Protestantismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Kristinusko
Christian cross.svg

Historia
Jeesus Nasaretilainen
Apostolit
Apostoliset isät
Kirkkoisät
Ekumeeninen kirkolliskokous
Suuri skisma
Ristiretket
Uskonpuhdistus
Pietismi
Evankelikalismi
Karismaattisuus

Pyhä Kolminaisuus
Isä Jumala
Poika Kristus
Pyhä Henki

Kristillinen teologia
Kirkko
Pelastus
Armo
Sakramentti
Jumalanpalvelus
Armolahja
Kymmenen käskyä
Dogmi

Raamattu
Vanha testamentti
Uusi testamentti
Apokryfiset kirjat

Kristillisiä suuntauksia
Katolinen kirkko
Ortodoksinen kirkko
Protestantismi

n · k · m

Protestantismi eli protestanttisuus (vrt. lat. protestare, protestoida, julistaa) tarkoittaa 1500-luvun alussa uskonpuhdistuksen eli reformaation vaikutuksesta katolisesta kirkosta erkaantunutta kristinuskon haaraa. Ranskassa 1500-luvun alku- ja keskivaiheilla toimineiden uskonpuhdistajien lisäksi yksi merkittävimmistä protestantismin syntyyn vaikuttaneista henkilöistä oli saksalainen augustinolaismunkki Martti Luther. Luther kritisoi erityisesti katolisen kirkon rakenteellista ja hengellistä korruptiota sekä uskonopin ja hurskauselämän useita kohtia.

Protestantismi oli alun perin lähinnä Lutherin ja hänen työtovereittensa ympärille syntynyt kansanliike, jonka tarkoituksensa ei ollut synnyttää uutta kirkkoa vaan uudistaa katolisen kirkon käytäntöjä, jotka reformaattorit ymmärsivät raamatunvastaisiksi. Protestiliike sai tukea kansalta ja paikallisten ruhtinaskuntien johtajilta. Sen sijaan katolisen kirkon hierarkia ei tunnustanut uudistustarpeita vaan erotti reformaattorit kirkon yhteydestä (ns. ex-kommunikaatio). Tämän seurauksena syntyivät luterilainen ja reformoitu kirkko. Luterilaista ja reformoitua kirkkoa kutsutaan toisinaan myös evankelisiksi kirkoiksi erityisesti Saksassa.

Uskonpuhdistuksen keskeisin sisältö tiivistyy kahteen pääperiaatteeseen, jotka ovat Raamattuperiaate ja uskonperiaate. Raamattuperiaatteen eli uskonpuhdistuksen muotoperiaatteen mukaan ”Raamattu on kristityn uskon ja elämän ylin ohje” (lat. sola scriptura). Uskonperiaatteen eli uskonpuhdistuksen sisältöperiaatteen mukaan ”Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden” (lat. sola fide, sola gratia).

Protestanttisuuden merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri protestanttisilla suuntauksilla on arviolta seuraavat määrät kannattajia[1]:

Protestantismin suuntaukset jäävät siis jälkeen katolilaisuudesta (1050 milj. kannattajaa), ortodokseista (240 milj.) ja [helluntailaisista (105 milj.)]selvennä. Jos karismaattisen liikkeen kannattajat lasketaan yhteen, heitä on yhteensä 630 miljoonaa, joista osa tosin on myös protestanttisten suuntausten jäseniä.[1][2]

Kalvinismin ja luterilaisuuden erot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reformaation kannattajien välille muodostui kuitenkin melko nopeasti keskinäisiä oppiin liittyviä erimielisyyksiä, joiden seurauksena protestantismi jakautui Manner-Euroopassa kalvinistiseen eli reformoituun ryhmään (Ranska, Sveitsi, Alankomaat) ja luterilaiseen ryhmään. Ensin mainitun liikkeen kannattajat tunnetaan nykyisin reformoituna (tai kalvinistisena) kirkkona. Sen johtohenkilöitä olivat Ulrich Zwingli ja Jean Calvin. Ranskan protestantit eli hugenotit, kuuluivat kalvinistiseen eli reformoituun ryhmään.

Reformoitu kirkko vaati luterilaista suuntausta jyrkempää ja radikaalimpaa uskonopin ja uskonnollisten muotojen karsimista. Kun luterilaisten mukaan voitiin säilyttää se, mikä ei ole suoranaisesti Raamatun vastaista, reformoidun periaatteen mukaan tuli hylätä se, mistä ei ollut nimenomaista Raamatun vahvistusta. Reformoiduista kirkkorakennuksista poistettiin yleisesti kuvat ja alttarit. Reformoitu kirkko suhtautui myös kriittisesti piispan virkaan ja sen presbyteerinen siipi hylkäsi piispanviran kokonaan. Reformoitujen ja luterilaisten välille syntyi kiistaa myös sakramenttikäsityksestä. Kun luterilaisten mukaan Kristuksen ruumis ja veri on ehtoollisessa todella, mutta salatusti läsnä, reformoitujen mukaan ehtoollisessa on Kristuksen ruumis läsnä vain symbolisesti tai hengellisesti.

Samoin armo-opista syntyi erimielisyyttä. Calvin päätyi ns. kaksinkertaiseen predestinaatio-oppiin, jonka mukaan tietyt ihmiset on Jumalan kaikkitietävän viisauden nojalla ennalta määrätty kadotukseen ja toiset pelastukseen. Luther taas omaksui reformoidun ja katolisen näkemyksen välimuodon, jonka mukaan ihminen on ennalta määrätty pelastukseen, muttei kadotukseen. Reformoidussa kirkossa syntyi myöhemmin 1500-luvulla hollantilaisen rovasti Jacob Arminuksen vaikutuksesta siipi, joka hylkäsi predestinaation vedoten Jumalan universaaliin tahtoon pelastaa kaikki ihmiset (1. Tim. 2:4) ja opetti ihmisen vapaan tahdon valintaa pelastuksen suhteen evankeliumia kuultaessa.

Nykyisen luterilaisen kirkon oppiin kuuluu ennaltamääräys eli predestinaatio. Oppi, kuten se esitetään Yksimielisyyden ohjeessa[3], määrää predestinaatiosta seuraavaa:

  • Predestinaatio tarkoittaa Jumalan tekemää iankaikkista valintaa.
  • Siitä erillinen asia on praescientia, eli se että Jumala tietää kaiken ennen kuin se tapahtuu.
  • Jumala on "elämän kirja", johon kaikkien niiden nimet on kirjoitettu, joiden on määrä tulla iankaikkisesti autuaiksi. "Jumala on ennen maailman perustamista hänessä - Kristuksessa - valinnut meidät." (Ef. 1:4)
  • Predestinaatio eli Jumalan iankaikkinen valinta on pelastuvien on pelastuksen syy.

Pari vuosikymmentä Manner-Euroopan reformaation jälkeen Britteinsaarella syntyi kuninkaan vaikutusvallan tuloksena protestanttinen anglikaaninen kirkko. Anglikaanikirkko on säilyttänyt liturgisessa elämässä monia katolisen kirkon piirteitä, mutta kirkon oppi on protestanttinen. Anglikaaninen kirkko pitää suuressa arvossa kirkon traditiota ja se on säilyttänyt historiallisen piispuuden katkeamattomana.

Muita suuntauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reformaatiossa syntyi myös pienempiä ääriliikkeitä, jotka katkaisivat lähes kaikki siteet katolisen kirkon tapoihin ja perinteeseen. Tällaisia olivat mm. anabaptistit.

Protestanttiset kirkot ovat myöhemmin jakautuneet lukuisiin uusiin kirkkokuntiin. Esimerkiksi Anglikaanikirkosta irtautui 1600-luvulla baptismi ja 1700-luvulla metodismi. Muut protestanttiset kirkot ovat taustaltaan enimmäkseen reformoidun kirkon perillisiä ja edustavat yleensä reformaation jyrkempää siipeä painottaen voimakkaasti joko kalvinistista tai arminolaista näkemystä armo-opista. Uusimpia suuria protestanttisia kirkkokuntia on helluntaiherätys, joka syntyi 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa baptismin ja metodismin pohjalta.

Luettelo protestanttisista suuntauksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Adherents.com Major Branches of Religions Ranked by Number of Adherents. 2005.
  2. Stanley M. Burgess: Introduction, Encyclopedia of Pentacostal and Charismatic Christianity. Routledge, 2005.
  3. Jakob Andreä, Martin Chemnitz et al.: Yksimielisyyden ohje. Saksi, 1577.