Araljärvi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Araljärvi
Araljärvi 1989 ja 2008
Araljärvi 1989 ja 2008
Koordinaatit 45°N, 60°EKoordinaatit: 45°N, 60°E
Sijainti Kazakstan, Uzbekistan
Pinta-ala 17 382 km²
Tilavuus 108 km³
Laskujoki laskujoeton

Araljärvi (kazakiksi Aral teñizi; uzbekiksi Orol dengizi,ven. Аральское море, Aralskoje more) on laskujoeton suolajärvi Keski-Aasiassa Kazakstanin ja Uzbekistanin alueella. Araljärven pinta-ala oli 67 499 neliökilometriä vuonna 1960,[1] ja se oli maailman neljänneksi suurin järvi[2] Kaspianmeren, Yläjärven ja Victoriajärven jälkeen. Entisestä Araljärvestä on nykyään jäljellä useita erillisiä järviä ja autiomaata. Järvien yhteenlaskettu pinta-ala on 17 382 neliökilometriä, mutta pinta-ala vaihtelee runsaasti vuosittain. Amudarja ja Syrdarja ovat suurimmat järveen laskevat joet, joista Amudarjan virtaama saavuttaa nykyisin Araljärven vain ajoittain.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Araljärvi noin vuonna 1960 sekä Amudarja- ja Syrdarjajoet.

Araljärven koko on ollut riippuvainen suurimmaksi osaksi Amudarjan siihen tuomasta vedestä. Amudarja on historiansa aikana virrannut ajoittain Kaspianmereen, jolloin Araljärven pinta-ala on kutistunut ja suurimmillaan se on ollut aikoina, jolloin Amudarja on virrannut siihen.[4] 1960-luvulla Araljärvi alkoi kutistua, kun Neuvostoliitto uudelleenohjasi järveen laskeneet joet riisi- ja puuvillapeltojen kasteluun.[3]

Araljärvi jakautui kahdeksi järveksi eli eteläiseen ja pohjoiseen vuonna 1987. 2000-luvun alussa eteläisen Araljärven itäinen ja läntinen puolisko olivat enää heikosti yhteydessä toisiinsa molemmista päistä ja eteläinen yhteys katkesi vuoteen 2001 mennessä. Erityisen nopeasti itäinen osa kutistui vuosina 2005–2009, johtuen kuivuudesta ja Araljärven pohjoisosan pelastamiseksi rakennetusta padosta, joka rajoitti Syrdarjan vesien virtaamista eteläiseen osaan. Vuosina 2008–2009 Amudarjasta ei virrannut vettä ollenkaan Araljärveen ja 2009 itäinen osa oli lähes kuivunut, jäljellä oli lähinnä entisen järven pieni lahti luoteisosassa.[3]

Vuonna 2010 Amudarjan vesistön alueella ollut kuivuus hellitti ja lumipeite joen alkulähteillä Pamirvuoristossa oli normaali. Amudarjaan virtasi riittävästi vettä, jotta virtaama saavutti Araljärven ja järven itäinen osa kasvoi huomattavasti suuremmaksi kuin se oli ollut 2009.[4]

Araljärven pohjoisosan pelastamiseksi valmistui vuonna 2005 pato, jonka myötä vedenpinta on siellä alkanut nousta ja suolapitoisuus laskea. Pohjoisosan vedenpinta on noussut alhaisimmasta tasostaan lähes 10 metriä ja kalakanta elpynyt.[5]

Entisen Araljärven alueet ovat paikoin pahasti saastuneita alueella tapahtuneiden asetestausten, teollisuusprojektien ja ennen Neuvostoliiton hajoamista tapahtuneen lannoitevuodon takia. Alueella sijaitsee Ostrov Vozroždenijan entinen saari, sittemmin niemen kautta kannakseksi muuttunut, jossa aikoinaan sijaitsi yksi Neuvostoliiton huippusalaisen biologisten aseiden kehittelyohjelman tärkeimmistä tutkimuslaitoksista.

Syyskuussa 2014 uutisoidaan Araljärven pääaltaan kuivuneen kokonaan.[6]

Valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entisen Araljärven valuma-alue on pinta-alaltaan noin 2,7 miljoonaa neliökilometriä. Alueeseen kuuluvat Uzbekistan, Tadžikistan, osia Kazakstanista, Kirgisian länsiosa, Turkmenistanin itäosa, Afganistanin pohjoisosa ja Iranin koilliskulma.[7]

Valuma-alueen tärkeimmät joet ovat Araljärveen laskevat Syrdarja ja Amudarja. Monet alueen joista katoavat aavikolla. Tällaisia jokia ovat esimerkiksi Harirud ja Murgab. Valuma-alueeseen kuuluu lisäksi monia Kopet Dag- ja Tien Shan -vuoristosta virtaavia matalia jokia ja Karakumin kanava.[7]

Kuivumisen vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satelliittikuvia vedenpinnan vaihteluista 2000–2011.

Araljärvi vaikutti aiemmin alueen ilmastoa leudontavana tekijänä.[8] Ilmasto on muuttunut entisen Araljärven ympäristössä merellisestä mantereiseksi, minkä seurauksena kesälämpötilat ovat nousseet ja talvilämpötilat laskeneet. Ilman suhteellinen kosteus on myös pienentynyt ja sateettomien päivien määrä on kasvanut 300 prosentilla. Samalla vuodenajat ovat muuttuneet. Vielä 1950-luvulla helmi- ja maaliskuu olivat sateisimmat ja syyskuu kuivin kuukausi. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin huhtikuusta oli tullut alueen sateisin kuukausi ja heinäkuusta kuivin.[9]

Alueen ilmastoon on vaikuttanut järvenpohja, jota on paljastunut järven kuivumisen myötä. Uusi maa on kuivaa ja helposti tuulen kuljetettavissa, minkä takia osilla Araljärveä ympäröivistä alueista hiekkamyrskyjen määrä on kasvanut.[10] Hiekkamyrskyjä suuntautuu etenkin järveltä länteen Ustjurtin tasangolle ja etelään Amudarjan suistoalueelle.[11] Araljärven hiekkaa on kuitenkin havaittu luoteessa peräti Valko-Venäjällä ja Liettuassa, lännessä Georgiassa ja kaakossa Afganistanissa asti. Myrskyissä kulkeutuva maa-aines on todella suolapitoista ja se sisältää kalsiumsulfaattia, natriumkloridia, natriumsulfaattia, magnesiumsulfaattia ja kalsiumvetykarbonaattia. Erityisesti natriumkloridi ja -sulfaatti ovat myrkyllisiä kasveille, joten ne vaikuttavat alueen satoon ja kasvillisuuteen.[10]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhat kalastusalukset ruostuvat nykyään entisessä järvenpohjassa.

Araljärveä käytettiin aiemmin kuljetusreittinä ja järvestä saatu kalasaalis oli huomattava. Merkittävimmät kaupungit järven rannalla olivat pohjoisessa Kazakstanin alueella sijaitseva Aral ja etelässä Uzbekistanissa sijaitseva Mojnaq. Kaupunkien välillä oli vilkasta vesiliikennettä Araljärven poikki.[10] Vesiliikenne loppui 1980-luvulla. Aral ja Mojnaq olivat jo kaukana järvenrannasta. Liikennettä pidettiin kuitenkin yllä pitkillä kanavilla, joiden ylläpito muodostui liian vaikeaksi ja kustannukset liian korkeiksi.[12]

Kalastus oli merkittävä elinkeino Araljärven ympäristössä. Järvestä saatiin 40 000 tonnin saalis vuonna 1962. Viisi vuotta myöhemmin kalaa saatiin enää vain noin puolet tuosta määrästä. Vuoteen 1975 mennessä kalaa pyydettiin enää 3 000 tonnia ja vuonna 1980 koko kalateollisuus oli kuollut.[10] Kymmenettuhannet ihmiset menettivät kalateollisuuden loppumisen johdosta elantonsa.[12] Uudesta pohjoisesta Araljärvestä pyydetään taas kalaa, erityisesti sinne istutettua kampelaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Micklin, Philip: The Aral Sea Disaster. Annual Review of Earth and Planetary Sciences, 2007, 35. vsk, s. 47-72. Annual Reviews. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • Middleton, Nick: The Aral Sea, s. 497-510. Shahgedanova, Maria (toim.) The Physical Geography of Northern Eurasia. Oxford University Press, 2003.
  • Severskiy, I et al.: Global International Waters Assessment Aral Sea, GIWA Regional assessment 24. University of Kalmar (United Nations Environment Programme), 2005. ISSN 1651-940X. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • Whish-Wilson, Phillip: The Aral Sea environmental health crisis. Journal of Rural and Remote Environmental Health, 2002, 1. vsk, nro 2, s. 29-34. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 23. syyskuuta 2008. (englanniksi)
  • yle uutiset 29.9 2014

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Micklin, Philip: The Aral Sea Disaster, s. 53
  2. Micklin, Philip: The Aral Sea Disaster, s. 50
  3. a b c Shrinking Aral Sea earthobservatory.nasa.gov. Viitattu 30.10.2010.
  4. a b The Shrinking Aral Sea Recovers earthobservatory.nasa.gov. Viitattu 30.10.2010.
  5. Maailman suurin lätäkkö Presso. Viitattu 25.3.2010.
  6. Yrjö Kokkonen: Ympäristökatastrofi saavutti huippunsa: Araljärven pääallas kuivui kokonaan 29.9.2014. Yle Uutiset. Viitattu 30.9.2014.
  7. a b Global International Waters Assessment Aral Sea, GIWA Regional assessment 24, s. 17
  8. Whish-Wilson, Phillip: The Aral Sea environmental health crisis, s. 30
  9. Middleton, Nick: The Aral Sea, s. 502
  10. a b c d Middleton, Nick: The Aral Sea, s. 502
  11. Micklin, Philip: The Aral Sea Disaster, s. 55
  12. a b Micklin, Philip: The Aral Sea Disaster, s. 54

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Araljärvi.