Eurooppa

Wikipedia

Eurooppa on maanosa, jota rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasusvuoret ja Mustameri kaakossa sekä Välimeri etelässä. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa laajan Euraasian mantereen, jonka läntisen viidenneksen se käsittää. Pinta-alaltaan (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, joten se on asukasluvultaan kolmanneksi suurin maanosa Aasian ja Afrikan jälkeen sekä selvästi tiheimmin asuttu maanosa. Euroopassa on noin 50 valtiota.

Sisällysluettelo 1 Nimen alkuperä 2 Euroopan määritelmä 3 Historia 4 Maantiede 4.1 Maantieteellisiä ääripäitä 5 Ilmasto ja kasvillisuus 6 Euroopan valtiot 6.1 Kaupungit 7 Väestö 7.1 Kielet 7.2 Uskonnot 8 Katso myös 9 Kirjallisuus 10 Lähteet 11 Aiheesta muualla

[muokkaa] Nimen alkuperä

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Toisen teorian mukaan nimi tulee foinikialaisten auringonlaskua merkitsevästä sanasta ereb.^[1]

[muokkaa] Euroopan määritelmä

Usein Euroopalle piirretään useita erilaisia rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri Eurooppaa, jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta.

Keskiajalla Don-jokea pidettiin yleisesti Euroopan itärajana.^[2] Ural-vuoristoa on pidetty maanosien rajana 1500-luvulta lähtien, jolloin se oli myös Venäjän itärajana. Käsitykset siitä, missä kohdassa Euroopan kaakkoisraja kulkee Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä, ovat myöhemminkin olleet vakiintumattomia ja vaihdelleet myös poliittisista syistä. Nykyisin rajan katsotaan tässä kohdassa tavallisimmin kulkevan Kaukasus-vuoristossa Venäjän etelärajan kohdalla tai lähellä sitä, jolloin Georgia, Armenia ja Azerbaidžan luetaan Aasiaan kuuluviksi. Kun viimeksi mainitut kuuluivat vielä Neuvostoliittoon, ne luettiin kuitenkin toisinaan Eurooppaan kuuluviksi ja maanosien rajan katsottiin kulkevan Neuvostoliiton silloista etelärajaa Kaspianmereen saakka. Toisinaan kuitenkin Kaukasiaa on kokonaisuudessaan pidetty Aasiaan kuuluvana ja maanosien rajan katsottu kulkevan Asovanmeren perukasta Volgan suulle.^[3]

Kaikki nykyisen maantieteellisen määritelmän mukaiset Euroopan maat ovat Valko-Venäjää ja Vatikaanivaltiota lukuun ottamatta jäseninä laajassa Euroopan valtioiden yhteistyöjärjestössä, Euroopan neuvostossa, johon kuuluvat myös tavallisesti Aasian puolelle luetut Georgia, Armenia ja Azerbaidžan.

Nykyään termiä Eurooppa käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita.^[4] Tällä hetkellä liitossa on 27 maata (joista Kypros luetaan yleensä maantieteellisesti Aasiaan). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä, ja useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut tulevaisuudessa. EU-keskeisen käytännön perusteella esimerkiksi Suomi ja Ruotsi eivät ole kuuluneet Eurooppaan ennen vuotta 1995, eivätkä Norja tai Sveitsi ole siihen koskaan kuuluneet. Talouspoliittisena käsitteenä Euroopalla voidaan tarkoittaa myös Euroopan talousaluetta, johon kuuluvat EU-maiden lisäksi Norja, Islanti ja Liechtenstein.

Euroopan alaryhmittymiä:

• Euroopan neuvosto
• Euroopan talousalue
• Euroopan unioni
• Schengen-alue
• Euroalue
• Balkan
• Baltian maat
• Benelux
• Britteinsaaret
• Keski-Eurooppa
• Itä-Eurooppa
• Iberian niemimaa
• Pohjoismaat
• Skandinavia
• Visegrád-ryhmä

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Euroopan historia

Euroopan kulttuuriperintö pohjautuu etenkin antiikin Kreikkaan, Rooman valtakuntaan ja Lähi-idästä tulleeseen kristinuskoon.

1400-luvulta lähtien eurooppalaiset valtakunnat, erityisesti Espanja (aiemmin Kastilia), Portugali sekä myöhemmin Alankomaat, Ranska ja Britannia (aiemmin Englanti) rakensivat suuria kolonialistisia imperiumeja Afrikkaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Aasiaan.

Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 1700-luvun lopulla ja kiihdytti osaltaan raaka-aineiden ja markkina-alueiden kysyntää.

Merkittävä vaihe Euroopan historiassa on myös toisen maailmansodan jälkeen vallinnut poliittinen tila. Kylmän sodan aikana Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: sosialistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

[muokkaa] Maantiede

Pääartikkeli: Euroopan maantiede

Eurooppa on oikeastaan vain ryhmä Euraasian läntisiä niemimaita, joita ovat Itämeren erottamat Fennoskandia ja Keski-Eurooppa sekä jälkimmäisestä pohjoiseen erkanevat Bretagnen niemimaa ja Jyllanti sekä etelään Välimereen erkanevat Iberian niemimaa, Italia ja Balkan. Venäjälle tultaessa niemimaa levenee, kunnes se kohtaa Aasian rajan Uralvuorilla.

Euroopan pinnanmuodot vaihtelevat paljon pienillä etäisyyksillä. Eteläosassa on useita vuoristoja, merkittävimpinä Alpit, Pyreneet, Karpaatit ja Kaukasus Aasian rajan tuntumassa. Pohjoisessa on laaja ja alava Pohjois-Euroopan tasanko, ja vuoristoja on Skotlannissa sekä Skandit Skandinaviassa. Euroopan alueella sijaitsee useita suuria saaria, kuten Iso-Britannia, Islanti ja Irlanti.

[muokkaa] Maantieteellisiä ääripäitä

• korkein vuori: näkökulmasta riippuen Mont Blanc (4 808 m) tai Elbrus (5 642 m)^[5]
• suurin järvi: Kaspianmeri, kokonaan Euroopassa sijaitsevista Laatokka
• pisin joki: Volga (3 685 km)
• suurin saari: Iso-Britannia (219 000 km²)
• mantereen ääripisteet: Nordkinn, Norja (71°8' N), Cabo da Roca, Portugali (9°31' W), Punta Marroqui, Espanja (36°0' N), Uralvuorten pohjoisosa (n. 63° E)

[muokkaa] Ilmasto ja kasvillisuus

Euroopan eteläosat kuuluvat subtrooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, mutta suurin osa kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen. Vain kaikkein pohjoisimmat osat kuuluvat kylmään vyöhykkeeseen. Euroopassa, kuten muuallakin maapallolla paikallinen kasvillisuus on määräytynyt lämpötilan ja sateisuuden mukaan. Euroopassa on Golf-virran lämmittävän voiman ansiosta varsin eteläinen kasvilliuus varsin pohjoisilla leveypiirelillä.

Euroopan pohjoisosissa, jäämeren rannikolla maasto on puutonta ja vähäisen haihtumisen takia hyvin soista tundraa. Tyypillisiä alueen kasvilajeja ovat runsailla soilla kasvava tupasvilla ja rahkasammal, sekä yleisesti kaikkialla Pohjois-Euroopan tundralla kasvavat vaivaiskoivu ja variksenmarja.

Etelämpänä saavutaan metsänrajalle, mistä alkaa pohjoinen taiga. Skandinaviassa metsänrajan muodostaa tunturikoivu noin 70-71 leveyspiirillä, Venäjällä sen muodostaa lähinnä mänty. Etelämpänä Skandinaviassa ensin mänty syrjäyttää koivun kanssa tunturikoivun noin 68-69 leveyspiirien tienoilla, ja edelleen etelämpänä kuusi yleistyy ajaen männyn ja koivun karuimmille kasvupaikoille viimeistään noin 66-65 leveyspiirille tultaessa. Näillä seuduin kasvillisuus on havumetsävyöhykettä tyypillisimmillään: kuusi-koivumetsiä rehevillä mailla ja männiköitä kuivilla mailla. Kaikkein kosteimmilla mailla on kuitenkin yleisesti turvesoita. Sama kasvillisuustyyppi jatkuu tästä vielä pitkälle etelään, noin 60. leveyspiirille saakka.

60 leveyspiirin tuntumassa taiga alkaa Euroopassa vaihettua ensin sekametsiksi, lopulta paljon etelämpänä Keski-Euroopalle tyypillisiksi lehtimetsiksi, idässä myös aroiksi. Sekametsien piirteitä alkaa näkyä pohjoisesta etelään tultaessa Suomen etelä-ja lounaisrannikolla, tukholman seudulla Ruotsissa, Norjassa taas jo niinkin pohjoisessa kuin Trondheim, johtuen golf-virran lämmittävästä vaikutuksesta. Selvin merkki Sekametsävyöhykkeen läheisyydestä näkyy Etelä-Suomessa esimerkiksi runsaasta lehti-ja sekametsille tyypillisestä kevätaspektista valkovuokkoineen. Sekametsät ulottuvat noin 60. leveyspiiriltä 55. leveyspiirille, eli tämän kasvillisuustyypin pää-aluetta on Etelä-Ruotsi, Etelä-Norja, Baltian maat, osa Valko-Venäjää ja osa Venäjää. Tyypillisesti sekametsissä on sekä taigan, että lauhkeiden lehtimetsien piirtetä. Rehevillä mailla vallitsevat tyypillisesti kuusi-lehtipuu sekametsät, joissa kuusien rinnalla kasvaa runsaasti koivua, haapaa, pihlajaa, raitaa, vaahteraa, tammea, lehmusta, jalavaa ja päkinäpensasta. Lännessä, kuten Etelä-Ruotsissa kasvaa myös pyökkiä. karuilla seuduilla on lähinnä männiköitä, kuten taigallakin.

55. leveyspiiriltä aina 45. leveyspiirille saakka kasvillisuus on kosteilla seuduilla lehtimetsää, itä-Euroopan kuivemmilla seudulla taas joko sekä lehtimetsän ja arokasvillisuuden muodostamaa metsäaroa, hieman harvempaa puistoaroa, tai aivan puhdasta aroa. Vuorten rajaamassa unkarin altaassa kasvaa myös kuivaa aroa, paikallisittain pustaa. Lehtimetsäisillä seuduilla on hyvin monenlaisia metsätyyppejä. Lähempänä Atlantin kosteutta pyökki, vaahtera, koivu, jalava, saarni ja tammimetsät ovat tavallisimpia, Idässä taas metsiä muodostavat enemmänkin lehmukset, mänty, koivut, tuomet, saarnet, pihlajat, jalavat ja tammet. Metsäaroilla on samat puulajit kuin Itä-Euroopan lehtimetsissä, mutta siellä kasvaa myös runsaammin tiettyjä juuri metsäaroille sopeutuneita valoa kaipaavia spesialisteja, kuten omenapuita. Arokasvillisuus muistuttaa lännessä, ja metsäaroilla monin paikoin niittyä, tai ketoa kukkineen ja ruohikkoineen, mutta edelleen itään päin mentäessä vain sitkeimmät ruoholajit menestyvät, ja maisema muttuu tasaisen yksipuoliseksi ruohomereksi.

45. leveyspiirin tuntumassa Euroopassa kasvillisuus on vielä edelleen lehtimetsää, idässä aroa. kuitenkin etelämmäs mentäessä ilmasto alkaa hiljalleen muuttua talvisadeilmastoksi, mikä näkyy myös kasvillisuudessa. Lännessä talveksi lehtensä tiputtavien lehtipuiden rinnalle ilmaantuu heti 45. levespiirin eteläpuolella myös nahkealehtisiä ainavihantia lehtipuita, kuten korkkitammia. Tämä välimerenkasvillisuuden ja lehtimetsien vaihettumisvyöhyke on nähtävissä Espanjan pohjois-rannikolla, Pohjois-Italiassa ja Etelä-Ranskassa selvimmin. Idässä arot törmäävät sensijaan vuoristoihin, kuten Kaukasukseen, jonka rinteillä kasvaa hyvin monimuotoisia metsiä.

Varsinaista välimeren kasvillisuutta kasvaa Euroopassa lähinnä kaikkialla välimeren rannoilla, mutta myös pienenä erillisenä "taskuna" Krimin niemimaan eteläkärjessä vuorten ja meren välissä, mustalla merellä. Välimeren kasvillisuus lienee maapallon yksi monimuotoisimmista kasvillisuustyypeistä. Alueella kasvaa niin nahkealehtisiä sankkoja ainavihantia metsiä, korkeita metsämäisiä piikkipensastoja, matalampia tiheitä pensastoja siellä täällä kasvavine nahkealehtisine puineen, suuria kosteikkoja ja marskimaita jokien suistoilla jne. Kaikkein kuivimmilla seuduilla kasvaa jopa puoliaavikon kasveja yhdessä nahkelaehtisen matalan pensaston kanssa. Välimeren kasvillisuus on rehevintä seuduilla, joissa on runsaimmat talvisateet. Kesällä ja alkusyksyllä koko alueella on lähes sateetonta ja kuumaa, mutta sateisen talven jälkeen maalis-huhtikuussa luonto on hyvin rehevää ja täydessä kukassa. kesän kuivan kauden aikana kasvien, kuten sitruspuiden, mantelipuiden, mansikkapuiden, korkkitammen ja oliivien hedelmät taas kypsyvät.

[muokkaa] Euroopan valtiot

Valtio	Pinta-ala (km²)	Asukasluku (arvio 1.7.2002)	Väestötiheys (as. / km²)	Pääkaupunki
Alankomaat	41 526	16 318 199	393,0	Amsterdam, Haag
Albania	28 748	3 544 841	123,3	Tirana
Andorra	468	68 403	146,2	Andorra la Vella
Armenia 1	29 800	3 229 900	101	Jerevan
Azerbaidžan 2	39 730	4 198 491	105,7	Baku
Belgia	30 510	10 274 595	336,8	Bryssel
Bosnia-Hertsegovina	51 129	4 448 500	77,5	Sarajevo
Britannia	244 820	59 778 002	244,2	Lontoo
Bulgaria	110 910	7 621 337	68,7	Sofia
Espanja 3	498 506	40 077 100	80,4	Madrid
Georgia 2 Abhasia 4 Etelä-Ossetia 4	69 700	4 661 473	64	Tbilisi
Irlanti	70 280	3 883 159	55,3	Dublin
Islanti	103 000	279 384	2,7	Reykjavík
Italia	301 230	57 715 625	191,6	Rooma
Itävalta	83 858	8 169 929	97,4	Wien
Kazakstan 2	2 717 300	15 185 844	–	Astana
Kreikka 5	125 911	10 256 317	81,5	Ateena
Kosovo 4	10 887	2 200 000	202,076	Priština
Kroatia	56 542	4 390 751	77,7	Zagreb
Kypros 1 Pohjois-Kypros 6	5 995	780 133	130,1	Nikosia
Latvia	64 589	2 366 515	36,6	Riika
Liechtenstein	160	32 842	205,3	Vaduz
Liettua	65 200	3 601 138	55,2	Vilna
Luxemburg	2 586	448 569	173,5	Luxemburg
Makedonia	25 333	2 054 800	81,1	Skopje
Malta	316	397 499	1 257,9	Valletta
Moldova Transnistria 7	33 843	4 434 547	131,0	Chişinău
Monaco	1,95	31 987	16 403,6	Monaco
Montenegro	13 812	616 258	48,7	Podgorica
Norja	324 220	4 525 116	14,0	Oslo
Puola	312 685	38 625 478	123,5	Varsova
Portugali 8	91 568	10 084 245	110,1	Lissabon
Ranska 9	547 030	59 765 983	109,3	Pariisi
Romania	238 391	21 698 181	91,0	Bukarest
Ruotsi	449 964	8 876 744	19,7	Tukholma
Saksa	357 021	83 251 851	233,2	Berliini
San Marino	61	27 730	454,6	San Marino
Serbia	88 361	8 023 557	90,80	Belgrad
Slovakia	48 845	5 422 366	111,0	Bratislava
Slovenia	20 273	1 932 917	95,3	Ljubljana
Suomi	337 030	5 183 545	15,4	Helsinki
Sveitsi	41 290	7 301 994	176,8	Bern
Tanska	43 094	5 368 854	124,6	Kööpenhamina
Tšekki	78 866	10 256 760	130,1	Praha
Turkki 2	783 562	70 586 256	93	Ankara
Ukraina	603 700	48 396 470	80,2	Kiova
Unkari	93 030	10 075 034	108,3	Budapest
Valko-Venäjä	207 600	10 335 382	49,8	Minsk
Vatikaani	0,44	900	2 045,5	Città del Vaticano
Venäjä 2	17 075 400	142 200 000	26,8	Moskova
Viro	45 226	1 415 681	31,3	Tallinna
Totaali	26 650 000	731 000 000	70

• ¹ Armenian ja Kyproksen katsotaan kuuluvan maantieteellisesti Aasiaan, mutta kulttuurisesti ja historiallisesti Eurooppaan.
• ² Azerbaidžan, Georgia, Kazakstan, Turkki ja Venäjä sijaitsevat maantieteellisesti osittain Aasian puolella, joten luvuissa on otettu huomioon ainoastaan Euroopan-puoleiset osat.
• ³ Lukuihin ei ole laskettu mukaan Afrikkaan kuuluvia Kanariansaaria eikä Ceutaa ja Melillaa.
• ⁴ Abhasia ja Etelä-Ossetia ovat julistautuneet yksipuolisesti itsenäisiksi, minkä on vain kaksi YK:n jäsenvaltiota tunnustanut. Kosovo on julistautunut yksipuolisesti itenäiseksi, minkä vain 56 YK:n jäsenmaata on tunnustanut.
• ⁵ Lukuihin ei ole laskettu Aasiaan kuuluvia Dodekanesian saaria eikä Pohjois-Egean saariryhmän kreikkalaisia saaria (paitsi Eurooppaan kuuluvat Agios Efstratios ja Limnos).
• ⁶ Pohjois-Kyproksen turkkilaisalue on julistautunut yksipuolisesti itsenäiseksi, minkä on vain yksi YK:n jäsenvaltio tunnustanut.
• ⁷ Transnistria on julistautunut yksipuolisesti itsenäiseksi, mitä ei ole yksikään YK:n jäsenvaltio tunnustanut.
• ⁸ Lukuihin ei ole laskettu mukaan Afrikkaan kuuluvaa Madeiran saariryhmää.
• ⁹ Luvuissa on otettu huomioon vain Ranskan Euroopassa sijaitsevat osat.

[muokkaa] Kaupungit

Euroopassa on 17 kaupunkia, joissa on yli 1,5 mijoonaa asukasta. Vuoteen 1950 asti maailman suurimpien kaupunkien joukossa oli eurooppalaisia pääkaupunkeja, mutta kehitysmaiden väestönkasvu ja kaupungistuminen ovat ajaneet ohi. Euroopan suurin kaupunki pinta-alaltaan on Rovaniemi.

[muokkaa] Väestö

Euroopassa asuu nykyisin noin 680 miljoonaa henkeä. Väkiluvun kasvu on hidasta verrattuna muihin maanosiin. Sen sijaan väestön ikääntyminen on nopeaa: vuonna 2005 yli 65-vuotiaiden osuus oli 16 prosenttia väestöstä, vuoteen 2050 mennessä sen on laskettu kasvavan 28 prosenttiin.^[6]

[muokkaa] Kielet

Euroopassa puhutaan noin 230 kieltä, mikä on vain 3 % maailman kielten lukumäärästä.^[7] Indoeurooppalaisten kielten puhujia on yli 90 prosenttia. Suurimmat kieliryhmät ovat slaavilaiset, germaaniset ja romaaniset kielet.

[muokkaa] Uskonnot

Eurooppalaisista noin 75 % on kristittyjä, 8 % muslimeja. Muslimeista suurin osa asuu Venäjän ja Turkin Euroopan-puoleisissa osissa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Albaniassa.^[8] Noin 17 % ei tunnusta mitään uskontoa. Juutalaisia on alle yksi prosentti.

[muokkaa] Katso myös

• Euroopan unioni

[muokkaa] Kirjallisuus

• Norman Davies: Europe: A History

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Tietoa Euroopan maista