Suomen juutalaiset

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

  Osa uskontojen artikkelisarjaa
Juutalaisuus ja juutalaiset

         

Kuka? · Etymologia · Kulttuuri

Juutalaisuus · Periaatteet
Jumala · Tanak (Toora, Nevi'im, Ketuvim) · Mišna (613) · Talmud
Halakha · Juhlapäivät · Tefilla
Tzedaka · Etiikka · Kabbala · Minhag
Filosofia · Daavidintähti · Menora
Synagoga · Mezuza

Juutalaisuuden haarat
Aškenasit · Sefardit · Mizrahit

Väestö  · Maittain
Israel · Yhdysvallat · Venäjä
Tunnettuja juutalaisia

Suuntaukset · Rabit
Ortodoksisuus · Konservatismi
Reformismi · Rekonstruktionismi
Liberalismi · Karaiitit · Hasidismi

Juutalaiset kielet
Heprea · Jiddiš · Ladino · Džidi · Juutalaisaramea · Juutalaisarabia

Historia · Johtajat
Israelin kuningaskunta · Uskonriidat · Temppeli · Babylonin vankeus · Makkabealaiset · Sanhedrin · Farisealaiset · Ensimmäinen juutalaissota · Kitos-sota · Toinen juutalaissota · Hasidismi · Haskala · Holokausti · Alijah · Israel (Historia) · Arabikonfliktit

Antisemitismi
Historia · Uusantisemitismi

Poliittiset liikkeet · Sionismi

Suomen juutalaiset
Tunnettuja suomenjuutalaisia

n  k  m

Juutalaiset Suomessa ovat yksi vanhimpia vähemmistöjä ja etnisiä ryhmiä Suomessa. Suomessa asuu vuoden 2006 tilastojen mukaan 1 300 juutalaista.[1] Juutalaiset ovat sopeutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan, joskin ovat vain pieni yhteisö Suomen vähemmistöryhmistä. Monet Suomen juutalaisista asuvat pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella. Suomenjuutalaiset ovat yleensä kaksikielisiä ruotsin- ja suomenkielisiä. Monet heistä puhuvat myös jiddišia, saksaa, venäjää ja hepreaa, mutta eivät yleensä äidinkielenä vaan he ovat sitä erikseen opiskelleet. Suomessa on kaksi synagogaa Helsingissä ja Turussa. Suomen juutalaisen seurakunnan rabbi on Helsingin seurakunnan palveluksessa.[2]

Sisällysluettelo

[muokkaa] 1600- ja 1700-luku

Ruotsin vallan aikana Suomessa ei asunut pysyvästi juutalaisia. Juutalaisten asumisoikeus rajoitettiin 1782 koskemaan ainoastaan Tukholmaa, Göteborgia ja Norrköpingiä. Ruotsin valtakunnan lait eivät koskeneet niin sanottuja Vanhan Suomen alueita, ja tiettävästi ensimmäinen pysyvästi asettunut juutalainen oli Jacob Weikaim perheineen, joka muutti Haminaan 1799. ,[3]

[muokkaa] 1800-luku

Abraham Cohn muutti todennäköisesti ensimmäisenä juutalaisena pysyvästi Helsinkiin. Ruotsi-Suomessa säädettiin 1806 laki, joka kielsi juutalaisten maahanmuuton. Ruotsissa laki oli voimassa kolme vuotta mutta Suomessa periaatteessa koko autonomian ajan. Suomi liitettiin vuonna 1809 Venäjän keisarikuntaan autonomisena suurruhtinaskuntana. Ruotsin lait jäävät edelleen voimaan, ja siten vuoden 1782 lakia tulkittiin niin, että juutalaiset eivät saa asettua Suomeen.

Juutalaiset joutuivat vuodesta 1827 suorittamaan asepalveluksen Venäjän armeijassa, jonka mukana juutalaisia saapui 1830-luvun alussa myös Suomeen. Juutalaisille säädettiin uudestaan maahanmuuttokielto 1831. Kuitenkin Suomessa asui jo jonkin verran juutalaisia kolmella paikkakunnalla Viipurissa, Helsingissä ja Turussa. Ensimmäinen juutalainen synagoga perustettiin Suomenlinnaan 1830-luvulla. 1837 syntynyt Rohel Lea Anker oli ensimmäinen Helsingissä syntynyt juutalainen.

Venäläinen narinkkatori perustettiin 1850-luvulla nykyisen Suomen pankin kohdalle, ja siitä tuli juutalaisten suosima myyntipaikka. Se siirrettiin 1870 Kamppiin Simonkadun varrelle nykyisen Scandic-hotelli Simonkentän paikalle, jonka vieressä nykyisinkin on Narinkka-niminen aukio. Venäjän armeijassa palveluksensa päättäneille juutalaisille sotilaille annettiin uskontoon katsomatta 1858 oikeus perheineen asettua asumaan Suomeen. Vuonna 1862 säädettiin passiasetus, jonka mukaan passin saaneet juutalaiset saivat oleskella maassa vain määräajan.

Hautausyhdistys Chewra Kadischa perustettiin 1869, ja 1867 Helsingin juutalainen yhteisö palkkasi ensimmäisen rabbiininsa, rabbi Naftali Zwi Amsterdamin. Helsingin, Turun, Viipurin ja Oulun kaupungeissa suoritettiin vuonna 1870 ensimmäinen todelliseen väkilukuun perustava väestönlaskenta. Helsingissä oli sen mukaan 226, Turussa 59 ja Viipurissa 175 juutalaista. Helsingin ensimmäinen synagoga perustettin Langenin huvilan tiloihin Siltasaareen.

Ensimmäinen Suomessa kirjoitettu Toora-käärö saatiin valmiiksi 1872. Sama vuonna juutalaisten oikeudellinen asema oli ensimmäistä kertaa esillä valtiopäivillä senaattori Leo Mechelinin aloitteesta. Juutalaisten asumisoikeuksia ja toimeentulomahdollisuuksia kavennettiin 1889 olennaisesti. Noin tuhannesta juutalaisesta neljäsosa muutti pois tai karkotettiin. Ensimmäinen juutalaisen seurakunnan ylläpitämä koulu aloitti toiminnan Helsingissä 1893. Toiminta lakkautettiin 1900 varojen puutteessa. Juutalaiset saivat Hietaniemen hautausmaa-alueelle 1896 oman Helsingin juutalaisen hautausmaan.[4]

[muokkaa] 1900-luku

Helsingin kaupunki lahjoitti 1900 seurakunnalle Malminkatu 26:n tontin synagogarakennusta varten. Uudenmaan läänin kuvernööri vahvisti 1903 seurakunnan ensimmäiset säännöt ja tunnusti sen näin ensimmäistä kertaa seurakunnan aseman uskonnollisena seurakuntana. Siltasaaren synagoga lopettaa silloin toimintansa. Myös Turun kaupunki lahjoitti tontin synagogarakennusta varten.

Johan Jacob Ahrenbergin suunnitelema Helsingin synagoga valmistui 1906 Malminkatu 26:n tontille ja otettiin käyttöön 30. elokuuta. Syksyllä synagogantiloissa aloitti toimintansa hepreankielinen koulu. Perustettiin myös juutalainen urheiluseura Stjärnan. Seuran nimi vaihtui vuonna 1930 Makkabiksi. Jiddisinkielinen kirjallisuus-, teatteri- ja musiikkikerho perustettiin 1906. Tuona vuonna pidettiin Helsingissä Venäjän sionistinen kolmas konferenssi. Sen julistuksella oli suuri vaikutus sionistisen liikkeen toiminnalle eri puolilla Eurooppaa.

Vuonna 1908 Suomessa asuu noin 1 186 juutalaista joista 782 Helsingissä. Juutalaisen teurastustavan mukainen teurastaminen kiellettiin vuosina 19091913. Arkkitehtien August Krookin ja J. Eskil Hinderssonin suunnittelema synagoga valmistui Turkuun vuonna 1912. Ensimmäisen maailmansodan aikana juutalaisten liikkumisoikeutta rajoitettiin.

Suomen itsenäistyttyä 6. joulukuuta 1917 juutalaisille taattiin täydet kansalaisoikeudet. Eduskunta hyväksyi asiaa koskeneen lain 22. joulukuuta, ja laki tuli voimaan 1. tammikuuta vuonna 1918. Moshe Kotschak sai ensimmäisenä juutalaisena Suomen kansalaisuuden 10. syyskuuta 1918. Helsingin juutalainen seurakunta rekisteröitiin viralliseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Sen jäseninä oli 930 henkilöä. Pian sen jälkeen Helsingissä aloitti toimintansa juutalainen koulu. Sen opetuskieli oli aluksi ruotsi, vuodesta 1933 lähtien suomi.

Juutalainen kirjallisuusseura aloitti toimintansa vuonna 1919. Jiddisinkielinen teatteriseura aloitti toimintansa vuonna 1922. Juoksija Elias Katz (juutalainen) voitti kultaa Pariisin vuoden 1924 kesäolympialaisissa 3 000 metrin joukkuejuoksussa yhdessä Paavo Nurmen ja Ville Ritolan kanssa. Vuodesta 1938 lähtien Suomeen alkoi tulla varsinkin Natsi-Saksasta juutalaisia pakolaisia. Heitä tuli kaikkiaan 500, joista 350 jatkoi Suomesta vielä johonkin muuhun maahan.

Suomen juutalaisia osallistui talvisotaan. Kaikkiaan talvi-, jatko- ja Lapin sodissa palveli yli 350 juutalaista. Sodissa kaatui 23 juutalaista. Yad Vashemin tilastojen mukaan noin 22 suomenjuutalaisia kuoli holokaustissa. Viipurin synagoga tuhoutui talvisodassa. Valtiollinen poliisi Valpo luovutti 6. marraskuuta 1942 Saksan turvallisuuspoliisille eli Gestapolle kahdeksan juutalaispakolaista, joista seitsemän menehtyi keskitysleirillä. Tasavallan presidentti C.G.E. Mannerheim otti osaa Helsingin synagogassa 6. joulukuuta 1944 sodissa kaatuneiden juutalaisten kunniaksi.

Tampereen juutalainen seurakunta perustettiin vuonna 1946. Vuonna 1947 Valpon poliisipäällikko Arno Anthoni asetettiin syytteeseen Turun hovioikeudessa osallisuudestaan juutalaispakolaisten luovuttamiseen Gestapolle. Viipurin juutalainen seurakunta lakkaa toimintansa. Helsingin juutalaiseen seurakuntaan muutti 158 Viipurin juutalaisen seurakunnan jäsentä, minkä jälkeen Helsingin juutalaisessa seurakunnassa on 1 300 jäsentä. Israelin itsenäisyyssotaan osallistui 29 suomenjuutalaista.

Helsingin juutalaisen hautausmaan kappeli vihittiin käyttöön Hietaniemessa vuonna 1953. Israelin pääministeri David Ben-Gurion vieraili Helsingin juutalaisessa seurakunnassa ja ensimmäisenä Israelin valtionpäämiehenä Suomessa vuonna 1962. Noin 23 nuorta suomenjuutalaista miestä ja naista värväytyi vapaaehtoiseksi kuuden päivän sotaan. Helsingin juutalaisen seurakunnan keskuksessa paljastettiin vuonna 1970 kuvanvestäjä Harry Kivijärven ja taidemaalari Sam Vannin suunnitelema holokaustin muistomerkki. Israelin pääministeri Golda Meir vieraili Helsingin juutalaisessa seurakunnassa vuonna 1971.

Ben Zyskowicz valittiin Kokoomuspuolueen ehdokkaana ensimmäisenä suomenjuutalaisena eduskuntaan vuonna 1979.

Tampereen juutalainen seurakunta lakkautettiin vuonna 1981. 1980-luvun puolivälissä Suomessa asui noin 1 150 juutalaista, joista 834 pääkaupunkiseudulla. Israelin puolustusministeri Jitzhak Rabin vieraili Helsingin juutalaisessa seurakunnassa vuonna 1986. Helsingin Jugenda-salissa järjestettiin laaja juutalaisuudesta ja Suomen juutalaisista kertova näyttely, jonka kävijämääräksi ilmoitettiin 32 000. Yhdysvaltain ulkoministeri George P. Shultz vieraili Helsingin juutalaisessa seurakunnassa vuonna 1988. Suomen juutalaiset solmivat jälleen suhteet Viron juutalaisiin vuonna 1989.

1990-luvulta lähtien Suomeen on muuttanut juutalaisia entisen Neuvostoliiton alueelta. Myös israelilaisten maahanmuutto lisääntyy, ja seurakunnan jäsenmäärä on kääntynyt nousuun. Vuonna 2000 Helsingin Tähtitorninmäelle paljastettiin Nils Haukelundin ja Rafael Wardin suunnittelema kahdeksan luovutetun juutalaispakolaisten muistomerkki. Jiddišin kieli liitetään Euroopan unionin alaisen Suomen historiallisten vähemmistökielten yhdistykseen FIBLUL:hun. [5]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Viitteet

  1. Suomen juutalainen väestö
  2. Juutalaisuus Suomessa ylen elävä arkisto
  3. LeChaim – Kuvia Suomen juutalaisten historiasta Karisto Oy Kirjapaino 2006, sivu 154
  4. LeChaim – Kuvia Suomen juutalaisten historiasta Karisto Oy Kirjapaino 2006, sivu 154-155
  5. LeChaim – Kuvia Suomen juutalaisten historiasta Karisto Oy Kirjapaino 2006, sivu 155-159

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä