Ilves
| Ilves | ||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||||
| Lynx lynx (Linnaeus, 1758) |
||||||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||||||
| Ilveksen levinneisyys | ||||||||||||||||||||||
| Synonyymit | ||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||
| Alalajit | ||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||||
 Ilves Wikispeciesissä |
Ilves eli euraasialainen ilves (Lynx lynx[1]) on keskikokoinen kissaeläin, ja se on Euroopan ja Siperian metsien tärkeimpiä petoja. Ilves on Suomessa ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Se liikkuu enimmäkseen hämärässä ja öisin. Ravinnokseen se saalistaa erityisesti jäniksiä ja kanalintuja mutta myös isompia nisäkkäitä, kuten valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita. Ilveskannan kooksi Suomessa arvioidaan nykyään noin 2300-2600 yksilöä (2012). Yli 90 prosenttia maailman ilveksistä elää Venäjällä. Keski-Euroopassa (muun muassa Puolassa ja Karpaateilla) on noin 5 000 ilvestä. Ilves on Suomen runsaslukuisin suurpeto.
Sisällysluettelo |
Tuntomerkit [muokkaa]
Ilves on keskikokoinen kissaeläin. Sen ruumiin pituus on noin 80–130 cm ja paino 15 - 29 kg.[2] Uros on jonkin verran naarasta suurempi. Lyhyt häntä ja tupsut korvien päissä ovat ilveksen tärkeimmät tuntomerkit. Ilveksen silmät ovat lähes samankokoiset kuin ihmisellä. Turkin väri on harmaan- tai punertavanruskea. Yleensä turkissa on myös tummia täpliä tai juovia, jotka erottuvat parhaiten jaloissa.
Ilveksellä on suuret tassut, ja sen jäljet voi sekoittaa suden tai ahman jälkiin.[3]
Elinkierto [muokkaa]
Naarasilves tulee kiimaan kevättalvella, Suomen oloissa useimmiten maaliskuussa[4]. Herättääkseen uroksen mielenkiinnon se suihkuttaa virtsaansa ympäri reviiriään ja kirkuu ja mouruaa äänekkäästi. Urokset myös taistelevat keskenään naaraista. Pariteltuaan uros pyrkii etsimään seuraavan naaraan lähes välittömästi.
Toukokuun paikkeilla, noin kymmenen viikkoa parittelun jälkeen, naaras synnyttää tavallisesti yhdestä kolmeen poikasta lämpimästi verhoiltuun pesäluolaan. Ensimmäisen 2–3 viikon ajan pentujen silmät pysyvät kiinni. Emo huolehtii ja imettää niitä noin kaksi kuukautta. Tämän jälkeen poikaset alkavat tutustua ympäristöönsä ja seurata emoa pyyntiretkille. Vasta vuoden ikäisinä ne oppivat tappamaan. Emo ei surmaa pyytämäänsä saalista, vaan luovuttaa tehtävän pennuille. Pian emo karkottaa jälkeläisensä ja ne saavat tulla toimeen omin päin. Ilvesnaaraasta tulee sukukypsä toisena elinvuotenaan, 20-24 kuukauden ikäisenä ja koiraasta kolmantena elinvuotenaan, 30-34 kuukauden ikäisenä.[2]
Levinneisyys, elinympäristö ja -tavat [muokkaa]
Ilveksen levinneisyysalue ulottuu Länsi-Euroopasta Venäjän havumetsien läpi Aasiaan.[1] Metsästyksen ja vainon takia levinneisyys on kutistunut huomattavasti alkuperäisestä. Lajia on pyritty palautusistuttamaan muun muassa Alpeille[4].
Suomessa elää ilveksiä lähes koko maassa, lukuun ottamatta Etelä- ja Keski-Pohjanmaata.[4] Kanta on viime vuosikymmeninä ollut kasvussa, ja on nykyisin Euroopan maiden vahvimpia.[4] Runsastumisen syinä ovat olleet vuonna 1968 tapahtunut rauhoitus,[4] ilvesten vaeltaminen Venäjältä ja Ruotsista,[4] metsästyksen väheneminen ja jossain määrin myös ravintoeläinten, kuten valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden, runsastuminen. Lisäksi Hämeen Pirkanmaalle siirtoistutettiin muutamia ilveksiä Itä-Suomesta 1980-luvulla[4][5]. 2000-luvun voimakkaan kannan kasvun on mahdollistanut kaatolupien vähäinen määrä ja Etelä-Suomessa hyvä ravintotilanne. Etenkin valkohäntäpeuran ja metsäkauriin pyydystys saaliiksi on mahdollistanut pentueiden säilymisen hengissä.
Ilveksen reviiri vaihtelee kooltaan sadasta tuhanteen neliökilometriin. Uroksen reviiri on suurempi, ja sen elinalueella voi elää useampiakin naaraita. Ilves liikkuu useimmiten hämärän aikaan ja öisin.[4] Muiden kissaeläinten tavoin se näkee lähes pimeässäkin hyvin. Yhden yön kuluessa ilves voi saalista etsiessään taittaa taivalta pisimmillään yli 20 kilometriä. Vaikka ilves viihtyykin parhaiten syrjäisillä metsäalueilla, on se muuttuneissa oloissa sopeutunut elämään myös ihmisasutuksen lähettyvillä.
Muihin Euroopan suurpetoihin verrattuna ilveksestä on vain vähän haittaa ihmiselle. Pienuutensa takia ilveksestä ei ole suoraa vaaraa ihmiselle, mutta se voi saalistaa kotieläimiä, lähinnä poroja, lampaita ja irrallaan kulkevia kesykissoja[4].
Ravinto [muokkaa]
Ilves on lihansyöjä. Ilves ei juurikaan syö raatoja, ja sen syömät haaskat voivat olla enintään vain noin neljä päivää vanhoja. Ilveksen tyypillisintä ravintoa Suomen oloissa ovat jänikset ja valkohäntäpeura sekä Lapissa porot, mutta saalisvalikoimaan kuuluvat myös pikkujyrsijät ja linnut. Koko Euroopassa lajin tärkein ravintoeläin on kuitenkin metsäkauris[4]. Alpeilla elävät yksilöt saalistavat lisäksi gemssejä[4].
Ilves tappaa mielellään myös kettuja, jotka kilpailevat sen kanssa jäniksistä ja muista pienehköistä saaliseläimistä.[4] Kasvava ilveskanta johtaakin kettujen vähenemiseen ja metsäkanalintujen runsastumiseen, koska ilves syö vähemmän kanalintuja kuin kettu.[4] Pienpeto voi toisaalta kontaktitilanteessa tartuttaa ilvekseen kapin.[4]
Saalistaessaan ilves hiipii matalana huomaamattomasti saaliinsa lähelle ja se yllättää saaliseläimen hyppäämällä muutamalla loikalla saaliin kimppuun. Jos saalis ei heti tässä vaiheessa jää ilveksen kynsiin, voi seurata lyhyt ja raju takaa-ajo.[2] Pitkään takaa-ajoon ei ilves pysty. Suurissa saaliseläimissä kaulassa on siisti purentajälki.
Ilves peittää joskus saaliinsa, muttei palaa sinne yhtä varmasti kuin karhu. Etelässä se pystyy käyttämään saaliinsa ja haaskan paremmin, mutta pohjoisessa kova pakkanen estää usein ilvestä syömästä koko ruhoa. Aiemmin uskottiin, että ilves ei syö jäätynyttä lihaa, mutta riistakameralla on voitu todentaa, että ilves palaa pitkänkin ajan jälkeen peittämälleen peuranruholle ja syö jäätynyttä lihaa. Tämä mahdollistaa hengissä säilymisen äärioloissa.
Alalajit [muokkaa]
- Lynx lynx lynx – Skandinavia, Keski- ja Itä-Eurooppa, läntinen Siperia
- Lynx lynx dinniki – Kaukasus
- Lynx lynx isabellinus – Keski-Aasia
- Lynx lynx koslowi – keskinen Siperia
- Lynx lynx sardiniae (sukupuutto) – Sardinia
- Lynx lynx stroganovi – Amurin alue
- Lynx lynx wrangelli – itäinen Siperia
Ilves kulttuurissa [muokkaa]
Ilves on Kanta-Hämeen maakuntaeläin ja Heinolan kaupungin nimikkoeläin[6]. Se on kuva-aiheena Hämeen maakunnan vaakunassa sekä Heinolan, Janakkalan, Mäntän ja Vanajan kunnanvaakunoissa. Lisäksi ilves on kuvattuna virallisesta käytöstä poistuneessa, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla sijainneen Purmon kunnan vaakunassa. Ilves esiintyy myös vuonna 1998 valmistuneessa suomalaisessa elokuvassa Poika ja ilves.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c Lynx lynx IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ a b c Lynx lynx ARKive
- ↑ Lynx lynx Sveriges Lantbruksuniversitet (ruotsiksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Klinga, Jouni (päätoim.): Vuoden luontokuvat 2010, s. 76 ja 78. Porvoo: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36499-4.
- ↑ Siirtoistutukset Suurpedot.fi. 2009. Metsähallitus. Viitattu 19.2.2011.
- ↑ Nimikkolajit turisti.fi. Edita. Viitattu 12.7.2010.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Suurpedot.fi: Ilves
- Rktl.fi: Ilveskannan levittäytyminen Suomessa
- WWF: Ilves
- Suomen Metsästäjäliitto: Ilves
- Luonnossa.net: Ilveksen metsästys
- Yle Oppiminen: Ilves
- Lo Factablad SLU (ruotsiksi)
