Poro

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee nisäkästä. Artikkeli tähdistöstä, katso Poro (tähdistö). Muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.
Ruotsalainen poro

Poro on pohjoisessa Fennoskandiassa elävä puolivilli kotieläin, jota laidunnetaan tuntureilla ja Metsälapin alueella. Poron kantamuoto on peura (Rangifer tarandus), erityisesti tunturipeura (R. tarandus tarandus), ja kesyttäminen lienee tapahtunut myöhäiskeskiajalla.

Suomessa poronpitoa säätelee poronhoitolaki, ja poronhoitoa tuetaan Maa- ja metsätalousministeriön määrittämällä summalla jokaista eloporoa kohti. Poronhoito on perinteinen saamelaisten elinkeino. Eläimet kerätään syksyllä poroerotukseen lajittelua ja teuraseläinten valintaa varten. Porot kootaan myös kesällä juhannuksen tienoilla vasojen merkintää varten, jolloin niiden korviin leikataan puukolla omistajansa teot eli sanat.

Poroja oli Suomessa vuonna 2001 185 000.[1] Maa- ja metsätalousministeriön asettama porojen sallittu enimmäismäärä oli vuosina 2000–2009 203 700 yksilöä.[2] Porojen suuri määrä on viime vuosikymmeninä kuluttanut huomattavasti Lapin jäkäläpeitettä, ja paikoin jäkäliä on tuotu poroille etelämpää.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poro on sarvellinen hirvieläin, jolla on lämpöä hyvin eristävä turkki. Turkkinsa ansiosta poro kestääkin pohjoisen kylmät talvet. Poron turkissa on peitinkarvat, joissa on eristeenä ilmalokeroita. Peitinkarvoja on neliösenttimetrillä yli 1 700 kappaletta.[3]

Urosporon paino voi olla 90–180 kg ja lapakorkeus jopa 127 cm; naarasporo on jonkin verran pienempi, 60–100 kg.[3] Vastasyntynyt vasa painaa 4–6 kg.[3] Poron pituus on hännästä turvan kärkeen 150–210 cm.[3] Poron elinikä voi olla 18–20 vuotta.[3]

Molemmilla sukupuolilla on sarvet, jotka vaihtuvat vuosittain.[4] Poronsarvi on maailman nopeimmin kasvavaa luuta. Se saattaa kasvaa pituutta vuorokaudessa 2 senttimetriä ja painoakin samassa ajassa puoli kiloa.[3]

Poron turkki on väriltään yleensä harmaan, vaaleanruskean ja valkoisen kirjava, mutta väritys vaihtelee eri yksilöiden kesken.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poro kuuluu märehtijöihin ja sillä on neljä mahaa. Kesällä porot syövät enimmäkseen koivun lehtiä, jäkälää, heinää ja ruohoa[5][6], mutta metsissä ne voivat käyttää myös monipuolisempaa ravintoa, kuten suomaiden raatetta ja luonnonniittyjen kasveja. Syksyllä porot keräävät vararavintoa talvea varten syömällä sieniä, jäkälän ja heinien lisäksi. Talvella, kun ravintoa on luonnossa vähemmän, porot etsivät ensisijaisesti jäkälää. Poro pystyykin haistamaan jäkälän metrin paksuisen hangen läpi.[3] Myös heinäkasvit ja varvut kelpaavat porojen ravinnoksi, jos jäkälää ei ole tarpeeksi saatavilla. Jäkälistä poro suosii palleroporonjäkälää. Poron ruuansulatus yksinkertaistuu talvella ja pötsin merkitys on erittäin vähäinen. Poro muistuttaa talvisin yksimahaista eläintä ja talvi merkitsee porolle laihtumista ja jopa vain hengissäselviämistä. Poro menettää talvella normaalistikin noin viidenneksen painostaan. Nykyisin yleistynyt lisäruokinta on muuttanut tilannetta merkittävästi.

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porotokka Käsivarren Lapissa Valtatie 21:n varrella.

Porot elävät 5–500, joskus useammankin poron laumoissa eli tokissa, jossa ne vaeltelevat kilometrejä päivässä etsien märehtimispaikkoja ja vettä. Joskus nuoret aikuiset tai urosporot saattavat vaellella yksinkin. Poron liikkuessa sen koparoista kuuluu naksahteleva ääni[7] samaan tapaan kuin elandilla, joka mahdollisesti käyttää sitä laumaa koossapitävänä viestintäkeinona; nakseen tarkoitusta poroilla ei kuitenkaan ole tutkittu.[8]

Vaadin ja usein myös muu tokka puolustaa alle kolmikuista vasaa aggressiivisestikin uhkaavilta petoeläimiltä. Poro uhkaa vihollista painamalla pään alas ja lähestymällä korahdellen tai pärskähdellen. Jos vaara ei kaikkoa, vaadin joko luovuttaa ja pakenee vasansa kanssa tai hyökkää puskemalla ja potkimalla uhan kimppuun. Yleensä yksinäinen vaadin ja vasa kuitenkin juoksevat pakoon. On myös tavallista, että 2–10 vaadinta muodostavat vasojensa kanssa pienen tokan, jonka kanssa ne vaeltavat vasojen ollessa alle puolivuotiaita.lähde?

Poro on yksi sosiaalisimmista sorkkaeläimistä. Luonnossa tavattava poro pakenee ihmistä, mutta vankeudessa ne käyttäytyvät yleensä uteliaasti ja pelottomasti. Syksyllä kiima-aikaan täysikasvuiset hirvasporot voivat olla vaarallisia myös ihmiselle jos niitä häiritään.. Hirvakset ottavat rajuja sarvikahakoita vaatimista keskenään siihen saakka, että toinen osapuoli joko alistuu tai menehtyy. Hirvasporo voi otaksua tällöin myös ihmisen kilpailijaksi ja hyökätä tämän kimppuun.lähde?

Poroista varoittava liikennemerkki

Nimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poroilla on useita nimityksiä iän ja sukupuolen mukaan. Porouroksista käytetään nimitystä hirvas, ja naaraille vastaava termi on vaadin. Pohjoissaameksi vastaavat nimitykset ovat sarvvis sekä áldu [9]. Jälkeläisiä kutsutaan vasoiksi. Toisella ikävuodella olevasta naaraasta käytetään nimitystä vuorso ja uroksesta urakka. Kun poro täyttää kuusi vuotta, nimitykset loppuvat, jolloin nimitys on nimiloppu.[10]

Poroilla on nimitykset myös värin mukaan.Täpläkäs poro on kirjakko, vaalea on suivakko ja täysin valkoinen poro on valkko.[3]

Poro vaeltaa Kebnekaisen laaksossa Ruotsissa.
Poropartio Jäniskoskella talvisodan aikaan.


Ekologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satoja vuosia sitten peuranmetsästäjät vaelsivat vuodenaikojen mukaan laajoilla alueilla, talvella Jäämeren rannan jäkäliköille ja kesällä muun muassa Pohjois-Lapin kesälaitumille. Poronhoito ja valtakunnanrajojen vakiintuminen aiheuttivat sen, että porot alkoivat kuluttaa laitumia. 1970-luvulla poronhoito muuttui Pohjois-Skandinaviassa porotaloudeksi, jossa mm. loislääkinnällä ja vaatimien määrän lisäämisellä kohotettiin porojen määrää[11]. Nimenomaan Suomessa porojen määrä kasvoi.[12]. Porot alkoivat kuluttaa jäkäliä yhä laajemmilta alueilta käytännössä loppuun[13]. [14][15]. Poroja alettiin 1990 ruokkia varsinkin Suomessa talvella lisärehulla.[11]. Jäkälää on jouduttu kuljettamaan Lappiin etelämpää[16][17]. Porot syövät talvella kokonaisa lehtipuiden taimia, ja vioittavat männyntaimia, mikä voi aiheuttaa huomattavaakin taimikon tuhoa[18].


Porot kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Poronkäristys on tunnettu Lapin perinneruoka. Poronliha on suhteellisen vähärasvaista ja koostumukseltaan mureaa. Liha sisältää runsaasti proteiineja, tyydyttymättömiä rasvahappoja, kivennäisaineita sekä A- ja B-vitamiineja.
  • Porojen – mahdollisesti lentävien – sanotaan vetävän joulupukin rekeä. Tunnetuin joulupukin poroista on Petteri Punakuono.
  • Saamelaiset ovat käyttäneet poronkusema-nimistä pituuden mittayksikköä. Se tarkoittaa matkaa, jonka ajoporo enintään pystyy juoksemaan virtsaamistaukojensa välillä (n. 7,5 km).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johnny-Leo Jernsletten, Konstantin Klokov: Suomen porotalous (PDF) Kestävä porotalous. 2002. Tromssa: Saamelaisopintojen keskus. Viitattu 2.12.2009.
  2. Tuotantojärjestelmät 2002. Paliskuntain yhdistys. Viitattu 2.12.2009.
  3. a b c d e f g h Aamulehti sivu B25, 13.12.2010
  4. Poro ja poronhoito Suomen käsityön museon Poron jäljillä -sivusto. Luettu 7.1.2012.
  5. Raunio et al. 2008, s 194-195
  6. Helle 1982, s 20
  7. Susanna Haanpää selite = "Pyhä poro" -tietolaatikko, s. 10: Voimaa pohjoisesta Tori 1/2012. 2012. Digipaper.fi. Viitattu 4.7.2013.
  8. Jakob Bro-Jørgensen ja Torben Dabelsteenselite = "Discussion"-osio: Knee-clicks and visual traits indicate fighting ability in eland antelopes: multiple messages and back-up signals BMC Biology. 5.11.2008. PubMed Central (PMC). Viitattu 4.7.2013. (englanniksi)
  9. Pekka Sammallahti: saamelais-suomalais-saamelainen sanakirja. Girjegiisa, 1993.
  10. Ruokatieto Yhdistys ry.: Porosanastoa Viitattu 22.8.2012.
  11. a b Hallanaro 2002, s. 205
  12. Hallanaro 2002, s. 204
  13. Hallanaro 2002, s. 204, 205
  14. Tutkimustulos: Porojen laidunnus vähentänyt jäkälää rajusti
  15. Poro on pääsyyllinen jäkäläkatoon
  16. Poromiehet hakivat jäkälät Muhokselta
  17. Kainuusta viedään jäkälää Ylä-Lapin poroille
  18. [1]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Inha, I. K.: Maantiede ja löytöretket I, s. 214–215. Porvoo: WSOY, 1914.
  • Nieminen, Mauri: Poro: Pohjoinen selviytyjä. Helsinki: Readme.fi, 2010. ISBN 978-952-220-106-5.
  • Nieminen, Mauri: Poro: ruumiinrakenne ja elintoiminnat. Rovaniemi: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, 1994. ISBN 978-951-8914-53-5.
  • Helle, Timo: Peuran ja poron jäljillä. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2311-0.
  • Anne Raunio, Anna Schulman ja Tytti Kontula (toim.): Suomen luontotyyppien uhanalaisuus - Osa 1. Suomen ympäristökeskus, 2008. 978-952-11-3029-8.
  • Hallanaro, Eeva-Liisa & Pylvänäinen, Marja & From, Stella: Pohjois-Euroopan luonto – löytöretki monimuotoisuuteen. Kööpenhamina: Pohjoismaiden ministerineuvosto, 2002. ISBN 92-893-0636-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Poro.