Hunnit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kansaa. Hunni voi viitata myös piirroshahmoon

Hunnit olivat etnisesti kirjava, ydinosaltaan luultavasti turkinsukuinen paimentolaisväestö, joka tunkeutui Keski-Aasian arojen suunnasta Eurooppaan 300-luvun lopulla. Heidän hyökkäyksensä oli kansainvaellusten alkusysäys[1].

Hunnien ydinjoukon uskotaan edustaneen ainakin osittain mongolidista ihmistyyppiä, mutta Euroopan valloitukseen osallistui myös muita hunnien alistamia kansoja. On epäselvää, paljonko Eurooppaan tunkeutuneilla hunneilla oli yhteistä Intiaa ja Kiinaa ahdistaneiden paimentolaiskansojen kanssa. Nykyisen Mongolian alueella asunut xiongnu-kansa, jota vastaan kiinalaiset taistelivat jo ennen ajanlaskun alkua, on joskus samaistettu hunneihin.

Hunnit Aasiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hunnit olivat taitavia ratsastajia ja jousen käyttäjiä, ja tekivät hyökkäyksiä Kiinaa vastaan. Hunneilla ei ollut yhtenäistä valtiorakennetta, vaan he muodostuivat useista keskenään kilpailevista päällikkökunnista.[2]

Alun perin hunnit asuivat luultavasti nykyisen Mongolian alueella[2], ja he edustivat alkuperäistä mongolinkielistä ordaa. Hunnit loivat ensimmäisen paimentolaisheimojen valtiollisen muodostuman Keski-Aasian aroille. Kolmannen vuosisadan lopussa ennen ajanlaskun alkua tämän liittouman johdossa oli Mode. Hunnit alistivat valtaansa Jenisein varrella olevat heimot (mm. dinlinit) ja muinaisen Tuvan väestön. Valloitusretket jatkuivat vielä länteenpäin, jossa tavoitteena oli kukistaa keskiaasialaiset usunit ja juetšežit.[3]

70-luvulla eaa. tämä hunnien varhainen valtakunta hajosi kiinalaisten, usunien ja dinlinien yhdistyneiden voimien takia. Osa hunneista pääsi pakenemaan usunien ja dinlinien välistä länteen Kangjuin aralilaisten heimojen luo ja ilmeisesti täällä sekoittui muinaisturkkilaisiin heimoihin. Hunnit perustivat uuden valtakunnan ajanlaskun alun paikkeilla, mutta tämä valtakunta tuhoutui lopullisesti v. 87 jaa. sjanbilaisten mongolinkielisten heimojen iskuissa.[3]

Suuri joukko ns. pohjoisia hunneja lähti liikkeelle Altain ja Tienšanin välisten vuorilaaksojen kautta kohti länttä Etelä- ja Länsi-Siperiaan. Matkansa varrella he kukistivat Koillis-Kazakstanin ja Barabinskin arojen puolipaimentolaiset (etupäässä turkinkieliset) heimot. Länsi-Mongolian ("Barkauljärvi" = ?) ja ”Länsimeren” (Kaspianmeri tai Araljärvi) välisillä alueilla hunnit turkkilaistuivat. Näihin hunneihin sulautui myös sarmaatteja ja ugreja. Pohjoisilla hunneilla oli valtakunta vuosina 104155.[3]

Vuonna 155 jaa. sjanbilainen heimopäällikkö Tanšihai ajoi hunnit kokonaan pois itäisiltä alueilta ja karkotti heidät melkein Volgan rannoille. 100-luvun jälkipuoliskolla idästä paenneet hunniheimot (turkkilais-mongolilaiset) ja heihin sulautuneet ugrilaiset ja sarmaatit ilmaantuivat Etelä-Uralin ja alisen Volgan itäpuoleisille aroille. Tästä lähtien hunnit tunnetaan myös Euroopassa.[3]

Hunnit Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hunnien valtakunta Euroopassa

Hunnit lähtivät 300-luvun jälkipuoliskolla vaeltamaan, ja hyökkäsivät noin 360 Kaspianmeren pohjoispuolisille alueille, ylittivät sitten vuonna 375 Volgan ja kukistivat alaanien valtakunnan. Osa hunneista tunkeutui pohjoista kohti Kaman ja keskisen Volgan rannoille. Seuraavaksi hunnit hyökkäsivät Ukrainan ja Moldovan alueilla asuneiden ostrogoottien kimppuun ja kukistivat myös heidät. Noin vuonna 375 hunnit hyökkäsivät visigoottien kimppuun.[4][2]

Hunnit asettuivat Pannoniaan ja tekivät sieltä hyökkäyksiä eri puolille Eurooppaa. Hajanaiset hunnit koostuivat useista eri ryhmistä, eikä heillä ollut yhtä johtajaa. Vuonna 432 kaikkien hunnien johtajaksi nousi kuitenkin yksi mies, Rua eli Rugila. Rugilan kuoltua 434 valta jaettiin hänen veljenpoikiensa Bledan ja Attilan kesken. Veljekset pakottivat Bysantin maksamaan hunneille veroa ja kukistivat vuonna 436 burgundit.[2]

Vuonna 445 Attila murhasi veljensä, ja hänestä tuli kaikkien hunnien valtias. Hän kokosi vuonna 451 suuren armeijan, johon kuului hunnien lisäksi myös heidän alistamiensa germaanikansojen joukkoja. Attilan johdolla he hyökkäsivät Galliaan ja etenivät nykyisen Orléansin edustalle. Katalaunien kentillä käytiin taistelu, jossa olivat vastakkain Attilan joukot ja Länsi-Rooman sotapäällikön Aëtiuksen kokoama armeija. Aëtiuksen joukoissa taisteli roomalaisten lisäksi frankkeja, visigootteja, burgundeja ja alaaneja. Hunnit hävisivät taistelun ja Attilan oli vetäydyttävä takaisin Pannoniaan.[2]

Attila hyökkäsi tappiostaan huolimatta jo seuraavana vuonna Pohjois-Italiaan Pojoen tasangolle. Hunnit kääntyivät kuitenkin pian takaisin, mahdollisesti alueella riehuneiden kulkutautien ja nälänhädän vuoksi.[2]

Attilan kuoltua vuonna 453 hunnien valtakunta hajosi. Hunnien valtakausi päättyi lopullisesti, kun gepidien kuningas Ardarik löi vuonna 455 yhdessä herulien ja ostrogoottien kanssa Attilan pojan Ellakin hunnijoukot. Hunniväestö sulautui vähitellen avaareihin ja bolgaareihin.[2]

”Modernit” ”hunnit”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hunnit ja unkarilaiset sekoittuivat keskiajan jälkeisissä käsityksissä. Yhtenä syynä lienee ollut se, että Attila oli pitänyt päämajaansa Pannonian altaassa. Enea Silvio de’Piccolomini, joka myöhemmin tunnettiin paavina Pius II, esitti 1509 postuumissa teoksessaan Cosmographia, että unkarin kieli polveutuisi hunnien kielestä.[5]

Transilvanian saksalainen J. Tröster julkaisi J. Bethlenin teoksen Rerum transylvanicum libri quatuor (1663) saksannoksen vuonna 1666 ja lisäsi siihen oman ajatuksensa, että Attila olisi puhunut germaanista kieltä. Hänen mukaansa unkari oli sekakieli, josta tämä germaaninen pohja olisi hyvin ollut vielä havaittavissa.[6]

Martin Fogel (16351675) esitti teoksessaan Observationes (1669) havaintonsa, että monessa kielessä esiintyy vaihtelua f : h. Tämän perusteella hän alkoi tutkia finnin (suomen) ja hunnin (unkarin) sanoja ja totesi kielten olevan keskenään sukua. Näin täysin väärien käsitysten pohjalta onnekkaasti löytyi suomen ja unkarin välinen kielisukulaisuus ensimmäisen kerran.[7]

Sanat Ungarn (saksa), Vengrija (venäjä), unkari (suomi), jne. juontuvat mutkien kautta sanoista ugri ja Jugra. Itse unkarilaiset käyttävät sanaa magyar [madjar]. Englantilainen kielialue on pitänyt kiinni unkarilaisten ”hunnilaisuudesta”, minkä takia englannin sanan alussa on h (Hungary). Ensimmäisen maailmansodan aikana britit käyttivät saksalaisista pilkkanimitystä the Huns eli ’hunnit’, mikä puolestaan viittaa hunnien ”germaanisuuteen”. Nykyisin hunnit mielletään (vain) hurjiksi, mitä osoittaa myös piirroshahmo Hunni.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Castrén, Paavo ja Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava 2000. ISBN 951-1-12387-4
  • Halikov, A. H.: Tataarit, keitä te olette? Abdulla Tukain Kulttuuriseura r.y. Vammala 1991. ISBN 952-90-3114-9
  • Kari, Risto: Historian ABC - Kaikkien aikojen valtiot. Osa 2. Kustannusosakeyhtiö Tammi 2001. ISBN 951-31-1094-x
  • Stipa, Günter Johannes: Finnisch-ugrische Sprachforschung. Suomalais-ugrilainen seura. Vammala 1990. ISBN 951-9403-34-5

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Castrén & Pietilä-Castrén 2000. S. 223
  2. a b c d e f g Kari 2001. S. 110–111
  3. a b c d Halikov 1991. S. 44
  4. Halikov 1991. S. 46–47
  5. Stipa 1990. S. 28
  6. Stipa 1990. S. 87
  7. Stipa 1990. S. 142–143