Georgia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Georgia
საქართველო
Sakartvelo
Georgian lippu Georgian vaakuna
lippu vaakuna

Georgian sijainti

Valtiomuoto tasavalta

Presidentti
Pääministeri
Giorgi Margvelašvili
Irakli Garibašvili

Pääkaupunki Tbilisi (1 101 100 as.)[1]
41°43' N, 44°47' E

Muita kaupunkeja Kutaisi (185 965 as.),
Batumi (121 806 as.)[1]

Pinta-ala
– yhteensä 69 700 km² (sijalla 119)
– josta sisävesiä ei merkittävästi

Väkiluku (2014) 4 935 880[2] (sijalla 122)
– väestötiheys 66,44 / km²
– väestönkasvu −0,11 % (2014)

Viralliset kielet georgia

Valuutta lari (GEL)

BKT (2013) sijalla 114
– yhteensä 27,3 miljardia USD[2]
– per asukas 6 100 USD

HDI (2012) 0.745[3] (sijalla 73)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 13,1 %
– teollisuus 29,3 %
– palvelut 57,6 %

Aikavyöhyke +4
– kesäaika ei käytössä

Itsenäisyys
 –Kuningaskunta
 –Demokraattinen tasavalta
 –Neuvostoliitosta

1008
26. toukokuuta 1918

9. huhtikuuta 1991

Lyhenne GE

– ajoneuvot: GE
– lentokoneet: 4L

Kansainvälinen
suuntanumero
+995

Motto Dzala ertobašia
(suom. Voima on yhtenäisyydessä)

Kansallislaulu Tavisupleba

Lähde:[2]

Georgia (georg. საქართველო, Sakartvelo), aiemmin suomeksi Gruusia ja vuosina 1990–1995 Georgian tasavalta, on valtio Kaukasiassa Itä-Euroopan ja Aasian rajalla. Georgia rajautuu pohjoisessa Venäjään, etelässä Turkkiin, Armeniaan ja Azerbaidžaniin ja lännessä Mustaanmereen. Suuri Kaukasus kohoaa maan pohjoisrajalla. Georgian pääkaupunki on Tbilisi ja maassa asuu noin 4,9 miljoonaa henkeä. Maan suurin etninen ryhmä on georgialaiset, jotka muodostavat 83,8 prosenttia väestöstä (vuonna 2002).[2]

Antiikin aikana Georgian aluetta hallitsivat kaksi kuningaskuntaa, Kolkhis ja Iberia. Niistä jälkimmäinen oli yksi ensimmäisistä kristinuskon virallistaneista valtioista 300-luvun alussa ja muodosti ytimen, jonka ympärille yhdistynyt Georgian kuningaskunta muodostui 1000-luvulla. Poliittisen, taloudellisen ja kulttuurisen kukoistuskauden jälkeen kuningaskunta taantui 1200-luvulla ja hajosi lopulta useiksi kuningas- ja ruhtinaskunniksi 1500-luvulla. Kolme vuosisataa kestäneen osmanien ja Persian valtakuntien hegemonian jälkeen Georgia liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1800-luvun alussa. Vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen jälkeen Georgia oli lyhyen aikaa itsenäinen demokraattinen tasavalta (1918–1921), mutta puna-armeija hyökkäsi maahan vuonna 1921 ja valtasi sen. Georgiasta tuli Neuvostoliiton osa, Georgian SNT, joka itsenäistyi jälleen vuonna 1991. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiä vuosia leimasivat sisäinen konflikti ja taloudelliset vaikeudet. Georgian tilanne alkoi vakautua vähitellen vuonna 1995 ja parani verettömän vallanvaihdon, niin kutsutun ruusujen vallankumouksen jälkeen vuonna 2003.[4] Georgia kärsii kuitenkin edelleen ratkaisemattomista konflikteista Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa. Suhteet naapurimaahan Venäjään ovat pysyneet huonoina näiden kiistojen ja Georgian Nato-jäsenhakemuksen vuoksi:[5] elokuussa 2008 Venäjä miehitti osan Georgiasta Etelä-Ossetiassa syttyneen sodan yhteydessä.

Georgia on edustuksellinen demokratia, yhtenäisvaltio ja presidenttivaltainen tasavalta. Se on Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston, Maailman kauppajärjestön, Mustanmeren talousjärjestön ja GUAMin jäsen.[2] Maa on ilmaissut halunsa liittyä Natoon ja Euroopan unioniin.[6]

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Georgian nimi

Georgian eri nimien alkuperistä on useita eri teorioita. Maan omakielinen nimi on Sakartvelo ja georgialaisten omakielinen nimitys kartveli. Nimet ovat peräisin Kartlin historialliselta alueelta. Kartli, joka tunnettiin antiikin lähteissä nimellä Iberia, on Georgian suurin vanha provinssi maan itäosassa. Historiallisen perinteen mukaan se on saanut nimensä kaikkien georgialaisten myyttiseltä kantaisältä Kartlosilta. Nykytutkimus on esittänyt nimestä useita eri hypoteeseja. Ensimmäisen mukaan nimi vastaisi useiden muiden kielien "aidattua paikkaa" tai "linnoitusta" tarkoittavaa sanaa, kuten georgian lähisukukielessä mingrelissä karti ("kesäaitaus"), osseetissa kart ("piha"), persiassa gerd ("kaupunki") tai englannissa garden ("puutarha", "piha"). Kartlis tskhovreba -kronikan mukaan nimi Kartli annettiin ensimmäiseksi historiallisen Mtskhetan yläpuoliselle vuorelle, jonne Kartlos-päällikö "...perusti ensin linnoituksia... ja rakensi sinne talon... ja tuota vuorta kutsuttiin nimellä Kartli, kunnes Armazin kuva pystytettiin sinne, mistä lähtien koko Kartlin alue sai tuon nimen". Vuori oli yksi georgialaisten heimojen muinaisista keskuksista.[7]

Nimen Georgia on Euroopassa nähty perinteisesti saaneen alkunsa joko kreikan maanviljelijää tarkoittavasta sanasta geōrgos (kreik. γεωργος) tai sitten Pyhältä Yrjöltä (Georgios), joka on Georgian suojeluspyhimys ja jonka kultti on paikoin ollut hyvinkin vahva.[7] Todennäköisesti Georgia-nimi on kuitenkin peräisin georgialaisten persialais-arabialaisesta nimityksestä gurğ, joka on myöhemmin muuntunut nykyiseen muotoonsa. Myös venäläinen nimi maalle, Gruzija (ven. Грузия), lienee tullut persiasta, ja sitä on käytetty venäjässä jo ainakin 1300-luvulla. Venäjästä lainattua muotoa Gruusia on käytetty myös Suomessa Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Persian nimet gurğ ja gurğān ovat peräisin muinais- ja keskipersian sanoista vrkān ja waručān, jotka liittyvät indoeurooppalaisten kielten sutta tarkoittavaan juureen. Myös muinaisarmeniassa Georgiasta käytetyt nimet veria ja virk olisivat peräisin samasta juuresta, kuten mahdollisesti myös sanan Iberia juuri ber. Myös omakielisen Kartli-nimen voidaan selittää tulleen samasta juuresta. Georgia tarkoittaisi siis susien maata – susi oli georgialaisessa mytologiassa myyttinen toteemieläin ja heimojen esi-isä. Myös kaksi muuta georgialaista/georgialaisten nimeä, Guria ja Eguri tai Egeri (eli Egrisi) näyttävät olevan sutta tarkoittavasta juuresta peräisin.[8]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Svanetia on yksi Georgian vuoristoalueista.
Alazanin jokilaakso sijaitsee Kakhetin alueella Georgian itäosassa.

Georgia sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla. Eri määritelmissä maa lasketaan kuuluvaksi joko Eurooppaan, Aasiaan tai molempiin. Yleisessä määritelmässä maanosien välinen raja kulkee Kaukasus-vuoriston vedenjakajaa pitkin, jolloin Georgia kuuluu lähes kokonaisuudessaan Aasiaan, joissain määritelmissä raja kulkee Georgian halki ja jotkut määritelmät[9] lukevat Georgian osaksi Eurooppaa yhdessä muiden Kaukasian valtioiden kanssa. Georgian historialliset, uskonnolliset ja kulttuuriset siteet Eurooppaan ovat olleet vahvat: ensin antiikin aikana Kreikkaan ja Roomaan, keskiajalla Bysanttiin ja myöhemmin Venäjään. Georgia on Euroopan neuvoston jäsen.[10]

Georgian topografia on äärimmäisen vaihteleva. Sen hallitsevin piirre on vuoret, ja vuoristoalueet muodostavatkin jopa 85 prosenttia Georgian pinta-alasta. Maan pohjoisosassa kohoaa Suuri Kaukasus, joka muodostaa luonnollisen rajan Georgian ja Venäjän välille. Kaukasuksen korkeimmat huiput Georgiassa ovat Škhara (5 200 metriä) Georgian ja Venäjän rajalla sekä Kazbek (5 037 metriä) kokonaan Georgian puolella. Lukuisat huiput ovat yli neljän ja puolen kilometrin korkuisia. Maan etelärajalla kohoaa matalampi Pieni Kaukasus, jonka huiput eivät juuri kohoa kolmea kilometriä korkeammalle. Kaukasus-vuoristot yhdistää toisiinsa Suramin vuorijono, joka jakautuu Likhin ja Meskhetin vuorijonoihin. Se jakaa maan kahteen osaan. Vuorijonon länsipuolella Mustanmeren rannikolla avautuu hedelmällinen Kolkhiin alanko. Maan vuoristoisuus on luonut kulttuuri- ja kielieroja eristämällä alueita toisistaan.[11][12][2]

Georgian alueella on noin 25 000 jokea, jotka laskevat joko Mustaanmereen lännessä tai Kaspianmereen idässä. Merkittävin joki on Tbilisin läpi virtaava Mtkvari, joka saa alkunsa Turkista ja virtaa itäisen Georgian kautta Kaspianmereen. Muita tärkeitä jokia maan itäosassa ovat Mtkvariin laskeva Aragvi ja Kakhetin alueen läpi virtaavat Iori ja Alazani, jotka myös liittyvät Mtkvariin Azerbaidžanin puolella. Länsi-Georgian pisin joki on Rioni, joka saa alkunsa Kaukasukselta ja laskee Mustaanmereen Potin kaupungissa. Lännen hedelmällisen alueen läpi virtaavat myös Enguri Abhasian rajalla ja Kodori kokonaan Abhasian puolella. Kaukasukselle luonteenomaisia ovat syvät, jokien uurtamat laaksot.[11][12][2] Järviä Georgiassa on noin 860. Niistä tunnetuimpiin kuuluvat Paravani maan eteläosassa ja Ritsa, Kaukasian syvin järvi, Abhasiassa.[13]

Georgian luonnonvaroihin lukeutuvat mineraalivarat, kuten mangaani, rautamalmi, hiili, kulta, marmori ja alabasteri. Lukuisat joet ovat merkittävä vesivoiman lähde. Maaperä ja ilmasto sallivat sitrushedelmien ja teen kasvatuksen. Lisäksi Mustanmeren alla on merkittäviä öljykenttiä, joita ei olla hyödynnetty. Georgialla on rajaa yhteensä 1 461 kilometriä: pisin raja on Venäjän kanssa, 723 kilometriä. Georgia rajautuu Venäjän Krasnodarin aluepiiriin sekä Karatšai-Tšerkessian, Kabardi-Balkarian, Pohjois-Ossetia-Alanian, Ingušian, Tšetšenian ja Dagestanin tasavaltoihin. Rajaa Azerbaidžanin kanssa on 322 kilometriä, Armenian kanssa 164 kilometriä ja Turkin kanssa 252 kilometriä. Georgian rannikon pituus on yhteensä 310 kilometriä.[2][11]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šatilin laakso sijaitsee Khevsuretin vuoristoalueella.
Bordžomi-Kharagaulin kansallispuisto Georgian keskiosassa on maan suurin luonnonsuojelualue.

Georgian ilmasto vaihtelee Mustanmeren rannikon subtrooppisista olosuhteista maan itäosien mannermaisempaan ilmastoon. Kaukasus-vuoristo suojaa maata pohjoisen kylmiltä ilmamassoilta, joten lännen lämmin ilma pääsee vapaasti virtaamaan Mustaltamereltä lännen alangolle. Lännessä ilmasto onkin kostea ja sademäärät yltävät 1 000–2 000 millimetriin, Batumissa jopa 2 500 millimetriin vuosittain. Talven keskilämpötila on 5 celsiusastetta ja kesän 22 astetta. Ilmastovyöhykkeet riippuvat korkeudesta ja etäisyydestä Mustaltamereltä. Koska vuoret erottavat Mustanmeren maan itäosista, ilmasto on mannermaisempi ja sademäärät huomattavasti pienempiä, noin 500–800 millimetriä vuodessa. Talven keskilämpötila on 2–4 astetta ja kesän 20–24 astetta. Kaakon puolikuivalla tasangolla ja korkeilla ylämaa-alueilla on omat mikroilmastonsa: vuorilla sademäärät voivat nousta kaksi kertaa suuremmiksi kuin maan itäosassa keskimäärin. Korkeimmat vuorenhuiput ovat jatkuvasti lumen peittämiä.[12][11]

Kasvillisuus ja eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihtelevien luonnonolojen ansiosta Georgiassa on runsaasti eläin- ja kasvilajeja. Metsät peittävät noin 40 prosenttia Georgian pinta-alasta ja sijaitsevat pääosin maan länsiosassa ja vuoristoalueilla. Idässä metsät ovat harvinaisempia ja kasvillisuus pääosin matalampaa pensaikkoa ja ruohikkoa. Metsäraja on noin 2 300–2 500 metrin korkeudella merenpinnasta. Valtaosa metsistä koostuu pyökistä, tammesta, valkopyökistä, kastanjasta, saarnista, vaahterasta ja muista vastaavista lehtipuista. Alle viidesosa metsistä on havumetsiä, jotka kasvavat yleensä 900–2 150 metrin korkeudella merenpinnasta. Puurajan yläpuolella on alppiniittyjä, eteläisillä ylängöillä taas arokasvillisuutta. Kosteikkokasvillisuutta on kaikilla korkeuksilla, mutta suurimmat alueet sijaitsevat Mustanmeren rannikolla. Alavat alueet on otettu tehokkaasti ihmisen käyttöön maanviljelysalueiksi.[11][14][15]

Georgiasta tunnetaan yli 4 000 kasvilajia, joista kaksi ja puoli tuhatta on vesikasveja. Kaukasian alueen 6 000 kasvilajista yhteensä 1 600 on alueelle kotoperäisiä. Sienilajeja on seitsemän tuhatta. Nisäkäslajeihin kuuluvat vuoristoalueilla murmelit, kubaninturi sekä gemssi ja metsissä esimerkiksi susi, kettu, mäyrä ja hirvieläimet. Nisäkäslajeja Georgiassa on 105, lintuja 322, matelijoita 52, sammakkoeläimiä 13 ja kaloja 84.[11][16]

Ympäristönsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska ihmiset ovat asuttaneet Kaukasian aluetta huomattavan kauan, heillä on ollut merkittävä vaikutus alueen luontoon ja enää murto-osa Georgian alueesta on luonnontilassa. Parhaiten ovat säästyneet korkeimmat alueet ja luoksepääsemättömät rotkot. Neuvostoaikana Georgia kärsi vakavista ympäristöongelmista, jotka johtuivat raskasta teollisuutta suosivasta politiikasta, joka ei ottanut huomioon ympäristökysymyksiä. Ympäristön tila kärsi myös 1990-luvun alun kriisistä. Suuri osa laidunmaista kärsii eroosiosta ja salametsästys on lisääntynyt 1990-luvulla. Ilman saastuminen on vaivannut suuria kaupunkeja, erityisesti Rustavia, ja Mtkvari-joki sekä Mustanmeren alue ovat kärsineet saasteista. Myös vuonna 2006 valmistuneen Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputken ympäristövaikutukset ovat aiheuttaneet huolta.[17][11]

Ensimmäinen luonnonsuojelualue perustettiin Georgiaan vuonna 1912. Suojelualueet muodostavat lähes seitsemän prosenttia maan pinta-alasta, ja 75 prosenttia niistä on metsän peitossa.[18] Kansallispuistoista suurin on Bordžomi-Kharagaulin kansallispuisto, joka perustettiin vuonna 1995 ja avattiin virallisesti 2001.[19]

Georgia kartalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluejako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgian hallintoalueet numeroituina.

Ylimpänä Georgian hallinnollisessa jaossa ovat kaksi autonomista tasavaltaa (georg. ავტონომიური რესპუბლიკა, avtonomiuri respublika), Abhasia (kartalla 1) ja Adžaria (4). Abhasia on 1990-luvun alun sodan jälkeen ollut käytännössä itsenäinen, Venäjän tukeman separatistihallinnon hallitsema alue. Toinen vastaavanlainen alue on Etelä-Ossetia, jolla ei kuitenkaan ole maan aluejaossa virallista asemaa. Vuonna 2007 Georgia kuitenkin perusti Etelä-Ossetian väliaikaisen hallinnollisen entiteetin, jota johtaa Dimitri Sanakojev.[20] Abhasialla on vastaavanlainen pakolaishallinto, Abhasian autonomisen tasavallan hallitus.[21] Vuoden 2008 elokuusta lähtien Venäjä on käytännössä miehittänyt sekä Abhasiaa että Etelä-Ossetiaa.[22] Georgia on julistanut molemmat alueet virallisesti miehitetyiksi.[23]

Autonomisten tasavaltojen alapuolella ovat hallintoalueet (georg. მხარე, mkhare), joita on yhdeksän, ja erikoisasemassa oleva kaupunki, Tbilisi (kartalla numero 12). Aakkosjärjestyksessä hallintoalueet ovat: Guria (3), Imereti (6), Kakheti (11), Kvemo Kartli (10), Mtskheta-Mtianeti (9), Ratša-Letškhumi ja Kvemo Svaneti (5), Samegrelo ja Zemo Svaneti (2), Samtskhe-Džavakheti (7) ja Šida Kartli (8). Etelä-Ossetian alue vastaa suurimmaksi osaksi Šida Kartlin hallintoalueen pohjoisosia. Hallintoalueet ja autonomiset tasavallat jakautuvat lisäksi piirikuntiin (georg. მუნიციპალიტეტი, munitsipaliteti), joita on yli 60. Lisäksi muutama merkittävä kaupunki (georg. ქალაქი, kalaki), Batumi, Gagra, Kutaisi, Poti, Rustavi, Suhumi, Tqvartšeli ja Tskhinvali, toimii piirikuntajaon ulkopuolella.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Georgian historia

Antiikki ja varhaiskeskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologiset löydöt kertovat Georgian alueella jo viidennellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua vallinneesta neoliittisesta kulttuurista.[12] Useat nykytutkijat ovat olleet yksimielisiä siitä, että nykyisten georgialaisten esi-isät asuivat Etelä-Kaukasiassa jo neoliittisella kaudella. 2000-luvulta eaa. alkaen alue selviytyi useiden eri kansojen, kuten heettien, kelttien ja meedialaisten invaasioista. 600-luvulle eaa. mennessä Georgiaan oli muodostunut kaksi ydinaluetta, Kolkhis Mustanmeren rannalle ja Iberia sen itäpuolelle. Kolkhiin kuningaskunnasta on mainintoja jo 500-luvun puolivälistä eaa. ja Iberian kuningaskunta alkoi hallita alle sata vuotta myöhemmin. Kreikkalaiset perustivat Kolkhiin rannikolle lukuisia kauppasiirtokuntia.[24] Ensimmäisellä vuosisadalla eaa. molemmat valtiot joutuivat Rooman vaikutuspiiriin, vaikka iberialaiset säilyttivätkin perinteiset kulttuuriyhteytensä Persiaan. Roomalaiset varuskuntien ja virkamiehien läsnäololla oli kauaskantoinen vaikutus alueen yhteiskuntaan ja talouteen. Rooman taantuessa ajanlaskun alun jälkeen sassanidien Persian ja siten myös zarathustralaisuuden vaikutus Georgian itäosissa kasvoi.[25]

Ajanlaskun alun vuosisatoina Georgian historiaa leimasivat Persian ja Itä-Rooman, myöhemmin Bysantin, väliset sodat. 200-luvulla Kolkhiin seuraaja, Rooman Lazican (Egrisin) provinssi vähitellen itsenäistyi ja selviytyi itsenäisenä 500-luvulle saakka. 300-luvun alussa sekä Iberia että Egrisi omaksuivat valtionuskonnokseen kristinuskon, mikä sitoi Georgian alueen vuosisatojen ajaksi Bysantin läntiseen kulttuuripiiriin. Iberia joutui kuitenkin pian Iranin hegemonian alle. Kuningasvalta lakkautettiin 500-luvulla ja Iberiaa hallitsivat ruhtinaat 800-luvulle saakka.[24] Arabit valloittivat maan pääkaupungin Tbilisin vuonna 645 ja perustivat sinne emiraatin, mutta Iberia säilyi siitä huolimatta huomattavan itsenäisenä arabien määräysvallasta.[12] 800-luvun vaihteessa Egrisin bysanttilaisten nimittämä kuvernööri kapinoi isäntiään vastaan ja perusti Länsi-Georgiaan itsenäisen Abhasian kuningaskunnan. Samoihin aikoihin armenialaislähtöinen Bagrationi-dynastia käytti hyödykseen Bysantin ja kalifaatin heikkoa tilaa ja nousi valtaan Tao-Klardžetin alueella Iberian eteläosassa. Georgian yhdistyminen alkoi dynastian johdolla.[25][26]

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Davit IV Gelatin luostarin seinämaalauksessa.

1000-luvun alussa Georgia yhdistyi kuningas Bagrat III:n johdolla. Seuraavan vuosisadan aikana kuningas Davit IV voitti seldžukkitturkkilaiset Didgorin taistelussa, ajoi arabit Tbilisistä ja laajensi valtakuntaansa etelään Armeniaan. Georgia nousi alueelliseksi suurvallaksi, joka piti vasalleinaan Trebizondin keisarikuntaa Mustanmeren rannalla ja Širvania Kaspianmerellä. Georgian keskiajan feodaalinen järjestelmä ja kulttuurinen renessanssi saavuttivat huippunsa 1200-luvun vaihteessa kuningatar Tamarin hallituskaudella. Bysantin valtakunnan häviö neljännessä ristiretkessä vuonna 1204 teki Georgiasta voimakkaimman kristityn valtion itäisen Välimeren alueella, ja aikakautta onkin nimitetty Georgian "kulta-ajaksi".[25][12][27] Menestyskausi päättyi äkillisesti mongolien hyökkäyksiin 1200-luvun alkupuolella. Georgia taantui mongolien vasallivaltioksi, mutta 1300-luvulla kuningas Giorgi V lopetti veron maksamisen mongoleille ja palautti Georgian aiemmat rajat. Kuitenkin vuosisadan lopussa Georgia tuhoutui pahoin Timur Lenkin hyökkäyksissä, eikä toipunut koskaan ennalleen. Kun turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin vuonna 1453, maa joutui yhä pahemmin eristyksiin.[25][28]

Yhdistyneen Georgian viimeinen kuningas oli Aleksandre I. Hänen jälkeensä maa jakautui useisiin kuningas- ja ruhtinaskuntiin. Georgiasta tuli yksinäinen, islamilaisten valtioiden ympäröivä, hajautunut kristitty enklaavi. Bagrationi-dynastia jakautui kolmeen haaraan, jotka hallitsivat Imeretissä, Kartlissa ja Kakhetissa. Hajanainen Georgia ei kyennyt vastustamaan osmanien valtakunnan ja safavidien Persian valtapyrkimyksiä Kaukasiassa. Kuitenkin 1700-luvulla Bagrationi-kuninkaat alkoivat saada vaikutusvaltaansa takaisin Persian nimellisen vallan alla, ja vuonna 1762 kuningas Erekle II yhdisti Kartlin ja Kakhetin kuningaskunnat uudeksi, itsenäiseksi Kartli-Kakhetin valtioksi. Georgia kärsi kuitenkin sisällissodista ja dagestanilaisten hyökkäyksistä, ja vuoteen 1800 mennessä maan väkiluku oli laskenut alle puoleen miljoonaan. 1700-luvun lopussa Venäjän vaikutusvalta Kaukasiassa kasvoi, ja Venäjän joukot miehittivät ajoittain osia Georgiasta. Vuonna 1795 persialaiset tuhosivat Tbilisiä ja vuonna 1799 kuningas Giorgi XII pyysi suojelusta Venäjältä kuningaskuntansa pelastamiseksi. Venäjä liitti Kartli-Kakhetin itseensä kahden vuoden kuluttua. Länsi-Georgian itsenäisiksi jääneet ruhtinaskunnat kokivat saman kohtalon asteittain 1800-luvun kuluessa.[12][28]

Osana Venäjää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tbilisi 1800-luvun puolivälissä.
Georgian parlamentti julistaa maan itsenäiseksi vuonna 1918.
Puna-armeija miehittää Tbilisin.

Vaikka liitos Venäjään merkitsi itsenäisyyden menetystä ja Georgian ortodoksisen kirkon autokefalia lakkautettiin vuonna 1811, liitos avasi myös uuden ikkunan Eurooppaan ja vakautti maan tilanteen – puolessatoista vuosisadassa Georgian väkiluku kasvoi kahdeksankertaiseksi.[25] Maan hallinto järjestettiin venäläisen mallin mukaan. Tyytymättömyys uutta isäntää kohtaan johti kuitenkin kansannousuihin jo vuonna 1812 ja uudelleen 1820-luvun alussa sekä epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen vuonna 1832, joka päätti toiveet Bagrationi-dynastian uudesta valtaannoususta.[29] Vuosisadan puolivälissä Georgia alkoi vähitellen teollistua ja samalla vanhan aateliston ja feodaalijärjestelmän merkitys väheni. Kulttuurin ja koulutuksen elpyminen merkitsi kansallisen tietoisuuden uutta heräämistä ja akateemista kiinnostusta maan menneisyyttä kohtaan.[30] 1800-luvun lopun vuosikymmenet merkitsivät pienimuotoista teollista vallankumousta: rautatie Tbilisistä Potiin avattiin vuonna 1872, muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin kiihtyi ja pääkaupungin väkiluku kaksinkertaistui. Panslavismi toi mukanaan venäläistämistoimia, joita vastustavan isänmaallisen liikkeen johtajaksi nousi Ilia Tšavtšavadze.[31]

1800-luvun lopun poliittinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kehitys loivat pohjan vuosisadan alun vallankumouksille ja Georgian itsenäisyydelle. Huomattavaan asemaan maan poliittisessa evoluutiossa nousi marxilainen liike. Sen johtohahmoihin kuului Noe Žordania, joka nousi menševikkisiiven johtoon sosiaalidemokraattien jakautumisen jälkeen. Hänen vastustajiinsa kuului bolševikkien Josif Stalin.[12] Vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen Žordanian menševikit jäivät hallitsevaan asemaan Georgiassa.[32] Vuoden 1917 vallankumouksissa keisarikunta kaatui, ja Georgia julistautui Saksan suojeluksessa itsenäiseksi lyhytikäisestä Transkaukasian federaatiosta seuraavan vuoden toukokuussa. Vuonna 1919 järjestetyissä vapaissa vaaleissa menševikit säilyttivät asemansa uuden Georgian demokraattisen tasavallan johdossa. Georgia kärsi kuitenkin talousvaikeuksista. Euroopan suurvallat tunnustivat Georgian itsenäisyyden ja Leninin Neuvosto-Venäjä seurasi niitä, mutta jo seuraavana vuonna Venäjän puna-armeija vyöryi Georgiaan, maan hallitus joutui pakenemaan ja suuria alueita Georgiasta luovutettiin Turkille.[33][12]

Georgialaiset eivät alistuneet uuteen kohtaloonsa ja sissisotaa miehitysjoukkoja vastaan käytiin useilla alueilla. Vuoden 1924 elokuun kansannousu epäonnistui: kommunistit surmasivat vähintään 7 000–10 000 henkeä ja karkottivat 20 000 Siperiaan. Vaikka Leninin NEP-politiikka edesauttoi seuraavan vuosikymmenen aikana taloudellista kasvua ja teollistumista, Georgian maatalouden väkivaltainen pakkokollektivisointi 1930-luvun alussa sai aikaan lukuisia kansannousuja ympäri maata. Georgian teollistamista jatkettiin toisen viisivuotissuunnitelman aikana Stalinin nimittämän Lavrenti Berijan johdolla. Hänellä oli keskeinen asema Stalinin vuosien 1936–1937 suuressa puhdistuksessa, joka iski rajusti Georgian jäljelle jääneeseen älymystöön. Georgialaisilla oli merkittävä rooli toisessa maailmansodassa, mutta Stalinin terrori jatkui vielä sodankin jälkeen.[34]

Stalinin kuoltua georgialainen nationalismi alkoi vähitellen elpyä. Nikita Hruštšovin destalinisaatio sai aikaan mielenosoituksia, jotka neuvostojoukot murskasivat väkivalloin Tbilisissä vuonna 1956. Silti 1950-luvulta lähtien Georgia oli suhteellisen varakas ja vakaa alue, joka hyötyi suuresti toimivasta maataloudesta, matkailusta ja maassa suunnitelmatalouden sivussa harjoitetusta harmaasta taloudesta. Se aiheutti korruptiota, jonka kitkijänä tunnetuksi tullut Eduard Ševardnadze nimitettiin 1970-luvun alussa Georgian kommunistisen puolueen pääsihteeriksi. Neuvostovalta ja nationalismi kohtasivat toisensa seuraavan kerran vuonna 1978, kun Moskova halusi lakkauttaa georgian kielen virallisen aseman mutta joutui perääntymään suurmielenosoitusten jälkeen. Ševardnadze luovi menestyksekkäästi 1970- ja 1980-luvuilla georgialaisten toiveiden ja Neuvostojohdon vaatimusten välissä, ja hänet nimitettiin Neuvostoliiton ulkoministeriksi vuonna 1985. Mihail Gorbatšovin glasnost-politiikka rohkaisi nationalistisia voimia, jotka saivat pontta huhtikuun 9. päivän tragediasta vuonna 1989, kun neuvostojoukot hajottivat jälleen Tbilisissä rauhallisen mielenosoituksen väkivalloin. Kansallismielisten johtoon nousi Zviad Gamsakhurdia, joka voitti vuonna 1990 pidetyt vaalit. Georgia julistautui itsenäiseksi kansanäänestyksen jälkeen seuraavana vuonna.[12]

Uusi itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielenosoitus ruusujen vallankumouksessa.
Mikheil Saakašvili ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bush.

Gamsakhurdian ja opposition välit kiristyivät kuitenkin nopeasti ja Georgia ajautui sisällissotaan. Presidentin eroa vaativiin mielenosoituksiin Gamsakhurdia vastasi pidättämällä oppositiojohtajia ja julistamalla hätätilan. Opposition joukot piirittivät Gamsakhurdiaa ja hänen kannattajiaan parlamenttirakennuksessa ja he joutuivat pakenemaan tammikuussa 1992. Seuraavaksi maan johtoon valittiin Georgiaan palannut Ševardnadze. Gamsakhurdialla oli kuitenkin edelleen merkittävä määrä kannattajia, jotka estivät maan hallitusta saamasta valtaansa osia Länsi-Georgiasta vuosina 1992 ja 1993. Maan tilannetta pahensivat etniset konfliktit Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa, joiden separatistiliikkeet uhkasivat hajottaa valtion useaan osaan. Etelä-Ossetian sota 1991–1992 päättyi pääosin venäläisten rauhanturvaajajoukkojen sijoittamiseen alueelle. Samana vuonna Abhasia julistautui itsenäiseksi, ja Georgian hallitus lähetti joukkoja alueelle. Abhasian sodassa abhaasijoukot olivat vuoden 1993 syksyyn mennessä ottaneet valtaansa Suhumin ja ajaneet yli 200 000 georgialaista alueeltaan.[12][11]

Vuonna 1995 Georgia hyväksyi uuden perustuslain ja Ševardnadze valittiin presidentiksi. Vaikka georgialaisia pakolaisia oli aiempina vuosina jo ehtinyt palata Abhasiaan, uudet levottomuudet Abhasian ja Georgiaa tukevien joukkojen välillä ajoivat 30 000 henkeä kodeistaan vuonna 1998. Samana vuonna Ševardnadze selvisi murhayrityksestä ja Gamsakhurdian kannattajat armeijassa nousivat kapinaan, joka kuitenkin sammui nopeasti. 2000-luvun alussa arvostelu Ševardnadzen korruptoitunutta hallintoa ja maan huonoa taloudellista tilannetta kohtaan kiihtyi. Vuoden 2003 parlamenttivaaleja arvosteltiin vaalivilpistä. Kymmenet tuhannet opposition kannattajat Mikheil Saakašvilin johdolla pakottivat Ševardnadzen eroamaan niin kutsutussa ruusujen vallankumouksessa samana vuonna. Saakašvili valittiin presidentiksi suurella äänienemmistöllä vuonna 2004.[11]

Vallankumouksen jälkeen Adžarian autonomisen alueen johtaja Aslan Abašidze ei suostunut tunnustamaan Saakašvilin hallintoa. Mielenosoitukset ja rapautuva kannatus saivat kuitenkin Abašidzen eroamaan.[11]

Vuoden 2004 parlamenttivaaleissa Saakašvilin johtama koalitio sai valtaosan parlamenttipaikoista.[11] Hänen hallintonsa aloitti laajamittaiset talousuudistukset, korruption vastaisen taistelun ja prosessin Georgian integroimiseksi Euroopan unioniin ja Natoon. Uudistukset johtivat nopeaan talouskasvuun. Saakašvili vannoi myös tuovansa Etelä-Ossetian ja Abhasian alueet takaisin Tbilisin hallintaan.[35][36] Kuitenkin vuoden 2007 lopussa opposition järjestämissä mielenosoituksissa Saakašvilia syytettiin korruptiosta ja autoritaarisuudesta, ja mielenosoitukset hajotettiin voimatoimin. Saakašvili suostui järjestämään ennenaikaiset parlamenttivaalit, jotka hän voitti hieman yli 50 prosentin äänimäärällä. Oppositio syytti vaaleja vilpillisiksi, mutta Etyjin tarkkailijoiden mukaan havaitut epäsäännöllisyydet eivät olleet tarpeeksi suuria muuttamaan vaalien lopputulosta.[4]

Georgian suhteet naapurimaahan Venäjään huononivat jatkuvasti 2000-luvulla. Venäjä vastustaa Georgian Nato-jäsenyyttä ja Georgia on syyttänyt Venäjää Abhasian ja Etelä-Ossetian separatistien tukemisesta. Vuoden 2008 elokuussa Etelä-Ossetian konflikti kärjistyi lopulta avoimeksi sodaksi Georgian ja Venäjän välillä. EU:n seuraavana vuonna laatiman raportin mukaan Georgialla oli suuri vastuu väkivaltaisuuksien laukeamisessa. Sotatoimet päättyivät reilun viikon jälkeen solmittuun tulitaukosopimukseen. Sen jälkeen Venäjä tunnusti Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisiksi.[37] [38]

Syyskuun 2012 parlamenttivaalien lähestyessä miljardööri Bidzina Ivanišvili rahoitti voimallisesti kuuden oppositiopuolueen muodostamaan Georgialainen unelma -koalitiota.[39] Georgialainen unelma voitti enemmistön parlamentissa, Ivanišvilista tuli pääministeri.[40] Seuraavan vuoden presidentinvaalit voitti Ivanišvilin suojatti Giorgi Margvelašvili.[41]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Giorgi Margvelašvili (vasemmalla) ja Georgialainen udenlma -puolueen perustaja Bidzina Ivanišvili.

Georgia on tasavalta, jonka valtionpäämies on presidentti ja hallitusta johtaa pääministeri.

Lainsäädäntövaltaa harjoittaa Georgian parlamentti, joka on yksikamarinen. Sillä on 150 jäsentä, joista 77 valitaan suhteellisella vaalitavalla puoluelistoilta. Äänikyynnyksen takia vain puolueet tai koalitiot, jotka saavat yli 5 prosenttia äänistä, saavat kansanedustajia tähän 77 jäsenen joukkoon. 73 kansanedustajaa valitaan enemmistövaalilla yhden jäsenen vaalipiireistä. Jos kukaan vaalipiirissä ei saa yli 30 prosenttia äänistä, järjestetään uusintakierros kahden eniten ääniä saaneen välille.[42] Kansanedustajat valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan.[43]

Toimeenpanovaltaa harjoittaa presidentti, jolla on aiemmin ollut laajat valtaoikeudet. Vuoden 1995 perustuslain mukaan presidentti on valtionpäämies ja hänet valitaan korkeintaan kahdeksi viisivuotiskaudeksi. Vuoden 2004 lisäys perustuslakiin loi pääministerin viran: pääministeri johtaa hallitusta ja sen ministeriöitä, paitsi puolustusministeriötä ja valtion turvallisuusministeriötä, joiden johdossa on presidentti. Hallitus nauttii presidentin luottamusta. Äänestysikäraja on 18 vuotta.[11][2] Vuoden 2010 muutos perustuslakiin pienensi presidentin valtaa ja kasvatti pääministerin ja parlamentin valtaa edelleen.[37]

Georgian oikeusjärjestelmä perustuu säädösoikeuteen. Korkein oikeusaste on Georgian korkein oikeus. Sen jäsenet valitsee parlamentti presidentin tai parlamentin puhemiehen suosituksesta kymmeneksi vuodeksi. Georgiassa on myös perustuslakituomioistuin, joka määrittelee, onko uusi lainsäädäntö perustuslain mukaista. Sillä on yhdeksän jäsentä, joiden virkakausi on kymmenen vuotta ja joista presidentti, parlamentti ja korkein oikeus nimittävät kukin kolme.[11][2]

Georgian nykyinen presidentti on Giorgi Margvelašvili. Hänet valittiin vuoden 2013 presidentinvaaleissa 62 prosentin ääniosuudella. Davit Bakradze sai noin 22% äänistä ja Nino Burdžanadze 10%.[2]

Parlamenttivaalit pidettiin lokakuussa 2012. Vaalivoittaja oli kuuden puolueen koalitio Georgialainen unelma, jonka johdossa oli silloin Bidzina Ivanišvili, nykyisin Irakli Garibašvili. Se sai 85 paikkaa ja 55% äänistä. Toiseksi tuli Yhdistynyt kansallinen liike joka sai 40% ääniosuudella 55 paikkaa.[2]

Georgian poliittisiin ongelmiin kuuluvat instituutioiden heikkous, hauras demokratia, etninen nationalismi ja alikehittynyt puoluejärjestelmä. Vakaata poliittista eliittiä ei vielä ole. Vuonna 2003 valtaan noussut Saakašvilin hallinto koostuu suhteellisen nuorista poliitikoista, joilla ei ole juuri kokemusta mutta jotka ovat kuitenkin onnistuneet tekemään merkittäviä uudistuksia. Niihin kuuluvat korruptionvastainen taistelu, yksityistäminen, infrastruktuurin kehittäminen, uudistukset oikeusjärjestelmässä ja asevoimien uudelleen rakentaminen. Suuri talouskasvu ei ole kuitenkaan parantanut georgialaisten valtaosan sosiaalista tilannetta merkittävästi ja oppositio on kritisoinut hallitusta ihmisoikeusrikkomuksista. Hallitus on myös käyttänyt valtaansa usein autoritaarisin keinoin.[44]

Ulkopoliittisesti Georgia on suuntautunut länteen ja ilmaissut halunsa liittyä Natoon ja Euroopan unioniin. Sekä nykyinen valtapuolue Georgialainen unelma että sen edeltäjä Mikheil Saakašvilin ENM-puolue ovat selvästi länsimielisiä. Ivanišvili ilmoitti vaalipuheessaan Natoon pääsemisen yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistaan. Hän kuitenkin arvosteli Saakašviliä huonoista naapuruussuhteista; vastaavasti Ivanišvilin vastutstajat sanovat häntä Venäjän agentiksi.[45]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadan larin seteliin on kuvattu kansallisrunoilija Šota Rustaveli.
Öljyä kuljettava juna saapuu Batumiin.

Neuvostokaudella Georgia oli merkittävä elintarvikkeiden ja mineraalien tuottaja sekä matkailukohde. Maassa oli myös aktiivinen harmaata taloutta harjoittava yksityissektori. Toisaalta Georgia oli myös riippuvainen tuonnista pitääkseen yllä teollisuuttaan. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen tuonti häiriintyi ja epävakaat poliittiset olot haittasivat talouden uudelleenjärjestelyä. Romahdukseen vaikuttivat myös lakot, rautatieyhteyksien katkeaminen ja Venäjän osittainen kauppasaarto 1990-luvun alussa. Georgian bruttokansantuote laski vuosina 1990–1994 enemmän kuin missään muussa neuvostotasavallassa, jopa 70[46] prosenttia. Vuoteen 1993 mennessä teollisuustuotanto oli laskenut 60,5 prosenttia ja inflaatio kohonnut 2 000 prosenttiin. Georgia tulikin 1990-luvulla riippuvaiseksi ulkomaiden avusta. Maan tilanteen vakautuessa vuosikymmenen loppupuolella myös taloustilanne alkoi vähitellen parantua. Kansainvälisen valuuttarahaston avulla inflaatio väheni 62 prosentista yhteen prosenttiin kuukaudessa vuosina 1994–1997, ja vuonna 1995 Georgia otti käyttöön oman rahayksikkönsä, larin.[12][11]

Georgian talousnäkymiä kirkastavat maan lämmin ilmasto ja sijainti Mustanmeren rannalla, jotka mahdollistavat turismin ja maatalouden kehittämisen. Talouden tärkeimpiin aloihin kuuluukin maatalous: Georgia tuottaa esimerkiksi teetä, viinirypäleitä, sitrushedelmiä ja pähkinöitä. Maataloussektori on yksi entisen Neuvostoliiton monipuolisimmista, ja pitkän kasvukauden ansiosta Georgian alueella voidaan viljellä suurta määrää erilaisia hyötykasveja. Georgia on myös merkittävä viininviljelyalue: viinintuotannon keskus on Kakheti maan itäosassa. Neuvostokaudella suuria kosteikkoalueita maan länsiosasta kuivattiin maatalouden käyttöön ja itäosan kuiville alueille rakennettiin kastelujärjestelmiä. Maataloustuotanto kymmenkertaistuikin vuosina 1918–1990. Tuotantoa haittasivat kuitenkin liika erikoistuminen ja maatalousmaan vääräntyyppinen käyttö. Myös maatalous kärsi 1990-luvun talousromahduksesta. Vuonna 2006 maatalous työllisti 55,6 prosenttia työvoimasta ja vuonna 2013 se muodosti 8,5 prosenttia Georgian bruttokansantuotteesta.[12][11][2]

Georgiassa harjoitetaan kaivosteollisuutta, joka on keskittynyt mangaanin ja kuparin louhintaan. Pieni valmistussektori tuottaa juomia, metallituotteita, koneita, lentokoneita ja kemikaaleja. Vuonna 2006 teollisuuden palveluksessa oli 8,9 prosenttia työvoimasta ja vuonna 2013 se muodosti 21,6 prosenttia bruttokansantuotteesta – palvelut olivat merkittävin taloussektori, sillä ne tuottivat lähes 70 prosenttia BKT:stä. Kuitenkin vain 35,5 prosenttia oli töissä palvelualoilla. Georgialla on myös huomattava vesivoimakapasiteetti, ja vesivoima tuottikin 63 prosenttia maan energiantarpeesta vuonna 2010. Maa kärsi 1990-luvulla pahoista sähkö- ja lämmityskatkoista, mutta parantuva taloustilanne on mahdollistanut vesivoiman kehittämisen ja maakaasun oston Azerbaidžanista ja Venäjältä. Vuonna 1999 avattiin Georgian läpi kulkeva öljyputki Azerbaidžanista Mustanmeren rannikolle ja vuonna 2005 Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputki Kaspianmereltä Georgian kautta Turkkiin. Se avasi Kaspianmeren öljylle vaihtoehtoisen reitin, joka ei kulje Venäjän kautta. Georgia saa osan öljystä kauttakulkumaksuna.[12][11][2]

Neuvostoaikana Georgia kävi kauppaa lähes ainoastaan muiden neuvostotasavaltojen kanssa. Itsenäistymisen jälkeen Turkki nousi merkittävimmäksi kauppakumppaniksi. Georgia vie maasta romumetallia, viiniä, mineraalivettä, malmia, ajoneuvoja, hedelmiä ja pähkinöitä ja tuo polttoainetta, ajoneuvoja, koneita ja osia, viljaa ja elintarvikkeita sekä lääkkeitä. Merkittävimmät vientikumppanit olivat vuonna 2006 Turkki (12,6 prosenttia), Yhdysvallat (10,9 prosenttia), Azerbaidžan (7,9 prosenttia), Armenia (5,9 prosenttia), Yhdistynyt kuningaskunta (5,8 prosenttia), Bulgaria (4,9 prosenttia), Ukraina (4,8 prosenttia), Venäjä (4,7 prosenttia) ja Turkmenistan (4,4 prosenttia). Eniten Georgia toi Turkista (14,1 prosenttia), Venäjältä (13,1 prosenttia), Ukrainasta (8,5 prosenttia), Azerbaidžanista (7,4 prosenttia), Saksasta (6,8 prosenttia), Yhdysvalloista (5 prosenttia) ja Bulgariasta (4,6 prosenttia).[11][2]

Georgian taloustilanne on parantunut huomattavasti vuoden 2003 samettivallankumouksen jälkeen. Mikheil Saakašvilin uusi hallinto aloitti suuret talousuudistukset, taistelun korruptiota vastaan ja ulkomaisten investointien houkuttelemisen maahan. Vuosina 2006–2007 talous kasvoi noin kymmenen prosenttia vuodessa ja Maailmanpankki nimesi Georgian "vuoden uudistajaksi". Lisäksi vuonna 2008 Georgia oli Maailmanpankin mukaan 18. helpoin maa taloustoiminnalle ja se kiitti korruptioraportissaan Georgiaa dramaattisesta parannuksesta korruptionvastaisessa taistelussa, vaikka korruptio muodostaakin edelleen merkittävän ongelman. Voimakasta talouskasvua ovat tukeneet erityisesti ulkomaiset investoinnit ja valtion hankkeet. Myös verojen keruu on parantunut ja tuonut valtiolle lisää varoja, minkä ansiosta se on kyennyt maksamaan rästiin jääneitä palkkoja ja eläkkeitä sekä investoimaan infrastruktuuriin. Vuodesta 2003 lähtien valtion tulot ovat kasvaneet nelinkertaisiksi. Conflict Tests Ties Between the Georgian and Russian Orthodox Churches Vuonna 2005 vielä lähes 40 prosenttia georgialaisista eli virallisen köyhyysrajan alapuolella.[47] Vuonna 2010 osuus oli alle kmmenen prosenttia.[2]

Korkea inflaatio ja kasvava kauppataseen vaje aiheuttavat ongelmia, ja Saakašvilin talousuudistukset ovatkin kohdanneet arvostelua. Georgiassa on otettu käyttöön 12 prosentin tasavero.[46][48][2]

Georgian–Venäjän sota iski vuonna 2008 maan talouteen. Saakašvili arvioi sodan aiheuttaneen Georgian infrastruktuurille 1,4 miljardin euron vahingot.[49] Georgialle päätettiin myöntää lokakuussa 2008 yhteensä 4,55 miljardin dollarin suuruinen apupaketti.[50] Talous on noussut jaloilleen hitaasti vuosina 2010-2013, mutta ulkomaiset investoinnit eivät ole noussseet konfliktia edeltävälle tasolle.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestötiedot
vuonna 2014[2]
Ikärakenne 0–14-vuotiaita 17,6 %
15–64-vuotiaita 66,2 %
yli 64-vuotiaita 16,2 %
Mediaani-ikä 37,7 vuotta
Väestönkasvu −0,11 %
Syntyvyys 12,93 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 10,77 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus 16,68 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto −3,25 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote keskiarvo: 75,72 vuotta
miehet: 71,62 vuotta
naiset: 80,17 vuotta
HIV:n levinneisyys
aikuisväestössä
0,3 %
Lukutaitoisia 99,7 % väestöstä
Georgian väestökehitys 1992-2003
Lapsia alilo-joulukulkueessa Tbilisissä.

Georgiassa oli vuoden 2014 heinäkuussa arviolta 4 935 880 asukasta.[2] Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan asukkaita oli noin 5,3 miljoonaa,[12] ja Georgia onkin kärsinyt maastamuutosta 1990-luvun talouskriisin ja konfliktien jälkeen. Vielä vuonna 2014 maahanmuuttoaste oli −3,25 muuttajaa tuhatta asukasta kohti.[2] Vuonna 2002 arviolta viidesosa väestöstä oli muuttanut ulkomaille, erityisen runsaasti Venäjälle. Rahalähetykset muodostivat noin viisi prosenttia maan bruttokansantuotteesta vuonna 2007.[51] 2000-luvulla syntyvyys on hieman lisääntynyt ja kuolleisuus laskenut, lapsikuolleisuus vähentynyt selvästi ja avioliitot lisääntyneet.[52] Vuonna 1991 elinajanodote naisille oli 75 vuotta ja miehille 67 vuotta;[12] vuonna 2014 naisille 80 vuotta ja miehille 72 vuotta.[2]

Hieman yli puolet georgialaisista asuu kaupungeissa, ja määrä on viime vuosina pysynyt vakaana.[52] Suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Tbilisi hieman yli miljoonalla asukkaallaan, Kutaisi maan länsiosassa alle 200 000 asukkaallaan, Batumi Mustanmeren rannikolla Adžariassa sekä Rustavin teollisuuskaupunki Tbilisin eteläpuolella yli 100 000 asukkaallaan.[1] Väestö on keskittynyt erityisesti jokilaaksoihin ja Mustanmeren rannikolle.[11] Georgian väestötiheys on yli 66 asukasta neliökilometrillä.[2]

Georgiassa on edelleen noin 220 000–240 000 Etelä-Ossetian ja Abhasian 1990-luvun alun konflikteja paennutta sisäistä pakolaista. Vuoden 2008 Georgian–Venäjän sota ajoi noin 158 000 henkeä kodeistaan pääasiassa Etelä-Ossetian ja Gorin alueilla.[53]

Väestöryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgialaiset ovat maan suurin etninen ryhmä. He muodostavat vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan 83,75 prosenttia väestöstä. Heidän osuutensa on kasvanut huomattavasti itsenäistymisen jälkeen, sillä maastamuutto on vaikuttanut rajummin muihin etnisiin ryhmiin. Seuraavaksi suurin ryhmä ovat azerit, jotka muodostavat 6,51 prosenttia väestöstä. He asuvat pääasiassa maan eteläosassa Marneulin ja Bolnisin piirikunnissa. Armenialaisia on yhteensä 5,69 prosenttia, ja he asuvat azerien länsipuolella ja Armenian rajan pohjoispuolella Akhalkalakin, Ninotsmindan ja Dmanisin piirikunnissa. Venäläisiä oli Georgian väestöstä vuonna 2002 1,55 prosenttia, osseetteja alle prosentti (Georgian hallitsemilla alueilla), jesidejä alle puoli prosenttia ja kreikkalaisia alle puoli prosenttia. Pieni määrä kistejä asuu Akhmetan piirikunnassa.[54] Venäläisten määrä on laskenut huomattavasti 1980-luvun jälkeen: vuonna 1989 heitä oli jopa yli kuusi prosenttia Georgian väkiluvusta.[55]

Etnisten ryhmien väliset kiistat ovat aiheuttaneet Georgiassa ongelmia. Ne kärjistyivät sodiksi Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa 1990-luvun alussa, eivätkä nämä alueet ole valtaosin sen jälkeen olleet Georgian hallituksen valvonnassa. Vuonna 1989 abhaasit muodostivat noin 17,8 prosenttia Abhasian väestöstä, venäläisiä alueella oli 16 prosenttia ja georgialaisia 44 prosenttia. Abhasian sodassa yli 200 000 etnistä georgialaista kuitenkin ajettiin alueelta ja heidän osuutensa pieneni huomattavasti. Etelä-Ossetian väkiluvusta osseetteja oli 1980-luvulla ennen Georgian itsenäistymisen jälkeistä konfliktia noin 66 prosenttia, georgialaisia 29 prosenttia. Osseetit asettuivat Georgian alueelle Kaukasuksen toiselta puolelta 1200-luvulta alkaen.[12] Georgian vuoden 2002 väestönlaskentaa ei päästy tekemään Abhasian ja Ossetian alueilla. Lisäksi Stalin karkotti toisen maailmansodan aikana kaksi sataa tuhatta meskhetinturkkilaista Georgian eteläosista Keski-Aasiaan.[12] Vain pieni määrä on palannut.

Georgialaiset jakautuvat muutamiin sub-etnisiin ryhmiin, jotka puhuvat omia standardista georgiasta poikkeavia kieliään. Tällaisia ryhmiä ovat mingrelit maan länsiosassa Samegrelon alueella, svanit Svanetiassa ja pääosin Turkissa asuvat lazit. Turkissa on arvioitu asuvan noin 750 000–1,5 miljoonaa etnistä lazia.[56]

Kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgian virallinen kieli on georgia. Sitä on kirjoitettu omilla aakkosillaan ainakin 400-luvulta lähtien eikä se ole sukua muille merkittäville lähialueen kielille. Se muodostaa muutaman lähisukulaisensa kanssa eteläkaukasialaisten kielten ryhmän. Georgialla on ollut virallisen kielen asema vuodesta 1918 lähtien, ja neuvostokaudella se oli tärkeä kansallisen identiteetin tukija: Moskova ei vuonna 1978 onnistunut muuttamaan kielen asemaa, kun georgialaiset nousivat mielenosoituksiin sen puolesta. Kuitenkin neuvostokaudella venäjän kielellä oli merkittävä asema erityisesti hallinnossa. Vuonna 1993 noin 9 prosenttia maan väestöstä oli venäjänkielisiä.[12] Maan etniset vähemmistöt puhuvat omia kieliään: azeria, armeniaa, osseettia ja muita pienempiä kieliä. Abhaasin kielellä on Abhasiassa virallinen asema.[2]

Uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgialainen identiteetti on pitkään ollut sidoksissa kristinuskoon, johon Pyhä Nino käännytti perinteen mukaan georgialaiset 300-luvun alussa. Kristinusko korvasi esikristillisen uskonnon ja zarathustralaisuuden. Georgian patriarkaatti sai autokefalian hyvin varhain ja säilytti itsenäisyytensä vuoteen 1811 saakka, kunnes Venäjä lakkautti sen. Itsenäisyys palautettiin vuonna 1918. Neuvostokaudella kirkon hierarkiaan kohdistettiin puhdistuksia ja uskonnon harjoittamista rajoitettiin. Sorto rohkaisi uskonnon liittämistä 1900-luvun loppupuolen nationalistiseen liikkeeseen. Ortodoksinen kirkko alkoi elpyä 1970-luvulla, kun sen johtoon nousi nykyinen patriarkka Ilia II.[12] Vuonna 2002 83,9 prosenttia Georgian väestöstä oli ortodoksikristittyjä.[2]

Tästä huolimatta Georgia on monietninen valtio ja maassa onkin harjoitettu muita uskontoja vuosisatojen ajan. Niihin on perinteisesti suhtauduttu suvaitsevaisesti. Kuitenkin suhtautumista maan muslimivähemmistöä kohtaan on kritisoitu syrjiväksi ja Jehovan todistajia on aiemmin vainottu. Merkittävä osa Georgian azereista ja Adžarian alueen asukkaista sekä muutama muu pienempi vähemmistö on islaminuskoisia. Azerit ovat pääosin šiialaisia, adžaarit taas sunnalaisia. Vuonna 2002 yhteensä 9,9 prosenttia Georgian asukkaista oli muslimeja. Muita pienempiä vähemmistöjä ovat georgianjuutalaiset, jotka asuvat pääosin kahdessa suurimmassa kaupungissa, armenialaiskristityt (3,9 prosenttia väestöstä) ja katoliset (0,8 prosenttia). Vuonna 2002 0,7 prosenttia ilmoitti olevansa uskonnottomia.[2][57][58]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuuri ja kuvataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nikortsmindan katedraalin kivikoristeluja.

Georgiaan kehittyi varhain omaperäinen arkkitehtuuri, joka ilmenee etenkin uskonnollisissa rakennuksissa 500-luvulta alkaen. Kirkkoarkkitehtuuria hallitseva kupolirakenne on peräisin pyöreiden asuinrakennusten tyypistä, jota on käytetty jo 2000- tai 3000-luvuilla eaa. Kirkkoarkkitehtuuri voidaan jakaa kahteen haaraan: keskikupolikirkkoihin ja basilikoihin. Arkkitehtuurin huippukautta oli Georgian keskiaikainen kulta-aika 900–1200-luvuilla. Kauden rakennuksissa varma ja monipuolinen koristelu yhdistyy muihin arkkitehtonisiin elementteihin yhtenäiseksi, harmoniseksi kokonaisuudeksi. Myöhemmin 1400–1600-luvuilla maan arkkitehtuuriin vaikutti etenkin Persia, ja tiili korvasi kiven suosituimpana rakennusmateriaalina. Islamilaisvaikutteista arkkitehtuuria on etenkin Kakhetin alueella. Kun Georgia liitettiin Venäjään, venäläinen uusklassinen arkkitehtuuri omaksuttiin hallitsevaksi tyylisuunnaksi, mutta se muuntui ja sulautui paikalliseen perinteeseen. 1900-luvulla Georgia ei säästynyt stalinistiselta tyyliltä tai neuvostoajan betonibrutalismilta.[59][12]

Georgialainen freskomaalaus kehittyi huippuunsa keskiajalla muiden taiteenlajien tavoin, ja maahan kehittyi omaperäisiä tyylisuuntia kokeilun ja ulkopuolisten vaikutteiden kautta. 1300-luvulta lähtien bysanttilainen paleologinen tyylisuunta oli vallitseva. Seinämaalauksissa on käsitelty sekä uskonnollisia että maallisia teemoja. Venäläiset tuhosivat lukuisia seinämaalauksia 1800-luvulla, mutta niitä on säilynyt joissakin kirkoissa. Tunnetuimpiin georgialaisiin taidemaalareihin kuuluvat naivisti Niko Pirosmani, Gigo Gabašvili, Lado Gudiašvili, Elene Akhvlediani ja Davit Kakabadze. Monumentaalista kuvanveistotaidetta taas ei Georgiaan keskiajalla kehittynyt, mutta kivikaiverruksia ja -koristeita sekä metalliesineitä on luotu antiikin ajalta lähtien. Varhaisen 400-luvun kuvanveiston mielenkiintoisimpiin piirteisiin kuuluu esikristillisten ja kristilliset elementtien yhdistäminen. Kulta-ajalla seinämaalausten merkitys kirkkojen sisätiloissa korostui ja kuvanveistäjien luovuus kukoisti julkisivujen koristeluissa. 1900-luvun monumentaalinen kuvanveisto on käsitellyt pääosin kansallisia, georgialaisia teemoja. Sen merkittävin edustaja lienee Elgudža Amasukheli.[59][12]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Georgian kirjallisuus
Georgialaiset aakkoset on kehitetty viimeistään 400-luvulla.
Važa-Pšavela.

Georgialainen suullinen kansanperinne on runsas ja vanha. Esikristillinen kirjallisuus vaikuttaa hävinneen kristinuskon edetessä, ja varhaisimmat säilyneet georgialaiset tekstit ovat peräisin 400-luvulta. Seuraavien vuosisatojen aikana erityisesti uskonnollinen kirjallisuus kehittyi nopeasti luostarikeskuksissa. Niissä luotiin hagiografisia, hymnografisia ja liturgisia teoksia kun taas kronikoihin kerättiin historiallisia lähteitä. Georgian keskiaikainen kulta-aika oli myös kirjallisuuden klassinen kausi, jonka huippusaavutus on kansalliseepos Pantterintaljainen, Šota Rustavelin kirjoittama ritarihyveitä ja hovirakkautta ylistävä, kristinuskoa, uusplatonismia ja idän uskontoja yhdistelevä humanistinen eepos. 1200-luvulla kirjallisuus kuitenkin taantui useaksi vuosisadaksi mongolihyökkäysten myötä.[60]

Kulttuurielämä elpyi vähitellen 1400–1700-luvuilla. Uudelle kirjallisuudelle luonteenomaisia olivat Rustavelin eepoksen lisäosat ja persialaisvaikutteisuus. 1600-luvulla runoilijakuningas Teimuraz I elvytti maan kirjallisuutta sovittamalla persiasta georgiaksi useita romansseja ja laatimalla runoja. 1700-luvun alussa kirjallisen elämän keskiöön nousi kuningas Vakhtang VI, joka perusti Tbilisiin ensimmäisen kirjapainon ja jonka kumppani Sulkhan-Saba Orbeliani laati ensimmäisen georgiankielisen sanakirjan. Vuosisadan lopulla Besikin kirjoittama romanttinen runous kuuluu maan kirjallisuuden parhaimmistoon ja asetti standardin, jonka seuraavat sukupolvet yrittivät tavoittaa. Georgialainen romantiikka puhkesi kukoistukseensa 1800-luvun alussa Aleksandre Tšavtšavadzen, Nikoloz Baratašvilin ja Grigol Orbelianin teoksissa. Kriittinen realismi korvasi romantiikan vuosisadan puolivälissä ja kehittyi Daniel Tšonkadzen tuotannossa.[60]

1800-luvun jälkipuolen kirjailijoilla oli keskeinen rooli Georgian kielen elvyttämisessä ja kansallistunteen herättämisessä. Tergdaleulni-sukupolvi levitti liberalistisia aatteita ja käytti teoksissaan aiempaa nykyaikaista kieltä; heistä huomattavimpiin kuuluivat Ilia Tšavtšavadze ja Akaki Tsereteli. Seuraava sukupolvi 1800-luvun lopulla keskittyi erityisesti kehittämään yksittäisiä kirjallisia lajityyppejä, kuten sosiaalista romaania. Sen johtohahmoja olivat Aleksandre Qazbegi ja eurooppalaisen perinteen georgialaiseen kansanrunouteen yhdistänyt Važa-Pšavela. Realistinen liike voimistui jälleen 1890-luvulla ja kuvasi sosiaalista epätasa-arvoa, yksilön ja yhteiskunnan välistä konfliktia ja muita sosiaalisia kysymyksiä. Vasil Barnovi popularisoi historiallisen romaanin rikkaalla kielellään ja rytmisellä proosallaan. 1900-luvun alussa Grigol Robakidzen luoma Siniset sarvet -symbolistiryhmä yhdisti perinteisen georgialaisen kulttuurin modernistisiin virtauksiin, mutta joutui sorretuksi, kun bolševikit miehittivät Georgian. Sen merkittävimpiin jäseniin kuuluivat Paolo Iašvili, Titsian Tabidze ja Galaktion Tabidze, joita lukuisten muiden tavoin vainottiin Stalinin terrorin aikana; puhditusten uhriksi joutui esimerkiksi maan parhaimpiin kirjailijoihin kuulunut Mikheil Džavakhišvili.[60]

Sensuurista ja ideologisista paineista huolimatta neuvostokausi tuotti useita taidokkaita kirjailijoita. Heistä huomattavin oli Konstantine Gamsakhurdia, joka kirjoitti useita eeppisiä historiallisia romaaneita. Georgian ylistetyimpiin runoilijoihin kuulunut Ana Kalandadze aloitti tuotantonsa 1940-luvulla ja Grigol Abašidze elvytti klassisen runon. 1950-luvulla aloittanut Nodar Dumbadze on edelleen hyvin suosittu kirjailija. 1960–1970-luvuilla kirjankustannus oli kuitenkin suoraan kommunistisen puolueen hallinnassa – Tšabua Amiredžibi joutui luomaan Venäjän viranomaisia vastaan taistelevasta lainsuojattomasta kertovan eeppisen pääteoksensa siperialaisessa vankilassa. Otar Tšiladze vuorostaan hylkäsi neuvostoteemat ja yhdisti romaaneissaan myyttejä ja historiaa. 1990-luvulla uusi kirjailijasukupolvi on rikkonut usein aiempia normeja ja perinteitä vastaan sekä käyttänyt puhekielistä ilmaisua. Suosituimpiin nykykirjailijoihin kuuluvat esimerkiksi Guram Dotšanašvili, Aka Mortšiladze ja Davit Turašvili.[60]

Esittävät taiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rustaveli-teatteri Tbilisissä.

Georgian vanhin säilynyt teatteritila on Uplistsikhestä löydetty näyttämö 200-luvulta eaa. Moderni teatteri sai kuitenkin alkunsa 1800-luvulla. Vuonna 1879 perustettu Rustaveli-teatteri nousi merkittäväksi kulttuurikeskukseksi, joka yhdisti modernia teatteria perinteiseen kansanteatteriin. Erityisesti 1900-luvun alku oli merkittävää aikaa teatteritaiteen kehityksen kannalta. Ajan huomattavimpiin ohjaajiin kuuluivat Kote Mardžanišvili, joka nosti georgialaisen teatterin uudelle tasolle, ja hänen jalanjäljissään kulkenut Sandro Akhmeteli. 1900-luvun jälkipuoliskolla kansainvälistä tunnustusta sai eeppisen teatterin mestari Robert Sturua. Nykyään Georgiassa on noin 40 teatteria, joista merkittävimpiin kuuluvat Rustaveli-teatterin lisäksi Mardžanišvili-teatteri ja vuonna 1851 perustettu Tbilisin ooppera- ja balettiteatteri. Georgia tunnetaan myös tanssiteatteristaan: Vakhtang Tšabukiani toi klassiseen balettiin georgialaisia piirteitä ja 1900-luvun lopulla Georgian tunnetuimmaksi ballerinaksi nousi Nino Ananiašvili.[61]

Georgialla on ainutlaatuinen, polyfoninen kansanmusiikkiperinne, joka nauttii nykyäänkin suurta arvostusta. Georgian eri alueilla on erilaiset musiikki- ja esitysperinteet, mutta niitä yhdistävät samantyyppinen intonaatio ja harmonia. Monimutkainen, kolmiääninen polyfonia on ollut myös musikologien kiinnostuksen kohteena. Muinainen ja rikas musiikkiperinne sai jo varhain 300-luvulla aikaan ammattimaisen kirkkomusiikin, joka kehittyi paikallisissa akatemioissa (Gelatissa ja Iqaltossa) ja maan ulkopuolisissa georgialaisissa kulttuurikeskuksissa. Polyfonia tuotiin kirkkomusiikkiin jo 600-luvulla. Myöhemmin Georgia kuitenkin eristyi eurooppalaisesta musiikkiperinteestä ja uusi kansallinen, akateeminen musiikkikulttuuri alkoi kehittyä vasta 1800-luvulla. Eurooppalainen ooppera oli tässä suhteessa merkittävässä asemassa ja sai usean säveltäjän, kuten Zakaria Paliašvilin, Meliton Balantšivadzen ja Dimitri Arakišvilin, laatimaan kansallisia oopperoita. Kamari- ja sinfoniamusiikki kehittyivät erityisesti 1920- ja 1930-luvuilla. Tunnettuja georgialaisia taidemusiikin säveltäjiä ovat esimerkiksi Gia Qantšeli, Sulkhan Tsintsadze, Aleksi Matšavariani, Otar Taktakišvili ja Sulkhan Nasidze.[59][12]

Länsimaissa tunnetuksi on tullut georgialaissyntyinen jazz- ja blueslaulaja Katie Melua. Vuonna 2007 Georgia osallistui ensimmäistä kertaa Eurovision laulukilpailuun, jossa Sopo Khalvaši esitti kappaleen Visionary Dream. Tästä lähtien Georgia on joka vuosi lähettänyt kappaleen eurovision laulukilpailuun, tosin vuonna 2009 Georgian kappale "We don't wanna put in" hylättiin, koska sen katsottiin viittaavan Venäjän pääministeri Vladimir Putiniin.[62]

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgian ensimmäinen elokuvateatteri avattiin Tbilisiin vuonna 1896. Ensimmäinen pitkä elokuva valmistui vuonna 1916, ja pian valtakunnan kaupungeista vain Pietarissa toimi Tbilisiä vilkkaampi elokuva-ala. Elokuvateollisuus kukoisti 1920-luvulla, mutta neuvostovallan vakiintuessa elokuvantekijät joutuivat sopeutumaan valtion doktriineihin ja sosialistinen realismi nousi merkittävimmäksi genreksi. 1940-luvulla Mikheil Tšiaurelista tuli yksi Neuvostoliiton huomattavimmista ohjaajista ja Stalinin henkilökohtainen suosikki. Toisen maailmansodan jälkeen esiin nousi uusi lahjakkaiden ohjaajien ja käsikirjoittajien sukupolvi. Vuonna 1956 Tengiz Abuladzen ja Rezo Tškheidzen ohjaus Magdanas lurdža voitti Cannes'n elokuvafestivaalien kultaisen palmun.[63]

1960–1980-luvut olivat Georgian elokuvateollisuuden kulta-aikaa. Elokuvia valmistui jopa 60 vuodessa. Vuonna 1972 Rustavelin teatteri-instituuttiin perustettu elokuvataiteen tiedekunta tuotti useita kuuluisia ohjaajia, joihin kuuluivat Otar Ioseliani, Nana Džordžadze ja Goderdzi Tšokheli. Kauden ylistetyimpiin teoksiin lukeutuu Rezo Tškheidzen vuoden 1964 ohjaus Otets soldata, jonka pääosaa näytteli Sergo Zakariadze. Joitain elokuvia sensuroitiin: Abuladzen Stalinin terrorista kertova vuoden 1984 teos Monanieba näytettiin vasta kolme vuotta valmistumisensa jälkeen, ja sillä oli pitkäkestoinen vaikutus poliittiseen tietoisuuteen Neuvostoliitossa. 1990-luvulla maan elokuvateollisuus kärsi epävakaasta poliittisesta tilanteesta mutta tuotti silti suosittuja filmejä: Temur Babluanin ohjaus Udzinarta mze vuodelta 1992 voitti Berliinin elokuvafestivaalien hopeisen karhun ja Džordžadzen teos Les Mille et une recettes du cuisinier amoureux vuodelta 1997 oli ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi. Monet ohjaajat kuitenkin muuttivat työskentelemään ulkomaille. Tbilisissä on järjestetty vuosittain kansainvälinen elokuvafestivaali vuodesta 1999 lähtien.[63]

Keittiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niko Pirosmanin teos "Kolmen aatelismiehen juhla-ateria" 1900-luvun alusta.

Georgialla on rikas, vaihteleva ja ainutlaatuinen ruokakulttuuri. Sen keskeinen elementti on runsas supra-juhla-ateria, jota johtaa maljankohottaja eli tamada. Georgian keittiöön ovat vaikuttaneet useiden lähialueen kansojen ruokaperinteet: Länsi-Georgiassa turkkilainen vaikutus on näkyvämpi, maan itäosassa taas iranilainen. Itäosassa valmistetaan gomi-maissipuuroa ja sitä käytetään leivän sijasta liha- ja kasvisruokien lisukkeena. Idässä valmistetaan naudan- ja lampaanlihaa, lännessä taas lihaa syödään vähemmän ja siipikarja on suositumpi vaihtoehto. Liharuokalajeja on tusinoittain – niistä kuuluisimpiin lukeutuu khinkali, täytetyt taikinanyytit. Erityyppisiä kastikkeita ja juustoja on myös runsaasti. Tunnetuin perusraaka-aineenaan juustoa käyttävä ruokalaji on khatšapuri, juustolla täyetty leipä. Samoja kastikkeita voidaan käyttää eri ruokalajien kanssa ja tarjota myös yksinään leivän kera. Erityyppiset pähkinät ja mausteet ovat tärkeitä raaka-aineita. Vaikka liha on keskeisin raaka-aine, sen kanssa tarjotaan aina runsaasti kasviksia, joista yleisimpiin kuuluvat munakoisot, pavut, kaali, punajuuret ja tomaatit. Tunnettuja kasvisruokalajeja ovat pavuista valmistettu lobio ja mkhali-salaatti.[64]

Myös keitot ovat suosittuja, ja niihin käytetään usein jogurttityyppistä matsonia, viinietikkaa ja hedelmämehuja. Yleisiä leipätyyppejä ovat valkoinen šoti ja litteä, maissista valmistettu mtšadi. Makeita jälkiruokalajeja ei ole paljon, mutta erilaisia hedelmiä, marjoja, mehuja ja pähkinöitä sekä hunajaa ja viiniä nautitaan jälkiruoaksi. Tšurtškhela on viinirypälemehusta valmistettu tahmea jälkiruoka.[64] Olennainen ruokajuoma on viini. Georgia on tuhansia vuosia vanha viinialue, jota on kutsuttu myös viinin syntypaikaksi.[65] Viiniä tuotetaan useilla eri alueilla, joista tärkein on Kakheti maan itäosassa – yleisiä rypälelajikkeita ovat valkoinen Rkatsiteli ja punainen Saperavi.[66] Perinteinen väkevä alkoholijuoma on tšatša. Georgia on myös kuuluisa Bordžomi-lähdevedestään.[67]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgialla on pitkät perinteet kamppailulajeissa. Perinteinen urheilu on yhdistelmä nyrkkeilyä, painia ja miekkailua. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen perinnelajeja on elvytetty, ja näytöksissä esitellään taisteluita tikareilla, miekoilla ja kirveillä.[68]

Georgia on osallistunut talviolympialaisiin vuodesta 1994 ja kesäolympialaisiin vuodesta 1996.[69] Ennen sitä georgialaiset kilpailivat Neuvostoliiton lipun alla, ja vuonna 1992 Itsenäisten valtioiden yhteisön urheilijoiden kanssa "Yhdistetyssä joukkueessa" (engl. Unified team).[70] Menestyneitä urheilijoita ovat painija Masiej Rosievich, triatlonisti Viktor Sanejev, painonnostaja Kakhi Kakhiashvili ja ampuja Nino Salukvadze.[71]

Georgian jalkapallomaajoukkue ei ole vielä pelannut kansainvälisissä arvoturnauksissa -kansallinen liitto on perustettu vuonna 1990. FIFAn rankingissa joukkue oli kesäkuussa 2014 sijalla 96. Seuratasolla Tbilisin Dynamo ja FC Zestaponi ovat menestyviä joukkueita.[72] Alle 19-vuotiaiden maajoukkue on päässyt UEFAn Euroopanmestaruuskilpailuissa lopputurnaukseen 2012/2013 ja eliittikierrokselle kolme kertaa aikaisemmin.[73]

Juhlapäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[74]

Päivämäärä Suomalainen nimi Paikallinen nimi Huomautuksia
1. tammikuuta Uudenvuodenpäivä ახალი წელი – Akhali tseli
7. tammikuuta Joulupäivä ქრისტეშობა – Kristešoba Ortodoksinen joulu (juliaanisen kalenterin mukaan)
19. tammikuuta Loppiainen ნათლისღება – Natlisgheba Jeesuksen kastamisen päivä
3. maaliskuuta Äitienpäivä დედის დღე – Dedis dghe
8. maaliskuuta Kansainvälinen naistenpäivä ქალთა საერთაშორისო დღე – Kalta saertašoriso dghe
9. huhtikuuta Kansallisen yhtenäisyyden päivä ეროვნული ერთიანობის დღე – Erovnuli ertianobis dghe Itsenäisyyden palautumisen päivä ja huhtikuun 9. päivän tragedian päivä
Huhtikuu (siirtyvä) Pääsiäinen აღდგომა – Aghdgoma Ortodoksinen pääsiäinen
9. toukokuuta Voitonpäivä ფაშიზმზე გამარჯვების დღე – Pašizmze gamardžvebis dghe Voitto fasismista
12. toukokuuta Pyhän Andreaan päivä ანდრიობა – Andrioba
26. toukokuuta Itsenäisyyspäivä დამოუკიდებლობის დღე – Damoukideblobis dghe Vuoden 1918 tasavallan perustamisen päivä
28. elokuuta Jumalansynnyttäjän päivä მარიამობა – Mariamoba Neitsyt Marian kuoleman muistopäivä
14. lokakuuta Svetitskhovelin katedraalin päivä სვეტიცხოვლობა – Svetitskhovloba Georgian tärkeimmän kirkon päivä.
23. marraskuuta Pyhän Yrjön päivä გიორგობა – Giorgoba Pyhä Yrjö on Georgian suojeluspyhimys.

Yhteiskunta ja infrastruktuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asevoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asevoimien lippu.

Georgian asevoimilla on noin 30 000 aktiivijäsentä ja asevoimien budjetti vuodelle 2008 oli noin 1,4 miljardia laria. Kasvua edellisestä vuodesta oli lähes 300 miljoonaa laria, ja hallitus perusteli sitä ulkoisella, Venäjän aiheuttamalla uhalla, sitoutumisella Georgian Irakin-velvoitteisiin ja sotilasinfrastruktuurin tuomisella lähemmäksi Nato-standardeja.[75] Georgia on ollut Naton rauhankumppanuusohjelman jäsen vuodesta 1994,[11] ja maa on tehnyt Yhdysvaltojen kanssa läheistä sotilaallista yhteistyötä. Sotilasmenot muodostavat 5,6 prosenttia maan bruttokansantuotteesta (2008).[76] Asevoimat jakautuvat maavoimiin, ilmavoimiin, laivastoon ja kansalliskaartiin.[2] Georgiassa on yleinen asevelvollisuus: kaikki 18–27-vuotiaat miehet ovat velvollisia asepalvelukseen, mutta käytännössä siltä voi välttyä maksamalla 2 000 larin summan. Noin 20 prosenttia ikäluokasta suorittaa armeijan ja asepalveluksen kesto on 18 kuukautta.[77] Georgialla oli 1990-luvun alusta lähtien pitkäaikaiset konfliktit Abhasian ja Etelä-Ossetian separatistihallintojen kanssa. Vuoden 2008 Venäjän–Georgian sotaan saakka maalla oli 2 000 sotilasta Irakissa yhdysvaltalaisten joukkojen tukena.[75] Sodassa Venäjä miehitti suuren osan Georgiasta ja sen arvioidaan vahingoittaneen pahoin maan sotilasinfrastruktuuria.

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgian koulutusjärjestelmää on nykyaikaistettu vuoden 2004 jälkeen huomattavasti, mutta radikaalit uudistukset ovat aiheuttaneet myös kiistoja.[78][79] Aikuisten lukutaitoaste Georgiassa on noin 100 prosenttia.[80] Koulutus on pakollista kaikille 6–14-vuotiaille lapsille.[81]

Koulutusjärjestelmä jaetaan ala-asteeseen (6 vuotta, oppilaat 6–12-vuotiaita), yläasteeseen (3 vuotta, oppilaat 12–15-vuotiaita) ja lukioon (2 vuotta, oppilaat 15–17-vuotiaita) tai vaihtoehtoisesti ammattikouluun (2 vuotta). Oppilaat, jotka ovat läpäisseet lukion, voivat hakea korkeamman asteen koulutukseen. Heidän täytyy suorittaa lukion lopussa yhdistetty kansallinen loppukoe, minkä jälkeen he voivat pyrkiä valtion akkreditoimaan korkean asteen oppilaitokseen koearvosanojensa perusteella. Suurin osa näistä kouluista tarjoaa kolmen eri tason opintoja: alemman, kolme tai neljä vuotta kestävän kandidaatin tutkinnon, kaksi vuotta lisää kestävän maisterin tutkinnon ja kolmen lisävuoden opinnot vaativan tohtorintutkinnon.[81][82] Vuonna 2012 Georgian koulutus- ja tiedeministeriön virallisessa rekisterissä oli yhteensä 57 korkeakoulua, joista neljä rinnastuu ammattikorkeakouluihin, 27:ssä voi suorittaa vain kandidaatin- tai maisterintutkinnon. Varsinaisia yliopistoja, joissa voi opiskella tohtorin tasolle asti, on 26. Niihin kuuluivat esimerkiksi Tbilisin valtionyliopisto, Georgian tekninen yliopisto ja Šota Rustavelin valtionyliopisto.[83] 2000-luvulla käytännössä koko ikäluokka osallistuu peruskoulutukseen.[84]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Batumin satama sijaitsee Adžariassa.
Tbilisin kansainvälinen lentoasema.

Georgian sijainti tekee maasta tärkeän kauttakulkureitin. Teitä Georgiassa on yli 20 000 kilometriä, ja niistä tärkeimmät lähtevät säteittäisesti Tbilisistä eri ilmansuuntiin. Pääreitti M27 kulkee maan läpi itä-länsisuunnassa Tbilisistä Gorin kautta Mustallemerelle. Tie A301 eli Georgian sotilastie lähtee Tbilisistä pohjoiseen Kaukasukselle, ja se oli ainoa tie Venäjälle 1800-luvun lopulle saakka. A310 kulkee etelään Jerevaniin ja A302 itään Bakuun. Kaikilla pääteillä on bussiliikennettä. Georgian rautatieliikennettä hoitaa vuorostaan Georgian rautatiet: rautateitä maassa on yhteensä 1 575 kilometriä (ja lisäksi 37 kilometriä kapearaiteisia ratoja). Raideleveys on 1 520 millimetriä. Merkittävin rautatielinja kulkee myös Tbilisistä Mustallemerelle, ja maasta on lisäksi rautatieyhteys Armeniaan ja Azerbaidžaniin. Pääradalta lähtee useita sivuratoja pienemmille paikkakunnille. Vuonna 2007 Georgia myi rautatieyhtiönsä hallintaoikeudet brittiläiselle sijoitussäätiölle useaksi vuosikymmeneksi.[85] Tbilisin metro oli yksi Neuvostoliiton ensimmäisistä ja siinä on kaksi linjaa.[2][12]

Georgiassa on 23 lentokenttää. Merkittävin niistä on Tbilisin kansainvälinen lentoasema, joka on uusittu vuonna 2007. Se on kansallisen lentoyhtiön Georgian Airwaysin keskuspaikka. Tärkeimmät satamat ovat Potissa ja Batumissa – myös Suhumissa on pieni satama, mutta se sijaitsee Abhasiassa eikä ole Georgian hallinnassa. Georgian läpi kulkee lisäksi 1 591 kilometriä kaasuputkea ja 1 253 kilometriä öljyputkea. Tärkeimmät putket ovat Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputki, Baku–Supsa-öljyputki ja Baku–Tbilisi–Erzurum-kaasuputki. Monet liikennereitit ovat suhteellisen huonossa kunnossa ylläpidon puutteen vuoksi.[2]

Tiedotusvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkein uutislähde on televisio. Georgiassa on yksi valtio-omisteinen televisioasema, Georgian yleisradio (GPB), jolla on kaksi kanavaa. Maassa toimii lisäksi muutama kaupallinen kanava: Rustavi 2:lla oli keskeinen rooli vuoden 2003 ruusujen vallankumouksessa ja sitä on pidetty hallituksen äänitorvena,[86] Imedi taas on suhtautunut hallitukseen kriittisemmin. Rustavi 2 omistaa pääosin lisäksi pienemmän Mze-kanavan.[87]

Sanomalehdillä ei ole kovin merkittävää asemaa. Niistä suurimpia ovat esimerkiksi Rezonansi, 24 Saati, Sakartvelos Respublika, Versia ja Kvilis Palitra, ja myös englanninkielisiä sanomalehtiä on useita. Tärkeitä radioasemia ovat vuorostaan Georgian yleisradio, Radio Imedi ja Fortuna FM. Georgian perustuslaki takaa sananvapauden ja toimittajat kritisoivat usein vallanpitäjiä. Mediaympäristö on politisoitunut, ja taustaorganisaatioista riippumattoman median luominen on haasteellista.[88]

Vuonna 2014 Georgia oli Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausluettelon sijalla 84.[89]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Georgia: Administrative units GeoHive. Viitattu 20 elokuuta 2008.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac The World Factbook: Georgia CIA. Viitattu 23. elokuuta 2008. (englanniksi)
  3. 2013 Human Development Report (arabiaksi, kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi, portugaliksi, saksaksi)
  4. a b Parsons, Robert: Mikheil Saakashvili’s bitter victory 11. tammikuuta 2008. openDemocracy.net. Viitattu 20. elokuuta 2008.
  5. Cutler, David & Balmforth, Richard: Timeline – Events leading to Georgia's election 21. toukokuuta 2008. Thomson Reuters. Viitattu 20. elokuuta 2008.
  6. Georgia P.M. Garibashvili eyes NATO membership, while keeping Russia at bay 26.2.2014. Washington Times. Viitattu 6.6.2014.
  7. a b Giorgi Gabeskiria: Ethnic Diversity National parliamentary library of Georgia. Viitattu 23. syyskuuta 2007.
  8. Elguja Khintibidze: A New Theory on the Etymology of the Designations of the Georgians Viitattu 7.6.2014.
  9. Other European Countries > Georgia Euroopan unioni. Viitattu 23. elokuuta 2008.
  10. Georgia became the 41th member state of the Council of Europe on 27 April 1999. Euroopan neuvoto - Council of Europe. Viitattu 7.6.2014.
  11. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Georgia (country) (Wayback archive) 2008. MSN Encarta. Viitattu 7.6.2014.
  12. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x A Country Study: Georgia Library of Congress. Viitattu 21. elokuuta 2008.
  13. About Georgia: Geography Caucasian Holidays. Viitattu 7.6.2014.
  14. Forest Resources G.Info. Viitattu 23. elokuuta 2008.
  15. Ecosystems in the Caucasus (Wayback archive) WWF. Viitattu 23. elokuuta 2008.
  16. Stefan Otto & Shamil Shetekauri: Endemic Species of the Caucasus Viitattu 23. elokuuta 2008.
  17. Threats to the environment in the Caucasus (Wayback archive) WWF. Viitattu 6.6.2014.
  18. Agency of Protected Areas Minister of Environment and Natural Resources Protection of Georgia. Viitattu 7.6.2014.
  19. Wilderness, Nature, and Astounding Beauty in Borjomi-Kharagauli National Park 2004. Georgia Today. Viitattu 7.6.2014.
  20. Parliament Sets Up S.Ossetia Provisional Administration Civil.ge. Viitattu 20. elokuuta 2008.
  21. Tbilisi-Based Abkhaz Government Moves to Kodori Civil.ge. Viitattu 20. elokuuta 2008.
  22. Eurasia Daily Monitor, Volume 5, Issue 158 The Jamestown Foundation. Viitattu 20. elokuuta 2008.
  23. Abkhazia, S.Ossetia Formally Declared Occupied Territory Civil Georgia. Viitattu 28. elokuuta 2008.
  24. a b Andrew Andersen: Georgia: Early History (ca 600 BC - 650 AD ) Viitattu 21. elokuuta 2008.
  25. a b c d e David Marshall Lang: Rise and Fall of Georgian Kings 1962. Viitattu 21. elokuuta 2008.
  26. Andrew Andersen: Early Medieval Georgia: 620 - 1089 Viitattu 21. elokuuta 2008.
  27. Andrew Andersen: Medieval Georgia: 1089 - 1221 (“The Golden Age”) Viitattu 21. elokuuta 2008.
  28. a b Andrew Andersen: Late Medieval Georgia: 1236 – 1500 Viitattu 21. elokuuta 2008.
  29. David Marshall Lang: Georgia under the Tsars: Resistance, Revolt, Pacification 1962. Viitattu 22. elokuuta 2008.
  30. David Marshall Lang: Tsar Nicholas and Viceroy Vorontsov 1962. Viitattu 22. elokuuta 2008.
  31. David Marshall Lang: Social Change and National Awakening 1962. Viitattu 22. elokuuta 2008.
  32. David Marshall Lang: Georgia in the 1905 Revolution 1962. Viitattu 22. elokuuta 2008.
  33. David Marshall Lang: Independent Georgia 1962. Viitattu 22. elokuuta 2008.
  34. David Marshall Lang: Georgia under Soviet Rule 1962. Viitattu 22. elokuuta 2008.
  35. Economy, not democracy, dominates vote in Georgia International Herald Tribune. Viitattu 7.6.2014.
  36. Saakashvili May Have Misjudged U.S. Support NPR. Viitattu 22. elokuuta 2008.
  37. a b Georgia profile: Timeline BBC News. Viitattu 7.6.2014.
  38. 2008 Georgia Russia Conflict Fast Facts CNN. Viitattu 7.6.2014.
  39. Georgian billionaire Bidzina Ivanishvili launches election challenge against Mikheil Saakashvili 2012. Telegraph. Viitattu 7.6.2014.
  40. Georgian Dream Wins Elections RIA Novosti. Viitattu 7.6.2014.
  41. The end of Saakashvili’s reign The Economist. Viitattu 7.6.2014.
  42. Georgia Sakartvelos Parlamenti (Parliament) IPU. Viitattu 8.6.2014.
  43. The Constitution of Georgia. 3. The Parliament of Georgia About Georgia. Viitattu 7.6.2014.
  44. Georgia: politics after revolution 14. marraskuuta 2007. Open Democracy. Viitattu 28. elokuuta 2008.
  45. Richest Georgian and possible PM: Who is Bidzina Ivanishvili? 2012. RT. Viitattu 7.6.2014.
  46. a b Background Note: Georgia (previous versions) Yhdysvaltain ulkoministeriö. Viitattu 5.6.2014.
  47. Progress Report Maailmanpankki. Viitattu 25. elokuuta 2008.
  48. Narrow Win for Georgian President TIME. Viitattu 25. elokuuta 2008.
  49. Russia conflict caused two billion dollars of damage: Saakashvili Georgian Daily. Viitattu 25. elokuuta 2008.
  50. USD 4.55 bln Aid Package Priorities 23. lokakuuta 2008. Civil.ge. Viitattu 8. toukokuuta 2010.
  51. WB Report: Georgia Among Largest Emigration Countries 16. tammikuuta 2007. Civil.ge. Viitattu 24. elokuuta 2008.
  52. a b Population Georgian tilastokeskus. Viitattu 24. elokuuta 2008.
  53. At least 128,000 people internally displaced by renewed conflict 2008. IDMC. Viitattu 7.6.2014.
  54. Ethnic groups by major administrative-territorial units Georgian tilastokeskus. Viitattu 24. elokuuta 2008.
  55. Report Georgian tilastokeskus. Viitattu 24. elokuuta 2008.
  56. Laz World Directory of Minorities and Indigenous Peoples. Viitattu 24. elokuuta 2008.
  57. Balci, Bayram: Is there a place for Islam in Mikhael Saakashvili’s Christian Georgia? Caucaz Europenews. Viitattu 24. elokuuta 2008.
  58. Georgia: Human Rights Developments 2001. HRW. Viitattu 24. elokuuta 2008.
  59. a b c Georgian culture Sangha.net. Viitattu 25. elokuuta 2008.
  60. a b c d Alexander Mikaberidze: History of the Georgian Literature Viitattu 29. elokuuta 2008.
  61. Alexander Mikaberidze: Theater and Opera Viitattu 26. elokuuta 2008.
  62. Georgia's Eurovision song is banned after 'Putin swipe' falls foul of contest's no politics rule Daily Mail 7 Ajankohta=10.3.2009.
  63. a b Alexander Mikaberidze: History of the Georgian Cinema Viitattu 26. elokuuta 2008.
  64. a b Georgian Cuisine Advantour. Viitattu 27. elokuuta 2008.
  65. Wine History GWA. Viitattu 7.6.2014.
  66. Georgian Red Wines Georgian Wine House. Viitattu 7.5.2010. (englanniksi)
  67. First wine, now Russia bans Georgia's water Guardian 2006
  68. Georgia: Reviving Ancient Martial Arts Traditions Eurasianet. Viitattu 8.6.2014.
  69. Georgia Sport Reference. Viitattu 7.6.2014.
  70. Georgia at the Olympics Top End Sport. Viitattu 8.6.2014.
  71. Olympic medalists Georgia National Olympic Committee. Viitattu 8.6.2014.
  72. Georgia FIFA. Viitattu 1.9.2014.
  73. Georgia Under-19 UEFA. Viitattu 8.6.2014.
  74. Holidays Georgian ulkoministeriö.
  75. a b Defense Spending, Number of Troops Increased Civil.ge. Viitattu 31. elokuuta 2008.
  76. Georgia Plans Cut of Defense Spending in Next Years 2008. Civil.ge. Viitattu 7.6.2014.
  77. The Right to Conscientious Objection in Europe 2005. Quaker Council for European Affair. Viitattu 31. elokuuta 2008.
  78. Georgia purges education system 29. heinäkuuta 2005. BBC News. Viitattu 2. syyskuuta 2008.
  79. Molly Corso: Education reform rocks Georgia 13. toukokuuta 2005. Eurasianet. Viitattu 2. syyskuuta 2008.
  80. Human Development Report 2007/2008. United Nations Development Programme. Viitattu 2. syyskuuta 2008.
  81. a b Education system in Georgia Study in Georgia. Viitattu 7.6.2014.
  82. Education institutions Georgian koulutus- ja tiedeministeriö.
  83. High education institutions National Tempus Office Georgia. Viitattu 7.6.2014.
  84. Georgia at a glance Maailmanpankki. Viitattu 7.6.2014.
  85. Georgia Hands over Railway to Investment Fund Civil.ge. Viitattu 31. elokuuta 2008.
  86. Imedi TV to Resume News on Monday Civil.ge. Viitattu 31. elokuuta 2008.
  87. Mze TV Suspends News 2008. Civil.ge. Viitattu 7.6.2014.
  88. Country Profile BBC News. Viitattu 7.6.2014.
  89. Worldwide Press Freedom Index 2014 Reporters Without Borders. Viitattu 7.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Braund, David: Georgia in Antiquity: A History of Colchis and Transcaucasian Iberia, 550 BC-AD 562. Oxford University Press, 1994. ISBN 978-0198144731.
  • Goldstein, Darra: The Georgian Feast: The Vibrant Culture and Savory Food of the Republic of Georgia. University of California Press, 1999. ISBN 978-0520219298.
  • Nasmyth, Peter: Georgia: In the Mountains of Poetry. Routledge, 2006. ISBN 978-0415396691.
  • Pelkmans, Mathijs: Defending the Border: Identity, Religion, And Modernity in the Republic of Georgia. Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0801473302.
  • Rayfield, Donald: The Literature of Georgia: A History. RoutledgeCurzon, 2000. ISBN 978-0700711635.
  • Rosen, Roger: Georgia: A Sovereign Country of the Caucasus. Hong Kong: Odyssey Publications, 2004. ISBN 978-9622177482.
  • Soltes, Ori Z.: National Treasures of Georgia: Art and Civilisation Through the Ages. Philip Wilson Publishers, 2003. ISBN 978-0856675010.