Seurakunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Seurakunta (lyhenne srk tai srk.[1], kreikaksi ἐκκλησία, ekklēsia 'kokoon kutsuttu kokous; kansankokous', UT:n kreikassa 'seurakunta') on kristittyjen muodostama yhteisö. Suomessa sanalla seurakunta tarkoitetaan yleensä joko koko kristikuntaa tai jonkin kristillisen tunnustuskunnan paikallista yksikköä, joskin sanalla voidaan viitata myös kristinuskon ulkopuolisiin paikallisiin hengellisiin yhteisöihin. Puhutaan esimerkiksi islamilaisesta seurakunnasta, evankelisluterilaisesta seurakunnasta, vapaiden suuntien seurakunnista tai helluntaiseurakunnasta. Sen sijaan tiettyä tunnustuskuntaa tai sen kansallista organisaatiota kutsutaan usein kirkoksi. Kirkko ja seurakunta ovat kuitenkin osin synonyymejä, varsinkin koko kristikunnasta puhuttaessa. Seurakunnalla voidaan tarkoittaa myös kulloinkin jumalanpalveluksissa tai kirkollisissa toimituksissa läsnäolevaa joukkoa.[2]

Seurakunta hengellisenä yhteisönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin muut järjestöt, seurakunta on kristillisen käsityksen mukaan pyhä, erikseen ”Herralle erotettu” yliluonnollinen, Pyhän Hengen kokoama, johtama ja elävöittämä yhteisö, joka johdattaa ihmisiä pelastukseen. Kristillinen seurakunta on myös Kristuksen ”ruumis”, jonka ”jäseniä” Kristityt ovat. Tätä kautta ruumiinosaa tarkoittava sana ”jäsen” on saanut myös laajemman merkityksen.[2]

Katekismuksen kappaleessa 20 kuvataan kirkkoa ja seurakuntaa näin: "Kirkkoa on sen alkuajoista lähtien kutsuttu Kristuksen ruumiiksi. Se on elävä kokonaisuus, jonka päänä on Kristus ja jonka jäseniksi tullaan kasteessa. Vaikka olemme erilaisia, meillä on yhteinen usko, joka liittää meidät Kristukseen ja toisiimme. Kirkko kuvataan myös äidiksi, joka kantaa meitä sylissään ja huolehtii meistä."[3]

Seurakunnan hengellisen merkityksen pohdintaa kutsutaan kirkko-opiksi eli ekklesiologiaksi. Sitä tutkii akateemisessa teologiassa dogmatiikka.

Seurakunnan toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Utajärven seurakuntakeskus.

Kristillisen seurakunnan toiminnassa keskeisiä ovat kokoukset, joita kutsutaan jumalanpalveluksiksi. Niitä vietetään tavallisesti sunnuntaisin, joka on Kristuksen ylösnousemuksen päivä. Kristinuskon alkuaikoina, jolloin valtaosa kristityistä oli juutalaisia, jumalanpalveluksia vietettiin myös lauantaisin, joka on juutalainen sapatti. Adventtiseurakunnat noudattavat yhä tätä perinnettä.

Juutalaiset seurakunnat kokoontuvat synagogassa lauantaisin, sapattina. Islamilaisten erityinen rukouspäivä on perjantai, ja heidän jumalanpalveluksiaan vietetään moskeijassa.

Seurakunnan toimintaan kuuluu usein myös diakoniatyö. Lisäksi musiikilla on usein tärkeä osa seurakunnan toiminnassa. Suomessa monilla kristillisillä seurakunnilla on myös lähetystyötä ja aktiivista lapsi- ja nuorisotyötä.

Seurakunta voi toimintaansa varten omistaa kiinteistöjä, kirkon tai pappilan ohella yleensä seurakuntataloja tai -keskuksia ja leirikeskuksia. Monet Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat omistavat myös muita kiinteistöjä tai maa-alueita ja metsiä.

Seurakunnan organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisen seurakunnan johtajana on yleensä joko oppinut maallikkosaarnaaja, pastori tai pappi, islamilaisessa seurakunnassa imaami. Seurakunnissa on yleisesti myös jonkinlainen luottamuselin, joka tekee hengelliseen työhön liittyviä päätöksiä. Useimmat seurakunnat ovat osa jotakin tunnustuskuntaa, jolla on yhteinen oppi.

Valtionkirkkoa lukuun ottamatta seurakunta on Suomessa organisaatio- ja hallintomuodoltaan yleensä rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta tai yhdistysmuotoinen itsenäinen paikallinen seurakunta. Yhteistä oppia tunnustavat seurakunnat voivat myös muodostaa yhteisönä herätysliikkeen. Esimerkiksi helluntaiherätykseen kuuluvat useimmat helluntaiseurakunnat ovat itsenäisiä yhdistysmuotoisia yksiköitä, mutta osa niistä on liittynyt osaksi Suomen Helluntaikirkkoa. Seurakunta voi toimia myös paikallisena organisaationa ja toimia yhteiskristillisessä yhteistyössä muiden seurakuntien kanssa, kuten Majakka-seurakunta joka toimii jäsenenä Espoon ekumeenisessa toimikunnassa.

Kristillisistä seurakunnista, jotka toimivat selkeästi erillään valtionkirkosta ja valtiosta, käytetään usein nimitystä vapaat suunnat.

Suomen evankelisluterilaiset seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa seurakunnan johtajana toimii kirkkoherra eli johtava pappi. Lisäksi seurakunnassa tulee kirkkojärjestyksen mukaan olla vähintään yksi kanttorin ja yksi diakonian virka. Luottamuselimenä evankelis-luterilaisessa kirkossa toimii seurakunnan työtä koskevia päätöksiä tekevä kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto. Ylintä päätösvaltaa käyttää seurakuntavaaleilla seurakunnan jäsenistä valittu kirkkovaltuusto ja seurakuntayhtymässä yhteinen kirkkovaltuusto.[2]

Evankelis-luterilaisessa kirkossa kaikkea papistoa, sekä seurakuntapappeja että muissa tehtävissä olevia pappisvirkaan vihittyjä henkilöitä johdetaan ja valvotaan piispallisesti. Piispa on seurakuntien ja pappien ylin johtaja. Seurakunnat kuuluvat johonkin rovastikuntaan, joka puolestaan kuuluu johonkin piispan johtamaan hiippakuntaan. Seurakunnilla on kuitenkin laaja hallinnollinen, taloudellinen ja toiminnallinen itsehallinto.

Kirkon jäsen kuuluu siihen paikallisseurakuntaan, jonka alueella asuu. Seurakuntajako noudattelee pääsääntöisesti kuntajakoa. Seurakunnat voivat olla yksi- tai kaksikielisiä (suomi ja ruotsi). Mikäli saman kunnan alueella on useita seurakuntia, nämä seurakunnat muodostavat seurakuntayhtymän. Seurakunnasta voidaan jokin alue muodostaa kappeliseurakunnaksi tai seurakuntapiiriksi.

Hiippakunnan tuomiokapituli hoitaa papiston henkilöstöhallinnon lukuun ottamatta palkkaan ja rahaan liittyviä asioita, koska taloudenpidossaan seurakunnat ovat itsenäisiä. Papistolla on siten seurakunnan luottamuselimistä riippumatonta itsenäisyyttä hoitaa evankeliumin julistamiseen ja sakramentteihin liittyvät asiat.

Tunnustuskirjojen mukaan seurakunnalla on oikeus valita pappinsa. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tämä koskee kirkkoherraa ja kappalaisia, jotka ovat vakinaisia papinvirkoja. Seurakuntapastorit nimittää tuomiokapituli.

Seurakunnissa toimii viranhaltijoiden ja muiden työntekijöiden lisäksi usein laaja vapaaehtoisten joukko, jotka osallistuvat monin eri tavoin seurakunnan hengelliseen palvelutehtävään. Seurakuntalaisia on myös luottamushenkilöinä erilaisissa toimielimissä.[2]

Kirkkolaki määrää, että evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta huolehtii sen alueella tapahtuvasta hengellisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, jumalanpalvelusten pitämisestä, kirkollisista toimituksista, sielunhoidosta, diakonia ja lähetystyöstä sekä kristillisen sanoman palvelu- ja julistustehtävistä. Lisäksi hautaustoimilailla seurakuntien tehtäväksi on määrätty yleisten hautausmaiden ylläpito ja hautapaikan osoittaminen oman kunnan asukkaille.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 1.3.2014.
  2. a b c d Seurakunta Aamenesta öylättiin. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 16.11.2014.
  3. Katekismus, kappale 20 Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 16.11.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kurronen, Era & Aspegrén, Jorma (toim.): Seurakunnan luottamushenkilön perustieto. Helsinki: Kirjapaja, 2002. ISBN 951-625-868-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien yhteystiedot