Slovenia

Slovenian tasavalta eli Slovenia sijaitsee Balkanin niemimaalla ja on pinta-alaltaan melko pieni valtio, noin 20 000 neliökilometriä. Asukkaita on kaksi miljoonaa.

Sisällysluettelo

1 Maantiede
2 Historia
3 Politiikka
4 Osat
5 Talous
- 5.1 Liikenne
6 Väestö
7 Kulttuuri
8 Urheilu
9 Lähteet
10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Maantiede

Slovenian kartta

Slovenia satelliittikuvassa

Slovenia sijaitsee eteläisessä Euroopassa Italian, Kroatian, Itävallan ja Unkarin naapurina. Maalla on myös noin 50 km rannikkoa Adrianmerellä.

Slovenia on pääosin kukkulaista ja vuoristoista lauhkeaa ilmastoa. Yli 90 % maasta on yli 200 metrin korkeudella merenpinnasta. Pohjoisessa Alppien juurella vuoret kohoavat yli kahden ja puolen kilometrin korkeuteen. Rannikolla vallitsee subtrooppinen välimerenilmasto. Korkein vuori on Triglav, jonka korkeus on 2864 metriä.^[3] Pääkaupungin ja Italian välillä on karstivuoristoa, jonka kalkkikiveen vesi on kaivertanut maanalaisia luolia, rotkoja ja jokia. Škocjanin luolat on Unescon Maailmanperintöluettelossa.^[4]

Yli puolet Sloveniasta on metsää.^[5]

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Varhaiset vaiheet

Slaavit asuttivat alueen 500-luvulla^[6] ja vuodesta 788 sitä hallitsivat frankit ja 907–955 Unkari. Vuodesta 1335 nyky-Slovenian alueet olivat Habsburgien hallinnossa. Se oli osa Itävallan Krainin, Steiermarkin ja Kärntenin kruununmaita aina Itävalta-Unkarin romahdukseen asti 1918.

[muokkaa] Osa Jugoslaviaa

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Sloveniasta tuli osa Jugoslaviaa.^[6] Jugoslavian nimi olikin aluksi (1918–1929) Serbien, Kroaattien ja Sloveenien kuningaskunta. Päinvastoin kuin naapuri Kroatiassa, maassa ei ollut juuri autonomiahaaveita. Toisessa maailmansodassa Italia, Unkari ja Saksa miehittivät Slovenian.

Maailmansodan jälkeen Josip Broz Titon johdolla perustettiin Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta ja Sloveniasta tuli yksi sen tasavalloista (Slovenian sosialistinen tasavalta). Siihen liitettiin myös pieni osa aikaisemmin Italialle kuuluneesta Istrian niemimaasta. Sloveniassa alkoi kollektivisointi 1949 jatkuen vuoteen 1952. Jugoslavian johto päätti aloittaa rakentamaan yhteiskuntajärjestelmää ei-neuvostoliittolaisten oppien mukaan, jonka seurauksena alettiin tammikuussa 1950 perustaa työläisten itsehallintoneuvostoja, jotka olivat vastavoima yksipuoluediktatuurille. Pienestä koostaan huolimatta Slovenia oli sosialistisen Jugoslavian talousveturi ja poliittisesti sen vapain.

Titon kuoleman jälkeen 1980 Belgrad pyrki vallan keskittämiseen. Alkoi talouden alamäki ja kansallismieliset mielialat voimistuivat. Vuonna 1986 Milan Kučan nousi Slovenian puoluejohtajaksi. Slovenian itsenäistymisliike alkoi voimistua vuonna 1988. Sloveenien tukiessa Kosovon albaaneja helmi- ja maaliskuussa 1989 Serbia alkoi saartaa Sloveniaa talouspakottein. Toukokuussa 1989 Sloveniassa julkistettiin julistus, jossa vaadittiin suvereniteettia, vaikka maa pysyisi Jugoslavian osana. 22. tammikuuta 1990 ensin sloveenit ja sitten kroaatit erosivat Jugoslavian kommunistien liitosta, jossa heitä painostettiin. Kommunistien liitto hajosi ja Jugoslavian hajoamiskehitys kiihtyi.

Vuonna 1989 puolueiden perustaminen tuli mahdolliseksi ja huhtikuussa 1990 pidettiin ensimmäiset monipuoluevaalit. Kommunistit nimesivät itsensä Demokraattisten uudistusten puolueeksi (SDP) ja otti käyttöön sosiaalidemokraattisen ohjelman, mutta hävisivät kuuden puolueen Slovenian demokraattiselle oppositiolle (DEMOS). Oikeistolainen ja nationalistinen DEMOS ajoi itsenäisyyttä, mutta SDP:n Kučan, joka valittiin vapaasti presidentiksi, loi uuden hallituksen joka ajoi löyhempää Jugoslavian liittovaltiota, mitä Serbia vastusti.^[7]

[muokkaa] Itsenäistyminen ja kymmenen päivän sota

Pääartikkeli: Slovenian sota

23. joulukuuta 1990 pidetyssä kansanäänestyksessä 88,2 % kannatti^[8] Slovenian itsenäisyyttä ja sitä alettiin valmistella. Keväällä 1991 perustettiin Slovenian alueellinen puolustusvoima. Toukokuun 1991 ilmoituksen jälkeen, että sekä Slovenian että Kroatia irtaantuisivat Jugoslaviasta, alkoivat maan rajoilla levottomuudet joissa kuoli yli sata ihmistä. Euroopan yhteisö neuvotteli tulitauon Slovenian lykätessä itsenäisyysjulistusta kolmella kuukaudella ja Jugoslavian kansallisen armeijan (JNA) vetäytyessä maasta.^[7]

Slovenia julistautui itsenäiseksi 25. kesäkuuta 1991 samanaikaisesti Kroatian kanssa. Varsinaista sotaa ei käyty; vain kymmenen päivän ajan käytiin taisteluita. Sloveenit voittivat, koska Jugoslavian serbijohtoinen armeija ei ollut varautunut sloveenien lujaan, päättäväiseen ja nopeaan vastarintaan.^[8] Hajoavan Jugoslavian keskukseksi jäävä Serbia ei tosissaan halunnut pitää hallussaan Sloveniaa, jonka alueella asui vain hiukan serbejä. JNA vetäytyi Kroatiaan, jossa oli suurempi serbivähemmistö. Sota päätyi Brionin sopimukseen.

[muokkaa] Itsenäinen Slovenia

Joulukuussa 1991 Slovenia otti käyttöön uuden perustuslain. Samassa kuussa DEMOS hajosi. Euroopan yhteisö ja Yhdysvallat tunnustivat Slovenian tammikuussa 1992.^[7] Yhdistyneisiin kansankuntiin Slovenia liittyi 22. toukokuuta 1992.

Hallitus hajosi huhtikuussa 1992, jonka jälkeen Janez Drnovšek nimettiin uudeksi pääministeriksi. Joulukuun 1992 vaalit voittivat liberaalidemokraatit, sosialistit ja kristillisdemokraatit ja Milan Kučan valittiin uudelleen presidentiksi. Tammikuussa 1993 parlamentti valitsi Janez Drnovšekin uudelleen pääministeriksi. Sosiaalidemokraatit (ZLSD) vetäytyivät hallituksesta tammikuussa 1996.^[7]

Kesäkuussa 1996 Slovenia allekirjoitti lähentymissopimuksen Euroopan unionin kanssa ja haki jäsenyyttä. Marraskuun 1996 vaaleissa pääministeri Drnovšekin Liberaalidemokraatit menettivät asemiaan oikeistopuolueille. Yksi oikeiston edustaja kuitenkin vaihtoi puoluetta ja konservatiivinen Kansanpuolue (SLS) liittyi myös Drnovšekin rinnalle, jolloin hän sai jatkaa. Myös Milan Kučan valittiin uudelleen marraskuussa 1997.^[7]

Pankkiiri Andrej Bajukin oikeistohallitus nousi valtaan kesäkuussa 2000. Sen hallituskoalitio kesti kuitenkin vain kuukauden, jonka jälkeen Kučan määräsi uudet vaalit ja Janez Drnovšekista tuli taas pääministeri marraskuussa.^[7] Kučanin toinen kausi päättyi joulukuussa 2002 ja Drnovšek voitti vastaehdokkaansa merkittävällä enemmistöllä ja aloitti presidenttikautensa 22. joulukuuta 2002. Valtiovarainministeri Anton Rop seurasi häntä pääministerinä. Lokakuun 2002 vaaleissa oikeistolainen Slovenian demokraattinen puolue sai 29 % äänistä ja sen johtajasta Janez Janšasta tuli pääministeri 9. marraskuuta 2004.^[8]

Slovenia liittyi NATO:on 29. maaliskuuta 2004 ja Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004, ja otti käyttöön euron vuoden 2007 alusta tolarin tilalle.

Sosiaalidemokraatteja edustava diplomaatti Danilo Türk valittiin presidentiksi marraskuussa. Syksyllä 2008 vasemmisto nousi valtaan myös parlamentissa.^[9] Pääministeri Janša joutui hiukan ennen vaaleja Patria-kauppoja koskevien lahjusepäilyjen kohteeksi.^[10]

[muokkaa] Politiikka

Valtionpäämies on presidentti, joka valitaan kansanvaalilla viiden vuoden välin. Toimeenpanovaltaa edustaa pääministeri ja hallitus, joka on parlamentin valitsema ja jonka presidentti nimittää toimeensa. Pääministeri kokoaa hallituksensa.

Vuoden 1991 perustuslain mukaan Slovenian parlamentin (Parlament Slovenije) alahuoneen eli kansalliskokouksen (Državni zbor) jäsenistä 38 valitaan suoraan, 50 suhteellisella vaalitavalla ja kaksi nimettyä edustajaa edustavat kansallisia vähemmistöjä: italialaisia ja unkarilaisia. Nämä kaksi edustajaa valitaan Bordan menetelmällä ja heillä on veto-oikeus vähemmistöjä koskevissa asioissa.

40-jäsenisessä ylähuoneessa tai kansallisneuvostossa (Državni svet) on 22 jäsentä, jotka valitaan paikallisesti ja 18 edustaa eri intressiryhmiä, kuusi ei-kaupallisia järjestöjä, neljä työntekijöitä ja neljä työnantajia sekä neljä maanviljelijöitä, kauppaa, käsityöläisiä ja itsenäisiä ammatinharjoittajia^[11]. Kansalliskokouksen kausi on nelivuotinen ja kansallisneuvosto kootaan samassa yhteydessä.

Lokakuun 2004 vaaleissa paikkoja saivat:

paikkoja	puolue tai vaaliliitto	suuntaus
29	Slovenska demokratska stranka, SDS	konservatiivinen (EPP ja EPP-ED)
23	Liberalna demokracija Slovenije, LDS	liberaali, (Liberal International)
10	Združena Lista socialnih demokratov, ZLSD	sosiaalidemokraattinen, kolmas tie (Sosialistinen internationaali)
9	Nova Slovenija – Kršcanska ljudska stranka, NSi	kristillisdemokraattinen
7	Slovenska ljudska stranka, SLS	konservatiivinen (EPP)
6	Slovenska nacionalna stranka, SNS	nationalismi, euroskeptismi, anti-NATO, anti-katolilainen, historiallisen revisionismin vastustus
4	Demokraticna stranka upokojencev Slovenije, DeSUS	eläkeläisten oikeudet

[muokkaa] Osat

Sloveniassa on 210 kuntaa (občine, yksikkö - občina), joista yhdellätoista on kaupungin asema. Kaupunkeja ovat Celje, Koper, Kranj, Log-Dragomer, Maribor, Murska Sobota, Nova Gorica, Novo Mesto, Ptuj, Slovenj Gradec ja Velenje.

Sloveniaa on myös jaettu eri tavoin perinteisiin alueisiin, jotka vastaavat entisiä Habsburgien kruununmaita, maatieteellisen jaon mukaan sekä tilastotieteellisiin alueisiin. Näillä ei ole hallinnollista merkitystä. Hallitus suunnittelee kuitenkin alueiden (pokrajina) luomista ja sitä varten tarvittu perustuslakimuutos on tehty ja neljäntoista alueen nimet ilmoitettiin toukokuussa 2007.^lähde? Vuonna 2009 alueesta vastaava ministeri kertoi että provinsseja tulee olemaan kolmesta kahdeksaan kappaletta.^[12]

Vuodesta 2002 Sloveniassa on ollut 12 tilastoaluetta ja 193 kuntaa.^[13]

[muokkaa] Talous

Slovenian talous on vakaa ja menestyksekäs. Se liittyi euron käyttäjiin vuonna 2007, ensimmäisenä ns. "Uusista jäsenmaista" eli niistä, jotka liittyivät EU:hun vuonna 2004.^[1] Merkittävä osa maan taloutta on matkailu, joka kohdistuu pääasiallisesti meren rannalle ja Alpeille. Lisäksi raskas teollisuus, tekstiiliteollisuus ja kaivokset työllistävät kansalaisia.^[6]

Merkittävimmät luonnonvarat ligniitti, lyijy, kivihiili, sinkki, elohopea, hopea ja uraani. Merkittävimmät vientituotteet ovat koneet ja kemikaalit.

[muokkaa] Liikenne

Sloveniassa on 16 lentokenttää, joista yhdellä on yli kolmen kilometrin kiitotie. Rautatietä on 1228 km, maantietä 38 925 km, josta 658 km moottoritietä.^[1]

[muokkaa] Väestö

Novo meston historiallinen kaupunki talvella.

Heinäkuussa 2011 slovenialaisia arvioitin olevan kaksi miljoonaa. Etnisistä ryhmistä slovenialaisia (83,1 %) seuraavat serbit 2 %, kroaatit 1,8 %, bosniakit 1,1 %. Muita tai määrittelemättömiä oli 12 % vuoden 2002 laskennassa.^[1] Sloveniaan on muuttanut toisen maailmansodan jälkeen monia asukkaita muualta entisen Jugoslavian alueelta lähinnä taloudellisista syistä.^[14]

Slovenian virallinen kieli on sloveeni (puhujia 91,1 %), joka on latinalaisilla aakkosilla kirjoitettu slaavilainen kieli. Italia ja unkari ovat virallisia kieliä kyseisen kielen vähemmistöjen asuttamissa kunnissa. Vuoden 2002 väestönlaskennassa sloveenin lisäksi merkittävin kieli oli serbokroatia (4,5 %), muiden kielten puhujia oli 4,4 %.^[1]

Uskonnoltaan katolisia on 57,8 %, uskonnottomia 10,1 % muslimeita 2,4 %, ortodokseja 2,3 %, muita krisittyjä 0.9 %, kirkkokuntiin kuulumattomia kristittyjä 3,5 %, muita tai määrittelemättömiä 23 %.^[1]

[muokkaa] Kulttuuri

Slovenialaiset ovat katsoneet kuuluvansa Keski-Eurooppaan myös silloin kun Slovenia oli osa Jugoslaviaa. Maassa ylläpidetään tasapainoa slaavilaisen kulttuuriperinnön ja läntisten vaikutteiden välillä.^[14]

Slovenialainen keittiö yhdistää Välimeren, Alppien ja Itä-Euroopan perinteitä. Ateriat ovat tärkeä osa perhe-elämää, ja sosiaaliseen elämään kuuluu viinilasillisen tai kahvikupin nauttiminen ystävien kanssa baarissa tai kahvilassa. Eri alueilla on omia perinneruokiaan, mutta yleisiä raaka-aineita ovat jauhot, tattari, ohra, peruna ja kaali.^[14]

Slovenialainen kemisti Fritz Pregl sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1923.^[15]

Nykyisen Slovenian alueella on muodostettu laaja-alainen taiteilijakollektiivi Neue Slowenische Kunst, joka on sittemmin julistautunut itsenäiseksi valtioksi. Taiteilijaryhmittymää oli perustamassa mm. industrial-yhtye Laibach, joka on antanut vaikutteita saksalaiselle Rammsteinille.

Slovenialainen kirjailija Boris Pahor on ollut ehdokkaana Nobel-palkinnon saajaksi.^[16] Vladimir Bartol on toinen kuuluisa kirjailija. Hänen pääteoksensa Alamut kertoo islamilaisesta fanaatikosta, joka kouluttaa taistelijoita. Kirjassa on myöhemmin nähty ennustuksia Al-Qaidan noususta.^[17]

[muokkaa] Urheilu

Slovenia on osallistunut itsenäisenä valtiona olympialaisiin Albertvillen talvikisoista 1992 lähtien. Se on saavuttanut yhteensä kolme kulta-, seitsemän hopea- ja 12 pronssimitalia (tilanne Vancouverin 2010 talvikisojen jälkeen). Sydneyssä 2000 kultaa voittivat Rajmond Debevec pienoiskivääriammunnan kolmiasentokilpailussa sekä Iztok Čop ja Luka Špik soudun pariairokaksikossa. Primož Kozmus voitti kultaa moukarinheitossa Pekingissä 2008. Ammunnan, soudun ja yleisurheilun lisäksi Slovenia on saanut olympialaisissa mitaleja alppihiihdossa, judossa, maastohiihdossa, melonnassa, mäkihypyssä, purjehduksessa sekä uinnissa.^[18]

Slovenian jalkapallomaajoukkue on selviytynyt MM-lopputurnaukseen 2002 ja 2010 sekä EM-kilpailuihin 2000^[19]. Koripallomaajoukkue on sijoittunut EM-kilpailuissa parhaimmillaan neljänneksi 2009^[20]. Maan käsipallomaajoukkue sai hopeaa EM-kilpailuissa 2004^[21]. Jääkiekkomaajoukkue on pelannut MM-kisojen A-ryhmässä^[22], lentopallo-^[23] ja vesipallomaajoukkueet^[24] puolestaan EM-kilpailuissa. Tennispelaaja Katarina Srebotnik on voittanut kolme sekanelinpelin Grand Slam -turnausta^[25].