Aleksanteri II (Venäjä)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Aleksanteri II” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Aleksanteri II
AlexII.JPG
Venäjän keisari
18551881
Edeltäjä Nikolai I
Seuraaja Aleksanteri III
Tiedot
Syntynyt 29. huhtikuuta 1818
Moskova
Kuollut 13. maaliskuuta 1881 (62 vuotta)
Pietari
Puoliso Maria Aleksandrovna
Uskonto ortodoksi
Allekirjoitus SignatureAlexanderII.jpg

Aleksanteri II (29. huhtikuuta (J: 17. huhtikuuta) 1818 Moskova13. maaliskuuta (J: 1. maaliskuuta) 1881 Pietari) oli Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 18551881. Aleksanteri II oli Suomelle myötämielinen hallitsija. Hänen aikanaan toteutettiin Venäjällä maaorjien vapauttaminen 19. helmikuuta 1861 (vanhaa lukua, uutta lukua 3. maaliskuuta), minkä vuoksi häntä Venäjällä kutsuttiin myös vapauttajatsaariksi. Balkanilla slaavit ja ortodoksiset kansat kutsuvat häntä vapauttajatsaariksi, koska hän vapautti heidät sodassa turkkilaisten vallasta.

Aleksanteri II oli Nikolai I:n ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan vanhin poika. Hän sai huolellisen kasvatuksen kruununperijäksi. Opettajanaan hänellä oli muun muassa kuuluisa liberaali runoilija ja romantikko Vasili Žukovski.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri nai vuonna 1841 Hessen-Darmstadtin prinsessa Marien (Maria Aleksandrovna), joka synnytti kuusi poikaa ja kaksi tytärtä:

Aleksanterilla oli avioliittonsa aikana monia rakastajattaria, ja hän sai myös aviottomia lapsia. Yksi heistä oli Charlotte Henriette Sophie Jansen (15. marraskuuta 1844-heinäkuu 1915). Hänen äitinsä (kirjoitusvirhe äidinsä*) oli alkuperältään saksalainen, mutta Pietarissa syntynyt pastorin tytär Sophie Charlotte Dorothea Von Behse (1828-1886). Sophie muutti myöhemmin aviomiehensä Engbertus Jansenin (1818-1890) ja lapsiensa kanssa Suomeen, jonne he jäivät asumaan.[1]

Vuodesta 1866 keisari Aleksanterilla oli pitkä ja kiinteä suhde nuoreen ruhtinatar Jekaterina Dolgorukajaan, jonka kanssa hän sai vuosina 1872–1878 vielä neljä lasta, joista kolme jäi eloon. Lapset Katarina Dolgorukan kanssa olivat Georgi Aleksandrovits 1872, Olga Aleksandranva 1873, Boris Aleksandrovits 1876 ja Jekaterina Alenkandranova 1878. Keisarin lapset ensimmäisestä avioliitosta suhtautuivat erittäin kielteisesti Katariina Dolgorukaan mikä aiheutti riitoja isän ja lasten välille. Keisarinna Maria Aleksandranova oli pitkään vaikeasti sairas ja miehen uskottomuus lisäsi hänen tuskiaan ja keisarinnan elämä oli onnetonta. Avioliitto oli alunperin rakkausavioliitto mutta keisarin tunne keisarinnaa kohtaan väheni ajan kuluessa todennäköisesti useiden raskausten aiheittamien sairauksien vuoksi. Keisarinna Maria Aleksandrovnan kuoltua 1880 keisari nai salaa Jekaterina Dolgorukajan; avioliitto oli morganaattinen, eikä keisarin aikomus kruunauttaa uusi puolisonsa keisarinnaksi ehtinyt toteutua ennen keisarin kuolemaa. Heidän perheessään syötiin paljon punajuurta, sillä sen uskottiin parantavan tauteja.

Aleksanteri keisarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krimin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri II seurasi isäänsä helmikuussa 1855, kesken käynnissä olleen Krimin sodan. Nikolai I:n kaudella alkanut Krimin sota Ottomaanien valtakuntaa eli Turkkia vastaan laajeni suursodaksi Ranskan ja Britannian liityttyä Turkin avuksi Venäjän saavutettua merkittäviä voittoja sitä vastaan. Suomessa Krimin sotaa kutsuttiin itämaiseksi sodaksi tai Oolannin sodaksi siksi, että ranskalais-englantilainen laivasto-osasto hyökkäsi Ahvenanmaalle, tuhosi Bomarsundin linnoituksen ja teki tuhojaan myös Suomen suuriruhtinaskunnan rannikolla Pohjanlahdelta Suomenlahdelle. Rauhan tuloksena alkoi Ahvenanmaan demilitarisointi. Tappiot sodassa johtivat uudistusvaatimuksiin Venäjän tuomiseksi länsivaltojen tasolle.

Uudistuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi tärkeimmistä uudistuksista oli uusien rautateiden rakentaminen. Nikolai I:n kuollessa Venäjällä oli vain yksi rautatieyhteys Pietarista Moskovaan. Aleksanteri II:n kauden jälkeen valmiina oli 22 500 kilometriä.

Tärkein uudistus oli maaorjuuden lopettaminen vuonna 1861. Paikallishallintoon luotiin vuonna 1864 alue- ja provinssikokoukset eli zemstvot, jotka vastasivat mm. sairaan- ja köyhäinhoidosta, alkeiskouluopetuksesta ja teiden ylläpidosta (Suomessa kunnat vuonna 1865). Vuonna 1874 Venäjällä otettiin käyttöön yleinen asevelvollisuus (Suomessa vuonna 1878).

Nikolai I:n ajan tiukkaa sensuuria höllennettiin, matkustus ulkomaille sallittiin ja yliopistojen opiskelijamäärän rajoituksia löysennettiin. Vuonna 1863 Suomessa kutsuttiin koolle ensimmäiset valtiopäivät vuoden 1809 jälkeen. Jonkinasteisen vapaamielisyyden vastapainoksi Aleksanteri torjui jyrkästi esitykset kansanedustuslaitoksen luomiseksi. Aleksanterin hallitsijakaudella Suomeen perustettiin Maarianhaminan (nimetty keisarin puolison Maria Aleksandrovnan mukaan), Kemin, Hangon ja Kotkan kaupungit.

1860-luvulla alkoi radikalismin aalto, joka alkoi nihilististen mielipiteiden yleistymisellä nuorison keskuudessa, erilaisten salaseurojen synnyllä ja radikaaleilla lentolehtisillä. Keväällä 1866 nuori aktivisti Dmitri Karakozov yritti ensi kertaa surmata keisarin. Murhayritykset jatkuivat, mm. Talvipalatsin ruokasali räjäytettiin. Pariisissa häntä ampui puolalainen Berezowski.

Puolan kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolassa syttyi jälleen 1863 kapina. Maassa oli jälleen autonomia ja valtakunnanneuvosto, mikä ei riittänyt itsenäisyydestä ja Suur-Puolasta haaveileville. Maahan syntyi salaseuroja, joilla oli yhteyksiä Venäjän vastaaviin. Kun 1863 määrättiin asepalvelus, alkoi avoin kapina. Nyt puolalaisilla ei ollut omaa armeijaa, kuten 1830, mutta kapinaa ei saatu kukistettua ennen toukokuuta 1864. Puola menetti autonomiansa ja nimi poistettiin kartoista, joihin alue merkittiin "Veikselin maakuntina." Hallitsijan titteleissä Puolan kuninkuus vielä säilyi ja Veikselin maakunnat säilyivät erityishallinnon kuvernementteina.

Aluevaltaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri II muistomerkki Bulgariassa.

Venäjä sai alueita Kiinalta 1858 ja 1860 ja Vladivostok perustettiin Kaukoidän pääkaupungiksi. Alaska ja Aleuttien saaret taas myytiin Yhdysvalloille 1867. Kaukasia rauhoitettiin viimein 1860-luvulla ja Keski-Aasiassa Hiva, Buhara ja Turkestan liitettiin valtakuntaan. Aikakautta kuvattiin "puuvillaimperialismiksi."

Vuonna 1876 Serbia ajautui sotaan Osmanien valtakunnan kanssa. Turkin sodassa (1877–1878) Serbia ja Venäjä auttoivat Bosnia ja Hertsegovinassa ja Bulgariassa Ottomaanien valtakuntaa vastaan kapinoivia slaaveja. Panslavismi levisi joukkoliikkeeksi. Venäjän joukot saavuttivat Marmaranmeren rannan, ja 3. maaliskuuta 1878 solmitussa San Stefanon rauhassa Osmanien valtakunta hävisi alueita.

Lopullisessa rauhanteossa Berliinin kongressissa Bismarckin johdolla Venäjän saamaa hyötyä kohtuullistettiin, minkä vuoksi Venäjällä muodostui mielipide, että Venäjä oli voittanut sodan, mutta hävinnyt rauhanteon pääasiassa Saksan diplomaattisten ponnistelujen tuloksena. Serbia, Montenegro ja Romania säilyttivät itsenäisyytensä. Bulgariasta tuli autonominen, Itä-Rumelia sai erityisaseman Turkin alaisuudessa ja Makedonialle myönnettiin joitain oikeuksia. Itävalta-Unkari miehitti Bosnia ja Hertsegovinan ja Britannian sai Kyproksen. Venäjälle jäivät eteläinen Bessarabia ja raja-alue Kaukasiassa.

Ajan ilmapiiristä kertoo Leo Tolstoin kirja Anna Karenina, joka julkaistiin myös 1878. Muita ajan kirjailijoita olivat Ivan Turgenev ja Fjodor Dostojevski.

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisarinna Maria kuoli 1880, jolloin Aleksanteri nai salaisesti rakastajattarensa ruhtinatar Jekaterina Dolgorukajan. Aleksanteri aikoi julistaa Jekaterinan virallisesti keisarinnaksi ja kansaa lepytelläkseen hän valmisteli perustuslakiluonnosta.

Samana päivänä kun Aleksanteri II allekirjoitti ilmoituksen aikeistaan, Vera Fignerin johtamaan Narodnaja voljaan kuuluva puolalainen aktivisti heitti pommin Katariinankanavan sillalla Aleksanteri II:n vaunuja kohti. Tästä ei keisarille vielä käynyt mitään, mutta hän meni ulos vaunuista ja toinen terroristi heitti pomminsa hänen lähelleen. Keisari kuoli saamiinsa vammoihin Talvipalatsissa. Narodnaja voljan terroristit olivat tehneet tätä ennen jo seitsemän epäonnistunutta murhayritystä keisaria vastaan.

Aleksanteri II:n muistoksi attentaattipaikalle pystytettiin myöhemmin Verikirkkona tunnettu Kristuksen ylösnousemisen katedraali.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Familie Behse in Finnland Viitattu 9.12.2010. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksanteri II (Venäjä).
Venäjän vaakuna Edeltäjä:
Nikolai I
Venäjän keisari
18551881
Seuraaja:
Aleksanteri III