Brittiläinen imperiumi
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Brittiläinen imperiumi on nimitys, jota käytetään Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaavallasta. Imperiumi alkoi syntyä 1600-luvulla ja oli laajimmillaan vuoden 1900 tienoilla, jolloin siihen kuului neljäsosa ihmiskunnasta. Se oli myös pinta-alaltaan maailman suurin imperiumi koko ihmiskunnan historiassa.
Sisällysluettelo |
Brittiläisen imperiumin historia [muokkaa]
Imperiumi syntyi englantilaisten levittäessä mahtiaan kaupan ja valloitussotien kautta ympäri maailmaa yli 300 vuoden ajan. Samalla englannin kieli nousi vähitellen kenties maailman levinneimmäksi kieleksi.
Yhdysvallat itsenäistyi brittiläisen imperiumin vallasta jo vuonna 1776. Muissa maanosissa Britannia kuitenkin valloitti vielä tämän jälkeen laajoja alueita. Laajimmillaan imperiumi oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, jolloin se kattoi noin 33 miljoonaa neliökilometriä ja sen alaisuudessa eli 458 miljoonaa ihmistä, tuolloin noin neljännes maailman väestöstä. Se oli suurin alue, joka on koskaan ollut yhden kansakunnan hallinnassa. Sen valloitukset ulottuivat usealle mantereelle ja useiden kansojen piiriin. Tuolta ajalta on peräisin sanonta, jonka mukaan aurinko ei koskaan laske brittiläisen imperiumin yllä.
Imperiumin eri alueet olivat hallinnollisesti eri asemassa ja sen mukaisesti niistä käytettiin eri nimityksiä. Brittiläinen Intia muodostettiin vuonna 1877 keisarikunnaksi, jonka keisarinnaksi kuningatar Viktoria samalla julistettiin. Kanada, Etelä-Afrikka, Australia ja Uusi-Seelanti, joissa asui runsaasti brittiläisiä siirtolaisia, olivat itsehallinnollisia dominioita. Muut siirtomaat olivat kruununsiirtomaita tai protektoraatteja. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ison-Britannian hallinnassa oli myös Kansainliiton mandaattialueita.
Kun Kanada, Etelä-Afrikka, Australia ja Uusi-Seelanti vuonna 1931 lopullisesti saivat itsenäisen valtion aseman, ne yhdessä Ison-Britannian kanssa muodostivat yhteenliittymän, Brittiläisen kansainyhteisön. Siihen ovat myöhemmin liittyneet useimmat muutkin Ison-Britannian entiset siirtomaat sitä mukaa kun ne ovat itsenäistyneet. Imperiumin aikojen tuomat brittiläiset vaikutteet taloudessa, laeissa, hallinnossa ja urheilussa (kuten jalkapallossa, kriketissä ja rugbyssä) elävät yhä vahvana entisen imperiumin alueella. Englannin kielellä on alueilla vahva asema.
Imperiumiin kuuluneita alueita [muokkaa]
Lihavoidut alueet ovat edelleenkin Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnassa. Luettelossa mainitut Kansainliiton mandaattialueet tulivat Ison-Britannian hallintaan vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Eurooppa [muokkaa]
Aasia [muokkaa]
- Aden
- Arabiemiirikunnat
- Bhutan
- Brittiläinen Uusi-Guinea
- Brunei
- Burma
- Ceylon
- Hongkong
- Intia, johon tuolloin kuuluivat myös nykyiset Pakistan ja Bangladesh
- Irak (Kansainliiton mandaattialue)
- Kuwait
- Malaija
- Malediivit
- Oman
- Palestiina (Kansainliiton mandaattialue)
- Pohjois-Borneo
- Qatar
- Sarawak
- Singapore
- Transjordan (Kansainliiton mandaattialue)
Afrikka [muokkaa]
- Botswana
- Brittiläinen Togomaa
- Egypti (virallisesti vain 1914-1922, käytännössä pidempään)
- Etelä-Afrikka
- Etelä-Rhodesia
- Kamerun
- Kenia
- Kultarannikko
- Lesotho
- Njassamaa
- Nigeria
- Pohjois-Rhodesia
- Sansibar
- Sierra Leone
- Somalimaa
- Sudan
- Swazimaa
- Tanganjika
- Uganda
Amerikka ja Atlantti [muokkaa]
- Ascension
- Brittiläinen Guiana
- Brittiläinen Honduras
- Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret
- Falklandinsaaret
- Kanada
- Länsi-Intia
- Newfoundland
- Saint Helena, Ascension ja Tristan da Cunha
- Osa Yhdysvaltain itäisistä osavaltioista (ennen vuotta 1776)
Antarktis [muokkaa]
Australia ja Oseania [muokkaa]
Hallinnollinen jako [muokkaa]
Ennen kuin dominiot vuonna 1931 lopullisesti saivat itsenäisen valtion aseman, brittiläiseen imperiumiin kuuluneet valtiot ja alueet jaettiin niiden hallinnollisen ja lainsäädännöllisen aseman perusteella seuraavasti:[1]
Yhdistynyt kuningaskunta [muokkaa]
- Ison-Britannian kuningaskunta, personaali- ja reaaliunionissa olevat kuningaskunnat:
- Pohjois-Irlanti
- Itsehallinnolliset saaret:
Dominiot [muokkaa]
Dominioilla oli parlamentaarinen itsehallinto ja oikeus tehdä ulkopoliittisia sopimuksia.
- Irlannin vapaavaltio
- Etelä-Afrikan unioni
- Australia
- Australian osavaltiot: Uusi Etelä-Wales, Victoria, Queensland, Etelä-Australia, Länsi-Australia, Tasmania
- Liiton osina olleet territoriot: Pohjois-Australia, Australian pääkaupunkiterritorio
- Liiton ulkopuoliset territoriot: Papua, Norfolkinsaari
- Uusi-Seelanti
- Varsinainen dominio: Pohjois- ja Eteläsaari, Stewartinsaari ja Chathamsaaret
- Ulkopuolisia alueita:
- Ulkosaaret: Antipodisaaret, Bounty ym.
- Liitetyt saaret: Kermadec, Cookinsaaret, Tokelau
- Kanada
Intian keisarikunta [muokkaa]
Intia julistettiin vuonna 1877 keisarikunnaksi, ja Britannian kuningas oli samalla Intian keisari. Intialla oli oma parlamentti ja oikeus tehdä ulkopoliittisia sopimuksia, mutta käytännössä sekin oli selvästi Britannian hallinnassa, siirtomaahan verrattavassa asemassa. Vuonna 1947 keisarikunta lakkautettiin ja sen alueista muodostettiin kaksi itsenäistä valtiota, Intia ja Pakistan.
- Intian provinsseja:
- Provinssit, joiden ylin hallintovirkamies oli kuvernööri: Assam, Bengali, Bihar ja Orissa, Birma, Bombay, Madras, Punjab, Agran ja Odhin yhdistynyt provinssi, Keskiprovinssit, Berar
- Provinssit, joiden ylin hallintovirkamies oli pääkomissaari: Andamaanit ja Nikobaarit, Ajmer-Merwera, Belutšistan, Delhi, Luoteisrajaprovinssit
- Autonomisia intialaisia valtioita:
- Suojeluvaltioita, välittömästi kenraalikuvernöörin alaisuudessa: Hyderabad, Mysore, Barada, Jammu ja Kašmir, Gwalior, Sikkim
- Suojelumaita, pieniä:
- Välittömästi kenraalikuvernöörin alaisuudessa 406 valtiota
- Paikallisten viranomaisten alaisuudessa 265 valtiota
- Intiaan liittyneitä ulkopuolisia suojeluvaltioita:
Kruununsiirtomaat ja suojelualueet [muokkaa]
- Vanhan dominiojärjestyksen mukainen dominio, ei ulkopoliittisten sopimusten teko-oikeutta:
- Newfoundland (liitetty myöhemmin Kanadaan)
- Dominion ja kruununsiirtomaan välimuotoja:
- Britannian kruununsiirtomaat:
- Kruununsiirtomaat, joilla oli kokonaan valittu alahuone nimitetty lakiasäätävä neuvosto:
- Kruununsiirtomaat, joilla oli osittain valittu alahuone, valitut jäsenet enemmistönä:
- Kruununsiirtomaat, joilla oli osittain valittu alahuone, valitut jäsenet vähemmistönä:
- Malakka
- Strait Settlements (Singapore, osa nyk. Malesiaa ja eräät Intian valtameren saaret)
- Sierra Leone
- Nigeria
- Kenia
- Mauritius
- Pohjois-Rhodesia
- Fidži
- Jamaika
- Grenada
- Saint Lucia
- Saint Vincent
- Trinidad ja Tobago
- Leewardsaaret
- Kruununsiirtomaat, joilla oli nimitetty lakiasäätävä neuvosto
- Hongkong
- Gambia
- Kultarannikko (nyk. Ghana)
- Seychellit
- Brittiläinen Honduras (nyk. Belize)
- Falklandsaaret
- Kruununsiirtomaat, joilla ei ollut lakiasäätävää neuvostoa.
- Gibraltar
- Aden
- Saint Helena (sekä siihen hallinnollisesti yhdistetyt Ascension ja Tristan da Cunha)
- Rossin maa Etelämanterella
- Suojelualueet
Suojeluvaltiota ja suojelumaita [muokkaa]
- Suojeluvaltioita (Britanniasta vähemmän riippuvaisia):
- Sokotra
- Hadramautin 4 sulttaanikuntaa
- Malediivit
- Sarawak
- Suojelumaita (Britanniasta tiukemmin riippuvaisia):
- Liittoutuneet malaijivaltiot nyk. Malesiassa
- Brunei, Sansibar, Tonga ym.
Yhteisdominiot [muokkaa]
- Angloegyptiläinen Sudan (Britannian ja Egyptin yhteishallinto)
- Uudet-Hebridit (nyk. Vanuatu, Britannian ja Ranskan yhteishallinto)
Mandaattialueet [muokkaa]
Mandaattialueet olivat entisiä Saksan siirtomaita tai Turkille kuuluneita alueita, jotka ensimmäisen maailmansodan jälkeen siirtyivät Kansainliiton valtuutuksella voittajavaltioiden hallintaan.
- A-mandaatit, Britannian hallinnassa:
- B-mandaatit, Britannian hallinnassa:
- Länsi-Togo
- Länsi-Kamerun
- Tanganjika (nyk. Tansanian pääosa)
- C-mandaatit:
- Etelä-Afrikan hallinnassa:
- Lounais-Afrikka (nyk. Namibia)
- Australian hallinnassa:
- Koillinen Uusi-Guinea lähisaarineen
- Uuden-Seelannin hallinnassa:
- Britannian, Australian ja Uuden-Seelannin yhteishallinnassa:
- Etelä-Afrikan hallinnassa:
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Iso tietosanakirja, 2. osa (Berylli-Edmund). Otava, 1931.
Katso myös [muokkaa]
- Yhdistynyt kuningaskunta
- Brittiläiset merentakaiset alueet
- Englannin Itä-Intian kauppakomppania
- Kuningatar Viktoria
- Viktoriaaninen aikakausi
Sivulta puuttuu