Viron instituutti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viron instituutti (vir. Eesti Instituut) on Lennart Meren vuonna 1989 perustama organisaatio, jonka tarkoituksena on esitellä virolaista kulttuuria ulkomailla.

Tallinnan lisäksi Viron instituutilla on nykyisin kaksi toimipistettä ulkomailla: Budapestissä ja Helsingissä. Instituutti järjestää kulttuuritapahtumia ulkomailla ja kustantaa aihepiireittäin Viroa esitteleviä julkaisuja sekä kolmea kulttuurilehteä englanniksi. Viron instituutti hallinnoi myös sekä viroksi että englanniksi julkaistua kulttuurikalenteria kultuur.info sekä Viroa käsittelevää verkkotietosanakirjaa Estonica.

Viron Suomen-instituutti on ensimmäinen Viron ulkomaille perustama kulttuuriedustusto. Toimitilat olivat vuoteen 2010 saakka Mariankadulla vuonna 1998 avatussa Baltia-keskuksessa. Nykyään instituutin toimitilat ovat syksyllä 2010 avatussa Eesti Maja - Viro-keskuksessa, jossa pitävät majaa myös muut Suomen suuret Viro-toimijat. Helsingissä instituutin pääasiallisena tehtävänä on virolaisen kulttuurin ja Viron kulttuuripolitiikan tunnetuksi tekeminen Suomessa sekä maiden kulttuurisuhteiden kaikkinainen edistäminen. Instituutti panostaa erityisesti nuorten keskuudessa tehtävään työhön tarjoten mm. tietopaketteja kouluille ja tietoja opiskelumahdollisuuksista Virossa. Lisäksi instituutti pyrkii palvelemaan Suomessa asuvia virolaisia.

Johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lennart Meri
  • Henno Rajandi
  • Kaja Tael
  • Lore Listra
  • Toomas Liivamägi
  • Mart Meri
  • Monika Larini
  • Karlo Funk

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]