Venäjän vallan aika ja kansallistunteen nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron alue siirtyi Venäjän valtaan suuren Pohjan sodan seurauksena Uudenkaupungin rauhassa 1721.[37] Virosta eli Vironmaasta, joka käsitti Pohjois-Viron, Liivinmaasta, johon Viron eteläosa liitettiin, sekä Kuurinmaasta muodostettiin yhtenäinen alue Itämerenmaakunnat, jossa talonpoikaisväestö oli maaorjuudessa 1800-luvulle saakka. Maaorjuuden vähittäinen poistaminen alkoi talonpoikaislaeilla, joista Virossa käytetään nimitystä Iggaüks. Alue säilyi 1800-luvun loppupuolelle saakka melko autonomisena suhteessa Venäjään ja sitä hallitsivat baltiansaksalaiset kartanonherrat tsaarien vahvistamien etuoikeuksien pohjalla.

Venäjän keskushallinto kasvatti hiljalleen valtaansa Baltiassa saksalaisten aatelisten kustannuksella, ja vuonna 1876 itsehallintojärjestelmä lakkautettiin. Tämän kehityksen osana Viron talonpojat vapautettiin maaorjuudesta vuosien 18161819 välisenä aikana. Kuitenkin vasta 1860-luvulla talonpojat saivat oikeuden ostaa viljelemänsä maat itselleen.[37]

Kansallinen herääminen alkoi Virossa 1800-luvulla muun muassa maaorjuuden lakkauttamisen myötä. Vironkielisiä kouluja perustettiin ja Viron kansalliseepos Kalevipoeg luotiin. 1880-luvulla keskushallinto aloitti venäläistämisohjelman, jonka johdosta monet baltiansaksalaiset instituutiot lopetettiin tai muutettiin pelkästään venäjänkielisiksi, kuten Tarton yliopisto. Venäläistämisohjelman aikana myös vironkielisiä sanomalehtiä, kouluja ja kansallismielisiä seuroja lakkautettiin.

Maailmansota - Venäjän valta kaatuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisarikunnan luhistuttua ensimmäisessä maailmansodassa Virossa tapahtui Helmikuun vallankumouksen jälkeen useita vallanvaihtoja nopeassa tahdissa.

Heti Helmikuun vallankumouksen jälkeen maaliskuun lopussa 1917 Viro sai laajemman autonomian, kun Viron alueesta muodostettiin Viron autonominen kuvernementti johtajanaan kuvernementtikomissaari Jaan Poska. Kesällä virolaiset 1917 loivat ensimmäisen kansallisen parlamentin, maapäivät, joka lähti suunnittelemaan kansallista, virolaista hallintoa.

Bolševikkien Lokakuun vallankumouksen jälkeen virolaiset bolševikit Viktor Kingisseppin ja Jaan Anveltin tekivät vallankaappauksen ja ottivat vallan käsiinsä yhdessä bolševikkisotilaiden kanssa kolme kuukaudeksi. Samaan aikaan maapäivissä valtaa pitäneet poliittiset voimat, bolševikkien vastavoimat, lähtivät suunnittelemaan Viron itsenäisyyttä. Maapäivillä valtaa pitäneet poliittiset voimat julistivat Viron itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Tähän aikaan bolševikit halusivat ainoana poliittisena virolaisvoimana säilyttää yhteyden Venäjään. Venäjällä oli tässä vaiheessa vallassa Leninin johtama bolševikkihallitus.

Saksan keisarillinen armeija oli aloittanut Neuvosto-Venäjän kanssa käynnissä olevien Brest-Litovskin rauhanneuvottelujen venymisen vuoksi etenemisen Väinäjoen eteläpuolelta vallaten Latvian pohjoisosan ja Viron suuret saaret, Saarenmaan, Muhun ja Hiidenmaan, syksyyn 1917 mennessä. Helmikuussa 1918 eteneminen jatkui Viron manneralueella niin, että helmikuun 25. päivä saksalaiset valtasivat Tallinnan. Maaliskuun alkuun mennessä saksalaiset olivat vallanneet Viron alueen - Narvan 4. maaliskuuta 1918. Alkoi saksalaisten miehityshallinto, ja itsenäisyyden julistaneet voimat painuivat maan alle. Samalla bolševikkivoimat perääntyivät Venäjälle.

Viron vapaussota 1918–1920[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LRSR nr 3.jpg
Pääartikkeli: Viron vapaussota

Saksalaisten romahdettua sodan lopuksi Saksassa puhjenneeseen vallankumoukseen 2. marraskuuta 1918 ja liittoutuneiden kanssa solmittuun aseleposopimukseen 11. marraskuuta 1918 Neuvosto-Venäjän bolševikkihallitus mitätöi saksalaisten kanssa maaliskuussa 1918 tehdyn rauhansopimuksen 13. marraskuuta 1918 ja puna-armeija hyökkäsi Baltian maihin.[38] Saksalaismiehityksen aikana Tallinnassa toimi tehokas lähinnä suurten tehtaiden venäläisistä työläisistä koostunut bolševikkeja kannattava ryhmä, joka hakeutui yhteistoimintaan Leninin hallituksen kanssa. He liittyivät innolla virolaisten kommunistien kanssa niin sanottu kansanneuvostoihin, jotka yllyttivät työläisiä auttamaan maahan tunkeutunutta venäläistä puna-armeijaa.

Hyökkäystä seurasi virallisesti 28. marraskuuta 19183. tammikuuta 1920 käyty Viron vapaussota, jossa 4 000 miehen vahvuisilla vapaaehtoisilla suomalaisjoukoilla oli suuri merkitys. Myös Britannia lähetti virolaisten tueksi laivasto-osaston.[39] Puna-armeija lyötiin takaisin, kuten myös saksalaiset Freikorps-joukot.

Pääartikkeli: Tarton rauha 1920

Viro ja Neuvosto-Venäjä solmivat vuoden 1919 lopulla välirauhan.[40] Vuonna 1920 solmittiin Tarton rauha, jossa Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa. Virolaisen kulttuurin ja talouden perusta luotiin seuraavina vuosikymmeninä. Maahan järjestettiin tehokas vironkielinen alkeisopetus. Tarton yliopisto muutettiin vironkieliseksi jo vuonna 1919. Maauudistuksessa kartanoiden maat jaettiin talonpojille. Vuonna 1921 Viro liittyi Kansainliittoon. Kommunistien kansannousu tukahdutettiin joulukuussa 1924.

Viro maailmansotien välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viro vuosina 1920–1940.

Vuoden 1920 perustuslaki oli erittäin parlamentaristinen. Parlamentti valitsi valtionpäämiehen (riigivanem, suomeksi "maanvanhin"), joka johti hallitusta ja hoiti myös presidentin tehtävät.

Vaikka virolaiskommunistit eli bolševikit olivat kokeneet tappion vapaussodassa ja joutuneet perääntymään kesään 1919 mennessä takaisin Neuvostoliittoon, he kokivat tilanteen mahdolliseksi vallanotolle. Niinpä 1. joulukuuta 1924 Neuvostoliiton tukemat bolševikit yrittivät vallankaappausta, joka kuivui kuitenkin kokoon muutamassa tunnissa. Asian jatkokäsittelyssä Viron parlamentti kielsi Viron kommunistisen puolueen toiminnan maanpetoksellisena.

Suuren laman aikana 1930-luvun alussa työttömyys nousi ja kruunua jouduttiin devalvoimaan. Laman seurauksena Viro ajautui sisäpoliittiseen kriisiin. Tyytymättömyys demokraattisen järjestelmän saamattomuuteen kanavoitui äärioikeiston kannatukseksi, kuten monessa muussakin Euroopan maassa. Virossa oikeisto-oppositiota nousi edustamaan Viron vapaussotureiden liitto, niin sanottu vapsit.[41] Vapsit saivat suuren vaalivoiton syksyllä 1933 ja liikkeen painostuksesta hyväksyttiin vuonna 1933 uusi perustuslaki, joka teki riigivanemista itsenäisen toimenpanovallan haltijan, jolla oli laajat valtaoikeudet.

Suomen ja muiden Baltian maiden tavoin Viro solmi Neuvostoliiton uuden politiikan aloitteesta hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1932. Sopimuksilla oli tarkoitus varmistaa Neuvostoliiton ulkorajat.

Samaan aikaan Baltian maissa oli vallalla reunavaltiopolitiikka, missä Puola, Liettua, Latvia ja Viro hakivat toisistaan turvaa puolustusyhteistyötä tiivistämällä. Baltian maat solmivat puolustusliiton 12. syyskuuta 1934. Näin muodostui Baltian entente.

Vapsien aloitteesta perustuslakia muutettiin siten, että presidentin valtaa lisättiin huomattavasti. Uusi perustuslaki astui voimaan 1934. Ylimenokauden hallituksen johtaja, keskustaa edustava Konstantin Päts huolestui kuitenkin vapsien yhä kasvavasta voimasta ja käyttäen uusia valtionpäämiehen valtaoikeuksiaan hyväksi julisti kenraali Johan Laidonerin kanssa ja armeijan tuella maan 23. maaliskuuta 1934 poikkeustilaan ja lakkautti koko vapsien järjestön ja vangitutti liikkeen johdon.

Kansanedustuslaitos hajotettiin syksyllä 1934 ja kaikki puolueet lakkautettiin 1935. Diktaattorina hallinnut Konstantin Päts perusti ylhäältä johdetun puolueen Isänmaanliitto (Isamaaliit). Joulukuussa 1935 vapsit suunnittelivat vallankaappausta suomalaisen sinimustat -järjestön tuella, mutta viranomaiset saivat siitä vihiä ja juonijat pidätettiin. Konstantin Päts hallitsi Viroa varsin yksinvaltaisesti vuoteen 1938, jolloin hänet nimitettiin uuden, vuonna 1937 säädetyn perustuslain mukaiseksi presidentiksi ja hän palasi perustuslailliseen hallintotapaan.

Helmikuussa 1936 kansanäänestyksessä kannatettiin paluuta demokratiaan. Perustuslaillisuuteen palaaminen ei kuitenkaan tuonut juurikaan muutosta vallanpitoon, ja Konstantin Päts jatkoi presidenttinä. Neuvostoliiton ja Britannian neuvotellessa sopimusta huhtikuussa 1939, Viro ja Latvia solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron ensimmäinen presidentti Konstantin Päts.

Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta katsoi olevansa pakotettu tekemään Neuvostoliiton kanssa yhteistyö- ja tukikohtasopimuksen 28. syyskuuta 1939.[42] Viroon siirrettiin 25 000 Neuvostoliiton sotilasta suljettuihin tukikohtiin 18. lokakuuta 1939 alkaen. Virolla itsellään oli tuolloin rauhanaikaisena vahvuutena jatkuvasti palveluksessa 15 000 sotilasta.

Kesäkuussa 1940 Molotov esitti Virolle uhkavaatimuksen, jossa syytettiin Viroa yhteistyösopimuksen rikkomisesta ja vaadittiin saada tuoda lisäjoukkoja maahan. Viron hallitus piti vastarintaa toivottomana, minkä vuoksi vaatimus hyväksyttiin.[42] 17. kesäkuuta21. kesäkuuta 1940 maahan tuotiin noin 90 000 neuvostosotilasta lisää, jolloin Virossa olevien puna-armeijan joukkojen määrä oli jo yli 100 000 sotilasta.

Elokuussa 1940 Virosta tuli yksi neuvosto­tasa­valloista. Presidentti Konstantin Päts vangittiin, ja hän kuoli 18. tammikuuta 1956 psykiatrisessa sairaalassa Buraševossa Tverin alueella.

Neuvostomiehitys keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolainen hallinto. Sen johdossa oli näennäisesti vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe. Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, mistä juutalaiset (noin 950–1 000 henkilöä) poistettiin kokonaan 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta 1942.

Puna-armeija miehitti Viron uudelleen syyskuussa 1944 sen jälkeen, kun Suomi oli tehnyt syyskuun alussa 1944 Neuvostoliiton kanssa aselevon.

Neuvosto-Viro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron sosialistisen neuvostotasavallan vaakuna.

Varsinaisesti neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan, ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. 1950-luvulla Viron kulttuurielämä alkoi vilkastua. Viron sosialistinen neuvostotasavalta oli melko suljettu 1960-luvun loppupuoliskolle asti. Vähitellen virolaiset alkoivat katsella maan pohjoisosissa myös Suomen televisiota.

Ideologisen taistelun tehostamiseksi Viron kommunistisen puolueen pääsihteeriksi nimitettiin 1978 Karl Vaino. Vuoden 1980 Moskovan olympialaisten eräitä tapahtumia, kuten purjehdus järjestettiin Tallinnassa.[43] Moskovan keskushallinto pyrki venäläistämään neuvostotasavaltaa. 1980-luvun lopulle tultaessa virolaisten osuus maan väestöstä oli romahtanut 1930-luvun lähes 90 prosentista noin 60 prosenttiin.

Vuonna 1988 Mihail Gorbatšovin pääsihteerikaudella vaihtui myös Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri. Uusi pääsihteeri oli kansallismielinen Vaino Väljas.

Uusi itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa 1988 Viron korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi. Toukokuussa 1990 osa vuoden 1938 perustuslaista palautettiin voimaan ja maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Kansanäänestyksessä suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui kommunistien epäonnistunut vallankaappausyritys. Vuonna 1993 Viron hallitus määritteli 500 000 maan asukasta "ulkomaalaisiksi" ja määräsi heidät hakemaan oleskelulupaa. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä.

1990-luvun lopulla suomalaisten matkailijoiden määrä kasvoi valtaisasti Pohjois-Virossa. Viron talous alkoi kasvaa kovaa vauhtia. Muun muassa kiinteistösijoituksilla oli suuri merkitys Viron talouden nousussa.

Suomen salainen tuki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikki Rausmaan väitöskirjan mukaan Viro alkoi vuodesta 1988 rakentaa demokraattisen markkinatalouden perustaa. Tällöin Suomi linjasi salaa tukevansa Viroa maksimaalisesti. Presidentti Mauno Koivisto ohjeisti ministereitä, että tuen voi kanavoida kulttuurin nimissä. Poliittisempi rahoitus hoidettiin helmikuusta 1989 Tuglas-seuran kautta, ja seurasta tulikin virolaisten tukikohta Helsingissä. Ulkoministeri Lennart Meri oli ahkera vierailija. Muut Suomen ministeriöt tukivat Viron infrastruktuuria, yksityistiloja, koulutusta, terveydenhoitoa ja paikallishallinnon uudistamista. Viisumien määrä Suomeen nousi 4 200:sta peräti 94 000:een vuosina 1988–1990. Myös kunnat, järjestöt, puolueet ja yksityishenkilöt tukivat Viroa. Helmikuussa 1990 Viro julisti päämääräkseen täyden itsenäisyyden, mutta Koivisto ja Harri Holkerin hallitus jatkoivat tukea hiljaisesti sen jälkeenkin.[44]

EU-Viro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron ensimmäinen oma satelliittiprojekti ESTCube-1.

Viro hyväksyttiin keväällä 2004 kuuden muun maan kanssa sotilasliitto Naton jäseneksi. Toukokuun alusta Virosta tuli myös Euroopan unionin jäsenvaltio yhdeksän muun maan kanssa.[45]

Vuodesta 2003 lähtien Viro on sotinut Irakissa Yhdysvaltojen rinnalla. Viron yleinen mielipide on joukkojen kotiuttamisen kannalla. Vuonna 2009 Virolla oli joukkoja Irakissa noin 40 miestä, ja maassa on kuollut kaksi ja haavoittunut parikymmentä virolaista.[46] Koko 2000-luvun kiihkeänä jatkunut talouskasvu päättyi vuonna 2007, jolloin Viron talous romahti ja maa painui syvään lamaan. Romahdus johtui maan kaikkien taloussektoreiden – niin tehdasteollisuuden, rakentamisen, vähittäiskaupan kuin vienninkin –nopeasta heikentymisestä.[47]

Vuoden 2011 alussa Viron valuutaksi vaihdettiin euro. Aiempi valuutta oli Viron kruunu.

Raja Venäjään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viro solmi uuden rajasopimuksen 18. toukokuuta 2005 ja ratifioi sen 20. kesäkuuta. Sopimuksessa rajat noudattivat neuvostotasavallan rajoja siten, että Virolle ennen toista maailman­sotaa kuuluneet osa Setumaata ja Narva­joen itäranta jäivät Venäjälle. Mielipidetiedustelujen mukaan sopimusta vastusti 80 % virolaisista. Venäjän duuma ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta, koska Viro oli liittänyt sopimuksen ratifiointilain esipuheeseen maininnan neuvostomiehityksestä. Tämä olisi Venäjän federaation mukaan estänyt sopimuksen olemasta lopullinen, koska maininta olisi tarjonnut mahdollisuuden myöhemmin esittää, että sopimus olisi ollut seurausta pätemättömästä oikeustilasta, miehityksestä, jolloin olisi jälleen ollut mahdollisuus palata Tarton rauhansopimukseen vuodelta 1920. Näin ollen sopimus ei astunut voimaan. Viro puolestaan ei pitänyt lisäystään neuvostomiehityksestä sopimuksen ratifioinnin perusteluihin merkityksellisenä.lähde?

Rajasopimus allekirjoitettiin vihdoin 18. helmikuuta 2014. Allekirjoittajina olivat Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja Viron ulkoministeri Urmas Paet.[48] Sopimus vaatii vielä parlamentin hyväksynnän astuakseen voimaan.[49]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riigikogun, Viron parlamentin rakennus Tallinnassa.
Viron hallitus toimii Toompean mäellä Tallinnassa sijaitsevassa Stenbockin talossa.
Pääartikkeli: Viron politiikka

Viron kansalaiset valitsevat 101-paikkaisen yksikamarisen parlamentin riigikogun joka neljäs vuosi. Vaaleissa käytetään suhteellista vaalitapaa.[37] Parlamentti valitsee presidentin, jonka virkakausi kestää viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi vain kahdeksi kaudeksi peräkkäin. Presidentti on myös Viron puolustusvoimien ylipäällikkö.

Parlamenttivaaleissa on viiden prosentin äänikynnys.[37] Heti uudelleenitsenäistymisen jälkeisinä vuosina Viron puoluekartta oli pirstoutunut: vajaata puoltatoista miljoonaa ihmistä edusti runsaat kymmenen puoluetta. Puolueiden määrä on laskenut sittemmin noin puoleen. Valtakunnallisissa vaaleissa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kaikilla yli 18-vuotiailla Viron kansalaisilla. Kolmen vuoden välein pidettävissä paikallisvaaleissa saavat äänestää kansalaisuudesta riippumatta kaikki 18 vuotta täyttäneet asukkaat.[50]

Viron presidenttinä on toiminut vuodesta 2006 Toomas Hendrik Ilves ja pääministerinä 26.3.2013 alkaen Reformipuolueen Taavi Rõivas. Hallituksen muodostaa reformipuolue ja sosiaalidemokraatit.

Suurimmat eduskuntapuolueet ovat suuruusjärjestyksessä Viron reformipuolue, Viron keskustapuolue, Isänmaan ja Res Publican liitto sekä Viron sosiaalidemokraattinen puolue.

Kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron kaupungit
Viron suurimmat kaupungit kartalla

Virossa on 47 kaupunkia. Vuoden 2011 alussa niissä asui yhteensä 866 986 henkeä. Oheisessa kartassa näkyy 15 suurimman kaupungin ja maakuntakeskusten sijainnti.[51]

Kaupungin karttasymboli asukasluvun (1.1.2011) mukaan:

City locator 14 2.svg = yli 100 000 asukkaan kaupungit: 2 kpl, Tallinna ja Tartto
City locator 14.svg = 30 000...100 000 asukkaan kaupungit: 3 kpl, Narva, Kohtla-Järve ja Pärnu
City locator 15.svg = 10 000...30 000 asukkaan kaupungit: 9 kpl
City locator 5.svg = alle 10 000 asukkaan kaupungit: enemmistö Viron yhteensä 47 kaupungista

Maakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viro jakautuu viiteentoista maakuntaan, viroksi maakond. Maakunnista väkirikkain (524 938 asukasta) on Harjumaa, jossa sijaitsee myös Viron pääkaupunki Tallinna.[52]

Maakunta Pääkaupunki
Flag of et-Harju maakond.svg Harjumaa Tallinn greater coatofarms.png Tallinna
Hiiumaa lipp.svg Hiidenmaa (Hiiumaa) Kardla coatofarms.png Kärdla
Ida-Virumaa lipp.svg Itä-Virumaa (Ida-Virumaa) Johvi coatofarms.png Jõhvi
Jõgevamaa lipp.svg Jõgevamaa EST Jõgeva linn COA.png Jõgeva
Flag of et-Järva maakond.svg Järvamaa EST Paide linn COA.gif Paide
Läänemaa lipp.svg Länsimaa (Läänemaa) Haapsalu coat of arms.svg Haapsalu
Lääne-Virumaa lipp.svg Länsi-Virumaa (Lääne-Virumaa) Rakvere vapp.svg Rakvere
Põlvamaa lipp.svg Põlvamaa EST Põlva linn COA.gif Põlva
Pärnumaa lipp.svg Pärnumaa Et-Parnu coa.svg Pärnu
Raplamaa lipp.svg Raplamaa Coat of arms of Rapla.png Rapla
Saaremaa lipp.svg Saarenmaa (Saaremaa) Kuressaare coatofarms.png Kuressaari
Tartumaa lipp.svg Tartumaa Tartu coat of arms.svg Tartto
Valgamaa lipp.svg Valgamaa Valga coat of arms.svg Valga
Viljandimaa lipp.svg Viljandimaa Et-Viljandi coa.svg Viljandi
Võrumaa lipp.svg Võrumaa Voru coatofarms.png Võru

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Viron talous
Viron reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos.
SEB:n omistaman Eesti Ühispankin pääkonttori Tallinnassa.
Stadler FLIRT-juna Keilan rautatieasemalla.

Viro on omavarainen sähkön tuotannon suhteen, ja sähköä riittää vientiinkin. Suomeen sähköä tuodaan vähäisessä määrin Estlink-kaapelia pitkin.

Koillis-Virossa, Narvan seudulla, louhitaan öljyliusketta, joka on maan tärkein energianlähde. Öljyliuskeen osuus Viron sähköntuotannosta on noin 90 prosenttia. Nykyiset öljyliuskevoimalat on suljettava viimeistään vuoteen 2016 mennessä, ja Eesti Energia on suunnitellut uusivansa nykyisiä voimaloitaan.[53] Turve on yksi Viron tärkeimmistä luonnonvaroista, ja Viron onneksi se on uudistuva luonnonvara, vaikkakin hyvin hitaasti.

Koska Virossa ei ole paljon mineraalivaroja, sen talous perustuu pitkälti kevyeen teollisuuteen ja palveluihin, joita ovat matkailu, kauppa ja pankkitoiminta. Viro sijaitsee idän ja lännen välisen vilkkaan kauppareitin varrella, ja maassa on aina ollut hyviä satamia; transitoliikenteellä ja ulkomaankaupalla onkin yhä kasvava merkitys Viron taloudelle.lähde? Viime vuosina myös informaatioteknologiasektori on kehittynyt nopeasti. Hyvin nopean kasvun jälkeen maan talouden kehitys oli jyrkässä laskussa vuonna 2009.

Viron valuutta on euro vuoden 2011 alusta lähtien. Vuoden 2010 loppuun valuuttana ollut kruunu oli sidottu euroon suhteessa 1 EUR = 15,6466 EEK, josta tuli myös lopullinen euron ja kruunun välinen muuntokerroin. Aikaisemmin kruunu oli sidottu kiinteällä vaihtokurssilla Saksan markkaan.[54] Viron, kuten myös muiden Baltian maiden pankkisektori on käytännössä lähes kokonaan ulkomaisten pankkien omistuksessa[55]. Euron käyttöönottoa edelsi Viron liittyminen yhdessä Liettuan ja Slovenian kanssa Euroopan unionin valuuttakurssimekanismi ERM II:een 27. kesäkuuta 2004.

Viro otti ensimmäisenä maana käyttöön tasaveron vuonna 1994. Tuloveroprosentti oli silloin 29 prosenttia riippumatta henkilön tuloista.[56] 1. tammikuuta 2005 vero alennettiin 24 prosenttiin, 1. tammikuuta 2006 23 prosenttiin ja edelleen 1. tammikuuta 2009 21 prosenttiin.

Tärkeimpiä teollisuusalueita ovat pääkaupunki Tallinna, sitä ympäröivät alueet sekä Koillis-Viro. Suurimmat työnantajat ovat paperi-, puutavara- ja tekstiiliteollisuudessa. Yksi kahdestakymmenestä virolaisesta ansaitsee elantonsa maataloudella, kalastuksella ja metsänhoidolla. Maanviljelyssä harjoitetaan muiden viljelykasvien kasvatuksen lisäksi muun muassa rapsin kasvatusta rapsiöljyn tuotantoon ja mansikanviljelyä. Muuttuva maailma pakottaa ihmiset etsimään muita elinkeinoja perinteisen karjanhoidon ja maanviljelyn ohella. Oheiselinkeino maaseudulla on muun muassa maatilamatkailu.

Ruokaostoksilla virolaiset yleensä suosivat kotimaisia tuotteita, mutta kotimaisen ruoan suosio on laskenut Virossa tasaisesti, ja virolaiset ostavat yhä enemmän ulkomaista ruokaa.[57] Viro vie ulkomaille kojeita, sähköteknisiä laitteita ja niiden osia sekä moottoriajoneuvojen turvavarusteita. Pieni ja keskisuuri teollisuus ovat vallitsevia.

Merkittävimmät luonnonvarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävimmät vientituotteet ja -palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etniset ryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron suurin etninen ryhmä ovat virolaiset, joita on 69,7 % väestöstä. Suurimman vähemmistön muodostavat venäläiset, joita on 25,2 %[65] väestöstä. Muita vähemmistöjä ovat ukrainalaiset (2,1 %), valkovenäläiset (1,2 %) ja suomalaiset (0,8 %).[66] Joskus virolaisiin luettava vähemmistö ovat setukaiset Viron kaakkoisosassa. Uskonnoltaan he ovat ortodokseja ja he ovat säilyttäneet joitakin vanhoja kansanperinteitä. Historiallisia vähemmistöjä ovat muun muassa vironruotsalaiset ja baltiansaksalaiset, joista vain rippeet säilyivät Virossa toisen maailmansodan jälkeen. Juutalaisia on Virossa edelleen, mutta heidän määränsä on vähentynyt.

Kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron ainoa virallinen kieli on viro (viroksi eesti keel). Vironkieliset eli etniset virolaiset muodostavat maan väestöstä 67,9 prosenttia. Muita merkittäviä kieliryhmiä ovat venäjänkieliset (25,6 prosenttia), ukrainankieliset (2,1 prosenttia), valkovenäjänkieliset (1,2 prosenttia) ja suomenkieliset (0,9 prosenttia).[66] Kaakkois-Virossa puhutaan myös virolle lähisukuisia võron ja seton kieliä, joita varsinkin aikaisemmin on pidetty vain viron murteina. Kielellisesti etniset virolaiset kuuluvat itämerensuomalaisiin ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin yhdessä suomalaisten kanssa.

Kielipolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen Viron kielilaki on vuodelta 1995. Siihen on tehty voimaantulon jälkeen 17 korjausta. Aiemmin venäjänkieliset tekstit olivat kiellettyjä julkisilla paikoilla, ja esimerkiksi kauppa sai ikkunassaan kertoa vain viroksi mitä siellä myydään. Myöhemmin lakia lievennettiin niin, että myös vähemmistökieliset tekstit sallittiin, kunhan sama asia on kerrottu myös viroksi ja vironkielinen teksti on ensin. Lain noudattamista on valvonut "kielipoliisi", kielen tarkastusvirasto.[67][68]

Viroon on suunnitteilla uusi kielilaki, jonka tehtävä on varmistaa, että kansalaiset saavat palvelunsa viroksi ja kielen kehittyminen taataan. Lailla yritetään myös estää liiallista englannin käyttöä esimerkiksi turismikohteissa kuten Tallinnan vanhassa kaupungissa. Myös murteiden käyttö kirjakielessä on tarkoitus estää. Lakiluonnosta on arvosteltu ankarasti sensuroivana ja sananvapautta rajoittavana.[68][69]

Kansalaisuuspolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron itsenäistyessä uudelleen 1991 maan kansalaisuuden saivat automaattisesti kaikki, joilla oli Viron kansalaisuus ensimmäisen itsenäisyyskauden aikana sekä heidän jälkeläisensä. Muiden on Viron kansalaisuuden saadakseen osattava viron kieltä sekä tunnettava maan historiaa ja lainsäädäntöä[70]. Suuri osa vironvenäläisistä on yhä ilman Viron kansalaisuutta eri syistä.

Amnesty Internationalin Tallinnassa julkaisema raportti syyttää Viroa venäjänkielisen vähemmistön sortamisesta. Merkittävällä osalla alueen venäjänkielisistä on ainoastaan muukalaispassi, asiakirja, joka todentaa, että henkilö on eriarvoisessa asemassa muihin EU-alueella asuviin nähden.

Kansalaisuudet Virossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omasta kansalaisuudestaan ei ole helmikuuhun 2008 mennessä päättänyt noin 108 300 Virossa asuvaa henkilöä, mikä on noin kahdeksan prosenttia koko maan väestöstä. Vuodesta 1992 alkaen Viron kansalaisuus on myönnetty yli 148 200:lle vailla kansalaisuutta oleville henkilöille.[50]

Kansalaisuus[50] Lukumäärä[50] Osuus väestöstä[50]
Viron lippu Viro 1 144 600 83,8 %
Venäjän lippu Venäjä 92 600 6,8 %
Ukrainan lippu Ukraina 4 920 0,4 %
Suomen lippu Suomi 2 650 0,2 %
Latvia 1 830 0,1 %
Liettua 1 510 0,1 %
Valko-Venäjän lippu Valko-Venäjä 1 390 0,1 %
Muut 6 260 0,6 %

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virossa on Ukrainan jälkeen Euroopan korkein HIV-positiivisten osuus aikuisväestöstä, 1,1 prosenttia (2001).[66] Koulutustaustaan liittyvät erot elin­ajan­odotteissa olivat Virossa vuonna 2008 Eurostatin tilastoimista maista suurimmat: 30-vuotiaiden korkean koulutuksen saaneiden miesten elinajanodote oli noin 20 ja naisten noin 10 vuotta pidempi kuin alhaisen koulutuksen saaneiden.[71]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkoja Tallinnan maisemassa.

Virossa ei ole valtionkirkkoa. Kirkkokunnista merkittävimmät ovat evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko. Uskonto ei juurikaan näy jokapäiväisessä elämässä, ja Viro onkin varsin maallistunut maa.[72]

Pöiden Mariankirkko.

Vuoden 2005 Eurobarometrin kyselyn mukaan 16 % virolaisista uskoo Jumalaan, kun taas 54 % uskoo olevan olemassa jonkinlaisen henkiolennon tai elämänvoiman, ja 26 % ei usko, että olisi olemassa minkäänlaista henkiolentoa, jumalaa tai elämänvoimaa. Tämän tutkimuksen mukaan virolaiset ovat Euroopan unionin vähiten uskonnollinen kansa.[73]

Vuoden 2011 väestölaskennassa Viron aikuisväestöstä 54% ilmoitti olevansa uskonnottomia ja 29% tunnustavansa jotain uskoa, enimmäkseen kristinuskoa. Noin 16% ei halunnut tai osannut vastata. Uskontokunnista yleisimmät olivat ortodoksit (16%) ja evankelis-luterilaiset (10%).[74][75]

Valtion 2000-luvulla teettämässä kyselyssä 11 prosenttia väestöstä kertoi harjoittavansa maavaldia, vanhaa virolaista luonnonuskoa. Valtio on rauhoittanut useita satoja pyhiä luonnonkohteita, jotka ovat yleensä puita tai lähteitä. Maauskoa edustaa Maavalla Koda -järjestö.[76]

Tarton yliopisto julkaisi vuonna 2014 tutkimuksen, jonka mukaan 58 prosentilla virolaisista on "oma usko, joka on riippumaton kirkkokunnista ja järjestäytyneistä uskonnoista". 61  % piti luonnonuskontoa Viron kansan oikeana uskontona, vaikka vain neljä prosenttia kertoi harjoittavansa sitä. Ateisteiksi ilmoittautui kymmenen prosenttia.[77]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

XXVI laulujuhlat (2014).
Pääartikkeli: Viron kulttuuri

Viron kulttuuri on saanut vaikutteita Baltian maiden, Suomen ja erityisesti saksalaisesta kulttuurista.[72] Vahva kulttuurillinen vaikutus on ollut myös entisillä hallitsijamailla Ruotsilla ja Venäjällä.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Viron kirjallisuus
Friedrich Reinhold Kreutzwald, Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin kirjoittaja.

Kansainvälisesti tunnetuimpia ja käännetyimpiä virolaisia kirjailijoita ovat Jaan Kross ja Jaan Kaplinski. Erityisesti Kross oli merkittävä ja häntä pidettiin mahdollisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajana.[78] Kansallisia suuria nimiä ovat A. H. Tammsaare ja Friedrich Reinhold Kreutzwald, joka kirjoitti virolaisen kansanrunouden pohjalta ja Kalevalan innoittamana Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin.[41]

XIX tanssijuhlat (2014).

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin ja merkittävin virolainen kulttuuritapahtuma on kerran neljässä vuodessa pidettävät laulu- ja tanssijuhlat: "Yleinen laulu- ja tanssijuhla" (Üldlaulupidu ja Üldtantsupidu). Vuonna 2004 laulujuhla järjestettiin 24. kerran ja tanssijuhlat 17. kerran. Juhlien päätapahtuma järjestetään Tallinnan Laululavalla (Lauluväljak). Kuoro- ja kansantanssikulttuuri yleisestikin ovat tärkeässä asemassa Virossa.

Virolaissyntyistä Arvo Pärtiä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä. Muita tärkeimpiä virolaisia säveltäjiä ovat muun muassa sinfonikko Eduard Tubin sekä nuoremmasta polvesta Erkki-Sven Tüür. Maailmankuuluja kapellimestareita ovat Eri Klas ja Neeme Järvi, sekä jälkimmäisen pojat Paavo ja Kristjan Järvi.

Kevyen ja klassisen laulun tärkein nimi Virossa oli Georg Ots. Viihdemusiikissa virolaiset tunnetaan Tanel Padarin, Dave Bentonin ja 2XL -yhtyeen vuoden 2001 Euroviisu-voitosta kappaleella Everybody.[79]

Viestimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pieneksi maaksi Viroon on itsenäistymisen jälkeen noussut hyvin runsas tarjonta joukkoviestimiä. Virossa on kolme maanlaajuista televisioyhtiötä: julkinen Viron Televisio (ETV, vuodesta 1955) ja yksityiset Kanal 2 (1993) ja TV3 (1996). Jälkimmäiset ovat ulkomaalaisten omistuksessa. Useat paikalliset kaapelikanavat tarjoavat venäjän- suomen-, ruotsin- ja latviankielisiä ohjelmia.[80]

Julkiset radiolähetykset aloitti 1926 Viron radio (Eesti Raadio). Vuonna 1992 aloittaneen Radio Kukun myötä yksityisten kanavien määrä lisääntyi nopeasti ja 2008 maassa oli 31 radiokanavaa, joista viisi julkisia Viron radion kanavia. Vuonna 2007 julkiset Viron televisio ja Viron radio yhdistyivät Eesti Rahvusringhääling -yhtiöksi (ERR).[81][82]

Virossa ilmestyy satoja sanoma- ja aikakauslehtiä. Suurimpia sanomalehtiä ovat päivälehdet Postimees (23,6 % markkinaosuus vuonna 2007) ja Eesti Päevaleht (12,9 %) sekä iltapäivälehti Õhtuleht (23,6 %). Viikkolehdistä suurin levikki on Eesti Ekspressillä (14 %), joka jo ennen Viron itsenäistymistä, 1989 alkoi ilmestyä ensimmäisenä riippumattomana virolaisena lehtenä. Toiseksi suurin viikkolehti on Maaleht (11,6 %).[81]

Yksityisten televisio- ja radioyhtiöiden tapaan virolaiset lehdetkin ovat ulkomaisen pääoman kiinnostuksen kohde. Kanal 2:n omistava norjalainen Schibsted and Modern Times Group omistaa puolet Õhtuleht -lehdestä ja suurimman osan Postimeesistä. Ruotsalainen Bonnier Group omistaa maan suurimman talouslehden Äripäevin.[83]

Viroa kutsutaan joskus E-stoniaksi, viitaten internetin, matkapuhelinten ja sähköisten palvelujen yleisyyteen ja suosioon maassa.[84]

Maassa toimii kaksi uutistoimistoa. Baltic News Service on yksityinen vuonna 1990 perustettu uutistoimisto, jonka omistaa suomalainen Alma Media. Baltic News Servicen toiminta kattaa Viron, Latvian ja Liettuan.[85] Eesti Rahvusringhääling ylläpitää julkisen sektorin rahoittamaa ETV24-uutistoimistoa.lähde?

Kansallisia symboleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haarapääsky valittiin kansallislinnuksi 1960-luvun alussa. Viron luonnonsuojeluyhdistyksen vuonna 1968 järjestämässä kilpailussa valittiin kansalliskukaksi selvällä enemmistöllä ruiskaunokki. Kansalliskiveksi valittiin 1992 harmaa kalkkikivi. Epävirallisena kansallispuuna pidetään tammea.[86]

Juhlapäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtakunnallisia juhlapäiviä:

Muita päiviä:

  • 8. maaliskuuta naistenpäivä
  • 9. toukokuuta rauhanpäivä ja äitienpäivä
  • 14. kesäkuuta valtakunnallinen surupäivä, Stalinin vainojen uhrien muistopäivä.
  • 16. marraskuuta uuden nousun eli Viron riippumattomuuden muistopäivä (Viron riippumattomuusjulistus 16.11.1988)[87]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron miesten koripallomaajoukkue on selviytynyt neljä kertaa lajin EM-kilpailuihin.[88] Virolaisista koripalloilijoista Martin Müürsepp on pelannut NBA:ssa. Miesten lentopallomaajoukkue pelasi EM-kisoissa toistaiseksi ainoan kerran vuonna 2009.lähde? Viron jalkapallomaajoukkue ei ole osallistunut kansainvälisiin arvoturnauksiin. 3.10.2012 julkaistussa FIFA:n rankingissa se on sijalla 69.[89] Tunnettuja virolaisia jalkapalloilijoita ovat muun muassa Andres Oper, Raio Piiroja ja Martin Reim.

Viro on ollut omalla joukkueellaan mukana olympialaisissa vuosina 19201936 ja uudelleen vuodesta 1992. Eniten maan 40 olympiamitalista[90] ovat saaneet hiihtäjät Andrus Veerpalu ja Kristina Šmigun-Vähi, jotka ovat saavuttaneet kolme mitalia.[91]

Viro on menestynyt myös yleisurheilussa; kymmenottelija Erki Nool on voittanut olympiakultaa vuonna 2000[92] ja sekä Gerd Kanter[93] että Aleksander Tammert[94] ovat voittaneet arvokisamitaleja kiekonheitosta.

Nimitykset Viro ja Eesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eesti on Viron vironkielinen nimi. Nimi esiintyy jo roomalaisen Tacituksen Germania-teoksessa aesti-kansan nimessä. Useimmat tutkijat kuitenkin otaksuvat, että rautakautinen nimitys aesti viittasi Itämeren kaakkoisrannikon (Liettua ja Kaliningradin alue) balttilaista kieltä puhuvaan väestöön eikä varsinaisiin virolaisten esivanhempiin. Keskiajalle tultaessa nimi oli kuitenkin "vaeltanut" pohjoiseen, sillä 1200-luvun skandinaavisissa lähteissä Estland- tai Ehstland-nimeä käytetään Virosta. Yleisesti Viroa kuitenkin kutsuttiin keskiajalla ja uuden ajan alussa Liivinmaaksi. Virolaiset itse käyttivät itsestään nimeä maarahvas ja kielestään nimeä maakeel. Historiallinen nimi "Eesti" tuli käyttöön vasta 1700-luvulla ja kirjakieleen 1800-luvun puolessavälissä.

Suomessa Viroa kutsuttiin Eestiksi varsinkin 1920- ja 1930-luvulla heimoaktivistien keskuudessa ja toisen maailmansodan jälkeen neuvostovallan aikana vasemmistossa. Myös Neuvostoliitossa julkaistussa suomenkielisessä kirjallisuudessa puhuttiin aina Neuvosto-Eestistä tai Eestin SNT:sta.[95] Suomeen vakiintunut sovinnaisnimi on kuitenkin Viro. Muun muassa Viron edesmennyt entinen presidentti, kielentutkija Lennart Meri ja Kielitoimisto suosittavat suomeen vakiintuneen Viro-nimen käyttöä. Kuten Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen amanuenssi Erkki Lyytikäinen kirjoitti, "Suomen kielenhuolto vierastaa Eesti-nimeä siksi, että se on turha raakalaina. Saman periaatteen mukaan Ruotsista pitäisi käyttää nimeä Sverige, Saksasta Deutschland ja Venäjästä Rossija. Eesti-nimi poikkeaa edellisistä vain sikäli, että suomalaisen on se helppo ääntää."[96][97][98] Suomen kielen lautakunta ja Kielitoimisto hyväksyvät myös nimet Eesti ja eestin kieli, mutta asettavat Viron ja viron kielen ensi sijalle.[99]

Viro-nimitys on tullut suomen kieleen Koillis-Viron historiallisesta Virun maakunnasta, mistä pidettiin vanhastaan yhteyksiä Suomenlahden pohjoispuolelle, muun muassa Virolahdelle. Virun alueella on kaksi nykymaakuntaa: Länsi-Viru ja Itä-Viru (Lääne-Viru ja Ida-Viru).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viro.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Finland.ee
  2. Stat.ee, viitattu 1.1.2014
  3. Population, Databasetree, Stat.ee
  4. Imf.org
  5. 2013 Human Development Report (arabiaksi, kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi, portugaliksi, saksaksi)
  6. Etäisyys Tallinnaan Iltalehti.fi. 12.2.2006. Iltalehti. Viitattu 1.1.2009. [vanhentunut linkki]
  7. Geographica maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 235. Almagest OY, 2008. ISBN 978-3-8331-4130-0.
  8. Bruce Thom, Roger Sandall, Noel de Souza, Robert Coupe: ”Ihminen ja maapallo”, Geographica, s. 235. Könemann, 2008.
  9. a b c Mäkeläinen 2004, s. 17
  10. Mäkeläinen 2004, s. 16
  11. Mäkeläinen 2004, s. 18
  12. Mäkeläinen 2004, s. 19
  13. Mäkeläinen 2004, s. 22
  14. Mäkeläinen 2004, s. 23
  15. Zetterberg 2007, s. 57
  16. Zetterberg 2007, s. 58
  17. Zetterberg 2007, s. 59
  18. Zetterberg 2007, s. 61
  19. Zetterberg 2007, s. 62
  20. Zetterberg 2007, s. 63
  21. Zetterberg 2007, s. 64
  22. Zetterberg 2007, s. 65
  23. Zetterberg 2007, s. 71
  24. Zetterberg 2007, s. 95
  25. Zetterberg 2007, s. 121
  26. Värri, Antti: Kalpaveljesten ritarikunta ja ritarikunnan laajeneminen 17.1.1998. Hämeenlinna. Viitattu 1.1.2009.
  27. Cornelius Hasselblatt & Kai Ulirch Müller: Estland, s. 10. Otava. ISBN 951-1-13017-X. (ruotsiksi)
  28. Zetterberg 2007, s. 104
  29. Zetterberg 2007, s. 148
  30. Zetterberg 2007, s. 159
  31. Zetterberg 2007, s. 167
  32. Zetterberg 2007, s. 182 - 184
  33. Zetterberg 2007, s. 189
  34. Zetterberg 2007, s. 207
  35. Zetterberg 2007, s. 242
  36. Zetterberg 2007, s. 263
  37. a b c d Perustietoa Virosta 29.12.2008. Suomen Tallinnan suurlähetystö. Viitattu 29.12.2008. [vanhentunut linkki]
  38. Alenius 2000, s. 204
  39. Alenius 2000, s. 205
  40. Alenius 2000, s. 206
  41. a b Väläyksiä Viron historiasta ViroWeb. Viitattu 31.12.2008.
  42. a b Estonia 1940-1945: Reports of the Estonian International Commission for the Investigation of Crimes Against Humanity
  43. Yleisradio: Moskovan olympialaiset 1980 YLE Elävä Arkisto. Viitattu 31.7.2008.
  44. Veli-Pekka Leppänen, Suomi ratsasti kahdella hevosella - Kun Viro hankki itsenäisyyttään takaisin, Suomi tuki laajasti mutta huomaamatta, HS.fi 11.3.2013.
  45. Viron historia Visit Estonia. Viitattu 25.11.2009.
  46. Viro pitää joukkonsa Irakissa Yle.fi. 20.12.2007. YLE24. Viitattu 8.12.2008. [vanhentunut linkki]
  47. Ilta-Sanomat
  48. Ylen uutiset 18.2.2014
  49. Viro ja Venäjä allekirjoittivat rajasopimuksen. Hs.fi 18.2.2014
  50. a b c d e Perustietoja Virosta Estemb.fi. 10.9.2008. Viron suurlähetystö. Viitattu 31.12.2008.
  51. Statistical Database: Population Statistics Estonia, Tallinn. Viitattu 6.3.2012. (englanniksi)
  52. Harju County Harju.ee. Viitattu 29.12.2008. (englanniksi)
  53. Kangasniemi, Tuomas: Viro lisää kiveä polttokattilaan Tekniikka ja Talous. 2.7.2007. Tekniikka ja Talous. Viitattu 26.12.2008.
  54. Viron talous Estemb.fi. 28.11.2008. Viron suurlähetystö. Viitattu 8.12.2008.
  55. Maria Manner: Iskeekö Islannin tauti Baltiaan? Taloussanomat. 9.10.2008. Taloussanomat. Viitattu 8.12.2008.
  56. Taloussanomat–YLE24: Suomalaiset tasaverotusta vastaan YLE.fi. 27.4.2006. Viitattu 26.12.2008. [vanhentunut linkki]
  57. Antti Halinen: Virolaiset ostavat yhä enemmän ulkomaista ruokaa 7.7.2008. Helsinki: MTV3.fi. Viitattu 8.12.2008.
  58. Baltic News for Finns: Laastifirma vahvistaa markkinakasvun BN4F uutistoimisto Tallinnassa. Viitattu 17.12.2010. (suomeksi)
  59. Baltic News for Finns: Saarenmaan viejällä menee lujaa BN4F uutistoimisto Tallinnassa. Viitattu 17.12.2010. (suomeksi)
  60. Baltic News for Finns: Pk-tuotantoyritykset toipuvat viennistä automarkkinoille BN4F uutistoimisto Tallinnassa. Viitattu 17.12.2010. (suomeksi)
  61. Baltic News for Finns: Autojen kauttakuljetus Venäjälle kasvaa BN4F uutistoimisto Tallinnassa. Viitattu 17.12.2010. (suomeksi)
  62. Baltic News for Finns: Elering Lainaa EIBiltä 1200 Miljoonaa BN4F uutistoimisto Tallinnassa. Viitattu 17.12.2010.
  63. Fingrid: Suomen sähkörunkoverkon operaattori Fingrid. Viitattu 17.12.2010. (suomeksi)
  64. Elering: Viron sähkörunkoverkon operaattori Elering. Viitattu 17.12.2010.
  65. Venäläisiä on tuoreen väestönlaskennan mukaan 321 000 eli 24.8 % Viron asukkaista. Helsingin Sanomat 14.6.2012
  66. a b c The World Factbook: Estonia CIA. (englanniksi)
  67. Viro uusii kielilakinsa Sivistys. 26.4.2010. Viitattu 16.8.2014.
  68. a b Radion kulttuuriuutiset / Risto Vuorinen: Uusi kielilaki huolestuttaa Viron kulttuuriväkeä 28.5.2012. Yle.fi: Yleisradio. Viitattu 16.8.2014.
  69. Riitta Kylänpää: Kirjailija Jaan Kaplinski tyrmää Viron uuden kielilain Suomen kuvalehti. 13.9.2009. Viitattu 16.8.2014.
  70. Fondatíon Robert Schuman
  71. Highly educated men and women likely to live longer
  72. a b Venäjältä ja Virosta tulleet maahanmuuttajat sekä inkerinsuomalaiset paluumuuttajat Turun kulttuurikeskus. Viitattu 31.12.2008.
  73. Eurostat poll on the social and religious beliefs of Europeans
  74. Population and Housing Census 2011: Religious affiliation Eesti statistika
  75. Eesti elanike suhtumisest usku (2011) Eesti kirik 09.2013
  76. Ala-Huissi, Jaana: Maauskoisilla on jääkauden kalenteri. Helsingin sanomat, 20.3.2010. Artikkelin verkkoversio.
  77. Wallius, Anniina: Tutkimus: Virolainen uskoo, mutta ei kirkon Jumalaan Yle Uutiset. 23.4.2014. Viitattu 23.4.2014.
  78. MTV3–STT–BNS: Kirjailija Jaan Kross on kuollut 27.12.2007. MTV3. Viitattu 31.12.2008.
  79. Euroviisuvoittajat kautta aikain Yle.fi. Yleisradio. Viitattu 31.12.2008.
  80. Estonia country profile BBC News.
  81. a b Estonian Mass Media [vanhentunut linkki]
  82. Media Study in Estonia.
  83. Estonia, Äripäev Bonnier Business Press
  84. Estonian Mass Media 5.3.2008. Viitattu 23.9.2009. (englanniksi)
  85. Kauppalehti Group Almamedia. [vanhentunut linkki]
  86. Viron kansalliset symbolit Tuglas-seura. [vanhentunut linkki]
  87. Helga Laanpere: Suomi Viro Suomi taskusanakirja, s. 497. Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-17303-7.
  88. Estonia - History FIBA Europe. Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  89. Estonia FIFA.
  90. Olympic Countries - Olympics at Sports-Reference.com Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  91. Estonia - Olympics at Sports-Reference.com Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  92. Erki Nool Biography and Olympic Results - Olympics at Sports-Reference.com Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  93. Iaaf.org - Athletes IAAF. Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  94. Iaaf.org - Athletes IAAF. Viitattu 28.3.2011. (englanniksi)
  95. Teuvo Mällinen: Kun Neuvosto-Eestistä tuli Viro : Teuvo Mällisen kolumneja 1986-1992. Kaleva, 2005.
  96. Erkki Lyytikäinen: Viro vai Eesti?
  97. Kielitoimisto: Viro vai Eesti?
  98. Lennart Meri: Meren ainoa toivomus (Helsingin Sanomat, Vieraskynä, 17.3.1998)
  99. Matti Puntila: Viro vai Eesti? Tuglas-seuran jäsenlehti 1/07. Tuglas-seura. Viitattu 22.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]