Pohjois-Irlanti

Northern Ireland Tuaisceart Éireann Norlin Airlann
Valtiomuoto	itsehallinnollinen perustuslaillinen monarkia
Britannian kuningatar	Elisabet II
ensimmäinen ministeri	Peter Robinson
Pääkaupunki	Belfast
Muita kaupunkeja	Londonderry
Pinta-ala
– yhteensä	13 576  km² (sijalla )
Väkiluku ([[]])	1 789 000 (2009) (sijalla )
– väestötiheys	122 / km²
Viralliset kielet	englannin kieli,iiri, ulsterin skotti
Valuutta	Englannin punta (GBP)
– yhteensä	33,2 miljardia
– per asukas	19,603
Aikavyöhyke	+0
– kesäaika	UTC+1
Itsenäisyys itsehallintolaki	1998
Lyhenne	GB
Kansainvälinen suuntanumero	+44
Motto	Dieu et mon droit
Kansallislaulu	God Save the Queen

Pohjois-Irlanti (engl. Northern Ireland, iir. Tuaisceart Éireann) on Irlannin saarella sijaitseva maa, joka kuuluu Britanniaan. Sen pinta-ala on 13 576 km², ja asukkaita on vuoden 2009 arvion mukaan noin 1 789 000. Pääkaupunki on Belfast (Béal Feirste). Muita kaupunkeja ovat Londonderry, jota kutsutaan usein Derryksi, (iir. Doire), Newry, Armagh ja Lisburn.

Kielet

Pohjois-Irlannin virallinen kieli on englanti. Vuonna 1998 protestanttien ja katolisten välillä solmitun niin sanotun Pitkänperjantain rauhansopimuksen perusteella sekä iirillä että ns. Ulsterin skotilla (Ulster Scots) on ainakin jossain määrin virallinen asema. Ulsterin skotti on paikallinen englannin murre, joka eroaa standardienglannista niin paljon, että sitä voidaan pitää miltei erillisenä kielenä. Iiriä on 1900-luvun alkupuolelle asti puhuttu mm. Rathlin-saarella (Oileán Reachrann) ja eräissä muissa nykyisen Pohjois-Irlannin osissa, mutta nyt olemassa olevat iirinkieliset yhteisöt ovat syntyneet ennen kaikkea katolisten keskuudessa harjoitetun tietoisen kulttuurityön tuloksena: itse asiassa Pohjois-Irlannin viimeiset alkuperäiset iirinpuhujat olivat etupäässä protestantteja, eivätkä he kyenneet samastumaan katolisen nationalismin elähdyttämään iirinkielisyysliikkeeseen. Belfast on ainoa paikka maailmassa, jossa on pystytty keinotekoisesti luomaan uusi iirinkielinen "kyläyhteisö" pelkästään kielen harrastajien voimin. Nykyään tässä niin sanotussa "Shaw's Road Gaeltachtissa" on jo syntymässä toinen iiriä äidinkielenään puhuva sukupolvi.

Maantiede

Pohjois-Irlantia kutsutaan erityisesti katolisten keskuudessa nimellä "kuusi kreivikuntaa" (the Six Counties, na Sé Chontae), koska siihen kuuluu kuusi perinteisen Ulsterin (Cúige Uladh) maakunnan yhdeksästä kreivikunnasta: Antrim (Aontroim), Armagh (Ard Mhacha), Derry (Doire), Tyrone (Tír Eoghain), Fermanagh (Fear Manach) ja Down (An Dún). Nykyinen hallinnollinen jako ei kuitenkaan noudata perinteisiä kreivikuntarajoja. Esimerkiksi Belfastin kohdalla tällainen olisi epäkäytännöllistäkin, koska kaupunki ulottuu sekä Antrimin että Downin kreivikuntiin. Sen sijaan Pohjois-Irlanti jakaantuu 26 alueeseen; kaupungit (cities) ja kauppalat (boroughs) lasketaan alueiden (districts) kanssa samanarvoisina yksikköinä tähän lukuun mukaan. Jokaista kuntaa hallitsee valtuusto tai neuvosto, council.

Protestantit kutsuvat Pohjois-Irlantia mielellään Ulsteriksi, vaikka perinteinen Ulsterin maakunta ei kuulu siihen kokonaisuudessaan. Protestantit ovat omaksuneet käyttöönsä myös Ulsterin maakunnan vaakunasymbolin, punaisen käden.

Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan rajaa ei ole vedetty yksiselitteisesti eikä sen pituudesta olla yksimielisiä, koska Irlannin itsenäistyessä ei saatu molempien maiden rajaviranomaisia yhteiseen neuvottelupöytään. Tästä syystä esimerkiksi Pettigoen (Paiteagó) kylä ei sijaitse yksiselitteisesti kummassakaan maassa. Salakuljetus ja monenlaiset kielletyt huvit, kuten kukko- ja koiratappelut, ovatkin Pohjois-Irlannin synnystä asti olleet merkittävä elinkeino rajaseudun asukkaille, eikä terroristeilta ole puuttunut piilopaikkoja.

Pohjois-Irlannin kreivikunnat

- Antrim/Aontroim
- Armagh/Ard Mhacha
- Londonderry/Doire
- Down/An Dún
- Fermanagh/Fear Manach
- Tyrone/Tír Eoghain

Pohjois-Irlannista käytetyt nimet

Pohjois-Irlannin kartta

Pohjois-Irlannin virallisena nimenä pidetään Pohjois-Irlantia (Northern Ireland/Tuaisceart na hÉireann), mutta myös monia muita nimiä alueesta käytetään. Osa tasavaltaisista (enimmäkseen katolilaisia) käyttää nimitystä "The Six Counties" (Kuusi kreivikuntaa) tai jopa "The Occupied Six Counties" (Miehitetyt kuusi kreivikuntaa). Varsinkin jälkimmäistä nimikettä pidetään poliittisesti epäsopivana.^lähde?

Unionistit ja lojalistit (enimmäkseen protestantteja) käyttävät usein Pohjois-Irlannista nimeä Ulster. Tämä nimike on kuitenkin yksiselitteisesti epäkorrekti, koska Ulsterin yhdeksästä kreivikunnasta vain kuusi kuuluu Pohjois-Irlannille. Unionistit ja lojalistit käyttävät muutenkin paljon Ulsterin provinssin symboliikkaa, kuten Ulsterin punaista kättä.

Poliittisesti sopivin nimike on siis Pohjois-Irlanti, mutta silläkin nimellä on ongelmansa. Varsinkin osa irlantilaisista vierastaa nimikettä,^lähde? koska Irlannin saaren pohjoisin kolkka ei edes sijaitse Pohjois-Irlannissa, vaan Donegalin kreivikunnassa Irlannin tasavallan puolella.

Väestö

Pohjois-Irlanti jakaantuu kahteen uskonnolliseen pääryhmään, protestantteihin (presbyteerit merkittävin suuntaus, toiseksi merkittävin Irlannin kirkko) ja katolisiin.

Uskonnollisesti väestö jakautuu seuraavasti:

Uskonnot Pohjois-Irlannissa 1961-2001

Uskonnot	1961	1991	2001
Katolisia	34,9 %	38,4 %	40,3 %
Presbyteerejä	29,0 %	21,4 %	20,7 %
Irlannin kirkko	24,2 %	17,7 %	15,3 %
Muut uskonnot	9,3 %	11,5 %	9,9 %
Ei kerro	2,0 %	7,3 %	9,0 %
Ateistit	0,0 %	3,8 %	5,0 %

Yleisen käsityksen mukaan Pohjois-Irlannin protestantit ovat 1600-luvulla maahantuotujen skottien jälkeläisiä, kun taas katoliset ovat alkuperäisväestöä. Iirin kielen pohjoisissa murteissa sana Albanach (skotlantilainen) tarkoittaakin melkein yksiselitteisesti nimenomaan pohjoisirlantilaista protestanttia. Populääri käsitys ei ole aivan yksiselitteisesti totta, koska skottiasutuksen alkuaikoina esiintyi paljonkin kääntymyksiä ja seka-avioliittoja.

Katolisilla on yleensä tyypillisiä irlantilaisia sukunimiä, jotka ovat iirinkielistä tai normandianranskalaista alkuperää. Tämä ei ole tavatonta protestanttisellakaan puolella, mutta silmiinpistävää on, että monilla protestanteilla on englantilaisen tai skotlantilaisen kaupungin nimi sukunimenä - esimerkiksi Paisley. Tämä johtuu siitä, että taistellessaan gaelilaista kulttuuria vastaan Englannin kruunu suositteli tai suorastaan määräsi gaelilais- tai iirinkielisnimiset protestantit ottamaan paikannimen sukunimekseen.

Katoliset ovat yleensä nationalisteja eli kannattavat ainakin periaatteessa Irlannin yhdistämistä yhdeksi valtioksi, protestantit taas ovat unionisteja eli haluavat pysyä Ison-Britannian yhteydessä.

On vaikea sanoa, onko "katolisuus" ja "protestanttisuus" Pohjois-Irlannissa uskonnollinen vai etninen identiteetti. Pohjoisirlantilaisen määrittelevät katoliseksi tai protestantiksi monet muutkin tekijät kuin se, missä kirkossa hän käy (tai on käymättä): myös puhetapa (vain katoliset ääntävät h-kirjaimen nimen muodossa [heitš], protestanteille se on [eitš]), asuinpaikka, kotikatu ja ystäväpiiri ovat osa "protestanttisuutta" tai "katolisuutta". Tämä näkyy myös ihmisten huumorintajussa: jos pohjoisirlantilainen kertoo toiselle olevansa ateisti, niin tämä saattaa vastata: "katolinen vai protestanttinen ateisti?"

Politiikka

Pohjoisirlantilaiset ovat perinteisesti jakautuneet unionisteihin eli lojalisteihin, jotka kannattavat unionia Britannian kanssa, ja nationalisteihin eli tasavaltalaisiin, jotka kannattavat itsenäisyyttä tai liittymistä Irlantiin. Unionistit eli lojalistit ovat olleet uskonnoltaan pääosin protestantteja, nationalistit eli tasavaltalaiset katolisia. Vuoden 2005 kyselyssä 40 % pohjoisirlantilaisista nimesi itsensä unionisteiksi, 22 % nationalisteiksi ja 35 % ei kummaksikaan.

Puolueet

Pohjois-Irlannin ainoat uskontorajat ylittävät puolueet, Alliance Party, Green Party ja Women's Coalition, ovat varsin marginaalisia vaikuttajia. Vaalitaistot käydään pääosin kahden unionistipuolueen ja kahden nationalistipuolueen kesken. Miltei poikkeuksetta nationalistit keräävät tukensa katolisilta ja unionistit protestanteilta. Unionistien äänistä kilpailevat ennen muuta Ulster Unionist Party sekä pastori Ian Paisleyn ja Peter Robinsonin kiivaista kannanotoista tunnettu Democratic Unionist Party. Muitakin unionistipuolueita on, jos kohta ne eivät ole onnistuneet keräämään kovinkaan suurta kannatusta. Osalla niistä on likeiset suhteet aseellisiin lojalistiryhmittymiin. Katolisten puolella keskiluokka sekä aseellista toimintaa kaihtavat ovat äänestäneet yleensä Social Democratic Labour Partya (kansan suussa tunnettu pilkkanimellä "Stoop Down Low Party"), joka ei nimestään huolimatta ole erityisen vasemmistolainen tai sosiaalidemokraattinen, nuoret ja työväestö tukevat IRA:ta lähellä olevaa Sinn Féiniä. 2000-luvulla DUP ja Sinn Féin ovat keränneet yhteishallintoprosessin hitauteen kyllästyneiden äänestäjien turhautuneisuuden hedelmät ja ovat nousseet alueen suurimmiksi puolueiksi.

Aseellinen toiminta

Britannian armeija päätti 38 vuotta kestäneen operaationsa Pohjois-Irlannissa 31.7.2007. Pohjois-Irlantiin jää 5 000 hengen rauhanajan varuskunta, kun enimmillään järjestystä ylläpiti 27 000 sotilasta.

Aseellinen toiminta ei ole kadonnut Pohjois-Irlannin katukuvasta. Aseelliset ryhmät, kuten katoliset IRA, INLA, CAC ja RIRA sekä protestanttiset UDA, Ulster Volunteer Force, Ulster Freedom Fighters, Red Hand Commando ja muut, joiden yhteistoimintaelimenä on esiintynyt CLMC (Combined Loyalist Military Command) jatkavat edelleen toimintaansa, joskin pienemmässä mittakaavassa kuin ennen syksyn 1994 tulitaukoja.

Väkivalta ei myöskään ole enää poliittisesti motivoitunutta. Useimmat aseelliset ryhmittymät ovat sekaantuneet järjestäytyneeseen rikollisuuteen, ja tämän päivän aseelliset yhteenotot keskittyvät ennen kaikkea toimintareviireistä kamppailemiseen. Metodit ovat kuitenkin samat kuin esimerkiksi vuosikymmen sitten.

Tasavaltalaisryhmittymät ovat mielellään esiintyneet uskontorajat ylittävinä monikulttuurisen yhdistyneen Irlannin puolestapuhujina, mutta käytännössä mm. IRA:n terrori-iskut ovat vaatineet runsaasti sivullisia ihmishenkiä ja kohdistuneet sekä katolisiin että protestanttisiin siviileihin. Protestanttien kuolinlukuja lisää myös se, että IRA kohdisti kampanjansa erityisesti poliiseihin ja brittisotilaisiin. RUC:sta (nyttemmin Police Service of Northern Ireland, PSNI) yli 90 prosenttia oli protestantteja. IRA:lle uhrit olivat legitiimi viholliskohde, mutta protestanteille iskut näyttäytyivät heidän väestönosansa etnisenä puhdistamisena. IRA (kuten muutkin puolisotilaalliset ryhmittymät) on myös surmannut tai vammauttanut huumekauppiaiksi väittämiään henkilöitä, mutta arvostelijat ovat epäilleet IRA:ta omista huumebisneksistä ja kilpailijoiden raivaamisesta tieltä.

Poliisivoimien vinoutuneen "etnisen" rakenteen ja huonon maineen vuoksi IRA on onnistunut esittämään itsensä katolisen työväestön asuinalueiden järjestyksenpitäjänä ja suojelijana, jonka arvovalta on pitkälti perustunut uhkailuun ja ns. rankaisupahoinpitelyihin.

Parlamentti

Vuoden 1998 Belfastin sopimuksen (tunnetaan myös nimellä Pitkänperjantain sopimus) jälkeen Pohjois-Irlanti, jota vuodesta 1972 oli hallittu suoraan Lontoosta, sai oman osavaltioparlamentin. Parlamentin toiminta on ollut jo viisi kertaa keskeytyksissä Pohjois-Irlannin poliittisen tilanteen epävakauden vuoksi. Unionistit katsovat, että Belfastin sopimus ja erityisesti siihen sisältyvä yhteistyö Irlannin tasavallan kanssa on askel kohti yhdistynyttä Irlantia samalla, kun Tony Blairin linjanvedot ovat näyttäneet heidän mielestään vain sarjalta myönnytyksiä IRA:lle ja Sinn Féinille.

Unionistien veto-oikeus perustuu heidän enemmistöasemaansa Pohjois-Irlannissa, mutta he ovat ottaneet vakavasti koulutetun protestanttiväestön maastamuuton, Sinn Féinin kasvun sekä tasavaltalaisten vihjaukset katolisten suuren syntyvyyden suosiollisesta vaikutuksesta saaren yhdistymiselle. Unionistien enemmistöasema ei ole täten taattu. Tosin on hyvä muistaa, että kaikki katoliset eivät tue saaren yhdistämistä ja että väitteet uskonnon ja politiikan deterministisestä suhteesta ovat pelkästään politikointia. Tasavaltalaisten strateginen IRA:lla kiristäminen on lisännyt Paisleyn johtaman DUP:n kannatusta. Äänestäjien mielestä David Trimble (UUP) ei vaatinut tarpeeksi paljon tarpeeksi ajoissa tasavaltalaisilta sekä Britannian ja Irlannin tasavallan hallituksilta. Samaten Paisleyn räväkkä esiintyminen on nostattanut Sinn Féinin kannatuslukuja. Puolueesta on tullut erilaisten vähemmistöjen oikeuksien innokas puolestapuhuja, mikä on vedonnut erityisesti nuoriin äänestäjiin.

Sinn Féin on myös onnistunut esittämään itsensä maltillisena myönnytysten tekijänä ja kompromissien hakijana katolisten ja kansainvälisen median keskuudessa. Tämä asetelma on korostunut erityisesti jokakesäisen marssikauden aikana, jolloin protestanttisen Oranialaisveljeskunnan ehdottomuus on näyttäytynyt vihamielisempänä kuin katolisten väkivaltainen mellakointi. Toukokuussa 2005 pidetyt vaalit osoittivat kuitenkin, että Sinn Féin oli tullut tiensä päähän äänisaaliin kasvattamisessa siihenastisella strategiallaan, ja heinäkuussa IRA ilmoitti lopettavansa aseellisen toimintansa. IRA:sta oli ehtinyt tulla Sinn Féinille taakka erityisesti Irlannin tasavallassa, jossa sen kannatus ei ole vieläkään noussut mainittavaksi. Ryhmittymä alkoi etsiä kunniallista tietä pois aseellisesta toiminnastaan jo 1970-luvulla, mutta sisäiset kiistat ja toisaalta muiden osapuolten linjaukset hidastivat prosessia. 1990-luvulla IRA:n pääasiallisena tehtävänä oli toimia neuvotteluaseena, jotta Sinn Féin saisi aikaan mahdollisimman otolliset olosuhteet saaren yhdistämiselle. Lontoo vastasi IRA:n ilmoitukseen vapauttamalla ns. Shankillin pommittajaksi kutsutun IRA:n jäsenen, kiihdyttämällä joukkojen vetäytymistä alueelta sekä lakkauttamalla erikoisosaston RIR:n (aikaisemmin UDR), jonka jäsenistä enemmistö oli protestantteja. Unionistit ovat suhtautuneet itse ilmoitukseen skeptisesti, mutta Blairin toimiin suorastaan vihamielisesti väittäen, ettei heille oltu kerrottu aiotuista toimista etukäteen. Lisäksi unionistit katsovat, että lisämyönnytyksiä ei tulisi tehdä ennen kuin IRA:n lausunto on todettu paikkansapitäväksi myös pidemmällä aikavälillä. On myös syytä huomata, että IRA ei lakkauttanut itseään kuten Paisley on vaatinut.

Aiheesta muualla

• Matkaopas aiheesta Northern Ireland Wikivoyagessa (englanniksi)

Yhdistyneen kuningaskunnan osat