Rippi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ortodoksinen pappi kuuntelee synnintunnustusta.

Rippi on kristinuskossa synnintunnustus, katumus, kääntymys ja siihen liittyvä synninpäästö. Katolisessa kirkossa ja ortodoksisessa kirkossa katumus on yksi mysteerioista eli sakramenteista. Evankelis-luterilaisessa kirkossa rippi ei ole sakramentti.[1]

Katumuksen sakramentti ortodoksisessa kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osallistuessaan katumuksen sakramenttiin eli mysteerioon ihminen tekee mielenmuutoksen. Hänen on tarkoitus hylätä synninteko ja turvautua Jumalaan. Papin kautta ja avustuksella ihminen pyytää anteeksi tekemiään syntejä ja pahoja tekoja ja ajatuksia. Katumuksen sakramentin kautta hän saa anteeksiannon, se on hengellinen parannus, joka auttaa ihmistä lähestymään paremmin Jumalaa, lähimmäisiään ja itseään.[2]

Rippi katolisessa kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolisessa kirkossa ripissä eli parannuksen sakramentissa kirkko antaa Kristuksen antamalla valtuutuksella anteeksi ne synnit, joita uskova kristitty on kasteensa jälkeen tehnyt. Ripittäytyvä henkilö valmistautuu rippiin tutkiskelemalla omaatuntoaan. Ripittäytyessään hän katuu syntejään, tunnustaa kaikki vähänkin vakavammat syntinsä papille ja päättää vakaasti olla tekemättä niitä enää. Pappi antaa ripittäytyjälle synninpäästön ja määrää tälle katumustyön, jonka ripittäytyjä suorittaa myöhemmin. Tällä tavoin kristitty pääsee sopuun Jumalan ja kirkon kanssa ja saa anteeksi kuolemansynnin, joka johtaisi iankaikkiseen rangaistukseen. Hän saa sisäisen rauhan ja voimaa kristillisen elämän taisteluihin.[3]

Antaessaan synninpäästön pappi tavallisesti lausuu seuraavat sanat: Jumala, laupeuden Isä, joka Poikansa kuoleman ja ylösnousemuksen kautta sovitti maailman itsensä kanssa ja vuodatti Pyhän Hengen syntien anteeksi saamiseksi, hän itse antakoon sinulle anteeksiannon ja rauhan kirkkonsa palveluviran kautta. Ja minä päästän sinut synneistäsi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.[4]

Rippi luterilaisessa kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilaisessa kirkossa rippiä ei lueta sakramentteihin[5]. Luther piti rippiä aluksi sakramenttina. Koska sakramentin määritelmän mukaan sakramentin osat ovat paitsi armon lupaus myös näkyvä merkki, aine eli elementti, rippiä ei muodollisesti pidetä sakramenttina elementin puuttumisen vuoksi. Luterilaisessa kirkossa ripin vastaanottajana voi olla kuka hyvänsä, sillä jokaisen kristityn katsotaan olevan yleisen pappeuden mukainen pappi. Vapaaseen rippikäytäntöön on vaikuttanut myös se, että rippiä ei luettu sakramentteihin. Yleensä ripin ottaa vastaan pappi tai seurakunnan työntekijä. Rippi ja sielunhoito luetaan papin erityisiin tehtäviin.

Augsburgin tunnustuksen 11. artikkeli "Ripistä" toteaa, että yksityinen synninpäästö on pidettävä seurakunnissa voimassa eikä sitä saa hävittää, vaikkakaan kaikkia syntejä ei ole tarpeen luetella, sillä se on mahdotonta. 12. artikkelissa "Parannuksesta" todetaan, että kasteensa jälkeen syntiä tehneet saavat koska tahansa tehdä parannuksen, eikä seurakunta saa tällöin kieltää heiltä synninpäästöä. Oikean parannuksen katsotaan olevan syntien katumista ja tuskaa ja pelästymistä synnin tähden, samalla kuitenkin uskomista evankeliumiin ja synninpäästöön siten, että synti on anteeksiannettu ja armo hankittu Kristuksen kautta, mikä usko tuo lohdun. Parannukseen kuuluu myös synneistä luopuminen.[6] 25. artikkelissa "Ripistä" todetaan luterilaisten noudattavan sellaista tapaa, ettei ehtoollista anneta niille, joita ei ole ennen sitä tutkittu ja joille ei ole annettu synninpäästöä. Synninpäästön ei katsota olevan läsnäolevan ihmisen ääni ja sana, vaan Jumalan sana, sillä se lausutaan Jumalan sijasta ja Jumalan käskystä, ja se antaa synnit anteeksi.[7] Nykyään ehtoolliselle valmistava rippi ja synninpäästö toteutetaan yleensä jumalanpalveluksen alussa olevalla yhteisellä ripillä eli synnintunnustuksella[8].

Julkirippi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilaisen kirkon vanhoissa katekismuksissa julkirippiä – jossa pahennusta herättänyt seurakuntalainen tunnustaa julkisesti seurakunnan edessä rikkomuksensa ja saa synninpäästön – pidettiin hyödyllisenä. Uppsalan arkkipiispan Olaus Svebiliuksen mukaan julkisynnin tehneen julkirippi on ”ei ainoastansa tarpeellinen, vaan myös hyödyllinen; sillä siitä ihminen saa sydämessänsä lohdutuksen ja omalletunnollensa rauhan ja levon.” Hänen mukaansa sitomista ”ei ole kadotukseksi annettu, vaan sielun parannukseksi ja ojentamiseksi.”[9] Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämästä julkirippi poistettiin v. 1889. ref>Herttoniemen seurakunta Viitattu 28.5.2010. </ref>.

Rippisalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rippisalaisuus

Rippisalaisuus on papin velvollisuus pitää ehdottomasti salassa kaikki ripissä kuulemansa.[1] Suomessa evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon papeilla on ripistä ja sielunhoidollisesta keskustelusta ehdoton, kirkkolaissa säädetty vaitiolovelvollisuus. Pappi ei saa ilmaista ripissä tai sielunhoidossa ilmaistua asiaa eikä myöskään henkilöä. Pappi ei siten voi kertoa käyneensä tietyn henkilön kanssa sielunhoidollista keskustelua. Ripissä kuultua asiaa ei saa paljastaa minkään syyn nojalla, olipa tunnustettu rikos miten törkeä hyvänsä. Rippisalaisuutta ei saa paljastaa edes ripittäytyvän suostumuksella. Jos ripittäytyjä antaa tiedon rikoksesta, joka on tekeillä, papin tulee ilmoittaa viranomaisille asiasta siten, ettei ripittäytyjän henkilöllisyys paljastu.[10][11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Spectrum tietokeskus. 16. osa, Pienhakusanat ja hakemisto: Pl–ö. Espoo: WSOY, 1983. ISBN 951-0-07255-9.
  2. Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto, s. 142-143. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1999.
  3. PARANNUS ELI RIPPI Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 20.1.2012.
  4. McCabe, Herbert: Mitä katolinen kirkko opettaa. uusi katekismus., s. 32. Suom. Pentti Laukama. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 1987. ISBN 951-9386-50-5.
  5. Tiililä, Osmo: Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 218. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1961.
  6. Augsburgin tunnustus, s. 26. Suom. Olavi Castrén. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 1961.
  7. Augsburgin tunnustus, s. 57. Suom. Olavi Castrén. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 1961.
  8. Rippi Aamenesta öylättiin. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 20.1.2012.
  9. Svebilius, Olaus: Viides pääkappale Svebiliuksen katekismus. Katekismus.net. Viitattu 28.5.2010.
  10. Kirkkolaki (1054/1993), 5:2§ Finlex. Viitattu 6.4.2010.
  11. Laki ortodoksisesta kirkosta (985/2006) Finlex. Viitattu 6.4.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.