Kyösti Kallio

Kyösti Kallio
Presidentti Kyösti Kallio
Suomen tasavallan 4. presidentti
1.3.1937 – 19.12.1940
Edeltäjä	P. E. Svinhufvud
Seuraaja	Risto Ryti
Suomen pääministeri
Kallion I hallitus 14.3.1922-18.1.1924 Kallion II hallitus 31. 121925-13.12. 1926 Kallion III hallitus 16. 8.1929-4. 7. 1930 Kallion IV hallitus 17. 10.1936-12. 3.1937
Edeltäjä	Aimo Kaarlo Cajander(I) Antti Tulenheimo Oskari Mantere Toivo Kivimäki
Seuraaja	Aimo Kaarlo Cajander(II) Väinö Tanner Pehr Evind Svinhufvud(II) Aimo Kaarlo Cajander(III)
Eduskunnan puhemies
1920-1921 1922 1924-1925 1927-1928 1929 1930-1936
Edeltäjä	Lauri Kristian Relander Wäinö Wuolijoki(I) Wäinö Wuolijoki (II) Paavo Virkkunen (II) Paavo Virkkunen(III) Paavo Virkkunen (III) Paavo Virkkunen (VI) Paavo Virkkunen (IV) Juho Emil Sunila
Seuraaja	Wäinö Wuolijoki (I) Wäinö Wuolijoki(II) Paavo Virkkunen (II) Wäinö Wuolijoki (III) Paavo Virkkunen (III) Paavo Virkkunen (IV) Väinö Hakkila
Maatalousministeri
Svinhufvudin I hallitus 27.11.,1917-27.5.,1918 Paasikiven I hallitus 27.5.,1918-17.8.,1918 Kaarlo Castrénin hallitus 17.4.,1919-15.8.,1919 Vennolan I hallitus 15.8.,1919-15.3.,1920 Vennolan II hallitus 9.4.,1921-2.6.,1922
Edeltäjä	- Uuno Brander
Seuraaja	Eero Yrjö Pehkonen Karl Elfving
Puolustusministeri
Kallion I hallitus 22.6.,1923-16.8.,1923
Edeltäjä	Bruno Jalander
Seuraaja	Vilho Nenonen
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Tulenheimon hallitus 31.3.,1925-31.12.,1925
Edeltäjä	Eero Hahl
Seuraaja	Juho Niukkanen
Kansanedustaja
22.5.,1907 - 15.2.,1937
Tiedot
Syntynyt	10. huhtikuuta 1873 Ylivieska
Kuollut	19. joulukuuta 1940 (67 vuotta) Helsinki
Puolue	Maalaisliitto
Ammatti	maanviljelijä, pankinjohtaja
Uskonto	luterilainen
Puoliso	Kaisa Kallio (aviol. 1902-)
Allekirjoitus

Kalervo Kallion 1962 veistämä patsas isästään

Kyösti Kallio (alun perin Gustaf Kalliokangas, nuoruudessaan tunnettu myös nimillä Kustu ja Kustaa, 10. huhtikuuta 1873 Ylivieska – 19. joulukuuta 1940 Helsinki) toimi Suomen tasavallan neljäntenä presidenttinä 1937–1940. Hänen poliittinen puolueensa oli aluksi nuorsuomalainen puolue (sittemmin Edistyspuolue, Kansanpuolue ja Liberaalinen kansanpuolue) ja vuodesta 1908 Suomen Maalaisväestön Liitto (sittemmin muihin maalaisliittoihin yhdistyneenä Maalaisliitto ja Keskustapuolue, nykyisin Suomen Keskusta). Kallio oli naimisissa Kaisa Kallion (o.s. Nivala) kanssa ja heille syntyi kuusi lasta: Vieno (1903–1938), Veikko (1906–1980), Kerttu (1907–1995), Kalervo (1909–1969), Kaino (myöh. Pihlajamaa, 1911-2001) ja Katri (1915–2008).

Kyösti Kallio on ainoa Suomen presidenteistä, jolla ei ole akateemista tai vastaavaa oppiarvoa, vain silloisen keskikoulun päästötodistus.

Talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehestä kansanedustajaksi

Kallio aloitti valtiopäivämiesuransa 1904 talonpoikaissäädyn edustajana säätyvaltiopäivillä ja hän oli näkökannaltaan perustuslaillinen nuorsuomalainen, joka kagaalin jäsenenä vastusti Suomen suuriruhtinaskunnassa laittomiksi koettuja Venäjän asevelvollisuuskutsuntoja. Kallio valittiin myös ensimmäiseen eduskuntaan 1907 nuorsuomalaisten ja Suomen Maalaisväestön Liiton (myöhemmin Maalaisliiton) yhteislistalta. Hän vaihtoi nuorsuomalaisen puolueen Maalaisliittoon lähinnä sen vuoksi, ettei se kiinnittänyt riittävästi huomiota maaseutukysymykseen. Kallio toimi maalaisliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuoteen 1912 sekä toistamiseen 1914–1917.

Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen Kallio osallistui 18. maaliskuuta 1917 Petrogradiin lähteneeseen suomalaislähetystöön, jonka tarkoituksena oli pyytää Venäjän väliaikaista hallitusta palauttamaan perustuslaillinen tila toiseksi sortokaudeksi katsotun jakson jälkeen.

Maanviljelystoimituskunnan päällikkö Tokoin senaatissa

Maa- ja metsätalousministeriä vastaavaksi Oskari Tokoin johtaman nk. Tokoin senaatin maanviljelystoimituskunnan päälliköksi Kallio nimitettiin 23. maaliskuuta 1917. 18. heinäkuuta 1917 tapahtuneen valtalain hyväksymisen johdosta Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan 31. heinäkuuta 1917, minkä jälkeen Tokoin senaatti esitti eronpyyntönsä kuitenkin jatkaen kokoontumistaan. Ennen Turun elintarvikelevottomuuksien alkamista Kallio sai vastuulleen elintarvikeasiat 4. elokuuta 1917. Syyskuun alkuun mennessä kaikki sosiaalidemokraatit olivat jättäneet senaatin.

Maanviljelystoimituskunnan päällikkö Svinhufvudin itsenäisyyssenaatissa

Tokoin senaattia seuranneessa nuorsuomalaisen Pehr Evind Svinhufvudin ns. itsenäisyyssenaatissa Kallio jatkoi maanviljelystoimituskunnan päällikkönä. Ennen vuoden 1918 sisällissotaa Kallio esitteli maanviljelyä vastaavana senaattorina eduskunnassa torpparien vapautuslain 21. tammikuuta 1918, mikä kuitenkin hyväksyttiin vasta sodan jälkeen 15. lokakuuta 1918.

Helsingin senaatissa 1918

Sisällissodan ajaksi senaatti jakautui kahtia Helsinkiin jäävään ja Vaasaan lähtevään osaan. Kallio jäi Helsinkiin ja piileksi 13. huhtikuuta 1918 saakka, kunnes saksalaiset tulivat Helsinkiin etelästä. Silloin Kallio ryhtyi johtamaan Helsingin senaattia, joka yhdistyi 6. toukokuuta 1918 Vaasan senaattiin.

Tasavaltalainen

Maalaisliittolaisena Kallio vastusti puolueensa linjan mukaisesti monarkismia ja 17. elokuuta 1918 erosi suomettarelaisen Juho Kusti Paasikiven johtamasta senaatista, joka pyrki Suomen muuttamiseen kuningaskunnaksi Ruotsin vallan aikaisten perustuslaeiksi katsottavien lakien, Kustaa III:n aikaisen vuoden 1772 hallitusmuodon sekä vuonna 1789 annetun Yhdistys- ja vakuuskirjan perusteella sekä tekemään hesseniläisestä prinssistä, Friedrich Karlista Suomen kuninkaan. Suomi oli julistettu itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917 tasavaltalaisin muodoin, minkä mukaan korkeinta valtaa käytti eduskunta.

Maatalousministeri

Kyösti Kalliosta tuli maatalousministeri 17. huhtikuuta 1919 Kaarlo Castrénin ja myös tätä seuranneeseen J. H. Vennolan hallitukseen. Kallio vastusti Kaarlo Juho Ståhlbergin tapaan 1919 Mannerheimin suunnittelemaa Pietarin valtaamista Nikolai Judenitšin avuksi, minkä tarkoituksena oli saada ympärysvaltojen Venäjän sisällissodassa tukeman Venäjän väliaikaista hallitusta seuranneiden hallintojen tuki Suomen itsenäisyyden tunnustamiselle. Väliaikainen hallitus oli korostanut Venäjän yhtenäisyyttä ja jakamattomuutta. Kallio suhtautui kriittisesti myös Itä-Karjalaan kohdistuviin heimosotiin, mistä aiheutuneiden erimielisyyksien vuoksi sisäministeri Heikki Ritavuori ammuttiin 1922.

Puhemies

Toukokuussa 1920 Kallio valittiin eduskunnan puhemieheksi. Kalliosta tuli jälleen maa- ja metsätalousministeri J. H. Vennolan II hallitukseen 1921, missä hän aloitti Lex Kalliona tunnetun asutuslain, millä pyrittiin pakkolunastamaan maata tilojen luomiseksi tilattomalle väestölle ja laajentamaan tiloiksi itsenäistyneitä torppia. Kallion pyrkimys onnistui 1922 oikeiston hävittyä vaalit.

Pääministeri

Kyösti Kalliosta tuli pääministeri ensimmäisen kerran 14. marraskuuta 1922. Hänen hallituksensa suoritutti elokuussa 1923 noin 200 Suomen sosialistisen työväenpuolueen jäsenen joukkopidätyksen, mikä tunnetaan Kallion leikkauksena. Tuolloin pidätettiin puolueen eduskuntaryhmän lisäksi myös puoluejohto. Maltillinen presidentti Ståhlbergkaan ei ollut odottanut Kallion hallitukselta niin kovia otteita.

Maareformi

1922 toinen johtava niin ikään alkujaan nuorsuomalainen maalaisliittolaispoliitikko Santeri Alkio jäi pois eduskunnasta, jolloin maalaisliiton sisäinen jänne muodostui Kallion ja Sunilan pohjalle. Kallio kannatti maaseudun asiaa laajemmin kuin lähinnä maatalouteen keskittynyt Sunila. Lex Kallion lisäksi säädettiin maareformin laajentamiseksi Lex Pulkkinen 1925, mikä palautti kiinteistöjä puutavarayhtiöiltä valtiolle viljelijöille edelleen jaettavaksi.

Lähinnä maanomistuskysymysten vuoksi maalaisliiton suhteet 1920-luvulla suomettarelaisten ja nuorsuomalaisten monarkistien kannatukselle 1918 muodostuneeseen Kansalliseen Kokoomukseen muodostuivat ongelmalliseksi ja hallitukset olivat melko lyhytikäisiä tuottaen jopa presidentti Lauri Kristian Relanderin aikana Väinö Tannerin sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen 1926. Maalaisliittolainen Relander osallistui presidenttinäkin 1920-luvun hajanaisen parlamentarismin aikana Sunilan ja Kallion väliseen keskusteluun puolueessa tarjoten Kalliolle mahdollisuutta vetäytyä maaherraksi, mitä tämä ei hyväksynyt.

Oikeiston patoamista kommunistilaeilla

1929 Kallion III hallitus valmisteli kommunismin vastaista lainsäädäntöä SKP:n johtaman lakkoliikkeen tukahduttamiseksi alkaneen suuren laman aikana, minkä seurauksena myös Lapuan liike alkoi voimistua. Kalliota pyydettiin Lapuan liikkeen johtoon, jopa diktaattoriksi, mistä hän kieltäytyi, minkä vuoksi Kalliosta tuli maalaislähtöisen oikeiston piirissä epäsuosittu. Presidentti Relander jousti oikeiston suuntaan ja Kallion kolmas hallitus erosi 2. heinäkuuta 1930, minkä jälkeen 1918 valtionhoitajana toiminut alkuaan nuorsuomalainen kokoomuslainen P. E. Svinhufvud muodosti hallituksen laatien perustuslaillisia yhdistymis- ja kokoontumisvapautta rajoittavat kommunistilakeina tunnetut tasavallan suojelulait Mäntsälän kapinaan ja IKL:n perustamiseen johtaneen Lapuan liikkeenä ja talonpoikaismarssina alkaneen oikeistoradikalismin tyynnyttämiseksi. Koska kommunistilakien tueksi ei saatu kiireelliseksi julistamiseksi tarvittavaa 5/6 enemmistöä lähinnä sosiaalidemokraattien vastustuksen vuoksi, järjestettiin 1930 uudet eduskuntavaalit, minkä jälkeen lait pystyttiin saattamaan voimaan tätä pienemmällä enemmistöllä.

Presidenttiehdokkaana 1931

Vuoden 1931 presidentinvaaleissa Kyösti Kallio oli maalaisliiton presidenttiehdokkaana presidentti Relanderin jouduttua syrjään vakuutusyhtiön johtajaksi siksi, että hän ei nauttinut enää puoleensa maalaisliiton piirissä laajaa luottamusta. Kallio sai kuitenkin vain 56 valitsijamiestä 300:sta, joten presidentiksi valittiin Svinhufvud.

Sunilan aika oli jo mennyt ohi suuren laman vuoksi. Kallion kannatusta vaalipiirissään supisti se, ettei hänen katsottu tehneen riittävästi laman lievittämiseksi. Omassa vaalipiirissä muodostui Kalajokilaaksossa pulaliike, joka huipentui 1932 Nivalan konikapinaan. 1933 oli Kallion uudelleen valinta eduskuntaan vaarassa.

Vuoden 1936 eduskuntavaalien jälkeen ja Kivimäen hallituksen seuraajaksi Kallio tarjoutui perustamaan punamultahallituksen sosiaalidemokraattien kanssa sovitusti, mutta tasavallan presidentti kokoomuslainen P. E. Svinhufvud olisi kieltäytynyt nimittämästä punamultahallitusta. Näin Kallion IV hallitus muodostui edistysmielisten ja maalaisliiton pohjalle ilman sosiaalidemokraatteja.

Kallion asema oli vahvistunut, ei pelkästään yleisen taloudellisen tilanteen parantumisen ja pulaliikkeiden kritiikin laimenemisen vuoksi, vaan myös siksi, että maalaisliitossa Sunila luopui politiikasta sekä siksi, että karjalaisten vahva mies, valtiovarainministerinä tunnetuksi tullut Juho Niukkanen oli jäänyt eduskunnasta pois vaalikaudeksi 1933–1936. Niukkanen kuitenkin nimitettiin 1936 vaalien jälkeen Kallion IV hallitukseen valtiovarainministeriksi. Presidentti Relanderin tukemana Kallion kilpailijana maalaisliitossa tunnettu Sunila kuoli 1936.

Presidentti 1937

Vuoden 1937 vaaleissa Kallio valittiin tasavallan presidentiksi oman puolueensa Maalaisliiton ja SDP:n tuella. SDP halusi varmistaa, ettei heidän hallitusyhteistyönsä Maalaisliiton kanssa 1936 estänyt Svinhufvud enää jatka presidenttinä ja kampanjoi vaaleissa voimakkaasti tunnetuksi nousseella vaalilauseella

»Ukko-Pekka uudelleen – Luumäelle!»

Valitsijamiesvaaleissa toisella kierroksella presidentti Svinhufvud sai 104 ääntä, entinen presidentti Ståhlberg 19 ääntä ja Kallio 177 ääntä.

Cajander ja Holsti

Presidentiksi tultuaan Kallio nimitti Suomen ensimmäisen punamultahallituksen, jota johti Edistyspuolueen pääministeri A. K. Cajander talvisotaan saakka.

Ulkopoliittisesti Kallio tuki ulkoasiainministeri Holstia, joka 1920-luvun reunavaltiopolitiikan jälkeen kannatti puolueettomuutta ja pohjoismaista suuntausta. Suomi joutui puolueettomuudestaan huolimatta talvisotaan.

Mannerheim ja Juho Niukkanen

1939 kesällä Kallio tuki Mannerheimin jatkamista maan puolustamista valmistelevan puolustusneuvoston puheenjohtajana tämän jouduttua riitaan maalaisliittolaisen puolustusministeri Juho Niukkasen ja sosiaalidemokraattisen valtiovarainministeri Väinö Tannerin kanssa erimielisyyksiin valtuuksistaan.

Dramaattinen kuolema

Kallio Mannerheimin kanssa Helsingin päärautatieasemalla 19. joulukuuta 1940

1941

Kyösti Kallio oli jo talvisodan aikana terveytensä vuoksi ajoittain työkyvytön, mitä ei kuitenkaan tuolloin koskaan julkistettu. Politiikkaa ja myös rauhantunnusteluja 1940 johtivat käytännössä pääministeri Risto Ryti, ulkoasiainministeri Väinö Tanner ja Moskovassa suurlähettiläänä toiminut J. K. Paasikivi. Syksyllä 1939 Neuvostoliiton kanssa käytyjen neuvottelujen aikana Kallio oli tinkimättömämpi kuin Neuvostoliiton kanssa aluevaihtosopimukseen taipuvaiset Mannerheim ja Paasikivi.

Allekirjoittaessaan valtioneuvoston istunnossa 12. maaliskuuta 1940 valtakirjan, joka oikeutti Moskovassa olleet suomalaiset rauhanneuvottelijat allekirjoittamaan Moskovan rauhansopimuksen, Kallio lausui katkerana:

Kuivukoon käteni, jonka on pakko allekirjoittaa tällainen paperi!

Kyösti Kallio ilmoitti eroavansa presidentin toimesta marraskuussa 1940. Koska tuolloisessa tilanteessa ei katsottu voitavan järjestää normaalisti valitsijamiesvaaleja, säädettiin poikkeuslaki, jonka mukaan vuoden 1937 valitsijamiehet kokoontuivat valitsemaan uuden presidentin. Samana päivänä, 19. joulukuuta 1940, jolloin Kallion seuraajana oli valittu jatkamaan Ryti, Kyösti Kallio kuoli – vielä virallisesti kautensa aikana – äkilliseen sydänkohtaukseen Helsingin päärautatieasemalla ollessaan lähdössä kotiinsa Nivalaan. Tarinan mukaan Kallio menehtyi marsalkka Mannerheimin käsivarsille, mutta todellisuudessa kyseessä olivat presidentin adjutantti eversti Aladár Paasonen ja eversti A.F. Airo.

Ura

• 1904 talonpoikaissäädyn nuorsuomalainen valtiopäiväedustaja Piippolan tuomiokunnasta
• 1907 kansanedustaja
• 1908–1916 Maalaisliiton puheenjohtaja
• 1917 maanviljelystoimituskunnan päällikkö Oskari Tokoin senaatissa
• 1917 maanviljelystoimituskunnan päällikkö P. E. Svinhufvudin senaatissa
• 1918 maanviljelystoimituskunnan päällikkö J. K. Paasikiven senaatissa 18. elokuuta 1918 saakka.
• 1919 maa- ja metsätalousministeri Kaarlo Castrénin hallituksessa
• 1920 maa- ja metsätalousministeri H. J. Vennolan hallituksessa
• 1920 eduskunnan puhemies Vennolan hallituksen kaaduttua
• 1922–1924 pääministeri 14. marraskuuta 1922 – 18. tammikuuta1924, Kallion I hallitus
• 1924 eduskunnan puhemies Kallion I hallituksen kaaduttua
• 1925 kulkulaitosministerinä 31. maaliskuuta 1925 – 31. joulukuuta 1925 Tulenheimon hallituksessa
• 1925–1926 pääministeri 31. joulukuuta 1925 – 13. joulukuuta 1926, Kallion II hallitus
• 1927 eduskunnan puhemies Kallion II hallituksen kaaduttua
• 1929 eduskunnan puhemies
• 1929–1930 pääministeri 16. elokuuta 1929 – 4. heinäkuuta 1930, Kallion III hallitus
• 1930–1936 eduskunnan puhemies
• 1936–1937 pääministeri 7. lokakuuta 1936 – 12. maaliskuuta 1937, Kallion IV hallitus
• 1937–1940 tasavallan presidentti

Kirjallisuus

• Itsenäisen Suomen presidentit, 1994, Anna-Maija Kataja, Gummerus
• Kiitollisena muistan, 1973, Viljami Kalliokoski, Kirjapaja
• Kyösti Kallio talonpoikaispresidentti (Suomen tasavallan presidentit, 1986, Sakari Virkkunen, Otava
• Kyösti Kallio I (1873–1929), 1986, Kari Hokkanen, Valtioneuvoston kanslia/WSOY
• Kyösti Kallio II (1930–1940), 1986, Kari Hokkanen, Valtioneuvoston kanslia/WSOY
• Maakysymys maalaisliiton politiikassa 1918–1922, Esko Aho, 1980, Helsingin yliopisto
• Maalaisliitto-Keskustapuolueen historia 2 (1918–1939), 1989, Juhani Mylly, Kirjayhtymä
• Nivalalainen Kyösti Kallio, Auli Hokkanen, 1987, Suomen kulttuurirahasto

Lähteet

• Kirjastovirma.fi, Henkilögalleria – Kyösti Kallio
• Suomen hallitukset www.valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto.
• Edustajamatrikkeli Kyösti Kallio www.eduskunta.fi. Valtioneuvosto.

Aiheesta muualla

• Kyösti Kallion muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
• Kari Hokkanen: Kallio, Kyösti (1873–1940) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 7.3.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Kyösti Kallion radiopuhe talvisodan aikana itsenäisyyspäivänä 1939
• Keskustahistoria
• Kallion kuolemasta verkkouutisissa
• YLEn elävä arkisto – Kyösti Kallio
• Kyösti Kallio Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Suomen presidentit

Ståhlberg | Relander | Svinhufvud | Kallio | Ryti | Mannerheim | Paasikivi | Kekkonen | Koivisto | Ahtisaari | Halonen | Niinistö

Suomen vuoden 1931 presidentinvaalien ehdokkaat

Kyösti Kallio (ML) | K. J. Ståhlberg (Ed.) | Pehr Evind Svinhufvud (Kok.) | Väinö Tanner (SDP)

Suomen vuoden 1937 presidentinvaalien ehdokkaat

Kyösti Kallio (ML) | K. J. Ståhlberg (Ed.) | Pehr Evind Svinhufvud (Kok.)

Suomen pääministerit

Svinhufvud | Paasikivi | Ingman | K. Castrén | Vennola | Erich | Vennola | Cajander | Kallio | Cajander | Ingman | Tulenheimo | Kallio | Tanner | Sunila | Mantere | Kallio | Svinhufvud | Sunila | Kivimäki | Kallio | Cajander | Ryti | Rangell | Linkomies | Hackzell | U. Castrén | Paasikivi | Pekkala | Fagerholm | Kekkonen | Tuomioja | Törngren | Kekkonen | Fagerholm | Sukselainen | von Fieandt | Kuuskoski | Fagerholm | Sukselainen | Miettunen | Karjalainen | Lehto | Virolainen | Paasio | Koivisto | Aura | Karjalainen | Aura | Paasio | Sorsa | Liinamaa | Miettunen | Sorsa | Koivisto | Sorsa | Holkeri | Aho | Lipponen | Jäätteenmäki | Vanhanen | Kiviniemi | Katainen

Maalaisliiton/Keskustapuolueen/Suomen Keskustan puheenjohtajat

Otto Karhi (1906–1909) | Kyösti Kallio (1909–1917) | Filip Saalasti (1917–1918) | Santeri Alkio (1918–1919) | Petter Vilhelm Heikkinen (1919–1940) | Viljami Kalliokoski (1940–1945) | V. J. Sukselainen (1945–1964) | Johannes Virolainen (1964–1980) | Paavo Väyrynen (1980–1990) | Esko Aho (1990–2002) | Anneli Jäätteenmäki (2002–2003) | Matti Vanhanen (2003–2010) | Mari Kiviniemi (2010–)