Saamelaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saamelaiset
Saamelaisten lippu.
Saamelaisten lippu.
SamiWikibasedCollage.JPG
Mari Boine · Lars Levi Laestadius · Lisa Thomasson
Helga Pedersen · Renée Zellweger · Ole Henrik Magga
Merkittävät asuinalueet
Norjan lippu Norja 60 000 - 100 000 [1]
Ruotsin lippu Ruotsi 15 000 - 20 000 [1]
Suomen lippu Suomi 6 000 [1]
Venäjän lippu Venäjä 2 000 [2]
Kielet Länsisaamelaiskielet: etelä-, uumajan-, piitimen-, luulajan- ja pohjoissaame
Itäsaamelaiskielet: inarin-, koltan-, akkalan-, kildinin- ja turjansaame[3]
Valtakielet: norja, ruotsi, suomi, venäjä[4]
Uskonnot luterilaisuus, ortodoksisuus[5]
Saamelaisten perinteinen asuinalue.

Saamelaiset ovat enimmäkseen Norjan ja Ruotsin pohjoisosissa, vähäisemmässä määrin Suomen pohjoisosassa sekä Venäjällä Kuolan niemimaalla asuva kielellisesti uralilainen alkuperäiskansa.[5][6]

Saamelaisten asuttamaa aluetta kutsutaan Saamenmaaksi (pohjoissaameksi Sápmi). Arviot saamelaisten määrästä vaihtelevat 50 000:n ja 100 000:n välillä.[7] Arvioiden suuri vaihtelu johtuu saamelaisuuden tunnusmerkkien eroista.[7] Saamelaisuuden määritelmä perustuu tunnusmerkkeihin, kuten esimerkiksi kieleen (puhuu itse tai yksi vanhemmista tai isovanhemmista puhuu saamea), kansalliseen tai kulttuurilliseen samaistumiseen sekä perinteisten saamelaiselinkeinojen harjoittamiseen.[8] Saamelaisten puhumat kielet kuuluvat uralilaisiin kieliin, ja niiden läheisimmät sukukielet ovat yleisimmän käsityksen mukaan itämerensuomalaiset kielet.

Suomen saamelaisalue kattaa Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Lapin paliskunnan alueen Sodankylän kunnassa.[6] Suomen noin 6000 saamelaisista noin 3 000 puhuu saamelaiskieliä äidinkielenään. Nykyään huomattava osa Suomen saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella, esimerkiksi Helsingissä on suhteellisen suuri ja aktiivinen saamelaisvähemmistö.[9] Saamelaiskäräjien mukaan saamelaisia asuu kaikkiaan 230 kunnassa Suomen 336 kunnasta.[10]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Saamelaisten historia

Vanhemmassa tutkimuksessa saamelaisten on nähty tulleen Siperiasta ja olevan sukua esimerkiksi samojedeille. Tähän kuului myös oletus saamelaisten valtaosin mongolidisesta perimästä. Nykyinen geenitutkimus kuitenkin osoittaa, että saamelaiset eivät ole ainakaan lähisukulaisia samojedeille tai muillekaan itäisille kansoille. Myös sukulaisuus itämerensuomalaisia ja indoeurooppalaisia kieliä puhuviin muihin Euroopan kansoihin on etäinen, mutta kuitenkin läheisempi kuin itäisiin kansoihin.lähde?

Saamelaisten geneettinen etäisyys itäisiin kansoihin on ehkä merkki siitä, että saamelaisten esivanhemmat ovat asuneet Euroopassa jo vuosituhannet. Toisaalta suhteellisen suuri etäisyys kaikkiin muihinkin tarkoittaa ehkä, että saamelaiset ovat jo kauan asuneet poikkeuksellisessa eristyksessä.lähde?

Vakiintuneen käsityksen mukaan varhaiskantasuomalaista kielimuotoa puhuttiin kivikaudella laajalla alueella Fennoskandiassa. Tämän käsityksen mukaan kivikauden loppuvaiheessa varhaiskantasuomalainen kieli hajosi kahtia. Hajoamisen jälkeen Suomen rannikkoalueen myöhäiskantasuomen puhujat edustivat suomalaisten kielellisiä esivanhempia. Suomen sisämaassa ja laajoilla pohjoisen Fennoskandian alueilla taas syntyi kantasaamelainen kieli, josta kehittyivät myöhemmin saamelaiskielet. Kielitutkija Ante Aikio on kuitenkin vuonna 2007 esittänyt, että kantasaamen kieli kehittyi suppeahkolla alueella Etelä-Suomessa ja levisi pohjoiseen Fennoskandiaan vasta esiroomalaisen rautakauden kuluessa (noin 650–0 eaa.).[11]

Saamelaiset ja lappalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelainen reessä, taustalla revontulet. Maamme-kirjan kuvitusta vuodelta 1876.

Kantasaamen otaksutaan olleen pääasiassa metsästäjäväestön kieltä. Alkuperäistä metsästyskulttuuria harjoitettiin Sisä-Suomessa ja Keski-Ruotsissa, kun rannikoilla ja etelässä oli jo siirrytty enemmän maanviljelyyn ja karjanhoitoon.[12] Näitä metsästyksellä eläviä ihmisiä kutsuttiin Suomessa lappalaisiksi[6]. Sana ”lappalainen” tuli mahdollisesti syrjää eli syrjäistä tarkoittavasta sanasta lappea (kuten sanassa ”miekan lape”, ”miekansyrjä”). Tämän väestön kieltä pidetään yleensä saamensukuisena. Historiantutkija Jukka Korpelan mukaan keskiajan kirjallisissa lähteissä ”lappalaiset” oli kuitenkin yleisnimitys erämaaseutujen asukkaille, jotka eivät todellisuudessa olleet kielellisesti, kulttuurisesti tai elinkeinoiltaan yhdenmukaista joukkoa. Lappalainen ei tämän mukaan siis ollut alun perin saamelaisen synonyymi.

Toisaalta on korostettu, että saamea puhuvaa väestöä on paikannimistöstä päätellen asunut miltei koko Suomen alueella, jopa Uudellamaalla. Skandinavian niemimaalla saamelaisväestön asuinalue on ulottunut Keski-Ruotsin Taalainmaalle ja Jämtlandiin asti. (Katso myös: Limes norrlandicus)lähde?

Nykysaamelaiset eroavat geneettiseltä perimältään selvästi naapurikansoistaan. Tämän takia monet nykytutkijat olettavat, että suomalaisiin ja skandinaaveihin sulautuneet eteläiset saamelaiset ja lappalaiset eivät olisi samataustaisia kuin nykysaamelaiset. Nykyään sanaa lappalainen merkityksessä saamelainen saatetaan pitää halventavana[12].

Siirtyminen poronhoitoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaisperhe Norjassa vuoden 1900 tienoilla.

Joidenkin saamelaisten taloudellinen asema parani heidän siirryttyään poronhoitoon kesyttämällä tunturipeura poroksi. Poronhoidon alkuajankohdasta on erimielisyyksiä. Poroja oli kesytetty kuljetusavuksi ja maidon- ja nahantuotantoon jo varhain, mutta Suomen saamelaiset elivät pitkälti metsästyksellä ja kalastuksella vielä Ruotsin vallan aikana. Lihantuotantoon keskittyvään suurporonhoitoon siirryttiin vasta 1800-luvulla, ja sen ”kulta-aika” päättyi Ruotsin, Suomen ja Norjan välisten rajasulkujen myötä 1900-luvun alkupuolella.[13]

Nykytutkimuksen mukaan suurporonhoito sai alkunsa Skandinavian saamelaisten keskuudessa 1400-1600-luvuilla. Kuolan niemimaalle vaelsi 1800-luvulla komeja ja nenetsejä, jotka vaikuttivat huomattavasti kolttien ja Kuolan saamelaisten poronhoitoon.[14]

Poronhoito ei ole missään vaiheessa ollut yleissaamelainen elinkeino, ja suurten poronomistajien elot veivät elintilaa peuroilta, joiden pyynnillä esimerkiksi inarinsaamelaiset elättivät itsensä kalastuksen, keräilyn ja kaupan lisäksi, täten huonontaen joidenkin toisten saamelaisten elantoa ja asemaa.lähde? Nykyään poronhoitoa harjoittavat Suomessa myös muut kuin saamelaiset. Norjassa ja Ruotsissa poronhoito on lailla säädetty saamelaisten yksinoikeudeksi.[15]

Kansallinen herääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalainen saamelaisäiti lapsineen noin vuonna 1917. Valokuvaaja Borg Mesch.

Saamelaisten sulauttamispolitiikka voimistui toisen maailmansodan aikana ja jälkeen. Saamelaisia pidettiin katoavana kansana, jotka saattoivat elää ihmisarvoista elämää ainoastaan luopuessaan vanhoista tavoistaan ja omaksuessaan kehittyneemmän, paikalleen asettuneen elämänmuodon. Tuohon aikaan sijoittuu myös saamelaisten kansallinen herääminen.[12]lähde?

Rotuopilliset käsitykset olivat aikaisemmin pitäneet myös suomalaisia alempana rotuna. Suomen valtiollisen itsenäistymisen jälkeen ajatus saamelaisista alempana kansana sai suosiota.[16]

Saamelaisten kansallispäivä on 6. helmikuuta.[17] Sinä päivänä Trondheimissa pidettiin 1917 ensimmäinen yleissaamelainen kokous, josta saamelaisten yhdentymisen katsotaan alkaneen. Saamelaisten 13. konferenssissa Åressa vuonna 1986 otettiin käyttöön Saamen lippu. Lipussa on saamelaisten värit: punainen, vihreä, keltainen ja sininen. Lipun punainen puoliympyrä kuvaa aurinkoa ja sininen kuuta. Lipun hyväksymispäivä, 15. elokuuta, on myös yksi saamelaisten liputuspäivistä, joita on nykyisin yksitoista.[18]

Saamelaiset ja uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelainen poronhoitaja.
Pääartikkeli: Saamelainen muinaisusko

Uskonnonharjoitusta oli monentasoista, ja kehittyneimmillään se oli samanistisissa menoissa, joissa yhteisön samaani lankesi loveen asioimaan alisen kanssa, pyytämään apua tai taistelemaan ongelmia aiheuttavien tahojen kanssa.Noitarummun käyttö ei kuulunut yksinomaan samaanille, vaan se oli suhteellisen alkeellinen enteiden katsomisen väline, jota käyttivät ne, joilla ei ollut shamaanin kykyä ja uskallusta laskeutua henkilökohtaisesti alamaailmaan ottamaan asioista selkoa.lähde?

Kosmologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaisten maailma oli jakautunut kolmeen osaan: aliseen, maanpäälliseen ja maan yläpuoliseen osuuteen, joista ensimmäistä kansoittivat vainajat, seitahenget ja muut ei-jumalalliset uskomusolennot. Maan päällä elivät ihmiset, ja maan yläpuolella puolestaan hallitsivat jumalat, joista leimallisimmin saamelaisia olivat äitijumalatar Mattarakka ja hänen kolme tytärtään, Sarakka, Juksakka ja Uksakka, jotka suojelivat ja ohjasivat erityisesti lasten kehitystä ennen ja jälkeen syntymän.[19] Sarakkalla, Juksakalla ja Uksakalla oli omat paikkansa kodassa, ja heille uhrattua ruokaa saivat syödä vain naiset.lähde?

Esikristilliset jumalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaisilta tunnetaan näiden naisjumalien lisäksi ukkosenjumala Tiermes sekä paikoin oletettu ylijumala Radien-Adja poikineen, sekä jonkinlainen naispuolinen kevään jumaluus Ruonanieida. Ukkosenjumalaa lukuun ottamatta nämä ”taivaanjumalat” lienevät kristinuskosta omaksuttuja vähän ennen kuin saamelaiset kääntyivät kristinuskoon.lähde?

Nyky-Suomen alueen metsästäjä- ja kalastajalappalaisilla tärkein jumala oli Bieggo-almmaj/Bieggolmai, Tuulen jumala. Hän hallitsi luonnonvoimia, jotka lappalaisilla säätelivät koko elämää. Tuulen jumalan alapuolella oli muun muassa hedelmällisyyden jumala, joka huolehti sadon riittävyydestä niin marjastuksessa, metsästyksessä kuin kalastuksessakin. Ukkosen jumala oli se, joka muun muassa vihastui, jos ihminen ei kunnioittanut luontoa. Yleensäkin Pohjois- ja Länsi-Lapin jumalat olivat luonnonjumalia, joita käytiin rukoilemassa ja kiittämässä ja joille vietiin uhrilahjoja seidoille.lähde?

Seidat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeimpiä pyhän ilmentymiä ovat seidat[20]. Seidat ovat tavallisimmin erikoisia luonnonmuodostumia, mutta tarvittaessa seita saatettiin rakentaakin[21]. Kiviseidat ovat suuria puuttomalta tundralta hyvin erottuvia ja poikkeuksellisen muotoisia[20]. Puuseitoja on metsäalueilla. Uhreja viedään seidoille sekä siksi, että jumalat olisivat suotuisia, että kiitokseksi vaikkapa hyvästä marjasadosta tai kalansaaliista. Seidat eivät ole jumalten asuinpaikkoja, vaan pyhäkköjä.lähde?

Lestadiolaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien saamelaisten uskonelämään on vaikuttanut lestadiolaisuus, joka syntyi Tornionlaaksossa nimenomaan paikallisen saamelaisvähemmistön vastalauseeksi valtakirkon papeille.[22] Lestadiolaisuuden perustaja Lars Levi Laestadius oli itse äitinsä puolelta saamelainen, ja on myös tallentanut saamelaisten uskomuksia ja mytologiaa (Lappalaisten mytologian katkelmia)[23].

Saamelaisen uskonnon merkitys ulkopuolisille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaisten symboliikka, myytit ja kertomukset voivat toimia välineinä yritettäessä hahmottaa Pohjois-Euroopan kivikauden ja varhaisen metallikauden ihmisten todellisuuskäsitystä. Toisaalta Lapissa käyville matkailijoille on kaupattu sellaista tavaraa ja mielikuvia, jotka eivät ole alkuperäistä saamelaisuutta, ja jotka voivat siksi hämärtää ihmisten käsityksiä saamelaisuudesta. Eräs alkujaan epäaito, kaupallisiin tarkoituksiin keksitty rituaali on lapinmatkaajille suoritettava ”lapinkaste”[24].

Saamelaisten asema Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainen saamelaisten kansallispuku yllään.

Euroopan unionin alueella saamelaiset ovat ainoa alkuperäiskansa.[25] Saamelaisten asema alkuperäiskansana ja kulttuuri-itsehallinto on tunnustettu Suomen perustuslaissa.[26] Perustuslain 17 §:n 3 momentin mukaan saamelaisilla on alkuperäiskansana "oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan". Sen lisäksi perustuslaissa turvataan saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto, jota toteuttaa Saamelaiskäräjät. Saamelaisalue kattaa Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnat sekä Sodankylän Vuotson paliskunnan alueen. Saamen kieli sai virallisen aseman vuonna 1992, kun säädettiin saamelaisten kielilaki. Uusi kielilaki tuli voimaan 2004.[27]

Suomi ei ole toistaiseksi ratifioinut Kansainvälisen työjärjestön (ILO) alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa yleissopimusta nro. 169, koska kysymys saamelaisten maaoikeuksista Suomessa on edelleen selvittämättä.[28][29] Pohjoismaista vain Norja on ratifioinut sopimuksen.[27] Kaisa Korpijaakko-Labba ei oikeushistoriallisen tutkimuksensa Saamelaisten oikeusasemasta Suomessa (2000)[30] puitteissa löytänyt laillista perustetta valtion väitetylle maanomistusoikeudelle.[31][32][33][34]

Virallisesti Suomessa määritellään saamelaiseksi henkilö, joka itse pitää itseään saamelaisena, edellyttäen että

  1. hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai
  2. hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka
  3. ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.[35][27]

Suomessa kiistoja on aiheuttanut niin sanottu jälkeläisperuste. Ennen verokirjoihin merkittiin niin sanotuilla lappalaiselinkeinoilla eli esimerkiksi metsästyksellä ja kalastuksella itsensä elättävät ihmiset ”lappalaisiksi” näiden kansallisesta taustasta riippumatta. Toisin kuin Norjassa ja Ruotsissa, Suomessa saamelaiseksi lasketaan Saamelaiskäräjälain mukaan myös henkilö, joka on veronkantoluetteloihin merkityn lappalaisen jälkeläinen.[12][27]

Saamen kieltä on opetettu Suomen peruskouluissa 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1999 säädetyn perusopetuslain mukaan saamelaisten kotiseutualueella asuvien saamen kieltä osaavien oppilaiden opetus tulee antaa pääosin saamen kielellä. 2000-luvulla saamenkielistä opetusta sai Suomessa noin 490 oppilasta. Saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella opetusta annetaan perusopetusta täydentävänä opetuksena kahden viikkotunnin verran. Tämän kattavan toteutumisen esteenä on kuitenkin rahoituksen puute.[27]

Suomen saamelaiskäräjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaiskäräjät on Suomen saamelaisten korkein poliittinen elin. Joka neljäs vuosi järjestettävissä vaaleissa saamelaisten keskuudesta valitaan 21 jäsentä sekä neljä varajäsentä. Käräjien tärkeimmät toimielimet ovat käräjien kokous, hallitus sekä päätoiminen puheenjohtaja. Lisäksi käräjät asettavat seitsemän lautakuntaa valmistelemaan eri asioita: koulutus- ja oppimateriaalilautakunta, elinkeino- ja oikeuslautakunta, kulttuurilautakunta, sosiaali- ja terveyslautakunnan, vaalilautakunnan sekä saamen kielineuvosto ja nuorisoneuvosto.[36]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Saamelainen kulttuuri
Luulajansaamelainen kulttuurikeskus Árran Norjassa.

Osana kansallisen heräämisen ansioista kuuluu muun muassa saamenkielten saaminen alkuopetuskieleksi saamelaisalueella. Esimerkiksi Inarin kunnassa alkuopetusta annetaan suomen lisäksi pohjois-, inarin- ja koltansaamen kielillä. Ylioppilaskirjoituksissa voidaan kirjoittaa pohjois- ja inarinsaame paitsi vieraana- myös äidinkielenä[37]. Inarinsaamen ja koltansaamen opetuksessa kangertaa rahoituksen puute[38]

Saamelaisista kansallisista tunnuksista näkyvin on saamenpuku. Se on alkuperältään kansanpuku, jonka käyttö ei ole missään historian vaiheessa katkennut. Nykyisin saamelaispuku on muuttumassa käyttöpuvusta juhlapuvuksi. Suomessa puvusta on käytössä viisi päämallia: Enontekiön, Inarin, Tenon, Vuotson ja kolttien puku[39]. Norjassa ja Ruotsissa saamenpukua käyttävät vain saamelaiset. Suomessa myös muut kuin saamelaiset ovat käyttäneet pukuja tai niiden jäljitelmiä matkailuun liittyvässä liiketoiminnassa, mitä on arvosteltu[40].[41]

Saamelainen keittiö on perustunut ennen kaikkea poronhoitoon ja kalastukseen sekä marjojen keräilyyn.[42]

Saamelaisia nykymuusikoita ja yhtyeitä ovat muun muassa Adjágas, Amoc, Niiles-Jouni Aikio, Angelit, Mari Boine, Sofia Jannok, Jiella, Wimme Saari, Tiina Sanila, Somby, Transjoik, Niko Valkeapää, Nils-Aslak Valkeapää, Ailu Valle ja Vilddas. Saamelaiskirjailijoita ovat esimerkiksi Suomesta Marjut Aikio, Matti Aikio, Rauna Paadar-Leivo ja Kirsti Paltto.[43] Kirsti Palton Voijaa minun poroni (1987) oli vuonna 1986 ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi. Nils-Aslak Valkeapään teos Aurinko, isäni (1988) sai Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon vuonna 1991.[44] Saamelaisen elokuvan nousu alkoi vuonna 1987, kun norjalainen Nils Gaup ohjasi elokuvan Tiennäyttäjä[41].

Tunnettuja saamelaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulaja Mari Boine.
Alppihiihtäjä Anja Pärson.
Janne Seurujärvi, poliitikko.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva ja teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikka ja yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c About Norway > Society > People > Norwegians > Population > Sámi People Royal Norwegian Embassy in London. Viitattu 23.10.2010. (englanniksi)
  2. Saamelaisten asema ja Suomen valtio 15.12.2006. Yle uutiset. Viitattu 9.4.2010.
  3. Saamen kielet 26.11.2009. Kotus. Viitattu 10.4.2010.
  4. Saamelaiskulttuuri. Lapin maakuntamuseon tehtäväpaketti – Opettajan osio (PDF) Viitattu 10.4.2010.
  5. a b Hakusana saamelaiset teoksessa Suomalainen tietosanakirja 7, reun–tamm. Espoo: Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4478-8.
  6. a b c Saamelaisuus Yle. Viitattu 28.10.2008.
  7. a b Saamentutkimus – Sámi studies Helsingin yliopisto. Viitattu 25.12.2007.
  8. Saamelaisten perinteinen asuinalue ja kulttuuri Samitour (saamelaisten matkailuyrittäjien yhteinen verkkoportaali). Viitattu 25.12.2007.
  9. Tahkolahti, Jaakko: Koskaan et muuttua saa, saamelainen Helsingin sanomat. 10.7.2001. Viitattu 10.4.2010.
  10. Hilden, Kaisa: Saamelaiskäräjät vaatii Ylelle lisää saamenkielistä tarjontaa 15.03.2011. Yle.fi: Yle. Viitattu 22.3.2011.
  11. Aikio, Ante: The Study of Saami Substrate Toponyms in Finland (PDF) (Teoksessa Ritva Liisa Pitkänen & Janne Saarikivi (toim.): The borrowing of place-names in the Uralic languages. Onomastica Uralica 4, s. 159–197. Debrecen / Helsinki) Viitattu 8.10.2008. (englanniksi)
  12. a b c d Lehtola, Veli-Pekka: Yleistä tietoa Galdu.org. Viitattu 25.2.2012.
  13. Poronhoidon historiaa Suomen käsityön museo. Viitattu 12.11.2013.
  14. Sverloff, Matti: Suenjelin saamelaisten perintö. Sevettijärvi: Matti Sverloff, 2003. ISBN 952-91-6227-8.
  15. Porotalous osana yhteiskuntaa Riistan- ja kalantutkimuslaitos. Viitattu 12.11.2013.
  16. Nousiainen, Marja: Tutkimuksen kohteena monikasvoinen lappologia – sittenkin mainettaan parempi? Tietysti.fi. 18.12.2008. Viitattu 25.2.2012.
  17. Saamelaisten kansallispäivä 6.2. Yle. Viitattu 28.10.2008.
  18. Saamelaisten liputuspäivä Saamelaisneuvosto. Viitattu 10.4.2010.
  19. Madderakka Encyclopedia Britannica. Viitattu 12.11.2013. (englanniksi)
  20. a b Saamelaisten uskonto ja identiteetti Oulun lyseon lukio. Viitattu 10.4.2010.
  21. Seidat tosilappi.fi. Viitattu 22.9.2010.
  22. Lestadiolainen Uusheräys ry Uskonnot Suomessa -hanke. Viitattu 11.4.2010.
  23. Laestadius, Lars Levi (1800–1861): Lappalaisten mytologian katkelmia. (Fragmenter i lappska mythologin, 1995.) Tietolipas 170. Toimittanut Juha Pentikäinen. Suomentanut Risto Pulkkinen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-204-2.
  24. Ängeslevä, Päivi: Suomi: Periksi pala kerrallaan Global.FInland. 10.12.2007. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 10.4.2010.
  25. http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=saamelaiset
  26. Suomen perustuslaki (731/1999), 17 §:n 3. mom Finlex. Viitattu 9.4.2010.
  27. a b c d e Magga, Anne-Maria: Saamelaiset Suomessa 1.2.2012. Magma. Viitattu 25.2.2012.
  28. ”Lappia uhkaa sotatila, jos ILO-sopimus hyväksytään” Yle Uutiset. 18.4.2013. Viitattu 18.11.2013.
  29. Kitti, Jouni: Saamelaisalueen maanomistuskiistasta Suomessa (Arkistoitu sivu) Alkukoti. 7/2005. Viitattu 18.11.2013.
  30. Korpijaakko, Kaisa: Saamelaisten oikeusasemasta Ruotsi-Suomessa: Oikeushistoriallinen tutkimus Länsi-Pohjan Lapin maankäyttöoloista ja -oikeuksista ennen 1700-luvun puoliväliä. Väitöskirja. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1989. ISBN 951-640-440-5.
    * Korpijaakko-Labba, Kaisa: Saamelaisten oikeusasemasta Suomessa: Kehityksen pääpiirteet Ruotsin vallan lopulta itsenäisyyden ajan alkuun. Dieđut no 1/1999. Kautokeino: Sámi instituhtta, 2000. ISSN 0332-7779.
  31. Korpijaakko-Labba, Kaisa: Maanomistustyöryhmän selvitys saamelaiskäräjille II osamietintö: Oikeusministeriön maaoikeustutkimus -projektin tuottamien selvitysten oikeudellista arviointia. Inari: Saamelaiskäräjät, 2007. ISBN 978-952-441-155-4.
  32. Uusi julkaisu saamelaisten oikeusasemasta Suomessa Kide. 5/2000. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Viitattu 9.4.2010.
  33. Alaluusua, Kari: Pokan toimikunnan esityksestä ei ole laiksi Kaleva. 8.10.2002. Viitattu 24.2.2102.
  34. Torvinen, Matti: Tausta: Saamelaisten asema ja Suomen valtio ”Ei tule vaivatta vapaus” 15.12.2006. Yle TV-uutiset, Rovaniemi. Viitattu 24.2.2102.
  35. Laki saamelaiskäräjistä (974/1995), 3 § Finlex. Viitattu 9.4.2010.
  36. Laki saamelaiskäräjistä (974/1995) Finlex. Viitattu 9.4.2010.
  37. Kalliomäki, Antti: Kirjallinen kysymys 95/2006 eduskunta.fi. 14.3.2006. Viitattu 22.9.2010.
  38. Huru, Jouko: Saamelaiset vaativat omia oppikirjoja Kansan uutiset. 20.11.2009. Viitattu 11.4.2010.
  39. Jomppanen, Karen: Lapin käsitöitä: Sami kiehtatuojik. Porvoo: WSOY, 1982. ISBN 951-0-10694-1.
  40. Saamenpuvulle vaaditaan kunnioitusta 11.3.2010. Yle Uutiset. Viitattu 10.4.2010.
  41. a b Taide Saamelaiskäräjät. Viitattu 10.4.2010.
  42. Saamelainen ruokakulttuuri Gáldu - Alkuperäiskansojen oikeuksien osaamiskeskus. Viitattu 14.7.2013.
  43. Esimerkiksi: Larva, Tiina: Saamelaiset 4.2.2007. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 10.4.2010.
  44. Lehtola, Veli-Pekka: Taide Galdu.org. Viitattu 10.4.2010.
  45. Tahkolahti, Jaakko: Nils-Aslak Valkeapään muistokirjoitus Helsingin sanomat. 2001. Viitattu 20.2.2012.
  46. Heinonen, Paavo J.: Rajalla, jota ei ole Kaltio. 4/2005. Viitattu 18.2.2012.
  47. Saamelaiset Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  48. Sirén, Juhani: Räppiä poronhoitoalueelta City-lehti. 3/2005. Viitattu 18.2.2012.
  49. Antin, Katri: Saamelainen Lars Levi Laestadius Teologia.fi. 26.5.2011. Viitattu 18.2.2012.
  50. MTV3-STT: Saamelainen Seurujärvi teki historiaa Mtv3.fi. 18.3.2007. Viitattu 18.2.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laiti, Petteri ym. (toim.): Suomen saamelaispuvut. Inari: Sámi Duodji, 2010. ISBN 978-952-92-7043-9.
  • Lehtola, Teuvo: Saamelainen perintö. Inari: Kustannus-Puntsi, 2001. ISBN 952-5343-09-X.
  • Lehtola, Veli-Pekka: Saamelaiset: Historia, yhteiskunta, taide. Inari: Kustannus-Puntsi, 1997. ISBN 951-97541-2-1.
  • Lehtola, Veli-Pekka: Saamelaiset suomalaiset: Kohtaamisia 1896–1953. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-331-9.
  • Seurujärvi-Kari, Irja (toim.): Beaivvi mánát: Saamelaisten juuret ja nykyaika. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-129-1.
  • Seurujärvi-Kari, Irja & Halinen, Petri & Pulkkinen, Risto (toim.): Saamentutkimus tänään. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-220-6.

Oikeudet ja politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kokko, Kai T. (toim.): Kysymyksiä saamelaisten oikeusasemasta. Rovaniemi: Lapin yliopisto, 2010. ISBN 978-952-484-373-7. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Pääkkönen, Erkki: Saamelainen etnisyys ja pohjoinen paikallisuus: Saamelaisten etninen mobilisaatio ja paikallisperustainen vastaliike. Väitöskirja: Lapin yliopisto. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 2008. ISBN 978-952-484-267-9. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Scheinin, Martin & Dahlgren, Taina (toim.): Toteutuvatko saamelaisten ihmisoikeudet. Helsinki: Yliopistopaino, 2001. ISBN 951-570-482-0.
  • Tuulentie, Seija: Meidän vähemmistömme: Valtaväestön retoriikat saamelaisten oikeuksista käydyissä keskusteluissa. Väitöskirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-257-3.
  • Valkonen, Sanna: Poliittinen saamelaisuus. Väitöskirja. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-254-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saamelaiset.

Artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kansallisuuksia
 juutalaiset | karjalaiset | romanit | saamelaiset | somalit | suomalaiset | tataarit | turkkilaiset | unkarilaiset | venäläiset | virolaiset