Uskonnonfilosofia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
UWASocrates gobeirne cropped.jpg
Filosofia
Filosofi · Filosofeja
Koulukuntia ja oppeja
Filosofian teemasivu
Filosofian tietosanakirja
Osa-alueita
Estetiikka · Etiikka · Logiikka · Metafysiikka · Ontologia · Tieteenfilosofia · Tietoteoria · Yhteiskuntafilosofia
Erityistieteiden ja
tutkimusalojen filosofioita
Biologian · Filosofian · Fysiikan · Historian · Ihmisyyden · Kasvatuksen · Kemian · Kielen · Matematiikan · Mielen · Musiikin · Oikeuden · Politiikan · Psykologian · Taiteen · Talouden · Tietojenkäsittelytieteen · Uskonnon · Yhteiskuntatieteiden
Historia
Länsimainen filosofia
Itämainen filosofia

Uskonnonfilosofia on uskontoa käsittelevä filosofian haara.[1] Uskonnonfilosofia keskittyy erityisesti uskonnollisiin totuusväittämiin.[2] Menetelmältään uskonnonfilosofia on ajatusten ja käsitteiden loogista erittelyä ja arviointia. Uskonnonfilosofien tavoite on lähestyä aihettaan filosofisen puolueettomasti, eikä asettua lähtökohtaisesti millekään tietylle uskonnolliselle kannalle, vaikka uskonnollisia väittämiä voidaankin olettaa todistelun olettamuksellisina alkuehtoina.[2]

Jumalauskoisissa uskonnoissa keskeisimpiä uskonnonfilosofisia kysymyksiä ovat kysymykset Jumalan olemassaolosta, luonnosta ja toiminnasta. Kristillisessä teologiassa uskonnonfilosofia on systemaattisen teologian oppiaine. Uskonnonfilosofia liittyy tutkimuskohteeltaan teologiaan siinä mielessä, että uskonnonfilosofia tutkii uskonnollisia väittämiä yliluonnollisesta ja jumalasta. Suomessa uskonnonfilosofiaa harjoitetaankin sekä filosofian laitoksilla että teologisissa tiedekunnissa.[2]

Uskonnonfilosofia ja metafysiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisesti uskonnonfilosofia on luettu osaksi niin sanottua metafysiikkaa. Perinteisen uskonnonfilosofian kysymykset ovat koskeneet ensisijaisesti jumalan olemassaoloa ja ominaisuuksia. Aristoteles määritteli Metafysiikassaan ”ensimmäiset syyt” yhdeksi tutkimuksensa kohteista. Aristoteleelle jumala oli ensimmäinen syy: liikkumaton liikuttaja. 1600- ja 1700-luvun rationalistifilosofit alkoivat myöhemmin kutsua tätä ”luonnolliseksi teologiaksi”. Nykyään luonnollinen teologia luetaan yleensä erilliseksi alueeksi, vaikka jotkut, erityisesti katoliset filosofit (uustomismi), lukevat sen edelleen osaksi metafysiikkaa.[2]

Jumaluutta koskevat kysymykset on luettu aikaisemmin ”metafyysisiin”, koska jumalan on katsottu kuuluvan toisenlaiseen todellisuuden luokkaan kuin koko muu kaikkeus. Useissa todellisuuskäsityksissä esimerkiksi jumalaa pidetään ruumiittomana ja aineettomana oliona. Filosofiassa metafysiikka tai erityisesti ontologia käsittelee perustavia olevaisen luokitteluja.[2]

Uskonnonfilosofia käsittelee kuitenkin myös muita kuin ontologisia kysymyksiä. Siihen on kuulunut aina tietoteorian, kielifilosofian, logiikan filosofian ja moraalifilosofian kysymyksiä. Nykyään tutkimuksen kohteena ovat erityisesti uskonnollisen kielen luonne ja suhde muuhun kieleen sekä kysymys siitä, onko uskonnollisella uskolla järkiperäistä perustaa.[2]

Eräitä keskeisiä kysymyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnonfilosofia voi ottaa käsittelyn kohteeksi minkä tahansa uskonnon käsitykset, mutta länsimaissa kysymykset nousevat yleensä teistisistä uskonnoista, enimmäkseen kristinuskon perinteestä.[2]

Jumalan olemassaolo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jumalan olemassaolo

Eräs perinteisistä uskonnonfilosofian keskeisistä kysymyksistä on Jumalan olemassaolon järkiperäinen osoittaminen, pyrkimys Jumalan olemassaolon todistamiseen puhtaasti järkeen nojautuen olettamatta mitään niin sanottua uskonnollista ilmoitusta. Nämä niin sanotut jumalatodistukset juontavat juurensa jo Aristoteleeseen, mutta kuuluisimmassa muodossaan kristillisen perinteen jumalatodistuksia on esittänyt Tuomas Akvinolainen.[2]

Katolisessa perinteessä tätä Jumalan olemassaoloa todistamaan pyrkivää filosofian osaa kutsutaan ”luonnolliseksi teologiaksi”. Luonnollisen jumaluusopin vastakohtana on ”ilmoitettu teologia”, joka edellyttää yliluonnollista ilmoitusta.[2]

Jumalan ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen keskeinen uskonnonfilosofian tutkimuskohde on uskontojen esittämien jumalien ominaisuudet. Esimerkiksi kristinuskossa Jumalaa pidetään perinteisesti muuttumattomana, kaikkitietävänä, kaikkivoipana, täydellisen hyvänä eli kaikkihyvänä ja kaiken luojana. Perinteinen uskonnonfilosofinen kysymys Jumalan ominaisuuksista on niin sanottu omnipotentin paradoksi.[2]

Toinen keskeinen Jumalan ominaisuuksiin liittyvä kysymys on pahan ongelma. Jos Jumala on määritelmällisesti hyvä ja samanaikaisesti kaikkivoipa, miksi Jumala ei tee mitään kaikelle maailmassa ilmenevälle pahalle?[2]

Kolmas keskeinen kysymys on ristiriita Jumalan kaikkitietävyyden ja ihmisen väitetyn vapaan tahdon välillä. Jos Jumalan ajatellaan olevan kaikkitietävä, ja tietävän siten myös tulevaisuuden tapahtumat, voiko ihmisen tahto olla todella vapaa? Jos ihmisen tahto on vapaa eikä kaikki ole ennalta määrättyä, miten Jumala voi tietää nyt mitä ihminen tulee tekemään tulevaisuudessa?[2]

Nykyajan uskonnonfilosofiassa todetaan usein, että kristinuskon perinteisesti esittämät Jumalan ominaisuudet ovat keskenään ristiriitaisia, ja etteivät esimerkiksi ihmisen vapaa tahto ja Jumalan kaikkitietävyys ole ongelmitta keskenään yhteensovitettavissa.[2]

Uskonnollisten väitteiden totuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Evidentialismi, fideismi

Uskonnonfilosofia pohtii myös uskonnollisten tosiasiaväitteiden totuutta.[2]

Fideisti on henkilö, joka on sitä mieltä, että tiettyjä väitteitä ei voi osoittaa todeksi, mutta ne tulee siitä huolimatta uskoa. Fideistin mukaan uskonnolliset väitteet eivät kuulu järkiperäisen todistuksen piiriin, vaan ne ovat jumalallisen ilmoituksen tulosta, ja ne voidaan vain hyväksyä tai olla hyväksymättä. Tunnetuimpia fideistisiä ajattelutapoja on Søren Kierkegaardin ajatteluun pohjautuva fideismin suunta, jonka mukaan uskonnollisten väitteiden todistusvaatimukset ovat ristiriitaisia. Tämän käsityksen mukaan ei useinkaan ole mahdollista löytää perusteita, jotka voisivat vakuuttaa kaikki ihmiset, koska ihmisillä on hyvin erilaisia lähtökohtia ja taustoja käsitysten arviointiin. Toiseksi uskonnolliset väittämät koskevat ihmisen oman elämän perusteita, joihin kukaan ei voi väitetysti suhtautua täysin puolueettomasti – on eri asia tietää joku asia todeksi kuin hyväksyä se oman elämän perustaksi. Kierkegaard sanoi, että jos kysymys on ihmisen iankaikkisesta kohtalosta, hän ei voi myöskään jatkaa ajattelua ja lykätä ratkaisua loputtomiin, vaan hänen on tehtävä henkilökohtainen ratkaisu. Tällaisessa ajattelussa puhutaan ”uskon hypystä”, joka viittaa uskonnollisen ratkaisun tekemiseen ilman todisteita.[2]

Evidentialistit taas katsovat, että uskonnollisilla väittämillä tulee olla järkiperäiset perustelut. Evidentialismin esittämä keskeinen kysymys on, miksi uskonnollisia väittämiä pitäisi arvioida eri arviointiperustein kuin muita väittämiä. Evidentialismi on jaettu vahvaan ja heikkoon evidentialismiin. Vahvan evidentialismin kannattajat pitävät uskonnollisten väittämien todistustarvetta samanarvoisena muiden väitteiden kanssa. Uskonnollisten oppien on evidentialistin mielestä perustuttava sellaisille väittämille, jotka kuka tahansa voi hyväksyä. Vahvan evidentialismin kannattajiksi on luettu esimerkiksi W. K. Clifford ja John Locke. Heikon evidentialismin kannattajat väittävät, että uskonnollisia uskomuksia ei voi lopullisesti todistaa oikeiksi, mutta katsovat, että niitä voi kuitenkin arvioida ja arvostella järkiperustein.[2]

Fideismin ja evidentialismin välillä on eriasteisia näkemyksiä uskonnollisista väittämistä. Eräs viime vuosikymmeninä etenkin anglosaksisessa uskonnonfilosofiassa paljon huomiota herättänyt suuntaus on niin sanottu reformoitu epistemologia jonka edustajat eivät pyri suoranaisesti osoittamaan uskonnollisten väitteiden todistettavuutta, vaan pyrkivät osoittamaan ihmisten kaikkien arkipäiväistenkin käsitysten perustuvan tietyille perusoletuksille, ja uskonnollisten käsitysten olevan samalla tavalla järkiperäisiä, jos oletetaan samalla niihin liittyvät peruskäsitykset.[2]

Uskonnollinen kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvulla alkanut kielifilosofinen nousu ulottui myös uskonnonfilosofiaan. Uskonnonfilosofit ovat tarkastelleet uskonnollista kieltä erityisesti kahdesta näkökulmasta: 1) esittäen kysymyksiä uskonnollisen kielen merkityksestä ja 2) eritellen ja arvioiden kielelliseen muotoon puettuja käsityksiä.[2]

Uskonnollista kieltä arvioivan realismin mukaan uskonnolliset väitteet pyrkivät kuvaamaan todellisuutta sellaisenaan, kun taas ei-realismin mukaan uskonnolliset väitteet ilmaisevat vain kokemuksia, tunteita ja elämänasenteita vailla suhdetta ulkoiseen todellisuuteen.[2]

1900-luvun alussa Ludwig Wittgensteinin varhaisfilosofiasta vaikutteita saaneessa loogisessa empirismissä uskonnollisilla ilmaisuilla ei katsottu olevan kielellistä merkitystä. Loogisen empirismin kehittämän merkityksen todennettavuusperiaatteen mukaan mielekkäiden väitelauseiden tulee olla todennettavissa suoralla kokemuksella tai johdettu sellaisista. Tämä teki matemaattisista, loogisista, uskonnollisista, eettisistä ja esteettisistä väitteistä merkityksettömiä ja loogisessa empirismissäkin tämä arviointiperuste nähtiin lopulta liian ahtaana.[2]

Wittgensteinin myöhäisfilosofiasta vaikutteita saaneen niin sanotun luonnollisen kielen filosofian mukaan ilmaisun merkitys perustuu sen käyttötapaan. Tässä uskonnollisten väitteiden katsotaan olevan, wittgensteinilaisilla käsitteillä ilmaistuna, osa uskonnollista ”kielipeliä”, joka toimii uskonnollisen ”elämänmuodon” alueella. Tällaisia väitteitä ei voida ymmärtää muista kielipeleistä käsin, koska niiden käyttötavat poikkeavat toisistaan. Uskontojen alueella tämän on väitetty tulevan esiin esimerkiksi uskonnollisessa symboliikassa ja erityiskäsitteistössä.[2]

Muun muassa uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen on pitänyt fideististä ja wittgensteiniläistä käsitystä uskonnollisista väitteistä ja kielestä harhaanjohtavina. Uskovaisten ehdoton enemmistö on aina ajatellut, että heidän uskonnolliset käsitteensä ja käsityksensä viittaavat todellisuuteen, vastaavat todellisuutta ja ovat tosia. Teologien väitteet uskonnollisten oppien vertauskuvallisuudesta ovat seurausta tieteen edistymisestä, yritys pelastaa uskonto tieteen edessä. Tieteen edistyessä uskontoa muutetaan, koska on pakko.[3]

Uskonnonfilosofinen tutkimus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa uskonnonfilosofista tutkimusta harrastetaan erityisesti Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan systemaattisen teologian laitoksella, mutta myös muiden yliopistojen teologisissa tiedekunnissa ja yliopistojen filosofian laitoksilla on mahdollista suorittaa kursseja uskonnonfilosofiasta ja tehdä uskonnonfilosofista tutkimusta. Myös uskontotieteen oppiaineessa voidaan käsitellä uskonnonfilosofisia kysymyksiä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Osa ”Systemaattinen teologia” teoksessa Luomanen, Petri (toim.): Teologia: Johdatus tutkimukseen. Logos-sarja. 3. painos 2007. Helsinki: Edita, 2001. ISBN 951-37-3456-0.
  3. Pyysiäinen, Ilkka: Uskonto, totuus ja kulttuuri. Vartija, , nro 5–6/2007, s. 187–191.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brown, Stuart: Philosophy of religion: An introduction with readings. London: Routledge, 2001. ISBN 0-415-21237-5. (englanniksi)
  • Davies, Brian: An introduction to the philosophy of religion. Third edition. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-926347-7. (englanniksi)
  • Jackson, Roy: The god of philosophy: An introduction to the philosophy of religion. Sutton: The Philosopher's Magazine, 2001. ISBN 0-9537611-1-8. (englanniksi)
  • Le Poidevin, Robin: Arguing for atheism: An introduction to the philosophy of religion. London: Routledge, 1996. ISBN 0-415-09337-6. (englanniksi)
  • Mann, William E. (toim.): The Blackwell guide to the philosophy of religion. Blackwell philosophy guides 17. Oxford: Blackwell, 2005. ISBN 063122128X. (englanniksi)
  • Meister, Chad & Copan, Paul (editors): The Routledge companion to philosophy of religion. Routledge philosophy companions. London: Routledge, 2007. ISBN 0-415-38038-3. (englanniksi)
  • Murray, Michael J. & Rea, Michael: An introduction to the philosophy of religion. Cambridge introductions to philosophy. Cambridge New York: Cambridge University Press, 2008. ISBN 9780521853699. (englanniksi)
  • Peterson, Michael ym.: Reason & religious belief: An introduction to the philosophy of religion. 3rd edition. New York: Oxford University Press, 2003. ISBN 0-19-515695-1. (englanniksi)
  • Peterson, Michael ym. (editor): Philosophy of religion: Selected readings. 3rd edition. New York: Oxford University Press, 2006. ISBN 978-0-19-518829-5. (englanniksi)
  • Peterson, Michael L. & VanArragon, Raymond J. (editors): Contemporary debates in philosophy of religion. Contemporary debates in philosophy 1. Malden, Massachusetts: Blackwell, 2004. ISBN 0-631-20042-8. (englanniksi)
  • Stump, Eleonore & Murray, Michael J.: Philosophy of religion: The big questions. Sources in philosophy. Malden, Massachusetts: Blackwell, 1999. ISBN 0-631-20603-5. (englanniksi)
  • Vainio, Olli-Pekka & Visala, Aku: Johdatus uskonnonfilosofiaan. Theologia systematica. Helsinki: Kirjapaja, 2011. ISBN 978-952-247-204-5.
  • Varto, Juha & Veenkivi, Liisa: Rakkaus ja rukous. Filosofisia keskusteluja uskosta ja uskonnoista. Tampere: TAJU, Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, Tampereen yliopisto, 1998. ISBN 951-44-4336-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Forrest, Peter: The Epistemology of Religion The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Sajama, Seppo: Uskonnonfilosofia. Luentomoniste, Joensuun yliopisto 2004. (PDF)
  • Taliaferro, Charles: Philosophy of Religion The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Webb, Mark: Religious Experience The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)