Van Morrison
| Van Morrison | |
|---|---|
 Van Morrison vuonna 2007. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 31. elokuuta 1945 |
| Ammatti | laulaja-lauluntekijä, muusikko |
| Arvonimi | Sir |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Van the Man, The Belfast Cowboy |
| Aktiivisena | 1958– |
| Tyylilajit | Rock, blues, rhythm and blues, folk, blue-eyed soul, celtic, rock and roll, jazz fusion, country, soft rock |
| Soittimet | laulu, kitara, huuliharppu, saksofoni, kosketinsoittimet, rummut, tamburiini, ukulele |
| Yhtyeet | Them |
| Levy-yhtiöt | Decca Records, Bang Records, Warner Bros. Records, Exile/Polydor Records, Lost Highway Records |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
George Ivan "Van" Morrison (s. 31. elokuuta 1945 Belfast) on pohjoisirlantilainen laulaja-lauluntekijä ja multi-instrumentalisti. Morrison tuli alun perin tunnetuksi brittiläis-irlantilaisen Them-yhtyeen laulusolistina, ja hän kirjoitti yhtyeen vuoden 1966 hitin "Gloria". Themin jälkeen hän lähti menestyksekkäälle soolouralle. Morrisonin vuoden 1968 albumi Astral Weeks yhdisti R&B- ja kelttimusiikkia sekä jazzia. Albumia pidetään nykyisin usein yhtenä popmusiikin tärkeimmistä levyistä.
Morrison on edelleen aktiivinen esiintyjä ja levyttäjä. Hänet on nimetty Rock and Roll Hall of Fameen ja Songwriters Hall of Fameen, ja hän on saanut kaksi Grammy-palkintoa musiikistaan.
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
George Ivan Morrison syntyi 31. elokuuta 1945 Belfastissa Pohjois-Irlannissa. Isä George omisti laajan levykokoelman, ja Van sai nuorena kuullakseen monipuolisesti yhdysvaltalaista bluesia, rhythm'n'bluesia, jazzia ja countrya, etenkin Muddy Watersia, Charlie Parkeria, Leadbellya ja Hank Williamsia. Hänen kolmevuotiaana kuulemansa Mahalia Jacksonin gospel-levytys teki häneen lähtemättömän vaikutuksen, ja hän halusi luoda saman kokemuksen omillekin kuulijoilleen.[1]
Morrison opetteli ensimmäisenä soittimenaan kitaran, mutta hän opetteli myöhemmin soittamaan myös saksofonia, sillä kitaristeja oli silloisen skiffle-villityksen aikana liikaa. Kuusitoistavuotiaana Morrison teki soittamisesta ammattinsa, ja hän lähti soittamaan Saksaan yökerhoissa. Vuonna 1964 hän perusti Them-yhtyeen, jonka hiteistä tunnetuin on Morrisonin kirjoittama "Gloria".[1]
Them hajosi vuonna 1966. Morrison muutti Yhdysvaltoihin ja sai siellä pian top-10-hitin kappaleellaan "Brown Eyed Girl".[1] Vuonna 1968 Morrison sai ensi kertaa vapaat kädet tehdä sellainen levy kuin hän itse halusi. Tuloksena oli Astral Weeks, vapaamuotoinen ja osin improvisoitu albumi, jonka sanoitukset ovat Morrisonin impressionistista tajunnanvirtaa. Levy ei ilmestymisaikanaan myynyt hyvin, mutta se on noussut yhdeksi kaikkien aikojen arvostetuimmista albumeista. Morrisonin seuraava levy Moondance oli helpommin lähestyttävä ja menestyikin paremmin, kuten myös sitä seuranneet His Band and the Street Choir ja Tupelo Honey. Vuonna 1972 Morrison teki mietiskelevän albumin Saint Dominic's Preview, joka oli jälleen vapaamuotoisempi.[1]
Vuosien 1973–1976 välillä Morrison piti taukoa levyttämisestä ja esiintymisestä. Hän teki paluun The Band -yhtyeen The Last Waltz -konsertissa ja alkoi sen jälkeen taas levyttää.[1]
Morrisonin 1980-luvun levyt olivat hiotumpia kuin aikaisemmat, ja niiden sanoituksissa kuului uskonnollisia teemoja, vaikka Morrison itse kiistikin seuraavansa mitään järjestäytynyttä uskontoa tai ajatusjärjestelmää.[1]
Vuonna 1995 Morrison alkoi julkaista musiikkiaan omalla Exile Productions -levymerkillään, mikä antoi hänelle täyden kontrollin koko levytysprosessiin.[1]
Morrison on ottanut vuodesta 2020 alkaen voimakkaasti kantaa koronapandemian aikaisia muusikoiden esiintymisrajoituksia vastaan, ja hän on julkaissut useita asiaa käsitteleviä lauluja.[2]
Tyyli ja merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.png)
Morrisonin tyyli on aina rikkonut popmusiikin rajoja: hänen albuminsa ovat olleet tyyliltään soulia, jazzia, bluesia, r&b:tä, kelttiläistä musiikkia, skifflea ja countrya.[1]
Morrison käyttää usein ääntään kuin soitinta, ja hän on kertonut saaneensa vaikutteita lauluunsa omasta saksofonitaustastaan.[1]
Morrisonilla on ollut suuri vaikutus moniin laulaja-lauluntekijöihin, kuten Bruce Springsteeniin, Bonoon, John Mellencampiin ja Elvis Costelloon. Morrison on ollut monille esimerkkinä tinkimättömästä taiteilijasta, joka asettaa albumiensa laadun hittisinglejen tuottamisen edelle.[1]
Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Morrison sai Grammy-palkinnon vuonna 1996 yhdessä The Chieftainsin kanssa ja 1998 yhdessä John Lee Hookerin kanssa. Hänet nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen 1993, mutta hän ei saapunut tilaisuuteen paikalle. Vuonna 2003 hänet nimettiin Songwriters Hall of Fameen.[1] Vuonna 2015 Britannian kuningatar Elisabet II myönsi Morrisonille ritarin arvonimen.[3]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1968 Morrison meni naimisiin Janet Rigsbeen kanssa. He saivat yhden tyttären ja erosivat 1973. Morrison asuu nykyisin Irlannissa pitkäaikaisen naisystävänsä Michelle Roccan ja kahden lapsensa kanssa.[1]
Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Blowin' Your Mind (1967) #182 US
- Astral Weeks (1968)
- Moondance (1970) #29 US
- His Band and the Street Choir (1970) #32 US
- Tupelo Honey (1971) #27 US
- Saint Dominic's Preview (1972) #15 US
- Hard Nose the Highway (1973) #27 US
- It's Too Late to Stop Now (1974) #53 US
- Veedon Fleece (1974) #53 US
- A Period of Transition (1977) #43 US
- Wavelength (1978) #28 US
- Into the Music (1979) #43 US
- Common One (1980) #73 US
- Beautiful Vision (1982) #44 US
- Inarticulate Speech of the Heart (1983) #116 US
- A Sense of Wonder (1985) #61 US
- No Guru, No Method, No Teacher (1986) #70 US
- Poetic Champions Compose (1987) #90 US
- Irish Heartbeat (1988), yhdessä The Chieftansin kanssa #102 US
- Avalon Sunset (1989) #91 US
- Enlightenment (1990) #62 US
- Hymns to the Silence (1991) #99 US
- Too Long in Exile (1993) #29 US
- A Night in San Francisco (1994) #125 US
- Days Like This (1995) #33 US
- How Long Has This Been Going On (1996) #55 US
- Tell Me Something: The Songs of Mose Allison (1996)
- The Healing Game (1997) #32 US
- Back on Top (1999) #28 US
- The Skiffle Sessions - Live In Belfast 1998 (2000, yhdessä Lonnie Doneganin kanssa)
- You Win Again (2000) #161 US
- Down the Road (2002) #25 US
- What's Wrong with this Picture? (2003) #32 US
- Magic Time (2005) #25 US
- Pay The Devil (2006) #26 US
- Keep It Simple (2008) #10 US
- Born To Sing: No Plan B (2012)
- Duets: Re-working the Catalogue (2015)
- Keep Me Singing (2016)
- Roll with the Punches (2017)
- Versatile (2017)
- You're Driving Me Crazy (2018)
- The Prophet Speaks (2018)
- Three Chords & the Truth (2019)
- Latest Record Project: Volume 1 (2021)
- What's It Gonna Take? (2022)
- Moving on Skiffle (2023)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l Nelles, William: Musicians and Composers of the 20th Century, s. 994–997. (toim. Cramer, Alfred William). Pasadena: Salem Press, 2009. ISBN 9781587655128.
- ↑ Christie D’Zurilla: Van Morrison lashes out at officials who ‘haven’t missed a paycheck’ amid lockdowns Los Angeles Times. 22.12.2020. Viitattu 13.5.2021.
- ↑ Van Morrison liittyi Paul McCartneyn, Elton Johnin ja Mick Jaggerin joukkoon – sai ritarin arvonimen Rumba. 13.6.2015. Viitattu 18.8.2015.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Van Morrison Wikimedia Commonsissa
- Virallinen kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
| ||||||||||||||||||||||
