Slaavit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Slaavit ovat slaavilaisten kielten puhujia, jotka ovat jakaantuneet useisiin, lähinnä Keski- ja Itä-Euroopassa asuviin, etnisiin ryhmiin. Kielellisen yhteyden lisäksi slaavilaisuudella viitataan yleisesti myös koettuun tai luultuun geneettiseen tai kulttuuriseen yhteyteen. Selkeintä olisi käyttää sanaa slaavi vain kielistä puhuttaessa, sillä slaavilaiset kielet ovat kiistatta sukua toisilleen, kun taas ns. slaavilaiset kulttuurit ovat keskenään hyvin erilaisia. Näin ei yleiskielessä kuitenkaan ole ollut tapana. Vaikka slaavien välillä on vain kielellinen yhteys, eri aikoina ja eri konteksteissa slaavit on nähty ja haluttu nähdä yhtenä ryhmänä. Sekä slaavit itse että muut kuin slaavit ovat eri aikoina kokeneet slaavilaisten kansojen olevan sukua. Slaavien yhtenäisyyttä erityisesti korostavaa ajattelua kutsutaan panslavismiksi. Panslavismi eli voimakkaana poliittisena liikkeenä lähinnä 1800-luvun puolivälissä.

Slaavien jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slaavit jaetaan alueellisesti kolmeen pääryhmään, jotka jakaantuvat kansoiksi. Ei ole täyttä yksimielisyyttä siitä, mitkä ryhmät ovat omia kansojaan, ja mitkä vain jonkun toisen kansan heimohaaroja.

Valtiot, joissa slaavit ovat enemmistökansallisuutena.
Slaavilaisten kielten nykyinen levinneisyys.

Panslavismi on slaavien yhtenäisyyttä korostava aate.

Slaavien alkuperä ja levittäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slaavien oletettu alkukoti noin 1000 eaa.

Slaavien vanhimmasta historiasta tiedetään varsin vähän. Nimitys slaavi (Sklavenoi tms.) tavataan ensimmäistä kertaa itäroomalaisissa teksteissä 500-luvulla jaa.

Ilmeisesti slaavit olivat tässä vaiheessa levittäytymässä oletetusta alkukodistaan Mustanmeren pohjois- ja luoteispuolelta, Dnepr-joen ja Karpaattien väliltä. Slaavit ottivat osaa kansainvaelluksiin valloittaen lähes koko Balkanin, jonka Itä-Rooma (Bysantti) pystyi valloittamaan takaisin vasta 800-luvulla. Keski-Euroopassa slaavit levittäytyivät Elbelle saakka. Nykyisen Venäjän alueella slaavilaista väestöä työntyi pohjoiseen, jossa perustettiin kaupunkeja, ja samalla slaavilainen kieli omaksuttiin alkuperäisväestöjen keskuuteen. Tämä johti balttilaisen ja suomalais-ugrilaisen kielialueen voimakkaaseen supistumiseen.