Mithralaisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mithralainen korkokuva Aquileiasta 100-luvun puolivälistä.

Mithralaisuus oli Rooman valtakunnassa vaikuttanut mysteeriuskonto. Se oli mahdollisesti hellenististä alkuperää, mutta kehittyi itäisestä alkuperästään huolimatta omaan muotoonsa lännessä ensimmäisellä vuosisadalla. Huipussaan mithralaisuus oli 200-luvulla. Mihtralaisia temppeleitä on löydetty laajalti ympäri Rooman valtakuntaa, mutta erityisen paljon keskisissä provinsseissa.

Mithralaisuuden jumalolento oli Mithra, jonka palvontaan liittyi läheisesti härän tappoa esittävä temppelikuva. Mithralaisuus oli miehille suunnattu uskonto, joka oli suosittu erityisesti sotilaiden ja yläluokan keskuudessa. Kristinuskon nousun myötä mithralaisuus hävitettiin perusteellisesti 300-luvun lopulla, eivätkä nykypäivän tutkijat tunne tarkasti sen oppeja.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mithralaisuuden alkuperää ei täysin tunneta. Yhden teorian mukaan se kehittyi persialaisesta zarathustralaisuudesta, jossa vaikutti Mithra-kultti. Vastaavasti tämän kultin alkuperä oli indoiranilaisessa Mitra-kultissa. Toisen teorian mukaan mithralaisuuden alkuperä oli hellenistisessä kultissa, johon sisältyi auringonjumalan Helioksen palvonta. Myös manikealaisuuden yksi jumalolennoista, Mithra, lienee vaikuttanut osaltaan mithralaisuuteen.[1]

Ensimmäiset viitteet mithralaisuudesta löytyvät ensimmäisellä vuosisadalta.[2] Toisaalta antiikin historijoitsija Plutarkhoksen mukaan mithralaisuuden alkuperä juontaa juurensa Kilikian merirosvoihin, jotka kohtasivat roomalaisen kenraali Pompeiuksen vuonna 67 eaa.[3] Mithra-jumalan alkuperä lienee idästä, mutta uskonto kehittyi lännessä. Tähän viittaavat temppelien sijaintien lisäksi piirtokirjoitukset, joista ainoastaan muutama on löytynyt kreikan kielellä.[4]

Huipussaan mithralaisuus oli 200-luvulla. Lopulta kristinusko syrjäytti mithralaisuuden 300-luvun lopulla. Huippuvuosinaan mithralaisia temppeleitä oli kaikkialla Rooman valtakunnassa.[2]

Kultti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mithra surmaa härän. Patsas Vatikaanin museossa Roomassa.

Roomalainen mithralaisuus oli mysteeriuskonto, jonka oppeja ei tunneta tarkasti. Sen uskonharjoittajat eivät kirjoittaneet oppejaan pyhiksi kirjoiksi vaan siirsivät tietonsa suullisesti eteenpäin. Mithralaisuudesta tiedetään, että se oli avoinna ainoastaan miehille.[5] Tosin Germaniasta on löytynyt naisten laatimia piirtokirjoituksia Mithralle; niiden perusteella voidaan päätellä, ettei uskonto ollut täysin kielletty naisilta.[4] Monet uskonnon harjoittajista olivat sotilaita, mutta myös kauppiaita, valtion virkamiehiä sekä vapautettuja orjia.[6] Uskonto oli erityisen suosittu yläluokan keskuudessa.[1] Uskonto oli järjestäytynyt eri vihkimysasteisiin, jota pitkin yksittäinen jäsen saattoi ajan kuluessa edetä yhä syvämmälle mithralaisuuden salaisuuksiin.[6]

Temppeleistä löytyneet kaiverrukset viittaavat siihen, että mithralaisuuden jäsenet omistautuivat uskonnolle sekä ilmaisivat kiitoksensa Mithralle saamastaan suojelusta ja rohkaisusta. Mithralaisuuden – kuten useimpien muidenkin muinaisten kulttien – kohdalla ei tiedetä varmasti, suuntautuiko se enemmän hengelliseen tiehen tässä maailmassa vai tuonpuoleisen tavoitteluun.[7]

Temppelien sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mithralaisia temppeleitä on löydetty Rooman kaupungin lisäksi muiltakin valtakunnan alueelta, kuten nykypäivän Saksasta, Sveitsistä, Sloveniasta, Bosniasta ja niinkin pohjoisesta kuin Hadrianuksen vallin luota pohjois-Englannista.[1] Mithralaisuuden tärkeyttä todistaa sekin, että pelkästään Ostian satamakaupungin raunioista on kaivettu 17 temppeliä.[5] Erityisen paljon uskonnolla oli kannatusta Rooman valtakunnan keskisissä provinsseissa, joissa sijaitsi suuria sotilasleirejä.[8]

Mithralaisuuden temppeleiden painopiste oli lännessä, vaikka Mithra-jumalan nimi ja vaatetus viittaavat Persiaan. Idän merkittävin arkeologinen löytö sijaitsee Turkin Dolichen kaupungin läheisissä luonnonluolissa, joista on löydetty kaksi temppeliä ensimmäiseltä vuosisadalta. Tämä varhainen ajoitus viittaa siihen, että alue toimi merkittävänä uskonnollisten vaikutteiden välittäjänä idästä länteen.[4]

Temppelirakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ostiassa raunioilta löytynyt mithralainen temppeli.

Mithralainen temppeli, Mithraeum, on rakennettu maan alle. Sen mitat ovat yleensä alle 23 metriä kertaa 9 metriä ja temppelin keskellä kulkee käytävä. Varsinaisen temppelimenon aikana 20–30 henkeä istuuntui kummankin puolen käytävää holvikaton alla. Temppelin päässä sijaitsee kaksi- tai kolmiulotteinen Mithraa esittävä kulttikuva (alttarikuva), jossa hän puukottaa härkää joko niskaan tai kurkkuun.[7]

Maan alle rakennetut temppelit ovat säilyneet hyvin nykypäivään, ja ne sisältävät runsasta ikonografiaa. Näistä syistä johtuen mithralaisuus on arkelogiselta kannalta yksi antiikin parhaiten dokumentoituja ilmiöitä. Toisaalta löytöjen tulkitseminen on osoittautunut poikkeuksellisen vaikeaksi.[9] Ikonografia vaihtelee eri temppeleiden välillä, mutta jokaista niistä yhdistää yksi uskonnollinen oppi: häräntappokulttikuva.[6]

Häräntappo-kulttikuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mithralaisuuden härän tappoa esittävä kulttikuva, monesti kohokuva, esittää yleensä nuorta Mithraa ratsastamassa hajareisin härällä siten, että hänen vasen jalkansa on eläimen selässä ja oikea jalka laahaa sivulla. Kulttikuvassa Mithra on pukeutunut viittaan ja ”fryygialaismyssyyn”. Joidenkin kulttikuvien viittaan on taiteiltu tähtikartta, joka saattaa viitata jumalan kykyyn hallita kaikkeutta. Mithran surmatessa härän hän samalla kääntää päänsä joko suoraan kohti katsojaa tai taaksepäin kohti lentävää korppia. Samaan aikaan koira hyppää juodakseen härän verta ja skorpioni tarttuu härän kiveksiin. Lisäksi kulttikuvassa esiintyy käärme, mutta sen rooli on epäselvä.[7]

Näkymää todistaa kaksi nuorta miestä, Cautes ja Cautopates. Kumpikin heistä kantaa suurta soihtua, joista toinen osoittaa ylöspäin ja toinen alaspäin. Toisinaan kulttikuvassa esiintyy myös muita jumalolentoja sekä tähtitieteellisiä tai astrologisia merkkejä.[7]

Tutkijoille ei ole täysin selvää edustiko härkätappokulttikuva mithralaisuuden ydintä vai sisälsikö uskonto muitakin tärkeitä kerroksia.[5]

Mithralaisuus ja kristinusko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mithralaisuuden katsotaan olleen yksi merkittävämpiä kristinuskon kilpailijoita Rooman valtakunnassa. Molemmat syntyivät suunnilleen samoihin aikoihin ja levisivät valtakunnallisiksi.[2][10] Yhteisinä piirteinä oli kultin jäsenille suoritettu kaste ja pyhä ehtoollinen. Mithralaiset uskoivat sielun kuolemattomuuteen, viimeiseen tuomioon ja ylösnousemukseen. Mithralaisuuden yhteydessä palvottiin myös Voittamatonta aurinkoa (Sol Invictus), joka perinnetiedon mukaan oli myös Konstantinus Suuren suojelusjumala ennen hänen kääntymistään kristityksi.[11]

Vuosisatojen ajan noudatettiin varhaisten kristittyjen kirjoittajien näkemystä, jonka mukaan mithralaisuus oli ainoastaan kristinuskon jäljitelmä. Myöhemmin osa tutkijoista meni toiseen äärimmäisyyteen ja arvioi kristinuskon syntyneen mithralaisuuden pohjalta.[12] Nykytutkimuksen mukaan vaikutussuhde ei välttämättä ollut suora kumpaankaan suuntaan, vaan molemmat uskonnot saivat vaikutteita yhteisestä Välimeren kulttuurista. Lisäksi tutkijoiden keskuudessa väitellään missä määrin näiden kahden uskonnon välillä oli kilpailuasetelmaa. Todennäköisesti mithralaisuuden suosiota vähensi naisten jättäminen uskonnon ulkopuolelle. Toisaalta kristityt olivat kiivaasti hävittämässä mithralaisuuden temppeleitä 300-luvun loppupuolelta lähtien.[13]

Mithralaisuuden ja kristinuskon lisäksi myös näitä vanhempi Eleusiin mysteerit oli suosittu uskonto roomalaisten parissa. Kristinusko syrjäytti muut uskonnot 300-luvulla, kun Rooman keisari Konstantinus Suuri kääntyi kristityksi ja myöhemmin Theodosiuksen vainot lopettivat muut uskonnot.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Douglas, David: The atlas of lost cults and mystery religions: Rediscover extraordinary traditions from the dawn of time. London: Godsfield, 2009. ISBN 978-1-84181-334-9. (englanniksi)
  • Hänninen, Marja-Leena & Kahlos, Maijastiina & Lehtonen, Ulla: Uskonnot antiikin Roomassa. Helsinki: Teos, 2012. ISBN 978-951-851-360-8.
  • Mustakallio, Katariina: Uskonto ja yhteisö antiikin Roomassa. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-061-9.
  • Ruck, Carl A. P., Hoffman, Mark A., José Alfredo Conzález Celdrán: Mushrooms, Myth and Mithras: The Drug Cult that Civilized Europe. San Francisco: City Lights Publishers, 2011. ISBN 978-0872864702. (englanniksi)
  • Ulansey, David: The Origins of the Mithraic Mysteries. New York, Oxford: Oxford University Press, 1989. ISBN 0-19-505402-4. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Douglas 2009, s. 22.
  2. a b c Ulansey 1989, s. 4.
  3. Ulansey 1989, s. 40.
  4. a b c Hanninen & Kahlos & Lehtonen, s. 111.
  5. a b c Douglas 2009, s. 24.
  6. a b c Ulansey 1989, s. 6.
  7. a b c d Douglas 2009, s. 23.
  8. Hanninen & Kahlos & Lehtonen, s. 112.
  9. Ulansey 1989, s. 3.
  10. Hämeen-Anttila, Jaakko: Sinunkin juuresi ovat Iranissa Tiede. 17.8.2006 (6/2006). Viitattu 13.2.2012.
  11. Mustakallio 2011, s. 120.
  12. Hanninen & Kahlos & Lehtonen, s. 114.
  13. Hanninen & Kahlos & Lehtonen, s. 115
  14. Ruck & Hoffman & Celdrán 2011, s. 25.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]