Singapore

Singaporen tasavalta (malaijksi Singapura; kiin. 新加坡 pinyiniksi Xīnjiāpō; tamiliksi சிங்கப்பூர், Ciŋkappūr, viralliset nimet; englanniksi: Republic of Singapore; malaijksi: Republik Singapura; kiin. 新加坡共和国; pinyiniksi Xīnjiāpō Gònghéguó; tamiliksi சிங்கப்பூர் குடியரசு, Ciŋkappūr Kudiyarasu) eli Singapore on kaupunkivaltio Kaakkois-Aasiassa. Singapore sijaitsee pienellä saarella Malakan niemimaan kärjessä, Malesian Johorin osavaltiosta etelään ja Indonesian Riau-saarista pohjoiseen. Singapore sijaitsee vain 137 km päiväntasaajalta pohjoiseen. Singaporen nimi juontuu malaijin sanasta singa (leijona), joka taas juontuu sanskritin samaa tarkoittavaan sanaan सिंह siMha, ja sanskritin sanasta पुर pura (kaupunki). Saarella asuu lähes viisi miljoonaa ihmistä, joista noin viidesosa on naapurimaista tulleita siirtotyöläisiä. Singapore on yksi maailman tiheimmin asuttuja kaupunkeja.

[muokkaa] Maantiede

Trooppista metsää luonnonsuojelualueella.

Singapore kartalla.

Singapore koostuu yhdestä salmiakinmuotoisesta pääsaaresta ja sen ympärillä olevista pienistä, enimmäkseen asumattomista saarista. Noin Suomen pääkaupunkiseudun kokoinen, halkaisijaltaan noin 40 km leveä saari sijaitsee 1°22 N leveysasteella, ja sen ilmasto on trooppinen. Vuosina 1965-1987 saaren pinta-ala kasvoi laajan maantäyttö-ohjelma seurauksena 586 neliökilometristä 636 neliökilometriin.^[3] Rantaviivaa on 193 km. Singaporen eteläpuolella on Singaporensalmi. Singaporen pienemmistä saarista Jurongsaari, Pulau Tekong, Pulau Ubin ja Sentosa ovat suurimpia. Singaporen korkein maantieteellinen kohta on 164 m korkea Bukit Timah. Singaporessa on monia lyhyitä jokia, joista jotkut laskevat laguuneihin, mangrove-vyöhykkeille tai laajoihin estuaareihin. Suurimmat joet on padottu tekojärviksi.^[3] Vuonna 2011 avattiin kaksi uutta tekojärveä, minkä jälkeen sadevesi kerätään kahdelta kolmasosalta Singaporen pinta-alasta talteen.^[4] Sadevesi tyydyttää puolet Singaporen vedentarpeesta, loput toimitetaan Malesiasta. Lisäksi vesivaroja kierrätetään.^lähde? Merivettä käyttäviä suolanpoistolaitteistoja on käytössä, ja ne tuottavat 10% vedentarpeesta.^[5] Singaporessa on trooppinen ilmasto ilman selviä vuodenaikoja Köppenin ilmastoluokituksen mukaan. Sen ilmastolle on ominaista yhtenäinen lämpötila ja ilmanpaine, korkea ilman suhteellinen kosteus ja runsaat sateet. Lämpötila vaihtelee välillä 23 °C–35 °C. Suhteellinen kosteus on keskimäärin noin 90 prosenttia aamulla ja 60 prosenttia iltapäivällä. Pitkäaikaisten runsaiden sateiden aikana suhteellinen kosteus voi usein olla 100 prosenttia. Ennen ihmisasutuksen leviämistä saari oli trooppisen sademetsän ja mangovekasvustojen peitossa.^[3]

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Singaporen historia

Kuuluisa Raffles Hotel rakennettiin saarelle 1887.

[muokkaa] Varhaiset vaiheet

Singaporen sijainti Malakan niemimaan eteläkärjessä oli varhain Kaakkois-Aasian kauppareittien risteyskohdassa. Sen kautta kulkivat kauppareitit Intiasta ja Arabiasta Kiinaan ja toisaalta muualta Malaijien saaristosta Kiinaan ja Intian suuntaan. 600-luvulla eaa. Singaporen alueesta tuli osa Srivijayan valtakuntaa ja siellä on arveltu olevan pienikokoinen satama. Palembangin hallitsija perusti saarelle kauppatukikohdan 1299 ja antoi sille nimeksi Singapura 'suuri leijona'. Singapura kukoisti 1300-luvulle asti. 1300-luvulla saari tunnettiin myös nimellä Tumasik. Srivijayan valtakunnan hajoamisen myötä alueen uudet nousevat suurvallat Majapahit ja Ayutthayan kuningaskunta havittelivat aluetta itselleen.^[6]

Palembangin kuningas Paramesvara pakeni 1388 Majapahitin valloituksia Singapuraan, josta sai turvapaikan. Hän kuitenkin murhasi Singapuran hallitsijan ja anasti vallan itselleen. Hänen valtaansa kesti kuitenkin vain muutamia vuosia ennen kuin hän pakeni Malakaan. Siellä Paramesvara kääntyi islamilaisuuteen ja perusti 1414 Malakan sulttaanikunnan, joka pian valloitti myös Singapuran. Portugalilaiset valloittivat Malakan sulttaanikunnan 1511 ja sulttaani pakeni Johoriin ja perusti sinne Johoren sulttaanikunnan, johon myös Singapura kuului. Portugalilaiset polttivat 1611 Singapuran kauppatukikohdan, ja saari jäi asumattomaksi pariksi vuosisadaksi.^[6]

[muokkaa] Singaporen perustaminen

Gambiirin viljely oli alkanut Johoren sulttaanikunnassa 1700-luvulla ja valtavan kysynnän takia sen viljely aloitettiin myös Singaporen saarella 1800-luvun alussa.^[6] 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa Britannia ja Hollanti kävivät kiivasta kamppailua siirtomaa-asemastaan Malaijien saaristosta. Hollanti oli menettänyt alueitaan Euroopassa käytyjen sotien takia. Britit valloittivat Jaavan 1811 ja kuvernöörinä toimi sir Stamford Raffles. Britit menettivät Jaavan takaisin hollantilaisille jo 1816 ja Raffles suunnitteli siksi brittien valta-aseman vahvistamista Malakansalmella.^[7] Samaan aikaan Johoressa oli käynnissä vallanperimyskiista ja Raffles asettui tukemaan maanpaossa elävää vanhempaa poikaa Tengku Husseinia. Raffles ja Hussein allekirjoittivat 6. helmikuuta 1819 sopimuksen, jonka mukaan Englannin Itä-Intian kauppakomppania sai perustaa saarelle kauppasiirtokunnan ja samalla Hussein tunnustettiin Johoren sulttaanikunnan lailliseksi sulttaaniksi. Siirtokunta ei kerännyt tullimaksuja, mikä houkutteli paikalle lukuisia kauppiaita. Muutamassa kuukaudessa saaren väestö kasvoi parista sadasta hengestä noin viiteen tuhanteen. Rafflesin oma-aloitteinen toiminta hiersi brittien ja hollantilaisten suhteita. Hollantilaiset eivät kuitenkaan ryhtyneet sotilaallisiin toimiin, sillä he uskoivat saavansa alueen takaisin neuvottelemalla brittihallinnon kanssa.^[8]

Vastaperustettu Singapore menestyi alusta alkaen hyvin. Yhtenä syynä oli luonnollisesti keskeinen sijainti Intian ja Kiinan välisellä kauppareitillä mutta tärkeämpää oli kuitenkin sen asema vapaasatamana Itä-Intian kaupankäynnissä. Se houkutteli Singaporeen kauppiaiden lisäksi myös pysyvää väestöä. Johoren uusi sulttaani Hussein rakensi sinne palatsinsa, jonka takia sinne muutti paljon malaijeja. Toinen suuri muuttajaryhmä olivat Kaakkois-Aasian alueen kiinalaiset, jotka toivoivat hyötyvänsä vapaasta kaupasta, johon heillä ei muualla ollut mahdollisuutta. Pienempiä väestöryhmiä olivat intialaiset, armenialaiset ja arabit. Eurooppalaiset olivat lähinnä Englannin Itä-Intian kauppakomppanian virkailijoita.^[8]

Rafflesin lähdettyä heti sen perustamisen jälkeen uutta siirtokuntaa jäi johtamaan William Farquhar. Hallinnon budjetti oli mitätön ja vapaasatama-aseman takia se ei saanut tuloja tullimaksuista. Budjetin paikkaamiseksi Farquhar laillisti uhkapeluun sekä ooppiumin ja arak-alkoholin myynnin, mikä aiheutti suuria järjestysongelmia. Toisena suurena ongelmana olivat eri maahanmuuttajaryhmien väliset kahnaukset. Raffles palasi Singaporeen lokakuussa 1822 ja aloitti uuden kaupungin suunnittelun. Rannikolle tulivat hallinto- ja liiketoimintakorttelit ja etnisille ryhmille annettiin omat, erilliset asuinalueet. Raffles uudisti myös hallintoa. Näihin kuului julkisen maarekisterin luonti, vapaasatama-aseman vahvistaminen ja sekä brittiläisen tapaoikeuden käyttöönotto. Tapaoikeuden ulkopuolelle jäivät kuitenkin malaijeja koskevat islamilaisen lain uskontoa, avioliittoa ja perintöä koskeva säännökset.^[8]

Raffles pyrki myös vähentämään Johoren sulttaanin ja yläluokan valtaa ja onnistuikin siinä kesäkuussa 1823, jolloin johorelaiset suostuivat kiinteään kuukausikorvaukseen. Ennen kuin Raffles palasi Britanniaan lokakuussa 1823, hän nimitti Singaporen kuvernööriksi John Crawfurdin. Crawfurd jatkoi Rafflesin taistelua orjuutta ja merirosvoutta vastaan, mutta laillisti kuitenkin uudelleen uhkapeluun. Singaporen asema brittiläisen imperiumin osana vahvistettiin Britannian ja Hollannin välisellä sopimuksella 17. maaliskuuta 1824. Sopimus jakoi Malaijien saariston kahtia Malakansalmen kohdalta: britit saivat pohjoisosan (Malakan niemimaan ja Singaporen) ja Hollanti eteläiset osat.^[8] Vuoteen 1824 mennessä Singaporessa oli jo 11 000 asukasta.^[7]

[muokkaa] Salmisiirtokunnat

Itä-Intian kauppakomppania muodosti 1826 Salmisiirtokunnat, joihin kuului Malakka, Singapore ja Penang.^[7]^[9] Pääkaupunkina toimi ensin Penang ja vuodesta 1832 Singapore. Siirtokuntien byrokratia osoittautui kuitenkin raskaaksi ja kalliiksi ja jo 1830 se alistettiin Bengalin alaisuuteen. Salmisiirtokunnat siirrettiin Intian kenraalikuvernöörin alaisuuteen. Siirtokunnat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä tilanteeseen, sillä niiden taloudelliset siteet pääasiassa Lontooseen. Lisäksi Intian hallinto pyrki jatkuvasti kumoamaan siirtokuntien vapaasatama-aseman eikä Intia pystynyt kunnolla suojelemaan siirtokuntia merirosvoja vastaan. Siirtokunnista tulikin kruununsiirtomaa 1. huhtikuuta 1861.^[9] Tällöin se sai myös oman kuvernöörin. Kuvernööriä avusti toimeenpaneva neuvosto ja lakiasäätävä neuvosto, jossa Singaporella oli johtava asema.^[10]

Singaporen kauppa kasvoi 1800-luvulla voimakkaasti. Kaupankäynti perustui kauttakulkukauppaan. Eurooppalaisten ja kiinalaisten välisessä kaupankäynnissä kiinalaiset välittäjät olivat avainasemassa. He ostivat tavaroita suurissa erissä ja myivät niitä sitten voitolla eteenpäin. Koska kiinalaiset välittäjät käyttivät konsignaatiota, liiketoiminnan riskit olivat suuret. Kaupankäynnin suurimpana ongelmana olivat merirosvot Mindanaosta ja Pohjois-Borneosta. 1850-luvulla merirosvot jopa lamaannuttivat Singaporen ja Kotšinkiinan välisen kaupan. Merirosvous saatiin kuriin 1860-luvulle tultaessa. Siihen vaikutti oleellisesti eurooppalaisten siirtomaavaltojen kasvanut vaikutus Kaakkois-Aasiassa sekä Kiinan kanssa 1860 solmitut sopimukset.^[9]

Singaporen asutus oli 1800-luvulla keskittynyt satama-alueelle ja sen lähiympäristöön. Muu osa saarta oli viidakkoa ja mangrovea. Maanviljelystä oli yritetty huonolla menestyksellä 1830- ja 1840-luvuilla. Ainoat menestyneet viljelykasvit olivat pippuri ja gambiiri. Gambiirin jalostukseen tarvittiin runsaasti polttopuuta, jonka loppuessa plantaasit siirtyivät uudelle alueelle. 1860-luvulle tultaessa suurin osa saaren viidakosta oli hakattu ja gambiiriviljelijät siirtyivät salmen yli Johoreen. Hakkuiden takia tiikereistä tuli vitsaus saarelaisille - 1840-luvulla tiikereiden on väitetty tappaneen noin 360 ihmistä vuodessa. Tapporahan myötä tiikerikanta hupeni nopeasti ja viimeinen luonnonvarainen tiikeri ammuttiin 1904.^[9]

Singaporen suurin väestöryhmä olivat kiinalaiset, joita oli muuttanut saarelle Malaijien saaristosta ja Malakan niemimaalta. 1800-luvun loppupuolella Singaporeen muutti myös yhä enemmän kiinalaisia Kiinan eteläisistä maakunnista. 1800-luvun alkupuoliskolla malaijit olivat vielä Singaporen toiseksi suurin väestöryhmä mutta vuosisadan loppupuolella toiseksi suurin ryhmä olivat intialaiset. Merkittävä osa intialaisista oli entisiä vankeja, sillä kun britit olivat joutuneet luopumaan Bengkulusta, intialaiset vangit siirrettiin Singaporeen ja Singapore säilyi myös sen jälkeen intialaisten pääasiallisena vankilapaikkana. Useat vangeista jäivät vapautumisen jälkeen pysyvästi asumaan Singaporeeen.^[9]

[muokkaa] Kruununsiirtomaa

1800-luuvn loppupuolella Singaporen liikemiehet olivat yhä enenevässä määrin kiinnostuneita Malakan niemimaan rikkauksista (muun muassa kumi, tina ja gambiiri). Singapore oli jo pitkään ollut Malaijien saariston kauttakulkukaupan keskus mutta nyt siitä tuli kiinalaisen työvoiman läpikulkupaikka. Esimerkiksi vuonna 1912 Singaporeen saapui 250 000 kiinalaista, joista useimmat jatkoivat matkaansa malaijivaltioihin tai Alankomaiden Itä-Intiaan. Osa jäi kuitenkin pysyvästi Singaporeen, jonka kiinalaisväestö oli 103 000 vuonna 1888 (34 000 vuonna 1878). Siirtomaahallinto perusti 1877 kiinalaisen protektoraatin, jonka ensimmäinen protektori William Pickering oli myös ensimmäinen Singaporen brittivirkamies, joka osasi puhua ja lukea kiinaa. Aluksi protektoraatin tarkoituksena oli vain suojella saapuvia siirtolaisia riistotyöltä mutta pian sen toimenkuvaan kuului myös pakkoprostituution poiskitkeminen.^[10] Riistotyöstä ja pakkoprostituutiosta olivat vastuussa kiinalaiset salaseurat^[10], jotka olivat kiinalaisten maahanmuuttajien mukana jo varhain pesiytyneet Singaporeen^[9]. Salaseurojen järjestämät mellakat saattoivat lamauttaa koko kaupungin ennen kuin ne kiellettiin 1890.^[10]

Intialaisten määrä pysytteli 1800-luvun loppupuoliskolla tasaisesti noin 12 000 hengessä.^[10] Malaijien määrä oli hetkellisesti vähentynyt 1800-luvun puolivälin tienoilla, kun monet heistä olivat muuttaneet Johoreen.^[9] Vuosisadan loppupuolella Singapore houkutteli yhä enemmän malaijeja muualta saaristosta ja 1901 heitä oli jo 36 000.^[10]

Singaporen asema kaupankäynnin keskuksena vahvistui entisestään 1800-luvun loppupuoliskolla. Suezin kanavan avaaminen teki Malakansalmesta suosituimman reitin Itä-Intiaan. Uudet höyrylaivat tarvitsivat säännöllisin välimatkoin lisää polttoainetta ja Singapore oli yksi näistä pisteistä. Kaupankäyntiä vilkastuttivat myös siirtomaavaltojen yhä laajeneva vaikutusvalta Kaakkois-Aasiasta ja Thaimaan avautuminen kuningas Chulalongkornin aikana. Singapore oli aiemmin keskittynyt pääasiassa kaupankäyntiin, mutta 1890-luvulla Singaporeen perustettiin myös kevyttä teollisuutta, joka jalosti muun muassa Malakan niemimaan tinaa autoteollisuuden tarpeisiin.^[10]

Singapore sai 1870 sähkeyhteyden Intiaan ja Eurooppaan ja 1879 seurasi puhelin. Taloudellisesti ja teknologisesti Singapore oli pitkälle kehittynyt 1900-luvun vaihteessa. Muutoin yhteiskunta oli kuitenkin hyvin eriarvoinen. Tuloerot olivat äärimmäisen jyrkät ja kuolleisuusaste oli erittäin korkea varsinkin alemmissa yhteiskuntaluokissa. Yleisempiä kuolinsyitä 1896 olivat malaria, kolera ja oopiumi. Oopiumivero muodosti vuonna 1900 puolet siirtokunnan budjetista ja pahimpien oopiumin haittojen torjumiseksi oopiumin valmistus ja myynti valtiollistettiin 1910.^[10]

Singaporen puolustuksen järjestäminen oli ollut jatkuva ongelma Singaporen perustamisesta lähtien. Kauppiaat vastustivat kuitenkin jyrkästi kaikkia puolustukseen tarvittavia veroja ja maksuja. Britannian ja Venäjän suhteet huononivat kuitenkin Afganistanin takia 1886 niin paljon, että Britannia aloitti Singaporen linnoitustyöt. Kauppiaat joutuivat myös osallistumaan tähän, vaikka summat jäivätkin pienemmäksi kuin mitä Britannia oli alun perin vaatinut. Japanin hävittyä Venäjän-Japananin sodan 1905 rauhoitti Britannian kannalta tilanteen Aasiassa, eikä Singaporen puolustuksen järjestäminen enää ollut ensisijaista. Ensimmäisellä maailmansodalla ei juurikaan ollut vaikutusta Singaporeen. Saksalaiset "internoitiin" Teutonia Clubiin. Ainoa selkkaus oli Punjabin muslimeista koostuneen rykmentin kapina helmikuussa 1915. He luulivat joutuvansa taistelemaan Ranskassa tai Turkissa ja aloittivat kapinan, joka kuitenkin tukahdutettiin 10 päivän päästä. Kapinan seurauksena kaikki intialaiset joutuvat rekisteröimään itsensä.^[10]

[muokkaa] Toinen maailmansota

Toisessa maailmansodassa Singapore oli tärkeä laivastotukikohta briteille, jotka pitivät saarta valloittamattomana linnoituksena (Fortress Singapore). Japani kuitenkin hyökkäsi odotusten vastaisesti maitse Malakan niemimaan kautta, ja Singaporen taistelussa helmikuussa 1942 brittiarmeija antautui ehdoitta vain viikon jälkeen. Japanilaiset miehittivät Singaporen, lähettivät antautuneet liittolaiset sotavankileireille ja murhasivat 50 000-100 000 japanilaisvastaisista mielipiteistä epäiltyä kiinalaista.^lähde?

[muokkaa] Itsenäistyminen

Sodan jälkeen kaupungille myönnettiin itsehallinto 1959. Singapore liittyi Malesiaan itsehallinnollisena kaupunkina 1963, mutta kiinalaisenemmistöinen osavaltio erotettin malaijivoittoisesta federaatiosta ja itsenäistyi 1965. Brittien laivastotukikohta lakkautettiin vuonna 1971.^[11] Vuonna 2003 SARS-epidemia riehui Singaporessa.^[11]

[muokkaa] Politiikka

Singapore on tasavalta, jonka parlamentti perustuu brittiläiseen malliin. Lainsäädäntövalta on parlamentilla ja toimeenpanovalta pääministerin johtamalla hallituksella. Alun perin tasavallan presidentti oli vain seremoniallinen tasavallan johtaja, mutta perustuslain muutoksessa vuonna 1991 luotiin vaaleilla valitun presidentin virka. Presidentillä on veto-oikeus eräissä keskeisissä päätöksissä, kuten kansallisten luonnonvarojen käytössä ja tärkeiden lainsäädännöllisten virkojen nimityksissä.

People's Action Party (PAP)-puolue on hallinnut maata itsenäistymisestä asti. Vaikka opposition äänisaalis on ollut parhaimmillaan yli 39 prosenttia, se ei ole westminsteriläisen enemmistövaalitavan vuoksi saavuttanut vuoden 1968 jälkeen yli neljää paikkaa 83-paikkaisessa eduskunnassa (molemmat vuoden 1991 vaaleissa). PAPin filosofia on "sosialistinen demokratia",^[12] ja sen politiikka sisältää monia piirteitä sosialismista. Esimerkiksi suurin osa väestöstä asuu valtion rakentamissa asunnoissa ja valtion omistamat yritykset ovat merkittävässä asemassa.

Transparency International on pitkään pitänyt Singaporea Aasian vähiten korruptoituneena maana ja yhtenä koko maailman puhtaimmista. Pitkään pääministerinä toimineen Lee Kuan Yewn autoritaarinen hallintotyyli on kuitenkin herättänyt kritiikkiä. Maan kolmanneksi pääministeriksi valittu Lee Hsien Loong on Lee Kuan Yewn poika, mutta vihjailuihin nepotismista on vastattu kunnianloukkaussyytteillä. Muutama oppositiopoliitikko kuten Francis Seow, J.B. Jeyaretnam ja Chee Soon Juan sanoo oikeusjärjestelmän suosivan PAP:ta, vaikkakin oppositio on voittanut kaikki kolme PAP:ta vastaan nostamaansa kunnianloukkaussyytettä^lähde?. Saarivaltion kaikki lehdet, TV-asemat ja radioasemat ovat valtion omistamien yritysten hallinnassa, poliittisen sisällön julkaiseminen Internetissä on luvanvaraista, ja yli kuuden ihmisen kokoontumista varten vaaditaan poliisin lupa. Singapore perustelee rajoituksia pahantahtoisuuden ja epäharmonian välttämiseksi maan monietnisessä, moniuskonnollisessa yhteiskunnassa. Maa kärsikin pahoista levottomuuksista ja rotumellakoista itsenäisyyden alkuaikoina 1960-luvulla. Esimerkiksi lokakuussa 2005 singaporelainen tuomittiin kuukaudeksi vankilaan rasististen loukkauksien esittämisestä blogissaan.

Singaporen ulkopolitiikassa tärkeässä asemassa ovat kooltaan ja väestöltään suuremmat naapurimaat Malesia ja Indonesia. Singaporella on suhteellisen lämpimät välit Malesian kanssa, erityisesti johdon vaihduttua molemmissa maissa. Erimielisyyksiä on esimerkiksi vesioikeuksista. Singapore on ASEAN-maa.

Singaporessa rangaistukset rikoksista ovat ankaria. Joistakin rikoksista saattaa seurata raskaat sakot, raipparangaistus tai kuolemanrangaistus. Maassa teloitetaan erään Amnesty Internationalin arvion mukaan asukaslukuun nähden eniten ihmisiä maailmassa. Kuolemantuomio voidaan langettaa ensimmäisen asteen murhasta ja huumausainerikoksista. Suurin osa vuosien 1991 ja 2004 välillä hirtetyistä 400 ihmisestä syyllistyi huumausaineiden salakuljetukseen. Purukumi oli pitkään kokonaan pannassa, mutta Yhdysvaltojen kanssa solmitun vapaakauppasopimuksen jälkeen ns. terveyspurukumeja voi nyt ostaa apteekeista. Asiakkaiden henkilöllisyys tarkistetaan ja tiedot rekisteröidään oston yhteydessä. Purukumin tai muun roskan maahan heittämisestä voi seurata sakko.

Homoseksuaalinen seksi on kielletty Singaporessa. Heteroparien yhteisymmärryksessä harrastaman oraali- ja anaaliseksin sallimisesta on tekeillä lakialoite.^[13]

[muokkaa] Talous

Singaporessa on pitkälle kehittynyt markkinapohjainen talous. Singapore sijoittuu sijalle 25 inhimillisen kehityksen indeksissä ja toiselle sijalle taloudellisen vapauden indeksissä. Saarivaltion bruttokansantuote asukasta kohti vastaa Euroopan rikkaita valtioita kuten Norjaa.

Kaupunkivaltion talous luo lukuisia korkean ja matalan osaamisen työpaikkoja, joiden täyttämiseen se tarvitsee ulkomaalaista työvoimaa. Maan työntekijät koostuvat suurimmaksi osaksi paikallisista, intialaisista, malesialaisista ja filippiiniläisistä. Hallitus pyrkii sulauttamaan maahanmuuttajat ja tarjoamaan näille kansalaisuutta. Noin 76 prosenttia 25–64-vuotiaista singaporelaisista on työelämässä.

Maan talous on hyvin riippuvainen viennistä sekä asemastaan kansainvälisen kaupankäynnin keskuksena.

Central Area on Singaporen talouden keskus.

Singapore sääti tuotteiden ja palveluiden arvonlisäveron (Goods and Services Tax, GST) vuonna 1994. Verouudistus lisäsi valtion tuloja 1,6 miljardia dollaria ja vähensi tulojen riippuvuutta elektroniikkateollisuudesta. Arvonlisävero on seitsemän prosenttia.

Singapore kärsi pahasti vuoden 2001 maailmanlaajuisesta taantumasta. The Economic Review Committee (ERC) loi suunnitelman talouden uudistamiseksi. Talous on sittemmin palautunut, ja vuonna 2004 talouskasvu oli 8,4 prosenttia. Hallitus toivoo löytävänsä pitkällä aikavälillä uusia kasvualueita jotka eivät ole yhtä haavoittuvia ulkoisille liiketoimintasyklien muutoksille, mutta pyrkii pitämään Singaporen Kaakkois-Aasian liike-elämän ja korkeateknologian keskuksena. BKT asukasta kohti vuonna 2005 on 28 228 USD, ja työttömyysaste on 3,3 prosenttia.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

kala

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

[muokkaa] Liikenne

Mass Rapid Transit (MRT)-järjestelmän juna.

Singapore on merkittävä lentoliikenteen keskus ja tärkeä solmukohta sekä Aasian sisäisillä että Euroopan ja Australian välisillä lennoilla. Singapore Changi Airport on yksi Aasian vilkkaimmista lentokentistä,^[14] ja sitä on usein pidetty yhtenä maailman parhaimmista lentokentistä.^[15] Myös Singaporen satama on maailman vilkkaimpia Shanghain ja Hong Knogin ohella.^[16]

Mass Rapid Transit on metrojunajärjestelmä ja maan joukkoliikennejärjestelmän tärkein raideliikenneverkko.^[17]

[muokkaa] Sosiaaliturva

Singaporen terveydenhoito ja sosiaaliturva perustuvat sosiaaliturvatileihin: kansalaiset rahoittavat terveydenhoitonsa, työttömyytensä, eläkkeensä ym itse pakollisilla vähennyksiltä palkasta. Esim. työttömyyskorvausta ei ole ollenkaan^[18] ja valtio auttaa vain hätätapauksissa: tukea myönnetään vain hakijoille jotka eivät iän, sairauden tai vamman takia kykene työhön ja joilla ei ole lähiomaisia, jotka voisivat tukea heitä.^[18] Tukihakemuksista yli puolet hylätään, ja myönnettäessakin tuki kattaa vain arviolta 41% elämisen vähimmäiskustannuksista.^[18] Valtioneläkettä ei ole, joka viides singaporelainen vanhus kokee, etteivät heidän tulonsa riitä elämiseen^[19] ja kolme kymmenestä kärsii aliravitsemuksesta.^[20]

[muokkaa] Terveydenhuolto

Singaporen terveydenhuoltomenot ovat 3,2 % BKT:sta (Suomi 8,2 %, USA 16 %), terveydenhuoltomenot henkeä kohden ovat $1228 (Suomi $2840, USA $7290, mistä julkisen sektorin osuus (47,2 %) on suurempi kuin Suomen koko summa), julkisen sektorin osuus 32,6 % (Suomi 74,2 %, USA 47,2 %), elinajanodote vastasyntyneillä 79,7 v. (Suomi 79,4, USA 78,1)^[21] Toisen tiedon mukaan vastasyntyneiden elinajanodote on 82 v. (USA 78 v.).^[22]

Singaporelaiset maksavat terveydenhuollostaan viidenneksen siitä mitä yhdysvaltalaiset mutta saavat paljon paremman terveyden^[22]. Tämä johtuu pitkälti kannustimista: ihmiset maksavat terveydenhoitomenoistaan ison omavastuun itse^[22]. Terveystilit (Medisave), vakuutukset ja hätätapauksessa valtion apu varmistavat, että kaikki saavat kuitenkin riittävän hoidon^[22].

Imeväiskuolleisuus on Singaporessa maailman pienin, 2,31 lasta tuhatta syntymää kohden (Suomessa 3,47)^[23].

[muokkaa] Potilaat ja tohtorit päättävät

Iso syy korkeaan tulokseen vähin kuluin on se, että potilaat ja tohtorit tekevät päätökset, eivät byrokraatit ja vakuutusyhtiöt^[22]. Valtio lähinnä tarjoaa turvaverkon sekä hoitaa ja rahoittaa ennalta ehkäiseviä kampanjoita^[22].

[muokkaa] Sosiaaliturvatilit

Tyypillisesti työnantaja maksaa 20 % ja työntekijä 13 % palkasta sosiaaliturvatilille (Medisave/CPF)^[22]. Terveystililtä voi maksaa perheen sairaalamenoja ym. valtionsairaaloiden (tuettuun) hintatasoon asti^[22]. Tämän ylittävät menot maksetaan omilla rahoilla tai vakuutuksin^[22]. Valtio sääntelee hieman hintoja ja palveluita mutta paljon vähemmän kuin esimerkiksi Britannia tai Saksa^[22].

Singaporen ikärakenteen myöhemmin heiketessä terveydenhoitoon saatetaan tarvita lisää verovaroja kuten muissakin maissa. Arvostelijatkin kaipaavat vain hienosäätöä, ei järjestelmänmuutosta. ^[22]

CPF (Central Provident Fund) -sosiaaliturvatilit otettiin käyttöön pakollisina työeläkesäästötileinä vuonna 1955. Ne koostuvat kolmesta osasta: "tavallinen tili", jota voi käyttää asunnonostoon, sijoituksiin ja koulutukseen; "erikoistili" eläkevakuutuksiin ja "Medisave" (terveystili) terveysmenoihin ja -vakuutuksiin. Nopeasti tai halvalla valmistuvat voivat siirtää koulutustilinsä ylijäämän CPF-tililleen.

Useat henkilökohtaiset menot on siis siirretty valtiolta pääosin oman CPF-tilin kontolle kannustavuuden lisäämiseksi.

[muokkaa] Omavastuu ja kilpailu

Professori Bryan Caplanin mukaan Singaporen järjestelmä perustuu yksilökohtaisiin kannustimiin, ja siinä: ^[24]

Tiliä voi käyttää myös lasten, puolison, vanhempien ja isovanhempien terveysmenojen maksamiseen, mutta kohteen tulee olla sertifioitu.
Yksityinen ja julkinen terveydenhuolto kilpailevat keskenään, mikä pitää kummankin hintoja kurissa.
Yksityistenkin on pakko julkistaa hinnastonsa.
Valtio maksaa 80 % perusterveydenhuollosta, muusta vähemmän.
Tartuntatautien leviämiseen hallitus puuttuu vahvemmin.
Hallitus tarjoaa halvalla vapaaehtoista katastrofiterveysvakuutusta (tosin lähes kaikilla on sellainen yksityisiltä^[25]).

Professori Phuan mukaan yksityinen päätöksenteko, kannustavat omavastuut sekä julkisten ja yksityisten palveluntarjoajien välinen kilpailu ovat syinä terveydenhoidon tehokkuuteen^[22].

[muokkaa] Yksityiset ja julkiset palveluntarjoajat

Yksityiset hoitavat 80 % perusterveydenhoidosta ja 26 % sairaalapaikoista^[22]. Skaalaetujen saavuttamiseksi laatu- ja hintakilpailun pahemmin kärsimättä maassa on kaksi suurta julkista palveluntarjoajaa (NHG & SingHealth) sekä vapaa määrä yksityisiä kilpailijoita^[22]. Julkiset klusterit tuottavat yksityiskohtaiset suoritusluvut sekä vertailun kansainvälisiä standardeja vasten pyrkien maksimoimaan "terveiden elinvuosien" määrän, ei vain parantamaan sairauksia^[22].

WHO:n mukaan vuonna 2005 valtio maksoi 31,9 % Singaporen kaikista terveysmenoista (eli 363 $ PPP, kokonaismenot 1140 $ PPP eli 3,5 % BKT:stä, Suomi 2472 $ eli 7,6 % BKT:sta 2006^[26])^[27].

Singaporen sairaaloita pidetään hyvin korkeatasoisina, ja erityisesti kaakkoisaasialaiset käyttävät singaporelaisia terveyspalveluja. Maassa on viime vuosina panostettu paljon muun muassa biotekniikan ja geenitekniikan tutkimukseen hyvin tuloksin.

[muokkaa] Väestö

Singaporessa asuu lähes viisi miljoonaa ihmistä. Vuosikymmenien perhesuunnittelun jälkeen maassa on alhainen syntyvyys, jota pyritään nostamaan kannustimilla. Singapore on toiseksi tiheimmin asuttu maa maailmassa. Noin 85 prosenttia singaporelaisista asuu asunnoissa, joita tarjoaa Housing and Development Board (HDB)^[28].

Väestö on monimuotoinen moniin muihin maihin verrattuna. Kiinalaiset, jotka ovat olleet enemmistönä siirtomaa-ajalta asti, muodostavat singaporelaisista 76,8 prosenttia. Malaijit, jotka ovat maan alkuperäisasukkaita, muodostavat 13,9 prosenttia. Malaijeihin kuuluu tosin myös ryhmiä muualta Malaijien saaristosta, kuten jaavalaiset, bugisit, bawean-kansaa ja minang-kansaa. Intialaiset ovat kolmanneksi suurin etninen ryhmä, 7,9 prosenttia väestöstä. Intialaisiksi lasketaan kuuluvaksi tamiliryhmiä, jotka muodostavat suurimman intialaisryhmän, sekä muita, kuten malajalam-ryhmiä, punjabilaisia ja bengalilaisia. Loput Singaporen asukkaista muodostuvat pienemmistä ryhmistä kuten arabeista, juutalaisista, thai-kansasta, japanilaisista ja euraasialaisista.

Vuonna 1843 rakennettu Sri Mariamman Temple on yksi suurimmista Hindu-temppeleistä Singaporessa.

Vuoden 2000 väestönlaskennassa 42 prosenttia singaporelaisista oli buddhalaisia. Muslimeja on noin 15 prosenttia väestöstä. Katolilaiset ja muut kristityt muodostavat 14,6 prosenttia väestöstä.^[1] Taolaisuus, konfutselaisuus ja buddhalaisuus ovat sulautuneet yhdeksi suurimmalle osalle kiinalaista väestöä. Suurin osa tamilileista on hindulaisia joka on maan kuudenneksi suurin uskonto. Suurin osa muslimeista on malaijeja, mutta edustajia on myös muissa etnisissä ryhmissä.^lähde?

Etninen harmonia on ollut tärkeä kysymys 1960-luvun rasististen mellakoiden jälkeen. Sitä korostetaan kaikkialla yhteiskunnassa, esimerkiksi koulutuksessa, asevoimissa ja asumispolitiikassa. Tähän mennessä periaate on laajalti onnistunut, eikä merkkejä etnisistä ristiriidoista ole näkynyt 1970-luvun jälkeen. Nykyisiin puheenaiheisiin kuuluu muun muassa muslimien huivikielto julkisissa kouluissa.

Kansallinen kieli on historiallisista syistä malaiji. Viralliset kielet ovat englanti, mandariinikiina, malaiji ja tamili.^[1] Englantia on suosittu maan kielenä itsenäistymisestä lähtien ja enemmistö väestöstä puhuu sitä.

Speak Mandarin -kampanja (puhu mandariinikiinaa -kampanja) on kannustanut kiinalaista väestöä opiskelemaan mandariinikiinaa. Alun perin kiinalaiset maahanmuuttajat eivät ymmärtäneet toisiaan, koska he olivat peräisin eri puolilta Kiinaa ja olivat kielellisesti jakaantuneet kiinan kieliin kuten hokkien, kantoninkiina, hokchia, teochew, hakka, fuzhou ja hainan. Speak Mandarin -kampanjan aikana mandariinikiina tuli yhdistäväksi tekijäksi.^[29] Nykyään on järjestetty myös Speak Bahasa Melayu -kampanja (puhu malaijia -kampanja) ja kannustettu malaijin opiskeluun, jonka taito on jäänyt nuorison keskuudessa englannin vuoksi heikoksi.

[muokkaa] Koulutus

Singaporelaisia toisen asteen opiskelijoita.

Singaporen urheilukoulu heinäkuussa 2007

Kuusivuotinen peruskoulu on pakollinen Singaporessa. Opetusministeriö asettaa peruskoulun opetusvaatimukset yhdessä julkisten ja yksityisten koulujen kanssa. Maassa ei ole selkeitä rajoja julkisten ja yksityisten koulujen välillä - itsemääräämisoikeus, hallituksen rahoitusosuus, ja opiskelijan lukukausimaksu riippuu tarkemmasta koulun luokittelusta, kuten valtion koulu, valtion avustama koulu, itsenäinen, ja yksityisesti rahoitettu. Joillakin kouluilla on useampi luokittelu. Lisäksi kansainväliset koulut tarjoavat täysin erillistä koulutusta ulkomaalaisille ja joillekin paikallisille. Vammaisille on tarjolla erikoisohjelmia.

Tammikuussa 2003 säädettiin oppivelvollisuus kaikille kouluikäisille lapsille. Lain mukaan on rangaistavaa jättää ilmoittamatta lapsi kouluun ja jättää huolehtimatta lapsen säännöllisestä koulunkäynnistä.

Englanti on ensimmäinen vieras kieli ja opetuskieli esimerkiksi matematiikassa, luonnontieteissä (fysiikka, kemia ja biologia). Entinen pääministeri Lee Kuan Yew esitti, että englanti on kieli, joka yhdistää kaikki singaporelaiset etnisestä ja kulttuurisesta tausta riippumatta ja liittää Singaporen muuhun maailmaan. Toisaalta vuodesta 1991 lähtien kiinalaisia singaporelaisia on rohkaistu puhumaan mandariinia, jonka käyttö on vähentynyt. Mandariinista on vuodesta 1979 lähtien pyritty tekemään kiinalaisten ykköskieli murteiden sijaan.^[29]

National University of Singapore (NUS) on yksi maailman arvostetuimmista yliopistoista.

[muokkaa] Kulttuuri

Singaporelainen kulttuuri on väestön kirjavan taustan vuoksi ainutlaatuinen. Tunnetuimpia esimerkkejä on singaporelainen keittiö. Kulttuurin vertauskuvana on rojak-salaatti, jonka moninaiset ainesosat erotettavissa, vaikka kaikkea peittää omaleimainen maapähkinäkastike. Singaporelaisuutta verrataan kastikkeeseen, joka sitoo eri ainesosat yhteen.^[30]

Singaporessa käytetty englannin kieli on pääasiassa brittienglantia sävytettynä amerikanenglannilla. Paikallinen murre tai kreolikieli tunnetaan nimellä Singapore Colloquial English, mutta yleensä siitä käytetään vain nimeä "singlish". Siihen on lainattu sanastoa ja kielioppia kiinan kielistä, malaijista ja intialaisista kielistä. Singlish muistuttaa hyvin paljon manglishia, (Malesiassa puhuttua englantia). Singlishin käyttöaste vaihtelee. Arkielämässä sitä käytetään yleisesti, mutta virallisissa yhteyksissä puhutaan englantia. The Speak Good English Movement on kannustanut singaporelaisia puhumaan "hyvää" englantia. Viime aikoina singlishin merkitys on nähty myös tärkeänä osana kulttuurista identiteettiä.

Ruokailukeskus

Englannin käyttö on lisääntynyt sen jälkeen, kun se otettiin pääkieleksi Singaporen koulutusjärjestelmässä. Englanti on yleisin kieli singaporelaisessa kirjallisuudessa.

Valtion tavoitteena on ollut luoda kosmopoliittinen ja monikulttuurinen yhteiskunta. Hallitus on 1990-luvun lopulta asti pyrkinyt edistämään Singaporea taiteiden ja kulttuurin kuten teatterin ja musiikin keskuksena. Vuonna 2003 valmistui Esplanade - Theatres on the Bay. Vuonna 2005 laillistettiin rahapelit ja tehtiin päätös luoda "integroituja lomakohteita", joissa on kasinoja. Samalla laillistettiin bar-top tanssiminen ja benji-hyppääminen. Päätöksiä edelsi kiivas poliittinen keskustelu.^[31]

[muokkaa] Urheilu

Maassa ajettiin vuonna 2008 Formula 1 -historian ensimmäinen iltakilpailu, Singaporen Grand Prix.^[32] Olympialaisissa Singapore on saavuttanut kaksi hopeamitalia, ensimmäisen painonnostossa (vuonna 1960 Howe Liang Tan) ja toisen pöytätenniksessä (vuonna 2008 naisten joukkue Feng Tian Wei, Li Jia Wei ja Wang Jue Gu).^[33]

Singaporessa järjestettiin ensimmäiset nuorten olympialaiset vuonna 2010.