Juutalaisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli on juutalaisesta uskonnosta. Juutalaisesta kansasta kertoo artikkeli Juutalaiset.

  Osa uskontojen artikkelisarjaa
Juutalaisuus ja juutalaiset

Star of David.svg         Menora.svg

Juutalaisuus
Jumala (Jahve)
Tanak (Toora, Nevi'im, Ketuvim)
Talmud  · Halakha · Košer
Filosofia · Kabbala
Daavidintähti · Menora
Synagoga · Rabbi

Juutalaisuuden suuntaukset
Ortodoksisuus · Konservatismi
Karaiitit · Hasidismi
Reformismi · Rekonstruktionismi
Humanismi

Juhlapäivät
Sapatti · Hanukka · Jom kippur

Juutalaiset kansana
Aškenasit · Sefardit · Mizrahit

Juutalaiset maittain
Israel · Yhdysvallat · Venäjä
Ruotsi · Ranska
Suomen juutalaiset
Tunnettuja suomenjuutalaisia

Juutalaiskielet
Heprea · Jiddiš · Ladino

Juutalaisten historia
Israelin kuningaskunta · Juuda
Babylonin vankeus
1. juutalaissota · 2. juutalaissota
Haskala · Alija
Nyky-Israel · Arabikonfliktit

Antisemitismi
Pogromit
Holokausti

Poliittiset liikkeet · Sionismi

n  k  m

Juutalaisuus on juutalaisten uskonto ja kulttuuri. Se on yksi maailman ensimmäisistä monoteistisista uskonnoista, ja yksi vanhimmista nykyaikana harjoitetuista uskonnoista. Kristinusko ja islam ovat syntyneet juutalaisuuden pohjalta.

Rabbiinisen lain mukaan juutalaisuus on Israelin kansan uskonnollinen yhteisö. Perimätiedon mukaan ensimmäinen juutalainen oli Kaldean (nykyinen Irak) Ur'issa syntynyt Abraham, joka sai Jumalalta käskyn muuttaa kotimaastaan Kanaanin maahan (nykyisen Israelin alue). Juutalaisuuden alkuperäiset ja tähän päivään asti periytyvät erityispiirteet ovat usko yhteen Jumalaan sekä miespuolisten jäsenten ympärileikkaus kahdeksantena päivänä syntymästä. Talmudin mukaan juutalainen on jokainen juutalaisesta äidistä syntynyt tai juutalaisuuteen kääntynyt ja seurakuntaan liittynyt henkilö. Talmudin mukaan koko ihmiskuntaa sitoo Nooan liitto ja se on Israelin liiton edelläkävijä.

Raamatun ajan juutalaisuus on uskonnollisesti ja historiallisesti ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien muodostuneen kristinuskon edeltäjä. Toisen temppelin kaudella oli kolme teologista suuntausta, saddukeukset, farisealaiset ja essealaiset. Nykyään tunnettu juutalaisuuden muoto eli niin kutsuttu rabbiinijuutalaisuus on kehittynyt farisealaisesta tulkinnasta. Se perustuu Tooran lakiin ja sen noudattamiseen sekä selitykseen rabbiinisen kirjallisuuden, niin kutsutun suullisen Tooran pohjalta (Talmud ja Mišna). Karaiittijuutalaiset eivät hyväksy rabbiinijuutalaisuuden Talmud-kirjallisuutta laillisena auktoriteettina, vaan pitäytyvät pelkkään Tanakhiin, juutalaiseen Raamattuun (kristillisen Raamatun Vanha Testamentti) ja tämä suuntaus onkin lähempänä saddukealaista tulkintaa.

Juutalaisen uskon pääkohtiin kuuluu oppi messiaasta, joka tulee aikojen lopulla päättämään Israelin kansan diasporan ja tuomaan ikuisen maailmanrauhan sekä oikeuden. Länsimaisen ajanlaskun alun aikoihin messiasodotus oli hyvin voimakasta ja messiasehdokkaita oli useita. Näihin aikoihin juutalaisuudesta erosi lahko, joka uskoi Jeesus Nasaretilaisen olevan messias. Myöhemmin tästä lahkosta muodostui kristinusko. Kristillisen messiastulkinnan tunnustavat myös niin kutsutut messiaaniset juutalaiset, jotka perinteisen juutalaisuuden mukaan muodostavat oman Israelin kansaan kuulumattoman ryhmänsä.

Juutalaisia asuu eniten Yhdysvalloissa (6,5 miljoonaa), Israelissa (5,9 miljoonaa) ja Euroopassa (1,5 miljoonaa). Ennen toista maailmansotaa vuonna 1939 juutalaisia oli noin 17 miljoonaa, mutta holokaustin seurauksena vuonna 1945 määrä oli pudonnut 11 miljoonaan. Nykyään juutalaisia on yhteensä noin 13 miljoonaa.

Kristinusko ja islam ovat kehittyneet juutalaisuudesta, ja ne luokitellaan abrahamilaisiksi uskonnoiksi.

Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiantutkijat määrittelevät juutalaisuuden erottuneen muista Lähi-idän uskonnoista 600-luvulta eaa. alkaen. Sitä ennen kautta Lähi-idän palvottiin samantyyppisin menoin useita keskenään sukulaisuussuhteissa olevia jumalia, joiden nimet saattoivat vaihdella paikasta toiseen. Ylijumala tunnettiin nimillä Anu, Assur, Marduk, Ēl ja Baalsamem. Muilla jumalilla oli omat tehtävänsä, ja ihmiset kääntyivät tarpeen tullen eri jumalan puoleen. Ehdottomaan auktoriteettiasemaan asetettuja pyhiä kirjoja ei ollut.[1] Israelin ja Juudan kuningaskunnissa oli oma pääjumalansa Jahve, jolle kuningas Salomo oli rakennuttanut temppelin Juudan pääkaupunkiin Jerusalemiin. Kuningaskunnissa oli kuitenkin muidenkin jumalien kuin Jahven kultteja: tärkeä ja yleisesti palvottu oli etenkin naispuolinen Asera, ylijumala Elin puoliso. Monoteismia ei vielä tunnettu, vaan oman kansallisjumalan kultti oli henoteistinen, yhtä jumaluutta suosiva.[2]

Muutos henoteismista monolatrian kautta monoteismiin tapahtui Israelissa ja Juudassa hitaasti 600-luvulta eaa. lähtien. Jahven palvonta ainoana jumalana sai alkunsa Juudan kuninkaan Josian aikana 620-luvulla eaa. alkunsa saaneesta deuteronomistisesta liikkeestä. Vuonna 586 eaa. tapahtunut Jerusalemin tuho ja sitä seurannut Babylonin pakkosiirtolaisuuden alku merkitsivät suurta mullistusta Juudan yläluokalle ja oppineistolle, minkä seurauksena tarve sitoutua yhteen jumalaan voimistui.[3] Jahven vanha kultti oli raunioina ja Jahven lait oli korvattu babylonialaisilla laeilla.[4] Pakkosiirtolaisuuden päätyttyä 500-luvun eaa. lopulla Jerusalemiin rakennettiin toinen temppeli, jonka myötä myös uskonto samalla uudistui.[3] Temppeliin ja vanhaan uhrikulttiin otettiin etäisyyttä: uskonto rakennettiin toimimaan kokonaan ilman temppeliä, ja Mooseksen laki korvasi sen. Uskonnosta tulikin näin selkeästi lakiuskonto.[5] Uskonnon uudistamisen tärkeimpiä hahmoja olivat etenkin kirjanoppineet kuten Esra, sekä Nehemia. Maata kohdanneen katastrofin syyksi laitettiin muiden jumalien kuin Jahven palvonta. Uskonnon uudistuksessa oli myös jatkuvuutta: vanhan uskonnon yhteisöllisiä ja kultillisia funktioita tulkittiin uudelleen ja sovellettiin uusiin oloihin. Uudistusten juurtuminen kansaan tapahtui hitaasti seuraavien vuosisatojen aikana, ja täydessä mielessä monoteistinen juutalaisuus oli syntynyt vasta hellenistisenä aikana. Tooran teksti sai lopullisen muotonsa aikaisintaan 300-luvulla eaa.[3]

Suuntaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaiset jaetaan kahteen ryhmään, aškenasijuutalaisiin ja sefardijuutalaisiin. Aškenasijuutalaisuus syntyi Saksassa ja Pohjois-Ranskassa ja levisi sieltä Itä-Eurooppaan ja Pohjois-Eurooppaan. Sefardijuutalalaisuus syntyi Iberian niemimaalla ja levisi sieltä karkotuksen myötä 1400-luvun lopulla muualle Välimeren seudulle ja Hollantiin. Aškenasijuutalaisuus ja sefardijuutalaisuus eroavat toisistaan joiltain osin muun muassa rituaalien suhteen.[6]

Uskonnollinen juutalaisuus voidaan jakaa erilaisiin suuntauksiin. Reformijuutalaisuus (eli liberaalijuutalaisuus tai progressiivinen juutalaisuus) sai alkunsa 1800-luvun alun Saksassa. Se pyrki sopeuttamaan juutalaisuutta ja sen selitystä uuteen aikaan ja vapaamieliseen länsimaiseen ajatteluun. Ortodoksijuutalaisuus vastustaa uudistuksia. Se voidaan jakaa ääriortodoksiseen ja uusortodoksiseen liikkeeseen. Haredit kuuluvat vanhoillisimpiin uusortodokseihin. 1700-luvulla Puolassa syntynyt hasidistinen herätysliike voidaan nykyisin lukea ääriortodokseihin. Konservatiivijuutalaiset ovat vanhoillisempia kuin reformijuutalaiset mutta uudistusmielisempiä kuin ortodoksit. Humanistinen juutalaisuus ja rekonstruktionistinen juutalaisuus ovat uusia Yhdysvalloissa perustettuja maallistuneita suuntauksia.[6]

Juutalainen usko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jumala

Juutalainen jumalakäsitys on ehdottoman yksijumalinen: Jumala on yksi (5. Moos 6:4), jakamaton, rajaton, vailla aineellista ruumista, alkua tai loppua, ja hänestä ei voi eikä saa tehdä kuvaa[7][8]. Juutalaisten Jumalan nimi on JHWH, ja lausutaan Jahve. Tosin juutalainen ei saa sanoa Jumalansa oikeaa nimeä ääneen, sillä he kokevat ihmisen olemaan liian ala-arvoinen lausumaan Jumalan nimeä. Jumalan katsotaan ilmoittaneen tahtonsa Israelin kansalle suorana ilmoituksena Moosekselle Siinain vuorella sekä Tanakhin profeettojen kautta.

Ihminen

I Mooseksen kirjan luomiskertomuksen mukaan ihminen on Jumalan luomistyön kruunu, jolle on uskottu vastuullinen asema maanpäällisen luomakunnan hallitsijana. Juutalaisen käsityksen mukaan ihminen ei ole luonnostaan vain hyvä tai paha, vaan hänellä on Jumalan luoma taipumus hyvään (jetser ha'tov) ja pahaan (jetser ha'ra). Ihmisen sielun katsotaan olevan kuolematon ja ruumiin elämän päättyessä sielu palaa takaisin Jumalan luo.

Pelastuskäsitys

Toorassa on kaiken kaikkiaan 613 erilaista käskyä (mitsva), joita noudattaen juutalaisen tulee elää. Lakien noudattamisesta tai noudattamatta jättämisestä ei määritellä mitään konkreettista palkkiota tai rangaistusta kuten paratiisia tai kadotusta. Sen sijaan Toorassa muistutetaan niiden ajallisista seurauksista[9]. Kuoleman jälkeinen pelastus tai kadotus nähdään ihmiselle liian abstrakteina käsitteinä, joten ne kuuluvat ns. tulevaan maailmaan ja ovat Jumalan käsissä.

Juutalaisuus uskoo Mooseksen liiton kuuluvan Israelin kansalle, eikä muilla kansoilla ole moraalista velvoitusta sen pitämiseen. Mooseksen liittoa edeltää Nooan liitto, jonka Jumala asetti vedenpaisumuksen jälkeen ja joka koskee koko ihmiskuntaa. Tämän vuoksi juutalainen teologia ei tunne ajatusta pelastuksesta, joka koskisi vain Mooseksen liittoon kuuluvia.

Kun juutalainen teologia puhuu lunastuksesta (ge'ula) tarkoitetaan sillä Israelin kansan aineellista lunastusta ikuisen rauhan saapuessa messiaan tulon myötä.

Juutalainen jumalanpalvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaisen jumalanpalveluksen keskeisin osa on Jumalan antaman lain noudattaminen, laupeuden harjoittaminen ja lähimmäisenrakkaus. Juutalainen laki on kirjattu Tooraan (viisi Mooseksen kirjaa), Talmudiin sekä laajaan kirjastoon näitä selittäviä kommentaareja.

Juutalaisen jumalanpalveluksen teologisesti tärkein osuus oli Jerusalemin temppelissä leeviläs-aaronilaisen papiston (kohaniitit, sanasta kohen) harjoittama päivittäinen rituaalinen uhripalvelus toorassa tarkkaan säädettyjen ohjeiden mukaisesti. Keisari Tituksen johtama Rooman armeija tuhosi temppelin vuonna 3830 juutalaisen ajanlaskun tai 70 länsimaisen ajanlaskun mukaan, ja sen jälkeen ei temppelipalvelusta ole voitu harjoittaa.

Käytännössä juutalaisen jumalanpalveluksen keskus on nykyään synagogajumalanpalvelus, joka seuraa eri perinteitä ja vakiintunutta liturgista rakennetta. Jumalanpalvelusmallit jakaantuvat pääasiallisesti aškenaasi- ja sefardi-riitteihin. Näiden lisäksi on olemassa italialainen, jemeniläinen ja hassidilainen riitti.

Raamatun esikuvan mukaisesti maailman kaikki synagogat on suunnattu kohti Jerusalemia ja juutalainen siis suuntaa myös yksityisen rukouksensa samaan suuntaan. Tooran määrittelemien päivittäisten uhrien sijaan juutalainen rukoilee kolme kertaa päivässä:

Juutalaisen jumalanpalveluksen eli tefillan tärkeimmät elementit ovat :

  • Šema Israel Tämä rukous koostuu kolmesta Tooran kappaleesta (5.Moos.6:4–9; 11:13–21 ja 4.Moos.15:37–41) ja se luetaan aamuin sekä illoin.
  • Amida (verbistä la'amod = seisoa) Tämän rukouksen toinen nimi on šmone esre (kahdeksantoista). Se koostuu arkipäivinä kahdeksastatoista ja sapattisin/juhlapyhisin seitsemästä siunauksesta. Rukous luetaan seisaaltaan ja kasvot Jerusalemia kohti suunnattuina.

Aamupalvelukseen osallistuva juutalainen laittaa päälleen tallit-rukousšaalin sekä sitoo arkiaamuina käsivarteensa ja otsalleen tefillinit.

Nykyisen juutalaisuuden piirissä on eriäviä näkemyksiä Jerusalemin temppelin uudelleenrakentamisesta ja temppelipalvelus käyttöönotosta. Niin sanotun uskonnollis-kansallisen Dati Leumi -liikkeen perusajatuksena on juutalaisen valtion perustaminen koko raamatullisen Israelin alueelle sekä Kolmannen temppelin rakentaminen Jerusalemin Temppelivuorelle. Perinteinen ortodoksijuutalaisuus sen sijaan hylkää tämän ajatuksen ja korostaa tulevan Messiaan perustavan ikuisen rauhan valtakunnan ja sekä rakentavan temppelin.

Juutalaisen henkilökohtaisen jumalanpalveluksen tasot voidaan jakaa käytännölliseen ja hengelliseen. Käytännöllisen tason henkilökohtainen jumalanpalvelus on Jumalan antaman lain noudattamista sekä laupeuden ja lähimmäisenrakkauden harjoittamista. Hengellinen taso ulottuu henkilökohtaisesta rukouselämästä mystiikkaan ja kabbalan tutkimiseen.

Juutalainen elämänkaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miespuolisen juutalaisen ensimmäinen velvollisuus toteutuu 8. päivänä syntymästä, jolloin Tooran käskyn mukaan suoritetaan brit mila, ympärileikkaus eli sananmukaisesti sanan liitto merkiksi Israelin kansaan kuulumisesta. Tämä toimitus on yksi tärkeimmistä, ja sen puuttuminen katsotaan vakavaksi rikkeeksi; ympärileikkaamattomana kuollut juutalainen voidaan haudata juutalaisella hautausmaalla vain sen erityiseen osaan. Ympärileikkauksen yhteydessä poika saa nimen. Tyttölapselle annetaan nimi sapattijumalanpalveluksen yhteydessä: isä kutsutaan lukemaan Tooraa, lapselle luetaan erityinen siunaus ja hänelle annetaan nimi.

Uskonnollinen täysi-ikäisyys koittaa pojille 13-vuotiaana ja tytöille 12-vuotiaana. Juutalainen kasvatus tähtää opettamaan lapselle mitsvojen noudattamista niin, että täysi-ikäisyyteen saavuttaessa he voivat olla itse vastuussa omista teoistaan. Pojasta tulee niin sanottu bar mitsva (”lain poika”) ja tytöstä bat mitsva (”lain tytär”). Jumalanpalveluksessa poika kutsutaan ensimmäisen kerran lukemaan Tooraa ja tapausta juhlitaan perusteellisesti. Konservatiivi- ja reformijuutalaisissa seurakunnissa myös tyttö pääsee lukemaan Tooraa.

Avioliitto on juutalaisen elämän, tulevien sukupolvien ja koko juutalaisen kansan perusta. Juutalaisuus suhtautuu hyvin kielteisesti seka-avioliittoihin. Tärkeää on äidin juutalaisuus, koska juutalainen identiteetti ja juutalaiskansaan kuuluminen periytyvät nimenomaan äidiltä. Juutalainen pari vihitään huppan eli vihkikatoksen alla yhteisasumisen vertauskuvana. Puolisot allekirjoittavat avioliittosopimuksen, ketubban, juovat yhdessä pikarillisen viiniä, jonka jälkeen sulhanen rikkoo lasin Jerusalemin temppelin muistoksi. Mikäli avioliitto purkautuu, tarvitaan siihen rabbiinituomioistuimen eli bet dinin vahvistama avioero, get.

Kuolemantapauksessa hautaus järjestetään mahdollisimman pian, useimmiten kahden päivän sisällä. Juutalainen voidaan haudata vain juutalaiselle hautausmaalle ja toimituksesta vastaa juutalainen hautausyhdistys Hevra kaddiša. Juutalainen noudattaa sururituaalia, johon kuuluu erityinen viikon kestävä šiva-suruaika sekä päivittäin luettava kaddish-rukous.

Eri juutalaisryhmät noudattavat tapoja varsin yksilöllisesti. Ortodoksijuutalaiset noudattavat mitzvoja hyvinkin tarkasti, perinteiset juutalaiset taas lähinnä keskeisimpiä säädöksiä. Maallistuneet juutalaiset sopeutuvat helposti elämään valtakulttuurin mukana ja juutalaisuus näkyy vain väljästi arkipäiväisessä elämässä.

Ajanlasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Juutalainen kalenteri

Juutalaisessa kalenterissa on määritelty juutalaisten juhlapyhät sekä ajankohtaan sopivat psalmit luettavaksi. Kalenterista on kaksi pääasiallista muotoa: havaintoihin painottuva muoto, joka oli käytössä pääasiallisesti ennen toisen temppelin tuhoa 70 jaa. Kalenteri perustuu kuun vaiheiden havainnoille, ja sen määrittelyn on kuvannut ensimmäisen kerran Maimonides vuonna 1178, jolloin kalenteri hyväksyttiin siirtymäkauden vuosien 70–1178 jälkeen.

Toinen muoto on säännöllinen lunisolaarinen kalenteri, joka muistuttaa kiinalaista kalenteria, jossa mitataan kuukauden pituutta kuunkierron mukaan samalla kun vuoden pituutta mitataan auringonkierron.

Sapatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi keskeisimpiä käskyjä koskee lepopäivää (šabbat), joka on viikon seitsemäs päivä. Viikon lasketaan alkavan sunnuntaista, joten seitsemäs päivä on lauantai, samoin kuin oli Suomessakin virallisesti ennen vuonna 1973 käyttöön otettua viikkonumerointijärjestelmää. 200-luvulle tultaessa kristillinen kirkko halusi tehdä selvän eron juutalaisuuteen sekä teologisista että poliittisista syistä, ja kristittyjen lepopäiväksi tuli viikon ensimmäinen päivä, sunnuntai, Kristuksen ylösnousemuksen päivä. Raamatun luomiskertomuksen mukaisesti sapatti alkaa perjantai-iltana auringon laskiessa. Sapatin vietto alkaa puoli tuntia ennen auringon laskua perjantai-iltana ja se päättyy lauantai-iltana kolmen tähden ilmestyttyä taivaalle eli noin puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Napapiirin yläpuolella, missä keskikesällä ja -talvella on mahdotonta havainnoida auringonnousua ja -laskua, noudattaa alueella matkustava uskova juutalainen joko lähimmän juutalaisen seurakunnan tai Jerusalemin aikoja omasta perinteestään riippuen.

Juhlapyhät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaisuuteen kuuluu useita juhlapyhiä:

  • Uusi vuosi eli roš hašana sekä jom kippur eli suuri sovituspäivä sijoittuvat länsimaisen kalenterin mukaan syys-lokakuulle.
  • Lehtimajajuhlaa eli sukkotia vietetään syksyllä seitsemän päivän ajan ja silloin muistellaan juutalaisten matkaa pois Egyptin orjuudesta halki Siinain autiomaan. Sukkotin viimeiset päivät ovat Shemini Atseret ja Simchat Tora.
  • Hanukka osuu joulukuulle. Juhlaa vietetään makkabealaiskapinan päättymisen ja Jerusalemin Temppelin uudelleen vihkimisen muistoksi.
  • Helmi-maaliskuulla vietetään purim-juhlaa Esterin kirjan tapahtumien muistoksi. Juhlasta on kehittynyt karnevaalijuhla naamiaisineen.
  • Kristittyjen pääsiäisen aikoihin vietetään pesahia, jossa muistellaan Egyptistä lähtöä, kun Mooses johdatti Israelin kansaa. Viikon kestävä juhla aloitetaan seder-aterialla, johon kuuluu Raamatun Exodus-kertomuksen lukeminen. Pesach-juhlan erityispiirre on se, että ns. hapatettujen ruokien nauttiminen on kielletty. Leivän sijaan käytetään happamattomia matza-leipiä.[10]
  • Seitsemän viikon päästä pesahista on šavuot-juhla (kristittyjen helluntai), jota vietetään Tooran saamisen muistoksi.
  • Heinäkuulle osuva tiša be'av (Av-kuukauden 9. päivä) on juutalaisen vuoden surullisin päivä Jerusalemin temppelien tuhoutumisen muistoksi.

Kosher-ruoka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Košer

Juutalaisia ruokaan liittyviä säädöksiä kutsutaan yhteisnimellä kašrut. Toora määrittelee tarkkaan syötäviksi kelpaavat eläimet ja perusteet niiden valmistukselle. Tooran sääntöjen mukainen ruokavalio on košer eli kelvollinen. Mikäli ruoka ei ole sallittua se on trefa eli kiellettyä.

Syötäväksi kelpaavien karjaeläinten tulee olla märehtijöitä ja niillä pitää olla halkinainen sorkka; tällaisia ovat esimerkiksi lehmä, puhveli, lammas, vuohi ja kirahvi, mutta eivät esimerkiksi sika, hevonen, aasi, jänis ja kameli.[11] Siipikarjasta kelpaavat esimerkiksi kana, ankka, kalkkuna ja kyyhky, mutta eivät petolinnut. Kaloista kelvollisia ovat vain ne, joilla on suomut ja evät. Petokalat ja äyriäiset eivät siis kuulu kosher-ruokavalioon.

Veren käyttö ruoka-aineena on ehdottomasti kielletty. Tämän vuoksi eläimet on teurastettava viiltämällä niiden kaulavaltimo auki ja laskemalla veri ulos. Tämän teurastusmuodon nimi on šehita. Vasikkaa ei saa keittää äitinsä maidossa, minkä vuoksi liha- ja maitotuotteita ei sekoiteta koskaan keskenään eikä niitä tarjoilla samalla aterialla. Kosher-kodin keittiövarusteisiin kuuluvat erilliset keittoastiat ja ruokailuvälineet liha- ja maitoruoille.

Juutalainen ruokaperinne on kehittynyt vuosisatojen saatossa hyvin rikkaaksi kokoelmaksi erilaisia reseptejä, joissa on kosher-sääntöjen mukaan sovellettuna vaikutteita miltei mistä tahansa maailman kulttuurista, jonka piirissä juutalaiset ovat asuneet.

Ekskommunikointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaisuudessa nykyisin harvinainen ekskommunikointi (hepreaksi niddui, herem tai nezifah) tarkoittaa ihmisen täydellistä erottamista uskonnollisesta yhdyskunnasta, mikä juutalaisten piirissä tarkoitti aikaisemmin käytännössä koko yhteiskunnasta erottamista. Vaikka ekskommunikoinnilla on juuret toorassa, keskiaikainen ekskommunikointi-instituutio oli tosiasiassa rabbiininen perinne, jonka tarkoituksena oli ylläpitää kansa yhtenäisyyttä ja vahvistaa synagogan auktoriteettia. Ekskommunikaation julisti tuomioistuin ja sitä pidettiin juridisena toimenpiteenä, vaikka oikeuskäytäntö ei ollut yhtä tiukka kuin muissa oikeustapauksissa. Yleisin rangaistus oli niddui, jossa seitsemän päivän ajan vain lähimmät perheenjäsenet saivat olla rangaistuksen saaneen kanssa yhteydessä. Jos tuomittu ei osoittanut katumusta, nidduita saatettiin pidentää useita kertoja ja lopulta saatettiin julistaa toistaiseksi voimassa oleva ḥerem-rangaistus, jonka aikana kukaan ei saanut opettaa tai tarjota työtä rangaistulle eikä auttaa häntä millään tavoin muutoin kuin elämän kannalta välttämättömien asioiden kanssa.[12]

Symbolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daavidin tähti on yksi merkittävimmistä juutalaisuuden symboleista, myös menora- kynttelikkö on ollut juutalaisuuden symboli alusta asti.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valkama, Kirsi (toimittanut): Israelin uskonto ennen juutalaisuutta. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura, 2010. ISBN 978-951-9217-55-0.
  • Partridge, Christopher: Uusien uskontojen käskirja, s. 117–119. Partridge, Christopher (toim.). Helsinki: Kirjapaja, 2006 (alkuteos 2004). ISBN 951-607-327-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nissinen, Martti: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta, s. 322–323.
  2. Nissinen, Martti: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta, s. 324–325.
  3. a b c Nissinen, Martti: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta, s. 328–332.
  4. Pakkala, Juha: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta, s. 29.
  5. Pakkala, Juha: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta, s. 30–31.
  6. a b Partridge 2006, s. 107–109.
  7. 2. Moos. 20:3-4
  8. 5. Moos. 5:8-9
  9. 5. Moos. 30:20
  10. 2. Moos. 12:1-28
  11. 3. Moos. 11:1-8
  12. Schechter, Solomon & Greenstone, Julius H.: Excommunication Jewish Encyclopedia. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Armstrong, Karen: Jumalan historia: 4000 vuotta juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. (A history of God: The 4000-year quest of Judaism, Christianity and Islam, 1993.) Suomentanut Markku Päkkilä. Jyväskylä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7027-5.
  • Harviainen, Tapani & Illman, Karl-Johan (toim.): Juutalainen kulttuuri. Helsingissä: Otava, 1998 (3. painos 2003). ISBN 951-1-13313-6.
  • Illman, Karl-Johan & Harviainen, Tapani: Juutalaisten historia. (Judisk historia, 1987.) 2. korjattu ja täydennetty painos. Helsinki: Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-478-2.
  • Kessler, Edward: Mihin uskovat juutalaiset. (What do Jews believe?, 2006.) Suomentaneet Laura ja Olga Jänisniemi. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23225-4.
  • Levinson, Pnina Navè: Mitä on juutalainen usko?. (Einführung in die rabbinische Theologie, 1982.) Suomentanut Katri Lindroos. Helsinki: Yliopistopaino, 1992. ISBN 951-570-098-1.
  • Lundgren, Svante: Suomen juutalaiset: Usko, tavat, asenteet. Åbo: Åbo Akademi, 2002. ISBN 952-12-0984-4.
  • Torvinen, Taimi: Kadimah: Suomen juutalaisten historia. Helsingissä: Otava, 1989. ISBN 951-1-10951-0.
  • Turtiainen, Jouni (toim.): Ikkuna juutalaisuuteen: Historia, usko, kulttuuri. 2. uudistettu painos. Helsinki: Yliopistopaino, 2003. ISBN 951-570-450-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]