Sapatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Perinteinen sapattikattaus: kaksi valkoista kynttilää, liinalla peitetty challa-leipä ja viinimalja.

Sapatti (hepreaksi ‏שבת‎, šabbat) on juutalaisuudessa viikoittainen lepopäivä, jota vietetään juutalaisen viikon viimeisenä päivänä, lauantaina. Sapatti perustuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomukseen, jossa Jumala lepäsi luomisen seitsemäntenä päivänä. Sapatti on asetettu myös neljäntenä käskynä kymmenessä käskyssä (2. Moos. 20:8–12). Juutalaiset ovat noudattaneet sapattia mahdollisesti jo 1000-luvulta eaa. alkaen. Sapattia vietti pyhäpäivänään myös kristillinen alkuseurakunta, ja sitä viettää edelleen osa nykyisistä kristillisistä seurakunnista. Sapattiaviettävät seurakunnat sanovat, että sunnuntai on vain katolisen kirkon asetus ja pyhäpäivä, jonka se on siirtänyt sapatin tilalle 300-luvulla(kts.sapatti kristinuskossa).

Sapatin tarkoitus on ensisijaisesti lepo ja yhdessäolo. Sapatin vietto alkaa perjantaina auringonlaskun aikaan perheaterialla, jolloin myös sytytetään kaksi kynttilää. Lauantaiaamuna järjestetään sapattijumalanpalvelus. Sapatti päättyy lauantaina auringonlaskun aikoihin havdala-seremoniaan. Vanhoillisimmissa juutalaisuuden suuntauksissa noudatetaan tiukkoja rajoituksia sen suhteen, millaista työtä sapattina saa tehdä.

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sapatti on juutalaisuuden tärkein rituaali ja ainoa, joka mainitaan kymmenessä käskyssä. Se on myös juutalaisten tärkein juhlapäivä, jopa tärkeämpi kuin jom kippur, sillä sapattina Tooraa kutsutaan lukemaan useampi seurakunnan jäsen kuin jom kippurina.[1]

Sapatti on juutalaisille aika osoittaa kiitollisuutta omasta elämästään ja yhteisöstään sekä tilaisuus henkiselle kasvulle.[2] Sapatti on ennen kaikkea lepopäivä.[1] Rentoutumisen lisäksi sapatissa on kyse myös tietoisuudesta Jumalan luomistyöstä ja paosta Egyptistä, juutalaisesta identiteetistä, nautinnosta ja henkisyydestä. Sapatti tarjoaa myös esimakua rauhaisasta ja yltäkylläisestä tulevaisuudesta.[3]

Viettäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harras juutalainen aloittaa sapatiin valmistautumisen kello kahden ja kolmen aikoihin perjantai-iltapäivällä. Koti siivotaan ja perhe peseytyy ja pukeutuu huolitellusti. Pöytä katetaan hienoksi ja päivällinen valmistetaan. Tarpeelliset valot sytytetään valmiiksi ja ruokaa valmistetaan myös seuraavaksi päiväksi, sillä valojen sytyttäminen ja ruoanlaitto ovat sapatin aikana kiellettyä.[1]

Challa-leipä, jota sapattina perinteisesti syödään.

Sapatti alkaa illalla, sillä luomiskertomuksessa ilta ilmoitetaan vuorokauden alkuna. Sapatin aluksi perheen nainen sytyttää kaksi sapattikynttilää ja siunaus lausutaan viimeistään 18 minuuttia ennen auringonlaskua. Sen jälkeen perhe käy joskus 45 minuuttia kestävässä sapattipalveluksessa. Palattuaan kotiin perhe syö kotonaan päivällisen, jota ennen perheen mies lausuu kiddushin, viinin kanssa lausuttavan rukouksen, joka pyhittää sapatin.[1] Sapattikattaukseen kuuluu kynttilöitä ja kynttilänjalkoja, kaksi challa-leipää liinalla peitettynä, viinimalja ja talon paras astiasto.[4]. Koska sapattia kehotetaan Raamatussa yhtäällä ”muistamaan”, toisaalla ”noudattamaan”, perjantai-iltana sytytettäviä sapattikynttilöitäkin on kaksi.[1] Alkuruokana syödään leipää rukouksen säestyksellä. Aterian jälkeen perhe viettää aikaa yhdessä keskustellen tai lukien Tooraa.[1]

Sapattijumalanpalvelus järjestetään perinteisesti lauantaiaamuna kello yhdeksän ja kahdentoista välillä.[1] Reformijuutalainen sapattijumalanpalvelus voidaan pitää myös perjantai-iltana, lauantai-iltapäivänä tai lauantai-iltana. Jumalanpalveluksen yksityiskohdat vaihtelevat pitopäivän, maan ja synagogan mukaan.[2] Sapattijumalanpalvelus järjestetään rukoushuoneessa, joka voi sijaita sisällä tai ulkona. Osanottajat pukeutuvat usein huolitellusti, ja jotkut peittävät päänsä kipalla tai huivilla. Jokaiselle osanottajalle on varattu rukouskirja (siddur). Sapattirukoukset käsittelevät usein Jumalan ylistystä sekä sapattiin liittyviä asioita kuten luomiskertomusta ja pakoa Egyptistä. Tilaisuudessa luetaan Tooraa ääneen ja rabbi tai seurakunnan johtaja pitää saarnan. Tilaisuuteen kuuluu musiikkia ja laulua sekä ruokailu (kiddush).[2]

Jumalanpalveluksen jälkeen perhe syö ja viettää jälleen aikaa yhdessä eri tavoin. Sapatti päättyy noin 40 minuuttia auringonlaskun jälkeen lauantai-iltana. Sapatin lopuksi suoritetaan havdala-rituaali, jossa lausutaan siunauksia.[1]

Kiellot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sapattina työskentely on kielletty. Työskentelyä merkitsevä hepreankielinen sana melachah esiintyy lähinnä vain sapattia ja juhlapäivien rajoituksia koskevissa kirjoituksissa. Se viittaa lähinnä sellaiseen työskentelyyn, joka tuottaa jotain tai jolla hallitaan elinympäristöä. Koska sanaa käytettiin sapatin ja muiden juhlapäivien lisäksi vain pyhäkön rakentamisen yhteydessä, rabbit määrittelivät kielletylle työskentelylle 39 kategoriaa, jotka kaikki esiintyivät pyhäkön rakentamisessa. Näiden lisäksi kielletyiksi määriteltiin myös kaikki samansisältöiset työt tai samaan tulokseen pyrkivät, sekä niiden tekemiseen käytettyjen välineiden käyttö. Esimerkiksi vasaran käyttö rakentamiseen on kielletty, mutta ei sen käyttö pähkinöiden särkemiseen. Kiellettyä on myös matkustaminen, myyminen, ostaminen ja muut arkityöt, jotka rikkovat sapatin henkeä. Mitä tahansa sapattirajoitusta saa kuitenkin rikkoa hengenhädässä.[1]

Nykyaikana yleisiä toimintoja, joita sapattina eivät etenkään vanhoilliset ortodoksijuutalaiset harjoita, ovat esimerkiksi:[5]

  • kirjoittaminen, pyyhkiminen ja repiminen
  • liiketoiminta
  • ajaminen
  • kaupassakäynti
  • puhelimen käyttö
  • sähkölaitteiden käynnistäminen ja sammuttaminen
  • keittäminen, paistaminen ja tulen sytyttäminen
  • puutarhanhoito ja ruohonleikkuu
  • pyykinpesu

Sähkölaitteen käynnistäminen on kielletty, sillä se rinnastetaan tuleen. Autoa ei saa ajaa monestakaan syystä, sillä se esimerkiksi toimii tulen avulla ja sillä kuljetetaan asioita julkisesti.[1] Jotkin vanhoilliset juutalaisperheet turvautuvat siksi usein ei-juutalaisten naapuriensa apuun näitä koskevissa asioissa.[6]

Lisäksi on kiellettyä kantaa, käyttää tai koskettaa käsin tiettyjä esineitä (muktzah). Näihin luetaan muun muassa tarpeettomat esineet, arvokkaat esineet, työvälineet, Toorassa kielletyt esineet sekä sapattina kielletyn asian tekemiseen tarkoitetut esineet. Mitään tavaraa ei myöskään saa kantaa yksityisen alueen kuten kodin sekä ulkopuolisen maailman välillä.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sapatti on luultavasti vanhin edelleen noudatettu viikottainen uskonnollinen rituaali. Juutalaiset noudattivat sapattia ilmeisesti jo viimeistään 1000-luvulla eaa. kuningas Daavidin aikana, ja varmasti 700-luvulla eaa.[7]

Sapatilla ei tiedetä olleen esikuvaa. Juutalaiset olivat ilmeisesti ainoa Lähi-idän kansa, joka vietti sapattia. Muilla Lähi-idän muinaisilla kansoilla oli omat lepopäivänsä, mutta niiden tarkoitus ja esiintyminen kalenterissa olivat erilaiset kuin sapatin. Babylonialaisilla oli sapattu, kerran kuukaudessa täysikuun aikaan vietetty ”sydämen lepopäivä”, ja viisi kuukausittaista lepopäivää, jotka eivät kuitenkaan noudattaneet seitsenpäiväistä jaksoa. Näiden päivien suhdetta juutalaisten sapattiin ei kuitenkaan ole pystytty osoittamaan, ja vaikka sapatti olisikin niistä syntynyt, sen luonne olisi muuttunut täysin erilaiseksi. Myös Siinailla asuneet keniitit viettivät lepopäivää, joka ei kuitenkaan ollut viikoittainen.[8]

Sapatin merkitys ja varhaiset säännöt kuvataan Vanhassa testamentissa eli Tanakissa. Sen alussa on kaksi luomiskertomusta, joista uudemmassa mainitaan seitsemäs päivä lepopäivänä, jolloin Jumala oli saanut luomistyön valmiiksi.[9] Heprean sana šabbat merkitseekin lopettamista.[10]

»Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään.»
(1. Moos. 2:2–3)

Sapatti mainitaan Raamatussa varsinaisesti ensi kerran israelilaisten saapuessa Siinaille pakomatkallaan Egyptistä (2. Moos. 16:23–26). Tässä kohdassa Jumala viittaa sapattiin jo yleisesti tunnettuna lepopäivänä.[11]

»Silloin hän sanoi heille: ”Näin on Herra sanonut: Huomenna on lepopäivä, Herran pyhä sapatti. Leipokaa tänään, mitä haluatte leipoa, ja keittäkää, mitä haluatte keittää, mutta ottakaa talteen kaikki, mikä jää yli, ja säilyttäkää se huomisaamuun.”»
(2. Moos. 16:23)

Myöhemmin samassa kirjassa Mooses toi vuorelta kymmenen käskyä, joista neljäs määräsi lepopäivän pyhitettäväksi (2. Moos. 20:8–11).

»Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.»
(2. Moos. 8–11)

Sapatin vakavuutta noihin aikoihin kuvaa kertomus, jossa israelilaisten matkatessa erämaassa yksi heistä löydettiin keräämässä polttopuuta. Mies vietiin Mooseksen ja Aaronin eteen ja vangittiin odottamaan tuomiota. Jumala tuomitsi hänet kuolemaan kivittämällä, ja heimo pani rangaistuksen täytäntöön (4. Moos. 15:32–36).[12]

2. Mooseksen kirjassa käskyn perusteena on luomisen lopun levon muistaminen, mutta 5. Mooseksen kirjassa se perustellaan juutalaisten Egyptistä vapatumisen muistamisella.[13] Mooseksen 2. kirjan luvussa 31 sapatti määritellään ikuiseksi liitoksi Jumalan ja hänen kansansa välillä.[14]

»Herra käski Mooseksen vielä sanoa israelilaisille: ”Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut, sillä sapatti on sukupolvesta toiseen oleva merkkinä liitosta, jonka minä olen teidän kanssanne tehnyt. Siitä muistatte, että minä, Herra, olen erottanut teidät omaksi kansakseni. Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta. Kuutena päivänä viikossa tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä on sapatti, Herran pyhä lepopäivä, ja jokaisen, joka tekee työtä seitsemäntenä päivänä, on kuoltava. Sukupolvesta toiseen israelilaiset viettäkööt sapattia ja pitäkööt sen kunniassa. Se on heidän ikuinen velvollisuutensa. Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin.”»
(2. Moos. 31:12-17)

2. Mooseksen kirjassa on jo tiettyjä tarkkaan ilmoitettuja sääntöjä siitä, mitä sapattina ei saa tehdä. Työt oli pysäytettävä, mutta joitain uskonnollisia rituaaleja kuten uhraamista sai harjoittaa, ja tiettyjä uhrauksia jopa edellytettiin sapattina. Kylväminen ja niittäminen oli kielletty samoin kuin kaikki rakentaminen, myös ilmestysmajan.[15]

Myöhemmissä kirjoissa sapatin merkitys kasvoi niin, että se yhdistyi kaikkiin juutalaisuuden osa-alueisiin. Sapatin merkityksen juutalaisille tiesivät myös näiden viholliset, jotka ajoittivat hyökkäyksensä Juudaan usein juuri sapatiksi.[16]

Ajanlaskun alkuvuosisatoihin mennessä sapatista oli kehittynyt juutalaisille ilon ja ruoan juhla alkuaikojen kuolemanuhan alla suoritetun velvollisuuden sijaan.[17] Sapatin merkitys juutalaisille kasvoi Babylonian vankeuden aikana ja sen jälkeen, ja sääntöjen määrä kasvoi moninkertaiseksi.[18] 100-luvulla rabbit opettivat, että sapatti on tärkeämpi kuin muut lait: se on kymmenestä käskystä pisin ja Tooran 613 laista useimmin mainittu.[19]

Sapatti kristinuskossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sapattia viettää pyhäpäivänään myös osa nykyisistä kristillisistä seurakunnista, kuten Seitsemännen päivän baptistit ja Seitsemännen päivän adventtiseurakunta.[20][21]

Kirkkohistorioitsijoiden mukaan ensimmäisillä vuosisadoilla kaikki kristilliset seurakunnat viettivät sapattia lepopäivänään. 300-luvun alussa alkoi Rooman seurakunnasta muotoutua valtionkirkko, joka sai loppuhuipennuksensa 500-luvun alussa. Näiden muutosten lomassa kirkko muokkautui osittain silloisen yhteiskunnan mukaisesti. Yksi muutos oli se, että kirkko lopetti sapatin vieton ja siirtyi viettämään lepopäivänään ja jumalanpalveluspäivänään Rooman valtakunnan virallista lepopäivää sunnuntaita. Monet tutkijat kuten myös katolinen kirkko sijoittavat tämän lepopäivämuutoksen vuoteen 364, jolloin katolisessa (ei ekumeenisessa) Laodikean konsiilissa paavi Liberiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.[22]Toki jo 320-luvulla, vain muutama vuosi senjälkeen kun keisari Konstantinus oli lailla tehnyt viikon ensimmäisestä päivästä(sunnuntaista) Rooman valtakunnan virallisen vapaapäivän, v.321,Rooman piispa, paavi Sylvester aloittamassaan kalenteriuudistuksessa nimesi viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi. Ja piispa Eusebius, Sylvesterin ystävä ja Konstantinuksen neuvonantaja, kirkkohistoriassaan kirjoittaa:"...kaikki mitä olisi pitänyt tehdä sapattina, ME OLEMME SIIRTÄNEET HERRAN PÄIVÄLLE". Paavi Sylvester luultavimmin teki tämän muutoksen, joka sitten vahvistettiin ja virallistettiin Laodikean konsiilissa 360-luvulla.Tämän tähden sapattiaviettäjät seurakunnat opettavatkin sunnuntain olevan katolisen kirkon pyhäpäivä, ei Raamatun pyhäpäivä. Ja samoin ovat myös katoliset johtajat monissa yhteyksissä opettaneet. Myöskin Lutherin uskonpuhdistuksen aikoihin he kysyivät uskonpuhdistajilta, miksi uskonpuhdistajat väittävät peruatavansa kaiken oppinsa Raamattuun, vaikka viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, joka on vain katolisen kirkon asetus.


Jeesus itse vietti juutalaisena sapattia, mutta kiisteli rabbiinien kanssa tarkoista sapattisäännöistä. Jeesus koetti palauttaa sapatin sen alkuperäiseen tarkoitukseensa ilon, vapauden ja rauhan päiväksi ja sanoi: ”sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:27).[23]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ringwald, Christopher D.: A Day Apart : How Jews, Christians, and Muslims Find Faith, Freedom, and Joy on the Sabbath. Oxford: Oxford University Press, 2007. ISBN 9780195165364.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Shabbat JewFAQ. Viitattu 22.2.2014.
  2. a b c Wendi Geffen: What to Expect at a Reform Shabbat Service ReformJudaism.org. Viitattu 22.2.2014.
  3. What is Shabbat Chabad.org. Viitattu 22.2.2014.
  4. Shabbat A to Z Chabad.org. Viitattu 22.2.2014.
  5. a b The Shabbat Laws Chabad.org. Viitattu 22.2.2014.
  6. Neulander, Arthur (1950). "The Use of Electricity on the Sabbath". Proceedings of the Rabbinical Assembly 14: 165–171. (englanniksi)
  7. Ringwald 2007, s. 32.
  8. Ringwald 2007, s. 37–38.
  9. Ringwald 2007, s. 36.
  10. Ringwald 2007, s. 36.
  11. Ringwald 2007, s. 39–40.
  12. Ringwald 2007, s. 44–45.
  13. Ringwald 2007, s. 41–42.
  14. Ringwald 2007, s. 42.
  15. Ringwald 2007, s. 45.
  16. Ringwald 2007, s. 46–47.
  17. Ringwald 2007, s. 49.
  18. Ringwald 2007, s. 53.
  19. Ringwald 2007, s. 43–44.
  20. Sabbath Observing Denominations — Sabbath Churches The Ten Commandments. Viitattu 1.3.2014.
  21. Lyhyesti adventisteista Suomen Adventtikirkko. Viitattu 1.3.2014.
  22. The Convert's Catechism of Catholic Doctrine,1977, s.50; Doctrinal Catechism. s.174.
  23. Sapatti – levon lahja Piikkiön Adventtiseurakunta. Viitattu 2.3.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta sapatti.