Ilves

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee eläintä. Sanan muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.
Ilves
Lynx lynx poing.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Feliformia
Heimo: Kissaeläimet Felidae
Alaheimo: Kissat Felinae
Suku: Ilvekset Lynx
Laji: lynx
Kaksiosainen nimi
Lynx lynx
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Ilveksen levinneisyys
Ilveksen levinneisyys
Synonyymit
  • Felis lynx
Alalajit
  • Lynx lynx lynx
  • Lynx lynx dinniki
  • Lynx lynx isabellinus
  • Lynx lynx koslowi
  • Lynx lynx sardiniae
  • Lynx lynx stroganovi
  • Lynx lynx wrangelli
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ilves Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ilves Commonsissa

Ilves eli euraasialainen ilves (Lynx lynx[1]) on keskikokoinen kissaeläin, ja se on Euroopan ja Siperian metsien tärkeimpiä petoja. Ilves on Suomessa ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Se liikkuu enimmäkseen hämärässä ja öisin. Ravinnokseen se saalistaa erityisesti jäniksiä ja kanalintuja mutta myös isompia nisäkkäitä, kuten valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita. Ilveskannan kooksi Suomessa arvioidaan nykyään noin 2490–2770 yksilöä (2013) [2]. Yli 90 prosenttia maailman ilveksistä elää Venäjällä. Keski-Euroopassa (muun muassa Puolassa ja Karpaateilla) on noin 5 000 ilvestä. Ilves on Suomen runsaslukuisin suurpeto.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilves on keskikokoinen kissaeläin. Sen ruumiin pituus on noin 80–130 cm ja paino 15 - 29 kg.[3] Uros on jonkin verran naarasta suurempi. Lyhyt häntä ja tupsut korvien päissä ovat ilveksen tärkeimmät tuntomerkit. Ilveksen silmät ovat lähes samankokoiset kuin ihmisellä. Turkin väri on harmaan- tai punertavanruskea. Yleensä turkissa on myös tummia täpliä tai juovia, jotka erottuvat parhaiten jaloissa.

Ilveksellä on suuret tassut, ja sen jäljet voi sekoittaa suden tai ahman jälkiin.[4]

Elinkierto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naarasilves tulee kiimaan kevättalvella, Suomen oloissa useimmiten maaliskuussa[5]. Herättääkseen uroksen mielenkiinnon se suihkuttaa virtsaansa ympäri reviiriään ja kirkuu ja mouruaa äänekkäästi. Urokset myös taistelevat keskenään naaraista. Pariteltuaan uros pyrkii etsimään seuraavan naaraan lähes välittömästi.

Toukokuun paikkeilla, noin kymmenen viikkoa parittelun jälkeen, naaras synnyttää tavallisesti yhdestä kolmeen poikasta lämpimästi verhoiltuun pesäluolaan. Ensimmäisen 2–3 viikon ajan pentujen silmät pysyvät kiinni. Emo huolehtii ja imettää niitä noin kaksi kuukautta. Tämän jälkeen poikaset alkavat tutustua ympäristöönsä ja seurata emoa pyyntiretkille. Vasta vuoden ikäisinä ne oppivat saalistamaan. Emo ei surmaa pyytämäänsä saalista, vaan luovuttaa tehtävän pennuille. Pian emo karkottaa jälkeläisensä ja ne saavat tulla toimeen omin päin. Ilvesnaaraasta tulee sukukypsä toisena elinvuotenaan, 20-24 kuukauden ikäisenä ja koiraasta kolmantena elinvuotenaan, 30-34 kuukauden ikäisenä.[3]

Levinneisyys, elinympäristö ja -tavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilveksen levinneisyysalue ulottuu Länsi-Euroopasta Venäjän havumetsien läpi Aasiaan.[1] Metsästyksen ja vainon takia levinneisyys on kutistunut huomattavasti alkuperäisestä. Lajia on pyritty palautusistuttamaan muun muassa Alpeille[5].

Suomessa elää ilveksiä lähes koko maassa, lukuun ottamatta Etelä- ja Keski-Pohjanmaata.[5] Kanta on viime vuosikymmeninä ollut kasvussa, ja on nykyisin Euroopan maiden vahvimpia.[5] Runsastumisen syinä ovat olleet vuonna ensin vuonna 1962 tapahtunut osittainen rauhoitus ja vuonna 1968 koko Suomessa ilveksen metsästyksen muuttuminen erikoisluvanvaraiseksi [Hoitosuunnitelma 1], ilvesten vaeltaminen Venäjältä ja Ruotsista,[5] metsästyksen väheneminen ja jossain määrin myös ravintoeläinten, kuten valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden, runsastuminen. Lisäksi Hämeen Pirkanmaalle siirtoistutettiin muutamia ilveksiä Itä-Suomesta 1980-luvulla[5][6]. 2000-luvun voimakkaan kannan kasvun on mahdollistanut kaatolupien vähäinen määrä ja Etelä-Suomessa hyvä ravintotilanne. Etenkin valkohäntäpeuran ja metsäkauriin pyydystys saaliiksi on mahdollistanut pentueiden säilymisen hengissä.lähde?

Ilveksen reviiri vaihtelee kooltaan sadasta tuhanteen neliökilometriin. Uroksen reviiri on suurempi, ja sen elinalueella voi elää useampiakin naaraita. Ilves liikkuu useimmiten hämärän aikaan ja öisin.[5] Muiden kissaeläinten tavoin se näkee lähes pimeässäkin hyvin. Yhden yön kuluessa ilves voi saalista etsiessään taittaa taivalta pisimmillään yli 20 kilometriä. Vaikka ilves viihtyykin parhaiten syrjäisillä metsäalueilla, on se muuttuneissa oloissa sopeutunut elämään myös ihmisasutuksen lähettyvillä.

Muihin Euroopan suurpetoihin verrattuna ilveksestä on vain vähän haittaa ihmiselle. Pienuutensa takia ilveksestä ei ole suoraa vaaraa ihmiselle, mutta se voi saalistaa kotieläimiä, lähinnä poroja, lampaita ja irrallaan kulkevia kesykissoja[5].

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilves on lihansyöjä. Ilves ei juurikaan syö raatoja, ja sen syömät haaskat voivat olla enintään vain noin neljä päivää vanhoja. Ilveksen tyypillisintä ravintoa Suomen oloissa ovat jänikset ja valkohäntäpeura sekä Lapissa porot, mutta saalisvalikoimaan kuuluvat myös pikkujyrsijät ja linnut. Koko Euroopassa lajin tärkein ravintoeläin on kuitenkin metsäkauris[5]. Alpeilla elävät yksilöt saalistavat lisäksi gemssejä[5].

Ilves tappaa mielellään myös kettuja, jotka kilpailevat sen kanssa jäniksistä ja muista pienehköistä saaliseläimistä.[5] Kasvava ilveskanta johtaakin kettujen vähenemiseen ja metsäkanalintujen runsastumiseen, koska ilves syö vähemmän kanalintuja kuin kettu.[5] Pienpeto voi toisaalta kontaktitilanteessa tartuttaa ilvekseen kapin.[5]

Saalistaessaan ilves hiipii matalana huomaamattomasti saaliinsa lähelle ja se yllättää saaliseläimen hyppäämällä muutamalla loikalla saaliin kimppuun. Jos saalis ei heti tässä vaiheessa jää ilveksen kynsiin, voi seurata lyhyt ja raju takaa-ajo.[3] Pitkään takaa-ajoon ei ilves pysty. Suurissa saaliseläimissä kaulassa on siisti purentajälki.

Ilves peittää joskus saaliinsa, muttei palaa sinne yhtä varmasti kuin karhu. Etelässä se pystyy käyttämään saaliinsa ja haaskan paremmin, mutta pohjoisessa kova pakkanen estää usein ilvestä syömästä koko ruhoa. Aiemmin uskottiin, että ilves ei syö jäätynyttä lihaa, mutta riistakameralla on voitu todentaa, että ilves palaa pitkänkin ajan jälkeen peittämälleen peuranruholle ja syö jäätynyttä lihaa. Tämä mahdollistaa hengissä säilymisen äärioloissa.

Alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

L. l. wrangelli -alalajin ilves.
  • Lynx lynx lynx – Skandinavia, Keski- ja Itä-Eurooppa, läntinen Siperia
  • Lynx lynx dinniki – Kaukasus
  • Lynx lynx isabellinus – Keski-Aasia
  • Lynx lynx koslowi – keskinen Siperia
  • Lynx lynx sardiniae (sukupuutto) – Sardinia
  • Lynx lynx stroganovi – Amurin alue
  • Lynx lynx wrangelli – itäinen Siperia

Ilves kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilves on kuva-aiheena Kanta-Hämeen maakunnan vaakunassa sekä Heinolan, Janakkalan, Mäntän ja Vanajan kunnanvaakunoissa. Se on myös Kanta-Hämeen maakuntaeläin ja Heinolan kaupungin nimikkoeläin[7] Lisäksi ilves on kuvattuna virallisesta käytöstä poistuneessa, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla sijainneen Purmon kunnan vaakunassa. Ilves esiintyy myös vuonna 1998 valmistuneessa suomalaisessa elokuvassa Poika ja ilves.

Metsästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvun puolivälissä ilves hävitettiin Suomessa niin vähiin, että nykyistä kantaamme voidaan pitää aluperältään ruotsalais-venäläisenä. 1.7.1962 astui voimaan ilveksen rauhoitus ja tuona vuonna ilveksiä oli suomessa noin 30-40 yksilöä.

Ilvesten hävittämisen juuret juontavat Ruotsin vallan aikaan 1600-luvulle, jolloin lailla vahvistettiin riistaeläinten tapporahajärjestelmä ja ilves oli yksi lajeista, josta valtion tapporahaa maksettiin. 1800-luvun lopulta alkaen, kun susisaaliit pienenivät alettiin metsästystä kohdistaa ennevissä määrin ilveksiin.

Kannan tilasta 1900-luvun alussa kertoo se, että kun 1880-luvun loppuvuosina saalismäärät olivat 400-500 yksilö, niin joinakin 1920- ja 1930-lukujen vuosina saaliksi saatiin vain 1-2 ilvestä. [Hoitosuunnitelma 2]

Nykytila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilvekset, kuten muutkin Suomessa esiintyvät suurpedot[8], ovat rauhoitettuja[9].

Suomen ilveskannan hoitosuunnitelman mukaan Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on, että ilveskanta on elinvoimainen ja suotuisalla suojelutasolla. Hoitosuunnitelmassa katsotaan kannanhoidolla olevan neljä päätavoitetta: Suomen ilveskannan tulee säilyä elinvoimaisena, elinvoimaisen ilveskannan läsnäolosta koituvat haitat tulee minimoida, kansalaisten ilvestietämystä tulee lisätä ja ilveskannan tulee säilyä ihmisarkana. [Hoitosuunnitelma 3]

Perustuen hoitosuunnitelman tavoitteisiin voidaan ilveksen rauhoituksenalaisuudesta huolimatta metsästykseen kuitenkin vuosittain myöntää rajallinen määrä poikkeuslupia. Poikkeusluvat myöntää hakemuksesta Suomen riistakeskus. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa metsästysvuosittain asetuksessaan suurimmat sallitut pyyntilupamäärät.

Koska ilveskannan kehitys on ollut koko rauhoittamisen jälkeisen ajan kasvussa[2] ja sen kasvua seurataan, on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos voinut laatia Suomen ilveskannalle ennustemallin sekä tähän pohjautuvan ilveskannan suositeltavan verotustason[10]. Ennusteessa suositeltu ilveskannan verotustaso, jolla kanta pysyy nykyisen kokoisena, on 16%. Saatua mallia hyödynnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012, mutta vuonna 2013 todettiin ettei 16% verotustaso riittänyt pysäyttämään kannan voimakasta kasvua ja näin olleen metsästyskauden 2013-2014 verotus asetettiin yli 20%:in. [11]

Tällä hetkellä ilveksiä elää suomessa arviolta 2500-2800 kappaletta.

Ilveksen metsästyskausi on 1.12.–28.2.[8], poronhoitoalueilla metsästys alkaa jo lokakuun alussa.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lynx lynx IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b Ilveksen kanta-arviot 27.5.2013. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Viitattu 28.12.2013.
  3. a b c Lynx lynx ARKive
  4. Lynx lynx Sveriges Lantbruksuniversitet (ruotsiksi)
  5. a b c d e f g h i j k l m Klinga, Jouni (päätoim.): Vuoden luontokuvat 2010, s. 76 ja 78. Porvoo: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36499-4.
  6. Siirtoistutukset Suurpedot.fi. 2009. Metsähallitus. Viitattu 19.2.2011.
  7. Nimikkolajit turisti.fi. Edita. Viitattu 12.7.2010.
  8. a b Suomen suurpedot 2009. Metsähallitus. Viitattu 28.12.2013.
  9. Metsästys 2009. Metsähallitus. Viitattu 28.12.2013.
  10. ENNUSTE ILVESKANNAN KEHITYKSESTÄ VUOTEEN 2015 (PDF) 23.3.2012. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
  11. Ilveksen kaatokiintiöt vahvistettu 18.7.2013. Suomen riistakeskus. Viitattu 28.12.2013.
  12. Ilveksen metsästys aikaistui poronhoitoalueella 23.7.2013. Suomen Riistakeskus. Viitattu 28.12.2013.
  1. Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma (PDF) (Sivu 46) 2007. Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 28.12.2013.
  2. Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma (PDF) (Sivu 20) 2007. Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 28.12.2013.
  3. Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma (PDF) (Sivu 46) 2007. Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 28.12.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]