Aadolf Fredrik

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aadolf Fredrik
Aadolf Fredrik
Ruotsin kuningas
26. maaliskuuta 175112. helmikuuta 1771
Edeltäjä Fredrik I
Seuraaja Kustaa III
Tiedot
Syntynyt 14. toukokuuta, 1710
Gottorp, Holstein-Gottorp
(nykyinen Schleswig-Holstein), Saksa
Kuollut 12. helmikuuta 1771 (60 vuotta)
Tukholma, Ruotsi

Aadolf Fredrik (14. toukokuuta 171012. helmikuuta 1771) oli Ruotsin kuningas vuosina 17511771. Hän ei onnistunut kasvattamaan kuninkaan valtaa, vaan oli edeltäjänsä Fredrik I:n tavoin valtaoikeuksiltaan heikko hallitsija.

Lyypekin ruhtinaspiispa ja Ruotsin kruununprinssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aadolf Fredrik kuului vaikutusvaltaiseen Holstein-Gottorpin sukuun, joka oli Tanskaa hallitsevan Oldenburgin suvun sivuhaara. Hänen isänsä oli Holstein-Gottorpin herttua, Lyypekin ruhtinaspiispa Kristian August. Äiti oli Baden-Durlachin ruhtinatar Albertina Frederika.

Vuonna 1727 Aadolf Fredrik peri Lyypekin ruhtinaspiispan viran[1], mutta Ruotsin kruununprinssi hänestä tuli vasta vuonna 1743. Ruotsi ja Venäjä solmivat tuolloin Turun rauhansopimuksen, jossa oli yhtenä ehtona, että Aadolf Fredrik valitaan Ruotsin kruununprinssiksi. Venäjän keisarinna Elisabet halusi näin varmistaa, että Ruotsin hallitsijaksi tulisi Venäjälle myötämielinen mies. Aadolf Fredrikin uskottiin olevan tällainen mies: hän oli sukua Elisabetille ja toimi myös Venäjän kruununprinssi Karl Peter Ulrikin (myöhempi keisari Pietari III) holhoojana. Ruotsin kuningassukuun Aadolf Fredrikin liitti se, että hän oli Ruotsia 1604-1611 hallinneen Kaarle IX:n jälkeläinen.

Aadolf Fredrikin valinta kruununprinssiksi ei sujunut täysin rauhanomaisesti. Ruotsalaiset talonpojat olisivat halunneet kruununprinssiksi tanskalaisen prinssi Fredrikin ja aiheuttivat vakavia levottomuuksia muun muassa Tukholmassa. Myös Tanska uhkasi sodalla. Venäjän tuella Ruotsi pystyi kuitenkin estämään Tanskan sekaantumisen asioihin.

Aadolf Fredrik tuotti pian venäläisille tukijoilleen pettymyksen. Hän alkoi tukea Ruotsissa vallassa olevaa hattupuoluetta, joka väheksyi Venäjää ja ihaili Ranskaa. Vastineeksi hattupuolueen tukemisesta hän sai nimityksen Ruotsin armeijan johtoon vuonna 1747.[2] Hän myös toivoi, että yhteistyö hattujen kanssa johtaisi kuninkaan valtaoikeuksien lisäämiseen sitten, kun tulisi hänen aikansa nousta Ruotsin hallitsijaksi. Vuoden 1723 perustuslaki oli nimittäin poistanut Ruotsin kuninkaalta lähes kaikki valtaoikeudet, tehden hänestä seremoniallisen valtionpäämiehen.

Ruotsin kuningas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hovipuolue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsia vuodesta 1720 hallinnut kuningas Fredrik I kuoli vuonna 1751, ja Aadolf Fredrik kruunattiin uudeksi kuninkaaksi. Hyvin pian hän joutui kuitenkin huomaamaan, että valtaneuvosto ja säädyt halusivat yhä edelleen pitää kuninkaan pelkkänä seremoniallisena valtionpäämiehenä. Niinpä hän otti etäisyyttä valtaapitävään hattupuolueeseen ja perusti oman ”hovipuolueen”, jonka tarkoitus oli kuninkaan vallan lisääminen. Hänen vaimonsa, kunnianhimoinen ja älykäs kuningatar Loviisa Ulriika oli erityisen aktiivinen hovipuolueen tukija. Kuningatar ihaili itsevaltiasta veljeään, Preussin kuningasta Fredrik Suurta ja halusi Ruotsiin samanlaisen hallitusmuodon kuin Preussissa.[3]

Matka Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenlinnan Kuninkaanportti rakennettiin sille paikalle, jossa Aadolf Fredrik nousi maihin vuonna 1752.

Aadolf Fredrik teki kesällä 1752 matkan Suomeen. Hän oli siten ensimmäinen Ruotsin kuningas yli 120 vuoteen, joka vieraili Suomessa.[1] Matka alkoi Helsingistä, jossa hän kävi tarkastamassa neljä vuotta aiemmin aloitetun Suomenlinnan rakennustyömaan. Tämän jälkeen matka jatkui itään Degerbyn kaupunkiin, joka vierailun yhteydessä sai uuden nimen Loviisa, kuningatar Loviisa Ulriikan kunniaksi. Kuningas vieraili myös muun muassa Turussa, Vaasassa, Oulussa ja Torniossa. Suomalaiset suhtautuivat kuninkaan vierailuun suurella innolla. Esimerkiksi Himangalla pystytettiin kivinen muistomerkki sille paikalle, jossa kuningas aterioi. Lisäksi Kankaanpäässä sijaitseva lähde nimetttin Kuninkaanlähteeksi kuninkaan leiriydyttyä sen ympäristöön.

Vallankaappausyritys ja "lakko"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi 1756 oli Aadolf Fredrikille ja Loviisa Ulriikalle nöyryytyksien vuosi. Säädyt päättivät, että jos kuningas ei suostu vahvistamaan jotain lakia tai virkanimitystä nimikirjoituksellaan, niin nimikirjoitus voidaan tehdä myös leimasimella.[4] Näin kuningas menetti vähäisetkin mahdollisuutensa vaikuttaa politiikkaan. Loviisa Ulriika ei hyväksynyt tällaista miehensä nöyryyttämistä, joten hän ryhtyi tukemaan kuninkaan hyväksi tehtävää vallankaappausta. Kuningatar järjesti rahoitusta vallankaappaukselle panttaamalla Ruotsin kruununjalokivet Preussiin. Vallankaappaus kuitenkin epäonnistui, ja Loviisa Ulriika joutui pyytämään julkisesti anteeksi käytöstään. Aadolf Fredrik oli todennäköisesti ollut vallankaappaussuunnitelmasta tietämätön, joten hän joutui vain kuuntelemaan säätyjen nuhteita.[5]

1760-luvulla Aadolf Fredrik sopeutui melko vaatimattomaan valta-asemaansa ja alkoi viettää yhä enemmän aikaansa harrastusten parissa. Hän harrasti musiikkia, säveltäen itsekin joitakin teoksia. Hän harrasti myös tähtitiedettä ja oli monipuolisesti kiinnostunut luonnontieteistä. Hän piti myös puutöistä, viihtyen varsinkin sorvipenkin ääressä, ja niinpä häntä toisinaan pilkallisesti kutsuttiin ”sorvarikuninkaaksi”.[6]

Vuonna 1768 Aadolf Fredrik pystyi yllättävällä tavalla vaikuttamaan politiikkaan: hän ilmoitti luopuvansa kruunusta ja ottavansa sen takaisin vain sillä ehdolla, että valtiopäivät kutsutaan pian koolle selvittämään valtakunnan taloudellisia ja ulkopoliittisia ongelmia. Tavoitteena oli myös jälleen kerran kuninkaan valtaoikeuksien lisääminen. Aadolf Fredrik sai tukea vaatimukselleen oppositiossa tuolloin olleelta hattupuolueelta sekä valtion virkamiehiltä ja upseereilta. Hän ehti olla "lakossa" kuusi päivää, ennen kuin valtaneuvosto taipui kutsumaan valtiopäivät koolle. Valtiopäivät eivät kuitenkaan laajentaneet kuninkaan valtaoikeuksia, joten tässä suhteessa kuninkaan "lakko" jäi tuloksettomaksi.[7]

Loppuvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aadolf Fredrik oli luonteeltaan ystävällinen ja rauhallinen mies. Hänellä oli tiettyä lahjakkuutta sotilasasioissa, mutta muuten hän oli kyvyiltään varsin keskinkertainen. Häneltä puuttui sellaista poliittista kunnianhimoa ja tahdonvoimaa, joka olisi ollut tarpeen valtapoliittisissa juonitteluissa. Monissa asioissa hän oli siten voimakastahtoisen puolisonsa Loviisa Ulrikan vaikutuksen alainen.[2][8] Kuninkaan vallan palauttaminen jäi hänen lahjakkaan poikansa Kustaa III:n tehtäväksi.

Aadolf Fredrik kuoli kuninkaanlinnassa 12. helmikuuta 1771 halvaukseen syötyään valtavan illallisen. Hänet on haudattu Riddarholmskyrkaniin Tukholmaan.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rainer Fagerlund, Nils Erik Villstrand, Kurt Jern: Kuninkaita ja alamaisia. Suom. Mirja Itkonen. Schildt 2000. ISBN 951-50-1241-4.
  • Gunvor Grenholm (toim.): Den svenska historien 9. Bonniers 1978. ISBN 91-0-042678-4.
  • Pentti Virrankoski: Suomen historia 1. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2001. ISBN 951-746-341-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Facta 2001, 1. osa, s. 3. WSOY, 1981. ISBN 951-0-10222-9.
  2. a b Grenholm (toim.) s. 18
  3. Virrankoski s. 303
  4. Kuninkaan nimikirjoituksia oli tehty leimasimella myös aiemmin, Fredrik I:n hallintokauden loppupuolella. Syy oli silloin puhtaan käytännöllinen: kuningasta ei haluttu vaivata lukuisien vähämerkityksellisten asiakirjojen allekirjoittamisella. Lähde: Grenholm (toim.) s. 63
  5. Fagerlund s. 351
  6. Grenholm (toim.) s. 19
  7. Grenholm (toim.) s. 184-185
  8. Fagerlund s. 349
  9. Adolph Frederick Find A Grave. Viitattu 6.6.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Greater coat of arms of Sweden.svg Edeltäjä:
Fredrik I
Ruotsin kuningas
17511771
Seuraaja:
Kustaa III